Kolmen kyynärän jumala

Puhumme kolmen kyynärän jumalan asiassa lestadiolaisuuden ytimestä, syntien anteeksijulistamisesta ja oikeasta apostolisesta uskosta.

Voidaksemme ymmärtää tämän päivän saarnoja, palatkaamme aivan tämän herätysliikkeen alkuun. Tähän myös vanhimmat ja saarnaajat epäsuorasti kehottavat, kun sanovat "saarnaamme samoin" - mitään ei (muka) ole muutettu.

Rovasti Lars Levi Laestadiuksen herättävät saarnat piirtävät kuvaa, profiilia, hengellisestä kuolemasta. Saarnoissa esiintyy stereotyyppejä, hengellisiä hahmoja, jotka ovat juurtuneet hänen postillojensa kautta lestadiolaisen uskonelämän syvimpiin juuriin.

- "Kastetut pakanat", todellisen kristillisyyden vihollisia

- "Omanvanhurskauden omaavat", jotka luottavat omaan parannuksentekoonsa

- "Armonvarkaat", jotka ulkokultaisina tahtovat ottaa omakseen Kristuksen armon ilman todellista katumusta ja parannusta

- "Luopiot", joiden sydämen Saatana on voittanut maailmanrakkauden ja valvomattomuuden kautta.

- "Usko peruukissa" taas tarkoittaa sellaisia, joilla on päässä kyllä paljon tietoa uskonasioista, mutta joiden sydämessä ei ole elävää uskoa.


Laestadius opetti herännyttä kansaa tunnistamaan tällaista kuollutta hengellisyyttä, ja elävien ja kuolleiden kristittyjen erottelu ja tarkkailu jatkui Pajalassa ja muualla hänen kuolemansa jälkeen 1861.

kristillisyyden arviointi jatkuu yhä, aivan samoin käsittein, kuten olemme nettiruuksusakin saaneet havaita.

missä on tämän huolellisen tarkkailun alla lepo, missä on turva, missä voi lakata huolehtimasta omasta pelastuksestaan ja uskoa synnit anteeksi keskelle taivasta asti?


käytän tällä palstalla apunani taas Warren H. Hepokosken tutkielmaa "The Laestadian Movement: Disputes and Divisions 1861-2000."



syntien anteeksi todistaminen antaa sen kestävän perustan kristillisyydelle ja rauhan, joka kestää kuolemankin edessä.

lain säikäyttämä aralla tunnolla oleva kristitty saa kuulla evankeliumin sanan, että Jeesuksen nimessä ja veressä synnit annetaan anteeksi. Hän uskoo sen sydämessään ja saa sydämeensä rauhan.

Kuten sanottu, rovasti Laestadius ei itse julistanut syntejä anteeksi tällä tavoin vaikka tunnustaminen, rippi, olisi ollut julkistakin Pajalan kirkossa.

Juhani Raattamaa kohtasi ahdistuneen tytön katekismuskoulussa ja siellä uskalsi käyttää avainten valtaa. Vaikutus oli välitön ja tyttö sai sydämeensä rauhan ja ilon, että synnit on anteeksi.

1872 Raattamaa puhuu "pyhiinvaeltajan sauvasta" joka on syntien anteeksipyytäminen ja anteeksi julistaminen (todistaminen).

"Hengellinen herätys oli levinnyt jo kuuden vuoden ajan ennenkuin todella ymmärsin vapauden. Sen jälkeen jotkut veljet ja sisaret ovat ottaneet taivasten valtakunnan avaimet käyttöön, ja näin ahdistuneet sielut alkoivat vapautua ja epäuskon vangit alkoivat päästä kahleistaan, ja he iloitsivat hengessään"

J. Raattamaa, “Elämäkertoja II, Juhani Juhonpoika Raattamaa,” Kristillinen Kuukauslehti, No. 12, 1881, s. 180.

Laestadius toki tunsi avainten vallan hyvin katekismuksista, Svebiliuksesta ja muualta kirkon opista!

Hän joutui aikansa kirkon kanssa vaikeuksiin Pajalassa, koska ei pappina suostunut antamaan synninpäästöä nuorelle haureuteen langenneelle naiselle. Rovastin mielestä nainen ei osoittanut mitään katumuksen eikä parannuksen merkkejä, joten synninpäästöä ei saa antaa eikä hän saa tulla Herran ehtoolliselle. Tuomiokapituli nuhteli Laestadiusta tästä vuonna 1851.

3. Kolminaisuuden jälkeisen sunnuntain saarnassa hän sanoo: "kirkkokurista on näinä aikoina tullut ulkokultaisuutta, jota harjoitetaan vain tavan tähden. Huora ja varas saavat synnit anteeksi, vaikka heissä ei ole nähtävissä mitään merkkejä katumuksesta tai halua parannukseen."
(vapaa käännökseni, joku varmaan löytää alkuperäisen tekstin halutessaan Laestadiuksen postilloista)



Tämä on lestadiolaisuuden perustavin opinkappale ja asia, jonka ympärillä koko herätysliike elää ja johon sen ajatukset ovat tyystin suuntautuneet.

että syntinen ymmärtää tilansa, katuu ja etsii anteeksiantamusta ja elämän parannusta.

että vääränlainen armoon turvautuminen tunnistetaan ja torjutaan ja oikea aito apostolinen pelastava usko saa menestyä.


On esitetty, että sittemmin Amerikan saarnaajana tunnettu lakihenkinen Juha Takkinen tulisi kuvaan jo Ylitornion suurseuroissa 1875. Sanotaan että Raattamaa olisi siellä julkisesti nuhdellut Takkista siitä, että tämä opettaa pakkorippiä. (tästä ei ole historiallista näyttöä)

Koska rippi on niin olennainen, eikö jokaisen kristityn tule - jos ei aina niin ainakin kuten katolisessa kirkossa, kerran vuodessa - ripittäytyä sielunhoitajalle?

Jos ei vuoden aikana kertaakaan ripittäydy, asiat eivät taida olla kunnossa henkilön kohdalla ja syntejä alkaa takkuina tarttua puseron helmaan.

Perustavana ajatuksena pakkoripissä on, että tekosynnit, ajatusten synnit, pahat himot ja muut Jumalan tahdon vastaiset asiat annetaan anteeksi vain, kun ne tunnustetaan ripissä.

Laestadius itse vastusti pakkorippiä ehtona syntien anteeksisaamiselle.

silloinhan on kyse jostain, mitä ihminen tekee.

Laestadius opetti, että synnit saa anteeksi ainoastaan uskosta Jeesukseen Kristukseen, ei millään omalla teolla. Siitä voi tulla omaa vanhurskautta.

"Omavanhurskauden perkele on niin paha, että se ei vain kehoita olemaan tekemättä syntiä vaan vieläpä tekemään synnistä parannuksen.

Omavanhurskauden perkele on niin pyhä että se vaatii puhtaan sydämen
ennenkuin herännyt saa tulla Jeesuksen luokse"

20. Kolminaisuuden jälkeisen sunnuntain saarna. Uusi postilla, s. 441.



Jos kirkon saarnastuolista tai seuratuvan pöntöstä kuuluu rajua kohtikäypää kristittyjen nuhtelua synneistä, se ei välttämättä kerro Pyhän Hengen vaikutuksesta tai edes läsnäolosta. (voihan se sitäkin olla...)

Laestadius viittaa Johanneksen evankeliumi 16:7-11

"Tämän päivän evankeliumi kertoo, että Pyhä Henki ei nuhtele Jeesuksen opetuslapsia, vaan Pyhä Henki on heidän lohduttajansa ja johdattajansa kaikkeen totuuteen"

Neljäs Pääsiäisen jälkeinen sunnuntai. Kirkko-Postilla, ss. 205, 206.



kaikkeen totuuteen kulkeminen Pyhässä Hengessä on sellainen juttu, että siinä alkaa todellinen synnintunto herätä.

aivan toisella syvyydellä ja tasolla kuin ulkokohtaisista synneistä ankarasti nuhtelevn fariseuksia synnyttävän saarnan alla.

ilman Lohduttajaa ihminen ei kestä totuutta



ensin siis syntien anteeksijulistaminen ja sydämessä uskominen - oikealla tavalla - nousee pelastuksen perustaksi.

sitten tämän pelastuksen perustuksen pätevyyttä aletaan tutkia. Onko rippi välttämätön, jotta ihminen pelastuisi (pakkorippi).

ja vastaus on "on".

tarvitaan siis Jeesuksen kallis uhri, mutta myös ihmisen teko, sen uskossa vastaanottaminen oikealla tavalla.

ettei oltaisi esimerkiksi armonvarkaita tai sen huoruuteen langenneen naisen tapaisia, jolle kirkko tahtoi antaa armon, vaikka rovasti ei siihen Pajalassa suostunut.

entä onko siis ripin oltava julkinen, jotta se olisi pätevä?

kuten norppa kertoo, julkinen rippi alkoi kiinnostaa paikkakuntalaisia... mitähän tuokin on tehnyt!

Raattamaa ei koskaan asettunut julkista rippiä vastustamaan, vaikka siinä sanamuoto ei olisikaan ihan niin tarkka.



pakkoripistä hiljalleen luovuttiin sen haittavaikutusten takia (paikalliset juorumyllyt ja -kellot)

Vuonna 1873 Pietari Hanhivaara (Hanhi-Pieti) ja veljensä Fredrik Paksuniemi (Hanhi-Feetu) ja Karl Heikel kirjoittivat:


eräänlaisia aikansa Lapin vanhimpia


Surulla olemme kuulleet syntien tunnustamisen aiheuttamasta eripuraisuudesta keskuudessanne. Paikoin tässä kristillisyydessä sen alkuaikoina oli tapana kertoa julkisesti seurakunnan edessä kaikki synnit, mutta sitten huomattiin, ettei pyhässä Raamatussa niin käsketä, eikä se ole eduksi eikä välttämätöntä omantunnon vapautumiseksi tai kristillisyyden edistämiseksi.

Niistä ihmisistä, jotka tulivat Johannes Kastajan luo autiomaahan, että he olisivat luetelleet syntinsä vaan he tunnustivat ne yleisesti ja kastettiin sitten parannuksen kasteella (Markus 1:5)

Ei myöskään sillä tavoin tule ymmärtää apostolin sanoja 1 Kor 14:25 niin, että kaikki synnit tulisi julkistaa (seurakunnan edessä).

Ei myöskään Joh 3:21 sovi julkisen ripin puolustamiseen, sillä syntejä ei ole tehty mitenkään Jumalassa vaan uskova elää Jumalassa ja tekee kaikki tekonsa Jumalassa (uskossa). Siksi hänen ei tarvitse pelätä eikä salata tekojaan - hän on valkeuden lapsi.

Syntien tunnustaminen tarvitaan sydämen puhdistamiseksi, kuin astiaa avattaessa pesemistä varten, mutta puhtaus ei tule avaamisesta tai tunnustamisesta vaan Jumalan Pojan veren kautta, joka omistetaan uskossa. (Apt 15:9, 1 Joh 1:7)

Toukokuun 5, 1873 tuntemattomille saajille lähetetty kirje.
Karl Heikel, Kertomus Hengellisistä Liikunnoista Lapissa ja Pohjanmaalla, viimeisinä kolmena-kymmenenä vuonna (Oulu: 1873), ss. 73, 74.



Tässä väännettiin kättä siis ripin merkityksesetä ja julkisen ripin välttämättömyydestä tai haitallisuudesta.

huomaa, kuinka kirjoittajat nojaavat pyhään Raamattuun ja etsivät sieltä ohjausta.

huomma myös, kuinka katse halutaan siirtää synnin tunnustamisesta ja anteeksi julistamisesta, ripistä, Jumalan Poikaan ja Hänen veriseen uhriinsa.

nämä ovat hienojakoisia painotuksia, joita saarnaajien tulisi huolella tarkkailla - olenko kehottamassa ihmisiä tekemään jotain, jotta he saisivat jotain Jumalalta?

vai olenko rohkaisemassa ihmisiä uskomaan Jumalan Poikaan, joka on heidän edestään vuodattanut verensä Golgatan ristillä?


Näin oltiin jo 1870-luvulla - vain parikymmentä vuotta Lapin herätyksen alkamisen jälkeen - tutussa tilanteessa.

Syntien tunnustaminen, rippi, oli noussut niin keskeiseksi, että se alkoi vaikuttaa kristillisyyden sisältöön kokonaisuutena.

1. Julistettu, saarnattu Sana, nousi tärkeimmäksi ja sen ytimenä oli seuraväen kokeman synnintunnon ja syyllisyyden hoitaminen.

Saarnattu, suullinen Sana, oli se, jonka kautta synnit saarnattiin anteeksi ja kehotettiin parannukseen.



pelastavaa on se, mitä sanotaan.

ei se mitä tehdään, esimerkiksi joku vedellä valelu tai leivän ja viinin jakaminen.



ripin korostaminen johti 1870 Lapin herätyksessä lisäksi siihen että monet alkoivat uskoa että

2. Synnit saadaan anteeksi ainoastaan ja vain siten, että ne tunnustetaan toiselle ihmiselle joka todistaa ne anteeksi. (myös tämän norppa tuolla edellä vahvistaa yhä tänään, 2010)


tämä on "kolmen kyynärän jumala" eli armollinen Jumala on ihmisen mittainen (3 kyynärää, noin 180 cm).



Kittilässä elänyt Erkki Välitalo kirjoitti Lapin herätykseen liittyvistä tapahtumista muistelmiaan ja ne julkaistiin vuonna 1882.

"Vuodesta 1869 seurakunnassamme alettiin saarnata, että Pyhä Henki toimii ainoastaan saarnatun sanan kautta. Veljeni Olli vastusti pastorin ja muiden kanssa tätä oppia, mutta minä tahdoin pysyä siinä missä ne, joita pidettiin pylväinä, olivat ja uskoin heidän olevan oikeassa.

Mutta kun koulunopettaja Raattamaa vieraili täällä, hän puhui ja selitti Pyhän Hengen vaikutuksista sanan kautta, jota luetaan ja saarnataan, ja sakramenttien kautta, ja sovitti tämän Raamatun oppiin ja heränneiden kokemuksiin.

Silloin minäkin ymmärsin tämän erehdyksen, mutta en pyytänyt anteeksiantoa vielä silloin vaan odotin toistenkin tulevan syntisiksi.

Tämä erimielisyys kesti monta vuotta seurakunnassamme kunnes Raattama lujasti vaati että ilmaus "Pyhä Henki ei toimi luetun sanan kautta" otetaan pois käytöstä. Sen jälkeen sitä ei ole julkisesti opetettu."

“Heräyksistä Lapissa. Elämäkertoja 5. Eerikki Juhonpoika Välitalo,” Kristillinen Kuukauslehti, No. 10, 1882, ss. 157, 158.

Tilanne lähteiden kannalta on varmaan tutkijalle aika hankala.

Mutta Iisakki Ylinenpää Ylitorniosta kertoo, että Raattamaa olisi moittinut edellä mainittua Hanhi-Pietiä siitä, että tämä on tuomassa "kolmen kyynärän jumalan" oppia Kittilästä Tornionjoen laaksoon.

(Raattamaa) toi sitten useita kohtai Raamatusta, joilla hän selkeästi näytti kuinka Jumala toimii sekä luetun että saarnatun sanan kautta ja myös Henki itse toimii, sillä Jumalan suuruus on tutkimaton.

(Raattamaa) sanoi myös, että syntien tunnustamisesta ei voida tehdä perustusta, vaan uskon saarnaa on pidettävä korkeammassa arvossa kuin saarnaa syntien tunnustamisesta ja että ripin voi ottaa voi ottaa vastaan yksityinen kristitty, myös nainen voi olla rippi-isänä"


I. Ylinenpää, “Muistelmia Ylitornion ensimäisistä suurista seuroista,” Siionin Lähetyslehti, Syyskuu 1925, s.132.



Raattamaa itse muistelee samoja seuroja vuoden 1878 kirjeessään:

Olen juuri tullut Kittilästä, jossa kokoonnuimme kaikkien opettajien kanssa yhteen. Siellä poistimme ilmauksen "Pyhä Henki ei toimi kirjoitetun sanan kautta seurakunnan ulkopuolella, kuten jotkut sanovat"

He tyytyivät siihen, kun sanoin että me emme kykene mitenkään mittaamaan Jumalan viisautta. Todellakin - Hän johdatti viisaat miehet idästä Beetlehemiin.


6.2. 1878 kirje M. Fogmanille. Raattamaa, Kirjeet ja kirjoitukset, s. 197.



Näemme tässä johdonmukaista kehitystä ripin korostamisesta rippi-isän korostamiseen, ihmisen korostamiseen.

Yllättävän nopeasti Laestadiuksen kuoleman jälkeen 1861 tapahtuu siis kehitys, jossa Jumalan Sanan tutkiminen ja pyhät sakramentit jäävät toisarvoiseen asemaan.

tärkeäksi tulee suullisesti seurakunnassa saarnattu sana, ja - kuten epäsuorasti näemme Raattamaan arvostelusta - synnintunnustukseen tähtäävä saarna.

"kolmen kyynärän jumala" on sattuva ilmaus siitä, miten pelastajaksi tässä pimeässä ajassa tulee ihminen seurakunnassa.

On etsittävä ihminen, jolle synnit tunnustetaan ja joka Jumalan suuna todistaa synnit anteeksi.

muuten pelastuminen iankaikkiseen elämään ei ole mahdollista.



Juhani Raattamaan toimenpiteistä huolimatta, julkisista nuhteista 1875 suurissa seuroissa tai Kittilän johtajien puhuttelusta, ei ollut pysyvää seurausta.

Kolmen kyynärän jumalan oppi elää ja voi hyvin tämän päivän esikoislestadiolaisuudessa, ja on ehkä vain voimistunut viimeisen parinkymmennen vuoden aikana - amerikkalaisvaikutteisella "Takkisen aikakaudella" taiteilijan vapaudella niin sanoakseni.

Näyttävä esimerkki tästä opetuksesta on vanhin Gunnar Persäterin saarna Juhannusseuroissa 2009. (Se on luettavissa Rauhan Siteessä, joten asian voi helposti tarkistaa)

olen miettinyt, mistä syystä tähän on niin suurta vetoa lestadiolaisuudessa.

varmaan yhtenä syynä ovat rovastin hengellisen perinnön sisältämät jännitteet, joita Postillojen lukeminen pitää yllä ja kehittää.

mutta on toinenkin mahdollinen syy, lahkolaisuuden kiusaus.

kun vain meidän seurakunnassa vain meidän saarnaajillamme joilla on asuvainen Pyhä Henki on taivasten valtakunnan avaimet näinä viimeisinä luopumuksen aikoina

niin se ajaa uskon saarnan ohi!

niin se ajaa sakramenttien ohi!

pitäköön papit hölinänsä, noudatamme muotomejona kuolleen uskon humalaisten pappien johdolla, koska se on tapana.

mutta todellinen elävä kristillisyys, se on kolmen kyynärän jumalten taskussa.

he edustavat sitä vanhaa, alkuperäistä, apostolista uskoa, josta evankeliumit kertovat ja heillä on Pyhän Hengen valo ja heillä on pelastuksen suullinen sana saarnattavana uskoville.

vain heillä.

mikä mahtava kiusaus!

ja niin siihen onkin sitten langettu, ihan rähmälleen.

Lutherin kirje 1.8. 1521 ja Emil Anton

Luther Wormsin valtiopäivillä huhtikuussa 1521. Anton von Werner (1843-1915)

Suomalaisen katolisen kristityn, Emil Antonin hienot ja ajatuksia herättävät apologia-sivut Internetissä sisältävät myös Martti Lutheria ja luterilaisuutta koskevaa tekstiä. Johtoajatuksena niissä on paavi Leo X bulla. Tarkastelen tässä tekstissäni erästä yksityiskohtaa Lutherin arvioinnista, 1.8. 1521 Filip Melanchtonille lähetettyä kirjettä.

Emil kirjoittaa näin railakkaasti sivullaan:

Yksi reformaation moottoreista oli Lutherin vakuuttuminen siitä, että ihminen vanhurskautetaan uskosta ja armosta eikä hänen omien tekojensa ansiosta. Tämä on raamatullinen totuus: ”Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja.” (Ef. 2:8) Luther vei käsityksensä kuitenkin liian pitkälle. Hän kirjoitti: ”Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä.” (Kirje 1.8.1521)

Olisi ehkä hyödyksi verrata tätä Raamatun sanoihin: ”Mitä me tähän sanomme? Onko meidän jatkuvasti tehtävä syntiä, jotta armo tulisi yhä suuremmaksi? Ei tietenkään. Kun kerran olemme kuolleet pois synnistä, kuinka voisimme edelleen elää siinä?” (Room. 6:1–2) ”Jos me näet teemme syntiä ehdoin tahdoin, senkin jälkeen, kun olemme oppineet tuntemaan totuuden, ei ole enää mitään uhria syntiemme sovitukseksi. Ei ole muuta kuin kauhea tuomion odotus ja ahnas tuli, joka nielee Jumalaa uhmaavat.” (Hep. 10:26–27)

Ensin siis ankara syytös, että Luther kehottaa tekemään paljon syntiä, jotta armo tulisi sitä suuremmaksi. Tämän emävalheen jälkeen sitten viattomasti kehotus katsoa Raamatun valossa, onko tällainen opetus totta!

Emil Antonin teksti jatkuu sitten viitaten Lutherin sola fiden kaatumiseen Jaakobin kirjeeseen, josta Luther pääsee epäraamatullisuutensa avulla moittien Jaakobin kirjettä ja hän riepottelee myös Ilmestyskirjaa. Paavilaisia vastaan Luther kirjoittaa ylpeästi ja sitten varsin tuhoistasti juutalaisista. Onneton tyyppi, siis, ja kuinka moiselta taustalta voisi nousta mitään kunnollista kristillisyyttä.

Emil toivookin yhdessä katolisen kirkon pyhän isän kanssa

Rukoilkaamme, että luterilaiset, jotka rakastavat Herran sanaa ja jotka ovat kaikesta huolimatta säilyttäneet suuren osan apostolisesta ja Jumalan ilmoittamasta pyhästä uskosta, löytäisivät pian tiensä Kristuksen kirkon täyteen ykseyteen. Suomessa ekumenia luterilaisten ja katolilaisten välillä on poikkeuksellisen kehittynyttä ja suotuisaa ykseyden kehittämiselle - parantakoon Herra kiireesti menneisyyden haavat ja johtakoon hän kaikki lapsensa yhteen laumaan.


suo anteeksi, Emil Anton, mutta kuulen tässä perusteettomassa ja valhepropagandalta vaikuttavassa tekstissäsi wihtahousun äänen, joka on valehtelija ja murhaaja.

vuosi 1521

Keski-Eurooppaa hallitsee Pyhä Saksalais-roomalainen valtakunta ja sen mahtava keisari Kaarle V.

Heinäkuun 15, 1520, inkvisition suorittamien Lutherin kirjojen tutkimisen jälkeen paavi Leo X (Giovanni de' Medici. 1475-1521) vaatii entistä augustinolaismunkin luopumaan harhaopeistaan.

Joulukuussa 1520 Luther polttaa paavin kirkonkirouksen sisältävän kirjeen. Tammikuun 3, 1521, paavi julistaa Martti Lutherin pannaan.

Paavi Leo X. Rafael (1518) Uffizi Firenze

Luther on nyt käytännössä henkipatto. Hänen murhaamisensa ei olisi valtakunnan oikeudessa iso juttu.

Saksin vaaliruhtinas Frederik Viisas suojelee Lutheria myös kohtalokkaina vuosina 1520-21.

Luther Wormsissa

Kun keisari Kaarle V vaatii Lutheria tulemaan puolustamaan kirjoituksiaan Wormsin valtiopäiville huhtikuussa 1521, mahtava Frederik antaa hänelle suojelukirjeen.

"Jos minua ei vakuuteta Kirjoituksilla ja järjellä että olen väärässä - sillä en usko paavin ja kirkolliskousten auktoriteettiin koska ne ovat keskenään ristiriitaisia - omatuntoni on sidoksissa Jumalan Sanaan. En voi enkä tahdo perua mitään omaatuntoani vastaan. Se ei olisi oikein eikä turvallista. Näin auttakoon minua Jumala. Aamen"

(sanat "tässä seison enkä muuta voi" eivät taida olla Lutherilta)

Lähdettyään valtiopäiväsalista Luther sanoi "tämä on loppuni"

Kotimatkalle Witenbergiin Luther lähti 25.4. ja vaaliruhtinaan miehet "ryöstivät" hänet vaunuistaan ja veivät hänet salaa turvaan Wartburgin linnaan.

Luther tuodaan Eisenachin lähellä sijaitsevan Wartburgin linnaan toukokuun 4. 1521 ja hän saa olla siellä 1521-1522. Valenimenä hänellä on junkkeri Jörg.

Hän kasvatti hiuksensa ja parran muuttaakseen ulkonäköään. Itse vaaliruhtinas olisi ollut vaarassa, jos keisari Kaarle V olisi saanut tietää tämän suojelevan kirkonkirouksessa olevaa miestä.

Junkkeri Jörg Wartburgin linnassa kääntämässä Uutta testamenttia 1521

Wartburgin linnassa, sen turvallisessa suojassa, Luther taisteli hengellisesti Saatanan kanssa ja kertoo myöhemmin "heitin Saatanaa mustepullolla"

tämä ei ole linnan Luther huoneessa vielä vuosisadan alussa näytettävä "tahra" jonka joku sinne lisäsi vaan Uusi testamentti.

11 viikon ajan Luther ahersi kääntäen kreikasta aikansa Saksaan kansankielisen Uuden testamentin.

Se julkaistiin Melanchtonin avulla 1522 ja sytytti uskonpuhdistuksen tulet läpi koko Euroopan.

Mikael Agricola opiskeli Lutherin Wittenbergissä ja sai sieltä ajatuksen, että Raamattu pitää olla kansan luettavissa.

Turussa Agricola sitten loi Suomen kirjakielen. Hän kirjoitti aapisen kansan lukutaidon luomiseksi. Agricola käänsi Uuden testamentin suomeksi ja se julkaistiin 1548.

Käytän usein Agricolan tekstiä myös nettiruukkuun kirjoittaessani, se on väkevää alkuperäistä suomenkieltä uskonpuhdistuksen ajoilta.


Kirje

Luther kirjoitti hyvälle ystävälleen Filip Melankhtonille Wartburgin linnasta kirjeen 1.8.1521 johon Emil Anton sivullaan viittaa.

Kirje on luetteloitu numerolla 99.1 ja julkaistu mm. teoksessa

Dr. Martin Luther's Saemmtliche Schriften.
Dr. Johannes Georg Walch, Ed.
(St. Louis: Concordia Publishing House, N.D.), Vol. 15, cols. 2585-2590.

Kirje käsittelee monia asioita aivan uskonpuhdistuksen alkuajoilta, joita pannaan ja valtakunnan kiroukseen julistettu Luther miettii.

englantilainen tarkka käännös on:

13. If you are a preacher of mercy, do not preach an imaginary but the true mercy. If the mercy is true, you must therefore bear the true, not an imaginary sin. God does not save those who are only imaginary sinners. Be a sinner, and let your sins be strong, but let your trust in Christ be stronger, and rejoice in Christ who is the victor over sin, death, and the world. We will commit sins while we are here, for this life is not a place where justice resides. We, however, says Peter (2. Peter 3:13) are looking forward to a new heaven and a new earth where justice will reign. It suffices that through God's glory we have recognized the Lamb who takes away the sin of the world. No sin can separate us from Him, even if we were to kill or commit adultery thousands of times each day. Do you think such an exalted Lamb paid merely a small price with a meager sacrifice for our sins? Pray hard for you are quite a sinner.

On the day of the Feast of St. Peter the Apostle, 1521


kääntäisin tuon vapaasti näin:

Jos saarnaat armoa, älä saarnaa kuviteltua vaan todellista armoa. Jos armo on todellista, sinun täytyy kantaa todellinen, ei kuviteltu, synti. Jumala ei pelasta niitä, jotka ovat kuviteltuja syntisiä. Ole syntinen ja anna syntiesi olla väkeviä, mutta anna luottamuksesi Kristukseen olla vielä väkevämpi ja iloitse Kristuksessa joka on voitto synnistä, kuolemasta ja maailmasta.

Me teemme syntiä, kun elämme täällä, sillä tämä ei ole maailma, jossa vanhurskaus asuu. Pietari sanoo (2 Piet 3:13) että odotamme uutta taivasta ja uutta maata, jossa vanhurskaus asuu.

Riittää, että Jumalan kirkkaudessa tunnistamme Karitsan, joka ottaa pois maailman synnin. Mikään synti ei voi erottaa meitä Hänestä, vaikka murhaisimme tai huoraisimme tuhat kertaa joka päivä. Luuletko, että niin ylhäinen Karitsa maksoi vain pikkurahan ja mitättömän uhrin syntiemme edestä.

Rukoile hartaasti sillä olet melkoinen syntinen.

Apostoli Pietarin juhlapyhänä 1521


Kirjeen kohdan 13. todellinen merkitys

Lutherin kirje Melanchtonille 1.8. 1521 on vahvasti esillä Emilin kirjoituksessa juuri tuossa mielessä, että hän kannustaa synnin tekemiseen.

todellisuudessa tässä kirjeen kohdassa on kyse yliherkän omantunnon hoitamisesta

omatunto voi näet olla yliherkkä

silloin todennäköisesti ihminen on muutenkin henkisesti hyvin tiukoilla ja ahdistunut

nämä kulkevat käsi kädessä, jatkuva nimetön syyllisyydentunne ja ahdistus ja olemisen sietämätön paino.

Luther kävi tuon helvetin itse läpi, en tiedä kuinka ankarasti sinä olet itseäsi ruoskinut työhön ja palveluun ja kuinka ahkerasti paastonnut ja kieltäytynyt tämän maailman hyvästä miellyttääksesi Jumalaasi.

tervehdyttävä sanoma Lutherille oli, että tässä meidän kristillisyydessämme ei ole lainkaan kyse kuvitellusta synnistä ja kuvitellusta armosta vaan todellisesta synnistä ja todellisesta armosta.


Tämä kohta on hyvin tärkeä ajateltaessa synnin tunnustamista

Luther oli "esimerkillinen esikoislestadiolainen"

"Luostariin mentyään nuori Martti omistautui täysin luostarielämälle. Hän pyrki tekemään hyviä töitä miellyttääkseen Jumalaa ja palveli toisia rukoillen heidän sielujensa puolesta.

Rauha Jumalan kanssa osoittautui hänelle kuitenkin vaikeaksi saavuttaa.

Luther paastosi, piinasi ruumistaan piiskaamalla sitä, vietti pitkiä aikoja rukoillen ja ripittäytyen jatkuvasti.

Luostarissa hän luki myös paljon Raamattua."
(wikipedia)

samoin essut ovat vetäytyneet pahasta maailmasta hengelliseen ja henkiseen ja käytännölliseen luostariin

siellä tehdään niitä hyviä töitä, joita tämä kristillisyys edellyttää, ja koetetaan pysyä erossa niistä teoista, jotka eivät tähän kristillisyyteen kuulu.

ahkerasti rukoillaan oman ja toisten veljien ja sisarten sielujen puolesta.

itsensä piiskaaminen ja ankara paastoaminen eivät ehkä ole muodissa.

Luther ripittäytyi jatkuvasti.

aivan jatkuvasti hän tajusi synnillisiä ajatuksia ja ymmärsi synnillisiä tekoja ja Jeesus ja Jumala ja Pyhä Henki ahdistivat häntä suunnattomasti.

mielenterveyden rajoille asti - Nuori Luther on Eriksonin yritys psykoanalyysin avulla ymmärtää miehen loputonta uskonnollista ahdistusta.

Lutherin uskonnollisuus ja ripittäytyminen oli tuollaista nappikauppaa, aivan mitättömältä näyttäviä asioita ulkopuolisen taholta. Kaveri oli kaikin tavoin kunnon mies.

mutta kun omatunto oli niin arka että paha sana, epäpuhdas ajatus, väärä motiivi saada puutarhan salaattirivi mahdollisimman suoraksi, salattu ylpeys, nuo pienet liikahdukset, joista esikoisten saarnaajat niin hyvin osaavat puhua seuraväelle, pienet syrjähypyt, josta tämä kristillisyyden totuus alkaa kylmetä ja maailmanrakkaus hiipiä sisään.

Lutherin rippi-isä Staupnitz oli viisas ja koetti ohjata hätääntynyttä ripittäytyjää luottamaan Kristukseen. mutta turhaan.

Sitten leimahti evankeliumin valo!

oli synnit sitten pientä sielun näpertelyä ahtaassa munkin sellissä, tai vaikka hän murhaisi tuhat ja tekisi haureutta tuhannen kanssa joka päivä, Kristuksen uhri riittää.

Jeesus ei ole sovittanut näpertelyn syntejä ja antanut jotain pikkaraista uhria jonkun pahan epäpuhtaan ajatuksen tai pienen himon tähden.

Jumalan Karitsa ottaa pois maailman synnin.

Evankeliumi on niin kokonaisvaltainen, niin täydellinen, niin majesteettinen, että Luther oli pudota takamuksilleen.

ei hän ollut koskaan ymmärtänyt, mitä Pyhä Henki hänelle pitkän koulutusajan jälkeen Raamatun sanasta opetti.

tämä valo oli lähes sammuksissa koko keskiajan kirkossa Suomen saloja myöten.

evankeliumin puhdas kirkas ja ihana valo.

tästä on kysymys, Jumalan Karitsan uhriteon valtavuuden tajuamisesta

ei synnissä elämisestä armon varjossa!

mistään muusta kuin ristiinnaulitusta Kristuksesta Luther ei sen jälkeen tahtonut tietää

evankeliumin valtava voima löi läpi koko tuon ajan Euroopan ja Jumalan Sanan tuli syttyi Ruotsista ja Tanskasta Espanjaan, koko Läntiseen Eurooppaan.

paavia otti päähän.

vastauskonpuhdistus onnistui palauttamaan paavin vallan Espanjaan ja Ranskaan ja Italiaan muualla kamppailu oli kova ja johti 30 vuotiseen sotaan sitten.


Oikea rippi
tästä syystä olisi myös niin tärkeää että rippi saisi sille kuuluvan arvon ja vakavuuden esikoisten hengellisessä elämässä

silloin rippi-isä tai rippi-äiti voisi säikähtäneelle sielulle sanoa "tuo ei ole todellista syntiä ja syyllisyyttä, vaan sielullista ahdistusta ja syyllisyyden tunnetta, joka täytyy hoitaa kuntoon."

ja toiselle säikähtäneelle sielulle sanoa "todellakin olet syvälle langennut syntiin, tämä rikkomus on hyvin vakava asia, ja nyt annamme tämän rikoksesi Kristuksen rikokseksi. Hän maksakoon siitä vaaditun ankaran rangaistuksen puolestasi"

tämä vaatii aikaa, kuuntelemista, rukousta ja hiljentymistä ja ripittäytyvälle täytyy antaa tilaisuus koota itsensä, saada sanottua asiat, jotka on niin vaikea saada ääneen sanottua toiselle ihmiselle vaikka ne mielessä jyräävätkin ukkosen lailla.


Luther ihmisenä ja uskonpuhdistajana
mielestäni luterilaiseen kristillisyyteen kuuluu suorastaan inhorealistinen näkemys ihmisestä.

luterilaiset eivät jumaloi Lutheria, Laestadiusta tai Raattamaa. he ymmärtävät, että kaikki ovat ihmisiä.

jopa juomaan ratkeava essu tai huoruuteen lankeava helluntaisaarnaaja tai homoja suosivat luterilainen pappi.

etenkin vanhempina vuosinaan Luther oli tosi ärtyisä ukkeli ja kirjoitti rumia juutalaisista ja paavista.

Emilin tapa katsella Lutheria lähtee toisenlaisesta, ei-luterilaisesta näkemyksestä jossa uskonnollinen johtaja on itse jotenkin edustuskelpoinen, osoittaa pyhyyttä.

"miten tuollainen oluen juoja kuin Luther voisi olla jonkin hyvän hengellisen liikkeen tai kirkon opettaja?"

luterilainen linja ihmisestä on Paavali-Augustinus-Luther.

katolinen linja ihmisestä on Pelagius, Augustinus - Trento - puoli-pelagiolaisuus