Katso, Jumalan Karitsa!

Kuningas Joosian ajasta lähtien Israelin kansa sai uhrata Jumalalleen ainoastaan Jerusalemin temppelissä.

Kaikenlaiset uhrikukkulat, viheriöivät puut ja Beetelin tai Daanin tai Samarian temppelit piti hylätä.

Tämän myötä Juudan kuningasten valta vahvistui, kun kansa saapui kaikkialta pyhiinvaelluksille pääkaupuniin, Jerusalemiin.

Tässä syntyy se idea, joka on nyt islamissa nähtävissä pyhiinvaelluksessa Mekkaan. Jokaisen muslimin unelmana on saada toteuttaa tuo hajj, käydä edes kerran elämässä pyhässä kaupungissa ja kiertää Kaaban kiveä.

Josefus kertoo historiassaan, että pääsiäisjuhlan aikaan Jerusalemissa saattoi olla jopa 100.000 ihmistä ahtautuneena muurien sisään tai leirissä kaupungin muurien liepeillä.



Suhdetta Jumalaan hoidettiin monenlaisin ihmisen tuomin uhrein, joista on tarkat ja yksityiskohtaiset säädökset Mooseksen laissa, Toorassa.

Jerusalemin hävityksen myötä juutalainen uskonto menetti päänsä, Jerusalemin temppelin, ja uhrit lakkasivat - koska niitä ei saa missään muualla uhrata.

Ymmärrämme jännitteen, joka tänään vallitsee Jerusalemin Vanhan kaupungin liepeillä, kun juutalainen kansa tahtoo pystyttää tuon 2000 vuotta sitten tuhotun rakennuksen uudelleen ja käynnistää taas eläinten uhraamisen Jumalan lain mukaan.

(itsekin olen päivittäin vaarassa, kun kuljen kotimatkaa Kidronin laaksossa ja Vanhan kaupungin muurien tuntumassa, temppelialueen ohi, jossa islamin kuuluisa Kalliomoskeija ja Aksa moskeija ovat)



uhrien laatu, koko ja määrä vaihtelee.

Esikoisen syntymästä tuli uhrata Jumalalle.

Joosef ja Maria olivat tavallista kansaa, köyhän puoleista, ja toivat Jerusalemin temppeliin kaksi kyyhkystä, kuten laki määrää.

Joosef ja Maria toivat sitten myöhemmin vanhimman poikansa, esikoisensa, "rippikouluun" kun tämä tuli 12 vuotiaaksi (bar mitzva, lain määräysten alainen)

Isä Jumala kuljetti sitten Poikansa Jerusalemiin eräänä pääsiäisenä.

Ei tuomaan härkiä ja oinaita tai kyyhkysiä tai rahaa tai viljaa, vaan sen ruumiin, jonka Isä oli Pojalle valmistanut.


Kristus, meitä odottavan hyvän ylipappi, on kuitenkin jo tullut.

Hän on kulkenut suuremman ja täydellisemmän teltan kautta, jota ei ole tehty ihmiskäsin ja joka siis ei kuulu tähän luomakuntaan.

Hän ei ole tuonut uhrina pukkien eikä sonnien verta, hän on uhrannut oman verensä.



Näin hän on kertakaikkisesti täyttänyt tehtävänsä, astunut sisään kaikkeinpyhimpään ja hankkinut meille ikiajoiksi lunastuksen.

Jos jo pukkien ja härkien veri ja saastuneiden päälle vihmottava hiehon tuhka puhdistaa ihmisen ulkonaisiin menoihin kelvolliseksi, kuinka paljon paremmin puhdistaakaan Kristuksen veri!

Ikuisen henkensä voimalla hän on antanut itsensä virheettömänä uhrina Jumalalle, ja hänen verensä puhdistaa meidän omantuntomme kuoleman teoista, niin että voimme palvella elävää Jumalaa.

Hep 9:11-14 KR 1992


Israelin kansan temppeliin tuomat uhrit olivat monenlaisia.

Esikoisuhrin olemme maininneet edellä - Jumala vaati hinnan ensimmäisestä urospuolisesta eläimestä ja myös ensimmäisestä poikalapsesta.

Suurena sovintopäivänä, Jom Kippur, jota juutalaisen kalenterin mukaan vietetään syys- lokakuussa uhrattiin syntiuhri koko kansan syntien edestä.

Tämä oli ja on juutalaisen juhlakalenterin ja vuoden vakavain päivä - tuomiopäivä - eikä silloin kukaan juuri kävele tai liiku autolla tai tee työtä (paitsi iihan pakolliset)

Jeesuksen aikana ylimmäinen pappi astui temppeliin tuon syntipukin uhraamisen kuluessa, ja ainoan kerran vuodessa meni sisälle kaikkein pyhimpään. Jalkaansa sidottiin naru, että jos Jumala hänet sinne surmasi, saatiin ruumis vedettyä pois.

Jom Kippur sovintopäivänä ylipappi lausui ainoan kerran Jumalan heprealaisen nimen kansan yli, ja porukat olivat temppelin esipihoilla maassa polvillaan.



Kansallinen sovintopäivä

henkilökohtaiset syntiuhrit, joista Toorassa määrätään tarkasti kunkin rikkomuksen ja rikoksen mukainen uhrattava.

Saastuneen puhdistamiseksi annettavat uhrit.

Kiitosuhrit! jossa tuotiin temppeliin iloinen lahja Jumalalle kiitoksena jostain asiasta.




Luemme lakia:

"Jos kansa, Israelin seurakunta, vahingossa rikkoo Herran käskyn tekemällä jonkin kielletyn teon ja koko kansa näin tietämättään joutuu syynalaiseksi, kansa antakoon, kun huomaa rikkoneensa, syntiuhriksi nuoren sonnin ja tuokoon sen pyhäkköteltan eteen.

Kansan vanhimmat pankoot kätensä uhrieläimen pään päälle, ja se teurastettakoon Herran edessä.

Virkaansa voideltu pappi vieköön sonnin verta pyhäkkötelttaan, kastakoon sormensa vereen ja pirskottakoon sitä Herran edessä seitsemän kertaa pyhäkön väliverhon etupuolelle.

Hän sivelköön verta myös sen alttarin sarviin, joka on Herran edessä pyhäkköteltassa.

Lopun veren hän kaatakoon pyhäkköteltan oven edessä olevan polttouhrialttarin juurelle.

Hän erottakoon sonnista kaiken rasvan, polttakoon rasvan alttarilla ja menetelköön sitten samoin kuin syntiuhrisonnia uhrattaessa.

Kun pappi on toimittanut nämä sovitusmenot, kansa saa rikkomuksensa anteeksi.

Sonnin muut osat on vietävä leirin ulkopuolelle ja poltettava niin kuin edellä on säädetty.

Tämä on kansan puolesta annettava syntiuhri.


3 Ms 4:13-21 KR 1992


Suurena sovintopäivänä uhrattiin siis pukki, ja se vietiin elävänä autiomaahan Asaselille.

Varmuudeksi eläin kuitenkin pukattiin rotkoon jyrkänteeltä, ettei se vaan kävelisi kaikkien kantamiensa syntien kanssa takaisin kaupunkiin.

Siitä nimitys "syntipukki"



Eläimen tuli olla virheetön.

Luemme lakia:

"Sano Aaronille ja hänen pojilleen sekä kaikille israelilaisille:

Jos joku israelilainen tai heidän keskuudessaan asuva siirtolainen tuo Herralle polttouhriksi eläimen, olipa se tarkoitettu lupausuhriksi tai vapaaehtoiseksi lahjaksi, hänen on tuotava virheetön uros: sonni, pässi tai pukki.

Näin saatte osaksenne Herran suosion.

Viallista eläintä ette saa tuoda uhriksi, sillä sellaisella ette saa Herran suosiota osaksenne.


3 Ms 22:18-20 KR 1992



Näitä käskyjä on paljon, ja ne ovat olleet Israelin kansan uskonnollisen elämän ytimessä yli tuhat vuotta Mooseksesta alkaen ja aina Jerusalemin hävitykseen 67-70 jKr.

käynnistynee kohta taas uudelleen pienen tauon jälkeen.

koko ajatus uhrista Jumalalle on aikamme ihmiselle melko vieras. Vanhassa Israelissa koko kansan ja yksilön jumalasuhde pyöri tämän uhrikultin ympärillä.

Saastuminen, hairahtaminen lain kaidalta polulta, raskas synti, onnettomuus, hyvän toivominen, kiitollisuus Jumalaa kohtaan - kaikkeen liittyi aina uhri.

Ilman verenvuodatosta ei syntien anteeksisaaminen ollut lainkaan mahdollinen.

Ja verta vuoti temppelissä yötä päivää hehtolitroittain, polttouhrialttarin alta Kidronin laaksoon.

savu nousi taivaalle, Jumalalle mieluisa uhrisavu

ja näin kansa sai Jumalan suosion.

Jumalan määräämällä tavalla.


kyseessä ei ole omavanhurskaus.

juutalainen Vanhan testamentin uskova ei etsi vanhurskautta omista teoistaan ja omista uhreistaan.

ei.

hän tottelee Jumalan tahtoa.

Israelin Jumala on itse määrännyt, miten kansa saa Hänen suosionsa.

sitä laki he noudattivat tunnontarkasti, huolehtien siitä, että uhrieläimissä ei ollut vikaa.

jos eläin ei ole täydellinen, Jumala ei anna suosiotaan.

tarkka paikka.


no niin.

Syntiyhri Sovitusuhri Kiitosuhri Polttouhri uhri esikoisesta...


missä pääsiäisuhri?

eikö pääsiäisenä uhrata lammas, mikä uhri se on?

tapettu karitsa - mikä se on?



toisin kuin helposti luulemme, pääsiäislammas ei ole uhri.

Kyseessä on ateria.

Hyvin erikoinen ateria Egyptistä lähdön muistoksi, ja Vanha testamentti antaa hyvin tarkat määräykset pääsiäisen menoista, erittäin tarkat.

Niihin kuuluvat siunauksen maljat, katkerat yrtit, kiitoslaulut ja Egyptin tapahtumien muistelu.

ja pääsiäislammas, josta ei saa luuta rikkoa.

Jerusalemiin tuli pääsiäisenä paljon väkeä, ja pääsiäislampaat kävivät kaupaksi.

Koska temppeliä ei enää ole, juutalaiset eivät surmaa pääsiäislammasta vaan sen muistona heidän Pesah juhlassaan on vain kuivia lampaan luita.

kunnes temppeli taas rakennetaan, jossa pääsiäislampaan saa teurastaa.


sanon tässä väärin. Pääsiäislammas on uhri, mutta ei samanlainen uhri kuin nuo muut mainitut uhrit.


Mooses kutsui koolle kaikki Israelin vanhimmat ja sanoi heille:

"Ottakaa kukin lammas tai vuohi perhekuntaanne varten ja teurastakaa se pääsiäisuhriksi."



Ottakaa sitten kimppu iisoppia, kastakaa se vatiin laskettuun vereen ja sivelkää verta oven kamanaan ja molempiin pieliin.

Älköön kukaan teistä menkö kotinsa ovesta ulos ennen aamua, sillä Herra kulkee kaikkialla surmaamassa egyptiläisiä, mutta kun hän näkee veren ovenpielissä ja kamanassa, hän kulkee sen oven ohi eikä anna tuhoojan tulla koteihinne teitä surmaamaan.



Tämä olkoon ikuisena säädöksenä, niin teille kuin lapsillennekin.

Ja kun tulette siihen maahan, jonka Herra teille lupauksensa mukaan antaa, noudattakaa näitä juhlatapoja.

Kun lapsenne kysyvät teiltä: 'Mitä nämä teidän juhlatapanne tarkoittavat?', niin vastatkaa näin:

'Se on pääsiäisuhri Herralle, joka egyptiläisiä surmatessaan kulki israelilaisten kotien ohi ja säästi ne.'"

Silloin kansa polvistui ja heittäytyi kasvoilleen maahan.

2 Ms 12:21-27 KR 1992



pääsiäislammas on siis uhrilammas (toisin kuin edellä kirjoitin) mutta ei samanlainen uhri kuin kaikki muut uhrit, jossa ihminen Jumalan käskyn mukaan tuo eläimen temppeliin.

tässä uhriss ei nimittäin ole kyseessä
rikos-rangaistus-sovitus

ei myöskään
saastaisuus-puhdistuminen

ei myöskään
kiitosuhri

eikä muukaan tiettyyn ihmisen elämän vaiheeseen tai tekemiseen tai tekemättä jättämiseen ja jumalasuhteeseen kuuluva asia



Ensimmäinen pääsiäisuhri annettin Jumalan käskystä Egyptissä, kiireisesti, yöllä, ja mitään ei saanut jäädä lampaasta tai vuohesta perhekunnalta aamuun.

ovenkamanat merkittiin verellä.

näin yön pimeydessä kulkeva kauhu tiesi välttää nämä talot

ja kaikki esikoiset tapettin



Israelilaiset tekivät tarkoin niiden määräysten mukaan, jotka Herra oli antanut Moosekselle ja Aaronille.

Puolenyön aikaan Herra surmasi Egyptissä jokaisen esikoisen, valtaistuimella istuvan faraon esikoisesta vankiluolassa istuvan vangin esikoiseen, sekä kaikki karjan esikoiset.


2 Ms 12:28-29 KR 1992



mikä siis on tämä juutalaisten ihmeellinen pääsiäislammas

josta vain luut ovat muistona nykyajan juutalaisen perheen pääsiäisaterialla?

Kun lapsenne kysyvät teiltä: 'Mitä nämä teidän juhlatapanne tarkoittavat?', niin vastatkaa näin:

'Se on pääsiäisuhri Herralle, joka egyptiläisiä surmatessaan kulki israelilaisten kotien ohi ja säästi ne.'



kun Jeesus käveli Jordanille

Johannes Kastaja ei sanonut

"katso, Jumalan härkä"

"katso, Jumalan oinas"

"katso, Jumalan kyyhkynen"

"katso, Jumalan sonni"


siis ei viitannut syntiuhriin, sovitusuhriin, kiitosuhriin, joissa Vanhan testamentin lain mukaan näitä eläimiä uhrattiin ihmisen ja Jumalan välien hoitamiseksi, Jumalan suosion saamiseksi, anteeksi saamiseksi.

vaan

"katso, Jumalan Karitsa"

ja todellakin, pääsiäisenä äiti Marian sydämen lävisti miekka, kun puhdas Karitsa teurastettiin Jerusalemin kaupungin muurien ulkopuolella.



Paul Gerhardt veisaa syntiuhrista

Kas Karitsata Jumalan!
Hän raskaan kuorman kantaa.
Hän kantaa synnit maailman,
itsensä alttiiks antaa.
Hän kulkee pilkkaan katkeraan
ja piinaan, tuskaan kauheaan,
kuoleman kovan vaivaan.
Hän suostuu teurasuhriksi
ja kestää kaiken nöyrästi,
ääneti kärsii aivan.

Tuo puhdas uhrikaritsa
on rakkain Jeesuksemme.
Hän kuoli kaikkein puolesta
synneistä päästäksemme.
Oi Isä, aivoitustasi,
kun kuolemasta Poikaasi
et armahda, et säästä!
Oi rakkauden ihmettä,
kun langennutta syntistä
ei hukkumaan se päästä!

Virsi 58
Paul Gerhardt 1647.
Suom. Andreas Elgfoth 1763,
Julius Krohn 1880.
Virsikirjaan 1886.



ja kuitenkaan ei kyseessä ole syntiuhri, vaan Jumalan Karitsa, pääsiäislammas.


Johannes Kastaja sanoo Johanneksen evankeliumissa

"Katso, Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnin"


tässä on yksikössä tuo sana

maailman synti

vaan onhan maailmassa paljon monenlaista syntiä, miksi yksikössä vain?


Noin 2000 vuotta ennen näitä Jerusalemin tapahtumia, poikansa Iisakin uhraamista valmistellut Abraham sanoo profeetallisesti

Iisak sanoi isälleen Abrahamille: "Isä!"

Ja Abraham sanoi:
"Niin, poikani?"

Iisak sanoi:
"Tässä on tuli ja puut, mutta missä on karitsa polttouhriksi?"

Abraham vastasi:
"Jumala katsoo kyllä itselleen karitsan polttouhriksi, poikani."

Sitten he jatkoivat yhdessä matkaa.


1 Ms 22:7-8 KR 1992


Noin 700 vuotta ennen näitä tapahtumia samassa Jerusalemin kaupungissa (sinne perimätieto sijoittaa myös Abrahamin ja Iisakin kertomuksen Morian vuoren) vaikuttaa Israelin profeettojen kuningas, Jesaja

Hänen kirjansa luku 53 Herran kärsivästä palvelijasta on niin väkevä, että juutalainen kansa jättää sen väliin vuotuisassa Raamatun lukemisessaan - omassa "kirkkokäsikirjassaan"

Tässä luvussa on hyvin erikoinen loppu, joka on sinä muodossa ja jossittelee



"Jos sinä panet hänen sielunsa vikauhriksi, saa hän nähdä jälkeläisiä ja elää kauan, ja Herran tahto toteutuu hänen kauttansa."
Jes 53:10 KR 1938

jos sinä panet Herran kärsivän palvelijan sielun vikauhriksi (syntiuhriksi)



uusi käännös muuttaa jakeen merkitystä ja poistaa tuon "sinä" puhuttelun;

"Mutta kun hän antoi itsensä sovitusuhriksi,
hän saa nähdä sukunsa jatkuvan, hän elää kauan,
ja Herran tahto täyttyy hänen kauttaan."
Jes 53:10 KR 1992



joka tapauksessa, uhrista, synnistä Jesaja puhuu

ihmeellistä lammas puhetta, jota kauniimpaa ei maailmasta löydy!

"Me harhailimme eksyneinä kuin lampaat,
jokainen meistä kääntyi omalle tielleen.
Mutta Herra pani meidän kaikkien syntivelan
hänen kannettavakseen.

Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen,
ei hän suutansa avannut.
Kuin karitsa, jota teuraaksi viedään,
niin kuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä
edessä,
ei hänkään suutansa avannut."


Jes 53:6-7 KR 1992



näimme aikaisemmin, että juutalainen kansa ei suinkaan etsinyt omaa vanhurskautta, tuodessaan uhreja Jerusalemiin.

vaan totteli Herran Jumalan käskyjä.

Jumala oli asettanut tällaisen tien yhteydeksi kansan ja itsensä välille.

Jesajan kirjassa puhutaan asiasta niin väkevästi, että Etiopian eunukki, hoviherra, tulla tupsahti uskoon ja kastettiin Herran kärsivän palvelijan nimeen.

Abrahamin uskoa koeteltiin, ja Abraham lausui profetian - Herra on katsova karitsan.

mutta yhä kauemmas ihmisen historian alkuhämäriin kulkee tämä Marian pojan, naisen siemenen tapaus.



tässä ei ole nyt kyse jostain historian sattumasta

vaan itse Jumalan suunnitelmasta, tiestä, joka toteuttaa Herran tahdon.

kauas tosiaan joudumme nyt tästä päivästä, kauas ennen Abrahamia ja vedenpaisumusta, ehkä sinne 4000 eKr kuten jotkut sukutauluista laskevat Aatamiin ja Eevaan.

vaan vielä kauemmas, sillä Jumala ei puhuttele tässä sen enempää Aatamia kuiin Eavaakaan vaan itse käärmettä.

sitä pientä käärmettä, joka Paratiisissa käveli, joutui sitten matelemaan tomussa, ja on Ilmestyskirjassa kasvanut valtavaksi lohikäärmeeksi.

tapasivat siellä, pian Juhannuksen jälkeen, vaimon siemen ja käärme, Juudan autiomaassa kun Henki vei Jeesuksen perkeleen kiusattavaksi.

(hyvä yritys, mutta ei saanut lankeamaan Ihmisen Poikaa)



Ja Herra Jumala sanoi käärmeelle:

"Koska tämän teit, kirottu ole sinä kaikkien karjaeläinten ja kaikkien metsän eläinten joukossa.

Vatsallasi sinun pitää käymän ja tomua syömän koko elinaikasi.

Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille;

se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän."

1 Ms 3:14-15 KR 1938


tämän kohdan KR 1992 kääntää heprealaisen alkutekstin aivan tökerösti väärin,


melkoinen silta ihmisen alkuperäisestä lankeamisesta paratiisissa vaimon siemeneen.

"joka pois ottaa maailman synnin"

Jumalan Karitsan kautta Herran tahto tapahtuu.


ei sinun omien ponnistelujesi kautta, vaikka kuinka lakia ja kristillisyyden neuvoja noudattaisit.

Jumalan Karitsa - pääsiäislammas - merkitsee sinun ovesi verellä.

kun Herra kulkee tappamassa esikoiset, Hän kulkee sinun talosi ohitse - koska sen ovenielet on pääsiäislampaan verellä merkityt.



tässä ei auta ollenkaan sinun oma kilvoituksesi, pyhyytesi, Herralle erottumisesi, maailman karttamisesi, synnin poispanemisesi.

se on helposti tuota Vanhan testamentin syntiuhrin maailmaa, joka on mainittu edellä.


tässä auttaa vain Jeesuksen veri, joka sinulle annetaan Herran pyhässä ehtoollisessa

"Tulkaa sillä kaikki on valmistettu"

se synti on jo otettu pois - ennenkuin sinä synnyitkään

sinut on Kristukseen kastettu

ja saat syödä pääsiäisateriaa, Kristuksen ruumista ja juoda siunauksen maljasta Kristuksen veren.

ei tässä voi ihminen muuta kuin heittäytyä ihan kokonaan armon varaan.

ilman mitään omaa ansiota.


Virsi 229
Saa ehtoollinen Jeesuksen
niin iloiseksi sydämen.
Hän elää ja hän lahjoillaan
käy tässä meitä siunaamaan.

Hän elämä ja autuus on,
hän lohdutus on loputon
ja sielullemme päivän koi,
se koskaan sammua ei voi.

Hän luonamme on armollaan,
lämmittää meidät paisteellaan,
ja taivasta jo päällä maan
on hetki hänen seurassaan.

Kun kiitosvirttä Karitsan
soi kuoro taivaan korkean,
niin miksi emme myöskin me,
maan multa, laula Herralle!

Siis sydän riemuun auetkoon
ja uusi toivo puhjetkoon,
rakkaus uusi, palava
ja Herran kiitos kirkkaana!

Suin, sydämin me tahdomme
yhdessä kiittää Herraamme,
jos kulkee erämaassa tie
tai keitaan kautta matka vie.

Nyt halleluja veisaamme,
taivasten kuoriin nousee se,
ja kerran luona Jeesuksen
soi kiitos iankaikkinen.

Nicolai Frederik Severin Grundtvig 1844.
Suom. Jaakko Haavio virsikirjaan 1938.

Risti teloitusvälineenä

Ristiinnaulittu Isenheimin alttaritaulusta
Matthias Grünewald 1510-16

Jumalan ainoan Pojan maallinen matka päättyi pääsiäisenä, ehkä 33 jKr, kun hänet teloitettiin julkisesti Jerusalemin kaupungin muurien ulkopuolella tien varteen paikkaan, jota kutsuttiin - sattuneesta syystä - nimellä Golgata, pääkallo.

Roomalaiset viranomaiset käyttivät ristiä historian antamien tietojen mukaan ainoastaan orjiin sekä keisaria vastaan kapinaan nousseita vastaan.

Kyseessä oli sen verran julma tapa surmata, ettei sitä muuten laillisesti käytetty.

Vanhimmat todisteet rististä tulevat Persian Akhmenidien valtakunnasta, ja sieltä se sitten Puunilaisten eli foininkialaisten ja kreikkalaisten maailmasta tulee myös Rooman suurvallan lainkäytön ja rangaistusten joukkoon mukaan.

kristillisessä taiteessa kuvataan ristiinnaulittu yleensä melko korkean pystypuun ja siihen lyödyn poikkipuun varassa roikkumassa, naulat kämmenten ja jalkapöydän läpi lyötynä. toisinaan jalkojen alle on taiteilija kuvannut jonkinlaisen tuen.

tämä perinne ei kuitenkaan ulotu roomalaisaikaan asti, sillä keisari Konstantinus Suuri kielsi ristin teloitusvälineenä 300-luvulla jKr. ja sen vaatima tekniikka alkoi nopeasti unohtua.


oman aikamme arkeologit, historian tutkijat ja lääketieteen edustajat ovat koettaneet selvittää tarkemmin, mistä ristiinnaulitsemisessa on kyse.

Miten se tehtiin?

Mihin ristiinnaulittu ihminen kuolee.

Osa Torinon kääriliinasta.
Vasemmalla luonnon valossa, oikealla valokuvan negatiivina

Eräänä tämän tutkimuksen tärkeänä lähteenä on ns Torinon kääriliina, jossa on merkillinen ristiinnaulitun ihmisen kuva.

Tutkimusten tuoma uusi tieto auttaa myös ymmärtämään evankeliumien niukkojen kertomusten yksityiskohtia.

Roomalainen flagrum
Torinon kääriliinan miestä on lyöty kahdella ruoskalla,
joista tässä kuvassa rekonstruktiot

kerrotaan, että maaherra Pontius Pilatus antoi ruoskia Jeesuksen. Sen jälkeen hän toi verisen miehen kansan nähtäväksi, ja toivoi näyn herättävän heissä sääliä.

Ecce homo "katso ihmistä"

Roomalainen ruoska, flagrum, on lyhyt. Sen kädensijaan tulee useita nahkahihnoja, joihin on sidottu raudan tai luun kappaleita. Se muistuttaa siis Englannin laivaston pelättyä "cat" ruoskaa, mutta lisänä ovat nuo kovat esineet.

Torinon kääriliinan miestä on lyöty flagrumilla molemmilta puolilta ja ihossa on selvästi näkyvissä noiden kappaleiden aiheuttamita painumia.

Tällainen ruoskinta aiheuttaa voimakasta verenvuotoa ja sellaisen kivun, että shokkiin saattoi ihminen kuolla.

Jeesus Nasaretilaisen tapauksessa ruoskinnan tarkoituksena oli herättää sääliä, jotta Pilatus voisi vapauttaa syyttömän.

On mahdollista, että ruoskinta oli osa rangaistusta mutta myös eräänlainen armollinen teko, jonka tarkoitus oli heikentää ihmistä ja lyhentää kärsimyksiä ristillä.

ehkä ei.


Pystypuu ei välttämättä ollut kovin korkea. Roomalaisessa näytelmässä kerrotaan, että koirat nuolivat verta ristiinnaulitun jaloista.

Poikkipuuta ei kiinnitetty nauloilla tai muuten sivusta pystypuuhun, vaan todennäköisesti paksuun parruun tehtiin pystypuun mentävä reikä.

Näin ei tarvittu mitään sellaisia köysiä ja hankalia menetelmiä kuin myöhemmässä taiteessa nähdään.

Uhri lyötiin poikkipuuhun lujasti kiinni paksuilla rautanauloilla. Ei kämmenen läpi, vaan ranteen pehmeän kolmion läpi.

Sen jälkeen poikkipuu nostettiin ylös ja laskettiin alas siten että pystypuun kärki lävisti poikkipuun siihen tehtyä reikää myöten.

Tekniikka on yksinkertainen ja risti on vankka. Siitä ei kukaan ihminen pääse irti.

Uhrin jalkoja ei ilmeisesti lyöty jalkapöydän läpi hankalasssa asennossa jalkapohjat pystypuuta vastaan.

Sen sijaan ne lyötiin raskailla nauloilla kantapään luun läpi pystypuun sivuihin.

Givat HaMivtar mies.
Jerusalemin hävityksen aikaisesta haudasta löydetty naula 67-73 jKr
Ainoa arkeologinen todiste ristiinnaulitsemisesta Välimeren maista

tiedämme jalkojen lyömisestä sen tähden, että vuonna 1967 Jerusalemin pohjoisuolelta löydettiin ns Ammuskukkulalta (Givat HaMivtar) luuarkku, johon oli haudattu ristiinnaulittu nuori mies joskus Jerusalemin piirityksen aikaan 67-73 jKr.

Kantapään läpi lyöty naula oli taipunut pystypuun sisällä olevan oksan kohtaan.

Kun omaiset ottivat ruumiin ristiltä, he eivät halunneet rikkoa jalkaa enempää, vaan kaivoivat koko taipuneen naulan kärjen puusta irti ja hautasivat miehen naula jalassa.

Kaksi vuosituhatta se on haudassa säilynyt ja on puhutteleva todistus ristin julmuudesta.

Se tuo myös mieleemme Jeesuksen tapauksessa proto-evankeliumin Ensimmäisen Mooseksenkirjan luvusta 3.


Ja Herra Jumala sanoi kärmeelle: ettäs tämän teit, kirottu ole sinä kaikesta karjasta, ja kaikista eläimistä maalla: sinun pitää käymän vatsallas, ja syömän maata kaiken elinaikas.

Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille, ja sinun siemenes ja hänen siemenensä välille; sen pitää rikki polkemaan sinun pääs, ja sinä olet pistävä häntä kantapäähän.


1 Ms 3:14-15 Biblia 1776


Monenlaisia ajatuksia on esitetty siitä, miten ristiinnaulittu kuolee.

Roomalaisista lähteistä tiedämme, että ristillä saattoi ihminen kitua jopa kolme päivää ja yötä ennenkuin kuolema tuli.

Vastauksen saamme Itävalta-Unkarin armeijan käyttämästä julmasta teloitusmenetelmästä, jonka nimi on Aufbinden, sitominen.

Siinä uhri sidottiin yksinkertaisesti käsistään käsivarret hieman levälläään roikkumaan niin, että jalat eivät kosketa maahan.

Tässä asennossa ihminen voi roikkua jonkun aikaa, mutta hiljalleen se asettaa liian suuren rasituksen pallealle ja hengitys vaikeutuu.

Hengityksen vaikeutuessa ainoa mahdollisuus vetää ilmaa keuhkoihin on nousta käsivarsien varaan niitä koukistamalla.

Mutta kukaan ei loputtomasti jaksa tätä voimistelua, ja lopulta on jäätävä roikkumaan voimattomana ja kuolema tulee.

Dachaun keskistysleiristä hengissä selvinneet ovat kertoneet, että kuolema tuli tämän pelätyn kidutuksen seurauksena noin puolessa tunnissa ja sen jälkeen ihmisen koko keho oli sinertävä ja yltä päältä hien peitossa.

Roomalaisajan naula

Ristiinnaulittu kuolee tukehtumalla.

Mutta ennen kuin kuolema tulee, hän voi nousta lävistettyjen jalkojensa varassa ja lävistettyjä käsiään koukistaen hengittämään.

Ranteen läpi lyöty naula katkaisee käden tärkeimmän hermon ja kipu räjähtää aivoihin samoin kuin jos naula lyötäisiin suoraan selkärankaan.

Ja todellakin, Torinon kääriliinaan peitetyn miehen käsivarsissa veri on valunut zik zak kuviona, kertoen että hän on välillä seissyt jalkojensa varassa ja sitten taas lyyhistynyt uupuneena käsiensä varaan ja tukehtumisen tunne on palannut.



Ymmärtääkseni ristiinnaulittu joutui kokemaan kuoleman kauhut melko laajalti.

Kun hän tajuaa, että ei pysty liikuttamaan käsiään eikä jalkojaan, tulee nopeasti paniikki ja ahtaan paikan kammon tapainen kauhu.

Mitään kutiavaa puremaa tai auringossa kuivuvaa verihaavaa ei pysty raaputtamaan, mitään lihaskramppia ei pysty oikeaisemaan, mitään toivoa ei ole.

Siinä olet täysin alastomana kansan kulkiessa maantiellä tai tullessa pilkkaamaan juutalaisten kuningasta.

Piikkipensaan kuivista oksista väännetty kruunu

Evankeliumit kertovat, että Jeesus Nasaretilaisen päähän oli painettu piikkipensaan kuivista oksista pikaisesti kääräisty kruunu. Näitä oksia oli palatsin pihalla varmaan poltettavaksi yön viileydessä.

Pitkä piikit uppoavat syvälle arkaan päänahkaan ja aiheuttavat voimakasta verenvuotoa myös silmille, nenään ja suun alueelle.


Kun Jeesus sanoo "minun on jano" joku sotilaista katsoo että taas on tilaisuus hauskanpitoon.

hän ottaa isoppiruoon, pistää jonkinlaisen sienen sen päähän ja kastaa sen etikkaan, jota on pullossa paikalla.

sotilas asettaa tämän juoman Jeesuksen huulille, ja huutaen suurella äänellä Jeesus antaa henkensä.

tästä yksityiskohdasta on ajateltu, että risti olisi ollut korkea.

mutta se lienee ollut pikemmin turvatoimi - yksikään kokenut sotilas ei laita kättään lähelle ristiinnaulitun suuta. sinne voi jäädä jokunen sormi matkalle.

tiedämme, että ristiinnaulittu tukehtuu.

mutta Jeesus huutaa suurella äänellä.

risti ei ota Hänen henkeään, vaan Hän antaa henkensä kuolemaan.



Evankeliumien kertoman mukaan kuudennella hetkellä tuli pimeys jota kesti yhdeksänteen hetkeen asti.

Hetkiä lasketaan aamusta, meidän kello kuudesta, joten tiedämme että Jeesus antoi henkensä kolmen aikaan pitkänperjantain iltapäivänä.



Jeesuksen kuolema oli niin nopea, että sitä ihmeteltiin.

Koska oli tulossa suuri pääsiäisen sapatti, ristiinnaulitut haluttiin pois ennen sapatin alkua.

sen tähden sotilaat tulivat, ja löivät kahdelta rikolliselta sääriluut murskaksi jonkinlaisella lekalla.

se ei tunnu mukavalta.

mutta ymmärrämme, että tämän jälkeen uhri ei enää voi nousta jalkojensa varaan ja kuolema tulee noin puolen tunnin kuluessa.

tukehtuminen.

Roomalaisen legioonan sotilaan tärkeimmät aseet olivat keihäs ja miekka.
Tällainen keihäs lyötiin ristillä Jeesuksen rintaan

Jeesuksen sääriluita ei rikottu.

Mutta oliko mies kuollut vai jonkinlaisessa horroksessa vain?

eräs sotilaista päättää varmistaa, että asiasta ei jää epäilystä.

roomalaisissa kasarmeissa harjoiteltiin keihään käyttöä jatkuvasti.

puukeppejä käyttäen sotilas on rintamassa, kun vihollinen hyökkää hurjasti huutaen päälle. tämän lähestyessä keihäs ojossa tai kirves kourassa sotilas avaa yllättäen rintansa kääntäen kilven sivuun.

hyökkääjä ei aavista ansaa vaan lähtee entistä lujempaa kohti valmista maalia.

vaan sotilas väistää, ja lyö oikealla kädellään sivusta keihään hyökkääjän kylkiluiden väliin kaikin voimin.



näin koulutettu sotilas ottaa keihään, jossa on pitkä rautakärki, ja lyö sen ammattitaidolla puolustuskyvyttömänä ja liikkumattomana roikkuvan Jeesuksen suojattomaan kylkeen.

keihäs tunkeutuu kylkluiden läpi, lävistää keuhkoputken, ulottuu aina sydämeen asti, jossa verihera ja veri on jo alkanut erota.

kun ase riuhtaistaan haavasta ulos, sieltä tulee verta ja vettä, tummaa verta ja kirkasta veriheraa.

Jeesus on kuollut kuin kivi.

ihminen, jota roomalainen sotilas on lyönyt keihäällä tappamistarkoituksessa kylkeen ei elä hetkeäkään sen jälkeen. sisällä on kaikki hajalla.


rikollisten ruumiit saatettiin heittää Jerusalemin eteläpuolella olevaan Gehennan laaksoon, kalkkia päälle ja sinne muun roskan kanssa mätänemään.

mutta evankeliumit kertovat, että Golgatan lähellä oli puutarha ja sen takana kallioon hakattu uusi hauta. (nämä perhehaudat saattoivat olla satoja vuosia vanhoja)

Joosef Arimatialainen saa maaherralta luvan haudata Jeesuksen sinne, ja hautakammion eteen vieritetään raskas pyöreä kivi.

Herodeksen perhehaudan suuri kivi Jerusalemissa
Kuvassa David Whitingin tyttäret matkalla Israelissa 2008