Näytetään tekstit, joissa on tunniste Gal 4:19. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Gal 4:19. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Jeesus ei ole ruotsalainen

Elisabeth Ohlson Wallin

Jeesus ei ole ruotsalainen.

apostoli Paavali kirjoitti galatalaisille, että hänen täytyy aivan kivulla synnyttää heidät uudelleen, että Kristus saisi muotoa heissä.

"Minun rakkaat lapseni, jotka minun täytyy vasta-uudesta kivulla synnyttää, siihenasti kuin Kristus teissä jonkun muodon sais!"
Gal 4:19 Biblia 1776

paljon helpommin näyttää käyvän se, että Kristus alkaakin muistuttaa ihmistä.

Todellinen Herra Jeesus ikäänkuin liukenee johonkin, ja yhteisö alkaa nähdä oman kuvansa Jeesuksessa.

Tästähän on ollut nettiruukussa aikaisemmin puhetta, että myös taiteilijoiden kuvat Jeesuksesta kertovat heidän omasta kuvastaan Jeesuksesta.

Vuonna 1998 ruotsalainen valokuvaaja Elisabeth Ohlson Wallin (s. 1961) järjesti Ecce homo nimisen näyttelyn, jossa on 12 kuvaa Jeesuksesta.

Ohlson Wallin on erikoistunut vähemmistöryhmien kuvaamiseen: näissä valokuvissa Jeesus hahmo on homojen, lesbojen, transvestistien ja nahkaan pukeutuneiden ihmisten parissa.

Hän näyttää sopeutuvan joukkoon oikein hyvin ja on heidän näköisensäkin. Etenkin Jeesuksen kastetta esittävä kuva, jossa Johannekseksi pukeutunut malli valaa vettä altaassa seisovan Jeesuksen päälle ja tämän penis on näkyvissä.

Viimeistä ehtoollista kuvaava asetelma perustuu Leonardo da Vincin freskoon, mutta pöydässä Hänen kanssaan istuu nyt apostolien sijasta sateenkaariväkeä.

Jeesuksen ottaminen alas ristiltä perustuu Michelangelon kuuluisaan pieta veistokseen, joka on Pietarin kirkossa Roomassa. Ristin sijasta Maria äidin sylissä on AIDS tautiin kuoleva Jeesus.

Ecce homo näyttely sai silloisen Ruotsin arkkipiispa K.G. Hammarin (s.1943) siunauksen ja Tuulikki Koivunen Bylund (s. 1949) tuotti sen Uppsalan katedraaliin. Tämä ensimmäinen papiksi vihitty suomalainen nainen ja teologian tohtori (Uppsala 1994). Hänet valittiin 8.11. 2009 Hämsöndin piispaksi.

Ecce homo näyttely on kiertänyt Uppsalan jälkeen muissa Ruotsin luterilaisissa kirkoissa ja muuallakin vuosina 1998-2004.

Elisabeth on asettanut kuusi valokuvaa Ecce homo näyttelystä verkkoon omalle sivulleen




Miksi tällainen aihe valokuvaajalle tuli mieleen?

Elisabeth Ohlson Wallinin hyvä ystävä kuoli 1990-luvun alussa AIDS tautiin. Eräät ihmiset sanoivat, että tämä oli pyhän Jumalan rangaistus homoseksuaalisuudesta.

Vastauksena Elisabeth sijoitti Jeesuksen homojen ja lesbojen maailmaan ja varmaan juuri tuo "pieta", AIDSiin kuoleva Jeesus Marian sylissä, on hänelle ollut henkilökohtaisesti hyvin tärkeä.

Mielestäni tämä tausta osoittaa, että Ecce homo -näyttelyn idea ei ole irstailu ja Jumalan pilkka, kuten monet Ruotsin kirkon kauhistuneet jäsenet sitä kuvasivat - hävityksen kauhistus Uppsalan katedraalissa.

Elisabeth näkee Jeesuksen näiden seksuaalisten vähemmistöjen joukossa, ja Hänen hahmonsa alkaa siihen sulautua. Valokuvat perustuvat kuuluisiin taideteoksiin, eivät Raamattuun.



Ecce homo valokuvia voidaan varmaan tästä syystä verrata myös Jesus Christ Superstar musikaaliin, joka on kulkenut voittokulkuaan maailmalla.

Sen omat perusideat Jeesuksesta eivät niinkään nouse Raamatun antamasta kuvasta kuin Tim Ricen (1944) ja Sir Andrew Lloyd Webberin (s. 1948) tavasta nähdä Hänet.



Elisabeth Ohlson Wallin on tullut näistä valokuvistaan tunnetuksi, ja niillä on kyllä varsin shokeeraava teho.

Ymmärrän, että AIDS Jumalan rangaistuksena homoille oli monen mielessä 1990-luvun alkupuolella tuon kauhean taudin alkaessa levitä ilmeisesti Afrikan apinoista alkaen.
(Acquired immune deficiency syndrome)

Kastettava ei koskaan ollut eikä ole näin alastomana, etenkään juutalainen mies roomalaisaikana.

Viimeisellä ehtoollisella Jeesusta esittävä malli on pukenut naisen korkokengät jalkaansa.

Mielestäni tässä on näiden kuvien todellinen ongelma - Raamattu kuvaa Jeesuksen terveenä, todellisena miehenä ja sanoo yksikantaan, että vaikka syntiset viihtyivät Hänen seurassaan, Hän ei koskaan rikkonut Jumalan tahtoa vastaan.

Jeesus ei ole ruotsalainen.

Ecce homo näyttelyn mies ei ole Raamatun Jeesus, vaan nopeasti muuttuvan ruotsalaisen kulttuurin haastava ja väkevä tuote 1990-luvulta - ihmisen kuva.

Jeesus ei ole suomalainen

Jeesus ei ole suomalainen.

apostoli Paavali kirjoittaa paljon siitä, kuinka hänen täytyy oikein kivulla synnyttää lähetystyönsä tuloksena syntyneitä kristittyjä Galatiassa - että Kristus saisi muotoa heissä.

"Minun rakkaat lapseni, jotka minun täytyy vasta-uudesta kivulla synnyttää, siihenasti kuin Kristus teissä jonkun muodon sais!"
Gal 4:19 Biblia 1776

helposti tilanne on se, että meissä on vähemmän Kristuksen muotoa, kuin meidän Jeesuksessamme meidän omaa muotoamme.

uskomme alkaa etääntyä Raamatusta ja meille syntyy jonkinlainen fiksaatio, mielikuva, millainen Jeesus on.

ja tässä kristillisyydessä Hän alkaa sitten näyttää pesunkestävältä suomea ja savoa puhuvalta esikoiselta.

ikäänkuin liukenee porukkaan, Hänen persoonallisuutensa ja otteensa lipeää, Hänelle annetaan tietty kunniatehtävä - Hänen nimessään ja veressään synnit todistetaan anteeksi.

Jeesus on saanut esikoislestadiolaiset tutut ja turvalliset kasvot, eikä Hän enää erotu joukosta.

ahkerat, luotettavat, uskolliset, kärsivälliset miehet ovat ottaneet Hänen tehtävänsä kristillisyyden tien valaisemisessa ja rohkaisemisessa matkalla kotiin, sinne jonnekin, jossa autuaasti nukkuneet isät ja äidit jo ovat.

tämä on suhteellisen kuollut Jeesus, ristiinnaulittu ja kääriliinoihinsa käärittynä, kuolleen uskon - tai oikeastaan aidon epäuskon - haudassa.

suomalainen tai ruotsia puhuva Jeesus, aito skandinaavi, tämän kristillisyyden näköinen - sivuasia oikeastaan tosipaikan tullen.

elämä on elettävä.



tämä ei ole aitoa kristillisyyttä, missä Jeesus on kuin utukuva, jossain siellä sateenkaaren tuolla puolen.

älä anna kenenkään syöttää itsellesi pajunköyttä, vaikka kuinka hurskaan näköistä.

kristillisyys ei ole ihmisten neuvojen ja ohjeiden seuraamista, Lapin äänen kuuliaista tottelemista.

kristillisyys on Jeesuksen seuraamista.

eikä Hän ole suomalainen.


kuka ikänä tahtoo tulla minun perässäni, hän kieltäköön itsensä, ja ottakoon ristinsä, ja seuratkoon minua.

Mk 8:34 Biblia 1776


tämä muukalainen ja outo Jeesus ei ole joku pieni taskujumala, jota voit kantaa mukanasi ja vyöttää itsesi ja mennä minne tahdot.


Hän on ainoa Tie

älä lähde millekään muulle tielle, kehotti sinua sille sitten kuka tahansa.

ole ristin tien kulkija

saat aivan oman ristisi kannettavaksesi

kanna sitä, ja seuraa Jeesusta minne Hän sitten sinut viekin tässä elämässä - ja tulevassa.



jos oma herätysliikkeesi vie sinut pois tältä tieltä, sulje ruksan ovi.

jos kirkkosi vie sinut pois tältä tieltä, älä kulje sitä kirkkotietä enää äläkä souda sitä kirkkovenettä enää.

sillä vain tämä tie vie perille

Jeesus Kristus

eikä Hän ole suomalainen



no jos Jeesus ei ole suomalainen eikä ruotsalainen eikä venäläinen eikä saksalainen

kai Hän kuitenkin on Esikoinen

siis tämän kristillisyyden Esikoinen


vois sinua kysyjää!

te eksytte, koska ette tunne raamatuita



Pääsiäispäivä

Kristus on ylösnoussut!

Pääsiäispäivänä riemu kaikuu seurakunnassa: Kristus on ylösnoussut!

Pääsiäisen sanoma on kristillisen uskon ydin ja perusta. Enkelin viesti saavuttaa tyhjän haudan edessä seisovat opetuslapset.

Kristus on herätetty kuolleista, esikoisena niiden joukosta, jotka ovat kuolleet. Hän on voittanut kuoleman, synnin ja kadotuksen vallan.

Ylösnousemus vahvistaa, että Jeesus on Jumalan Poika.



Esikoinen kuolemaan nukkuneiden joukossa.

Kristus nousi kuolleista, kuolemalla kuoleman voitti.

Hän ei kuole enää.

Hän on elämän Ruhtinas

Jeesus elää ja hallitsee tänään 7.7. 2010 koska maailmankaikkeuden Luoja ja ylläpitäjä, Isä Jumala, on antanut Pojalleen kaiken vallan.



tahdothan sinäkin olla Jeesuksen oma

se ei ole jokin pikkujuttu

se tarkoittaa, että sinä olet Jeesuksen

Hän tahtoo käyttää sinua

Hän tahtoo elää kanssasi

Hän tahtoo asua elämässäsi

niin vahvasti, että sinä kuolet

et enää elä sinä, vaan Kristus elää sinussa

ja minkä vielä elät, sen elät Jumalan Pojan uskossa

et misään muussa neuvossa

ristin tie

se ahdistukseen vie

vaan yksin et kulje hetkeäkään

vierelläs aina Jeesuksen näät

... yleensä edessäsi, sillä Hän ei niinkään sano "mene tuonne" kuin "tule mukanani tänne"



lapset laulavat iloisesti

Jumalan lapset

joita ei ole harhautettu muille teille

"Jeesus on tie
mi taivaaseen vie
ja totuus eläMÄ
on Hänen nimenSÄ

Jeesus on tie
mi taivaaseen vie
elämän ja voiton tie"

MÄ SÄ

henkilökohtainen suhde Vapahtajaan

sisäinen Jeesuksen tuntemus

"minun lampaani kuulevat minun ääneni"

...
niin

Jeesus ei ole suomalainen

ei Hän myöskään ole lestadiolainen

kato kun rovasti on Jeesuksen oma, eikä päinvastoin.



Virsi 371
Sun sanas, Herra, kutsuu luokses meitä,
kun käymme täällä kadotuksen teitä
ja teemme turhaan työtä raskasta,
vaan emme pääse synnin kuormasta.

Lahjoitat hengellemme virvoituksen
ja lupaat meille rauhan, lohdutuksen,
kun kiusattuina luokses tulemme
ja tunnustamme oman tilamme.

Tahtosi tiedän, kuulen varoituksen
ja sydämessä tunnen kutsumuksen.
Luoksesi, Herra, tulla tahtoisin,
kun tiesi vain nyt oikein tuntisin.

Vaan miten sokeana nähdä voisi
ja tiekö eksyneelle tuttu oisi,
mitenkä rampa pääsee liikkumaan,
mitenkä kuollut nousee haudastaan?


Kun sanot johtavasi tiellä taivaan
murheeseen, ristiin, kärsimiseen, vaivaan,
myös lupaat viedä kautta kuoleman
kunniaan minut, kruunun voittajan.

Vaan minä raukka pelkään kuolemaani,
en suostu ristiin, sinun antamaasi,
kipuja, vaivoja vain pakenen,
en taivu koskaan alle murheitten.

Ah ole, Jeesus, tienä eksyneelle,
virvoittajaksi tule väsyneelle
ja elämäksi mulle kuolleelle
ja totuudeksi valheen orjalle.

Voimallas ryöstä saalis saatanalta
ja sydämestä särje synnin valta.
Tee rakkaammaksi mulle ristin tie,
se armon tuntemiseen minut vie.

Wilhelmi Malmivaara 1888.
Virsikirjaan 1938.


niin Wilhelmi tiesi mistä puhui...

"Tee rakkaammaksi mulle ristin tie,
se armon tuntemiseen minut vie."

maanantai 21. syyskuuta 2009

Kaste ja essut;: harhakäsitys 1

nettiruukun keskustelujen suosittuja vakioaiheita on kasteen merkitys erityisesti, mitä tulee pienten lasten kastamiseen.

näiden väittelyiden ja ajatusten selvittelyjen pohjavirtana näen usein aivan älyttömän harhakäsityksen, joka on kovin sitkeässä.

käsitys on kuin patinaa, joka on syöpynyt oikein kunnolla kiinni esikoislestadiolaisen kansan sydämiin ja sieluihin, ja jota ei oikein näytä millään järkipuheella saavan sieltä irti.

tämä on näkynyt nyt taas loppukesän ja alkusyksyn aikana nruukun keskusteluissa, ja varsinainen tykistökeskitys alkaa usein elävän uskon puolesta, kun asia otetaan esille.

ja kuitenkin kyseessä on täydellinen harhakäsitys. ammutaan olematonta maalia.


kastetta koskeva harhakäsitys numero uno ilmaistaan esimerkiksi näin:

"ihmisen täytyy henkilökohtaisesti syntyä uudelleen ylhäältä. pelkkä kastaminen kirkon jäseneksi ja nimen antaminen ei pelasta."

ja sitten alkaa varsin toimelias ja väkevä, Raamatun sanalla perusteltu kamppailu sitä vastaan, että joku tulisi autuaaksi vain sen perusteella, että on kastettu.

kun asian raamatullinen perusta on saatu selväksi, löytyy elävästä elämästä lukematon määrä vakuuttavia todisteita siitä, että on paljon luterilaisia kastettuja, jotka eivät pelkää Jumalaa eivätkä ihmistä ja joilla ei ole juuri mitään käsitystä uskonasioista tai kiinnostusta niihin.

joku kerran uskaltautui antamaan tilastojakin, hänen mukaansa 90 prosenttia Suomen ev.lut. kirkon jäsenistä on tällaisia lapsikasteen saaneita väärässä luottamuksessa olevia ihmisiä.


miten niin harhakäsitys?

eikös tuo ole aivan totta, että ihmisen täytyy syntyä uudestaan ylhäältä?

sanoohan Raamattu selvästi, että joka ei synny uudelleen ylhäältä ei voi päästä Jumalan valtakuntaan?

ja kuten äsken sanoin, tätä ketjua voi jatkaa monilla vankoilla Raamatun lauseilla, jotka todistavat samaa ja painottavat uskon merkitystä.

ja sitten, kuten äsken sanoin, tätä ketjua voi jatkaa osoittamalla vääjäämättömin henkilökohtaisin todistein, että Suomen ev.lut. kirkossa on paljon "kastettuja pakanoita" jotka eivät Jeesuksesta mitään tiedä.

ja sitten levy voidaan varmuudeksi aloittaa taas alusta, sanoohan Raamattukin näin.

jne.

ja näemmehän sen omin silminkin että näin on

jne.

ja sanoohan Raamattukin niin

jne.

ja näemmehän sen omin silminkin että näin on

jne.

... ad infinitum


tämä on sielunvihollisen kavala juoni.

hän tuskin vihaa mitään niin syvästi, kuin kastetta ja erityisesti pienten lasten kastetta kristityssä kodissa, juhlahetkeä, jota ympäröi niin siunattu kirkkaus, syvä ilo uuden ihmisen syntymästä ja Jumalan Sanan äärettömän suuret lupaukset ihmiselle, jota Jumala rakastaa.

"sallikaa lasten tulla minun tyköni"

ei wihollinen sitten millään sallisi ja tahtoo riistää tuon Jumalan valtakunnan vaarallisen aseen, kasteen, jota tuonelan portit eivät voita.


mikä ihmeen juoni?

ei tässä ole mistään Saatanan juonista kyse, vaan mehän sanomme, niinkuin on Raamatussa kirjoitettu ja niinkuin omin silmin voimme kaikki nähdä.

ihminen ei voi pelastua ilman uskoa ja aikamme suomalainen yhteiskunta on täynnä kastettuja pakanoita, jotka eivät Jeesuksesta mitään tiedä, ehkä 90 prosenttia, jos oikein arvioimme. Siis ylivoimaisesti suurin osa.

lapsikaste on suuri harha, joka ei tee muuta kuin lietsoo jumalattomuutta ja väärää rauhaa kansan keskuuteen.

ei siinä tapahdu mitään uudestisyntymistä, siis kasteessa, vaan uudestisyntyminen on ....

näinhän Raamattu sanoo...
jne

näemmehjän tämän ihan omin silmin

jne.

... ad infinitum


no minä sanon mikä harha.

koetahan tarkata, mitä lumiukko sanoo, ehkä ulkopuolinen näkee jotain, jota esikosilestadiolaisuuden sisältä on hankalampi erottaa?

tahdotaan pitää kiinni isien opetuksesta, sellaisesta uskosta kuin se on herätyksen siunatuista alkuajoista ollut, sellaisesta uskosta, jota emoseurakunta on aina pitänyt esillä totuuden valona, vakaasti ja horjumatta. Pitäydytään kiinni siinä, mitä on lapsena opittu ja mitä on omille lapsille opetettu.

näin on hyvä.

mutta siinä voi käydä niin, että rukiisen Jumalan Sanan leivän sekaan on tullut pikkusen vihollisen sekoittamaa valhevehnää.

täytyy olla tarkkana kuin porkkana.



essujen parissa elää harhakäsitys kasteesta, joka vääristää kaikki keskustelut tästä aiheesta ja johtaa ajatukset hurskaan näköisesti väärille raiteille.

se on kavala harha, jota ei helposti huomaa.

niin kavala, että vaikka sitä uudelleen ja uudelleen tahdotaan tuoda esiin, niin se vaan ei mene kalloon.

ei uskota totuutta, vaan uskotaan tuo harha ja käydään sitten taisteluun tuulimyllyjä vastaan kuin ne olisivat vaarallisia lohikäärmeitä.

kristittyjen aika ja energia menee varjonyrkkeilyyn, jota ei voi koskaan voittaa.

ovelaa!

ja sangen kavalaa!



essujen keskusteluissa näkyy voimakkaasti tällainen ajatus:

kaste ei yksin riitä pelastukseen, vaan tarvitaan myös henkilökohtainen uudestisyntyminen ylhäältä.

Tässä on kaksi pahaa mokaa:

1. MIKÄÄN KRISTILLINEN KIRKKO EI OPETA, ETTÄ KASTE PELASTAISI ILMAN USKOA

ei mikään kristillinen kirkko maanpäällä tämmöistä älyttömyyttä opeta.

mutta sitä vastaan tapellaan sekä Raamatun että kokemuksen avulla henkeen ja vereen.

varjonyrkkeilyä.



2. KASTE JA UUDESTISYNTYMINEN EROTETAAN TOISISTAAN.

tämä on totaalisesti, ei 90% vaan 100% vastoin pyhän Raamatun opetusta ja on vaarallinen harhaoppi, joka vaivaa Jeesuksen omia.


Kirjoittanut: Rami

Joh. 3:ssa Jeesus asettaa uuden syntymisen ehdoksi Jumalan valtakuntaan pääsemiseksi. Norpan mukaan se voi tapahtua vain evankeliumin saarnan kautta, ei kasteessa, joka sisältää saman evankeliumin.

Raamatussa on sama asia esitetty myös toisin sanoin.

Onko tässä sama tilanne. Jos syödään Jeesuksen (ihmisen pojan) liha ja veri hengellisesti evankeliumin kautta, niin siinä se on pätevä, mutta ei sakramentillisessa syömisessä ja juomisessa, pyhässä ehtoollisessa?

Joh. 6:53 "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, ei teillä ole elämää itsessänne. 54. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.

Kirjoittanut: kolmonen

Summa summarum, Mikko kannattaa kirkon oppia ja on samaa mieltä pappien kanssa, jotka kastetilaisuudessa sanovat, että tämä lapsi on nyt siirretty perkeleen valtakunnasta Jumalan valtakuntaan ja ei siis usko Jeesuksen sanoja:

Matt.18:1. Sillä hetkellä tulivat opetuslapset Jesuksen tykö, sanoen: kuka siis on suurin taivaan valtakunnassa?
2. Ja Jesus kutsui tykönsä lapsen, ja asetti sen heidän keskellensä,
3. Ja sanoi: totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule niinkuin lapset, niin ette suinkaan tule sisälle taivaan valtakuntaan.
4. Sentähden joka itsensä alentaa niinkuin tämä lapsi, se on suurin taivaan valtakunnassa.

Kirjoittanut: MikkoL
tämä esittämäsi asia on esikoisuuden kannalta niin tärkeä ja vahvoja tunteita herättävä, että avaan sille oman palstan.

Kirjoittanut: kolmonen

Mikon teesit mokista:
2. KASTE JA UUDESTISYNTYMINEN EROTETAAN TOISISTAAN.

Kuka mokaa, kun Jeesus sanoo:

Joh.16:20. Totisesti, totisesti sanon minä teille: teidän pitää itkemän ja parkuman, mutta maailma iloitsee: te tulette murheellisiksi, mutta teidän murheenne käännetään iloksi.
21. Kuin vaimo synnyttää, niin hänellä on kipu, sillä hänen hetkensä tuli; mutta kuin hän on lapsen synnyttänyt, niin ei hän enään muista vaivaansa ilon tähden, että ihminen on syntynyt maailmaan.
22. Niin teillä on myös nyt murhe; mutta minä tahdon teitä jällensä nähdä, ja teidän sydämenne on iloitseva, ja ei kenenkään pidä teidän iloanne teiltä ottaman pois.

Tunteeko alle kolmenkuukauden ikäinen lapsi uudensyntymisen kipua?

Paavali kirjoittaa Galatalaisille, jotka ovat jo tulleet kristityiksi, mutta ovat alkaneet uskoa valheapostoleita:

4:19. Minun rakkaat lapseni, jotka minun täytyy vasta-uudesta kivulla synnyttää, siihenasti kuin Kristus teissä jonkun muodon sais!



1. MIKÄÄN KRISTILLINEN KIRKKO EI OPETA, ETTÄ KASTE PELASTAISI ILMAN USKOA

Kuitenkin Mikkokin lainaa useasti vain kohtaa:

Mark.16:16. Joka uskoo ja kastetaan, se tulee autuaaksi;

mutta jättää pois loppuosan:

mutta joka ei usko, se kadotetaan.

Monet raamatun kohdat sanovat uskon pelastavan, eivätkä mainitse mitään kasteesta. Esim:

Joh.3:16. Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainoan Poikansa, että jokainen, joka uskoo hänen päällensä, ei pidä hukkuman, mutta ijankaikkisen elämän saaman.

Apt.16:30. Ja toi heidät ulos ja sanoi: herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä autuaaksi tulisin?
31. Mutta he sanoivat: usko Herran Jesuksen Kristuksen päälle, niin sinä ja sinun huonees autuaaksi
tulee.

Apt.2:14. Hän on sanova sinulle ne sanat, joiden kautta sinä autuaaksi tulet ja kaikki sinun huonees.


Kirjoittanut: MikkoL

nämä ovat hyviä kommentteja ja nostavat esiin keskeisiä pyhän Raamatun kohtia palstan aiheesta.

ensin tästä jälkimmäisestä viestistäsi.

kirjoitan sellaista harhakäsitystä vastaan, että joku kirkko muka opettaisi kasteen pelastavan ilman uskoa.

tuota kärkeä et ehkä aivan sisäistänyt?

sillä olet aivan oikeassa, että Uuden testamentin kirjoitukset läpeensä korostavat Jumalan Sanan uskomisen merkitystä.

Usko Sanaan on itse asiassa koko Raamatun läpi käyvä ydinviesti.

"(Abram) uskoi Herran, ja hän luki hänelle sen vanhurskaudeksi."
1 MS 15:6 Biblia 1776



otat Johannes 16:20-22 esimerkiksi uudestisyntymisen kivuista, siis Jumalan Sanaa kuulevan ja omantunnon tuskia kokevan ihmisen ahdistuksen, ennenkuin evankeliumin Sana rohkaisee hänet uskomaan synnit anteeksi lestadiolaisen - ja monen muunkin herätyksen - armojärjestyksen mukaan.


mutta laitan tähän tuon kohdan viiteyhteydessään tähän uudelleen, ja näemme, ettei Jeesus tässä puhu varsinaisesti uudestisyntymisestä samalla tavoin kuin keskustelussa Nikodemuksen kanssa.

Jäähyväispuheessaan hän lohduttaa läheisimpiä seuraajiaan, jotka eivät aavista, minkä kauhean surun ja murheen ja kivun keskelle he kohta joutuvat, kun Mestari vangitaan, tuomitaan ja naulitaan ristille.

siis Herra otetaan heiltä pois.

tämä ei ole siis pietistisen järjestyksen mukaisen uudestisyntymisen kuvausta varsinaisesti tässä.



Niin muutamat hänen opetuslapsistansa puhuivat keskenänsä: mikä se on, kuin hän sanoo meille: vähän ajan perästä ja ette näe minua, ja taas vähän ajan perästä ja te näette minun, ja: minä menen Isän tykö?

Niin he sanoivat: mikä se on, kuin hän sanoo: vähän ajan perästä? emme tiedä, mitä hän puhuu.

Niin Jesus ymmärsi, että he tahtoivat kysyä häneltä, ja sanoi heille: sitä te kysytte keskenänne, että minä sanoin: vähän ajan perästä ja ette näe minua, ja taas vähän ajan perästä ja te näette minun.

Totisesti, totisesti sanon minä teille: teidän pitää itkemän ja parkuman, mutta maailma iloitsee: te tulette murheellisiksi, mutta teidän murheenne käännetään iloksi.

Kuin vaimo synnyttää, niin hänellä on kipu, sillä hänen hetkensä tuli; mutta kuin hän on lapsen synnyttänyt, niin ei hän enään muista vaivaansa ilon tähden, että ihminen on syntynyt maailmaan.

Niin teillä on myös nyt murhe; mutta minä tahdon teitä jällensä nähdä, ja teidän sydämenne on iloitseva, ja ei kenenkään pidä teidän iloanne teiltä ottaman pois.

Ja sinä päivänä ette mitään kysy minulta. Totisesti, totisesti sanon minä teille: mitä ikänä te anotte Isältä minun nimeeni, niin hän antaa teille.

Joh 16:17-23 Biblia 1776


otat esiin Galatalaiskirjeen kohdan 4:19

"Minun rakkaat lapseni, jotka minun täytyy vasta-uudesta kivulla synnyttää, siihenasti kuin Kristus teissä jonkun muodon sais!"

kiitoksia tästä, sillä tämä jae jäi minulta huomaamatta, kun kokosin tuolla Uuden testamentin kirjoituksia aiheesta "uudestisyntyminen".

Silloin löysin apostoli Paavalilta tuon "uudestisyntymisen peso" kohdan Tiituksen kirjeestä, jota laajalti käytetään, kun keskustellaan pyhästä kasteesta.

kysymme taas, tarkoittaako "kivulla synnyttää" tässä uudestisyntymistä siinä mielessä, kuin toisella palstalla lainaamani Erkki asiasta kirjoitti nyt elokuussa 2009 (olisi hienoa jos kolmonen antaisit oman näkemyksesi Erkin tekstistä)



Kuinka autuaat te silloin olitte! Minä olen teidän todistajanne, että jos se olis mahdollinen ollut, niin te olisitte teidän silmänne kaivaneet ulos ja minulle antaneet.

Olenko minä siis nyt teidän viholliseksenne tullut, että minä teille totuuden sanon?

Ei he teitä oikein kiivaudesta rakasta, vaan he tahtovat teitä minusta pois kääntää, että te heitä kiivaudessa rakastaisitte.

Kyllä kiivaten rakastaa hyvä on, aina hyvyydessä, ja ei ainoastaan silloin, kuin minä teidän tykönänne olen.

Minun rakkaat lapseni, jotka minun täytyy vasta-uudesta kivulla synnyttää, siihenasti kuin Kristus teissä jonkun muodon sais!

Mutta minä soisin olevani teidän tykönänne, että minä taitaisin äänenikin muuttaa; enpä minä tiedä, mitä minä tästedes teen teidän kanssanne.

Sanokaat minulle te, jotka lain alla olla tahdotte: ettekö te lakia kuule?


Gal 4:15-21 Biblia 1776


Uudemmissa käännöksissä kolmosen esille ottama pyhän Raamatun kohta kuuluu

"Lapsukaiseni, jotka minun jälleen täytyy kivulla synnyttää, kunnes Kristus saa muodon teissä"
KR 1938

"Rakkaat lapseni, teidän vuoksenne minun on jälleen kärsittävä synnytystuskia, kunnes Kristus saa muodon teissä."
KR 1992


Galatan alueella (nykyisen Turkin maisemissa) on apostoli Paavalin lähetystyön seurauksena syntynyt kristillinen seurakunta.

näyttää siltä, että tähän seurakuntaan on kuulunut myös paikallisia juutalaisia, jotka ovat tulleet uskomaan että Jeesus on Kristus, Messias.

Paavali sai kokea niin sydämellistä rakkautta heidän puoleltaan, että nämä olisivat pyydettäessä jopa kaivaneet silmät päästään ja antaneet hänelle!

Mutta nyt on tullut toisia opettajia, jotka ilmeisesti tahtovat korottaa Mooseksen lain merkitystä - viedä nämä galatalaiset kristityt takaisin lain alle, vapaan Saaran luota Hagar orjan luo.


Paavali ei lainkaan puhu tässä näiden galatalaisten syntymisestä uudelleen.

Koko tuo ilmaus ei oikein näytä kuuluvan apostolin sanastoon Tiitus 3:5 lukuunottamatta.

Apostoli puhuu tässä itsestään.

Hän, Paavali, on ikäänkuin synnyttänyt galatalaiset kristityt oikein kivulla ja tuskalla.

Nyt, näiden valheopettajien tähden, hänen on käytävä koko tuo prosessi uudestaan ja perusteellisesti korjattava, mikä on mennyt pieleen.

Koko kristikunta saa olla kiitollinen, että Paavali ei jättänyt galatalaisia oman onnensa nojaan valheopettajien käsiin.

meille on Uudessa testamentissa säilynyt tämä ihmeellinen kirje, joka on erityisesti protestanttisessa maailmassa kaikkein keskeisimpiä ihmisen jumalasuhteesta kertovia Uuden testamentin tekstejä.


Galatalaiskirje on niin väkevä, että sen opiskelu Lutherin massiivisen selitysteoksen avulla aiheutti närää eräiden esikoisten parissa ainakin Lahden suunnalla.



laitan tähän alkukielellä tuon tärkeän jakeen Gal 4:19, jotta näemme, onko KR 1992 käännös tarkka vai tapansa mukaan selittelyä...

sehän ei ole sisällöltään toinen kuin Biblian käännös, mutta antaa selvemmän torven törähdyksen suomeksi mistä synnyttämisestä tässä on kyse.

τεκνία μου, οὓς πάλιν ὠδίνω, μέχρις οὗ μορφωθῇ Χριστὸς ἐν ὑμῖν·



teknio mou "minun pienet lapseni, vauvani"
ous "joiden"
palin "uudestaan, taas kerran"
odino "koen synnytyskipuja"


näemme, että suomennoksista juuri KR 1992 on sisällöltään kaikkein tarkin ja kieliasultaan paras:

"Rakkaat lapseni, teidän vuoksenne minun on jälleen kärsittävä synnytystuskia, kunnes Kristus saa muodon teissä."

"teknion" sanan voisi ehkä kääntää näinkin

Pikkaraiseni, kultaseni, vauvelini...

koska sana viittaa nimenomaan aivan pieniin ipanoihin