Kuningatar Bertta Kentiläinen (565-612)Tervetuloa taas matkallemme Eurooppaan!
nämä tutkielmani Euroopan kääntymisestä kristinuskoon, varhaisesta lähetystyöstä ja areiolaisuuden ja nikealaisuuden kamppailusta ovat koulutusta meille Euroopan unionin uusille kansalaisille.
onhan meille - ainakin minulle - Saksan ja Suomen yhteydet keskiajalta lievästi tuttuja, Martti Luther on semmoinen väkevänpuoleinen silta Abosta Wittenbergiin.
mutta Ranska, Espanja, Englanti, Italia, Kreikka ovat hieman hämärämpiä vaikka katolinen usko meille ensinnä lännestä tuotiinkin - ja ortodoksinen idästä.
saamme näin porautua eurooppalaisuuden sydämeen ja myös Pariisissa tai Lyonissa tai Brusselissä kulkiessamme kohdata tuttuja Jeesuksen Kristuksen omia, joita yhä muistetaan.
näiden tutkielmieni perustava linja on "Jeesus Kristus on Herra!"
eli näemme uskon kautta, kuinka Jeesus hallitsee ihmeellistä taivasten valtakuntaansa täällä ihmiskunnan keskellä, myös Euroopassa.
tämä näkymätön hallitus tapahtuu "sisäisesti meissä" - eli Herra Jeesus käyttää niitä ihmisiä, jotka Hänelle ovat sydämensä uskon kautta avanneet ja ottaneet Hänet vastaan omana Lunastajanaan ja Jumalanaan.
kyllä Herra käyttää myös pahoja ja jumalattomia ihmisiä tarkoituksiinsa, kuten olemme Hänen kirkkonsa historiasta saaneet nähdä.
toinen perustava teema, joka tekee nämä tutkielmani hieman erilaisiksi, on keskittyminen erityisesti naisten rooliin Kristuksen kirkon viinipuun kasvaessa Alsacin ja Burgundin ja Austraasian viljavilla seudilla.
Frankkien ja goottien maailma oli niin kovin miehinen ja helposti seuraamme taisteluita, miekkojen kalsketta ja soturien tuimia polkuja.
vaan yllättävän, suorastaan hämmästyttävän, merkittäviä ovat naiset olleet Jeesukselle Kristukselle
Jean d'Arc on tietysti poikkeuksellisen näkyvä esimerkki, Orleansin neitsyt, Ranskan symboli ja pyhimys.
mutta lähes 1000 vuotta ennen häntä - ja Lutheria - on monia naisia erityisesti merovingien hovissa, joilla on ollut suorastaan ratkaiseva merkitys Kristuksen kirkolle Euroopassa.
(näen jo silmissäni hienon kuvakirjan kahvipöydälle "Jeesus Kristus ja Merovingiajan naiset" mutta se olisi melko kallis kustantaa ja mahtaisiko Suomessa löytyä lukijoita!)
eli tällä johdannolla - here is Bertha, Englannin kristillisyyden äiti!
wikipedia kutsuu häntä pyhimykseksi eli St Bertha. mutta sama artikkeli viittaa Katolisen kirkon arvovaltaiseen encyclopediaan, jossa nimenomaan sanotaan, että häntä ei ole pyhimyksenä palvottu ja kutsuu tätä Kristuksen omaa nimellä Bertha Kentin kuningatar (Bertha, Queen of Kent) eikä St Bertha!
(St Bertha nimellä on ainakin kolme muuta varhaisen keskiajan naista, joita on lännen kirkossa palvottu pyhinä,)
dynastian kanssa on tärkeä pitää mielessä edes jollain tavoin sukukarttoja ja vuosilukuja. (niinkuin me raukat kouluissamme olemme saaneet kuulla, vaikeasti muistettavat vuosiluvut ovat historian selkäranka, jota ilman menneisyyttä ei voi oikein ymmärtää)
joten...
Clovis I (465-511)
olemme seuranneet, kuinka hän yhdisti frankkien heimot ja kuinka hän vaimonsa Clotilden vaikutuksesta kääntyi Kristuksen puoleen suuressa ahdistuksessa allemaanien painostaessa ja kuinka hänet kastettiin vuonna 496 pakanuudesta nikealaiseen kristillisyyteen ensimmäisenä Euroopan hallitsijoista. (kertaus on opintojen äiti...)
Chlothar I (497-561)
on kuning Clovis I:n toiseksi vanhin poika ja Soissonsin kuningas isänsä kuoltua 511. Tämä on Berttamme isoisä, Burgundyn kuningas Guntramin isä.
Ingunda (s.499)
oli eräs Chlotharin kuudesta vaimosta ja saksalaista syntyperää. Hän on Berttamme isoäiti ja myös Austrasian kuningas Sigebertin äiti - johtavan kertomuksemme kuningatar Burnhildan puoliso.
Chlothar I oli väkevä hallitsija merovingien dynastiassa ja katolinen kirkko juhlii häntä pyhimyksenä St. Chlothar
Hänen kuolemansa jälkeen vuonna 561 frankkien valtakunta jaettiin hänen poikiensa kesken näin:
Charibert sai Neustrian ja muita alueita ja pääkaupunkina oli Pariisi.
Guntram sai Burgundyn
Sigebert sai Austrasian ja pääkaupunkina oli Metz
Chilperic sai Soissons kaupungin ja siihen liittyvät seudut.
Charibert I (517–567)
oli Chlotharin ja Ingundan toiseksi vanhin poika, ja hallitsi siis Pariisissa. Esikoinen, Gunthar, oli kuollut jo ennen isää, joten Charibert oli nyt veljesten joukossa vanhin.
Charibert ensimmäinen vaimo oli kuningatar Ingoberga (519-589). En tiedä hänen taustaansa, mistä kansasta ja kaupungista hän oli syntyisin.
20-vuotias Ingoberga synnytti Bertta tytön vuonna 539 ja sitten pienet prinsessat Berteflede ja Clothilde.
Mutta he eivät saaneet poikiam jotka frankkien lakien mukaan olivat ainoita laillisia kruununperijöitä.
Pariisin piispa, pyhä Germanus (469-576)
Muistamme, että frankin olivat näihin aikoihin vain kahta sukupolvea aikaisemmin kääntyneet Kristuksen uskoon.
he olivat kristittyjä ja ottivat uskonasiat vakavasti myös korkeimmalla tasolla eli kuningashuoneessaan.
samalla tavoin kuin kuningas Clovis I:sen kuoltua myös Clothar I:sen kuoleman jälkeen pojat jakoivat valtakunnan keskenään. Tästä tuli monenlaista kinaa ja kiistaa ja keskinäistä kahinaa, ja asioissa käännyttiin kirkon puoleen.
Pariisin piispa Germanus oli saanut erityisen luottamuksen merovingien kuningasten ja kuningatarten parissa. Hän koetti sovitella ja olla oikeudenmukainen kaikkia kohtaan.
Muistamme esimerkiksi kuinka hän neuvoi kuningas Sigebertiä, Berthuldan miestä, luopumaan koston aikeista ja tekemään oman velipuolensa kanssa rauhan.
Nyt piispamme kiinnitti katseensa Pariisin kuninkaaseen, Bertan isään, joka erosi vaimostaan vastoin Vapahtajan neuvoa. Hän otti tämän palvelijattaren, villakankaiden valmistajan tyttären Marcovefan. Tämän kuoltua hän nai tämän sisaren, Merofledan,
(käyttämäni lähteet ovat ristiriitaisia olivatko kaikki tyttäret Ingobergan vai nuo kaksi näiden vaimojen synnyttämiä)
Neljäs vaimonsa oli karjapaimenen tytär Theodogilda, joka synnytti hovin suureksi iloksi pojan, kruununperillisen. Lapsi kuoli kuitenkin hyvin nuorena.
Piispa Germanus nuhteli näistä monien avioliittojen asiasta kuningasta, sillä ensimmäinen vaimo Ingoberga oli yhä elossa. Monesta muusta kuningasta, joka ei tahtonut kuitenkaan parannusta tehdä.
Kun mikään ei auttanut, piispa julisti kuninkaan kirkonkiroukseen.
melkoinen juippi tämä piispa... ottaen huomioon, miten herkässä ihmishenki noina aikoina oli.
Olen nostanut esille kysymystä, miten henget vaikuttavat ruumiiseen.
toki tiedämme että ihminen on psykosomaattinen, henki ja ruumis ja oma henkemme, oma sielumme, voi vaikuttaa siihen ruumiiseen, jossa se asuu.
psykosomaattisia sairauksia hoidettaessa onkin huomioitava koko ihminen.
mutta syvät murheet, huolet ja ahdistukset voivat aiheuttaa vuosien mittaan myös ruumiin terveyden ongelmia.
voimmeko sanoa, että kun piispa Germanus ajoi kuninkaan kirkosta julistaen hänet pannaan, se vaikutti Bertan isän varhaiseen kuolemaan vain 50 vuoden iässä vuonna 567? kun hän ei tainnut erityisemmin piispaansa pelätä.
Gregorius Toursilainen ei silleen historiaansa kirjoita, vaan pikemmin syyttää kuninkaan levottomia öitä ja hurjaa meininkiä muutenkin kuoleman aiheuttajana.
pyhästä Germanuksesta tällä sivulla kerrontaa
Bertan äiti Ingoberg oli avioeron jälkeen lähtenyt elämään nunnana Toursin kaupungissa, jossa hänestä tuli Gregorius Toursilaisen läheinen ystävä.
Tästäkin tiedämme, että frankkien historian kirjoittajalla oli erinomaiset lähteet tuon ajan tapahtumista.
Ingoberg sai elää pitkän ja rauhallisen elämän ja kuoli luostarissa 70 vuotiaana.
Myös kaksi tyttäristä ryhtyi nunniksi, Berteflede äitinsä (?) luona Toursissa ja Clothilde Poitiersin kaupungissa (jossa pyhä Hilarius oli aikoinaan ollut piispana)
isä ja äiti eivät lähettäneet Berttaa luostariin.
elettiin vielä pakanuuden ajan tuntumassa ja siellä meren takana oli saarivaltakunta, jossa asui anglo-saksista väestöä.
he elivät vanhassa luonnonuskonnossaan, joka on kivikauden peruja ja josta ajasta esimerkiksi Stonehengen kiviympyrä on arvoituksellisena muistona säilynyt aina nykyaikaan asti.
Druidien uskonto on taas elvytetty eloon, kuten kuulimme, ja sen seuraajia on taas Englannissa.
Kuningas Æthelberht (560-616)Kentin kaupungissa hallitsi vuodesta 580 Anglo-Saksien järjestyksessä kolmas kuningas Æthelberht (560-616).
Bertta lähetettiin kristillisestä kodistaan pakanallisen kuninkaan vaimoksi (tosin saattaa olla, että avioliiton solmimisen aikaan Æthelberht oli vielä kruunuprinssi.)
Käytämme nimeä "Brittein saaret" joka tarkoittaa, että näillä sateisilla saarilla asuu brittejä. Siellä pohjoisessa on Skottien maa (Scotland) ja iireillä on Iirien maa (Ireland). Wales on tietysti ihan oma tarinansa vielä.
Mutta briteillä meni kertomuksemme aikaan 500-luvulla jokseenkin huonosti.
Manner-Euroopasta oli porukat innostuneet matkailusta ja muuttivat suurin joukoin Englannin eteläosiin, josta Rooman imperium oli vetäytynyt jättäen muistoksi keisari Hadrianuksen muurin ja paljon muuta.
sieltä pukkas meren takaa jostain Tanskan suunnalta Juutteja.
jostain tuli Friisejä
ja jostain näitä Angloja ja Saksoja
brittiläiset joutuivat vetäytymään sisämaahan kauas näiden tieltä eikä teetäkään oltu vielä löydetty.
kello tuli viis mutta teetä ei ollu...
Teen juominen yleistyi Euroopassa vasta 1800-luvulla ja englantilainen gentleman varmaan erityisesti Intian innoittamana nautti Ceylonin teestä - vaan laittoi mokoma mukaan maitoa...
fish and chips ... uh...
mikä heitä vaivaa oikein?
ketä siis Englantia asutti Berttamme aikoihin?
Anglet olivat saksalaisia. kuinkas muuten, blitz kansaa Schleswig-Hollsteinin seudulta, jota kutsutaan nimellä Anglen.
Mistä nimi kuulostaa tutulta?
no... Englanti
sana tulee näistä saksalaisista.
Anglien maa
että mitäs ne sitä Hitleriä niin kauheesti torjuivat?
Anglen sijaitsee siis Tanskan niemen juuressa, Saksan ja Tanskan raja-alueella.
Saxot tuli samalta suunnalta, alunperin Holsteinin alueelta.
Suomenkielen sana Saksa tulee tästä vanhasta germaanien heimojen ryhmästä, jonka jälkeläisiä on Saksassa, Hollannissa ja siis Englannissa, johon heitä länsi-Rooman luhistumisen jälkeen Berttamme aikoina tuli 500-luvulla.
(Sen sijaan Saxon ei saa nimeään heistä, vaan Saxon nimisestä ruhtinassuvusta.)
Friisiläiset on taas germaanien heimoja Pohjanmeren rannoilta Hollannista ja nykyisestä Saksasta (Frisland)
eli hekin vähän samoilta silakka-apajilta kuin anglet ja saxot.
Juuttaat oli aikansa germaanien väkevintä väkeä - no mistäs muualta kuin Juuttaan maalta Tanskasta.
eli nämä porukat siis tulivat Kanaalin yli paateillaan ja asettuivat asumaan Englantiin, Anglien maahan.
en finne igen!
mitä ihmettä tämä Finn tekee tässä Bertan tarinassa?
ei auta kuin selvittää asia
eli mihin me tässä sijoitumme - Finlandian asukkaat
on ollut nettiruukussakin puhetta roomalaisen Cornelius Tacituksen germaanien historiasta, jossa hän mainitsee Pohjolan äärillä asuvat Fennit vuonna 97 jKr.
nämä muistuttavat aika lailla kivikaudella elävää metsästy-keräilijä yhteisöä, eikä ole kovin mairitteleva meille itsetuntoisille suomalaisille, maailman parhaille niin monessa asiassa. ylipäätään - kuten Newsweek-lehti arvioi meitä 2010.
Ptolemaios puolestaan mainitsee maantieteessään 150 jKr Phinnoi joista osa asuu Skandinavian saarella ja osa nykyisen Puolan tuntumassa.
Professori Juha Pentikäinen arvelee, että nämä saattaisivat olla Fennoskandiassa tuolloin asuneita saamelaisia.
Vanhimpia tunnettuja tekstejä, joissa on Finn on löydetty Söderbystä, Ruotsista ja siinä lukee riimukirjoituksessa "finlont"
tämä on kertomuksemme Bertan ajoilta eli vuodelta 592.
Gotlannin - goottien - saarelta löydetty teksti jossa on "finland" on paljon myöhäisempi 1000-luvulta jKr.
mutta tämä friisiläisten kuningas Finn Folcwaldin poika?
"Finn, Folcwaldin poika
hänen tulee kunnioittaa tanskalaisia..."
Beowulf on anglo-saksisen kirjallisuuden tärkein dokumentti ja kuvaa tapahtumia Skandinaviassa. se ajoitetaan jonnekin vuosiin 800-1000.
Tanskan kuninkaalla (Hoc k. 450?) oli poika Hnæf (k. 450) ja tytär Hildeburh.
Elämäntavoiltaan jalo Hildeburh on kuningas Finnin puoliso ja eepos käyttää hänestä arvonimeä "freothuwebbe" eli "rauhan kutoja".
Tyttö kun oli tanskalainen ja sotaa käytiin friisiläisten kanssa. Vaan ei Hildeburh onnistunut rauhaa kutomaan, ja taistelussa kaatui hänen isänsä Hoc, veljensä Hnæf ja myös miehensä Finn. (mahdollisesti vuonna 450)
Englannin kansan tallentamassa (Lambeurth museossa) arvokkaassa käsikirjoituksessa "Finnesburg Fragment" tuo traaginen taistelu Tanskan ja Friisinmaan välillä käydään Finnburuh nimisessä paikassa (Finnien linna)
no niin, arvoisat matkaajat. Tuo kierros oli pakko tehdä, Finn mikä Finn!
Euroopan pohjoisosien aamuhämärissä on siis tällainenkin merkittävä hahmo, kuningas Finn.
meikäpoika ei ole lainkaan pätevä selittämään, miksi suomalaisten kansallisen nimen etymologiasta ja juurista keskultestaessa tätä ei ole lainkaan huomioitu.
eihän Juutinrauma ja Finnesburg ole meistä niin kaukana.
kiva on jos joku kertoo - vielä kivampi jos löytyisi yhteys meidän katajaiseen kansaamme!
(no ei kaikki finnit ole finnejä)
sen sijaan vankemmalla - ja erityisen mielenkiintoisella - alueella olemme tämän anglo-saksien Beowulf eepoksen kanssa.
siinä nimittäin meillä on autenttinen alkuperäinen kertomus tapahtumista, jossa on vahvasti mukana sekä pakanallista että kristillistä ainesta.
toisin sanoen, Jeesuksen usko on saapumassa näiden kansojen keskuuteen, joista tässä on puhe - ja on Berttamme sydämessä matkalla jo Englantiin - mutta pakanuus elää vielä voimakkaasti monien perinteidensä kautta.
lukemalla Beowulfia siis saamme matkustaa Euroopan lähetystyön aikaan, kun Kristus voittaa siellä Belialin ja kukistaa myös presbyteeri Areioksen järkeilyt.
ei tää nyt ihan tuulesta temmattu idea ole - joten ole hyvä, ota vaan historialliseen suomalaisuuden tutkimukseesi mukaan
nimittäin tuo kuningas Hoc, Finnin ja Hilderberthin isä, on todennäköisesti se samainen Haki joka otti ja tempaisi pohjoiseen ja valloitti Uppsalan kuningaskunnan.
kunnes Ruotsin poika, kuningas Jorund, hänet 10 vuoden tanskalaismiehityksen jälkeen ajoi pois.
kaikki muistamme tietenkin, että Cloviksen aikoihin Ruotsia hallinnut kuningas Jorund on Yngling sukua - vanhinta tunnettua Ruotsin hallitsijoiden sukua.
Jorundin seikkailuista Tanskassa ja Norjan kuningas Gudlögin surmasta kertoo
En Guðlaugr
grimman tamdi
við ofrkapp
austrkonunga
Sigars jó,
er synir Yngva
menglötuð
við meið reiddu.
Og náreiðr
á nesi drúpir
vingameiðr,
þar er víkur deilir,
þar er fjölkunnt
um fylkis hreyr
steini merkt,
Straumeyjarnes
niukkoja ja tarumaisia ovat siis tietomme Bertan aikaisesta pohjois-Euroopasta. vaan kiinnostamaan jää tuo Finn.
Berta matkasi miehensä luokse Kentin kuningaskuntaan (Cent Cantia regnum).
Kent oli Brittein saarille muuttaneiden juuttalaisten valloittamaa aluetta. ensimmäisenä se putkahtaa näkyviin Englannin kansan historiassa - ja juuri Kristuksen tähden!
Samoinhan oikeastaan on meidän suomalaisten (fenno, finni, phinni... ) kanssa - piispa Henrik tulee ja astumme komeasti Köyliön järven jäältä Lallin kanssa kirveinemme historiankirjoihin.
syynä tähän historian valokeilan osumiseen varhaiskeskiajan Englannissa juuri Kentin kuningaskuntaan on Berttamme.
Hän matkusti isänsä ja äitinsä kodista Pariisista frankkien mailta uuteen pakanalliseen kotiin miehensä Æthelberhtin luo. Seurakseen uuteen kotimaahansa Bertta sai piispa Liudhardin (k. 600?) - ja tietysti paljon muuta porukkaa.
Bertta ei suinkaan antanut pakanuudelle periksi, vaan alkoi puhua miehelleen Kristuksesta. Olen aivan varma, että hän myös puhui Kristukselle paljon miehestään.
Canterburyn kaupungissa oli näkyvissä roomalaisajalta peräisin olevat kristillisen kirkon rauniot. Sinne Bertta sai luvan rakentaa kirkon jumalanpalveluksia, Sanan saarnaa, kastetta ja ehtoollista varten. Olihan hänellä sinne piispakin asettaa!
Bertta nimitti kirkon pyhän Martti Toursilaisen mukaan (josta voit lukea esim nettiruukun kirjastosta)
St Martin of Canterbury (1910)Tämän - Englannin vanhimman kirkon - paikalla sijaitsee nyt St Martin of Canterbury, joka on tänään UNESCO:n suojelema kulttuurikohde ja maailmalla tunnettu kirkkomusiikistaan.
minusta on todella hienoa, että Bertta Kenttiläisen muisto elää myös tässä Englannin vanhimmassa jatkuvasti käytössä olleessa kirkossa (parish church).
ja kuinka ollakaan, joku kaivoi tuon kirkon pihaa vunna 1844 ja löysi sieltä kulta-aarteen!
näiden rahojen joukossa on ainutlaatuinen kultaraha (tai medalji), jossa on piispa Liudhardin kuva ja nimi. Arvelen, että tämä esine on numismaatikoille rahassa mittaamattoman arvokas.
Bede Kunnioitettava (672-735)
joo, historian valokeila näkyy Brittein saarien varhaisessa keskiajassa, koska munkki Bede tahtoi kertoa anglo-saksien kääntymisestä kristinuskoon.
Ranskassahan meillä on Gregori Toursilaisen upea Frankkien historia.
Jerusalemissa meillä on Josefuksen mahtava historiateos, jossa Jeesuksen ajan maailma avautuu yksityiskohtaisen tarkasti.
näin Herra meitä hoitaa, antaa menneisyydenkin elää ja pitää huolta meistä ihmisistä, jotka olemme jokaikinen Kristuksen kautta luodut.
Englannissa Taivasten valtakunnan työvoimatoimisto kutsui hommaan miehen, jonka tunnemme nimelleä Bede (672-735) eli Beda Venerabilis (lat. kunnioitettava Beda) tai St. Bede.
Historia ecclesiastica gentis Anglorum (735) on erinomaisen hieno teos ja kertoo Kristuksen kirkon alkuvaiheista Anglien maailmassa
(ei - eivät olleet vielä anglikaaneja!!)
sen kirjoittaessaan Bede oli jo 59 ikäinen ja kertomuksemme Bertan ajasta oli vierähtänyt jo semmoset saman verran vuosia. Bedalla oli siten hieman mahdollisuutta jo arvioida asioita laajemmasta näkökulmasta.
Pyhä Henki on pitänyt huolta siitä, että tämän erinomaisen tärkeän kansakunnan kristillisen historian alku on myös käsikirjoitusten suhteen luotettavia.
Asiaa on tutkittu tieteellisellä tarkkuudella ja Beden historiaa pidetään erinomaisen hyvin säilyneenä, vanhimmat käsikirjoitukset ovat läheltä hänen omaa elinaikaansa.
(jaa etteikö Englannin kansa ole tärkeä?)
Teoksessa on viisi osaa.
I Englannin historia Julius Caesarin valloituksesta 55 eKr. Rooman vallan ajan kristittyjen vaiheita, pyhän Alban marttyyrikuolema, Augustinuksen lähetysmatka 597 (josta kohta paljon lisää!)
II Gregorius Suuren kuolema 604, Kristuksen kirkon kasvu Kentissä, Northumbrian evankelioimisen alku. Hatfield Chase taistelun katastrofi kristityille 632. Kristillisen uskon kasvu Northumbriassa kuningas Oswaldin ja Oswyn aikana.
III huipentuu Whitbyn konsiiliin, Englannin historian käännekohtaan.
IV Theodore vihitään Canterburyn arkkipiispaksi, Wilfrid evankelioi Sussexin kuningaskuntaa.
V Tapahtumat Beden aikaan asti, lähetystyö Friisiassa, riita pääsiäisen ajankohdasta
Latinankielinen teos on omistettu Northumbrian kuningas Ceolwulfille.
Että siellä se Canterburyn ensimmäinen arkkipiispa vilahti, Beden aikana vihittiin virkaansa.
Bertan rakentamassa pyhän Martin kirkossa varmaan (arvelen)
no mitäs tuosta, kirjoitti 400 sivua kirkkohistoriaa 700 luvulla?
mahdoinko mainita, että englantilaiset ovat tämän maapallon tärkeintä porukkaa...
no tietysti Finnien jälkeen...
kyllä häntä arvostetaan
Englantilaiset, the real history freaks, pitävät häntä Englannin historiankirjoituksen isänä.
ja paavi Leo XIII (1810-1903) nosti hänet "Doctor of the Church" arvoon - ainoa syntyperäinen englantilainen, joka on sen saanut.
tämmöisen lampun siis Herramme antoi valaisemaan Bertan elämän suuria tapahtumia, jotka muuttivat Euroopan historiaa ja toivat aikanaan Brittein saaret kokonaan pakanuudesta Kristukselle.
kurjaa että siellä nyt halutaan palata monin tavoin takaisin pakanuuteen tämän maailman alkeisvoimia palvomaan.
mutta semmosta tää on. Vihollinen on väsymätön ja varsin etevä.
Kerron toisella palstalla (Augustinus Canterburilainen) Bertan merkityksestä Kristuksen kirkolle - ja koko Euroopan historialle.
Kuningas Æthelberht ja Bertta saivat kaksi lasta
--------------
Eadbald, Kentin kuninkaana isänsä jälkeen 616-640
pyhä Æthelburh (k. 647)
--------------
Æthelburh oli Kristuksen palveluksesa samanlaisessa elämäntehtävässä kuin äitinsä Bertta - hänet lähetettiin Northumbriaan pakanallisen kuningas Edwinin (586-633) puolisoksi ja tätä kautta myös tuo maantieteellisesti laaja ja poliittisesti merkittävä alue voitettiin Jeesukselle.
