Kirjoittanut: Haamul
Joo. Samaa sukupuolta olevat eivät voi keskenään solmia avioliittoa. Rekisteröity suhde heillä voi olla, ja joku voi kutsua sitä avioliitoksikin, mutta ei siitä ikinä tule kristillistä avioliittoa.
Kirjoittanut: MikkoL
Haamul näyttää hyväksyvän tuon Jeesuksen sanojen tulkinnan.
en ole tuota tulkintaa missään muualla itse huomannut ja voin sanoa siis, ettei sitä ole ihminen minulle opettanut.
olisi siksi mukava kuulla arviointia tai omia käsityksiänne siitä, mitä Jeesus tarkoittaa sanoilla "minkä Jumala on yhdistänyt"
Kirjoittanut: Patu
"olisi siksi mukava kuulla arviointia tai omia käsityksiänne siitä, mitä Jeesus tarkoittaa sanoilla "minkä Jumala on yhdistänyt"" MikkoL
Olen kuullut aivan samanlaisen opetuksen "minkä Jumala on yhdistänyt", jonka MikkoL edellä esitti kirkkoherra Veikko Karilta vuosikymmeniä sitten. Kyllä se minusta on Raamatun hengen mukainen.
Joka porttoon yhtyy,tulee yhdeksi lihaksi porton kanssa. Yhdeksi lihaksi tuleminen ei ole avioliitosta riippuvainen. Sopimukset ja liitot, kuten avioliittokin, joita tehdään Jumalan nimessä ovat kuitenkin arvokkaita ja tarkoitettu pidettäväksi. Avioliittosopimuksessa luvataan olla uskollisia aina kuolemaan asti.
Kirjoittanut: MikkoL
todellakin, tuossahan on ajatus selvästi, että sukupuolisessa yhdynnässä Jumala yhdistää miehen ja naisen.
melko syvällinen asia.
siksi lienee vaikea olla aidosti iloinen ilotyttö - kun koko ajan revitään erilleen
Patun esiin tuoma teksti on muutenkin varsin hurja!
Kaikki on minulle luvallista, mutta ei kaikki ole hyödyksi; kaikki on minulle luvallista, mutta minä en saa antaa minkään itseäni vallita.
Ruoka on vatsaa varten ja vatsa ruokaa varten; ja Jumala on tekevä lopun niin toisesta kuin toisestakin.
Mutta ruumis ei ole haureutta varten, vaan Herraa varten, ja Herra ruumista varten; ja Jumala, joka herätti kuolleista Herran, on herättävä meidätkin voimallansa.
Ettekö tiedä, että teidän ruumiinne ovat Kristuksen jäseniä?
Ottaisinko siis Kristuksen jäsenet ja tekisin ne porton jäseniksi? Pois se!
Vai ettekö tiedä, että joka yhtyy porttoon, tulee yhdeksi ruumiiksi hänen kanssaan?
Onhan sanottu: "Ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi".
Mutta joka yhtyy Herraan, on yksi henki hänen kanssaan.
1 Kor 6:12-17 KR 1938
Kristitty on yhtynyt - kuin sukupuolisessa aktissa - Kristukseen
ja näin heistä on myös tullut yksi ...
(kirjoitin edellä "yksi liha" mutta se ei ole Raamatussa)
siis ihmisen ja Jumalan yhdistymisessä
- sinun jäsenesi, kätesi, jalkasi, aivosi, suusi, kielesi... ovat Kristuksen jäsenet.
- sinä olet yksi henki Kristuksen kanssa (ei yksi ruumis, sillä Kristuksen ruumiissa on monta jäsentä)
ota tuosta sitten tolkku... eihän tuota voi ihminen järjellään käsittää
vaan varsin intiimiksi menee
missä on kirjoitettu Paavalin lainaama
"yhdeksi lihaksi"
no siinä toisessa luomiskertomuksessa
se kertoo ihmisen luomisesta hyvin eri tavalla kuin ensimmäinen, vaan päätyy aivan samaan tulokseen
mies ja nainen ovat yksi
yksi plus yksi on yksi
mutta tämä edellyttää fyysisen yhtymisen
Niin Herra Jumala vaivutti ihmisen raskaaseen uneen, ja kun hän nukkui, otti hän yhden hänen kylkiluistaan ja täytti sen paikan lihalla. Ja Herra Jumala rakensi vaimon siitä kylkiluusta, jonka hän oli ottanut miehestä, ja toi hänet miehen luo.
Ja mies sanoi: "Tämä on nyt luu minun luistani ja liha minun lihastani; hän kutsuttakoon miehettäreksi, sillä hän on miehestä otettu."
Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi.
1. Moos. 2:21–24 KR 1938
maailman ensimmäinen anestesia
Kirjoittanut: mama
Eipä voisi olla ajankohtaisempaa väitöskirjaa:
Viime lauantaina Antti Yli-Opas väitteli Helsingin yliopistossa avioliiton teologiasta
Nimeke: Avioliiton teologia Englannin kirkossa ja Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa vuosina 1963-2006
Tekijä: Yli-Opas, Antti
Muu tekijä: Helsingin yliopisto, teologinen tiedekunta, systemaattisen teologian osasto
Taso: Väitöskirja (monografia)
Päiväys: 2010-10-16
Kirja löytyy osoitteesta:
https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/63761/avioliit.pdf?sequence=1
Tiivistelmä
Väitöskirja tuo esille kirkon avioliittokäsityksen perusteet ja muutokset
Avioliiton teologia kuvaa käsityksiä mm. seksuaalisuudesta ja rakkaudesta, kirkollisen vihkimisen perusteista sekä avioliiton ominaisuuksista kuten elinikäisyys, uskollisuus ja erottamattomuus.
Kirkkojen käsitykset ovat muuttuneet jonkin verran. Suomessa vihkikaavojen sisältö on ollut suppeampi kuin Englannin kirkossa. Vaikka monimuotoisuutta on lisätty, avioliiton teologia on jäänyt vähälle huomiolle. Vihkikaavat ovat keskittyneet kahdenkeskisyyteen ja yksilölliseen merkitykseen. Nykyinen suomalainen vihkikaava ei mainitse mitään parisuhteen seksuaalisesta tarkoituksesta, lasten syntymisestä tai kasvatuksesta tai eronneiden vihkimisen erityiskysymyksistä.
Myös uskon ja rakkauden kasvaminen jäävät mainitsematta toisin kuin Englannin kirkossa. Taustalla ovat yksilön korostaminen, käsitys kansankirkosta sekä regimenttiopin tulkinta, jonka mukaan avioliitto kuuluu vain maallisen elämän piiriin. Kirkon tehtäväksi jää avioliiton siunaaminen, joka on ollut kirkollisen vihkimisen tärkein merkitys. Painopiste on siirtynyt pysyvästä luomisjärjestyksestä kohti avioliittoa, joka on jatkuvasti muuttuva yhteiskunnallinen instituutio. Lutherin teksteihin nojaava perustelu on jäänyt taka-alalle ja Raamatun käyttö koskee lähinnä luomista. Yhteys reformaatiota aikaisempaan ja muiden kirkkojen teologiaan on huomattavan vähäinen.
Suomessa piispojen kannanotoissa avioliittoon liitetään selvästi enemmän tarkoituksia ja merkityksiä kuin vihkikaavoissa. Ero niiden välillä on yllättävä. Piispojen perustelut avioliitolle ulottuvat miehen ja naisen kahdenvälistä, romanttiseen rakkauteen perustuvaa suhdetta laajemmalle.
Suomalaiset ja englantilaiset tulkinnat avioliitosta poikkeavat toisistaan. Englannin kirkossa avioliitto liitetään myös kristilliseen uskoon ja Kristuksen rakkauteen seurakuntaa kohtaan toisin kuin Suomessa. Englannin kirkko liittää armon jo luomisen perusteella avioliittoon, mikä vahvistuu sakramentaalisessa tulkinnassa. Avioliitto saa uskon ja rakkauden kasvamisessa oleellisen merkityksen. Avioliiton perusluonne yhteiskunnallisena, kaikkia koskettavana instituutiona säilyy, vaikka avioliiton teologiset perusteet on ilmaistu laajemmin kuin Suomessa. Avioliiton vahvasti teologinen tulkinta ei näytä merkitsevän avioliiton ”kirkollistamista” vaan se säilyy maallisena instituutiona.
Tutkimus tarkastelee avioliittoa myös kutsumuksena ja yhteisön osana. Erityisesti Suomessa kutsumukseen ja yhteisöön liittyvät maininnat ovat vähäisiä. Sama koskee rakkauden teologista tulkintaa ja erityisesti Jumalan rakkauden ja aviorakkauden välistä yhteyttä.
Myös käsitykset kihlauksesta, avoliitosta ja avioerosta ovat muuttuneet. Kihlaus on menettänyt sekä yhteiskunnallisen että kirkollisen merkityksensä: siitä on tullut pelkästään yksilöiden toimenpide. Avoliitto ja avioero ovat osa yhteiskunnallista todellisuutta ja ne ovat edelleen ei- suositeltavia, mutta niihin suhtaudutaan aiempaa myönteisemmällä tavalla.
Ajankohtaiseen keskusteluun liittyy esimerkiksi seuraava lainaus sivulta 72:
Avioliitto yhteiskunnallisena instituutiona ja teologisesti perusteltu avioliitto ovat eri asioita.
Tämä ero ei tule riittävästi näkyviin osassa suomalaisia lähteitä, ja siksi syntyy vaikutelma, että kyse olisi samasta asiasta.
Taustalla on etiikan kokonaistulkinta, jossa luonnollinen järki ja usko on asetettu jossain määrin vaihtoehdoiksi.
Uskolle annetaan piispojen kannanotossa aluksi erityinen eheyttävä ja uudistava merkitys, joka ulottaa vaikutuksensa avioliittoon ja perheeseen.
Kun kannanotto kuvaa synnin aiheuttaman vääristymän, se tarjoaa siihen kuitenkin Jumalan sanaa luonnollisen lain kirkastajaksi.
Tässä kohdin synnin turmelemaan todellisuuteen tarjotaan avuksi siis lain kehottavaa merkitystä.
Kun on haluttu pitää kiinni siitä, että on olemassa yksi ja sama etiikka kaikille ihmisille uskosta riippumatta, aiemmin mainittu uskon merkitys jääkin etiikassa pois.
Edelleen lainausta Yli-Oppaalta (mainio nimi papille ja teologille)
Synnin turmelemaan todellisuuteen reagoidaan vain lain kehotuksen avulla.
Jumalan sana esiintyy lain merkityksessä, mutta evankeliumista, rakkautena vaikuttavan uskon herättävästä Jumalan sanasta, ei ole mainintaa.
Avioliitto on sijoitettu tässä mielessä luonnollisen järjen alueelle, etiikan osa-alueeksi.
Raamatun kehotukset toimivat luonnollisen lain kirkastajina, ja kristityt osallistuvat
yleiseen keskusteluun etiikasta ja avioliitosta.
Avioliiton perustelut ovat tästä samasta syystä muuttuneet kirkollisen avioliittoon vihkimisen perusteluiksi.
Painopiste on siirtynyt aktiivisesta avioliiton teologiasta kirkollisen vihkimisen jumalanpalvelusluonteen korostamiseen.
Uskon merkitys luonnollisen lain ja etiikan kirkastajana on jäänyt syrjään.
Antti Raunio on Lutherin teologian analyysissaan todennut, ettei tällainen näkemys vastaa Lutherin käsitystä poliittisen etiikan luonteesta.
Raunion hahmotteleman Luther-tulkinnan mukaan sekä luonnollisella järjellä että uskolla on oma tehtävänsä jumalallisen hyvyyden ja rakkauden toteuttamisessa.
Sitaatti siis loppui.
Tuo auttaa varmaan hieman hahmottamaan, mistä tässä homoliittokeskustelussa oikeastaan on kysymys...
Tuohon sukupuoliyhteyteen liittyvää pohdintaa näyttää löytyvän jo 1100 luvulta:
"Perinteinen, jo roomalaiseen oikeuteen pohjautuva käsitys avioliitosta perustui osapuolten yksimieliseen suostumukseen: consensus facit nuptias.
Tämä tapahtui jo kosinnassa ja kihlaus julkisti tämän yksimielisyyden.
Erillinen kihlausseremonia oli ilmaisu julkisuudesta ja yhteisöön liittymisestä.
Roomalaiskatolisen teologian mukaan consensus ei kuitenkaan yksin riitä avioliittoon, vaan sen lisäksi tarvitaan toteutus, consummatio, joka samaistetaan sukupuoliyhteyteen.
Avioliiton sakramentaalisuus toteutuu roomalaiskatolisen näkemyksen mukaan consummaatiossa, joka tekee liitosta purkamattoman.
Tämä näkemys on peräisin jo 1100-luvulta. Tosin 1100-luvulla käsitys sakramentista oli vielä hajanainen.
Käsitys consummaation sakramentaalisesta luonteesta on näkyvissä edelleen esimerkiksi Johannes Paavali II:n ensyklikassa."
1100-luvulla oli kaksi kilpailevaa käsitystä siitä, mikä tekee avioliiton.
Gratianus ja italialaiset pitäytyivät käsityksessä, jonka mukaan avioliitto muodostui kahdesta vaiheesta, aloitteen teosta keskinäisellä sopimuksella (consensus) ja täytäntöönpanosta sukupuoliyhteydellä (consummatio).
Petrus Lombardus ja pariisilaiset teologit taas edustivat käsitystä, jonka mukaan avioliitto sai alkunsa pelkästään puolisoiden keskinäisestä suostumuksesta.
Tätä perusteltiin Joosefin ja Marian avioliitolla, johon ei katolisen käsityksen mukaan koskaan kuulunut sukupuoliyhteyttä.
Kuitenkin heidän suhdettaan oli pidettävä avioliittona. Consensus ymmärrettiin kahdenlaisena, heti toteutuvana (de praesenti) tai tulevaisuudessa toteutuvana (de futuro).
Jälkimmäinen merkitsi kihlausta, ensimmäinen avioliittoa.
Kumpaan tahansa liittynyt consummatio muodosti paavi Aleksanteri III:n (1159–84) mukaan
pätevän avioliiton.
Kihlaus oli purettavissa hyvästä syystä tai yhteisellä sopimuksella. Katolinen käsitys tällä hetkellä on kompromissi 1100-luvun käsityksistä.
Sen mukaan suostumus (consensus) on riittävä ja pätevä avioliiton syy, ja seksuaalinen yhteys taas avioliiton toteuttaminen (consummatio), joka tekee siitä purkamattoman. Jos toteuttaminen puuttuu, avioliitto voidaan kuitenkin mitätöidä.
Kaksi eri tulkintatapaa avioliiton solmimisen tavasta elävät siis edelleen rinnakkain. Ks.
Olsen Pierre 2001, 220–221 sekä Th atcher 1999, 108–109. Jo kosintaa pidettiin avioliittosopimuksena (ellei tullut rukkasia), joka muodosti yksimielisyyden. Kihlaus oli tämän avioliittosopimuksen vahvistamista.
Naittamisessa ja vihkimisessä avioliittosopimus pantiin toimeksi ja sen jälkeen aviopari johdatettiin sänkyyn, jossa avioliittosopimus sitten tuli toteutetuksi.
”Sänkyyn johdattaminen” oli konkreettinen osoitus sukupuoliyhteydelle annetusta roolista avioliiton solmimisessa.
Edellinen olis iis vielä sitaattia Antti Yli-Oppaan väitöskirjasta.
Eli tuon yhtymisen puuttuminen, eli avioliiton toteutumisen puuttuminenhan on tainnut katolisillakin olla ok syy avioliiton purkamiseen?
Tällöin avioliitosta on siis jäänyt pois tuo Jumalan yhdistäminen?
Voisikos tuon niin tulkita?
Joo voi:
"Katolinen teologi Andre Guindon, jota Thatcher siteeraa, on arvioinut uudelleen ’consensus’ ja ’consummation’ käsitteiden sisältöä.
Ajatus siitä, että konsensus on avioliiton konstitutiivinen tekijä, on hänen mukaansa huonosti perusteltu.
Se perustuu pääosin Marian ja Joosefin avioliittoon, jota ei voi pitää normaalitapauksena, koska Maria ja Joosef eivät katolisen käsityksen mukaan koskaan vahvistaneet avioliittoaan sukupuoliyhteydellä.
Tämän johdosta katolinen teologia johtui päättelemään, että heidän täytyi kuitenkin olla avioliitossa, joten avioliiton muodosti silloin keskinäinen lupaus.
Kirjoittanut: MikkoL
no mama
minähän just kerkisin sanoon etten oo nähny muiden kirjoittavan noin
ja sanot että se on jo 1100 luvulta kirkon kirjoissa
ja patu sanoo että paavali jo niin kirjoitti
punastun aivan noloudesta... paljastin taas oman tietämättömyyteni
Jeesuksen sanoissa on ytyä!
kirjoittanut mama
Trenton konsiilin jälkeen katolinen kirkko jatkoi käytäntöä, jonka mukaan sukupuoliaktilla toteuttamattomat avioliitot saatettiin purkaa.
Tämä vahvistaa sitä, että consensus ei itse asiassa ole varsinainen tekijä avioliitolle katolisen käsityksen mukaan.
Consummatio on tarkoitettu nimenomaan yhdeksi lihaksi tulemisen koko prosessia tarkoittavaksi.
Silloin yksittäinen seksuaaliakti ei riitä sitä kuvaamaan, koska kyseessä on myös kuva Kristuksen ja seurakunnan välisestä suhteesta.
Samalla tavoin yksittäinen kopulaatio ei voi kuvata consummaatiota eikä olla avioliiton konstitutiivinen tekijä.
Muutoin consummaatiosta tulee seksuaalinen tai sakramentaalinen automaatti, joka muistuttaa enemmän ”taikauskoista hedelmällisyyskultin toimintatapaa” kuin kuvaa Kristuksen ja seurakunnan suhteesta.
Tästä syystä consummation on käsitettävä Guindonin mukaan laajemmin kuin tähän asti.
Se on aviollisen sitoutumisen todeksi eläminen.
Samalla on kysyttävä rakkauden merkitystä avioliiton solmimisessa.
Rakkaus on merkittävin tekijä, sekä avioliitosta päätettäessä että siinä elettäessä.
Sen on kuitenkin perustuttava huolelliseen itsensä ja toisensa tuntemiseen.
Se taas ei ole mahdollista ilman todellista kokemusta aviollisesta yhteiselämästä. Näin Thatcher 1999"
Tänne asti sitaattia
Lutherin teologiassa näyttää kihlaus olleen paljon painavampi asia kuin mitä se nykyisin on:
"Luterilaisen teologian lähtökohdat eivät selitä tätä lopputulosta, koska Lutherin yksi keskeisiä muutosvaatimuksia suhteessa keskiaikaiseen katoliseen käytäntöön oli korostaa kihlauksen perustavaa merkitystä.
Painopisteen muutos oli niin suuri, että itse asiassa kihlaus tuli Lutherilla merkitsemään avioliiton solmimista.
Kihlaus velvoitti hänen mukaansa uskollisuuteen, sen oli oltava julkinen, ja myös eroa koskevat periaatteet koskivat jo kihlautuneita.
Myös sukupuoliyhteys kihlauksen aikana oli mahdollinen, koska se tapahtui avioliittotarkoituksessa.
Vihkiminen oli enemmänkin jo solmitun avioliiton juhlimista ja sen tekemistä näkyväksi, että morsian siirtyi isänsä suvusta miehensä sukuun.
Kihlauksen jättäminen pois avioliiton solmimisprosessista on osa luterilaisen avioliittoteologian muutosta."
"Kihlauksen sisältöä on tarkemmin tutkinut muun muassa Reg Harcus, jonka mukaan kihlaus merkitsi avioliittoaikomuksen julkistamista ja myös yhteisön antamaa hyväksyntää avioliitolle.
Kihlauksen tarkoitus olisi antaa aikaa avioliiton tarkoituksen ja merkityksen käsittelylle kihlattujen mielessä.
Kristillisen uskon kannalta se merkitsisi keskustelua uskollisuudesta, avioliiton pysyvyydestä ja muista avioliiton merkityksistä, joita avioliitto-opetukseen voidaan liittää.
Vihkiminen ei silloin olisi enää kristillisen opetuksen vaan juhlan ja siunauksen paikka.
Sekä Englannissa että Suomessa kihlauksen merkitystä ja sisältöä on käsitelty erittäin vähän tutkimukseen valittuna ajanjaksona.
Edellä kuvattu historiallinen tausta selittänee tätä osaltaan.
Lutherin intentio lisätä avioliiton arvostustakihlauksen merkitystä painottamalla on kääntynyt päinvastaiseen suuntaan: kihlaus on menettänyt merkityksensä ja sen johdosta avioliittoon vihkimiseen liitetään nyt kaikki ne merkitykset, jotka Lutherin ajattelussa liittyivät nimenomaan kihlaukseen.
Kihlausta koskevalla muutoksella on välitön liittymäkohta myös avoliiton yleistymiseen.
Trenton konsiilin jälkeen katolinen kirkko jatkoi käytäntöä, jonka mukaan sukupuoliaktilla toteuttamattomat avioliitot saatettiin purkaa.
Tämä vahvistaa sitä, että consensus ei itse asiassa ole varsinainen tekijä avioliitolle katolisen käsityksen mukaan.
Consummatio on tarkoitettu nimenomaan yhdeksi lihaksi tulemisen koko prosessia tarkoittavaksi.
Silloin yksittäinen seksuaaliakti ei riitä sitä kuvaamaan, koska kyseessä on myös kuva Kristuksen ja seurakunnan välisestä suhteesta.
Samalla tavoin yksittäinen kopulaatio ei voi kuvata consummaatiota eikä olla avioliiton konstitutiivinen tekijä.
Muutoin consummaatiosta tulee seksuaalinen tai sakramentaalinen automaatti, joka muistuttaa enemmän ”taikauskoista hedelmällisyyskultin toimintatapaa” kuin kuvaa Kristuksen ja seurakunnan suhteesta.
Tästä syystä consummation on käsitettävä Guindonin mukaan laajemmin kuin tähän asti.
Se on aviollisen sitoutumisen todeksi eläminen.
Samalla on kysyttävä rakkauden merkitystä avioliiton solmimisessa.
Rakkaus on merkittävin tekijä, sekä avioliitosta päätettäessä että siinä elettäessä.
Sen on kuitenkin perustuttava huolelliseen itsensä ja toisensa tuntemiseen.
Se taas ei ole mahdollista ilman todellista kokemusta aviollisesta yhteiselämästä. Näin Thatcher 1999"
Tänne asti sitaattia
Lutherin teologiassa näyttää kihlaus olleen paljon painavampi asia kuin mitä se nykyisin on:
"Luterilaisen teologian lähtökohdat eivät selitä tätä lopputulosta, koska Lutherin yksi keskeisiä muutosvaatimuksia suhteessa keskiaikaiseen katoliseen käytäntöön oli korostaa kihlauksen perustavaa merkitystä.
Painopisteen muutos oli niin suuri, että itse asiassa kihlaus tuli Lutherilla merkitsemään avioliiton solmimista.
Kihlaus velvoitti hänen mukaansa uskollisuuteen, sen oli oltava julkinen, ja myös eroa koskevat periaatteet koskivat jo kihlautuneita.
Myös sukupuoliyhteys kihlauksen aikana oli mahdollinen, koska se tapahtui avioliittotarkoituksessa.
Vihkiminen oli enemmänkin jo solmitun avioliiton juhlimista ja sen tekemistä näkyväksi, että morsian siirtyi isänsä suvusta miehensä sukuun.
Kihlauksen jättäminen pois avioliiton solmimisprosessista on osa luterilaisen avioliittoteologian muutosta."
"Kihlauksen sisältöä on tarkemmin tutkinut muun muassa Reg Harcus, jonka mukaan kihlaus merkitsi avioliittoaikomuksen julkistamista ja myös yhteisön antamaa hyväksyntää avioliitolle.
Kihlauksen tarkoitus olisi antaa aikaa avioliiton tarkoituksen ja merkityksen käsittelylle kihlattujen mielessä.
Kristillisen uskon kannalta se merkitsisi keskustelua uskollisuudesta, avioliiton pysyvyydestä ja muista avioliiton merkityksistä, joita avioliitto-opetukseen voidaan liittää.
Vihkiminen ei silloin olisi enää kristillisen opetuksen vaan juhlan ja siunauksen paikka.
Sekä Englannissa että Suomessa kihlauksen merkitystä ja sisältöä on käsitelty erittäin vähän tutkimukseen valittuna ajanjaksona.
Edellä kuvattu historiallinen tausta selittänee tätä osaltaan.
Lutherin intentio lisätä avioliiton arvostustakihlauksen merkitystä painottamalla on kääntynyt päinvastaiseen suuntaan: kihlaus on menettänyt merkityksensä ja sen johdosta avioliittoon vihkimiseen liitetään nyt kaikki ne merkitykset, jotka Lutherin ajattelussa liittyivät nimenomaan kihlaukseen.
Kihlausta koskevalla muutoksella on välitön liittymäkohta myös avoliiton yleistymiseen.
Edelliseen asti taas sitaattia.
On jännä, miten muutamassa vuosikymmenessä yhteiskunnan muutokset muuttavat koko ajattelutapaa ja tapaa käsittää asioita.
Avoliitto tosiaan taitaa monille nykyisin olla "pidennetty kihlausaika"...
..........
Päivän Sana 20. 10. 2010 (hauska päiväys)
Tulee aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä mitä kulloinkin mieli tekee.
2 Tim. 4:3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti