Kaupunki kesällä (Pergola)
Huomenta vaan, torstai! (16.6.2011)
Jeesuksen seurassa vaeltamisesta joku saattaa ajatella, että se on jonkinmoista ylihengellistä hihhulointia ja hallelujaa laulua, kaukana arjen todellisuudesta - ja ehkä jonkun mielestä kaukana todellisuduestakin!
mutta me kristityt tiedämme, että tuollainen harhaluulo on kaukana todellisuudesta!
Jeesuksen seurassa vaeltaminen, Hänen opetuslapsenaan eli oppilaanaan oleminen, muistuttaa hyvin paljon evankeliumien kertomaa sillä Hän on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti.
kyse on tänään arjesta, arkipäiväisestä torstaista omine huolineen ja töineen ja suruineen ja iloineen.
Huominen perjantai kyllä pitää huolen itsestään, kuten Mestarimme sanoo, riittää tälle päivälle omat huolensa.
toki on hienoa että Jeesus on kirkon Herra ja istuu Isän oikealla puolella, josta Hän on tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita tämän maailman ajan päättyessä.
mutta mitä se minulle tavalliselle pulliaiselle merkitsee?
sitä, että Hän kulkee tänään kanssani tässä arjessa, tietoisena sen minulle tuottamista huolista ja iloista, ratkaisuista ja päätöksistä, sairaudesta ja terveydestä, onnesta ja onnettomuduesta.
ei tämän todellisuuden yläpuolella, takana tai jossain uskonnon kulmassa
vaan ihan tässä, elämässä
mikä ero tässä päivässä on sitten niiden välillä, jotka kulkevat seurassa Jeesuksen ja jotka harhailevat omilla teillään?
no sellainen ero, että Jeesuksen seurassa tänä torstaina seurassamme on itse Elämä.
isolla eellä.
Virsi 319
Sä kuljet seurassa Jeesuksen,
sen kertoo katseesi riemuinen,
sen kertoo laulusi helkkyvä
myös murheen kyynelten keskellä.
Ei tunne rauhaasi maailma,
ei huomaa tielläsi kukkia,
se aallon leikkeihin kiintyen
ei tiedä helmistä syvyyden.
Vaan helmen sait sinä kalleimman,
se aarre on veri Karitsan.
Hän kuoli puolesta syntisten,
nyt kuljet vaatteissa autuuden.
Jo täällä riemusi Jeesus on,
maan päällä, laaksossa ahdingon.
Kun matka vaikea uuvuttaa,
hän armonlähteenä virvoittaa.
Se lähde auki on kaikille,
vaan monet kulkevat ohitse.
Ei maista korskea maailma
sen voimaa, rauhaa ja riemua.
Vaan kylmä, synkeä erämaa
tuon virran partailla virkoaa,
se valkoliljoiksi puhjeten
jo loistaa riemua autuuden.
Ja virtain varsilla kulkijat
näin toinen toistansa auttavat:
Oi nosta pääsi ja kultaisiin
taas katso taivasten kunnaisiin!
Siis riennä, ystävä, riemuiten
ja kasva armossa Jeesuksen.
Saat kerran porteista Siionin
hääriemuun astua sinäkin.
August Verner Jaakkola 1920.
Uud. Anna-Maija Raittila virsikirjaan 1986.
