Marian palvonta (2)

Neitsyt Maria, Taivaan kuningatar

kirjoittanut Patu:

MikkoL voisi varmaan kertoa paleoliittien ja neoliittisen jumalatarpalvonnan ja Taivaan Kuningattaren neitsyt Marian palvonnan yhteisistä piirteistä. Entä Astarten palvonta? Onko se vain VT:n lehdille jäänyttä historiaa ja voiko Maria-kultissa olla vaikutteita myös siitä?

kirjoittanut mikkoL :

asia on hyvin tärkeä ja laaja herättäen ajatuksia uskontojen historiasta ja vaikutuksesta toinen toiseensa kansakuntien arjessa.

kristittyinä tajuamme, vankemmin tai heikommin, että olemme juutalaisen kansan pyhien kirjoitusten varassa. Myös Uuden testamentin kirjoittajat ovat kaikki juutalaisia, jotka uskoivat että Jeesus on heille luvattu Messias. Paavali sai tehtäväkseen kertoa pakanoille, että hekin saavat tulla osallisiksi tästä Jumalan valitun kansan öljypuusta.

muslimit eivät niin selkeästi tajua käytännössä, mutta opillisesti kyllä, että heidän uskontonsa on juutalaisuuden ja kristinuskon päällä. He puhuvat lopullisesta täydellisestä ilmoituksesta, joka korjaa näiden uskontojen virheet ja palauttaa alkuperäisen puhtaan ja yksinkertaisen Abrahamin uskon takaisin.

Kertomukset paimentolaiselämää eläneistä patriarkoista tapoineen ovat varmasti tuntuneet hyvin tutuilta Arabian niemimaan asukkaille.



Rooman valtakunnassa oli vankka polyteistinen kreikkalais-roomalainen perinne ja siihen oli tullut imperiumin kasvaessa mukaan myös vahvasti egyptiläisiä aineksia faaraoiden maan uskonnosta sekä persialaista ja taustaltaan intialaista synkretismiä.

monella tavalla Rooman henkinen ja hengellinen ilmapiiri muistutti nykyaikaa ja tarjonta oli valtava. Virallinen uskonto oli nuo Olympoksen asukkaat, ylijumala Zeus, jota roomalaiset kutsuivat nimellä Jupiter, ja porukkansa.

Suuri on Efeson Artemis!

Anatolian ikivanha, kivikaudelle asti ulottuva Kybele naisjumalatar pukeutui hellenistisellä ajalla kreikkalaiseen asuun ja niin Paavali sai kuulla kansan huutavan stadionilla kuin jalkapallomaalin ratkaistua pelin

"suuri on efesolaisten Artemis!" Apt 19:28

kävelen työhöni tänne Rockefelleriin joka aamu Efeson Artemiin patsaan ohi, joka on tuossa ovensuussa.

Lemminkäisen äiti. Akseli Gallen-Kallela (1879)
Ateneum, Helsinki

Isis ja Osiris olivat hyvin tärkeitä sivujuonteita Rooman valloitettua Egyptin - muistamme kuinka Kleopatra teki itsemurhan ja antoi myrkkykäärmeen purra rintaansa, kun Markus Antonius kuoli.

Hämmästyttävää on, että kaukaiseen Pohjolaan saapui Bysantin kauppareittejä myöten faaraoiden
Egyptin ikivanha uskonto.

Isis, Horus, Osiris tunnetaan näet jo esihistoriallisen ajan rajoilta 3000 luvulta eKr Egyptistä.

Kalevalan kertomus Lemminkäisen kuolemasta ja siitä, kuinka hänen äitinsä kokoaa poikansa kappaleet Tuonelan joesta, ovat näet suoraan Egyptistä.

Tuonelan joki, jota Sibeliuksen musiikki niin lyyrisesti kuvaa, on näet Niili. Sen yli vainajat kuljetettiin itärannan elävien maasta länsirannan autiomaahan, auringonlaskun maahan hautaan.

Ja kuten Isis kerää Horuksen kappaleet samoin Lemminkäisen äiti kerää poikansa kappaleet.



kyllä me suomalaisetkin monella tavoin yhä koemme tätä uskontojen päällekkäisyyttä, synkretismiä ja kansanperinteen pukeutumista uuteen asuun uuden uskon myötä.

Ukko ylijumala ei ole kovin tuttu puhdasoppisuuden ajan uskonpuhdistuksen jälkeen kirkon johtamien noitavainojen ja pakanuuden kukistamisien tuloksena.

Eikä hänen puolisonsa Akka.

Mutta niin me vaan yhä sanomme että ukkonen jylisee! vaikka tiede opettaa että sähkö siellä paukkuu.


Marttyyrikirkko joutui kokemaan kovia Rooman keisarien vaatiessa kuuliaisuutta, ja sen merkkinä uhraamista Kotkalle, keisarin symbolille ja näin sen tunnustamista, että ollaan kunnon kansalaisia.

kristityt eivät suostuneet uhraamaan keisarille, jota Aleksanteri Suuren innoittamana pidettiin jumalan, ja saivat siitä sananmukaisesti kärsiä, heitä pidettiin maanpettureina.

Mithra kultti oli varsin suosittu sotilaiden parissa, jossa härkä uhrattiin ja sen veri voimisti uhrin alla kuopassa olevia.

nettiruukussa on ollut puhetta "gnoosis" tiedosta, tai oikeastaan salatiedosta, jota Rooman kansalaiset arvostivat.

Roomalainen hopeakolikko, jossa on kuvattuna Sol invictus

Keisari Konstantinus Suuren lempijumala oli Voittamaton Aurinko, sol invictus, jolle hän lyötti rahojakin.



Keisarin äiti Helena oli sydämen uskova kristitty ja hänen vaikutuksestaan poikansa kääntyi kristityksi.

tuon ajan tavan mukaan Konstantinus otti pyhän kasteen vasta kuolinvuoteellaan, jotta varmasti kaikki synnit tulisivat sen kautta pois syyttämästä.

Keisarin päätöksellä kristinuskosta tuli ensin sallittu uskonto ja sitten se sai suosituimman uskonnon arvon ja muutama keisaria myöhemmin siitä tuli Rooman ainoa sallittu uskonto ja pakanuuden vainot alkoivat sekä vanhojen temppelien tuhoamiset.



vaan olihan se aikamoinen heitto, monimuotoisesta synkretistisestä ja hyvin vanhasta syvälle juurtuneesta pakanuudesta kristityksi.

vanha maaperä etsi tietään uuteen, ja näemme, miten marttyyrit ja pyhinä pidetyt ihmiset alkoivat saada kansan mielessä pakanuuden ajan jumalten ja jumalattarien hahmoja.

Pyhän Jaakobin vaelluksen symboli, simpukka

eräs mielenkiintoinen esimerkki tästä on Espanjassa Santiago de Compostela.

Kuuluisa pyhiinvaellusreitti halkoo Eurooppaa ja päättyy tähän kaupunkiin Atlantin rannalla. Nimi on Saint Jacob, pyhä Jaakob ja tarkoittaa apostoli Jaakobia.

Kristityt kertovat kuinka ihmeellisesti Jaakob Espanjaan saapuu ja heillä on monia perinteitä hänen merimatkastaan.



Mutta kun katsomme Espanjan historiaa roomalaisajalle ja sitä ennen, näemme että Iberian niemimaan kärki nykyisen Santiagon luona oli maailman ääri.

siihen loppuu kuiva maa ja alkaa tuo maailmaa ympäröivä meri jonka takana on kuka tietää mitä.

jo kauan ennen Rooman aikaa iberialaiset - ja muut eurooppalaiset - tekivät pyhiinvaellusmatkan tuonne maailman ääreen.

kristillinen Espanja yksinkertaisesti "kastoi" ikivanhan kansanperinteen ja siitä tuli kristillinen pyhiinvaellus apostoli Jaakobin suojeluksessa.


Mutta tämä Jaakob on pikkusen outo.

Pyhiinvaelluksen symboli on tuolla alueella merestä yleisesti löytyvä simpukka ja sen kuori. Pyhä Jaakob on kuvattu toisinaan yltä päältä tämän simpukan peitossa.

Kuori on sen verran iso, että siitä voi pyhiinvaeltaja juoda vettäkin.

Vaan kyseessä on - kuten Shell tunnuksesta näemme - auringon vertauskuva.

Olemme maailman äärellä ja aurinko ottaa ja laskeutuu sinne merelle länteen horisontin taaks ja Atlantti sen nielaisee.

Aurinko kuolee!

tämän simpukan avulla muinaiset Iberian asukkaat tahtoivat varmistaa, että mikäli se heistä riippuu, seuraavana aamuna aurinko taas virkeästi idästä nousee!



ja näin kulkiessamme erityisesti Rooman muinaisen imperiumin läntisillä alueilla Välimeren maissa, Espanjassa, Portugalissa, Italiassa, Sisiliassa, mutta myös Kreikassa, keski-Euroopassa, Lähi-idässäkin ja tietysti latinalaisen Amerikan maissa..

näemme, kuinka monet ikivanhat pakanuuden aikaiset tavat ja menot ja uskomukset ovat saaneet asettua kristillisen kirkon liepeisiin erityisesti apostolien, marttyyrien ja pyhimysten kautta.

Monin paikoin Neitsyt Marian palvonta saa tosiaan tyypillisiä vanhan pakanuuden, taivaan jumalattaren, naisjumalattaren olemusta, joka kristillisessä kirkossa on kuitenkin "kastettu" ja pyhitetty ikuisesti puhtaan neitsyen hahmossa.


suomalaisessa kansanluonteessa, kielessä ja perinteessä miehen ja naisen välinen tasa-arvoisuus on merkillepantavaa.

Suomalaisessa pakanuuden ajan uskonnossa ei tietääkseni ollut suurtakaan eroa taikajuomia keittelevän miehen tai naisen välillä ja jumalten maailmassa on sekä että.

Ukko ylijumala oli toki Akkaansa tärkeämpi, luulisin, ja Tapio hallitsi metsiä, Ahti järviä, Ilmarinen takoi Sampoa, Mesikämmen pelotteli synkissä aarnioissa kulkevia ja noin nätisti sitä kutsuttiin. Eipä tule mieleen naisjumalattaria...

Kaikenlaiset menninkäiset ja pienemmät vahverot pyörivät talon kulmilla, tonttuilivat riihissä jne.

Elias Lönnrot kuvaa hienosti, kuinka neitsyt Marjatta tuli ja Väinämöinen lähti soutaen ...


Marjatta, korea kuopus,
se kauan kotona kasvoi,
korkean ison kotona,
emon tuttavan tuvilla.
Piti viiet vitjat poikki,
kuuet renkahat kulutti
isonsa ava'imilla,
helmassa helottavilla.

Puolen kynnystä kulutti
helevillä helmoillansa,
puolen hirttä päänsä päältä
sile'illä silkillänsä,
puolet pihtipuolisia
hienoilla hiansa suilla,
siltalaahkon lattiata
kautokengän-kannoillansa.

Marjatta, korea kuopus,
tuo on piika pikkarainen,
piti viikoista pyhyyttä,
ajan kaiken kainoutta.
Syöpi kaunista kaloa,
petäjätä pehmeätä,
ei syönyt kananmunia,
kukerikun riehkatuita,
eikä lampahan lihoa,
ku oli ollut oinahilla.


Emo käski lypsämähän:
eipä mennyt lypsämähän.
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Ei neiti minun näköinen
koske sen lehmän nisähän,
jok' on häilynyt härillä,
kun ei hiehoista herune,
vasikkaisista valune."

Iso käski orin rekehen:
ei istu orin rekehen.
Veikko vei emähevosen:
neiti tuon sanoiksi virkki:
"En istu hevon rekehen,
joka lie orilla ollut,
kun ei varsaset vetäne,
kuletelle kuutiaiset."

Marjatta, korea kuopus,
aina piikoina elävä,
neitosena niekottava,
kassapäänä kainustava,
päätyi karjanpaimeneksi,
läksi lammasten keralle.

Lampahat meni mäkeä,
vuonat vuoren kukkulata;
neiti asteli ahoa,
lepikköä leyhytteli
käen kullan kukkuessa,
hope'isen hoilatessa.


Marjatta, korea kuopus,
katselevi, kuuntelevi.
Istui marjamättähälle,
vaipui vaaran rintehelle.

Tuossa tuon sanoiksi virkki,
itse lausui, noin nimesi:
"Kuku, kultainen käkönen,
hope'inen, hoilattele,
tinarinta, riukuttele,
Saksan mansikka, sanele,
käynkö viikon villapäänä,
kauan karjanpaimenena
näillä aavoilla ahoilla,
leve'illä lehtomailla!
Kesosenko, kaksosenko,
viitosenko, kuutosenko,
vainko kymmenen keseä
tahi ei täytehen tätänä?"

Marjatta, korea kuopus,
viikon viipyi paimenessa.
Paha on olla paimenessa,
tyttölapsen liiatenki:
mato heinässä matavi,
sisiliskot siuottavi.



Ei mato maellutkana,
sisilisko siuotellut.
Kirkui marjanen mäeltä,
puolukkainen kankahalta:
"Tule, neiti, noppimahan,
punaposki, poimimahan,
tinarinta, riipimähän,
vyö vaski, valitsemahan,
ennenkuin etana syöpi,
mato musta muikkoavi!
Sata on saanut katsomahan,
tuhat ilman istumahan,
sata neittä, tuhat naista,
lapsia epälukuisin,
ei ken koskisi minuhun,
poimisi minun poloisen."

Marjatta, korea kuopus,
meni matkoa vähäisen,
meni marjan katsantahan,
punapuolan poimintahan
hyppysillähän hyvillä,
kätösillä kaunihilla.
Keksi marjasen mäeltä,
punapuolan kankahalta:
on marja näkemiänsä,
puola ilmoin luomiansa,
ylähähkö maasta syöä,
alahahko puuhun nousta!



Tempoi kartun kankahalta,
jolla marjan maahan sorti.
Niinpä marja maasta nousi
kaunoisille kautoloille,
kaunoisilta kautoloilta
puhtahille polviloille,
puhtahilta polviloilta
heleville helmasille.

Nousi siitä vyörivoille,
vyörivoilta rinnoillensa,
rinnoiltansa leuoillensa,
leuoiltansa huulillensa;
siitä suuhun suikahutti,
keikahutti kielellensä,
kieleltä keruksisihin,
siitä vatsahan valahti.

Marjatta, korea kuopus,
tuosta tyytyi, tuosta täytyi,
tuosta paksuksi panihe,
lihavaksi liittelihe.

Alkoi pauloitta asua,
ilman vyöttä völlehtiä,
käyä saunassa saloa,
pime'issä pistelläitä.



Emo aina arvelevi,
äitinsä ajattelevi:
"Mi on meiän Marjatalla,
ku meiän kotikanalla,
kun se pauloitta asuvi,
aina vyöttä völlehtivi,
käypi saunassa saloa,
pime'issä pisteleikse?"

Lapsi saattavi sanoa,
lapsi pieni lausuella:
"Se on meiän Marjatalla,
sepä Kurjetta rukalla,
kun oli paljon paimenessa,
kauan karjassa käveli."

Kantoi kohtua kovoa,
vatsantäyttä vaikeata
kuuta seitsemän, kaheksan,
ynnähän yheksän kuuta,
vaimon vanha'an lukuhun
kuuta puolen kymmenettä.

Niin kuulla kymmenennellä
impi tuskalle tulevi:
kohtu kääntyvi kovaksi,
painuvi pakolliseksi.



Kysyi kylpyä emolta:
"Oi, emoni, armahani!
Laita suojoa sijoa,
lämpymyttä huonehutta
piian pieniksi pyhiksi,
vaimon vaivahuoneheksi!"

Emo saattavi sanoa,
oma vanhin vastaella:
"Voi sinua, hiien huora!
Kenen oot makaelema?
Ootko miehen naimattoman
eli nainehen urohon?"

Marjatta, korea kuopus,
tuop' on tuohon vastoavi:
"En ole miehen naimattoman
enkä nainehen urohon.
Menin marjahan mäelle,
punapuolan poimentahan,
otin marjan mielelläni,
toisen kerran kielelläni.
Se kävi kerustimille,
siitä vatsahan valahti:
tuosta tyy'yin, tuosta täy'yin,
tuosta sain kohulliseksi."


Kysyi kylpyä isolta:
"Oi isoni, armahani!
Anna suojoa sijoa,
lämpymyttä huonehutta,
jossa huono hoivan saisi,
piika piinansa pitäisi!"

Iso saattavi sanoa,
taatto taisi vastaella:
"Mene, portto, poikemmaksi,
tulen lautta, tuonnemmaksi,
kontion kivikoloihin,
karhun louhikammioihin,
sinne, portto, poikimahan,
tulen lautta, lapsimahan!"

Marjatta, korea kuopus,
tuop' on taiten vastaeli:
"En mä portto ollekana,
tulen lautta lienekänä.
Olen miehen suuren saava,
jalon synnyn synnyttävä,
joll' on valta vallallenki,
väki Väinämöisellenki."



Jo on piika pintehissä,
minne mennä, kunne käyä,
kusta kylpyä kysellä.
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Piltti, pienin piikojani,
paras palkkalaisiani!
Käypä kylpyä kylästä,
saunoa Saraojalta,
jossa huono hoivan saisi,
piika piinansa pitäisi!
Käy pian, välehen jou'u,
välehemmin tarvitahan!"

Piltti, piika pikkarainen,
sanan virkkoi, noin nimesi:
"Keltä mä kysyn kylyä,
keltä aihelen apua?"



Sanoi meiän Marjattainen,
itse virkki, noin nimesi:
"Kysy Ruotuksen kylyä,
saunoa Sarajan-suista!"

Piltti, piika pikkarainen,
tuo oli nöyrä neuvottava,
kärkäs ilman käskemättä,
kehumattaki kepeä,
utuna ulos menevi,
savuna pihalle saapi.
Kourin helmansa kokosi,
käsin kääri vaattehensa,
sekä juoksi jotta joutui
kohin Ruotuksen kotia.
Mäet mätkyi mennessänsä,
vaarat notkui noustessansa,
kävyt hyppi kankahalla,
someret hajosi suolla.
Tuli Ruotuksen tupahan,
sai sisälle salvoksehen.

Ruma Ruotus paitulainen
syöpi, juopi suurten lailla
päässä pöyän paioillansa,
aivan aivinaisillansa.


Lausui Ruotus ruoaltansa,
tiuskui tiskinsä nojalta:
"Mitä sie sanot, katala?
Kuta, kurja, juoksentelet?"

Piltti, piika pikkarainen,
sanan virkkoi, noin nimesi:
"Läksin kylpyä kylästä,
saunoa Saraojalta,
jossa huono hoivan saisi:
avun ange tarvitseisi."

Ruma Ruotuksen emäntä
käet puuskassa käveli,
liehoi sillan liitoksella,
laahoi keskilattialla.
Itse ennätti kysyä,
sanan virkkoi, noin nimesi:
"Kellen kylpyä kyselet,
kellen aihelet apua?"


Sanoi Piltti, pieni piika:
"Kysyn meiän Marjatalle."

Ruma Ruotuksen emäntä
itse tuon sanoiksi virkki:
"Ei kylyt kylähän joua,
ei saunat Sarajan suulta.
On kyly kytömäellä,
hepohuone hongikossa
tuliporton poiat saa'a,
lautan lapsensa latoa:
kun hevonen hengännevi,
niinp' on siinä kylpeötte!"

Piltti, piika pikkarainen,
pian pistihe takaisin,
sekä juoksi jotta joutui.
Sanoi tultua ta'atse:
"Ei ole kylpyä kylässä,
saunoa Saraojalla.
Ruma Ruotuksen emäntä
sanan virkkoi, noin nimesi:
'Ei kylyt kylähän joua,
ei saunat Sarajan suulta.
On kyly kytömäellä,
hepohuone hongikossa
tuliporton poiat saa'a,
lautan lapsensa latoa:
kun hevonen hengännevi,
niin on siinä kylpeköhön!'
Niinp' on, niin sanoi mokomin,
niinpä vainen vastaeli."




Marjatta, matala neiti,
tuosta täytyi itkemähän.
Itse tuon sanoiksi virkki:
"Lähteä minun tulevi
niinkuin muinenki kasakan
eli orjan palkollisen
- lähteä kytömäelle,
käyä hongikkokeolle!"

Käsin kääri vaattehensa,
kourin helmansa kokosi;
otti vastan varjoksensa,
lehen lempi suojaksensa.
Astua taputtelevi
vatsanvaivoissa kovissa
huonehesen hongikkohon,
tallihin Tapiomäelle.

Sanovi sanalla tuolla,
lausui tuolla lausehella:
"Tule, Luoja, turvakseni,
avukseni, armollinen,
näissä töissä työlähissä,
ajoissa ani kovissa!
Päästä piika pintehestä,
vaimo vatsanvääntehestä,
ettei vaivoihin vajoisi,
tuskihinsa tummeneisi!"



Niin perille päästyänsä
itse tuon sanoiksi virkki:
"Henkeäs, hyvä hevonen,
huokoas, vetäjä varsa,
kylylöyly löyhäytä,
sauna lämpöinen lähetä,
jotta, huono, hoivan saisin!
Avun, ange, tarvitseisin."

Henkäsi hyvä hevonen,
huokasi vetäjä varsa
vatsan kautta vaivaloisen:
min hevonen hengähtävi,
on kuin löyly lyötäessä,
viskattaessa vetonen.




Marjatta, matala neiti,
pyhä piika pikkarainen,
kylpi kylyn kyllältänsä,
vatsan löylyn vallaltansa.
Teki tuonne pienen poian,
latoi lapsensa vakaisen
heinille hevosen luoksi,
sorajouhen soimen päähän.

Pesi pienen poikuensa,
kääri kääreliinahansa;
otti pojan polvillensa,
laittoi lapsen helmahansa.

Piiletteli poiuttansa,
kasvatteli kaunoistansa,
kullaista omenuttansa,
hope'ista sauvoansa.
Sylissänsä syöttelevi,
käsissänsä kääntelevi.

Laski pojan polvillensa,
lapsen lantehuisillensa,
alkoi päätänsä sukia,
hapsiansa harjaella.

Katoi poika polviltansa,
lapsi lannepuoliltansa.


Marjatta, matala neiti,
tuosta tuskille tulevi.
Rapasihe etsimähän.
Etsi pientä poiuttansa,
kullaista omenuttansa,
hope'ista sauvoansa
alta jauhavan kivosen,
alta juoksevan jalaksen,
alta seulan seulottavan,
alta korvon kannettavan,
puiten puut, jaellen ruohot,
hajotellen hienot heinät.

Viikon etsi poiuttansa,
poiuttansa, pienuttansa.
Etsi mäiltä, männiköiltä,
kannoilta, kanervikoilta,
katsoen joka kanervan,
joka varvikon vatoen,
kaivellen katajajuuret,
ojennellen puien oksat.

Astua ajattelevi,
käyä kääperöittelevi:
Tähti vastahan tulevi.
Tähelle kumarteleikse:
"Oi Tähti, Jumalan luoma!
Etkö tieä poiuttani,
miss' on pieni poikueni,
kultainen omenueni?"



Tähti taisi vastaella:
"Tietäisinkö, en sanoisi.
Hänpä on minunki luonut
näille päiville pahoille,
kylmillä kimaltamahan,
pime'illä pilkkimähän."

Astua ajattelevi,
käyä kääperöittelevi:
Kuuhut vastahan tulevi.
Niin Kuulle kumarteleikse:
"Oi Kuuhut, Jumalan luoma!
Etkö tieä poiuttani,
miss' on pieni poikueni,
kultainen omenueni?"

Kuuhut taisi vastaella:
"Tietäisinkö, en sanoisi.
Hänpä on minunki luonut
näille päiville pahoille,
yksin öillä valvomahan,
päivällä makoamahan."


Astua ajattelevi,
käyä kääperöittelevi:
päätyi Päivyt vastahansa.
Päivälle kumarteleikse:
"Oi Päivyt, Jumalan luoma!
Etkö tieä poiuttani,
miss' on pieni poikueni,
kultainen omenueni?"

Päivyt taiten vastaeli:
"Kyllä tieän poikuesi!
Hänpä on minunki luonut
näille päiville hyville,
kullassa kulisemahan,
hopeassa helkkimähän.

"Jopa tieän poikuesi!
Voi, poloinen, poiuttasi!
Tuoll' on pieni poikuesi,
kultainen omenuesi,
onp' on suossa suonivyöstä,
kankahassa kainalosta."



Marjatta, matala neiti,
etsi suolta poikoansa.
Poika suolta löyettihin,
tuolta tuotihin kotia.

Siitä meiän Marjatalle
kasvoi poika kaunokainen.
Ei tieä nimeä tuolle,
millä mainita nimellä.
Emo kutsui kukkaseksi,
vieras vennon joutioksi.

Etsittihin ristijätä,
katsottihin kastajata.
Tuli ukko ristimähän,
Virokannas kastamahan.

Ukko tuon sanoiksi virkki,
itse lausui, noin nimesi:
"En mä risti riivattua,
katalata kastakana,
kun ei ensin tutkittane,
tutkittane, tuomittane."

Kenpä tuohon tutkijaksi,
tutkijaksi, tuomariksi?
Vaka vanha Väinämöinen,
tietäjä iän-ikuinen,
sepä tuohon tutkijaksi,
tutkijaksi, tuomariksi!


Vaka vanha Väinämöinen
tuop' on tuossa tuomitsevi:
"Kun lie poika suolta saatu,
maalta marjasta si'ennyt,
poika maahan pantakohon,
marjamättähän sivulle,
tahi suolle vietäköhön,
puulla päähän lyötäköhön!"

Puhui poika puolikuinen,
kaksiviikkoinen kajahui:
"Ohoh sinua, ukko utra,
ukko utra, unteloinen,
kun olet tuhmin tuominnunna,
väärin laskenna lakia!
Eipä syistä suuremmista,
töistä tuhmemmistakana
itseäsi suolle viety
eikä puulla päähän lyöty,
kun sa miesnä nuorempana
lainasit emosi lapsen
oman pääsi päästimeksi,
itsesi lunastimeksi.

"Ei sinua silloinkana,
eip' on vielä suolle viety,
kun sa miesnä nuorempana
menettelit neiet nuoret
alle aaltojen syvien,
päälle mustien mutien."

Ukko risti ripsahutti,
kasti lapsen kapsahutti
Karjalan kuninkahaksi,
kaiken vallan vartijaksi.



Siitä suuttui Väinämöinen,
jopa suuttui ja häpesi.
Itse läksi astumahan
rannalle merelliselle.
Tuossa loihe laulamahan,
lauloi kerran viimeisensä:
lauloi vaskisen venehen,
kuparisen umpipurren.

Itse istuvi perähän,
läksi selvälle selälle.
Virkki vielä mennessänsä,
lausui lähtiellessänsä:
"Annapas ajan kulua,
päivän mennä, toisen tulla,
taas minua tarvitahan,
katsotahan, kaivatahan
uuen sammon saattajaksi,
uuen soiton suorijaksi,
uuen kuun kulettajaksi,
uuen päivän päästäjäksi,
kun ei kuuta, aurinkoa
eikä ilmaista iloa."

Siitä vanha Väinämöinen
laskea karehtelevi
venehellä vaskisella,
kuutilla kuparisella
yläisihin maaemihin,
alaisihin taivosihin.

Sinne puuttui pursinensa,
venehinensä väsähtyi.
Jätti kantelon jälille,
soiton Suomelle sorean,
kansalle ilon ikuisen,
laulut suuret lapsillensa.


50. runo
Kalevala 1846
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura



tämä suloinen kansanruno Marjatta, pikku piikanen, matala neito, toivottavasti pehmentää meidänkin kovia tuomioitamme Jeesuksen äidin palvonnasta.

olen koettanut selittää, miten pyhimysten ja marttyyrien ja äiti Marian palvontaan on liittynyt eri maissa myös pakanuuden aineksia.

mutta tyypillistä Marian palvonnalle on, että se herättää ihmisissä kauneimpia mahdollisia ajatuksia puhtaudesta, neitseydestä, äidistä ja jumaloitavasta naisellisuudesta.

sen sijaan että rumin sanoin manailemme Jeesuksen äidin nimen maintsemista, meidän protestanttien tulisi korostaa tuota Lutherin ajatusta.

Äiti Maria elää ja on siellä jossain, missä edesmenneet pyhät ovat ja Abraham ja Mooses ja Elia.

he eivät ole kuolleet meidän syntiemme edestä eivätkä ole rukouksemme kohteita vaan Marian poika.

tuo Betlehemin piltti pienoinen, joka syntyi köyhälle piikaselle, Joosefin kihlatulle noin kaksituhatta vuotta sitten.

Hän on meidän Herramme ja Jumalamme.

Häntä myös äitinsä Maria rukoilee ja myös äitinsä synnit Poika on sovittanut.

Jumalan suuruus - immenkalvo

pelkän luonnontieteen, biologian tai lääketieteen kannalta, hymen, immenkalvo, on yksinkertaisesti eräs joillekin nisäkkäiden lajeille ominainen yksityiskohta.

sellainen on ihmisen lisäksi ainakin Afrikan elefantilla, simpanssilla, valaalla ja - kuinkas muuten - merilehmällä.

Nuorilla elefanttinaarailla immenkalvo ei repeä ennenkuin synnytyksessä.

Ihimisen naispuoliselle sikiölle sukupuolielimet alkavat kehittyä kohdussa varhain, jo kolme viikkoa sikiämisen jälkeen.

seitsemän viikon iässä rectum eroaa uro-genitaalisesta sinus alueesta.

yhdeksän viikon ikäisen sikiön müllerin kanavat siirtyvät eteenpäin ja asettuu uterogentiaaliseen sinukseen.

12 viikon ikäisessä sikiössä müllerin kanavista muodostuu alkeellinen kohtu-emätin kanava (uterovaginal channel)

Viiden kuukauden ikäisessä sikiössä emätinkanava on kasvanut valmiiksi ja sen suulle muodostuu immenkalvo paisumista (sinovaginal bulbs) kohdassa, jossa müllerin kanavat kohtaavat uterogentiaalisen sinuksen.

yhdeksän kuukauden ikäisessä sikiössä hieman ennen syntymää tai pian syntymän jälkeen immenkalvoon muodostuu reikä.

ensin äidin hormonit, sitten tytön omat hormonit pitävät immenkalvon paksuna 2-4 vuotta syntymän jälkeen ja se voi olla kerrostunut (folded).


kaikissa ihmiskunnan kulttuureissa immenkalvolla on suuri merkitys. Äskettäin noin 40-vuotias korealainen nainen sai oikeuden kautta huomattavat korvaukset, kun jokin lääketieteellinen operaatio oli sen rikkonut.

itse olen saanut iloita eräästä muslimitytön tapauksesta eräässä kaupungissa, jossa itse en asu.

hänen oma isänsä raiskasi hänet pienenä tyttönä. koko elämä oli menossa pilalle, sillä islamilaisessa kulttuurissa on hyvin tärkeä, että tyttö on hääyönä neitsyt. jopa henki voi mennä, jos ei verta ole lakanassa todisteena.

tämä henkilö sai kuitenkin avun. lääkäri suoritti hänelle hymenoplastisen operaation, jolla immenkalvo rakennettiin uudelleen.

nyt hän on onnellisesti kihloissa ja normaali elämä on mahdollinen huolimatta lapsuuden tragediasta.



immenkalvo on sananmukaisesti kulttuureissa ja uskontojen maailmassa neitseyden merkki.

toki nykyään tiedetään, että ne vaihtelevat anatomisesti ja että immenkalvo voi särkyä.

Aleksis Kiven näytelmässä isä vakuuttaa, että hänen tyttärensä eivät ole oksaan juosseita.

Turkissa on edelleen mahdollista, että jos epäilyä on hääyön tapahtumista, morsian voidaan viedä gynekologin tutkittavaksi. tämä on ilmeisesti YK:n ihmisoikeuksien vastainen teko ja loukkaa tuon naisen henkilöä.

olen myös pannut merkille, että ainakin Turkissa, jos sulhanen ei hääyönä kykene rakastelemaan morsiantaan, hän saattaa leikata veitsellä haavan omaan käteensä - tai jos mies on sellainen, morsiamen käteen, niin että verta saadaan näytille.


jossain määrin olen saanut sen vaikutelman, että länsimaisessa, etenkin keski- ja pohjois-euroopapalisessa kulttuurissa, immenkalvon merkitys on vähentynyt.

nuoret ovat varhain jo seksuaalisesti aktiivisia. saattaa jopa olla, että jossain ryhmässä halveksitaan ja ivataan tyttöä tai poikaa, joka on vielä kokematon neitsyt.

tarkoitukseni ei ole tässä pohtia aikamme nuorison elintapoja ja seksuaalimoraalia.

tarkoitukseni on katsoa, mitä Raamattu tästä asiasta sanoo.

Jumalan luomisteko, pieni biologinen yksityiskohta, mutta niin tavattoman merktittävä monille ihmisille, jopa kohtalokas jossain tapauksessa.


talonpoikaisjärjellä ajatellen voimme varmaan olla samaa mieltä, että Herra Jumala on sulkenut nuoren naisen kauniisti ja sinetöinyt luonnon suojauksella - ja monilla henkisillä, psyykkisillä ja hengellisillä suojauksilla - odottamaan sitä oikeaa.

feministit voivat tietenkin olla eri mieltä, mutta jonkinlainen naisena olemisen perustava asia on ymmärtääkseni yksikamarinen sydän.

nainen on tehty yhtä miestä varten.

islamilaisessa kulttuurissa tämä otetaan sangen todesta. tätä "miehen omaisuutta" varjellaan kateellisilta silmiltä ja pahoilta ihmisiltä todella tiukasti, Saudi Arabiassa esimerkiksi täysin peittämällä hänet mustiin.

onko mies sitten tehty naista varten?

uskomme, että niinkuin joutsenet elävät uskollisessa parisuhteessa, niin ovat onnellisia myös ihmiset, jotka sellaisen lahjan ovat saaneet.

mutta teknisesti, biologisesti, miehen neitseys ei ole samalla tavoin sinetöity ja miehet taidamme osata sitä myös käyttää hyväksemme.

mies ei välttämättä ole sydämeltään yksikamarinen, minkä naiset saavat katkerasti kokea.


Eliezer on vannonut isännälleen Abrahamille, että ei ota kanaanilaista naista matkaansa vaan hakee kaukaa hänen sukulaistensa luota Iisakille vaimon.

Eliezerin ja Rebekan kohtaamissen kuvaus on hyvin herkkä, ja siinä korostetaan sekä Rebekan hyvää luonnetta, että hänen kaunista ulkonäköään ja erityisesti sitä, että hän on neitsyt eli immenkalvo ei ole repeytynyt.


Niin otti palvelia kymmenen kamelia herransa kameleista, ja läksi matkaan, ja otti myötänsä kaikkinaisesta herransa tavarasta: ja vaelsi Mesopotamiaan Nahorin kaupunkiin.

Ja hän antoi kamelein laskea polvillensa ulkona kaupungista vesikaivon tykönä; ehtoopuolella, jolla ajalla vaimoväen tapa oli lähteä vettä ammuntamaan.

Ja sanoi: Herra, minun herrani Abrahamin Jumala, anna minun kohdata tänäpänä (herrani morsiamen); ja tee laupius minun herrani Abrahamin kanssa.

Katso, minä seison tässä vesikaivon tykönä: ja heidän tyttärensä, jotka asuvat tässä kaupungissa, tulevat vettä ammuntamaan.

Jos joku piika tulee, jolle minä sanon: kallista tänne vesiastias juodakseni, ja hän sanoo: juo, minä juotan myös sinun kamelis: että hän on se, jonkas olet edeskatsonut palvelialles Isaakille, ja siitä ymmärtäisin tehnees laupiuden minun herrani kanssa.



Ja ennenkuin hän lakkasi puhumasta, katso, Rebekka tuli, joka syntynyt oli Betuelille, Milkan, Abrahamin veljen Nahorin emännän pojalle. Ja hänellä vesiastiansa olallansa.

Ja piika oli sangen ihana nähdä, ja vielä neitsy, ja ei yksikään mies ollut häneen ryhtynyt: hän meni alas kaivon tykö, ja täytti astiansa, ja tuli ylös.

Niin palvelia juoksi häntä vastaan, ja sanoi: annas minun juoda vähä vettä astiastas.

Hän sanoi: juo minun herrani: ja hän kiiruusti laski alas vesiastiansa kätensä päälle, ja antoi hänen juoda.

Ja kuin hän oli antanut hänen juoda, sanoi hän: minä myös ammunnan vettä kameleilles, niinkauvan että he kaikki saavat juoda.

Ja hän kaasi kohta veden astiastansa ruuheen, ja juoksi taas kaivolle ammuntamaan: ja ammunsi kaikille hänen kameleillensa.

Mutta mies ihmetteli häntä: ja oli ääneti, ja tahtoi tietää, jos Herra oli tehnyt hänen matkansa onnelliseksi, taikka ei.

1 Ms 10:24-21 Biblia 1776


kun kysymme Jumalan Sanasta onko immenkalvolla ja neitseydellä mitään suurempaa merkitystä, näemme aivan jo sieltä patriarkkojen ajalta, että asialla on merkityksensä.

Rebekka oli varattu Iisakille ja enkelit palvelivat Eliezeriä, joka oli morsianta hakemaan lähetetty.

pyhää, kaunista ja riemullista ihmisen elämää avoimen Jumalan taivaan alla.

vesikaivolla, janoisten kamelien kanssa.


neitseys on kielellisestikin jo puhtautta.

Ilmestyskirjassa on näitä pyhiä miehiä, neitsyitä, jotka eivät ole itseään naiseen saastuttaneet.



Ja minä näin, ja katso, Karitsa seisoi Zionin vuorella, ja hänen kanssansa sata ja neljäviidettäkymmentä tuhatta, joilla oli hänen Isänsä nimi kirjoitettu heidän otsissansa.

Ja minä kuulin äänen taivaasta niinkuin paljon veden äänen, ja niinkuin suuren pitkäisen äänen. Ja se ääni, jonka minä kuulin, oli niinkuin kanteleen soittajain, jotka kanteleitansa soittavat,

Ja veisasivat niinkuin uutta virttä istuimen edessä, ja neljän eläimen edessä, ja vanhinten. Ja ei yksikään taitanut sitä virttä oppia, paitsi niitä sataa ja neljääviidettäkymmentä tuhatta, jotka maasta ostetut ovat.

Nämät ovat ne, jotka ei vaimoin kanssa ole saastutetut; sillä he ovat neitseet: nämät ovat ne, jotka seuraavat Karitsaa, kuhunka hän menee. Nämät ovat ihmisistä ostetut Jumalalle ja Karitsalle uutiseksi,

Joiden suussa ei ole petosta löydetty; sillä he ovat ilman saastaisuutta Jumalan istuimen edessä.


Ilm 14:1-5 Biblia 1776


onko Jumalan Sanassa siis neitseydellä merkitystä?

on toki.

kun Isä Jumala etsi tulevaa äitiä pojalleen, hän etsi neitsyen.

asiat olisivat aivan toisin, jos Jumala olisi etsinyt perheenäidin, jolla on jo tenavia jaloissa pyörimässä.

vielä yksi lisää.


Luukas kertoo meille eniten Mariasta. ikäänkuin olisi saanut kuulla hänen sydänääniään jossain hiljaisessa keskustelussa, Luukas kertoo Marian ajatuksistakin.



Mutta kuudentena kuukautena lähetettiin enkeli Gabriel Jumalalta Galilean kaupunkiin, jonka nimi oli Nasaret,

Neitseen tykö, joka oli kihlattu miehelle, jonka nimi oli Joseph, Davidin huoneesta; ja neitseen nimi oli Maria.

Ja enkeli tuli sisälle hänen tykönsä ja sanoi: terve, armoitettu! Herra on sinun kanssas: siunattu sinä vaimoin seassa!

Mutta kuin hän näki hänen, hämmästyi hän hänen puheestansa ja ajatteli, millainen se tervehdys oli.

Ja enkeli sanoi hänelle: älä pelkää, Maria! sillä sinä löysit armon Jumalan tykönä.

Ja katso, sinä siität kohdussas ja synnytät Pojan, ja sinun pitää kutsua hänen nimensä Jesus.

Sen pitää oleman suuren ja pitää kutsuttaman Ylimmäisen Pojaksi. Ja Herra Jumala antaa hänelle Davidin hänen isänsä istuimen,

Ja hänen pitää Jakobin huoneen kuningas ijankaikkisesti oleman ja hänen valtakunnallansa ei pidä loppua oleman.



Niin sanoi Maria enkelille: kuinka tämä tulee, sillä en minä miehestä mitään tiedä?

Ja enkeli vastasi ja sanoi hänelle: Pyhä Henki tulee sinun päälles ja Ylimmäisen voima varjoo sinun: sentähden myös se pyhä, joka sinusta syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi.

Ja katso, Elisabet sinun lankos siitti myös pojan vanhalla ijällänsä, ja tämä on kuudes kuukausi hänelle, joka kutsuttiin hedelmättömäksi.

Sillä ei Jumalan edessä ole yhtään asiaa mahdotointa.

Niin sanoi Maria: katso, Herran piika! tapahtukoon minulle sinun sanas jälkeen! Ja enkeli läksi hänen tyköänsä.

Luukas 1:26-38 Biblia 1776



ja näin meillä on kaikkien naisten edustaja, nuori nainen, neitsyt.

mutta mitä Jumala tekee?

neitsyt on säilyttänyt liljan valkoisen puhtautensa, mutta hänet on kihlattu miehelle. Joosefille.

erikoinen asetelma.

mikä nainen!

jos kerran Israelin Jumalan enkeli Gabriel näin sanoo, niin tapahtukeen minulle, Herran piikaselle, niin.

(näemme myöhemminkin, ettei Jeesuksen äiti ollut mikään sisar hento valkoinen, ujo piimä)


näin Raamattu osoittaa, että nainen on luotu immenkalvon kanssa.

kyseessä ei ole mikään luonnonoikku, anatominen sivuseikka.

kuinka kipeitä ja vaikeita nämä asiat voivatkaan itse kunkin historiassa olla.

tai sitten ihan hienosti on kaikki mennyt, niinkuin pitääkin.



mutta kristillisessä kirkossa alkoi jo varhain pohdinta.

neitsyys on puhtautta. Neitsyt Maria, Jumalan synnyttäjä, theotokos, on ei vain naisen vaan ihmisen puhtauden kaunein valkoinen lilja.

neitsyys rulaa.

ja näin tullaan siihen, että kirkolle Nasaretin ja Betlehemin Maria on ikuinen neitsyt.

miten niin neitsyt, eikö hän muka rakastellut Joosefin kanssa? silloin hän rikkoisi Mooseksen lain ja avioliittonsa velvollisuudet, sillä juutalaisuudessa miehen ja naisen rakkaus on suroastaan lain käsky, mitzva.

no, prelaatit sanovat, totta kai hän oli kuuliainen ja paras mahdollinen vaimo.

siis ei siinä mielessä neitsyt.

vaan siinä mielessä, että immenkalvo ei mennyt rikki Jeesuksen syntymässä.

tästä Martti Lutherkin sanoi, että onpa erikoinen juttu. Mutta Jumalalle kaikki on mahdollista.



Ja kuin hän tuli isänsä maalle, opetti hän heitä heidän synagogassansa, niin että he hämmästyivät ja sanoivat: kusta tällä on tämä viisaus ja nämät väkevät työt?

Eikö tämä ole tuo sepän poika? eikö hänen äitinsä kutsuta Mariaksi ja hänen veljensä Jakob ja Joses, ja Simon ja Juudas?

Ja hänen sisarensa, eikö ne kaikki ole meidän tykönämme? Kusta siis tällä on nämät kaikki?

Ja he pahenivat hänessä. Niin sanoi Jesus heille: ei prophetaa kussakaan halvempana pidetä kuin isänsä maalla ja kotonansa.

Ja ei hän siellä monta väkevää työtä tehnyt, heidän epäuskonsa tähden.


Matteus 13:54-58 Biblia 1776



Jeesuksen veljinä mainitaan Jaakob, Joosef, Simon ja Juuda.

oli isä Joosef hoitanut myös aviovelvollisuutensa. Sisaria ei itämaiseen tapaan edes mainita.

ainakin Maria äiti uskoi poikaansa Jeesusta, joka omituisia puhui.

myös Herran veli Jaakob, josta tuli myöhemmin Jerusalemin juutalaisen seurakunnan johtaja ja ensimmisiiä marttyyrejä Stefanuksen jälkeen.


no, katolisen kirkon opettajat sanovat, että mitä lie, pikkuserkkuja.


ongelma ei siis ole se, etteikö Maria olisi ollut oiva äiti ja aviovaimo.

vaan immenkalvo.

jostain syystä kirkon perinteessä on niin hirmu tärkeää, että se ei särkynyt.

Raamatun kannalta on hirmu tärkeää, että Maria oli neitsyt, kun Herran Henki hänet varjosi.

Niin tärkeä, että se lausutaan uskontunnustuksessa.

"syntyi neitsyt Mariasta"

tämän uskontunnustuksen kieltäminen on vakava juttu.

totta kai järki sanoo, ettei neitsyt tule raskaaksi. tiedekin sen tietää.

mutta Jumalalle on kaikki mahdollista.

ei tämä ole mikään hellenistinen myytti, joka muka on kavalasti ujutettu Uuden testamentin sisään, kuten jotkut luterilaiset papit uskovat.



jos ihan ronskisti saisin sanoa, niin minusta Uuden testamentin kirjoitusten perusteella näyttää siltä, että Nasaretin Joosefille kihlattu Maria oli hyvän perheen tyttö, siivosti elänyt ja neitsyt.

Hän tuli raskaaksi ja siitä huolimatta sulhasensa Joosef päätti pitää tytön omanaan vastoin ajan tapoja.

kivittäminen oli aviorikoksesta yleinen rangaistus naisille.

nyt ei ollut vielä virallista avioliittoa, vasta kihlaus, joten Joosef meinasi vaan sanoa moi.

yksinäisen äidin elämää olisi ollut Marialle.

ja sai Jeesus sitten kuulla haukkuja olevansa äpäräpoika ja jotain Hämärää hänen syntymäänsä yhä liitetään, muka jonkun roomalaisen sotilaan avioliiton ulkopuolinen jälkeläinen juutalaisen perinteen mukaan.



Uusi testamentti antaa sen kuvan, että pariskunta vihittiin, ensimmäinen lapsi syntyi melko varhain mutta sitten tuli poikia ainakin neljä ja varmaan tyttöjäkin.

ehkä kymmenhenkinen oli Joosefin ja Marian perhe, emme tiedä.

sai siinä vanhin veli tehdä kotona hommia äidin apuna ja isänkin kanssa puusepän verstaalla sahailla.

hiljaisuudessa, niinkuin kunnon juutalaisen perheen poika Nasaretin kaupungissa, sen enempää huomiota herättämättä.

tänään maailmassa elää lähes kaksi tuhatta miljoonaa ihmistä, joille tämä Marian poika on Jumala.


niin että se immenkalvo.

kun se elefanttiäidilläkin lapsen syntymässä repeää, niin eiköhän Mariallakin - ihan luonnollisesti.

miksi siitä pitää niin uskon kannalta vääntää köyttä luterilaisten parissa on tuo Lutherin ja Tunnustuskirjojen ikuinen neitsyt.

kirkolle Maria on aina neitsyt, Jumalan synnyttäjä, theotokos.

siviili-Maria, Joosefin vaimo ja lapsikatraan potra emäntä, on yksi meistä.

(tämän väitteen kuullessaan kunnon katolinen kristitty tietenkin ottaa hieman lukua, että kauheita noi protestantit... Mariahan on syntynyt ilman syntiä ja otettiin kuoleman jälkeen taivaaseen, näinhän paavi opettaa)



mitä siis sanoisin sinulle, joka olet immenkalvosi ennen aikoja menettänyt?

Raamatun naisihanteet ovat korkealla.

Mikä Eevan kautta särkyi, se Marian kautta korjattiin.

toisella maukas synnin hedelmä, toisella ihana pikkuvauva yksinkertaisessa kaukalossa uinumassa.

Euroopassa mielestäni tuo immenkalvon leikkaus on valehtelemista.

Islamin kuoleman ankarassa maailmassa iloitsen, että tuolla tytöllä on mahdollisuus normaaliin elämään.

pitääkö kaikesta sitten puhua sulhasen kanssa?

jaa.. nyt mennään sellaiselle alueelle, jossa olen varsin tyhmä ja mieluummin jätän perheneuvojille, kokeneille sielunhoitajille ja kihlausta ja avioliittoa ymmärtäville areenan.



mutta kaikille ennen häitä raskaaksi tulleille, kaikille äpäräksi, isättömäksi koulussa haukutuille, kaikille oman yhteisön halveksimille, metsätorppaan erakoitumaan ajetuille perheille

Jumalan Sana on ihmeellinen

armo ja totuus

Jeesuksen rakkaudella ei ole vertaa missään

Hän tietää, Hän on sen itse kokenut

ja viaton oli Maria syytöksiin, viaton oli Jeesus syytöksiin

sinä et ehkä ole viaton itsessäsi

en minäkään, eikä taida meistä kiviä kouraamme keränneistä heittäjistä kukaan olla synnitön.

annetaan kivien siis olla.


Virsi 52

Maria, Herran äiti,
ei nähnyt eteenpäin,
Jumalan suuren kutsun
hän otti vastaan näin:
Sinua palvelen,
ja vaikken tiestä tiedä,
saat minne tahdot viedä,
ääntäsi kuuntelen.

Maria, Herran äiti,
vain köyhä ihminen,
sai olla täysi malja
Jumalan rakkauden.
Ja seimi loistoton
sai olla synnyinsija,
kun taivaan hallitsija
maan päälle tullut on.

Maria, Herran äiti,
jäi yksin pimeyteen,
kun tuskan miekka tunki
myös äidin sydämeen,
kun lasta vainottiin,
kun puhdas Poika läksi
syntisten ystäväksi
ja ristiinnaulittiin.

Maria, Herran äiti,
uskollisuudessaan
myös suuren tuskan alla
uskalsi Jumalaan.
Hänessä kasvoi näin
vain lupauksen sana,
vain armon kantamana
hän kulki eteenpäin.

Ja niin kuin Herran äiti
myös kirkko Kristuksen
voimaa ja valtaa vailla
on kehto laupeuden.
Se tehdään köyhäksi.
Kun siltä kaikki puuttuu,
sen voimattomuus muuttuu
ylistysvirreksi.

Anna-Maija Raittila 1976.
Virsikirjaan 1986.