Kolmen kyynärän jumala

Puhumme kolmen kyynärän jumalan asiassa lestadiolaisuuden ytimestä, syntien anteeksijulistamisesta ja oikeasta apostolisesta uskosta.

Voidaksemme ymmärtää tämän päivän saarnoja, palatkaamme aivan tämän herätysliikkeen alkuun. Tähän myös vanhimmat ja saarnaajat epäsuorasti kehottavat, kun sanovat "saarnaamme samoin" - mitään ei (muka) ole muutettu.

Rovasti Lars Levi Laestadiuksen herättävät saarnat piirtävät kuvaa, profiilia, hengellisestä kuolemasta. Saarnoissa esiintyy stereotyyppejä, hengellisiä hahmoja, jotka ovat juurtuneet hänen postillojensa kautta lestadiolaisen uskonelämän syvimpiin juuriin.

- "Kastetut pakanat", todellisen kristillisyyden vihollisia

- "Omanvanhurskauden omaavat", jotka luottavat omaan parannuksentekoonsa

- "Armonvarkaat", jotka ulkokultaisina tahtovat ottaa omakseen Kristuksen armon ilman todellista katumusta ja parannusta

- "Luopiot", joiden sydämen Saatana on voittanut maailmanrakkauden ja valvomattomuuden kautta.

- "Usko peruukissa" taas tarkoittaa sellaisia, joilla on päässä kyllä paljon tietoa uskonasioista, mutta joiden sydämessä ei ole elävää uskoa.


Laestadius opetti herännyttä kansaa tunnistamaan tällaista kuollutta hengellisyyttä, ja elävien ja kuolleiden kristittyjen erottelu ja tarkkailu jatkui Pajalassa ja muualla hänen kuolemansa jälkeen 1861.

kristillisyyden arviointi jatkuu yhä, aivan samoin käsittein, kuten olemme nettiruuksusakin saaneet havaita.

missä on tämän huolellisen tarkkailun alla lepo, missä on turva, missä voi lakata huolehtimasta omasta pelastuksestaan ja uskoa synnit anteeksi keskelle taivasta asti?


käytän tällä palstalla apunani taas Warren H. Hepokosken tutkielmaa "The Laestadian Movement: Disputes and Divisions 1861-2000."



syntien anteeksi todistaminen antaa sen kestävän perustan kristillisyydelle ja rauhan, joka kestää kuolemankin edessä.

lain säikäyttämä aralla tunnolla oleva kristitty saa kuulla evankeliumin sanan, että Jeesuksen nimessä ja veressä synnit annetaan anteeksi. Hän uskoo sen sydämessään ja saa sydämeensä rauhan.

Kuten sanottu, rovasti Laestadius ei itse julistanut syntejä anteeksi tällä tavoin vaikka tunnustaminen, rippi, olisi ollut julkistakin Pajalan kirkossa.

Juhani Raattamaa kohtasi ahdistuneen tytön katekismuskoulussa ja siellä uskalsi käyttää avainten valtaa. Vaikutus oli välitön ja tyttö sai sydämeensä rauhan ja ilon, että synnit on anteeksi.

1872 Raattamaa puhuu "pyhiinvaeltajan sauvasta" joka on syntien anteeksipyytäminen ja anteeksi julistaminen (todistaminen).

"Hengellinen herätys oli levinnyt jo kuuden vuoden ajan ennenkuin todella ymmärsin vapauden. Sen jälkeen jotkut veljet ja sisaret ovat ottaneet taivasten valtakunnan avaimet käyttöön, ja näin ahdistuneet sielut alkoivat vapautua ja epäuskon vangit alkoivat päästä kahleistaan, ja he iloitsivat hengessään"

J. Raattamaa, “Elämäkertoja II, Juhani Juhonpoika Raattamaa,” Kristillinen Kuukauslehti, No. 12, 1881, s. 180.

Laestadius toki tunsi avainten vallan hyvin katekismuksista, Svebiliuksesta ja muualta kirkon opista!

Hän joutui aikansa kirkon kanssa vaikeuksiin Pajalassa, koska ei pappina suostunut antamaan synninpäästöä nuorelle haureuteen langenneelle naiselle. Rovastin mielestä nainen ei osoittanut mitään katumuksen eikä parannuksen merkkejä, joten synninpäästöä ei saa antaa eikä hän saa tulla Herran ehtoolliselle. Tuomiokapituli nuhteli Laestadiusta tästä vuonna 1851.

3. Kolminaisuuden jälkeisen sunnuntain saarnassa hän sanoo: "kirkkokurista on näinä aikoina tullut ulkokultaisuutta, jota harjoitetaan vain tavan tähden. Huora ja varas saavat synnit anteeksi, vaikka heissä ei ole nähtävissä mitään merkkejä katumuksesta tai halua parannukseen."
(vapaa käännökseni, joku varmaan löytää alkuperäisen tekstin halutessaan Laestadiuksen postilloista)



Tämä on lestadiolaisuuden perustavin opinkappale ja asia, jonka ympärillä koko herätysliike elää ja johon sen ajatukset ovat tyystin suuntautuneet.

että syntinen ymmärtää tilansa, katuu ja etsii anteeksiantamusta ja elämän parannusta.

että vääränlainen armoon turvautuminen tunnistetaan ja torjutaan ja oikea aito apostolinen pelastava usko saa menestyä.


On esitetty, että sittemmin Amerikan saarnaajana tunnettu lakihenkinen Juha Takkinen tulisi kuvaan jo Ylitornion suurseuroissa 1875. Sanotaan että Raattamaa olisi siellä julkisesti nuhdellut Takkista siitä, että tämä opettaa pakkorippiä. (tästä ei ole historiallista näyttöä)

Koska rippi on niin olennainen, eikö jokaisen kristityn tule - jos ei aina niin ainakin kuten katolisessa kirkossa, kerran vuodessa - ripittäytyä sielunhoitajalle?

Jos ei vuoden aikana kertaakaan ripittäydy, asiat eivät taida olla kunnossa henkilön kohdalla ja syntejä alkaa takkuina tarttua puseron helmaan.

Perustavana ajatuksena pakkoripissä on, että tekosynnit, ajatusten synnit, pahat himot ja muut Jumalan tahdon vastaiset asiat annetaan anteeksi vain, kun ne tunnustetaan ripissä.

Laestadius itse vastusti pakkorippiä ehtona syntien anteeksisaamiselle.

silloinhan on kyse jostain, mitä ihminen tekee.

Laestadius opetti, että synnit saa anteeksi ainoastaan uskosta Jeesukseen Kristukseen, ei millään omalla teolla. Siitä voi tulla omaa vanhurskautta.

"Omavanhurskauden perkele on niin paha, että se ei vain kehoita olemaan tekemättä syntiä vaan vieläpä tekemään synnistä parannuksen.

Omavanhurskauden perkele on niin pyhä että se vaatii puhtaan sydämen
ennenkuin herännyt saa tulla Jeesuksen luokse"

20. Kolminaisuuden jälkeisen sunnuntain saarna. Uusi postilla, s. 441.



Jos kirkon saarnastuolista tai seuratuvan pöntöstä kuuluu rajua kohtikäypää kristittyjen nuhtelua synneistä, se ei välttämättä kerro Pyhän Hengen vaikutuksesta tai edes läsnäolosta. (voihan se sitäkin olla...)

Laestadius viittaa Johanneksen evankeliumi 16:7-11

"Tämän päivän evankeliumi kertoo, että Pyhä Henki ei nuhtele Jeesuksen opetuslapsia, vaan Pyhä Henki on heidän lohduttajansa ja johdattajansa kaikkeen totuuteen"

Neljäs Pääsiäisen jälkeinen sunnuntai. Kirkko-Postilla, ss. 205, 206.



kaikkeen totuuteen kulkeminen Pyhässä Hengessä on sellainen juttu, että siinä alkaa todellinen synnintunto herätä.

aivan toisella syvyydellä ja tasolla kuin ulkokohtaisista synneistä ankarasti nuhtelevn fariseuksia synnyttävän saarnan alla.

ilman Lohduttajaa ihminen ei kestä totuutta



ensin siis syntien anteeksijulistaminen ja sydämessä uskominen - oikealla tavalla - nousee pelastuksen perustaksi.

sitten tämän pelastuksen perustuksen pätevyyttä aletaan tutkia. Onko rippi välttämätön, jotta ihminen pelastuisi (pakkorippi).

ja vastaus on "on".

tarvitaan siis Jeesuksen kallis uhri, mutta myös ihmisen teko, sen uskossa vastaanottaminen oikealla tavalla.

ettei oltaisi esimerkiksi armonvarkaita tai sen huoruuteen langenneen naisen tapaisia, jolle kirkko tahtoi antaa armon, vaikka rovasti ei siihen Pajalassa suostunut.

entä onko siis ripin oltava julkinen, jotta se olisi pätevä?

kuten norppa kertoo, julkinen rippi alkoi kiinnostaa paikkakuntalaisia... mitähän tuokin on tehnyt!

Raattamaa ei koskaan asettunut julkista rippiä vastustamaan, vaikka siinä sanamuoto ei olisikaan ihan niin tarkka.



pakkoripistä hiljalleen luovuttiin sen haittavaikutusten takia (paikalliset juorumyllyt ja -kellot)

Vuonna 1873 Pietari Hanhivaara (Hanhi-Pieti) ja veljensä Fredrik Paksuniemi (Hanhi-Feetu) ja Karl Heikel kirjoittivat:


eräänlaisia aikansa Lapin vanhimpia


Surulla olemme kuulleet syntien tunnustamisen aiheuttamasta eripuraisuudesta keskuudessanne. Paikoin tässä kristillisyydessä sen alkuaikoina oli tapana kertoa julkisesti seurakunnan edessä kaikki synnit, mutta sitten huomattiin, ettei pyhässä Raamatussa niin käsketä, eikä se ole eduksi eikä välttämätöntä omantunnon vapautumiseksi tai kristillisyyden edistämiseksi.

Niistä ihmisistä, jotka tulivat Johannes Kastajan luo autiomaahan, että he olisivat luetelleet syntinsä vaan he tunnustivat ne yleisesti ja kastettiin sitten parannuksen kasteella (Markus 1:5)

Ei myöskään sillä tavoin tule ymmärtää apostolin sanoja 1 Kor 14:25 niin, että kaikki synnit tulisi julkistaa (seurakunnan edessä).

Ei myöskään Joh 3:21 sovi julkisen ripin puolustamiseen, sillä syntejä ei ole tehty mitenkään Jumalassa vaan uskova elää Jumalassa ja tekee kaikki tekonsa Jumalassa (uskossa). Siksi hänen ei tarvitse pelätä eikä salata tekojaan - hän on valkeuden lapsi.

Syntien tunnustaminen tarvitaan sydämen puhdistamiseksi, kuin astiaa avattaessa pesemistä varten, mutta puhtaus ei tule avaamisesta tai tunnustamisesta vaan Jumalan Pojan veren kautta, joka omistetaan uskossa. (Apt 15:9, 1 Joh 1:7)

Toukokuun 5, 1873 tuntemattomille saajille lähetetty kirje.
Karl Heikel, Kertomus Hengellisistä Liikunnoista Lapissa ja Pohjanmaalla, viimeisinä kolmena-kymmenenä vuonna (Oulu: 1873), ss. 73, 74.



Tässä väännettiin kättä siis ripin merkityksesetä ja julkisen ripin välttämättömyydestä tai haitallisuudesta.

huomaa, kuinka kirjoittajat nojaavat pyhään Raamattuun ja etsivät sieltä ohjausta.

huomma myös, kuinka katse halutaan siirtää synnin tunnustamisesta ja anteeksi julistamisesta, ripistä, Jumalan Poikaan ja Hänen veriseen uhriinsa.

nämä ovat hienojakoisia painotuksia, joita saarnaajien tulisi huolella tarkkailla - olenko kehottamassa ihmisiä tekemään jotain, jotta he saisivat jotain Jumalalta?

vai olenko rohkaisemassa ihmisiä uskomaan Jumalan Poikaan, joka on heidän edestään vuodattanut verensä Golgatan ristillä?


Näin oltiin jo 1870-luvulla - vain parikymmentä vuotta Lapin herätyksen alkamisen jälkeen - tutussa tilanteessa.

Syntien tunnustaminen, rippi, oli noussut niin keskeiseksi, että se alkoi vaikuttaa kristillisyyden sisältöön kokonaisuutena.

1. Julistettu, saarnattu Sana, nousi tärkeimmäksi ja sen ytimenä oli seuraväen kokeman synnintunnon ja syyllisyyden hoitaminen.

Saarnattu, suullinen Sana, oli se, jonka kautta synnit saarnattiin anteeksi ja kehotettiin parannukseen.



pelastavaa on se, mitä sanotaan.

ei se mitä tehdään, esimerkiksi joku vedellä valelu tai leivän ja viinin jakaminen.



ripin korostaminen johti 1870 Lapin herätyksessä lisäksi siihen että monet alkoivat uskoa että

2. Synnit saadaan anteeksi ainoastaan ja vain siten, että ne tunnustetaan toiselle ihmiselle joka todistaa ne anteeksi. (myös tämän norppa tuolla edellä vahvistaa yhä tänään, 2010)


tämä on "kolmen kyynärän jumala" eli armollinen Jumala on ihmisen mittainen (3 kyynärää, noin 180 cm).



Kittilässä elänyt Erkki Välitalo kirjoitti Lapin herätykseen liittyvistä tapahtumista muistelmiaan ja ne julkaistiin vuonna 1882.

"Vuodesta 1869 seurakunnassamme alettiin saarnata, että Pyhä Henki toimii ainoastaan saarnatun sanan kautta. Veljeni Olli vastusti pastorin ja muiden kanssa tätä oppia, mutta minä tahdoin pysyä siinä missä ne, joita pidettiin pylväinä, olivat ja uskoin heidän olevan oikeassa.

Mutta kun koulunopettaja Raattamaa vieraili täällä, hän puhui ja selitti Pyhän Hengen vaikutuksista sanan kautta, jota luetaan ja saarnataan, ja sakramenttien kautta, ja sovitti tämän Raamatun oppiin ja heränneiden kokemuksiin.

Silloin minäkin ymmärsin tämän erehdyksen, mutta en pyytänyt anteeksiantoa vielä silloin vaan odotin toistenkin tulevan syntisiksi.

Tämä erimielisyys kesti monta vuotta seurakunnassamme kunnes Raattama lujasti vaati että ilmaus "Pyhä Henki ei toimi luetun sanan kautta" otetaan pois käytöstä. Sen jälkeen sitä ei ole julkisesti opetettu."

“Heräyksistä Lapissa. Elämäkertoja 5. Eerikki Juhonpoika Välitalo,” Kristillinen Kuukauslehti, No. 10, 1882, ss. 157, 158.

Tilanne lähteiden kannalta on varmaan tutkijalle aika hankala.

Mutta Iisakki Ylinenpää Ylitorniosta kertoo, että Raattamaa olisi moittinut edellä mainittua Hanhi-Pietiä siitä, että tämä on tuomassa "kolmen kyynärän jumalan" oppia Kittilästä Tornionjoen laaksoon.

(Raattamaa) toi sitten useita kohtai Raamatusta, joilla hän selkeästi näytti kuinka Jumala toimii sekä luetun että saarnatun sanan kautta ja myös Henki itse toimii, sillä Jumalan suuruus on tutkimaton.

(Raattamaa) sanoi myös, että syntien tunnustamisesta ei voida tehdä perustusta, vaan uskon saarnaa on pidettävä korkeammassa arvossa kuin saarnaa syntien tunnustamisesta ja että ripin voi ottaa voi ottaa vastaan yksityinen kristitty, myös nainen voi olla rippi-isänä"


I. Ylinenpää, “Muistelmia Ylitornion ensimäisistä suurista seuroista,” Siionin Lähetyslehti, Syyskuu 1925, s.132.



Raattamaa itse muistelee samoja seuroja vuoden 1878 kirjeessään:

Olen juuri tullut Kittilästä, jossa kokoonnuimme kaikkien opettajien kanssa yhteen. Siellä poistimme ilmauksen "Pyhä Henki ei toimi kirjoitetun sanan kautta seurakunnan ulkopuolella, kuten jotkut sanovat"

He tyytyivät siihen, kun sanoin että me emme kykene mitenkään mittaamaan Jumalan viisautta. Todellakin - Hän johdatti viisaat miehet idästä Beetlehemiin.


6.2. 1878 kirje M. Fogmanille. Raattamaa, Kirjeet ja kirjoitukset, s. 197.



Näemme tässä johdonmukaista kehitystä ripin korostamisesta rippi-isän korostamiseen, ihmisen korostamiseen.

Yllättävän nopeasti Laestadiuksen kuoleman jälkeen 1861 tapahtuu siis kehitys, jossa Jumalan Sanan tutkiminen ja pyhät sakramentit jäävät toisarvoiseen asemaan.

tärkeäksi tulee suullisesti seurakunnassa saarnattu sana, ja - kuten epäsuorasti näemme Raattamaan arvostelusta - synnintunnustukseen tähtäävä saarna.

"kolmen kyynärän jumala" on sattuva ilmaus siitä, miten pelastajaksi tässä pimeässä ajassa tulee ihminen seurakunnassa.

On etsittävä ihminen, jolle synnit tunnustetaan ja joka Jumalan suuna todistaa synnit anteeksi.

muuten pelastuminen iankaikkiseen elämään ei ole mahdollista.



Juhani Raattamaan toimenpiteistä huolimatta, julkisista nuhteista 1875 suurissa seuroissa tai Kittilän johtajien puhuttelusta, ei ollut pysyvää seurausta.

Kolmen kyynärän jumalan oppi elää ja voi hyvin tämän päivän esikoislestadiolaisuudessa, ja on ehkä vain voimistunut viimeisen parinkymmennen vuoden aikana - amerikkalaisvaikutteisella "Takkisen aikakaudella" taiteilijan vapaudella niin sanoakseni.

Näyttävä esimerkki tästä opetuksesta on vanhin Gunnar Persäterin saarna Juhannusseuroissa 2009. (Se on luettavissa Rauhan Siteessä, joten asian voi helposti tarkistaa)

olen miettinyt, mistä syystä tähän on niin suurta vetoa lestadiolaisuudessa.

varmaan yhtenä syynä ovat rovastin hengellisen perinnön sisältämät jännitteet, joita Postillojen lukeminen pitää yllä ja kehittää.

mutta on toinenkin mahdollinen syy, lahkolaisuuden kiusaus.

kun vain meidän seurakunnassa vain meidän saarnaajillamme joilla on asuvainen Pyhä Henki on taivasten valtakunnan avaimet näinä viimeisinä luopumuksen aikoina

niin se ajaa uskon saarnan ohi!

niin se ajaa sakramenttien ohi!

pitäköön papit hölinänsä, noudatamme muotomejona kuolleen uskon humalaisten pappien johdolla, koska se on tapana.

mutta todellinen elävä kristillisyys, se on kolmen kyynärän jumalten taskussa.

he edustavat sitä vanhaa, alkuperäistä, apostolista uskoa, josta evankeliumit kertovat ja heillä on Pyhän Hengen valo ja heillä on pelastuksen suullinen sana saarnattavana uskoville.

vain heillä.

mikä mahtava kiusaus!

ja niin siihen onkin sitten langettu, ihan rähmälleen.

Kolmen kyynärän Jumala

Gunnar Pärseterin saarnassa Lahdessa Juhannusseuroissa 22.6. 2009 antaa mielestäni ymmärtää, että oppi kolmen kyynärän Jumalasta elää ja voi hyvin Kiirunassa.

Jotta kukaan ei luulisi, että kyseessä on ulkopuolisen lumiukon keksimää tulkintaa ja väärää ymmärrystä, käännän tähän alkuperäistä keskustelua aiheesta Warrn H. Hepokosken erinomaisesta tutkielmasta lestadiolaisen herätyksen alkuvaiheista.

Käännöksestä käy ilmi keskustelun aihe Välitalon ja Raattamaan aikaan ja mihin silloin päädyttiin.


---
Syntien tunnustamisen merkityksen painottaminen johti monet uskomaan, että Jumala toimii ainoastaan puhutun sanan kautta ja että synnit annetaan anteeksi ainoastaan henkilökohtaisen synninpäästön kautta.

Tämä näkemys sai nimekseen "kolmen kyynärän Jumala" - oppi, joka tarkoittaa että Jumala on vain kolme kyynärän pituinen, eli ihmisen pituinen.

Välitalo kirjoittaa elämänkerrassaan:

Vuodesta 1869 ryhdyttiin saarnaamaan seurakunnassamme, että Pyhä Henki toimii ainoastaan saarnatun sanan kautta.

Veljeni Olli, yhdessä pastorin ja muiden kanssa, vastusti tätä oppia, mutta minä pysyin niiden kannassa, joita pidettiin pylväinä ja uskopin että he olivat oikeassa.

Kun koulunopettaja Raattamaa vieraili täällä, hän selitti ja puhui Pyhän Hengen vaikutusesta Sanan kautta jota luetaan ja saarnataan ja sakramenttien kautta, ja sovelsi Raamatun opetusta heränneiden kokemuksiin.

Silloin minäkin ymmärsin tämän erehdyksen, mutta en vielä pyytänyt sitä anteeksi, koska odotin että muutkin tulisivat syntisiksi.

Kiistaa kesti monta vuotta seurakunnasssamme kunnes Raattamaa lujasti vaati että käytöstä jätetään kokonaan pois ilmaus "Pyhä Henki ei toimi kirjoitetun sanan kautta".

Sen jälkeen sitä ei ole julkisesti opetettu.

E. Välitalo, “Heräyksistä Lapissa. Elämäkertoja 5. Eerikki Juhonpoika Välitalo,” Kristillinen Kuukauslehti, No. 10, 1882, ss. 157- 158.



Ylinenpää väittää kirjoituksessaan että Yli-Torniossa pidetyssä saarnassa noin kaksi vuotta 1875 "suurten jumalanpalvelusten" jälkeen Raattamaa syyttää Hani-Pietiä siitä, että tämä olisi tuonut "kolmen kyynärän Jumalan" opin Torniojoki laaksoon Kittilästä.

Kun eräs nainen, Ahven-Elsa Kittilästä, pahastui tästä ja koki että Hanhi-Pietiä painostettiin, Raattamaan sanotaan sanoneen terävään äänensävyyn "emme me painosta Peitiä, mutta Pietin tulee tehdä parannus vioistaan ja saada syntinsä anteeksi, aivan kuten Raattamaankin."

Ylinenpää jatkaa:

Otimme sitten esiin monia Raamatun kohtia, jotka selvästi osoittavat kuinka Jumala toimii sekä kirjoitetun että saarnatun sanan ja Pyhän Henkensä kautta, sillä Jumalan suuruus on mittaamaton. Hän sanoi myös, ettei syntien tunnustamista saa asettaa perustukseksi, että uskon saarnaaminen on arvokkaampaa kuin syntien tunnustamisen saarnaaminen ja että jokainen kristitty, nainenkin, riittää ottamaan tunnustuksen vastaan.


Ylinenpään kertomusta vastaan näyttäisi olevan pastori Elile A. Aunon kirje 23. kesäkuuta 1945 Oiva Virkkalalle, jonka mukaan Hanhivaara sanoi Aunolle että hän oli luvannut "suurissa seuroissa" 1875 lopettavansa opetuksen, jonka mukaan ainoastaan saarnattu sana toimii.

Oli tämän kanssa miten oli, ainakin Välitalon kuvaus Raattamaan vierailusta Kittilään on vahvistettu vuonna 1878 kirjoitetussa Raattamaan omassa kirjeessä, jossa hän sanoo:

"olen juuri tullut Kittilästä ja olimme yhdessä kaikkien Kittilän seudun opettajien kanssa ja jossa sanonta että Pyhä Henki ei toimi kirjoitetun sanan kautta seurakunnan ulkopuolella, kuten jotkut olivat sanoneet, poistettiin opetuksesta.

He tyytyivät tähän kun sanoin että Jumalan viisauden määrää me emme kykene mittaamaan.

Todellakin, hän johti viisaita miehiä idästä Beetlehemiin.

O. Virkkala, Alkulähteille. Lestadiolaisen uudenheräyksen synty ja luonne (Lappeenranta: 1945), s. 27.

6. helmikuuta 1878 Raattamaan kirje M. Fogmanille, Kirjeet ja kirjoitukset, s. 197.



Kirjoittanut: Rami

KOLMEN KYYNÄRÄN OPPI:
(Teologia ja kirkko 1956, n:o 1, ss.15) Varsinaisena liikkeenä ”kolmen kyynärän Jumala”-oppi esiintyi Kittilässä v. 1869. Silloin alettiin julkisesti opettaa, että Jumalan vaikutus rajoittuu…kolmen kyynärän eli ihmismitan piiriin. Uskoon tultuaankin ihminen jatkuvasti tarvitsee veljien välitystä lähestyessään Taivaallista Isää. Sattuvasti kuvaa Samuli Paulaharju tätä ihmisjumalointia: ”Oli yhden ajan semmoinen se heijän oppinsa, ettei saanut rukoilla muuta kuin toisen kristityn kautta. Siinä se Jumala oli olemassa toisessa kristityssä, ja sen kautta piti ja sai häntä lähestyä.”
Raattamaa ei hyväksynyt tätä Kittilän miesten opetusta, joka ei ollut Raamatun mukainen. Hj. Westesonin mukaan Raatamaa vetosi kahteen Raamatun kohtaan kumotessaan mainitun harha-opin
”Sanokaahan minulle, veljeni, oliko Pyhä Henki vai pahako, joka johdatti viisaat miehet pakanuuden pimeydestä Betlehemin valkeuteen. Oliko se Pyhä vai paha henki, mikä herätti heissä kaipuun saada nähdä juutalaisten äsken syntyneen kuninkaan, jonka tähteä he olivat nähneet ja seuranneet?

Tai sanokaahan veljet, Pyhä Henkikö se oli vai paha, joka puhui Korneliukselle: ”Kornelius, sinun rukouksesi ja almusi ovat nousseet Jumalan tykö ja ovat Hänen muistossaan. Niin lähetä nyt miehiä Joppeen noutamaan Siimonia, jota myös Pietariksi kutsutaan. Minkä tähden te siitä vaittelette? Ettekö tiedä, että niin kuin Jumala on mittaamaton, samoin on Hänen Henkensä vaikutuksen ala myös mittaamaton. Jumala on kaikista kansoista ja kielistä ja kaikista valtakunnista kokoava laumansa. Jumalan Henki vaikuttaa ja kokoo tosin myös ulkopuolella seurakuntaa, mutta pelastus ja vanhurskaus ovat olemassa vain oven sisäpuolella…”(Lapin profeetan oppilaita, Porvoo 1925, s. 40. Ks myös H. Jussila: Kutsujan armo. Oulu 1948, ss.123)

Kirjoittanut: Patu

Tämän minä olen kirjoittanut teille, jotta tietäisitte ja uskoisitte. 1Joh 5:13

Kuulkaa te kiihkoilijat, kuinka apostoli sanoo kirjoittavansa. Kirjoitusta se on, sitä mitä kirjoitetaan paperille. He taas väittävät: Henki se on, joka kaikkea merkitsee. Johannes sanoo: minä kirjoitan. Aivan varmasti hän puhuu kirjaimista, joita hän piirtää paperille sitä tarkoittaen, että he tietäisivät ja noudattaisivat sitä. Kirje on keino ja väline jonka avulla me pääsemme tietoon ja uskoon. Näin apostoli Roomalaiskirjeessäkin puhuu "Raamatun lohdutuksesta ( Room.15:4). Henki kyllä lohduttaa, mutta hän lohduttaa Raamattua käyttäen. Tahtoessaan hylätä välineet jotkut hylkäävät ulkonaisen sanan. Mutta jois pyhä Raamattu saa tällaista aikaan, kuinka paljon enemmän elävä sana!.. jatkuu
ML 1Joh. selitystä



Johannes sanoo evankeliuminsa lopulla: "Tämän olen kirjoittanut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessään." Me jäämme tähän yksinkertaiseen sanaan, että Kristus on tullut, sen todistuksen tähden, että hän tulee Raamatun ja saarnatun todistuksen kautta."Koko Raamattu on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta" (2Tim3:16) ja se voi "tehdä sinut viisaaksi". Samoin toisessa kohdassa:" Lue ahkerasti"(1Tim4:13). Mistä syystä apostoli käskee näin jos meillä on vain kuollut kirjan?
ML 1Joh. selitystä