Et kai tarkoita, että mekin olemme sokeita?

nimimerkki mama kirjoitti Nettiruukussa 11.5.2011




Mies, joka oli ollut sokea, kutsuttiin nyt uudestaan kuultavaksi.

Fariseukset sanoivat hänelle: "Anna kunnia Jumalalle! Me tiedämme, että se mies on syntinen."

Mies vastasi: "Onko hän syntinen, sitä en tiedä. Mutta sen tiedän, että minä, joka olin sokea, nyt näen."

He kyselivät: "Mitä hän sinulle teki? Millä tavoin hän avasi silmäsi?"

Mies vastasi: "Johan minä sen teille sanoin, te vain ette kuunnelleet. Miksi te taas tahdotte sen kuulla? Tekeekö teidänkin mieli hänen opetuslapsikseen?"

He vastasivat hänelle pilkallisesti: "Sinä hänen opetuslapsensa olet, me olemme Mooseksen opetuslapsia. Me tiedämme, että Jumala puhui Moosekselle, mutta mistä tuo mies on peräisin, sitä emme tiedä."

"Merkillistä", mies vastasi, "että te ette tiedä, mistä hän on -- ja kuitenkin hän on antanut minulle näköni. Kaikkihan me tiedämme, että Jumala ei kuuntele syntisiä, mutta sellaista hän kuulee, joka kunnioittaa häntä ja elää hänen tahtonsa mukaisesti. Ikipäivänä ei ole kuultu, että joku olisi avannut sokeana syntyneen silmät. Jos hän ei olisi Jumalan mies, hän ei olisi pystynyt sellaiseen."

Silloin fariseukset sanoivat: "Sinä olet syntymästäsi syntinen, syntiä täynnä koko mies -- ja sinä rupeat opettamaan meitä!"

He ajoivat miehen ulos.

Jeesus sai kuulla, että mies oli ajettu ulos, ja tavatessaan tämän hän kysyi: "Uskotko Ihmisen Poikaan?"

"Herra, kuka hän on?" mies kysyi. "Sano, jotta voisin uskoa."

Jeesus sanoi: "Sinä olet nähnyt hänet. Hän on tässä ja puhuu kanssasi."

"Minä uskon, Herra", mies sanoi ja lankesi maahan hänen eteensä.

Jeesus sanoi: "Minä olen tullut tähän maailmaan pannakseni toimeen tuomion: sokeat saavat näkönsä ja näkevistä tulee sokeita."

Muutamat fariseukset, jotka olivat siinä lähellä, kysyivät tämän kuullessaan: "Et kai tarkoita, että mekin olemme sokeita?"

Jeesus vastasi: "Jos olisitte sokeita, teitä ei syytettäisi synnistä, mutta te väitätte näkevänne, ja sen tähden synti pysyy teissä."

Joh 9:24-41



Tämä on tosi hieno kohta Raamatussa.

Sokea sai näkönsä. Hän sai nähdä Jeesuksen.

Ja hänestä tuli Jeesuksen seuraaja.

Tämä on jännä kohta:

Jeesus sanoi: "Minä olen tullut tähän maailmaan pannakseni toimeen tuomion: sokeat saavat näkönsä ja näkevistä tulee sokeita."

Jeesus sanoo tulleensa maailmaan pannakseen toimeen tuomion. Ja mikä onkaan tuo tuomio?

"sokeat saavat näkönsä ja näkevistä tulee sokeita"

Ja kummatkin ovat siinä käsityksessä, että näkevät ja vain toiset näkevät oikeasti. Toiset eivät edes tajua tulleensa tuomituiksi? Koska luulevat näkevänsä.

Aika hurjaa!


Vaikka Jeesus oli tehnyt monia tunnustekoja ihmisten nähden, nämä eivät uskoneet häneen.

Näin kävi toteen profeetta Jesajan sana: -- Herra, kuka uskoi meidän sanomamme? Kenelle ilmaistiin Herran käsivarren voima?

He eivät voineet uskoa, sanoohan Jesaja toisessa kohden:
-- Hän on sokaissut heidän silmänsä ja paaduttanut heidän sydämensä, jotta he eivät silmillään näkisi eivätkä sydämellään ymmärtäisi, jotta he eivät kääntyisi enkä minä parantaisi heitä.

Näin Jesaja sanoi, koska oli nähnyt Kristuksen kirkkauden; juuri Kristusta hän sanoillaan tarkoitti.

Kaikesta huolimatta monet hallitusmiehistäkin uskoivat Jeesukseen. Fariseusten pelossa he eivät kuitenkaan tunnustaneet sitä, jottei heitä erotettaisi synagogasta.

Ihmisten antama kunnia oli heille rakkaampi kuin Jumalan antama.



Jeesus huusi kovalla äänellä: "Joka uskoo minuun, ei usko minuun, vaan lähettäjääni. Joka näkee minut, näkee lähettäjäni.

Minä olen valo ja olen tullut maailmaan siksi, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen.

Jos joku ei noudata minun sanojani, vaikka on ne kuullut, en minä häntä tuomitse. En ole tullut tuomitsemaan maailmaa, vaan pelastamaan sen.

Jos joku torjuu minut eikä ota sanojani vastaan, hänellä on kyllä tuomarinsa: se sana, jonka olen puhunut, tuomitsee hänet viimeisenä päivänä.

En minä ole puhunut omissa nimissäni. Isä, joka on minut lähettänyt, on määrännyt, mitä minun tulee puhua ja julistaa, ja minä tiedän, että hänen käskynsä antaa ikuisen elämän. Kun puhun, puhun siis niin kuin Isä on minun käskenyt puhua."

Joh 12:37-50

Ensilukemalta vaikuttaa tuo ylläoleva Johanneksen evankeliumin kohta hieman päinvastaiselta kuin edellinen:

"Jos joku ei noudata minun sanojani, vaikka on ne kuullut, en minä häntä tuomitse. En ole tullut tuomitsemaan maailmaa, vaan pelastamaan sen.

Jos joku torjuu minut eikä ota sanojani vastaan, hänellä on kyllä tuomarinsa: se sana, jonka olen puhunut, tuomitsee hänet viimeisenä päivänä."

Mutta tässäkin lienee samasta asiasta kyse, omat "faktat" eivät salli ottaa vastaan tuota Jeesuksen radikaalia sanomaa. Eihän pelastus voi koskea syntisiä, sokeita ja raajarikkoja, vaan niitä hurskaita ja onnistuneita...

Yllättäen Hesari kirjoittaa tästä samasta aiheesta 9.5.2011 nettisivuillaan.




Jani Kaaron juttu ”Sokea Hannah”. Hannah luuli näkevänsä.

Kopsaan tähän siitä muutamia pätkiä:


lainausta:

Sallikaa minun esitellä teille Hannah. Hän on kokenut hiljattain massiivisen epileptisen kohtauksen ja istuu nyt psykiatrin vastaanotolla. Tapahtumapaikka on Itävalta, aika muutama vuosi sitten.

– Hannah, voitko kuvailla miltä minä näytän, sanoo psykiatri.

– Olette päälaelta kalju ja teillä on vähän lyhyttä tukkaa sivuilla. Partanne on ajeltu ja olette kaikin puolin huolitellun näköinen, hän vasthttp://www.blogger.com/img/blank.gifaa.

– Entä mitä minulla on kädessäni?

– Teillä on muistivihko, jossa on ruskea kansi.

Kaikki vaikuttaa olevan hyvin. Paria seikkaa lukuunottamatta. Psykiatri ei nimittäin ole kalju. Hänellä on kihara tukka. Eikä hänellä ole kädessään muistivihkoa, vaan kahvikuppi. Kaikki ei ole hyvin, sillä epileptinen kohtaus on tuhonnut Hannahin näkökeskuksen. Hän on umpisokea. Hän ei vain tiedä sitä.




Lääketiede tuntee useita Hannahin kaltaisia tapauksia. Kun ihminen esimerkiksi aivohalvauksen seurauksena menettää kykynsä kävellä, potilas voi väittää, että "vielä mitä, olin eilen golfaamassa koko päivän". Kun häntä pyydetään ottamaan muutama kävelyaskel, hän kieltäytyy ja sanoo, ettei jaksa, koska jalat ovat niin kipeät eilisestä pelaamisesta. Jotakin samanlaista tapahtuu myös joillekin dementikoille. Psykiatrit puhuvat konfabulatorisesta syndroomasta, jonka voisi suomentaa sepittelyoireyhtymäksi.

En nostanut Hannahin tapausta esiin lääketieteellisestä kiinnostuksesta, vaan osoittaakseni, miten me kaikki olemme joskus niin kuin Hannah. Sokea Hannah on täydellinen allegoria sille, millaista on olla väärässä. Kun me nimittäin olemme väärässä, emme tiedä sitä. Samalla tavalla kuin Hannah on sokea, mutta luulee näkevänsä, ollessamme väärässä, luulemme olevamme oikeassa. Jos meissä ihmisissä on jokin huono puoli, niin se on kyvyttömyys tunnistaa, milloin olemme väärässä.




Tämä kyvyttömyys on osin seurausta siitä, että tunne oikeassa olemisesta on meille kuin vaisto. Me elämme sen varassa, perustui tuo tunne miten hatariin olettamuksiin tai perusteisiin tahansa. Se on niin voimakas, ettemme koskaan elämämme aikana saa edes tuntea, millaista on olla väärässä, tässä ja tällä hetkellä. Nimittäin samalla sekunnilla, kun oivallamme olevamme väärässä, olemmekin jo oikeassa. Oikeassa oleminen nielaisee väärässä olemisen. Ne eivät voi esiintyäsamassa henkilössä samaan aikaan.





Palatakseni Hannahin tapaukseen, hänen väärässä olemiselleen on neurobiologinen selitys.
Neurobiologit uskovat, että ihmiset selittävät maailmaa kahden itsenäisen toiminnon kautta. Ensimmäinen on "selitysgeneraattori", joka tuottaa jatkuvasti uusia selityksiä ja toinen on "faktasuodatin", joka vertaa selitysgeneraattorin sepitteitä tunnettuihin tosiasioihin. Useimmat meistä kierrättävät selityksenä faktasuodattimessa, ennen kuin sylkäisemme ne ulos kaikkien kuultaviksi, minkä ansiosta kuulostamme edes jonkin verran johdonmukaisilta. Hahttp://www.blogger.com/img/blank.gifnnahin tapauksessa epileptinen kohtaus oli tuhonnut myös hänen faktasuodattimensa. Sen vuoksi kuulemme vain sensuroimattomat selitykset, joissa ei ole mitään järkeä.





Lainausta:

Tässäkään asiassa me emme lopulta poikkea Hannahista kovin paljon. Eräässä tutkimuksessa vapaaehtoisia terveitä ihmisiä pyydettin sovittamaan neljiä housuja, valitsemaan niistä itselleen yhdet ja perustelemaan valintansa. Joku valitsi housut paremman kankaan, joku istuvamman muotin ja joku jopa värin takia. Kun koehenkilöille kerrottiin, että kaikki housut olivat täysin samanlaisia, he eivät suostuneet uskomaan sitä. Kaikki kykenivät selittämään itselleen, miksi he valitsivat juuri nämä housut, mutta heidän selityksillään ei ollut mitään vastinetta todellisuudessa.

[...]

Neurobiologian opetus on siinä, että meidän on oltava tarkkana itsemme kanssa. Näkökenttämme on rajallinen ja siinä on sokeita pisteitä. Mielemme täyttää tyhjät kohdat nopeammin kuin ehdimme huomata ja kysyä perusteita. Silmämme eivät erota kangastuksia ja illuusioita todellisuudesta, vaikka meille kerrottaisiin, että ne eivät ole totta.

[...]
Lainaus päättyy



Sinä uskot olevasi sokeiden opastaja ja pimeydessä elävien valo, ymmärtämättömien kasvattaja ja kokemattomien opettaja, kun sinulla on tieto ja totuus hallussasi lakiin kirjoitettuna.

Room 2:19-20




Muutamat fariseukset, jotka olivat siinä lähellä, kysyivät tämän kuullessaan: "Et kai tarkoita, että mekin olemme sokeita?"

Jeesus vastasi: "Jos olisitte sokeita, teitä ei syytettäisi synnistä, mutta te väitätte näkevänne, ja sen tähden synti pysyy teissä."

Joh 9:40-41

Virsi 203
Käy sydämeni temppeliin,
sen avaan, Jeesukseni.
Sanalla, esimerkillä
käy opettajakseni.
Sun ristiäsi kirkasta
ja voimaa kuolemasi.
Vain sinuun anna juurtua
ja elää armostasi.

Taas tahdot minut, oppilaan,
sanasi kouluun panna.
Tee minut tarkkaavaiseksi,
Marian sydän anna.
Suo hyvä osa valita
juuressa jalkojesi.
Myös anna voimaa kulkea
jäljissä askeltesi.

Käyn sokeana luoksesi,
nyt aurinkona loista.
Aukaise minun silmäni,
pimeys niistä poista.
Henkesi valo sytytä,
suo sanas kynttiläksi
ja tahtoasi selitä,
tee minut näkeväksi.

Nyt pyytää arka armoa,
pelkuri ystävyyttä.
Pois ethän heitä minua,
osoita lempeyttä.
Syntinen vastaan syntiä
taas etsii lääkitystä,
kylmentynyt ja penseä
rukoilee virkistystä.


Näin hädässäni rukoilen,
sairaana jaloissasi:
Oi parantaja sairasten,
paranna sanallasi.
Tee minut köyhä rikkaaksi,
armosi lahjat anna.
Tee sinussa mua viisaaksi
ja neuvoillasi kanna.

Tee heikko taistelija nyt
sotaasi rohkeaksi.
Tee vaeltaja väsynyt
lepoosi taipuvaksi.
Kyyhkynen arkkiin lennähtää
turviisi, Vapahtaja.
Syntinen haavoihisi jää,
on niissä rauhan maja.

Vieraaksi kutsu minutkin
pitoihin pöydässäsi.
Lahjaksi anna viinisi,
ravitse leivälläsi.
Paimenen ääntä kuulemaan
totuta lammastasi
ja oppilasta kulkemaan
vain sinun seurassasi.

Helmeä etsin kallista
aarteeksi sydämeni.
Se helmi olet ainoa,
Herrani, Jeesukseni.
Kaikesta auta luopumaan,
vain että voitan sinut
ja sinä, Herra, kokonaan
omaksi saisit minut.

Sinua muukalaisena
ikävöin veljekseni.
Oi saanhan tulla seuraasi,
jaa sanaa evääkseni.
Armosi vahvuus, korkeus
suo, Jeesus, katokseni.
Enkelten anna varjelus,
jää itse riemukseni.



Johan Kahl 1745.
Suom. Elias Lagus 1790.
Uud. Wilhelmi Malmivaara 1894.
Virsikirjaan 1938.



203 Käy sydämeni temppeliin


Tietosanakirjan määritelmän mukaan virsi on Raamatun sanomaan perustuva hengellinen laulu. Virsikirjan ja Raamatun rinnakkaisuus käykin ilmi jokaisesta virrestä.

Mainio opas sille, joka haluaa tutkia Raamattua ja virsikirjaa toistensa rinnalla, on Pentti Lempiäisen kirja Virsikirja sanasta sanaan. Se sisältää perusteelliset luettelot virsikirjan raamattuliittymistä.

"Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä?" kysyy apostoli Paavali (1. Kor. 3:16).

Siinä on virren Käy sydämeni temppeliin (203) lähtökohta.

Mutta muita raamattuliittymiä tässä Ruotsin herrnhutilaisten Siionin virsien nuorena kuolleen mestarin Johan Kahlin (1721-1746) virressä onkin harvinaisen runsaasti: Lempiäisen hakuteos mainitsee niitä yli 30.

Useat niistä osoittavat esikuvia, joihin veisaaja voisi samastua: oppilaaseen, Mariaan, sokeaan, arkaan, syntiseen, kylmentyneeseen ja penseään, sairaaseen, köyhään, taistelijaan, vaeltajaan, kyyhkyseen, pitovieraaseen, lampaaseen, aarteenetsijään, muukalaiseen!



"Huolimatta tästä häkellyttävästä kuvaviidakosta virsi kuitenkin on selkeä, koskettava", sanoo Jaakko Haavio.

Tällainen suorastaan liioitteleva vertauskuvien runsaus avautuu sitä rikkaampana, mitä paremmin lukija tai veisaaja itse tuntee Raamattua. Kahlin virsi melkeinpä haastaa tai houkuttelee lukemaan Pyhää kirjaa.

Toisaalta Käy sydämeni temppeliin sopii mainiosti raamatunlukijan rukoukseksi. Ennen kaikkea se on kuitenkin jumalanpalvelukseen tulijan rukous. Hän on tullut sanan kouluun; Vanhan testamentin psalmia muistaen hän pyytää Jumalan sanaa kynttiläkseen; hän toivoo kuulevansa siinä hyvän paimenen äänen.

Ehtoollisrukouskin virteen sisältyy (säk. 7) – ja lopuksi pyyntö, joka vie ajatukset edessä olevaan arkeen ja muuhunkin tulevaan: "Enkelten anna varjelus, / jää itse riemukseni."

Tauno Väinölä

näin siis nimimerkki mama Nettiruukussa 11.5.2011

Vaikeus uskoa

Vaikka Jeesus oli tehnyt monia tunnustekoja ihmisten nähden, nämä eivät uskoneet häneen. Näin kävi toteen profeetta Jesajan sana:

-- Herra, kuka uskoi meidän sanomamme? Kenelle ilmaistiin Herran käsivarren voima?

He eivät voineet uskoa, sanoohan Jesaja toisessa kohden:

-- Hän on sokaissut heidän silmänsä ja paaduttanut heidän sydämensä, jotta he eivät silmillään näkisi eivätkä sydämellään ymmärtäisi, jotta he eivät kääntyisi enkä minä parantaisi heitä.

Näin Jesaja sanoi, koska oli nähnyt Kristuksen kirkkauden; juuri Kristusta hän sanoillaan tarkoitti.

Kaikesta huolimatta monet hallitusmiehistäkin uskoivat Jeesukseen.

Fariseusten pelossa he eivät kuitenkaan tunnustaneet sitä, jottei heitä erotettaisi synagogasta.

Ihmisten antama kunnia oli heille rakkaampi kuin Jumalan antama.

Jeesus huusi kovalla äänellä: "Joka uskoo minuun, ei usko minuun, vaan lähettäjääni.

Joka näkee minut, näkee lähettäjäni.

Minä olen valo ja olen tullut maailmaan siksi, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen.

Jos joku ei noudata minun sanojani, vaikka on ne kuullut, en minä häntä tuomitse.

En ole tullut tuomitsemaan maailmaa, vaan pelastamaan sen.

Jos joku torjuu minut eikä ota sanojani vastaan, hänellä on kyllä tuomarinsa: se sana, jonka olen puhunut, tuomitsee hänet viimeisenä päivänä.

En minä ole puhunut omissa nimissäni.

Isä, joka on minut lähettänyt, on määrännyt, mitä minun tulee puhua ja julistaa, ja minä tiedän, että hänen käskynsä antaa ikuisen elämän.

Kun puhun, puhun siis niin kuin Isä on minun käskenyt puhua."


Joh 12:37-50 KR 1992



Pyhä Isä, avaa armollisesti korvamme kuulemaan sinun lähettämiesi julistamaa sanomaasi ja ilmoita meille Herran käsivarren voima.

pyydämme tätä Poikasi Jeesuksen Kristuksen nimessä

Aamen



Käsillä oleva Uuden testamentin kohta on syvällinen ja vaikea käsittää, järjelle ylivoimainen haaste.

Evankelista kertoo, että Jumalan Sana oli heidän keskellään, lihaa ja verta, ja he saivat omin korvin kuulla iankaikkisen rakkauden sanomaa Häneltä itseltään.

Ei "vain" Elämän sanoja, vaan monia mahtavia tunnustekoja, jotka puhuttelevat ihmistä ja joiden tarkoitus on herättää uskoa näkymättömään salattuun Israelin Jumalaan.

Ihmiset näkivät, mutta eivät uskoneet.

Mikä ihmeen sekasotku tämä on?

Jumalan Poika puhuu ihmisille, jotka on luotu Hänen kauttaan (kaikki on tehty Hänen kauttaan), eivätkä he silti usko.

Ja evankelista selittää -

he eivät voineet uskoa.

heillä ei ollut vain vaikeuksia uskoa, vaan he eivät yksinkertaisesti voineet uskoa.

Miksi?

koska Jumala itse esti sen.

siinäpä meille yhtälö ratkaistavaksi.




Johanneksen evankeliumin merkillinen dilemma, ristiriita, nojaa profeettojen kuninkaan järisyttävään kutsumusnäkyyn Jesajan kirjan kuudennessa luvussa.

Siellä on tuo sama omituisuus.

Jesaja kutsutaan julistamaan Israelin Jumalan hänelle antamaa sanomaa

Ja Jumala itse paaduttaa kuulijat, niin että he eivät usko.


Kuningas Ussian kuolinvuonna minä näin Herran: hän istui korkealla ja ylhäisellä istuimella, ja hänen vaatteensa liepeet täyttivät temppelin.

Hänen yläpuolellaan seisoivat serafit, joilla oli kuusi siipeä kullakin: kahdella he peittivät kasvonsa, kahdella verhosivat ruumiinsa ja kahdella lensivät.

He huusivat toinen toiselleen:

-- Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Sebaot! Hänen kirkkautensa täyttää kaiken maan.

Ovenpielet vapisivat äänten voimasta, ja huone tuli täyteen savua.

Ja minä sanoin:

-- Voi minua, minä hukun! Minulla on saastaiset huulet, ja saastaiset huulet on kansalla, jonka keskellä elän, ja nyt minun silmäni ovat nähneet Kuninkaan, Herran Sebaotin.

Silloin yksi serafeista lensi luokseni kädessään hehkuva hiili, jonka hän oli ottanut pihdeillä uhrialttarilta.

Hän kosketti sillä minun huuliani ja sanoi:

-- Katso, tämä on koskenut huuliasi, sinun syyllisyytesi on poissa ja syntisi sovitettu.


Minä kuulin Herran äänen sanovan:

-- Kenet minä lähetän? Kuka lähtee sananviejäksi?

Niin minä vastasin:

-- Tässä olen, lähetä minut!

Hän sanoi:

-- Mene ja sano tälle kansalle:
Kuulemalla kuulkaa älkääkä käsittäkö.
Katsomalla katsokaa älkääkä ymmärtäkö.

Paaduta tämän kansan sydän, sulje sen korvat, sokaise sen silmät, ettei se silmillään näkisi, ei korvillaan kuulisi eikä sydämellään ymmärtäisi -- ettei se kääntyisi ja tulisi terveeksi.


Jesaja 6:1-10 KR 1992


Häkellyttävä tehtävä

mene, julista, ja paaduta, että he eivät pelastuisi ja että he eivät tulisi terveiksi.


Pyhän häikäisevän kirkkauden läsnäollessa serafien ja kerubien seurassa, saa syvästi syntinsä kokeva ja armon saanut nuori Jesaja soperrettua kysymyksen

Ja saa myös vastauksen, johon Jesajan kutsumisnäky päättyy.



Minä kysyin:

-- Kuinka pitkäksi aikaa, Herra?

Hän vastasi:

-- Siksi kunnes kaupungit ovat autioina,
asukkaita vailla
ja talot tyhjillään,
kunnes tyhjillä pelloilla vallitsee autius.

Herra vie ihmiset kauas,
ja tyhjänä leviää hylätty maa.

Jos väestä on jäljellä vaikka vain kymmenesosa, vielä sekin raastetaan maasta, kaadetaan niin kuin puu, kuin tammi.

Mutta puustakin jää kanto, ja siitä kannosta kasvaa pyhien suku.


Ajatuksemme ovat muinaisen kuningas Hiskian Jerusalemissa, Samarian epäjumalissa, Omrin dynastian baalien palvonnassa.

Assyrialaisten partaveitsestä, joka tuhosi Israelin kuningaskunnan ja kymmenen kahdestatoista heimosta katoaa historiasta tuossa hirmuisessa hävityksessä, josta Laakiin reliefit Niinivessä antavat niin lihaksitulleen todellisen kuvan.

Tästä perikadosta kertovat Raamatussa Kuningasten kirjat ja Aikakirjat ja myös Jesajan profeettakirjan historiallinen jakso.



Evankelista Johannes näkee tässä Jesajan näyssä jotain vielä suurempaa, jotain vielä vakavampaa:

"Näin Jesaja sanoi, koska oli nähnyt Kristuksen kirkkauden; juuri Kristusta hän sanoillaan tarkoitti."

Joh 12:41 KR 1992


Yhä syvemmäksi käy Jumalan aivoitusten arvoitus.

Jeesus Kristus, rakas Jumalan Poika, tulee itse tulee kansansa keskelle - ja ihmisten sydämet paadutetaan.

He eivät voineet uskoa.


Usko on tunnustettava, on otettava kantaa, on asetuttava jompaan kumpaan leiriin.

Johanneksen evankeliumi jatkaa vahvaan ja yllättävään tyyliinsä:

kyllä jotkut kuitenkin uskoivat.

mutta he eivät lopulta voineet uskoa, koska pelkäsivät valta-asemassa olevia ihmisiä.

hengellinen auktoriteetti hallitsi Juudean maata ja oli todennut, että tämä Jeesus juttu on syvyydestä.

nämä arvovaltaiset henkilöt eivät uskaltaneet uskoa

jotenkin uskoivat kyllä, mutta usko ei voi jäädä piiloon

se on sanoiksi puettava, lausuttava, usko on tunnustettava

ja sitä he eivät ihmisten pelosta tehneet vaan vaikenivat



Johanneksen evankeliumi kertoo, että näille arvovaltaisille uskonnollisille henkilöille tässä liikkeessä pelkoon oli syynä tulla erotetuksi synagoogasta.

lähtöpassi tästä porukasta tulee, jos Jeesusta liikaa kehut.


mutta tämä ei ollut ainoa syy - olisihan joku lähtöpassit voinut ottaa (ja ottikin, esimerkiksi farisealainen Saulus)

toinen syy on rakkaus

he rakastivat ihmisten antamaa kunniaa

onhan se mukavaa, että saa kahvit ensin pöydästä ja pullan

ihailevat katseet, hiljaisuus kun puhut!

Herran enkeli, Malakian mukaan, julistamassa Jumalan sanomaa ihmisille, jotka kokoontuvat sinua kuulemaan.

mukavan kutkuttava tunne.



Kaikesta huolimatta monet hallitusmiehistäkin uskoivat Jeesukseen.

Fariseusten pelossa he eivät kuitenkaan tunnustaneet sitä, jottei heitä erotettaisi synagogasta.

Ihmisten antama kunnia oli heille rakkaampi kuin Jumalan antama.


Joh 12:42-43 KR 1992



Tämän vakavan, syvälle Kirjoituksiin porautuvan pohdinnan jälkeen Johanneksen evankeliumi antaa sitten meille mahdollisuuden kuulla hänen kirjoituksensa kautta Jeesuksen sanomaa

Majesteetti puhuu uskomisen vaikeudesta

Raamatun syvimpiä juonteita, Sanan kuuleminen, Herran käsivarren voiman ilmoittaminen, paatuminen ja mahdottomuus uskoa.

aikamoinen aamiainen siinä.



ensin fanfaari, kuin auringon nousu kukkuloiden takaa idästä, valkeus koittaa!



Jeesus huusi kovalla äänellä:

"Joka uskoo minuun, ei usko minuun, vaan lähettäjääni.

Joka näkee minut, näkee lähettäjäni.

Minä olen valo ja olen tullut maailmaan siksi, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen."

Joh 12:44-46 KR 1992



olisipa se näin yksinkertaista!

Kristuksen häikäisevän kirkas valo loistaa, ja ihmiset saavat nähdä Hänessä itse maailmankaikkeuden Luojan, Israelin Jumalan, Jeesuksen Isän.

Hänet, joka lähetti Poikansa valaisemaan tämän ihmisten pimeän maailman!

Jeesus julistaa riemuvuotta, Hän on tullut, ettei yksikään, joka Häneen uskoo jäisi pimeyteen.


mutta siinä on se dilemma, omituisuus, Jesajan kutsumusnäyn arvoitus, Egyptin faaraon kohtaloksi koitunut outous.

"ettei yksikään, joka minuun uskoo"


ja Jumala itse paaduttaa, estää uskomasta


Jeesuksen valtaisa ilosanoma jatkuu, jonka tulisi saada ja joka saa uskovan sydämen hyppimään riemusta ja kieli puhkeaa väistämättä Jumalan ylistykseen

lestadiolaisseuroissa "kiitos Jeesus kiitos Jeesus!" eikä mitään kylmää hyppelyä, vaan uskon riemua!

helluntailaisten rukouskokouksessa "Halleluja, kiitos Jeesus, kiitos Jezzz..." ja kieli vaihtuu toiseksi. Eikä mitään itse tehtyä, vaan vuolasta Hengen antamaa kiitosta Jeesukselle.

ja monta muuta muotoa kiitosta, joista joku puhkeaa kuin Händelin Messias oratorion Halleluja suorastaan läpi katon

niin että maan kuninkaatkin vaistomaisesti nousevat kunnioituksesta seisomaan.



Jos joku ei noudata minun sanojani, vaikka on ne kuullut, en minä häntä tuomitse.

En ole tullut tuomitsemaan maailmaa, vaan pelastamaan sen.

Joh 12:47 KR 1992



älä anna noiden sanojen livahtaa kohdallasi ohi korvien

paina ne Marian tavoin sydämeesi

maistele niitä, tutki niitä, vietä aikaasi näiden muutaman sanan äärellä

ja käännä katseesi Häneen, joka ne sanoi ja joka on luonasi

ja vaikka ihan hiljaa kuiskaa

"kiitos Jessus" ja taivaassa käy suhina, kun enkelikuoro kanssasi kuiskaa suomeksi "kiitos Jeesus"

(Kyllä se kuulee suomen kielen,/joka ymmärtää kaikkien mielen)



Niitä, jotka torjuvat sanan luotaan Jeesus ei tuomitse. Joh 12:47

omituinen lause.

siinä riittää pohtimista.

Eikös Hän nimenomaan tuomitse ne, jotka eivät uskossa ota vastaan Jumalan Sanaa?

ei.




Jos joku torjuu minut eikä ota sanojani vastaan, hänellä on kyllä tuomarinsa: se sana, jonka olen puhunut, tuomitsee hänet viimeisenä päivänä.

Joh 12:48 KR 1992



suo anteeksi, Herra, epäuskomme ja kovat korvamme, joilla työläästi kuulemme.

mutta voisitko hieman selittää meille, mitä tarkoitat noilla arvoituksellisilla Johanneksen evankeliumin sanoilla?



En minä ole puhunut omissa nimissäni.

Isä, joka on minut lähettänyt, on määrännyt, mitä minun tulee puhua ja julistaa,

ja minä tiedän, että hänen käskynsä antaa ikuisen elämän.

Kun puhun, puhun siis niin kuin Isä on minun käskenyt puhua."


Joh 12:49-50 KR 1992



kiitos tästä selityksestä, Herra!

olemme entistä enemmän ymmällämme.

Valitsemasi apostoli Paavali opettaa meille, että laki on kuolema.

Laki surmasi Sinut.

ja nyt kerrot, että Sinä tiedät, että Sinun Isäsi käsky antaa iankaikkisen elämän?



Virsi 61
Ken tahtoo käydä Herran askelissa,
ken tahtoo käydä Herran askelissa,
käy tietä vehnänsiemenen:
kuin siemen hänkin kuolee,
kuin siemen hänkin kuolee.

Hän kulkee tietä kaiken luomakunnan,
hän kulkee tietä kaiken luomakunnan.
Se täytyy loppuun kulkea.
Ja elämän se antaa,
ja elämän se antaa.

Ja vuoroin polttaa helle, vuoroin routa,
ja vuoroin polttaa helle, vuoroin routa,
ja myrskytuulet pyyhkivät.
Ja pieni siemen kuolee,
ja pieni siemen kuolee.

Niin toisen täytyy kuolla toisen tähden,
niin toisen täytyy kuolla toisen tähden,
ja siemen muuttuu leiväksi.
Ja toinen ruokkii toista,
ja toinen ruokkii toista.

Sen tien on Herra käynyt loppuun saakka,
sen tien on Herra käynyt loppuun saakka,
ja nyt hän meille kaikille
on elämä ja autuus,
on elämä ja autuus.

Huub Oosterhuis 1965.
Suom. Anna-Maija Raittila 1979
Virsikirjaan 1986