perjantai 30. tammikuuta 2015

Roomalainen välihuuto lestadiolaisille

Katsellessamme Jumalan valtakunnan vaiheita ihmiskunnan historiassa nousee väistämättä välihuuto kaikille lestadiolaisille

on aika säkissä ja tuhassa tehdä parannus lahkolaisesta opetuksesta Taivasten valtakunnasta, joka tekee meidän Herrastamme Jeesuksesta Kristuksesta pikkuisen ja voimattoman kyläpäällikön.

Hän on kuingasten Kuningas ja herrojen Herra, paavien Paavi ja patriarkkojen Patriarkka, jolle on annettu kaikki valta taivaassa ja maanpäällä.

Suuri on lestadiolaisten synti Taivasten valtakunnan itselleen omistamisessa ja Kristuksen valtakunnan meren pienentämisessä mitättömäksi lätäköksi.


Virsi 228

1.
Vaiti kaikki palvokaamme
salaisuutta Kristuksen.
Hän on tullut keskellemme,
väisty, huoli maallinen.
Kristus täyttää kunniallaan
ääret maan ja taivasten.

2.
Ihmiseksi tänne syntyi
kuningasten kuningas.
Itsensä nyt meille antaa
Jeesus, Herra laupias.
Taivaan leipää lapsillensa
murtaa Kaikkivaltias.

3.
Taisteluunsa Kristus meidät
seuraajikseen vienyt on.
Hän on valo valkeuden,
rauhan lähde loputon.
Voimallansa Kristus murskaa
vallat yön ja turmion.

4.
Kerubitkin siivillänsä
verhoavat kasvojaan,
Kristukselle lakkaamatta
huutavat he kiitostaan:
Halleluja, halleluja,
aamen, aamen ainiaan!

Gerard Moultrie Pyhän Jaakobin liturgian (400-luvulla) kerubiveisun pohjalta 1864.
Suom. Anna-Maija Raittila 1984.
Virsikirjaan 1986.

Kymmenen vuoden keisari-ruletti 275-85

Keisari Probus (276 - 282). Marmoriveistos Musei Capitolini
kuva wikimedia

Tässä lyhyesti kuvattua keisari-rulettia ajatellessa voi kuulostaa oudolta väite, että Rooman kohtalo kääntyi keisari Aurelianuksen myötä 270-75 ja valtakunta alkoi yhtenäistyä uudelleen. Mutta tämä kymmenen vuoden jakso nopeassa tahdissa nousevia ja kuolevia kenraali-keisareita ei juuri vaikuttanut valtiolaivan kurssiin.

Keisaripeli päättyi väkevän keisari Diokletianuksen nousuun 285. Hän vei päätökseen Aurelianuksen alkaman restauraation ja länsi-Rooma sai parisataa vuotta jatkoaikaa, itä-Rooma yli tuhat vuotta!


Koetahan pysyä vauhdissa
Nainen keisarina: näyttää siltä, että Ulpia Severina, murhatun keisari Aurelianuksen puoliso, hallitsi Roomaa itsenäisesti 275-76 kuluessa.

Tacitus niminen upseeri huudettiin armeijan puolesta keisariksi 275 lopulla, mutta hänen uransa päättyi kesällä 276 tappavaan kuumeeseen.

Tacituksen velipuoli Florianus nousi keisariksi ja hallitsi kokonaiset 88 päivää... Idässä olevat legioonat huusivat Probus nimisen upseerin keisariksi 276 ja Florianus murhattiin Tarsossa, apostoli Paavalin kotikaupungissa Vähän-Aasian Kilikiassa.

Serbialainen Sirmiumin kaupungissa syntynyt Probus ei juuri kerinnyt Roomassa käymään vaan vietti aikaansa Euroopassa. Rooman imperium vetäytyi germaanien ja goottien alueilta siten, että Rein ja Tonava tulivat pohjoisiksi rajoiksi. Keisarina Probus pyrki rakentamaan tuhottuja alueita, asetti barbaareja poltetuille rajaseuduille niitä viljelemään ja korjautti Niilin taisteluissa särkyneitä siltoja. Sotilaat eivät saaneet olla tyhjäntoimittajia, ja jos ei sota vaatinut, Probus määräsi heitä maatöihin.

Kuuden hyvän hallitusvuoden jälkeen ilmeisesti ojankaivuuseen kyllästyneet sotilaat murhasivat Probuksen hänen kotikaupungissaan Sirmiumissa vuonna 282.

Jo eläkeikäinen Carus valittiin senaatin toimesta keisariksi 282 ja hän lähti sotaretkelle Persian sassanideja vastaan. Carus asetti varalta kaksi poikaansa keisareiksi rinnalleen, Carinus ja Numerian. Elokuussa 283 Carus sai surmansa ilmeisesti salaman iskusta.

Keisariveljeksistä Carinus johti legioonia Euroopassa ja Numerian jatkoi isänsä taistelua idässä, mutta sairastui Edessan lähellä korkeaan kuumeeseen ja kuoli tautiin marraskuussa 284.


Ratkaisutaistelu Margus-joella 285


Margus-joki, nykyään nimeltään Suuri Morava Serbiassa
kartta wikimedia

Keisari Carinus oli veljensä kuoltua Rooman imperiumin yksinhallitsija. Tilanne oli valtataistelun kannalta haastava ja keisarin henkivartijoiden ratsujoukot huusivat idässä Diocletianus nimisen miehen kilpailevaksi keisariksi.

Carinus marssi haastajaansa vastaan ja roomalaiset legioonat kohtasivat toisensa Margus- joella Moesiassa (Serbian Suuri Morava) heinäkuussa 285. Mitään taistelua ei syntynyt, vaan Carinuksen armeija hylkäsi johtajansa ja siirtyi Diocletianuksen puolelle. Carinus murhattiin leirissä. (Häntä on kutsuttu Rooman historian huonomaineisimmaksi keisariksi - yhdeksän jalkavaimoa eikä välittänyt ainoan lapsensa äidistä Magnia Ubricasta).

Ulpia Severina - Tacitus - Florianus - Probus - Carus - Numerinus - Carinus - Diocletianus

Hurja kymmenen vuoden keisariruletti päättyi - ja kristittyjen äärimmäisen tuskallinen ja vaikea vuosikymmeniä kestänyt lopputaistelu lohikäärmeen kanssa Rooman sielusta alkoi - keisari Diocletianuksen noustua valtaan Margus-joen taistelun jälkeen heinäkuussa 285.


torstai 29. tammikuuta 2015

Aurelianus ja Voittamaton Aurinko

Eräs hienoimpia myöhäisantiikista säilyneitä Sol Invictus kuvia. British Museum
kuva wikimedia

Loistava ratsuritari, etevä valtiomies, valloittaja ja kapinoiden kukistaja, taloudellisten asioiden ymmärtäjä ja hoitaja - siinä keisari Aurelianuksen saavutuksia.

Mutta mitäpä ne meille merkitsevät, Rooman vanhaa historiaa nousu- ja laskukausineen. Totta.

Vaan keisari Aurelianus ei ainoastaan näissä maallisissa asioissa hoitanut virkaansa. Hän tarttui hallitsijan otteella myös Rooman hengelliseen elämään, ja näillä toimenpiteillä on vaikutusta yhä tänäpäivänä sinun ja minun elämään länsimaisen sivilisaation lapsina.

Uskonto valtakunnan sisäisenä yhdistäjänä
Rooman imperium käsitti valtavan määrän eri kansoja ja kulttuureita Välimeren ympärillä, joka jättää Euroopan Unionin varjoon - siihen näet kuului suuri osa Eurooppaa, Lähi-itä ja pohjois-Afrikka. Maailman ääri oli Espanjassa (Iberia), jossa alkoi maailmaa ympäröivä meri. Vanha pyhiinvaellustie vei sinne äärettömän rannalle, ja kristityt jatkavat perinnettä kutsuen paikkaa pyhän Jaakobin kaupungiksi, Santiago de Compostela. Sinne Euroopasta ja Espanjan halki johtava patikkamatka on esikristillistä perua.

Tällä alueella olevien uskontojen paljous oli roomalaisten valloittajien huolenaiheena alusta alkaen, kun tuo huikea imperium alkoi kasvaa parisataa vuotta ennen Jeesuksen syntymää. Juutalaisten kuninkaaksi uskonnollisin perustuin ryhtyminen oli suuri hengellinen uhka, ja messias-kandidaatit järjestään teloitettiin valtion vihollisina.

Keisarin hyväksi uhraaminen ja uhrilihan syöminen, uhriviinin juominen, olivat keino pitää tämä suunnaton valtakunta sisäisesti koossa. Uskoit mitä uskoit, Mithraan, Isis-jumalattareen, Olympoksen kaartiin, pohjois-Afrikan pakanallisiin heimojumaliin - samapa tuo, kunhan sen lisäksi osoitit alamaisuutta uskonnollisesti myös vallanpitäjille. Vain juutalaiset olivat tästä vapautetut, keisarien arvostaessa heidän vanhaa uskontoaan ja filosofiaan. Kun juutalaiset sitten nousivat kapinaan keisaria vastaan, se oli heidän valtakuntansa loppu pariksi tuhanneksi vuodeksi.

Uusi stragegia
Aurelianus ei korostetusti seurannut Deciuksen ja Valerianuksen esimerkkiä pakottaa kaikki todistettavasti uhraamaan keisarin hyväksi. Homma ei oikein toiminut ja krisittyjen hapatus levisi kansan taikinaan kuin Jeesuksen vertauksessa

"Toisen vertauksen sanoi hän heille: taivaan valtakunta on hapatuksen vertainen, jonka vaimo otti, ja sekoitti kolmeen vakkaan jauhoja, siihen asti kuin kaikki happani." Mt. 13:33

Kaikki happani ja alunperin tavallisen kansan parissa levinnyt uskonto ulottui kaikkialle, kristittyjä löytyi jo aina senaattia myöten.

Mites tämä asia hoidetaan kuntoon valtakunnan yhtenäisyyden hoitamiseksi?

Kesiari Aurelianuksen ratkaisu Rooman hengelliseen hajanaisuuteen ei ollut vainot - tosin hänenkin aikanaan kristittyjä on vainottu - vaan kilpailevan uskonnon tuominen paikalle.

Kilpailuttaminen pakottamisen sijasta
Tämä oli lohikäärmeen älykäs veto, jonka lahjakas keisari toteutti kaikkea hyvää tarkoittaen. Yhdistetään Rooma sisäisesti hienolla uudella palvonnalla, ja mikäs sen hienompi kuin Aurinko!

Painamme tämän mieleemme - vastaiskuna voimakkaasti leviävälle nasarealaisten lahkolle Rooman keisari alkoi suosia yhden jumalan palvontaa, jonka hän toivoi valloittavan kaikkien mielet ja sydämet kirkkaudellaan ja viisaudellaan - Sol Invictus, Voittamaton Aurinko.

Tämä tapahuu taistelun kiihtyessä Kristuksen ja lohikäärmeen kamppailussa Rooman sielusta ja on erittäin vaarallinen veto Israelin Jumalaa vastaan. Ajatelkaamme vain islamin vaihtoehtoa kristinuskolle, joka toimii edelleen erittäin tehokkaasti tuhoten kristillisyyden juuriaan myöten sieltä, minne se leviää.

Keisari Aurelianus nostaa Rooman legioonien suosiman Auringon valtakunnalliseksi pääjumalaksi ja rakennutti pääkaupunkiin temppelin vuonna 274. Rakennus tehtiin kaupunkilaisten suosimalle vanhalle puistoalueelle Quirinalis kukkulan rinteelle paikkaan nimeltä Campus Agrippae. (Mitään ei ole tietääkseni säilynyt tästä temppelistä nykyaikaan).

Keisarin tarkoitus oli, että koko maailma, jota Rooma hallitsee, palvelisi omien jumaltensa ohella myös Aurinkoa yhdistäen kansoja ja kulttuureita hengellisin sitein. Voisimme verrata tätä valtiollista ratkaisua jopa aikamme kommunismin tavoitteeseen saada kaikki kiinalaiset maolaisiksi syrjäyttäen Konfutsen, Dalai Laman ja muuta vanhat kultit. Stalin rikkoi kirkkoja ja vainosi kristittyjä samasta syystä - materialistinen järkevä tieteellinen ateismi yhdistäisi uuden uljaan maailman henkisesti ja poistaisi hengellisyyden muinaiset rippeet kansasta.

Auringon kulttia ei lähdetty pakottamaan vaan ilmeisesti odotettiin, että se omalla kirkkaudellaan ja voimallaan vakuuttaa ihmiset ja kutsuu heidät valoon.


Sol Invictus kultti kansan parissa
Aurelianuksen aikana Roomassa oli kaikkiaan neljä Auringon temppeliä, joista yksi hänen rakennuttamansa. Kohottaakseen kultin sosiaalista asemaa, Sol Invictus papit nostettiin tavallisen papin tai papittaren (sacerdos) arvosta korkeimpaan papin arvoon (pontifex) ja kaikki olivat senaatin jäseniä.
pontifex maximus oli näiden prelaattien joukossa korkein arvonimi, jonka rooman piispa myöhemmin omaksui itselleen.

Kansan parissa Auringon palvonnan edistämiseksi ryhdyttiin vuodesta 274 lähtien järjestämään neljän vuoden välein urheilukisoja.

Nykyaikana antiikin kisaperinne on viritetty uudelleen mutta ei Auringon vaan Olympoksen jumalten nimissä - olympialaiset olivat aluksi Turkin alta itsenäiseksi pyrkivän Kreikan ja ensimmäiset nykykisat pidettiin Ateenassa 1859."Pyhä" olympiatuli haetaan auringon sytyttämästä liekistä Olympos vuorelta Jupiterin maailmasta.

Keisari Aurelianus joulun isä?
Tiedämme Konstan ajoilta, että Roomassa vietettiin 25.12. suurta juhlaa Dies Natalis Soli Invictis - voittamattoman auringon syntymä. Sen ajankohta on vuoden lyhyimmän päivän tuntumassa, kun aurinko on "heikoimmillaan". Historiasta ei kuitenkaan tunneta mitään dokumenttia, joka yhdistäisi keisari Aurelianuksen tähän juhlaan.

Aurelianus, ratsuritari ja Aurinko

Kritiikkiä tarvitaan
Minulle tämä historia tulee Herran antamana näkynä, visiona, valtavalla ja mukaansatempaavalla voimalla. Siksi on olennaisen tärkeää, että lukijalla on jalat tukevasti maassa ja että hän silmät korvat tarkkana arvostelee kaikkea Jumalan sanan valossa ja terveellä järjellä kravaattiin, lipereihin tai muuten karvoihin katsomatta. Tärkein on totuus, onko asia näin vai onko se jotenkin toisin. Jos jutut ovat outoja, lähteitä kyllä löytyy tietojen tarkistamiseen.

Arvostelu ei ole vain sallittua vaan toivottua. Näin minäkin saan oppia keskusteluista uutta.

Herramme Jeesuksen Kristuksen ja tämän maailman ruhtinaan, lohikäärmeen, taistelu Rooman imperiumin sielusta lähestyy ratkaisevia vaiheita. Lohikäärmeen puraisut ovat erittäin älykkäitä ja verisiä niin että Jeesuksen omat ovat aivan hätää kärsimässä. Vaan Kuninkaamme vastaisku on suorastaan mielettömän hieno, ja maailma yhä tänään ihmettelee, mitä Jumalan Poika teki.

Imperiumin kriisi alkaa laueta
Taustana ratkaisutaistelulle on hajoamispisteessä olevan Rooman uusi nousu, sen armeijan ja rahojen, sisäisen yhtenäisyyden ja tehokkaan hallinnon korjaaminen. Jeesus salli tämän ensinnäkin siten, että murhaava pyhän Kyprianuksen rutto laamtui vuonna 270.

Tapahtumien käännekohta ei taaskaan ole nimettömien yhteiskunnallisten tai taloudellisten voimien tulos, kuten marksilainen näkemys historiasta tahtoo korostaa. Ei. Kyseessä on taas yksi ihminen, jonka kautta valtakunnan kohtalo muuttui.


Aurelianus
Keisari Aurelianus oli hevosmies ja sananmukaisesti ratsasti valtaan. Hän ei ole ylhäistä sukua, vaan yksinkertaista väkeä Serbiasta liittyen 20 vuotiaana Rooman armeijan palveluun.

Koska kyse on ratkaisevan tärkeästä tyypistä, katsomme asioita hieman tarkemmin ymmärtääksemme, missä mennään ja miksi hengellinen sota kävi hänen lyhyen hallintoaikansa jälkeen niin kertakaikkiaan veriseksi.

Aurelianus syntyi tavalliseen maalaisperheeseen 9.9. 214 Serdica nimisessä kaupungissa (nykyisin Bulgarian pääkaupunki Sofia). Hän ei siis ole korkea-arvoista roomalaista sukua, josta ponnistaa yhteiskunnan huipulle. Mutta rohkea ja taitava hevosmies, joka liittyi noin kaksikymppisenä mukaan Rooman armeijaan ja pääsi keisari Gallienuksen ratsuväen eskadrooniin.


Legioonan jalkamiehen aseistus
Legioonalaisen jalkamiehen varustus
kuva blogger.com
Puhuttaessa Rooman armeijasta mieleemme nousevat katapulttien jälkeen legioonalaiset, kovassa kurissa koulutetut sandaaleissaan sadanpäämiesten ja kenraalien johtamina marssiva jalkaväki. Aseistuksena lyhyt roomalainen miekka, vaarallisen pitkällä rautakärjellä varustettu keihäs, puolustuksena kypärä, rintahaarniska ja raskas nuolia ja sotakirveenkin iskun kestävä kilpi.

Efesolaiskirje kuvaa tätä jalkamiehen varustusta, joka parisataa vuotta aiemmin oli hyvin samantapainen kuin 200-luvun loppupuolella

Sentähden ottakaat kaikki Jumalan sota-aseet, että te voisitte pahana päivänä seisoa vastaan ja kaikissa asioissa pysyväiset olisitte.
Niin seisokaat vyötetyt kupeista totuudella, ja vanhurskauden rintaraudalla puetetut,
Ja jalat valmiiksi kengitetyt, saarnaamaan rauhan evankeliumia.
Mutta kaikissa ottakaat uskon kilpi, jolla te voitte sammuttaa kaikki ruman tuliset nuolet.
Ja ottakaat päähänne autuuden rautalakki, ja hengen miekka, joka on Jumalan sana,
Ef 6:13 - 17
Roomalainen ratsumies - näytös
kuva wikimedia

Ratsujoukot
Rooman armeijassa oli pääjoukkojen, jalkaväen legioonien, rinnalla tukena ratsuväki, equites romani. Imperiumin ratusväki oli erittäin hyvin koulutettua porukkaa ja miesten palkkaus noin 20% korkeampi kuin jalkaväessä.

Ratsumiehillä oli perinteisesti raskas haarniska, kookas kilpi, keihäs ja pitkä miekka (sparta) - hevosen selässä istuessa näet jalkamiesten lyhyt miekka ei ulottunut lyömään vihollista tehokkaasti. Ratsuväen erikoismiehet oli varustettu jousin.

Keisari Gallienus kehitti raskaan ratsuväen rinnalle vuonna 260 nopeasti liikkumaan tarkoitetun ja siksi kevyemmin varustetun ratsujoukon, jota tarvittiin etenkin taisteluissa barbaareja kuten gootteja, allemanneja ja frankkeja vastaan.

Aurelianuksen nousu ratsumiehenä
Näihin joukkoihin Aurelianus pääsi hyvänä ratsastajana ja nousi siellä taitojensa ansiosta ratsujoukkojen komentajaksi. Ratsuväen magister equitum oli tehtävissään hyvin lähellä keisaria, eräänlainen marsalkka nykyajan kieltä käyttäen, ja Aurelainus nautti sekä Gallienuksen että Claudiuksen täyttä luottamusta.

Voimme mielessämme kuvitella Aurelianuksen sotilasuraa sen jälkeen, kun Claudius II Goottilainen oli murskannut goottien joukot Naissuksen taistelussa 268. Dalmatian kevyen ratsuväen johtajana hänen tehtävänä oli laukata ympäri Balkania ja ahdistella pakenevia gootteja ja muita barbaareja:

Tieto tulee, että tuolla on gootteja tai heruleja tai gepideitä. Heimot liikkuivat perheineen ja karjoineen Rooman mailla miesten taistellessa ja ryöstäessä, minkä ennättivät. Varovainen lähestyminen hevosten selässä tavoitteena yllätys, hurja huuto metsän keskeltä ja laukka kohti ihmisjoukkoa, keihäät ja miekat heiluvat säälimättä vanhoja tai lapsia, naisia tai miehiä, veri valuu, liekit leiskuvat, orhit korskuvat ja kaviot hakkaavat maata.

Melkoista elämää - ja kuolemaa - Aurelianuksen sotilasura.


Hevosmiehet pelastamaan pulaan joutuneita!
Talvella 269 syntyi hyvin vaarallinen tilanne. Kylmästä värisevät gootit olivat paenneet Balkanin vuorille (Haemus vuorille) ja kärsivät nälästä. Keisari Claudius päätti tehdä heistä lopun ja lähetti jalkaväen legioonan lopettamaan näiden ihmisten elämän. Aurelianus varoitti keisaria ja kehoitti sen sijaan ottamaan ratsuväen sinne mukaan, mutta keisari ei ratsuväen komentajan neuvosta piitannut.

Ja niin kävi, että epätoivoiset gootit iskivätkin legioonaan todella lujasti, mursivat sen linjat ja pääsivät loukusta rintamaan. Koko Rooman armeijan osastoa uhkasi nyt täydellinen tuho, kun dalmatialaiset ratsujoukot laukkasivat viime hetkellä Aurelianuksen johdolla paikalle ja löivät gootit. Kuin kunnon John Waynen länkkärissä, inkkarit voitolla kunnes ratsuväki saapuu.

Nousu keisariksi
Tämä vaihe Aurelianuksen sotilaan uralla päättyi, kun pyhän Kyprianuksen rutto viimeisessä iskussaan surmasi suuret määrät sekä armeijan miehiä että gootteja - kansa liukeni sen myötä kuolemaan ja tilanne laukesi.

Kesällä 270 ruton raivotessa tilanne goottien kanssa rauhottui. Elokuussa tuli sitten tieto, että Claudius II Gothicus oli kuollut ruton uhrina. Senaatin valitsema Quintillius ei kauaa kestänyt, armeija huusi ratsuritari Aurelianuksen keisariksi - ja teki siinä erinomaisen valinnan.

Tämä pystyvä sotilas näet onnistui muutaman vuoden aikana yhdistämään Rooman hajoavan valtakunnan Galliasta Italiaan ja itään, jossa hän tuhosi parthilaisten valtakunnan - koko Rooma Välimeren ympärillä oli palautettu entiseen loistoonsa vain viidessä vuodessa, Aurelianuksen ollessa keisarina 270 - 275.

Valuttakriisin hoitaminen
Antoniuksen hopeapitoisuuden lasku 240 - 270
kuva wikimedia


Keisari Aurelianus ei menestynyt ainoastaan sotilasuralla nousten nopeasti Rooman ratsuväen komentajaksi ja keisarien läheiseksi neuvonantajaksi ja ystäväksi.

Suurena ongelmana valtakunnan asioissa oli heikentynyt valuutta - sille oli käynyt ruplasti.

Aurelius alkoi selvittää, missä ongelma on ja yllättäen kävi ilmi, että syynä olivat Rooman omat rahapajat, joissa metallirahat lyötiin. Siellä työntekijät pistivät hopeat omiin taskuihinsa ja kolikkojen hopeapitoisuus oli pahasti alle sen, mikä olisi pitänyt olla.

Keisari ei tätä hyvällä katsonut. Valtakunnan rahapajan päällikkö rationalis Felicissimus puolestaan halusi säilyttää hopean virran omiensa rahapusseihin ja nostatti pääkaupungissa kapinan keisaria vastaan. Hänen osaltaan kapina päättyi lyhyeen pään pudotessa permantoon teloittajan terävän miekan irroittamana.

Kaupunkilaiset jatkoivat mellakointia suurin joukoin myös leipää vaatien. Keisarin määräyksestä sotilaat päästivät ilmat ainakin 7000 kansalaiselta Caelia kukkulan taistelussa, joka on yksi Rooman seitsemästä kukkulasta.

"Ja tässä on mieli, jolla viisaus on. Ne seitsemän päätä ovat seitsemän vuorta, joidenka päällä vaimo istuu." Ilm 17:9.

Rooman seitsemän kukkulaa ovat Capitolinus, Palatinus, Caelius, Aventinus, Quirinalis, Viminalis ja Esquilinus.

Kapinan kukistamisen jälkeen keisari Aurelianus teki merkittävän ratkaisun, joka hetkeksi lujitti valtakunnan taloutta. Rahojen arvon ja maineen mentyä väärän hopeapitoisuuden tähden, hän antoi nostaa antonianus kolikon hopean taattuun 5%. Aurelianuksen jälkeen rahan alamäki jatkui ja antonianukset olivat 300-luvun taitteessa suurimmaksi osaksi mitätöntä kokoa ja pronssia.

Yllä oleva kuva kertoo havainnollisesti antonianusten hopeapitoisuuden nopeasta laskusta -- melkein kuin Saksan markka 1920-luvulla mutta ei ihan.

Sol Invictus
Uskontopolitiikan uutena vetona keisari Aurelianus nosti Voittamattoman Auringon palvonnan valtiollisen elämän huipulle. Tästä merkittävästä asiasta seuraavassa blogitekstissä hieman enemmän.


Aurelianuksen kuolema
Keisari Aurelianus kuuli uutisia Persiasta - mahtava shaahi Shapur I oli kuollut 272 ja hänen nuorin poikansa ja seuraajansa sassanidien hallitsijana Hormizd I vuonna 273. Nyt olisi otollinen tilanne hyökätä tämän valtakunnan kimppuun.

Vuonna 275 Aurelianus lähti armeijansa johdossa kohti Persiaa ja saapui Blosporin salmelle asettuen Caenophurium nimiseen kaupunkiin odottamaan salmen ylittämistä (nykyisen läntisen Istanbulin tuntumassa). Siellä hänen omat henkivartijansa (praetorium) murhasivat hänet ilmeisesti peläten ankaran keisarin kättä.

Keisari Aurelianuksen hallitusaikaa kesti siis vain viisi vuotta 270 - 275. Sen aikana hän onnistui yhdistämään hajoamistilassa olevan valtakunnan sotilasvoimin, uudistamaan hallintoa ja rahataloutta ja näin kääntämään Rooman kohtalon.

Kristuksen kannalta merkittävää oli uuden vastustajan saapuminen näyttämölle - muinainen kreikkalais-roomalainen auringon palvonta, Sol Invictus, nostettiin valtion pääuskonnoksi ilmeisenä tarkoituksena yhdistää valtiota sisäisesti hengelliseltäkin kannalta.

Taistelu Rooman valtakunnan sielusta siirtyi pian Aurelianuksen kuoleman jälkeen uudelle vaihteelle ja ratkaisuotteluksi.

tiistai 27. tammikuuta 2015

Claudius II Gothicus

Claudius II Gothicus. Brescian museo, Italia.
"Santa Giulia 4" by User:Ronan.guilloux/gallery -
Own work. Licensed under CC BY 2.5 via Wikimedia Commons

Katsauksemme Konstan taustoihin lähestyy H-hetkeä, jota ennakoi sankarikeisari Claudius II Gothicus (213-270) ja hänen lyhyt hallitusaikansa 268 - 270.

Mies oli niin pystyvä sotilasjohtaja, että Konstantinus Suuren propagandistit koettivat osoittaa sukulaisuuden miesten välillä. Oli sen kanssa miten oli, Konstantinus syntyi 27, helmikuuta 272 keisari Claudius II suurimman sotilaallisen voiton paikassa, Naissus nimiesessä kaupungissa (nykyinen Nis Serbiassa). Goottien suuri armeija lyötiin siellä vuonna 268 tai 269 niin pahoin, ettei heistä sataan vuoteen sen jälkeen ollut häiriötä (sen jälkeen sitä enempi!)

Maailma juhlii nykyään 14. helmikuuta ystävänpäivää, Valentine's Day, sydämin ja suklaarasioin. Rakkauteen liitetty pyhä Valentinus kuoli historiallisesti hyvin hataran perimätiedon mukaan marttyyrinä keisari Claudius II aikana. Mutta koska kyseessä on keskiaikana esiin nostettu pyhimys, jonka historiasta ei tiedetä juuri mitään, linkki tähän juhlittuun keisariin voi olla keksitty. (Nykyisessä muodossa ystävänpäivän vietto alkaa 1300-luvun Englannissa.


Keisari Claudius II
Claudius syntyi vuonna 213 Illyriassa, mahdollisesti juuri Naissuksessa. Hän ei ollut jaloa roomalaista sukua vaan "barbaari" sen ajan luokituksen mukaan. Nuoresta asti hän palveli Rooman legioonassa ja nousi lihaksikkaana, rohkeana ja raakana ratsumiehenä korkeaan asemaan monien taistelujen keskellä kunnes keisari Galleniuksen ottaessa hänet läheiseksi avustajakseen.

Kerrotaan, että Claudius oli niin vahva että löi hevosen hampaat yhdellä nyrkin iskulla sisään. Painiottelussa joku vastustaja parka tarttui häntä arkaan paikkaan jalkojen välissä ja Claudius mojautti nyrkillä hänenkin hampaansa sisään tästä suuttuneena.

Kun keisari Gallienus murhattiin kesällä 268 Claudius oli Milanossa. Hänen sotilaansa huusivat hänet siellä keisariks, johon senaatti mielellään suostui.

Valinta osui kohdalleen, sillä tämä keisari johti Rooman armeijan erääseen sen pitkän historian loisteliaimpaan voittoon, joka käänsi horjuvan valtakunnan kohtalon.


Gootit tulevat!
"GothicInvasions 267-269-en" by Dipa1965
- Own work. Licensed under CC BY-SA 3.0 via Wikimedia Commons

Ensimmäisen jykievän iskun Roomaa vastaan teki 267 skandinaaviasta lähtenyt Heruli kansa, joka oli asettunut itä-Saksan seudulle. He seilasivat viidellä sadalla laivalla ja pistivät ranttaliksi pitkin Aegeian merta nykyisen Istanbulin alueesta alkaen. Rooman laivasto löi nämä gootit 269.

Toinen ja ratkaiseva isku oli sitten 269, kun pelottavat goottien laumat, Greuthungit Mustan meren tasangoilta ja Thervingit Dnestr-joen purjehtivat seitsemällä sadalla laivalla Bosporin salmen kautta. (molemmat heimot yhdistyivät myöhemmin itä-gootteihin eli ostrogootteihin). Heidän mukanaan tuli taas Heruli kansan urhoja öristen pelottavasti sekä Gepid ("hidas") ja Peuce kansaa Tonavan suistosta. Historioitsija Zosomes väittää, että gootteja olisi ollut jopa 325.000.

Suuri lauma hurjapäitä (joista osa kyllä on Skandinaviasta alunperin, ehkä juuri Gotlannin saarelta) tunkeutui Balkanille ja tilanne näytti todella epätoivoiselta Rooman kannalta.


Naissuksen taistelu
Rooman armeija iski goottien laumaan pohjoisesta Naissuksen luona ja taistelu oli puolin ja toisin armoton ja erittäin verinen.

Yhdessä vaiheessa roomalaiset käyttivät oveluutta - legioonalaiset kääntyivät pakoon ja hurraavat gootit riensivät heidän perässään voitosta riemuiten - suoraan ansaan.

Sanotaan että 50.000 goottia sai surmansa tuossa vuonna 268 tai 269 käydyssä taistelussa. Henkiin jäänet pakenivat, mutta armeija ei antanut heille rauhaa, ratsuväki oli jatkuvasti kimpussa, nälkä ja sairaudet kukistivat korskeat gootit perheineen.

Mutta sitten, tammikuussa 270, pyhän Kyprianuksen rutto surmasi sankarikeisari Claudiuksen, jolle senaatti antoi heti kunnianimen Gothicus, goottien voittaja.

Hänen seuraajansa, keisari Quintillius, hallitsi 270 kuluessa yhden lähteen mukaan 17 päivää, toisen mukaan 6 kuukautta, kunnes sai surmansa epäselvissä olosuhteissa. Aureliuksesta, hänen seuraajastaan, kohta enempi.


Mitäs Jeesus?
Kirjoitin tässä Claudius II Gothicus keisarista ensinnäkin, että muistaisimme kolmannen vuosisadan lopun suuren kriisin ja levottomat olot. Tämä sankari ei tietääkseni vainonnut kristittyjä eikä tainnut oikein ennättää muuta puuhata kuin valmistautua sotiin allemanneja vastaan ja sitten tuohon suureen taisteluun goottien kanssa.

Hän on merkittävä hahmo keisari Konstantinus Suuren taustalla, joka syntyi samassa kaupungissa kuin Claudius muutama vuosi riemullisen voiton jälkeen. Hänen hovissaan koetettiin rakentaa sukulaissuhteita tähän keisariin, jonka muisto roomalaisten parissa oli vahva ja hyvä.

Sen sijaan en kirjoittanut hyvin merkittävästä asiasta, goottien sotaretkistä Moesiassa (Balkanilla) pitkin 200 ja 300-lukuja. Skandinaavit ja germaanit näet ottivat valloitusretkillään paljon vankeja, naisia ja lapsia etenkin, ja veivät heidät kotiseuduilleen suuriin leireihinsä (laager) muun ryöstösaaliin ohella.

Yllättäen Herramme Jeesus käytti näitä goottien vankeudessa olevia kristittyjä naisia ja he loivat ilmeisesti kaappaajiensa miesten keskuudessa sellaista kunnioitusta ja arvostusta, että kristinusko alkoi levitä tähän pakanuuden maailmaan. Tämå on oma tarinansa - goottien vangeiksi joutuneet kristityt naiset, ja historia kertoo että hieman myöhemmin gootit todellakin kääntyivät porukalla Jeesuksen omiksi - mutta areiolaiseen kristinuskoon.

maanantai 26. tammikuuta 2015

Valerianus ja Shapur I

tarkastelemaamme aikaa Jumalan valtakunnan taisteluissa kutsutaan yleisessä historiassa Rooman kolmannen vuosisadan kriisiksi (235 - 284). Koko valtakunta miltei hajosi siihen. Valtiollisella tasolla ongelmat alkoivat keisari Aleksanteri Severuksen murhasta vuonna 235 ja siihen vaikuttivat ympäröivien kansojen rajut hyökkäykset imperiumia vastaan, pyhän Kyprianuksen tuhoisa rutto ja kenraalien sisäiset valtataistelut Tänä lyhyenä aikana keisareita oli kaikkiaan 26, yksi heistä hallitsi vain kolme kuukautta (Aemlianus).

Valtakunnan yhdisti jälleen voimakastahtoinen keisari Diokletianus 284, jonka muisto Jeesuksen omien vainoajana on erityisen karmea kristittyjen mielissä.

Lohikäärme iski voimalla ensin keisari Deciuksen kautta vuonna 250. Jokaisen Rooman kansalaisen tuli todistetusti uhrata keisarin hyväksi ja syödä uhrilihaa.

Tässä vaiheessa valtakunnassa puhkesi kauhea tauti, ilmeisesti suuri isorokko epidemia, jota kesti vuoteen 270 asti.

Decius ja hänen poikansa kaatuivat Bulgarian soilla - ensimmäiset Rooman keisarit, jotka viholliset surmasivat. Heidän jälkeensä käytiin kenraalien välillä kamppailua, jonka voitti Valerianus, josta tuli keisari vuonna 253 ja hän hallitsi seitsemän vuotta aina vuoteen 260 asti.


Keisari Valerianus
Valerianus (193 - 260) oli ylhäistä senaattorien sukua. Kun hänet julistettiin Rooman keisariksi 22. lokakuuta 253 hän välittömästi nosti poikansa Galleenuksen keisariksi rinnalleen.

Euroopan rajat olivat hyökkäysten kohteena ja Rooman hallinto siellä aivan sekasotkussa. Isä lähetti poikansa Gallienuksen johtaman armeijan Reinin suunnalle hoitamaan näitä ongelmia.

Itse hän lähti itään, jossa oli noussut erityisen vaarallinen vihollinen, sassanidit, joident armeijat raatelivat Armeniaa ja Syyriaa ja olivat ottaneet tärkeän roomalaisen kaupungin, Antiokian, haltuunsa.. 

Sassanidit nousivat valtaan Persiassa vuonna 224. Heidän dynastiansa jatkui siellä aina vuoteen 651 asti, Sassanidit aiheuttivat suuria ongelmia paljon myöhemmin ongelmia myös kristitylle Bysantin eli itä-Rooman valtakunnalle ja uudelle islamin uskonnolle, joka hyökyaallon tavoin levisi 600-luvulla Arabian niemimaalta kaikkiin suuntiin. (Eipä ole Iran jäänyt uutisista tänäkään päivänä.)

Toinen vihollinen olivat nuo svenska talande bättre folk, Gotlannista alunperin liikkeelle lähteneet gootit, joiden hurjat joukot häärivät Vähässä-Aasiassa kenenkään estämättä, ryöstäen ja raiskaten, ottaen vankeja ja saalista mielin määrin.

Valerianus vei legioonansa ensin Syyriaan ja otti Antiokian takaisin persialaisten käsistä vuonna 257. 

Kaksi vuotta myöhemmin, 259, hän lähti marssimaan kohti Edessan kaupunkia, mutta pyhän Kyprianuksen rutto tuhosi hänen armeijansa lyhyessä ajassa ja hän joutui luopumaan hankkeesta ja persialaiset pitivät kaupungin.


Valerianuksen kirjeet kristityjä vastaan
Kaiken tämän kriisin keskellä keisari Valerianus oli lohikäärmeen myrkkyhammas, jokin mätti hänen sydämessään Taivasten valtakuntaa vastaan. Hän piti uskonnon asiaa hyvin tärkeänä kriisin ja sotaretkein keskellä ja tätä on hieman vaikea käsittää. Jokin häntä riivasi - tai pikemmin joku.

Taistellessaan Persian sassanideja vastaan keisari lähetti sotatantereelta kaksi kirjettä Roomaan, jossa hän antoi nimenomaan kristittyjä koskevia määräyksiä.

Vuonna 257 lähetetyssä kirjeessä vaaditaan, että kristittyjen pappien tulee uhrata keisarille maasta karkoittamisen uhalla. Tässä mainitaan nyt kristityt nimenomaan ja heidän piispansa ja pappinsa. Silmukka kiristyy.

Vuonna 258 Valerianuksen syntilista Taivasten valtakuntaa ja sen Herraa vastaan synkistyy tästä: kristittyjen johtajat tulee teloittaa, senaattorit ja korkea-arvoiset upseerit, jotka ovat kristittyjä pakotetaan uhraamaan keisarin hyväksi virkansa, arvonsa ja omaisuutensa menettämisen uhalla. Jos he yhä pysyvät kannassaan, heidät tulee sitten teloittaa.

Roomalaiset korkea-arvoiset naiset, jotka eivät uhraa, menettäkööt talonsa ja omaisuutena ja karkoitettakoon, valtion viranomaiset ja keisarin hovin palvelijat, jotka eivät palvo Rooman jumalia tehtäköön orjiksi ja lähetettäköön maaseudulle valtion tiloille.

Keisari Valerianuksen kirjeet vuosilta 257 ja 258 kertovat ensinnäkin hänen henkilökohtaisesta vihastaan tätä uskontoa kohtaan. Mutta ne kertovat myös, miten laajalle aivan hoviin asti Kristuksen oppi oli tunkeutunut pääkaupungissa, senaattoreita myöten.

Kirjeen toimenpanossa lohikäärmeen hampaisiin joutui Karthagon piispa, pyhä Kyprianus, joka surmattiin vuonna 258. Surmansa saivat vainoissa myös elokuun 6. 258 paavi Sixtus II ja kuusi hänen alaista diakoniaan Roomassa sekä diakonien joukossa kuuluisa pyhä Laurentius (225 - 258).

Menemme hieman tapahtumien edelle ja toteamme, että keisari Valerianuksen joudutta Persian käsiin hänen poikansa Gallienus peruutti vuonna 260 nämä kaksi kirjettä kristittyjen vastaisine määräyksineen ja "Valerianuksen vaino" päättyi.

Deciuksen vaino kesti 250-52 ja Valeraianuksen 258-60, mutta molemmat lohikäärmeen puraisut iskivät todella syvän ja kipeän haavan Kristuksen ruumiiseen.


Valerianuksen vankeus ja kuolema
Meidän Herramme Jeesus Kristus ei menettänyt otettaan eikä valtaansa, jonka Isä Hänelle on antanut, vaikka koko Rooman imperium huojui perustuksiaan myöten. Tässä kahakassa, jota rutto vahvasti väirtti, Herramme antoi Hänen omiaan vastaan nousseelle keisari Valerianukselle varsin hikisen lopun, joka on jäänyt kaikumaan historiaan ainutlaatuisena tapahtumana.

En tarkoita aikalaisen Lactantiuksen kertomusta (250 - 325), joka sanoo että Persian kuningas Shapur I nöyryytti vangiksi joutunutta keisari Valerianusta nousten ratsunsa selkään tämän maahan polvistuneen miehen selästä, antoi kaataa sulaa kultaa tämän kurkkuun ja sitten nylkeä elävältä, Valeriuksen nahka täytettiin heinillä ja se roikkui sitten persialaisten temppelissä. 

Ongelmana on, että Lactantius tahtoi kuvata kirkon vainoajien kunkin saaneen kovimman mahdollisen rankaisun jo tässä ajassa. Historiantutkijat eivät ole siitä syystä yhtämieltä, onko kertomus tosi. Jotkut tutkijat sanovat, että Shapur I antoi Valerianuksen elää rauhassa Bishapurin kaupungissa ja hänen roomalaiset insinöörinsä osallistuivat rakennustöihin valtakunnassa tunnetuilla taidoillaan. Tällöin hän olisi kuollut vankeudessa vasta vuonna 264.

En tarkoita siis kuvausta kristittyjä vainonneen keisari Valerianuksen nöyryytyksestä, kidutuksesta ja kuolemasta a la Lactantius.

Tarkoitan sitä historiallista tosiasiaa, että keisari Valerianus marssi armeijansa komentajana sassanideja vastaan Edessaan vuoden 260 alussa. Kuningas Shapur I johti persialaisten joukkoja, jotka kohtasivat legioonat ennen kuin ne saapuivat Edessan kaupungin luo ja voittivat ne täydellisesti. Koko armeija tuhoutui.

Näin Jumalan käsi johdatti Hänen ainoaa Poikaansa vastaan nousseen Rooman keisarin ja hänen miestensä kohtaloa.

Koskaan aikaisemmin ei Rooman keisari ollut joutunut vihollisen vangiksi ja tämä häpeäälinen kohtalo iski nyt ja lohikäärmeen valittu mies Valerianus oli poissa pelistä lopullisesti.

En todellakaan osaa sanoa, pelästyikö hänen poikansa Gallienus Jumalan voimaa ja isänsä kohtaloa purkaessaan tämän antamat kristittyjen vastaiset käskyt välittömästi vuonna 260 hjeti Edessan katastrofin jälkeen. 

Vai oliko poika isäänsä paremmasta puusta veistetty, vanhurskaampi mies, joka ei hyväksynyt kristityjen vainoa.

Historia ei tätä meille kerro. Sen tiedämme, että keisarina Gallienus voitti lukuisan määrän taisteluita, oli Roomassa juhlittu sankari ja että sotilaat vihasivat häntä. Vuonna 268 omat sotilaat ilmeisesti murhasivat Valerianuksen pojan näinä sekavina vuosina ja jalo Claudius II goottilainen nousi valtaan.

Persian uskonnosta
Vielä sananen persialaisista, joiden käsiin keisari Valerianus joutui. Loistelias shaahi Shapur I (240 - 272) oli sassanidien dynastian perustajan Ardashir I (180 - 242) poika. 

Shapur I oli uskonnoltaan itse zoroastralainen, Ahura Mazdan palvoja. Mutta hän suhtautui hyvin suopeasti muihin uskontoihin ja juutalaisilla oli hänen alaisuudessaan hyvät oltavat. Talmud mainitsee tämän kuninkaan hyvässä mielessä moneen kertaan. Myös kristityt saivat elää rauhassa Shapur I valtakunnassa ja rakentaa kirkkojaan ilman erityistä hallituksen lupaa.

Tämä maailma, Persian vanha zoroasrtalainen uskonto, on erittäin rikas ja sillä on ollut myös suuri vaikutus juutalaisten uskontoon, Vanhan Testamentin nuoremmissa osissa ja Uudessa testamentissa. Etenkin Qumranin kirjoituksissa ja Johanneksen evankeliumissa on nähty vaikutteita valon ja pimeyden, hyvä ja pahan taistelusta (zoroastralaisten mukaan on kaksi jumaluutta, hyvä ja paha).

Uskomme kannalta on merkittävää, että Sahpur I hovissa vaikutti 242 lähtien myös profeetta Mani (216 - 274), joka turhaan koetti käännyttää kuninkaan uuteen uskoon, manikealaisuuteen.

Miksi tämä on tärkeää? Koska kirkkoisä Augustinus oli pitkään manikealainen ennenkuin irtaantui siitä pettyneenä ja kääntyi myöhemmin kristityksi. Augustinuksen kautta jotkut historian tutkijat ovat nähneet eräiden manikealaisten ajatusten tulleen läntiseen kristikuntaan.

Nämä ovat vain viitteitä Persiasta kiinnostuneille - asiat ovat valtavia enkä niitä tässä rupea kaivelemaan sen enempää.

että mitä Persiasta? eräiden tutkijoiden mukaan ajatus ruumiin ylösnousemuksesta on Persiasta pakkosiirtolaisten mukana tullut uusi oppi juutalaisuudessa, jota vanhoilliset saddukeukset eivät uutuutena hyväksyneet mutta fariseukset hyväksyivät. ym. nämä eivät ole pieniä asioita.

Pyhän Kyprianuksen rutto

Isonrokon runtelema Bangladeshil'inen lapsi vuonna 1973
kuva wikimedia

Jatkan tässä tapahtumien tarkastelua, jotka johtivat Jeesuksen selkävoittoon Saatanasta ja koko Rooman imperiumin muutokseen. Herraamme kehuen, Isän Jumalan kunniaksi ja rukoillen että Pyhä Henki antaisi totuuden valon johdattaa tutkimisiamme. Amen

Koetan katsoa Jumalan Pojan ja Saatanan taistelua uskon näkökulmasta, hen gellisesti, joten et löydä tällaista pohditnaa mistään millään kielellä. Olet siksi oman arvostelukykysi varassa, kukaan ei auta, ja pistä siksi hanttiin vaan reippahasti, missä näet että pieleen menee!

Taistelu sai uuden käänteen keisari Deciuksen määräyksestä vuonna 250 ja huipentuu Milvan sillan kamppailuun 28. lokakuuta 312. Tätä ajanjaksoa siis tarkastelemme voidaksemme paremmin ymmärtää Taivasten valtakunnan ihmeellisiä vaiheita ihmiskunnan keskuudessa.

Muistutan mieliimme Matteuksen lopussa olevat majesteetin sanat "minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maanpäällä"

Tapahtumat, joista kirjoitan, ovat yksi esimerkki siitä, kuinka Jeesus käyttää saamaansa valtaa suvereenisti ja vie asiansa voittoon kärsimyksen ja omiensa kuolemankin ja tuhon kautta. Ei kyse ole "vain" hengellsiesti vallasta, vaan Jumalan Pojalle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Merkillisesti salatulla tavalla Hän sitä käyttää.

Tänäänkin.


Sotaa - hyökkäys
Olemme nähneet, että alusta asti Kristuksen omia vainottiin verisesti sekä juutalaisten että roomalaisten viranomaisten taholta - proto-marttyyri Stefanus kivitettiin Jerusalemissa, Jaakob Herran veli surmattiin, Paavali ja Pietari mestattiin, Aleksandrian Ignatius heitettiin leijonillle jne. Ilmestyskirjan vision mukaan näin kävi, kun Paratiisin viekas (viisas) käärme on kasvanut Ilmestyskirjan lohikäärmeeksi.
Kun lohikäärme huomasi, että se oli syösty maahan, se lähti ajamaan takaa naista, joka oli pojan synnyttänyt. Mutta naiselle annettiin suuren kotkan siivet, jotta hän lentäisi turvapaikkaansa autiomaahan. Siellä hän on suojassa käärmeeltä, ja hänestä pidetään huolta vuosi, kaksi vuotta ja puoli vuotta. Käärme syöksi kidastaan naisen perään vesivirran, jotta virta veisi hänet mennessään, mutta maa auttoi naista: se avasi suunsa ja nielaisi virran, jonka lohikäärme oli syössyt kidastaan. Lohikäärmeen raivo yltyi, ja se lähti sotimaan naisen muita lapsia vastaan, niitä, jotka ovat uskollisia Jumalan käskyille ja Jeesuksen todistukselle.
Ilm 12:13 - 17


Niinpä.

Lähti sotimaan naisen muita lapsia vastaan, niitä, jotka ovat uskollisia Jumalan käskyille ja Jeesuksen todistukselle.

Tammikuussa 250 tämä sota sai karun käänteen, kun Jupiter jumalansa edessä keisari Decius käski jokaisen Rooman kansalaisen uhraamaan todistajien läsnäollessa keisarin hyväksi ja syömään uhrilihaa.

Lohikäärme paljasta tässä hampaansa ja veriset vainot raivosivat kautta imperiumin vuosina 250 - 251, jatkuen sitten uusissa muodoissa seuraavien hallitsijoiden aikana, kuten tulemme näkemään.

Outo vastahyökkäys
Mitä teki Herra Jeesus, joka on kuolemallaan Golgatan keskimmäisellä ristillä osoittaunut siksi, joka murskaa käärmeen pään?

Ei Hän toimettomana istunut siellä turvassa Isän oikealla puolella valtaistuimellaan, kun Hänen omillaan oli hätä ja kuolema ja kidutukset. Ei Hän voimattomana seurannut pahan valtaa, kun Saatana käytti ihmisiä tuhotakseen perin juurin Taivasten valtakunnan maanpäältä, ruhtinaskunnastaan (tämän maailman ruhtinas).

Ei Jumalan Poika myöskään nostanut omiaan pilviin turvaan roomalaisen oikeuslaitoksen, sotilaiden ja poliisien käsistä, vaan antoi heidät julmaan kuolemaan, maanpakoon, tuhoon.

Omituinen Herra meillä.

Mutta kaiken tämän lisäksi Herra Jeesus, jolla on kaikki valta taivaassa ja maanpäällä, antoi tapahtua jotain aivan kauheaa. Jumalan Poika paljasti nyrkkinsä lohikäärmeelle, joka hampaitaan irvisteli ja raateli Jumalan lapsia ruumiillisesti aina kuolemaan asti.

Nyrkki oli rutto, jollaista ei oltu nähty. Se puhkesi vuonna 250 ja tappava kauhu vallitsi 20 vuotta aina 270 asti. Koska Karthagon piispa Kyprianus (200 - 258) kuvaa sitä tarkoin, epidemialle on annettu nimi Pyhän Kyprianuksen rutto.

Pontius Karthagolainen
Piispa Kyprianuksen aikalainen diakoni Pontius Karthagolainen kirjoitti hänen elämänkertansa ja kertoo siinä Kyprianuksen marttyyrikukolemasta vuonna 258. Elämänkerrassa on mukana silminnäkijän kuvausta taudista, joka iski erityisen pahasti Karthagon suurkaupunkiin ja sen ahtailla kujilla asuvaan väestöön.

Muistamme, että karthagolaiset jonottivat vuoden 250 alusta vuoroaan päästä uhraamaan keisarin hyväksi Deciuksen käskyn mukaisesti, niin että viranomaiset joutuivat pyytämään heitä tulemaan seuraavana päivänä. Tämän aikana puhkesi tauti, jollaista ei oltu koettu.

Käännän tähän rutosta kertovan jakson, joka on luettavissa englanninkielisenä käännöksenä verkossa Pontiuksen kirjasta  Pontius of Carthage, Life of Cyprian. Translated by Ernest Wallis, c. 1885.
Online at Christian Classics Ethereal Library. (Annan tarkkoja linkkejä että näkisit, että nyt on kyse rankkoja historiallisia totuudellisista asioista, vaikka hengellisiä puhummekin.)
"Sitten puhkesi kauhistuttava rutto ja tuon vihattavan taudin yletön tuho ulottui jokaiseen kotiin toinen toisensa jälkeen saaden väestön vapisemaan, hyökäten päivästä toiseen lukemattomien ihmisten kimppuun, kunkin omassa kodissaan. Kaikki vapisivat, pakenivat, koettivat välttää tartuntaa, kylmästi ilmiantaen omat ystävänsä, ikäänkuin paljastamalla kuoleman oman he voisivat itse välttyä kuolemalta.
Pitkin kaupungin katuja lojui ei enään ruumiita vaan ihmisten raatoja ja ohikulkijat miettivät ne nähdessään heidän kohtaloaan säälivät itseään. Kukaan ei ajatellut muuta kuin julmaa kohtaloaan. Kukaan ei vapissut muistaen samanlaista tapahtumaa. Kukaan ei tehnyt toiselle mitä toivoi itselleen tehtävän"
Pontius Karthagolainen n. 259

Tauti levisi nopeasti koko imperiumin alueella ja sanotaan, että pahimpina vuosina 255 - 256 pääkaupungissa kuoli 5000 ihmistä päivässä tähän tautiin.

Roomalaiset viranomaiset eivät kyenneet tekemään mitään ruton estämiseksi, mutta he löysivät syyllisen - kristityt.

Taikauskoisten kristittyjen takia jumalat ovat vihastuneet ja antaneet tämän ruton, viljalle tuhoisan kuivuuden, sotia, nälänhätää. Vainot tästä vain pahenivat.

Kirjoitan tässä, että näin juuri - Herramme Jeesus Kristus käytti tätä hirveää iskua Taivasten valtakunnan asian edistämiseksi.


Isorokko?
Lääketieteen historiassa on koetettu selvittää, mistä taudista on kyse Pyhän Kyprianuksen rutossa. Se ei nimittäin ollut paiserutto, jonka rotat toivat varhaisen Keskiajan Eurooppaan Aasiasta.

Tutkimuksessa on tultu siihen tulokseen, että Kyprianuksen rutto oli ensimmäinen laajamittainen isorokko epidemia. Tuo pelätty virus mutaatio tapahtui tähän aikaan ja vaikka asia ei ole varma, se on todennäköisin selitys.

Koska kyseessä oli ensimmäinen isorokko epidemia, ihmiskunnalla ei ollut minkäänlaista vastalääkettä taudille, joka korjasi säälimätöntä satoaan - eikä ole ollut nykyaikaan asti.Vasta rokotuksen keksiminen toi pelastuksen tästä kauheasta taudista, ja vuonna 1977 Maaimlan terveysjärjestö WHO sanoi, että tauti on hävitetty maailmasta.

Isorokko virusta säilytetään tiukkojen turvatoimien suojassa mahdollisena biologisena aseena Vector instituutissa Volstokissa Venäjällä.sekä laboratoriossa USA:ssa.

Heinäkuussa 2014 Yhdysvalloissa löydettiin vahingossa seitsemän isorokkoa sisältävää koeputkea Marylandissä olevasta laboratoriosta, joita oli säilytetty biologista sodankäyntiä varten.
USA Today

Koska isorokkoa vastaan ei enää rokoteta, taudin levittäminen aiheuttaisi ihmiskunnan keskuudessa valtavan epidemian, jota kukaan ei pystyisi hallitsemaan.

kuvassa on isorokkoa sairastava lapsi Bangladeshistä vuodelta 1973,. Lapsen iho on kokonaan paiseiden peittämä. Niiden sisällä on paksua visvamaista nestettä ja keskellä taudille tunnusomainen painuma. Isorokko leviää ihmisen ruumiiseen ihon ohuita verisuonia myöten.

Virus tulee hengittämisen myötä suuhun ja kytee noin 12 vuorokautta ennen taudin puhkeamista. Ensin se hyökkää suun limakalvoihin ja ihoon, sitten toisessa vaiheessa kaikkialle veren ja imusuonten kautta kaikkialle.

Kuolleisuus on 30%.



Taivaan valtakunnan taistelua
Herra Jeesus Kristus iski hirvittävällä taudilla Rooman imperiumia samaan aikaan kuin valtakunta käynnisti laajamittaiset Hänen omiensa etsinnät ja vainot tarkoituksena tuhota Taivasten valtakunta.

Erikoista biologista sodankäyntiä valtiollista vihollista vastaan, eikö totta? Varsinkin kun tauti surmasi kristittyjä yhtä lailla kuin pakanoita.

Kysyt nyt aivan aiheellisesti, että olihan Roomassa ollut samantapainen epidemia paria sukupolvea aikaisemmin - Antoniuksen rutto 165 - 180, joka surmasi arviolta viisi miljoonaa ihmistä. Oliko tämäkin Jeesuksen tahto ja teko, mikä ero muka näillä kahdella kauhealla epidemialla on?

Ero on siinä, että Pyhän Kyprianuksen rutossa on mukana Kristuksen ääni ja kristittyjen kohtalo - kyse on Taivasten valtakunnan asiasta. Antoniuksen rutossa oli kyse ihmiskunnan kovasta kohtalosta, joka Jumalan sallimuksesta käsittää tällaisia tautiepidemoita.

Pyhän Kyprianuksen rutolla oli suuri merkitys Jeesuksen asialle taistelussa Rooman valtakunnan sielusta. Se ei ole jokin salainen näkymätön asia, vaan tulee ilmeiseksi ihmisen - piispa Kyprianuksen - toiminnassa Pyhässä Hengessä sekä Jumalan valtakunnan kohtalossa näinä kriisin vuosina.


Pyhän piispan ja marttyyrin Kyprianuksen kirjoitus
Tauti raivosi Karthagossa, ja sen arvostettu piispa Kyprianus otti asiaan kantaa hyvin merkittävällä tavalla.

Käännän tähän otteen Kyprianuksen kirjoituksesta tästä rutosta, jotta näemme mistä kristittyjen kannalta oli kysymys ja miksi tämä biologisen sodankäynnin muoto oli niin merkittävä.
Tämä koettelemus tyhjentää nyt jatkuvan ripulin ja ulostamisen kautta ruumiin voimta. Luuytimissä palaa tuli luoden haavoja nieluun, jatkuva oksentaminen ravistelee suolistoa, silmät ovat tulessa ja vuotavat verta, joskus jalat tai osa jäsenistä irtoaa tarttuvan taudin mädäntäessä niitä, heikkoudesta tulee ruumiin vammoja, askel horjuu, kuulo kärsii, näkö pimenee - kaikki tämä on uskon koettelemiseksi hyväksi.

Mikä hengen uljaus onkaan tasitella kaikin voimin horjumattomasti niin monia tuhon ja kuoleman hyökkäyksiä vastaan! Mikä ylevyys seistä pystyssä ihmiskunnan hävityksen keskellä, eikä maata nujerrettuna niiden kanssa, joilla ei ole toivoa Jumalassa. Pikemmin iloita, ottaa syleillen vastaan tilanteen tarjoama etu, että osoittaen rohkeasti uskoamme ja kärsivällisesti kestäen, mitä annetaan, kulkien eteenpäin Kristuksessa kaitaa tietä, jota Kristus kulki, saisimme palkkioksemme Hänen elämänsä ja uskon Hänen oman tuomionsa perusteella!
Cyprian, De Mortalitate. Translated by Ernest Wallis, c. 1885.
Online at Christian Classics Ethereal Library.

Ja todellakin, Jeesuksen todistajat olivat Kristuksen sotilaita kahdellakin rintamalla - toisaalta pakanat saivat nähdä heidän tavattoman uljautensa areenoilla leijonien ja karhujen raadeltavina ja monin tavoin kidutettuina. Mistä moinen uskallus, jota salaa ihailtiin? Toisaalta kun kauhea tauti levisi kylästä kylään, kaupungista kaupunkiin, kodista kotiin, kristityt kärsivät senkin iloiten ja osoittivat mielen tyyneyttä ja rauhaa.

Vuosina 250 - 270 pyhän Kyprianuksen ruton aikana suuret määrät ihmisiä pelastuivat Jeesuksen omiksi kristittyjen todistuksen, heidän uskonsa käsittämättömän kuoleman voittavan voiman vakuuttamina.

Lohikäärme alkoi olla pulassa - tämä ei nyt mennyt putkeen.


Mitä tähän sanomme?

Ensinnäkin korostamme Herran Jeesuksen valtaa ja voimaa ja suurta viisautta Valtakunnan herrana ja kuninkaana.

Jokainen esikoinen, joka suostuu siihen että Persätter on seurakunnan pää, on osallinen tähän kauheaan jumalanpilkkaan.

Toiseksi näemme, että Jeesus heittää omansa tuleen, sairauteen, kuolemaan, kärsimyksiin voittaakseen omakseen tämän pahan maailman ja sen ruhtinaan kynsissä olevia.

Hän ei sulje hurskaitaan rukoushuoneiden turvallisten seinien sisään hoitamaan viikosta toiseen omaa sieluaan, että jos .. Hän lähettää omansa helvettin lieskoja päin pimeän maailman yöhön kulkien heidän edellään Kenraalina. Sääli niitä, jotka eivät tähän marssiin tahdo lähteä mukaan Voittajan seurassa.

Kolmanneksi, omassa elämässämme saamme oppia tuntemaan Kristuksen Herran omassa elämässämme samanlaisena pelottavana ja väkevänä Sankarina, jonka seurassa eläminen on vaaraliista ja kiehtovaa, sotaa ja taistelua p-erkeleitä vastaan että se kadonnut lammas pelastuisi, se särkynyt elämä korjautuisi, se sammuva kynttilä leimahtaisi liekkiin.

Muistutan vielä, että Martti Luther kävi tämän pyhän Kyprianuksen ruton kovan koulun.

Saksassa näet puhkesi paiserutto, pelätty nopeasti tappava tauti, ja kaupunkien asukkaat pakenivat maaseudun puhtauteen.

Luther päätti jäädä raskaana olevan vaimonsa ja lastensa kanssa kaupunkiin ruton ajaksi, hoitaen aja auttaen missä voi.

Lapsi syntyi heikossa kunnossa ja kuoli sitten nuorena - hinta oli kova.

Luther on kirjoittanut kirjan ruton ajasta joka kuuluu samaan sarjaan Kyprianuksen kirjoituksen kanssa Kristuksen kirkon merkillisestä kärsimyksen tiestä voittoon.


Virsi 382


Esilaulajana Jaako Ryhänen


lauantai 24. tammikuuta 2015

Keisari Decius

Keisari Decius (201 - 251)
kuva wikimedia

Kutsun reissuun niitä, joita kiinnostaa valtion ja kirkon suhde. Ei mitään uutta auringon alla ja kotimaamme on kulkemassa tuttua vihollisen latua suhteessa Kristukseen - kohteliaasti, arvokkaasti, hyveisiin ja kansalaisten hyvinvointiin viitaten.

Serbiassa syntynyt keisari Decius (201 - 251) oli näet tunnettu senaattori, arvokas 50 vuotias mies, yhteiskunnan tukipylväs ja rohkea sotilas, kun legioonalaiset kutsuivat hänet keisariksi vuonna 249. Hän oli kukistanut Rooman vastaisen kapinan Balkanilla suurta henkilökohtaista rohkeutta osoittaen. Kun vallassa ollut keisari Filip Arabialainen yritti estää nousukkaan tulon, hän kaatui taistelussa Veronassa Italiassa ja senaatti julisti Deciuksen Rooman keisariksi.

Korostan vielä, kuinka yhteiskunnallisesti arvostettu, henkilökohtaisesti suora ja rohkea tämä keisariksi valittu senaattori oli. Noustuaan imperiumin hallitsijaksi hän tahtoi korjata valtakuntaa myös sisäisesti, palauttaa yhteiskunnan uskonnolliset arvot takaisin ja lujittaa kansalaisten yhteenkuuluvuutta ja valtion turvallisuutta.

Decius toimi valtion hyväksi symbolisesti korjauttaen rajuissa ukonilmoissa vaurioitunutta Colosseumia pääkaupungissa. Hän rakennutti sinne myös uuden komean kylpylän kansalaisten iloksi (joka säilyi 1600-luvulle asti).

Yhteiskunnan arvot kunniaan
Decius ei ryhtynyt vainoamaan kristittyjä suoraan eikä edes nimeltä maininnut heitä. Yhteisen hyvän - ja tasa-arvon nimissä varmaan - keisari vietti suurta juhlaa Olympoksen kuninkaan, Jupiter jumalan kunniaksi kohtalokkaana tammikuun kolmantena, 250.

Tämän juhlan aikana keisari antoi määräyksen, että jokaisen Rooman kansalaisen on uhrattava viranomaisen todistamassa tilanteessa keisarin hyväksi (ei siis keisraille) ja saatava tästä kirjallinen todistus eli libellus. Vain juutalisten perinteinen vanha uskonto oli poikkeus, heidän ei tarvinnut keisarille uhrata.

Keisari Decius halusi näin kohentaa valtakunnan moraalista ja henkistä tilaa velvoittamalla kansalaiset eräänlaiseen lojaalisuuden osoitukseen valtiota kohtaan. Kuten sanottu, käskyä ei suunnattu ketään vastaan vaan kaikkien puolesta yhteiseksi hyväksi.

Voisimme näin tulkita nyky-Suomenkin toimenpiteitä sen irtautuessa Kristuksesta. Ei suinkaan ole kielletty opettaa kristinuskoa lapsille, mutta lapsikaste on vastoin ihmisoikeuksia ja oman uskonnon opettaminen vastoin tasa-arvoa ja loukkaa muslimeja ja ei-uskonnollisia perhietä... kaikkea hyvää tässä vaan,Suomelle ja kristityt leijonille!

Kansalainen - citoyen
Hyvää tarkoittavan arvokkaan poliitikon päähänpistolla oli kauheat seuraukset Rooman valtakunnan kristityille.

Kyllä tätä uutta taikauskoa oli toki vainottu aikaisemminkin eri keisarien käskyistä ja heitä epäiltiin noituudesta, lasten murhasta ja veren juomisesta, kaikenlaisesta hyvän tavan ja kulttuurin vastaisesta.

Mutta nyt tammikuussa 250 kävi ensi kertaa keisarin käsky kautta koko maailman, että jokaisen on mentävä viranomaisten luo ja osoitettava lojaalisuutensa valtiota ja sen perinteistä uskontoa kohtaan.

Käytännössä tämä ei merkinnyt mitään pakanuudessa eläville, joille oli luontevaa polttaa suitsukkeita keisarin hyväksi ja näin koko valtakunnan rauhalle ja hyvinvoinnille.

Kristityt taas eivät voineet näin tehdä. Oli selvä, ettei pakanallinen uhri tule kysymykseen, ja viranomaiset käyttivät kidutusta pakottaakseen heidät siihen. Jåstipäät teloitettiin.

Suuret määrät kristittyjä luovutti ja meni hakemaan todistuksen kansalaisuudestaan. Karthagossa tungos oli sellainen, että viranomaiset pyysivät porukkaa tulemaan seuraavana päivänä...

Osa pakeni henkensä kaupalla, kuten Karthagon piispa Kyprianus.

Monet kristity kuolivat marttyyreinä uskonsa tähden, kuten

  • Rooman paavi Fabian (200 - tammikuun 20. 250)
  • Antiokian patriarkka Babylas (kuoli 253 vankilassa)
  • Jerusalemin piispa Aleksander (kuoli 251 marttyyrinä).

Tarkkaa lukumäärää marttyyrien määrästä ei tiedetä, mutta luku oli niin suuri että Decius jäi kirkon muistoon katkerana Kristuksen vihollisena.


Libellus
Libellus. Faijum, Egypti löydetty 1883
kvua wikimedia

Käännän tähän yllä olevan todistuksen uhraamisesta, jonka viranomaiset allekirjoittivat eräässä kylässä asuville äidille ja tyttärelle. Näitä papyruksia on säilynyt Egyptin kuivassa hiekassa lähes alkuperäisessä kunnossa:
Niille, jotka ovat vastuussa uhraamisista Theadelfian kylässä, Aurelia Bellias, Petereksen tytär, ja hänen tyttärensä Kapinis.
Olemme aina uskollisesti uhranneet jumalille, ja myös nyt olemme teidän läsnäollessanne ja annettujen määräysten mukaan vuodattaneet juomauihrin ja uhranneet ja maistaneet uhrilahjoja. ja pyydän tietä todistamaan tämän meille alle. Suotakoon teidän menestyä edelleen.
Allekirjoitus: Me, Aurelius Serenus ja Aurelius Hermas, näimme teidän uhraavan
Toinen allekirjoitus: Minä, Hermas, todistan.
Keisari Gaius Messias Quintus Traianus Decius Pius Felix Augustus ensimmäisenä vuonna, Pauni 27.

Deciuksen traaginen kohtalo
Deciuksen pojan Herennius Etruscus sestertius
kuva wikimedia

Historia kertoo, että kun Decius aiheutti käskyllään Kristuksen kirkolle tällaisen verisen ja kauhean vainojen ajan vuosina 250 - 251, siitä ei koitunut miehelle siunausta.

Häntä kohtasi ankara rangaistus, jonka toteuttivat Gotlannista Ruotsin rannikolta alunperin kotoisin olleet Balkanille asti ennättäneet gootit.

Kesäkuussa 251 kuningas Cniva johti gootteja epätoivoisessa taistelussa Rooman legioonaa vastaan, jota johti keisari Decius itse apunaan kenraali Trebonianus Gallus. Keisarin yhtälailla uljas poika Herennius Etruscus oli taistelussa mukana.

Kesäinen kamppailu käytiin Atribus nimisessä paikassa luoteis-Bulgariassa vaikeassa suomaastossa (lähellä nykyistä Razgard)..

Keisarin poika oli ilmeisen uhkarohkea, ja goottien nuoli kaatoi hänet isän silmien edessä. Decius otti tyynen asenteen ja totesi, että "yhden sotilaan kaatuminen ei merkitse paljoa." Mitä lie isän sydän oikeasti tuntenut, kalliin veren valuessa suohon.

Pian oli isän vuoro kaatua myös goottien tulisiin nuoliin.

Siihen päättyi miehen ura keisarina. 249 julistettiin kunkuksi, heinäkuussa 251 naama Bulgarian suossa kuolleen poikansa vieressä.

Deciuksen muisto on lähinnä juuri tuo käsky uhrata kuoleman uhalla tammikuussa 250. Keisarin kuoltua vainoa jatkui vielä jonkin aikaa, mutta se laantui sitten ja kristityt saivat taas elää rauhassa.


...
lähteinä olen käyttänyt tässä englantilaisen wikipedian artikkeleita keisari Deciuksesta ja hänen aikaisesta vainostaan

perjantai 23. tammikuuta 2015

Natsivankien sielunhoitaja Henry Gerecke



Uudessa Tiessä on julkaistu väkevän teoksen esittely, Tim Townsend Mission at Nuremberg. An American Army Chaplain and the Trial of the Nazis (HarperCollins 2013).

Mielessäni esittelyä lukiessani heräsi kysymys, onko amerikkalainen pastori Henry Gerecke rikkonut rippisalaisuuden. Hän oli sellissä yksin näiden miesten kanssa ja voi kertoa aivan mitä tahtoo, kukaan muu kuin Jumala ei tiedä, mitä tapahtui.

Vankilassa oli sielunhoitajana myös katolinen pappi Sixtus O'Connor, enkä usko että hän millään hinnalla menisi kertomaan henkilökohtaisista sielunhoidollisista keskusteluista ja arvioimaan miesten hengellistä tilaa. Ja jos niin tekisi, saisiko enää olla pappi?

Luettelo natsien hengellisestä tilasta... hmmm?

tiistai 20. tammikuuta 2015

Koistisen Pahat pojat


"Pahat pojat on vuonna 2003 ilmestynyt, Aleksi Mäkelän ohjaama löyhästi Koistisen veljesten ("Euran Daltonien") elämään perustuva komediallinen rikosdraama. Se on tällä hetkellä neljänneksitoista katsotuin kotimainen elokuva. Elokuva voitti kaksi Jussi-palkintoa: Pini Hellstedt parhaasta kuvauksesta, ja Jyrki Rahkonen parhaasta äänisuunnittelusta.

Veljeksiä esittävät Peter Franzén, Niko Saarela, Lauri Nurkse ja Jasper Pääkkönen sekä heidän isäänsä Joukoa Vesa-Matti Loiri. Outi Mäenpää näyttelee elokuvan alussa poikien äitiä Sirkkaa.
...
Elokuva kertoo neljästä veljeksestä, Otto, Matti, Ilkka ja Eero Takkusesta, joilta skitsofreniaa sairastava, Raamattua omin päin tulkitseva isä Jouko on vienyt kaiken muun paitsi rakastamisen kyvyn. Pojat ovat kasvaneet kurinpitäjänään nyrkki ja sirppi. Pojat ovat siveellisyyden perikuvia, lukuun ottamatta erästä seikkaa: he ovat ryöstäneet useita rahapeliautomaatteja, bensiiniasemia, posteja ja pankkeja. Lisäksi mielisairaalasta karannut Jouko-isä yrittää saada itselleen poikien ryöväämät rahat, sillä hänen käsityksensä mukaan valtio on hänelle ne velkaa.
...
Pahat pojat -elokuvan näki elokuvateattereissa 614 628 katsojaa."
wikipedia


Huomaa, että esittelyssä ei mainita lestadiolaisuutta laisinkaan eikä saamieni tietojen mukaan myöskään itse elokuvasta käy ilmi näiden poikien uskonnollinen koti. Sanotaan, että sadistista isää Vesa-Matti Loiri esitti todella hienosti ja että musiikki on tasokasta - Suomen myydyimpiä elokuvamusiikin äänityksiä.


maanantai 19. tammikuuta 2015

Lauri Koistinen: Hengellisestä hallituksesta Lapin maalla

HENGELLISEN HALLITUKSEN
VAIHEET ENSINSYNTYNEESSÄ
LAESTADIOLAISESSA
SEURAKUNNASSA
RUOTSIN LAPINMAALLA

Lauri Koistinen 1978


lainausta sivuilta 74 -77

74
Amerikkalaiset nuoret kristityt, jotka ovat tottuneet yksinkertaiseen jumalanpalvelusmuotoon omassa vapaassa Apostolis-Luterilaisessa kirkossaan, ovat kokeneet eurooppalaisen valtionkirkon jumalanpalveluksen järkytyksenä. Maallikkosaarnaajat ovat kastaneet heidät, rippikoulun he ovat käyneet lapsena oman saarnaajansa johdatuksella, maallikot ovat kaikessa yksinkertaisuudessa suorittaneet ehtoollisen jakamisen heille aivan apostoolisen esikuvan mukaan, koskaan he eivät ole kuulleet kuolleitten soittimien ääntä omassa kirkossaan, liturgia on ollut heille vierasta, oma saarnaaja, joka tuntee heidät sydämestä, on vihkinyt heidät avioliittoon ja he ovat saattaneet vainajansa kirkonmaalle, missä tuttu saarnaaja on siunannut vainajan viimeiseen lepoonsa. Niitten jäykkien ja kylmien muodollisuuksien aikana, mitkä tapahtuivat kirkossamme, istui muutama amerikkalainen nuorukainen ehtoollisen aikana pää painoksissa itkien kaikessa hiljaisuudessa: »Miksi elävien kristittyjen Euroopassa pitää olla tällaisessa kirkossa?» 30 Niin, miksi ja kuinka kauan? Siihen vastattiin: Niin kauan kuin luterilainen kirkko on olemassa, olkootpa sen palvelijat kuinka turmeltuneita ja ilkeitä tahansa, kunhan he vain välittävät armon välikappaleet oikein. On suuri Jumalan armo, että armonvälikappaleet ovat kristityitten käytettävissä sekä omalla paikkakunnalla että muissakin paikoissa. Kehittämällä jumalanpalvelusmuotoa ja kirkon toimintaa alinomaa


75
väärään suuntaan, sekä pakanallisen elämän kautta, pelottavat papit autuutta kaipaavat sielut kirkonyhteydestä pois vapaisiin uskonyhteisöihin, joissa on enemmin lämpöä ja elämää kuin kirkossa. Nämä puolestaan tekevät sen vakavan virheen, että he pitävät valtiokirkon rappeutumista ja kylmyyttä seurauksena Lutherin opista, mikä on aivan väärin tehty, sillä jos Lutherin oppi olisi jäljellä kirkossa sekä kirjaimessa että hengessä, niin olisivat kirkko ja yhteiskunta toisen näköisiä. Silloin kirkko olisi kaikkien autuutta kaipaavien sielujen hengellinen koti. Mutta nyt nämä ihmiset eroavat kirkosta ottaen lapsensa mukanaan. Heillä on halu repiä kirkko riekaleiksi lopullisesti. He eivät käsitä, että heidän nykyinen ja tulevainen uskonnonvapautensa riippuu pelkästään luterilaisesta kirkosta, jota maan hallitsija suojelee. Heränneitten ja autuutta kaipaavaisten sielujen pitäisi jäädä kirkon yhteyteen eikä erota siitä, vaan heidän pitäisi tutkia Lutherin alkuperäistä oppia hakeutuen niiden luokse, jotka vielä seuraavat sitä oppia kaikissa paikoissa — silloin he löytäisivät Kristuksen kirkon yleisen kirkon sisällä.



KIRKON TULEVAISUUDESTA
Laestadius on sanonut, että luterilaisen kirkon ruumisarkkuun on naulattu ensimmäinen naula. Tämä naula oli se vaino, mitä papisto harjoitti lukijaisia ja pietistejä vastaan 1700- ja 1800-luvuilla. Karkoittamalla itse ytimen pois kirkosta olivat papit jo silloin määränneet kirkon tulevaisen kehityksen suunnan. Laestadius sanoo edelleen, että pian siihen ruumisarkkuun naulataan viimeinenkin naula. Se tarkoittaa, että se kirkko on kokonaan häviävä. Luterilainen oppi on jo katoamassa kirkosta nopein askelin. Kuinka kauan sitten itse laitos on oleva olemassa? Kirkon johtoporras on kyllä huomannut, että kirkon asemaa yhteiskunnassa olisi pikaisesti kohotettava, muutoin pitää pappien mennä uudestaan kouluun hankkiakseen itselleen uuden ammatin.
— Vetäkää vain jazz-festivaalit kirkon sisälle ja karkoittakaa sieltä viimeiset autuutta kaipaavaiset sielut pois, niin kiirehditte sitä päivää saapuvaksi, jolloin viimeinen naula luterilaisen kirkon ruumisarkussa tulee lyödyksi pohjaan asti! Silloin on pakanallinen ja raaka massa kiihotettuna poliittiseen hurmahenkisyyteen huutava, kuten Laestadius on

kirjoittanut (HÄK s. 309):


»HURRAA MINULLE JA SINULLE! JOKA MIES NUORAA
KÄSIKSI JA VARAS NUORAN PÄÄHÄN! HIRTTÄKÄÄ VIIMEINEN
KUNINGAS VIIMEISEN PAPIN SUOLIIN! HURRAA MINULLE
JA SINULLE! TÄTÄ PÄIVÄÄ EMME KOSKAAN UNHOITA.»


ELÄVÄN KRISTILLISYYDEN TULEVAISUUS
On olemassa monta jumaluusoppinutta, jotka ovat sitä mieltä, että hajaannukset laestadiolais-kristillisessä seurakunnassa johtuvat ennen kaikkea Laestadiuksen opista, jonka suuret epäjohdonmukaisuudet välttämättömästi aiheuttavat vastakohtaisuuksia sen seuraajien keskuudessa. Samanlaista on kuultu lausuttavan Lutherin opista. Samoin on asianlaita myös Raamatun opin kanssa. Niin on aina oleva kaikkeen Jumalan sanaan nähden, sillä ilman Pyhän Hengen valkeutta sydämessä ei kukaan saata käsittää jumalallista ilmoitusta. Koska profeetat, Johannes Kastaja, Kristus (Sana), apostolit, marttyyrit ja kirkkoisät ovat olleet niin tyhmiä, että he ovat jättäneet jälkeensä sokealle järjelle käsittämättömiä opetuksia, niin antakaamme järkevien jumaluusoppineitten luoda uusi uskonto, jossa ei ole epäjohdonmukaisuuksia. Olisi toivottavaa, että tämä uusi uskonto olisi suvaitsevainen kaikkia kohtaan — vieläpä »suvaitsemattomiakin» kristityitä kohtaan, jotka eivät omantuntonsa tähden voi kaikkea suvaita. Heidänhän pitää kuulla Jumalaa enempi kuin ihmisiä. Elävät kristitythän eivät voi omantuntonsa tähden olla mykkiä koiria tai antaa kristityn nimeä niille, jotka eivät ole uudestisyntyneitä. Niinollen näyttää siltä, kuin maailma olisi ollut paljon onnellisempi, jos ei mitään elävää kristillisyyttä olisi maailmassa ollut olemassa, ja päivän nuoriso on kasvatettu siihen käsitykseen, että totinen kristillisyys on suurin paha, mitä koskaan maan päällä on ollut. Sehän tuomitsee heidän hillittömät aistilliset nautintonsa. On outoa, että jumaluusoppineet ovat niin usein olleet huolissaan laestadiolaisesta kristillisyydestä. Laestadiuksen aikana papit olivat


77
huolissaan oikeaoppisista luterilaisista, jottei Laestadiuksen julistus heitä viettelisi. Laestadiuksen kuoltua he olivat vakavasti huolestuneita tämän kristillisyyden menestyksestä. Silloin he havaitsivat siinä olevan jotain hyvääkin. Siksi he lähtivät taisteluun säilyttääkseen siinä näkemänsä hyvän ja tuhotakseen sen pahan, mitä he siinä näkivät. Kuninkaanlinnasta tuli alkusysäys tälle työlle. Prinsessa Eugenia oli huolissaan maanmiehistään lappalaisista, jotta he eivät jäisi siihen pimeyteen, johon he olivat joutuneet laestadiolaisen harhaopin kautta. Hänellä oli vähemmin huolta hurskaista tukholmalaisista. Eiväthän he olleet laestadiolaisen harhaopin vaaravyöhykkeessä. Valitettavasti eivät papit (P. O. Grape ym.) siihen aikaan kuitenkaan onnistuneet kokonaan poisjuurittamaan alkuperäistä eksytystä, vaan se jäi jäljelle ja lisääntyi, vaikka he pian Raattamaan kuoltua ennustivatkin, että kolmen vuoden kuluttua ei Joonas Purnulla ole laumassaan kuin pivon täysi lappalaisia.5 Tämä länsilaestadiolainen eksytys oli pahinta mitä papit ja suuret eriseurat tiesivät olevan olemassa maailmassa niin kauan kuin se oli pysyväinen alkuperäisessä opissa. Mutta kun Boreman lopultakin toi sisälle pappein hengen uudenaikaismielisten saarnaajain avustuksella Laestadiuksen postillan kansien välissä, ja sitä tietä seurakuntaan, niin saivat sekä Herodes että Pilatus kätellä ja onnitella toisiaan. Nyt se laestadiolainen harhaoppi on lopultakin hävitetty. Niin uskoi kyllä koko uudenaikaismielinen enemmistö hajaannuksen tapahduttua. Siihen aikaan Gunnar Jönsson sanoi August Isakssonille, joka oli lujin vastustaja uusille tuulille: »Sinä jäät lopulta aivan yksin.» Siis ei mitään seurakuntaa tule jäämään alkuperäisen opin perustukselle. August Isaksson vastasi Gunnar Jönssonille: »Kyllä se sinunkin tähti vielä varisee.» Tämä yli kymmenen vuoden aika, joka hajaannuksesta on kulunut, on osoittanut Gunnar Jönssonin ennustuksen virheelliseksi. Alkuperäiselle opille uskolliset ovat vain lisääntyneet, vaikka monta kymmentä kristittyä on nukkunut pois näiden vuosien aikana.

perjantai 16. tammikuuta 2015

He lähtivät, hei hei

Matti ja Maija lähtivät Sionin muurien turvasta todettuaan. Että Jeesus Kristus on siellä työnnetty syrjään ja Tämä Kristillisyys on todellinen peladtuksen laiva, joka vain vie perille.
Matti ja Maija lopettivat maksamasta Esikoislestadiolaiset ry:n jäsenmaksun, sanoivat irti Rauhan Siteen tilauksen, luopuivat kuuntelutunnuksista ja jättäytyivät pois kahvinkeittolistasta. He eivät enää koskaan astu rukoushuoneen ovesta seuratupaan, jossa Jeesusta halveksitaan ja ihmisiä ja ihmistekoja ylistetään.

Matti ja Maija lähtivät lapsuudenkodistaan.

The Beatles levytti aikoinaan laulun teini-ikäisestä tytöstä, joka karkasi varhain aamulla kotoaan. Laulu on kaunis ja haikea, ja vanhempansa siinä koettavat ymmärtää, kuinka näin tapahtui vaikka he ovat tehneet kaikkensa lapsensa hyväksi. Mikä meni vikaan?

Näin tämän maailman rallatuksessa. Mutta tässä kristillisyydessä sydämet ovat kovat kuin ukonkivet "he ovat itsensä erottaneet, menkööt ja viekööt muut korahilaiset mukanaan." Eikö niin? Ei säälin hiventäkään, ei Isän ja äidin rakkaudesta hiventäkään.

Ja niin monet Matit, Liisat, Pekat ja Tertut lähtevät ulkopuolelle leirin eivätkä koskaan enää palaa leiritulien lämpöön, jotka ovat todenneet petollisiksi virvatuliksi. He ovat pettyneet pohjattoman syvästi paimeniin, jotka kehuvat itseään vanhimmiksi, laumaansa rakkaudella hoitaviksi Herran enkeleiksi.




maanantai 12. tammikuuta 2015

Maailmanpuu - Elämän puu

Erilaiset wikit
englantilaisen ja suomalaisen wikipedian välillä on huomattava laatuero. Tämä varmaan johtuu siitä, että suomalaisia kirjoittajia on vähän ja yksittäiset näkemykset pääsevät helposti läpi. Kansainvälisessä wikipediassa on armeija ihmisiä, jotka tarttuvat virheisiin ja puutteisiin ja prosessi on jatkuva, teksti paranee.

Täydellistä sotkua löytyy hyvin merkittävästä aiheesta, maailmanpuusta. Mytologian tutkijoiden vaarana on wikipedian artikkelin kirjoittajan tapainen hehtaaripyssy, jossa kaikki samalta vivahtavakin on tietysti sama asia.

Kristityille asia on tärkeä sentähden, että tähän sekasotkuun kytketään Raamatun elämänpuu yleistävin, virheellisin ja epätarkoin lausein viitaten lähteenä edesmenneen professori Timo Veijolan teokseen."Vanhan testamentin tutkimus ja teologia, Helsinki 1990"

Maailmanpuu
Tässä wikipediaa maailmanpuu artikkelista

"Maailmanpuu on myyttinen puu, joka sitoo taivaan ja maan yhteen tai kannattaa taivasta. Maailmanpuu sijaitsee maailman keskellä. Se on siis eräänlainen maailmanpylväs. Puu tunnetaan monissa kulttuureissa myös elollisen luonnon tai koko maailman vertauskuvana tai rakenteena. Useissa mytologioissa eri maailmat tai maailman eri tasot sijaitsevat päällekkäin, ja jättimäinen puu sitoo ne yhteen. Puun sijalla saattaa olla myös jokin muu taivaan ja maan yhdysside, kuten pylväs, vuori, tikapuut, köysi tai jono nuolia.

Joissain mytologioissa puu kuljettaa vettä yläilmoihin, ja ylläpitää näin veden kiertoa. Muun muassa islamilaisilla, heprealaisilla, hinduilla (banyan), venäläisillä ja mayoilla on tämänkaltaisia myyttejä. Sanonnan mukaan ihmiset ovat kuin lehtiä elämänpuussa. Myös sukupuu piirretään usein ja joskus vertauskuvallisesti koetaankin puuksi. Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa kuvataan Paratiisissa sijaitsevat hyvän- ja pahantiedon puu sekä elämän puu.

Maailmanpuu (Yggdrasil, Mirameir, Lerad) oli muinaisskandinaavisessa mytologiassa jättiläismäinen puu, joka kytki yhteen kaikki kosmologian yhdeksän maailmaa. Sen ajatellaan olleen joko saarni[1] tai marjakuusi; jälkimmäistä tukee Eddan maininta puun ikivihreydestä. Alkoholi on Yggdrasilin mahlaa, ja sen juominen on saattanut olla jopa pyhä toimitus.

Kalevalaisen runouden Iso tammi kuuluu maailmanpuu-myytteihin. Suomalaisen taruston maailmanpuu kaadetaan alkuajan lopulla, jolloin aurinko ja kuu vapautuvat. Tällöin maailma on valmis. Iso tammi saattoi olla välttämätön, että taivaankansi olisi voitu valmistaa sen oksien varaan. Vastaavia kertomuksia maailman alkuaikoina kaadettavasta jättiläispuusta tunnetaan maailmanlaajuisesti."
wikipedia

tässä on tyypillistä yleistämistä, josta juontuu monta ongelmallista lausetta. Asiat menevät sekaisin, puu mikä puu.

ja niin kirjoittaja laittaa maailmanpuusta - joka on vanhassa suomalaisessa maailmankuvassa kosminen rakenne, taivaankannen kannattaja, pylväs (ei mikään tammi puu oksineen) - yhteyden Raamattuun

" Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa kuvataan Paratiisissa sijaitsevat hyvän- ja pahantiedon puu sekä elämän puu"

Paratiisin hyvän- ja pahantiedon puu ja ikuisen elämän puu ovat täysin eri asia kuin maailmankaikkeuden rakennetta kannattava maailmanpuu.

vertaileva uskontotiede ja myyttien tutkimus on jatkuvasti kiusauksessa vetää tällaisia yleistyksiä, niputtaa jollain perusteella olemukseltaan aivan erilaisia asioita muka saman perustavan rakenteen, struktuurin, ilmauksina.

artikkelissa väitetään, että heprealaisessa mytologiassa olisi myös vesien kiertoon liittyvä puu. Minun tietääkseni Raamatussa ei ole mitään jälkeä sellaisesta, kaikenlaista muuta mystiikkaa toki juutalaisuudessa on, mutta se on eri asia.

Elämän puu
Elämän puusta samainen tietolähde kertoo

"Elämän puu on yleinen aihe muinaisen Lähi-idän kansojen kulttuurissa. Tavallisesti kyseessä on myyttinen puu, joka antaa kuolemattomuuden. Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa kerrotaan, kuinka Jumala istuttaa Eedenin puutarhaan kaksi puuta: elämän puun sekä hyvän- ja pahantiedon puun.

Elämän puu on kuvattu lukemattomia kertoja muinaisen Lähi-idän ja Egyptin taiteessa. Se on keskeinen symboli muun muassa Kabbalassa, tooran mystisessä tulkinnassa. Vastaavia myyttisiä puuaiheita tunnetaan ympäri maailmaa: sellaisia ovat esimerkiksi germaanisessa ja skandinaavisessa mytologiassa esiintyvä maailmanpuu sekä Kalevalan Iso tammi."
wikipedia

Liiallista yleistämistä
artikkelin kirjoittaja yleistää tosi laveasti
"Elämän puu on yleinen aihe muinaisen Lähi-idän kansojen kulttuurissa. Tavallisesti kyseessä on myyttinen puu, joka antaa kuolemattomuuden."

kun ei ole.

tämä on täyttä potaskaa.

Ensinnäkin elämän puu on aivan eri asia kuin maailmanpuu.

Toiseksi, missään vanhan Lähi-idän myyteissä ei puhuta elämän puusta, joka antaa kuolemattomuduen. Ainoastaan Genesiksessä.

Artikkelin esimerkki Gilgamesh eepoksesta on hyvä esimerkki "vertailusta" - siellä on ikuisen elämän salaisuus merenpohjassa, josta Utnapishtam ainoana ihmisenä on saanut kuolemattomuuden. Tutkijat arvelevat, että kyseessä ovat Bahrainin helmenkalastajat.

Mistään merenpohjan "puusta" ei Gilgamesh tiedä mitään, toisin kuin wikipedian artikkelin kirjoittaja väittää. Hän ilmeisesti vain ajattelee "ikuinen elämä", no mikäs siinä, puu mikä puu... vaikka olisi simpukan helmi....

muut annetut esimerkit Mesopotamian sineteistä, taateleista ja vuohista ovat yhtä heikosti perusteltuja, eikä niillä ole mitään yhteyttä Raamatun elämän puuhun.


Ranskan ja Saksan pyhät puut
Kristinuskon edetessä lähetystyön tuloksena Eurooppaan, Jumalan miehet kohtasivat suuria pyhiä puita. Erityisen merkittäviä olivat Ranskan ja Saksan pyhät puut, joita oli palvottu muinaisista ajoista asti.

Eivät Jeesuksen omat ruvenneet pakanoille sanomaan, että hei, on meilläkin Raamatussa merkillisiä puita,

Pyhä Martti Toursilainen kaatoi 300-luvun lopulla ranskalaisten komean pyhän puun niin että rojahti. Se oli merkittävä askel frankkien kääntymiseen kristinuskoon, kun jumalat eivät moista puunkaatajaa siihen paikkaan tappaneet.

Samoin Saksassa pyhä Bonifacius hakkasi Hessenissä kirveellä maahan kuuluisan Donar tammen (Thor jumalan tammen) josta muisto on yhä tänään Fritzlarin kirkon edessä. Siitä alkoi saksalaisten kääntyminen porukalla Jeesuksen puoleen, Saksan kristillisen kirkon historia..

Näemme näistä esimerkeistä, miten pielessä vertailevan mytologian hehtaaripyssyn tähtäin on wikipedian artikkeleissa.


Elämän puu Raamatussa
Raamatussa hyvän- ja pahantiedon puu mainitaan vain Eden kertomuksessa. Elämän puu sen sijaan esiintyy useammassa kohdassa

13 Onnellinen se, joka on löytänyt viisauden,
se, joka on tavoittanut tiedon,
14 sillä parempi on viisaus kuin hopea,
tuottoisampi on tieto kuin kulta.
15 Se voittaa korallit kalleudessa,
mitkään aarteet eivät vedä sille vertaa.
16 Sen oikeassa kädessä on pitkä ikä,
vasemmassa rikkaus ja kunnia.
17 Sen tiet ovat suloisia teitä,
sen polut onnen polkuja.
18 Se on elämän puu niille, jotka siihen tarttuvat --
Sananlaskut 3

"Hän on elämän puu niille, jotka häneen rupeevat; ja autuaat ovat ne, jotka hänen pitävät"
3:18 Biblia.

תוחלת ממשׁכה מחלה־לב ועץ חיים תאוה באה׃
" Pitkä odotus tekee sydämen sairaaksi, mutta täyttynyt halu on elämän puu."
Snl 13:12 KR 1933

"Viivytetty toivo vaivaa sydäntä; vaan kuin se tulee, jota hän toivoo, se on elämän puu."
Biblia

(Pitkä odotus ahdistaa sydäntä, elämä elpyy, kun toive täyttyy.KR 1992 pudottaa pois alkukielessä olevan ilmauksen elämän puu, etz haijim)

Raamatun kruunussa, Ilmestyskirjassa, elämän puu on tärkeä asia ja ihana lupaus

Ja hän osoitti minulle puhtaan elämän veden virran, selkiän niinkuin kristallin, vuotavan Jumalan ja Karitsan istuimesta.
Keskellä hänen katuansa ja molemmilla puolilla virtaa seisoi elämän puu*, joka kantoi kaksitoistakymmeniset hedelmät, ja antoi hedelmänsä kunakin kuukautena, ja puun lehdet pakanain terveydeksi.
Ilm 22:1-2.

Autuaat ovat ne, jotka hänen käskynsä pitävät, että heidän voimansa elämän puussa olis ja he porteista kaupunkiin sisälle menisivät.
Ilm 22:14

Jolla korva on, se kuulkaan, mitä Henki seurakunnille sanoo. Sen, joka voittaa, annan minä elämän puusta syödä, joka keskellä Jumalan paradisia on.
Ilm 2:7.



Kysymys lukijoille
Elämän puu on niin keskeinen asia, ikuisen elämän puu, että olisi mielenkiintoista saada kuulla, miten se ymmärretään esikoislestadiolaisessa saarnassa.

Vai onko se kokonaan saarnoijen teemoista poissa?

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Lintukoto

Näkymä Lintukodon helman alta
Universum - C. Flammarion, Holzschnitt, Paris 1888,
Kolorit : Heikenwaelder Hugo, Wien 1998
kuva wikimedia
Voin julistaa illalla lintukodon, kun peitto vuoteessa peittää jalat lämpimästi (huoneet ovat viileitä), selkäkin on peiton alla ja tyynyt mukavasti kohdallaan ja oma kulta rauhallisesti hengittää. "Nykyään lintukodolla tarkoitetaan yleensä pientä, turvallista ja kotoisaa paikkaa tai aluetta"

Seuratupa on varmasti monelle lintukoto, jonne arjen kiireistä ja melskeestä ja uskonelämän taisteluista kaipaa sanankuuloon ja sielunhoitoon, rakentumaan yhdessä toisten uskovien kanssa ja saamaan uskoon öljyä ja voimaa ylhäältä.

Pariisin iskun jälkeen pääministeri Alexander Stubb sanoi synkästi "Suomi ei ole lintukoto"

Myöskään s24 lestadiolaiset foorumi ei ole lintukoto.


Pelko pois!
välillä kommentit toisten mielipiteistä ovat täällä sillä tavoin vihaisia, murisevia ja purevia, että ne vaikuttavat pelokkailta. Pelätään uhkaa omalle uskolle, jonka toisenlaiset mielipiteet tai tiedot tuovat ja ne torjutaan itsesuojeluna äristen.

Olen ymmärtänyt, että saarnaajien keskeinen strategia pitää lammaslaumaa koossa on suorastaan pelotella sillä, miten helposti uskonsa voi menettää, omatunto paatua lihan vapauksiin, Pyhä Henki jättäää kylmäksi, ja että tämä vaara uskon kylmenemisestä on tottelemattomuudessa Jumalan tahdolle ja Sionin muurien ulkopuolelle vilkuilemisessa.

Mutta ei pelätä, vaan mennään tutkimaan, mikä se lintukoto oikein on. Pakanalliseen Suomeen se polku vie metsän peittoon, mutta eiköhän sielläkin kristitty selviä voittajana Jumalan Hengen voimalla.


Suomalaista mytologiaa
Maailmanpylväs ja lintukoto
kuva wikimedia
"Lintukoto on myyttinen paikka, joka sijaitsi suomalaisen kansanperinteen mukaan kaukana etelässä ja lounaassa, maailman reunalla tai kohdassa, jossa taivaankansi ja maanpinta kohtaavat."

Kirjokansi on kuin kaareva kupu maan yllä. Sitä kannattaa Pohjantähteen naulattu ja maaemoon juurtunut maailmanpylväs kuin telttaa. Kupu pyörii liikkumattoman napansa ympärillä, kuten siinä olevista reiistä, tähdistä, yöllä näkyy. Tähdet ovat reikiä taivaankannessa, josta ulkopuolinen valo pääsee sisään.

Pyörivää kirjokantta tukevan maailmantapin tai "tammen" (siitä sana tammikuu) juurella äärimmäisessä Pohjolassa, maailman keskuksessa, on valtava meriveden kurimuksen kurkku, Kinahmo,Tuonen koski, josta aukeaa tie manalaan.

"Pohjoisessa sijaitsi myös Pohjola, ikikylmä maa, sairauksien ja monien ongelmien lähde".

Pohjola
"Pohjola (viroksi Põhjala) on itämerensuomalaisissa mytologiossa ja kalevalaisessa runoudessa esiintyvä paikka tai maa, joka sijaitsee pohjoisessa. Yleensä Pohjola on pahan tai vihollisen roolissa. Pohjolaa hallitsee Pohjan akka tai Pohjolan emäntä, eräältä nimeltään Louhi.

Kalevalaisen taruston Pohjolaan on ilmeisesti kasautunut käsityksiä Pohjois-Suomesta ja Lapista. Toisaalta Lappi erottuu Kalevalassa eri paikaksi kuin Pohjola. Pohjolalla on myös täysin myyttinen yhteytensä, jossa se on käsitetty pahan alkulähteeksi, ikikylmäksi paikaksi jossain kaukana pohjoisessa. Pohjolasta ovat monissa käsityksissä peräisin taudit ja pakkanen.

Pohjolassa oli kalevalaisen runouden mukaan Pohjan-Akan lisäksi muiden muassa Pohjan Isäntä, Pohjan poikia, kuvankauniita Pohjolan tyttäriä. Siellä oli myös vihamielisiä noitia ja loitsijoita ja erilaisia hirviöitä. Pohjolaa lähestyvä näki jo kaukaa kuumottavat eli hohtavat kivikummut ja Pohjolan portit, "pahat veräjät". Pohjolaan matkaavan edessä saattoi olla esteitä ja vartijoita, kuten aita tai muuri, joka ylettyi alhaalla maaemään ja ylhäällä yläisiin taivosiin, tulinen railo, jolle ei näkynyt loppua, tai jättiläiskäärme.

Kivikumpujen kuumotusta ja paistavia Pohjolan portteja on arveltu muun muassa pohjanpaloksi eli pohjoistaivaalla näkyviksi revontulikaariksi. Pohjolassa oli myös suuri kartano, jossa juotiin, juhlittiin ja tapeltiin kuten skandinaavien Valhallassa ikään. Kartano kuvataan mittasuhteiltaan suunnattomaksi. Pohjola kykeni varustamaan sotapursia, jotka kantoivat suuria sotajoukkoja."
wikipedia

Lintukodossa on pientä
Lintukoto on hyvin ahdas paikka taivaankannen ja maan välillä maailman reunoilla.
Muuttolinnut lentävät sinne talvehtimaan seuraten Linnunrataa.

"Lintukodossa kaikki oli pientä, johtuen ehkä taivaankannen reunan läheisyydestä ja ahtaasta tilasta. Lintukoto saattoi sijaita myös taivaankannen reunojen ulkopuolella, jolloin sinne pääsi kulkemaan taivaankannen reunan ali, ikään kuin teltan helman alta."

"Lintukodossa asui pienikokoisia ihmisentapaisia olentoja, lintukotolaisia eli taivaanääreläisiä eli ääreläisiä. Lintokotolaisia kuvailtiin niin pieniksi, että niitä mahtui pari kappaletta makaamaan tynnyrin pohjalle. Lintukotolaisten on kerrottu taistelleen kurkia vastaan, koska kurjet yrittivät ahmia viljan lintukotolaisten pelloilta. Tarinan muissa versioissa kerrottiin kiistaan syynä olevan sammakot, joita kurjet ja lintukotolaiset molemmat pyydystävät syödäkseen."
wikipedia
Menneitä aikoja säilyttävä kieli
itselleni nämä opiskellut tiedot ovat paljolti uutta, en ole edes koskaan lintukodon selitystä aiemmin kuullut. varmaan joillekin tämän lukijoillekin tällaiset vanhat suomalaiset uskomukset ovat tuntemattomia, jollekin ehkä hyvinkin tuttuja. Eihän tuosta ole montaa vuotta, kun tämä oli tietäjien tietoa, jota hartaasti kuunneltiin.

mutta kieli on merkillinen asia - siellä on säilynyt paljon sanastoa menneisyydestä, joiden merkitys on unohtunut tai muuntunut ajan kuluessa.

Stubb puhuu lintukodosta ja useimmat suomalaiset tietävät, mitä hän sillä tarkoittaa - turvallista koti-Suomea kaukana maailman pahuudesta. Näin rukoushuonekin voi olla lintukoto - löysihän lintunen pesän.

Puhumme tammikuusta ajatellen tammi nimistä puuta, vaikka kyseessä on tuo maailmanpylväs, kaikkea kannattava Pohjolan pilari, ehkä ihme-Sammon esikuva.

Joku asia voi kestää myös maailman tappiin, vaikka emme alkuperäisestä maailmantapista puhuisikaan.


Lintukoto ja Raamattu
No mitäs tällä on lestadiolaisuuden tai kristinuskon kanssa tekemistä?

No sen verran, että Raamatun ihmisten maailmankuva oli samantapainen kuin muinaissuomalaisten.

On maa, jonka päällä on taivaankansi (raqia) johon Jumala asetti auringon, kuun ja tähdet. Sen yläpuolella on vedet, jotka joskus taivaankannen akkunoista satavat maanpäälle - näin syntyi Vedenpaisumus, kun myös maanalaiset vedet päästettiin valloilleen.

Nykyajan kristityn on vaikea hyväksyä, että Raamattu edustaisi tällaista maailmankuvaa. Mutta vielä Lutherin aikana koko tiedemaailma oli samaa mieltä, maa on kaikkeuden keskus ja jonkinlainen taivaankansi sen yllä on, jossa aurinko kulkee radallaan maan yllä. Mitään tajua avaruudesta nykyisessä mielessä kelllään ei ollut, se olisi ollut hullun ja kerettiläisen puhetta.

että sen verran....

valitettavasti Pyhä Henki ei ole tehnyt Raamatusta lintukotoa Jumalan lapsille, vaan se on varsinainen piikkimatto, joka pistelee, haastaa, repii rikki aivan maahan asti, pakottaa etsimään ja kolkuttamaan.

Raamattu on elinikäinen haaste.ja inspiraatio niille, jotka eivät luulotellun lintukodon turvaan nukahda!