"Ei ainakaan raamatussa puhuta mitään muuta kuin, että olivat apostolien opetuksessa, rukouksessa ja leivänmurtamisessa."
Seurakunta kuunteli ja noudatti uskollisesti apostolien opetusta. Uskovat elivät keskinäisessä yhteydessä, mursivat yhdessä leipää ja rukoilivat.
Pelko levisi ihmisten keskuuteen, ja apostolien kätten kautta tapahtui monia ihmeitä ja tunnustekoja.
Uskovat pysyttelivät yhdessä, ja kaikki oli heille yhteistä.
He myivät talonsa ja tavaransa, ja rahoista jaettiin kaikille sen mukaan kuin kukin tarvitsi.
Joka päivä he uskollisesti kokoontuivat temppeliin, ja kodeissaan he yhdessä mursivat leipää ja aterioivat riemullisin ja vilpittömin mielin.
He ylistivät Jumalaa ja olivat koko kansan suosiossa, ja päivä päivältä Herra liitti heidän joukkoonsa niitä jotka pelastuivat.
Apt 2:42-47 KR 1992
Kirjoittanut: MikkoL, 07.06.2009 17:55
[Vastaa tähän viestiin] [Lähetä viesti kirjoittajalle] [Kommentoi] [Poista]
Ja he pysyivät alati apostolien opissa ja osallisuudessa, ja leivän murtamisessa ja rukouksissa.
Mutta jokaiselle sielulle tuli pelko; ja tehtiin apostolien kautta monta ihmettä ja merkkiä.
Mutta kaikki, jotka uskoivat, olivat yhdessä ja pitivät kaikki yhteisenä.
Ja he myivät hyvyytensä ja tavaransa, ja jakoivat ne kaikille, sen jälkeen kuin kukin tarvitsi.
Ja he pysyivät joka päivä yksimielisesti templissä, ja mursivat huoneessa leipää, ja ottivat ruokaa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella,
Ja kiittäin Jumalaa olivat kaiken kansan suosiossa. Ja Herra lisäsi joka päivä autuaaksi tulevaisia seurakunnalle.
Apt 2:42-47 KR 1776
Tämä on Luukkaan yhteenveto aivan ensimmäisen seurakunnan elämästä.
Olemme Jerusalemin kaupungissa juutalaisten parissa. Pietarin julistuksen seurauksena yli kolmetuhatta kaupunkilaista tuli uskomaan, että Jeesus on Israelin kansalle luvattu Messias.
Tässä kaupungissa oli hallitsevana rakennuksena valtavan suuri Herodeksen temppelialue, jalkapallokenttääkin isompi, ja siellä Jumalan temppeli.
Upeaa rakennuskompleksia ympäröivät pylväskäytävät. Paljon kansaa tuli ja meni etelässä olevan juhlavan portaikon ja käytävien kautta sisälle jumalanpalvelukseen.
Eläimiä uhrattiin ja poltettiin suuria määriä alttarilla Jumalan käskyn mukaisesti ihmisten syntiuhreina ja kiitosuhreina.
Tässä hienossa temppelissä Jeesus oli viihtynyt 12 vuotiaana, jutellen siellä olleiden kirjanoppineiden kanssa Raamatusta, joka on meidän Vanha testamenttimme.
"minun pitää niissä oleman jotka minun Isäni ovat"
Jerusalemissa ollessaan hän myös aikuisena viihtyi temppelissä ja nukkui yönsäkin sen itäpuolella Kidronin laakson takana olevalla Öljyvuorella. Siellä sijaitsi myös Getsemanen puutarha, joka oli Hänelle tuttu.
Temppelialueen reunalla olevissa pitkissä holvikäytävissä Jeesus vietti paljon aikaa, opettaen opetuslapsiaan. Toisinaan Hän opetti Öljyvuorella, josta aukenaa upea panorama temppelialueelle.
Israelin Jumalan temppeli ei siis ollut vain rakennus, johon tultiin jumalanpalvelukseen, vaan kokonainen suuri alue, joka oli muurein eristetty muusta kaupungista.
Ymmärrän niin, että Jeesuksen oppilaat, apostolit, olivat niin tottuneet viettämään aikaansa siellä Jeesuksen seurassa, että he yhä päivittäin kokoontuivat temppelialueen holveihin ja varmaan myös osallistuivat siellä jumalanpalvelukseen, psalmilauluun ja Jumalan ylistämiseen.
Paavali tuli myöhemmin myös temppeliin, kun hän oli jo tullut tunnetuksi Jeesus Nasaretilaisen julistajana. Hänet tunnistettiin ja melkein lynkattiin siihen paikkaan, kunnes roomalainen sotaväenosasto tempasi Antonian linnasta apuun ja veti kaverin suojaan sinne.
"leivän murtaminen" porukalla kotona ja iloinen ateriointi yhdessä ymmärretään tavallisesti niin, että Herran pyhä ehtoollinen oli aluksi osa yhteistä ateriaa.
Näinhän se oli Jeesuksen asettaessa ehtoollisen. Sana on vanhaa suomea ja tarkoittaa yksinkertaisesti illallinen (ehtoo, ilta). Tuo oli juutalainen pääsiäisateria, jossa syötiin lammasta.
Tätä varhaisten kristittyjen ateriaa kutsutaan nimellä "agape" eli rakkaus-ateria. Sen yhteydessä sitten murrettiin leipä ja juotiin viini, kuten Jeesus oli käskenyt.
Paavali antaa tästä käytännön ohjeita, että ei saa olla eroja rikkaiden ja kyöhien välillä, vaan tulee jakaa pöydän antimet kristillisesti.
Kuin te siis kokoon tulette yhteen, ei se ole Herran ehtoollista pitää.
Sillä jokainen ennättää syödä oman ehtoollisensa, yksi isoo, toinen juovuksissa on.
Vai eikö teillä huoneita ole, joissa te syödä ja juoda saatte? Taikka katsotteko te ylön Jumalan seurakunnan ja häpäisette ne, joilla ei mitään ole? Mitä minun pitää teille sanoman? Pitääkö minun teitä kiittämän? Tässä en minä kiitä.
1 Kor 11:20-22 KR 1776
ei varsin "rakkaus ateria" Korinttossa, kun köyhä Jeesuksen oma on nälkäinen ja vesikielellä katselee, kun rikas popsii kunnon ateriaa, jonka on tuonut mukanaan ja oikein kännissä hoilaa.
syökööt ja juokoot kotonaan masunsa täyteen. mutta kun tullaan Herran illalliselle, niin kaikki pitää jakaa kristillisesti ja niin yhdessä iloita Jumalan hyvistä antimista.
Paavali antaa sitten kristillisen jumalanpalveluksen liturgian ytimen näin:
Sillä minä olen sen Herralta saanut, jonka minä myös teille annoin. Sillä Herra Jesus, sinä yönä, jona hän petettiin, otti leivän,
Ja kiitti, mursi ja sanoi: ottakaat, syökäät! tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne murretaan: se tehkäät minun muistokseni;
Niin myös kalkin ehtoollisen jälkeen ja sanoi: tämä kalkki on se Uusi Testamentti minun veressäni; se tehkäät, niin usein kuin te juotte, minun muistokseni.
Sillä niin usein kuin te syötte tästä leivästä ja juotte tästä kalkista, pitää teidän Herran kuoleman julistaman, siihenasti kuin hän tulee.
1 Kor 11:23-26 KR 1776
Olen saanut Herralta tiedoksi tämän, minkä olen myös opettanut teille: Herra Jeesus sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän, kiitti Jumalaa, mursi leivän ja sanoi: "Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni."
Samoin hän otti aterian jälkeen maljan ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni. Niin usein kuin siitä juotte, tehkää se minun muistokseni."
Niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tästä maljasta, te siis julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kun hän tulee.
1 Kor 11:23-26 KR 1992
agape ateria jäi sitten hiljalleen pois ja eriytyi Herran ehtoollista, jonka viettämisen yhteydessä lausuttiin "asetussanat"
tämän ytimen ympärille kehittyi vuosisatojen kuluessa se jumalanpalvelus muotoineen ja menoineen, jonka roomalais-katolinen, ortodoksinen ja protestanttinen kristikunta jakaa yhteisenä perintönä.
toki eroja on paljon, ja tiedämme kaikki kuinka valtavan rikas ja täyteläinen on nykyään ortodoksinen jumalanpalvelus.
luterilainen jumalanpalvelus on hyvin lähellä katolista messua, mutta sisällössä on merkittäviä eroja uskonpuhdistuksen painotusten tähden.
anglikaaninen jumalanpalvelus on lähempänä roomalais-katolista ja muodoiltaa hyvin juhlallinen.
kalvinistinen jumalanpalvelus on korostetusti yksinkertainen, askeettinen ja Jumalan Sanaa ja psalmilaulua korostava.
Monien vapaiden suuntien jumalanpalvelukset ovat lähellä kalvinistista messua.
Kristuksen kirkon hajanaisuus näkyy siinä, että eri kirkkokuntien jäsenet eivät noin vain voi mennä toistensa ehtoolliselle.
Uudessa testamentissa on lisäksi erityisesti Paavalin kirjeissä kohtia, joissa on ikäänkuin runon muotoon tiivistettynä Kristuksen ylistämistä.
Näitä pidetään yleisesti varhaisen kirkon jumalanpalveluksen liturgian perintönä, ja ne ovat tavattoman syvällisiä ja hienoja.
toisin sanoen, kun alkuseurakunta kokoontui yhteen, alkoi hiljalleen muotoutua tapoja ja perinteitä ja tiettyjä asioita tahdottiin toistaa samanlaisena, niin että kaikki tiesivät mistä on kysymys.
Olkoon teilläkin sellainen mieli, joka Kristuksella Jeesuksella oli.
Hänellä oli Jumalan muoto,
mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan
olla Jumalan vertainen
vaan luopui omastaan.
Hän otti orjan muodon
ja tuli ihmisten kaltaiseksi.
Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa,
hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti.
Sen tähden Jumala on korottanut hänet yli kaiken
ja antanut hänelle nimen,
kaikkia muita nimiä korkeamman.
Jeesuksen nimeä kunnioittaen
on kaikkien polvistuttava,
kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla,
ja jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: "Jeesus Kristus on Herra."
Fil 2:5-11 KR 1992
liturgian sydän on ehtoollis jumalanpalvelus.
oikeastaan "kuiva" Sanan jumalanpalvelus on eräänlainen tynkäjumalanpalvelus, koska siitä puuttuu tämä Jeesuksen asettama ateria.
Ateria, jossa syödään Ihmisen Pojan ruumista ja juodaan Hänen vertaan.
sen lisäksi on paljon rukousta ja ylistystä ja apostolien opetuksen lukemista.
kaste on tietenkin ollut suurenmoinen juhlahetki seurakunnalle, kun uusia lapsia syntyy Taivasten valtakuntaan, nuoria ja vanhoja.
myös uskontunnustus on varhaisesta ajasta lähtien ollut mukana.
varhaisimmassa muodossaan se on voinut olla varsin lyhyt "Jeesus on Herra"
meille tuttu "apostolinen uskontunnustus" on tullut käyttöön Roomasta, jossa se on ollut kasteliturgian osana hyvin varhain.
Nikaia-Konstantinapoli tuli sitten vasta neljännellä vuosisadalla.
mutta palataan tuonne ihan alkuun, Pietariin ja 11 apostoliin ja heidän seurassaan olleisiin naisiin ja muuhun seurakuntaan.
nämä juutalaiset kävivät päivittäin Jumalan temppelissä Jerusalemissa.
Jeesus oli itse "tapakristitty". Tapansa mukaan Hän meni sapattina synagoogaan.
Ja Jesus palasi Hengen väessä taas Galileaan, ja sanoma kuului hänestä ympäri kaiken lähimaakunnan.
Ja hän opetti heidän synagogissansa, ja kunnioitettiin kaikkialta,
Ja tuli Natsaretiin, kussa hän kasvatettu oli, ja meni tapansa jälkeen sabbatin päivänä synagogaan, ja nousi lukemaan.
Ja hänelle annettiin Jesaias prophetan Raamattu. Ja kuin hän Raamatun avasi, löysi hän sen paikan, kussa kirjoitettu on:
Herran Henki on minun päälläni, sentähden on hän minut voidellut ja lähettänyt minun saarnaamaan köyhille hyvää sanomaa, parantamaan särjetyitä sydämiä, saarnaamaan vangeille lunastusta ja sokeille näkönsä jälleen saamista, särjetyitä vapauteen saattamaan,
Saarnaamaan Herran otollista vuotta.
Ja kun hän pani Raamatun kiinni, antoi hän sen palvelialle ja istui, ja kaikkein silmät, jotka synagogassa olivat, katselivat hänen päällensä.
Luukas 4:14-20 KR 1776
on varmaan sellaisiakin kristittyjä, joiden mielestä kaavamainen liturgia ja tiettyä järjestystä noudattava jumalanpalvelus kirkossa on vapaan Hengen toiminnan este.
tullaan kokoon, kukin jakaa profetiansa ja rukouksensa ja ylistysvirtensä ja nautitaan Herran ehtoollista, miten Henki johtaa kulloinkin.
on sen tähden tärkeä huomata tuossa Luukkaan kohdassa, että se alkaa mainitsemalla, että Jeesus oli Pyhän Hengen voimassa.
Pyhän Hengen voimassa ollessaan hän meni tapansa mukaan synagoogaan, jossa on tarkka jumalanpalvelusjärjestys - samoin kuin oli Jerusalemin temppelissä.
Jeesus osallistui rukouksiin, kuunteli Sanaa, lauloi sydämestään mukana psalmeja, jotka Hän osasi ulkoa kannesta kanteen ja käyttäytyi kuten muutkin miehet siellä.
Hän oli jo sen verran tunnettu rabbi, että sai kutsun saarnata.
Saarnateksti on Jesajan kirjasta ja kaikki odottivat mielenkiinnolla, mitä tuleman pitää.
Tulihan sieltä, aivan ihana saarna kuinka tämä teksti on nyt käynyt toteen.
mutta kirkolliset ilmoitukset meni pieleen...
Jeesus kieltäytyi tekemästä ihmeitä ja kirkkokansa melkein tappoi Hänet kiitokseksi hyvästä saarnasta.
Ja kun hän pani Raamatun kiinni, antoi hän sen palvelialle ja istui, ja kaikkein silmät, jotka synagogassa olivat, katselivat hänen päällensä.
Ja hän rupesi heille sanomaan: tänäpänä on tämä kirjoitus täytetty, jonka te nyt kuulette.
Ja kaikki antoivat hänelle todistuksen ja ihmettelivät niitä armon sanoja, jotka hänen suustansa läksivät ulos, ja he sanoivat: eikö tämä ole Josephin poika?
Ja hän sanoi heille: sanokaat kaiketi minulle tämä sananlasku: parantaja, paranna itses; ne mitkä me kuulimme tapahtuneen Kapernaumissa, tee myös tässä isäs maalla!
Mutta hän sanoi: totisesti sanon minä teille: ei yksikään propheta ole isänsä maalla otollinen.
Vaan minä sanon teille totuudessa: monta leskeä oli Israelissa Eliaan ajalla, kuin taivas oli suljettu kolme vuotta ja kuusi kuukautta, niin että suuri nälkä tapahtui kaikessa maakunnassa,
Ja ei Elias lähetetty yhdenkään heidän tykönsä, vaan leskivaimon tykö Sidonin Sareptaan.
Ja monta spitalista oli Israelissa Elisa prophetan ajalla, ja ei yksikään heistä puhdistettu, vaan Naeman Syrialainen.
Ja kaikki jotka synagogassa olivat, tulivat vihoja täyteen, kuin he nämät kuulivat,
Ja he nousivat ylös ja ajoivat hänen ulos kaupungista, ja veivät hänen hamaan vuoren kukkulalle, jonka päälle heidän kaupunkinsa rakettu oli, syöstäksensä häntä alas.
Mutta hän kävi ohitse heidän keskeltänsä ja meni pois,
Luukas 4:20-30 KR 1776
Nasaretissa on tosi korkea vuorenseinämä, mutta sinne on hieman matkaa.
Kirkkokansa otti saarnamiehen matkaansa ja alkoi kuljettaa Häntä kohti tuota kuolettavaa lähes 100 metrin pudotusta.
Jeesus käveli porukan kanssa kohti kuolemaansa.
Varmaan tahtoi katsoa, että ollaanko tässä nyt ihan tosissaan.
Tosissaan oltiin ja tultiin jyrkänteen luo.
Nyt olis pitänyt äijä pukata alas.
Vaan jotenkin ei löytynyt pukkaajaa.
Herra katseli kotikaupunkinsa Nasaretin porukoita. Siinä oli varmaan serkun pikkuserkkua Joosefin tai Marian puolelta mukana myös.
Katseli, ei sanonut mitään. Odotti.
Kukaan ei pukannut.
Jeesus lähti kävelemään lynkkausporukan halki. Kukaan ei koskenut, antoivat tietä.
Jatkoi kävelemistään kolmisenkymmentä kilometriä Kapernaumiin asti.
Eikä enää koskaan palannut kotikaupunkiinsa Nasaretiin.
Nasaretin käynnistä on jäännyt mieliimme lentävä lause, jonka aina silloin tällöin kuulee
"ei yksikään propheta ole isänsä maalla otollinen"
Ei kukaan ole profeetta omalla maallaan.
Vanhin tunnettu kuvaus kristillisestä jumalanpalveluksesta on Justinius Marttyyriltä. Hän kuoli vuonna 165, joten tämä teksti ajoittuu jo varsin lähelle alkukirkon aikaa.
"Päivänä, jota kutsutaan Sunnuntaiksi, kaikki kaupungeissa ja maaseudulla asuvat kokoontuvat yhteen paikkaan, ja luetaan apostolien tai profeettojen kirjoituksia niin paljon kuin aika sallii.
kun lukeminen on päättynyt seurakunnan johtaja puhuu neuvoen ja kehoittaen hyviin asioihin.
Sitten nousemme kaikki yhdessä ja rukoilemme ja kun rukous on päättynyt, kuten aiemmein kerroin, leipää, viiniä ja vettä tuodaan ja johtaja rukoilee ja kiittää, kykynsä mukaan, ja ihmiset liittyvät tähän sanoen Aamen, ja nämä jaetaan kaikille osallisuutena siihen, mistä kiitos on lausuttu, ja diakonit lähettävät myös niille, jotka eivät ole paikalla."
tuo alussa mainittu Luukkaan sana on siis varsin kattava - apostolien opetuksessa, rukouksessa ja leivän murtamisessa.
toivottavasti tämä lyhyt ja puutteellinen selitykseni myös osoittaa, miten Suomen ev.lut. kirkon jumalanpalveluksella on apostolien aikaan ulottuvat syvät juuret.
Ajasta aikaan varjellut
Herra on kirkkoamme,
sanallaan meitä ohjannut
kaikissa vaiheissamme,
vieläkin tahtoo siunata
kansaansa köyhää armolla,
tarjota taivahan rauhaa.
Taivasten yltää taivaisiin
kunnia kuninkaamme,
kuitenkin halpaan temppeliin
luoksemme Herran saamme.
Siunaten armolahjoillaan
Herra on seurakunnassaan
kansansa keskellä täällä.
Kaste ja usko yhteen näin
kirkoksi meidät liittää.
Kristusta täällä vierekkäin
elävät kivet kiittää.
Joskus vain kaksi yhdessä
on koolla Herran nimessä,
silloinkin Kristus on läsnä.
Tänne kuin äidin armaan luo
johdata, Herra, meitä.
Henkesi lahja meille suo,
suojaasi meidät peitä.
Lähetä kirkko maailmaan
kutsua suurta kantamaan
keskellä aikojen pauhun.
Kirkkoon kun kellot kutsuvat,
suo sinne tiemme johtaa,
niin että kasvos armahat
kansasi siellä kohtaa.
Sinua, Herra, kiitämme!
Ristisi voitto kaikille
tuonut on autuuden toivon.
Virsi 197
Nicolai Frederik Severin Grundtvig 1837.
Suom. Lauri Pohjanpää 1923.
Uud. komitea 1937.
Virsikirjaan 1938.
Säk. 3 suom. Anna-Maija Raittila
virsikirjaan 1986.
Tanskan suuren virsirunoilijan N. F. S. Grundtvigin (1783-1872) virsirunouden johtava ajatus on kirkko. Hänen kirkkoa ylistävistä virsistään tunnetuin on puolestaan Ajasta aikaan varjellut Herra on kirkkoamme. Sen perusajatus on sama kuin Salomon temppelinvihkimisrukouksen (1. Kun. 8): mikään rakennus ei ole kyllin avara Jumalalle, ja "kuitenkin halpaan temppeliin luoksemme Herran saamme".
Se on mahdollista, kun ajatellaan että kirkko eli seurakunta rakentuu elävistä kivistä: ihmisistä jotka kaste ja usko liittävät yhteen. Lukumäärällä ei tällöin ole merkitystä – virren kolmas säkeistö viittaa tuttuun Jeesuksen sanaan: "Missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään" (Matt. 18:20).
Tämän elävän seurakunnan kutsuvat koolle kirkonkellot. Niiden ääntä Grundtvig rakasti. Ja on kuin norjalainen säveltäjä Ludvig Lindeman (1812-1887) olisi tavoittanut niiden kaikua turvallisuutta henkivään koraaliinsa, joka kiinteästi kuuluu nyt esillä olevaan virteen. Lindeman oli aikansa tunnetuin norjalainen urkuri. Vuodesta 1839 hän toimi Kristianian eli nykyisen Oslon Vapahtajan (Vår Frelser) kirkossa. Norjan nykyisessä virsikirjassa hänen sävelmiään on nelisenkymmentä, meidän virsikirjassamme vain tämä yksi.
Tauno Väinölä
