Pyhä Bonifatius kastaa saksilaisenPyhä Bonifatius (672-754) päättäköön kierroksemme Euroopan lähetystyön maailmaan ensimmäisellä vuosituhannella jKr.
Herran Jeesuksen valitsemat apostolit hoitelivat heti kättelyssä ensimmäisellä vuosisadalla evankeliumin viemisen Jerusalemista alkaen Juudeaan ja Samariaan, sitten Syyriaan ja Libanoniin ja Jordaniaan, Egyptiin, Etiopiaan, Anatolian seuduille, Makedoniaan, Kreikkaan, Kyprokselle, Kreetalle, Maltaan ja Rooman (Italian) ja apostoli Paavalin sydän paloi päästä Hispaniaan.
"Tämän vuoksi matkani teidän luoksenne on estynyt kerran toisensa jälkeen. Mutta nyt minulla ei enää ole tehtävää näillä seuduilla, ja olen jo vuosikausia odottanut tilaisuutta päästä käymään teidän luonanne sitten kun menen Espanjaan.
Toivon, että voisin tällä matkallani tavata teidät ja että te auttaisitte minut matkaan sieltä eteenpäin, kun olen ensin saanut jonkin aikaa nauttia seurastanne."
Room 15:22-24 KR 1992
Olemme seuranneet kuinka Taivasten valtakunta voitti sitä vainonneen pakanallisen Rooman valtakunnan ja siitä tuli Rooman piispan johtama maailmanlaaja kristillinen kirkko Pietarin istuimella.
Kuinka Herra Jeesus ohjasi Konstantinus Suuren äitinsä kanssa rakentamaan Uuden Rooman, jota Konstaninopoliksi kutsutaan.
Kuinka evankeliumi ylitti Rooman rajat ja saavutti gootit, sekä ostragootit että visigootit samoin 300-luvulla jkr. ensin Areioksen opin ja sitten Nikaian opin sanoin.
Kuinka Kristus voitti frankkien kuningas Cloviksen sydämen, jota vaimonsa oli evankelioinut hiljaa ja kuinka Merovingit sitten veivät nikaialaisen evankeliumin Espanjaan ja Englantiin ja Hollantiin.
Olemme seuranneet, kuinka Kristuksen nimeen kastetut frankit löivät äärettömän suuren islamilaisen uhan Ranskassa.
Otimme ennakkoa ja katsoimme, miten Pohjolan viikingit saatettiin Taivasten valtakunnan piiriin ja kuinka kauas Suomeenkin Jumalan Sana ulottui.
ja käyneet Kiovassa moikkaamassa Vladimir I Suurta ja hänen isoäitiään Olgaa.
tuosta jäi "pikkuinen" Bysantin eli itä-Rooman kristillinen maailma pois, Balkanin niemimaa, slaavien evankeliointi.
näin siis Jeesus Kristus tuli läntisessä Euroopassa ja Kiovassa ja Narvassa ja Alankomaissa tutuksi pakanuudessa eläville Euroopan kansoille.
vaan yksi on vielä joukosta poissa - nuo mahdottoman itsepäiset saksalaiset.
heidän kanssaan keisari Julius Caesar seuraajineen oli suurissa vaikeuksissa Rooman rajojen tuntumassa.
Vaan Jeesus Kristus ei antanut peräksi - saksalaiset voitetaan Hänen valtakuntaansa!
miten se tapahtui, siitä tällä palstalla jotain.
juu, kyllä ne engelsmannit myös Saksan evankelioivat - sieltähän meidän pyhä Henrik piispamme myös tulee.
Vuonna 672 syntynyt pyhä Bonifacius (lat. hyväntekijä) oli omalta nimeltään Winfrid (vanhassa muodossa Wynfrith, Wynfryth). Myöhäisempi traditio sanoo hänen syntyneen Creditonissa (Devon), mutta luotettavammat lähteet toteavat vain lyhyesti, että jo nuorena hän meni vastoin varakkaan isänsä tahtoa noviisiksi johonkin paikalliseen luostariin Exeterin tuntumassa (myös Devonissa).
Kuten niin monet Jeesuksen Kristuksen lähetysmiehet Brittein saarilla, myös Winfrid sai benediktiinien opetuksen kristillisen uskon asioihin.
Winfrid oli heidän luonaan Nurslingin luostarissa Winchesterin lähellä ja toimi opettajana heidän koulussaan. 30 vuoden ikäisenä hänet vihittiin papiksi.
Apotin kuoltua vuonna 716 lahjakkaalle Winfridille tarjottiin Nurslingin luostarin esimiehen hommaa (hän oli kirjoittanut mm. latinan kieliopin).
Mutta mies kieltäytyi!
Hän tahtoi olla lähetysmies.
Winfridin, siis Bonifaciuksen, sydän paloi Taivasten valtakunnan asialle ja hän suuntasi matkansa kovapäisten friisiläisten luo. Sanotaan, että hänen vanha englanninkielensä oli niin lähellä friisiläisten vanhaa kieltä, että he ymmärsivät toisiaan.
Vaan siellä oli vallassa tuo friisiläisten "Lalli" - pelätty Rabdo - josta olemme aiemmin jo puhuneet. Kaarle Martel otteli tämän etevän - ja tiukasti pakanuudessa pysyvän - kuninkaan kanssa ja Winfridin oli lähdettävä sieltä takaisin kotimaahansa tyhjin käsin.
Seitsemän vuotta myöhemmin, 723, saamme kuulla, että Kaarle Martel on ottanut Winfridin suojelukseensa.
Näin - Euroopan mahtavimman sotilasjohtajan suojissa - Winfrid lähti saksien alueelle ja saapui 723 Fritzlariin nykyisen Hessenin pohjoiselle seudulle (syvälle keskelle nykyistä Saksaa), jossa Chatan kansa asui (nykyisten hesseniläisten esivanhempia. Fritzlarissa on nykyään n. 15.000 asukasta).
Täällä Winfrid kohtasi puun!
vanha tammi Saksan maallaFritzlarin tammi oli saksien pyhimpiä asioita - pyhä puu, jota kutsuttiin Donar tammeksi.
Chattit kutsuivat jumaluutta, jolle pyhä puu kuului siis nimellä Donar. (Siitä tulee myöhemmin saksaan Donner, ukkonen.) Sama germaanien jumaluus on tunnettu skandinaviassa nimellä Thor.
Pakanalliset suomalaiset palvoivat Ukko Ylijumalaa, jolle samaten Donarin ja Thorin tavoin omistettiin tuo majesteettinen sääilmiö, ukkonen, sen jyrinä ja salamat.
Tammi on ollut germaaneille arvokas ja pyhä puu ainakin jo roomalaisajoilta ja varmaan kauempaakin esihistoriasta.
Fritzlarin tammi oli monista tammista merkittävin.
Kun tämä engelsmanni saapuu frankkien kirveineen ja sanoo kaatavansa arvostetun Fritzlarin vanhan pyhän tammen, paikallinen väestö ei ota asiaa lainkaan rauhallisesti.
(Muistamme ehkä, kuinka myös pyhä Martti Amiensin seudulla kaatoi pyhän puun yli 400 vuotta aiemmin)
Totuuden nimessä on sanottava, että paikalliseen väestöön varmaan hiukka vaikutti se, että Winfrid asui tuol puolen jokkee Ederin toisella rannalla Büraburgin kukkulalla ja että siellä oli Kaarle Martellin lähettämä sotilastukikohta...
Tapahtumista tammen luona kertoo meille Winfridin aikalainen pyhä Willibald (700-787), josta tuli sitten Eichstättin piispa Baijeriin.
Saatamme olettaa, että tammen kaataminen oli suunniteltu ja ilmoitettu tapaus, koska siinä kohtaisivat kristittyjen Jumala ja saksien jumala.
Paikkakuntalaiset olivat varmoja, että Donar löisi salamallaan pyhän puun kaatajan siihen paikkaan.
Willibald kertoo, että Winfrid löi tammea kirveellään vain kerran, kun voimakas tuulenpuuska kaatoi tammen maahan.
Donar ei tehnyt mitään pyhää puutaan puolustaakseen, ja Fritzlarin pakanalliset asukkaat ottivat vastaan pyhän kasteen.
Winfrid teetti Donarin tammesta ja muista puista Fritzlarin ensimmäisen kirkon 724 ja omisti sen pyhälle Pietarille. Samana vuonna hän perusti kirkon luo benediktiinien luostarin.
Alkuperäisen puukirkon paikalle rakennettiin jo 732 kivikirkko ja paikalla on nyt Fritzlarin komea katedraali ja sen edessä pyhän Bonifatiuksen patsas.
Fritzlarin katedraalisaatamme ajatella että mitä se nyt meni kauniin tammen kaatamaan, joka oli alkuperäiskansalle vielä pyhäkin?
ja epäillä, että mahtoiko se tuuli sen kaataa?
mutta kyllä tuuli sen kaatoi ja tästä tapauksesta, Donarin tammen kaatamisesta 723 lasketaan kristillisen kirkon alku Saksan maassa.
meidän pitäisi kyllä suomalaisina ymmärtää, että ei Jeesus Kristus ole kansamme vihollinen - kun enkeli taivaankin tahdotaan kouluista suvivirren tavoin pois.
juuri evankeliumin ympärille Suomen kansa muodostui ja Turun tuomiokirkko on yhä sen symboli.
samoin Saksan kansa alkoi kiteytyä ja muodostua Fritzlarin kaadetun tammen paikalle nousseen kirkon ja luostarin ympärille!
menettivät Donner Wetterinsä vaan saivat Kristuksen.
autuas vaihtokauppa.
Büraburgin kukkulalla Ederin toisella rannalla Fritzlaria vastapäätä Winfrid perusti ensimmäisen saksalaisen hiippakuntansa.
Hänen oppilaansa nimeltä Lullus (710-786) perusti sitten vuonna 747 Maintzin hiippakunnan - sittemmin arkkihiippakunnan ja yhdisti siihen Fritzlarin. Lullus on Maintzin ensimmäinen arkkipiispa ja kirkon historiassa tärkeän Bad Hersfeldin luostarin ensimmäinen apotti.
(Maintzin arkkipiispa oli muuten erinomaisen tärkeä hahmo myös Lutherin aikana ja seutu oli anekaupan vahvoja keskuksia pankkiirien kanssa)
Voimme siis sanoa, että Jumalan Sanan siemen istutettiin vuonna 723 Hessenissä keskellä Saksaa kaadetun Donar tammen kannon viereen.
siitä kasvoi erinomaisen kaunis ja suuri keskus Kristuksen maailmanlaajaan valtakuntaan.
(Suomessa on jopa sellaisia kristittyjä joiden mielestä vain saksalainen kristillisyys on sitä oikeaa!)
ja tällainen on tämä Kristukseen kätketty aarre, jalokivi jota olemme etsineet;
Juuri Fritzlarissa pidettiin vuonna 919 ratkaisevan tärkeät valtiopäivät (Reichstag), jossa frankit ja saksit sopivat riidoistaan ja Henri I Haukkamies Heinrich I der Finkler (876–936) tuli Saksan kuninkaaksi.
Näin perustettiin pyhä saksalais-roomalainen imperium, kristillinen Euroopan suurvalta, joka säilyi voimassa aina Napoleon Bonaparten aikoihin asti 1800-luvun alkuun!
Tässä valtakunnassa espanjalainen kuningas Kaarle V piti valtaa, kun Martti Wittenbergin linnankirkon oveen 95 teesiään naulasi lokakuun 31. 1517.
Winfrid matkusti 732 Roomaan jossa paavi Gregorius III (paavina 731-741) teki hänestä virallisesti Saksan arkkipiispan.
Pyhä Bonifatius kulki nyt maata pitkin poikin kastaen tuhansia saksalaisia Kristuksen uskoon ja perustaen kirkkoja ja luostareita.
Suojana ja suosittelijana hänellä oli itsepäisten sakemannien parissa sekä frankkien uljas Kaarle Martel että Rooman paavi;
Vuonna 738 hänestä tuli virallisesti paavin nuncio Saksan kansan pariin.
Kaarle Martel puolestaan loi neljä hiippakuntaa, Salzburg, Regensburg, Freising ja Passau, joiden hallitsijaksi arkkipiispa Bonifacius tuli.
pyhä Bonifacius perusti itse Würzburgin ja Erfurtin hiippakunnat.
Voimme hyvin kuvitella, miten frankkien vahva mies - Kaarle Martel - sekä suojasi, että tarkkaili huolellisesti lempi-piispansa toimia idässä.
Sillä - ja niin myös kävi - Kristuksen valtakunnan saapuessa nousee kansallinen valtio ja kirkko ja kulttuuri ja uudenlainen yhteenkuuluvuuden tunne.
Näin politiikka, sotilaalliset operaatiot, armeijan läsnäolo ja toisaalta hengellinen työ pakanuuden yössä asuvien parissa kulkevat käsi kädessä.
Siitä ei ole sitten pitkä matka miekkalähetykseen, jota Kaarlen pojanpoika Kaarle Suuri, Charlemagne, innokkaasti kannatti.
Saatamme myös nykyajan sivistyineinä nyrpistää nenäämme sille, että englantilainen Winfrid vei evankeliumia juutalaisesta Jeesuksesta alkuperäiskansojen pariin...
siis kieltää lähetystyön oikeutuksen kokonaan.
tähän liittyy usein täysin naivi näkemys pakanuudesta, jonkinlaisen luonnonlapsen olotilasta, jossa on niin mukava kellistellä keijuja ja menninkäisten kanssa painia ja syödä hinajaa lähteen äärellä ja laulaa Niebelungin lauluja.
vaan kun oikea Saksan pakanuus nostettiin taas valtaan Hitlerin Kolmannessa Valtakunnassa - se ei ollut tuommoista naivia luonnonlapsen ihannointia, vaan syvyyden henkien kamppailua Euroopan sielusta.
moni suomalainenkin natsien mukaan haksahti -- arjlaiasta "saksalaista uskontoa" ja uuden ajan pakanuutta ihailemaan.
pyhä Bonifatius taisteli perkeleiden kanssa ja voitti.
Vaan friisiläiset olivat yhä sydämessään ja jo vanhaksi käynyt arkkipiispa tahtoi heidät johtaa Kristuksen luo.
Vuonna 754 hän on rakastamiensa friisien parissa kastamassa ja opettamassa ja kutsuu kokoon kokouksen Dokkumin kaupunkiin (lähellä Groningeniä).
Vaan siellä hän saa marttyyrin kruunun.
Paikalle tuleekin pakanoita, ja Jeesuksen tavoin pyhä Bonifatius kieltää seuralaisiaan tarttumasta miekkoihinsa. Viimeiset sanansa ovat "lakatkaa taistelemasta, laskekaa aseenne. Sillä Kirjoitukset neuvovat että emme kosta pahaa pahalla vaan voitamme pahan hyvällä".
Seuralaiset laskevat aseensa ja sekä Bonifatius että heidät surmataan.
Ryöstäjät juopuvat kirkkoviinistä ja alkavat ahneina sitten tappaa toisiaan saaliinjaossa. Vaan kun voittajat sitten lopulta arkun avasivat, siellä olikin vanhoja kirjoja eikä mitään kultaa!
Raivoissaan he yrittivät kirjat tuhota. Tämä kertomus on tosi, sillä ainakin yksi näistä miekalla tai tikarilla haavoitetuista kirjoista on löydetty ja on nyt suurena aarteena pidetty Ragyndrudis Codex.
Marttyyripiispan ruumis vietiin ensin Utrechtiin mutta sieltä se kuljetettiin Fuldaan. Pyhä Bonifatius oli itse ollut mukana perustamassa Fuldan luostaria ja kirkkoa.
Pyhä Bonifatius haudattiin Fuldan Ratgar katedraaliin, joka oli aikanaan suurin Alppien pohjoispuolella oleva kirkkorakennus. Sen tilalle tehtiin Saksan barokkiajan kuuluisin kirkko, Fuldan kadetraali, jossa hänen maalliset jäännöksensä lepäävät nyt odottaen ylösnousemuksen aamua.
.............
Näin olemme saaneet seurata pikakatsauksena Taivasten valtakunnan saapumista itsepäisten sakemannien maailmaan.
nähneet vilahduksen pakanuuden todellisesta hengestä, joka on syvyydestä.
ja samalla saaneet rautaisannoksen Euroopan ja Saksan historiaa, Martti Lutherin taustaa ja myös friisiläisten - Belgian ja Hollannin seudun lähetystä.
kaikki tämä Kristuksen nimessä.
nämä ovat Häneen kätkettyjä aarteita, joita pitää etsiä, kaivaa historiasta, maasta, muistoista, vanhoista valokuvista ... ja iloita, kun saamme taas uutta oppia ja löytää!
(no... toki tiedän esikoisten kulttuurivihamielisyyden... jospa joku älyäisi, että Kristus on avain Euroopan menneisyyteen ja nykypäivään!)
Tahdon teidän tietävän, kuinka kovaa taistelua käyn teidän tähtenne ja laodikealaisten ja kaikkien muiden tähden, jotka eivät ole koskaan nähneet minua kasvoista kasvoihin.
Toivon, että he rakkauden yhteen liittäminä saisivat rohkeutta ja saavuttaisivat rikkaimman ja syvimmän tiedon: tulisivat tuntemaan Jumalan salaisuuden, Kristuksen, jossa kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä.
Kol 2:1-3 KR 1992
