Keisari Decius

Keisari Decius (201 - 251)
kuva wikimedia

Kutsun reissuun niitä, joita kiinnostaa valtion ja kirkon suhde. Ei mitään uutta auringon alla ja kotimaamme on kulkemassa tuttua vihollisen latua suhteessa Kristukseen - kohteliaasti, arvokkaasti, hyveisiin ja kansalaisten hyvinvointiin viitaten.

Serbiassa syntynyt keisari Decius (201 - 251) oli näet tunnettu senaattori, arvokas 50 vuotias mies, yhteiskunnan tukipylväs ja rohkea sotilas, kun legioonalaiset kutsuivat hänet keisariksi vuonna 249. Hän oli kukistanut Rooman vastaisen kapinan Balkanilla suurta henkilökohtaista rohkeutta osoittaen. Kun vallassa ollut keisari Filip Arabialainen yritti estää nousukkaan tulon, hän kaatui taistelussa Veronassa Italiassa ja senaatti julisti Deciuksen Rooman keisariksi.

Korostan vielä, kuinka yhteiskunnallisesti arvostettu, henkilökohtaisesti suora ja rohkea tämä keisariksi valittu senaattori oli. Noustuaan imperiumin hallitsijaksi hän tahtoi korjata valtakuntaa myös sisäisesti, palauttaa yhteiskunnan uskonnolliset arvot takaisin ja lujittaa kansalaisten yhteenkuuluvuutta ja valtion turvallisuutta.

Decius toimi valtion hyväksi symbolisesti korjauttaen rajuissa ukonilmoissa vaurioitunutta Colosseumia pääkaupungissa. Hän rakennutti sinne myös uuden komean kylpylän kansalaisten iloksi (joka säilyi 1600-luvulle asti).

Yhteiskunnan arvot kunniaan
Decius ei ryhtynyt vainoamaan kristittyjä suoraan eikä edes nimeltä maininnut heitä. Yhteisen hyvän - ja tasa-arvon nimissä varmaan - keisari vietti suurta juhlaa Olympoksen kuninkaan, Jupiter jumalan kunniaksi kohtalokkaana tammikuun kolmantena, 250.

Tämän juhlan aikana keisari antoi määräyksen, että jokaisen Rooman kansalaisen on uhrattava viranomaisen todistamassa tilanteessa keisarin hyväksi (ei siis keisraille) ja saatava tästä kirjallinen todistus eli libellus. Vain juutalisten perinteinen vanha uskonto oli poikkeus, heidän ei tarvinnut keisarille uhrata.

Keisari Decius halusi näin kohentaa valtakunnan moraalista ja henkistä tilaa velvoittamalla kansalaiset eräänlaiseen lojaalisuuden osoitukseen valtiota kohtaan. Kuten sanottu, käskyä ei suunnattu ketään vastaan vaan kaikkien puolesta yhteiseksi hyväksi.

Voisimme näin tulkita nyky-Suomenkin toimenpiteitä sen irtautuessa Kristuksesta. Ei suinkaan ole kielletty opettaa kristinuskoa lapsille, mutta lapsikaste on vastoin ihmisoikeuksia ja oman uskonnon opettaminen vastoin tasa-arvoa ja loukkaa muslimeja ja ei-uskonnollisia perhietä... kaikkea hyvää tässä vaan,Suomelle ja kristityt leijonille!

Kansalainen - citoyen
Hyvää tarkoittavan arvokkaan poliitikon päähänpistolla oli kauheat seuraukset Rooman valtakunnan kristityille.

Kyllä tätä uutta taikauskoa oli toki vainottu aikaisemminkin eri keisarien käskyistä ja heitä epäiltiin noituudesta, lasten murhasta ja veren juomisesta, kaikenlaisesta hyvän tavan ja kulttuurin vastaisesta.

Mutta nyt tammikuussa 250 kävi ensi kertaa keisarin käsky kautta koko maailman, että jokaisen on mentävä viranomaisten luo ja osoitettava lojaalisuutensa valtiota ja sen perinteistä uskontoa kohtaan.

Käytännössä tämä ei merkinnyt mitään pakanuudessa eläville, joille oli luontevaa polttaa suitsukkeita keisarin hyväksi ja näin koko valtakunnan rauhalle ja hyvinvoinnille.

Kristityt taas eivät voineet näin tehdä. Oli selvä, ettei pakanallinen uhri tule kysymykseen, ja viranomaiset käyttivät kidutusta pakottaakseen heidät siihen. Jåstipäät teloitettiin.

Suuret määrät kristittyjä luovutti ja meni hakemaan todistuksen kansalaisuudestaan. Karthagossa tungos oli sellainen, että viranomaiset pyysivät porukkaa tulemaan seuraavana päivänä...

Osa pakeni henkensä kaupalla, kuten Karthagon piispa Kyprianus.

Monet kristity kuolivat marttyyreinä uskonsa tähden, kuten

• Rooman paavi Fabian (200 - tammikuun 20. 250)
• Antiokian patriarkka Babylas (kuoli 253 vankilassa)
• Jerusalemin piispa Aleksander (kuoli 251 marttyyrinä).

Tarkkaa lukumäärää marttyyrien määrästä ei tiedetä, mutta luku oli niin suuri että Decius jäi kirkon muistoon katkerana Kristuksen vihollisena.


Libellus

Libellus. Faijum, Egypti löydetty 1883
kvua wikimedia

Käännän tähän yllä olevan todistuksen uhraamisesta, jonka viranomaiset allekirjoittivat eräässä kylässä asuville äidille ja tyttärelle. Näitä papyruksia on säilynyt Egyptin kuivassa hiekassa lähes alkuperäisessä kunnossa:

Niille, jotka ovat vastuussa uhraamisista Theadelfian kylässä, Aurelia Bellias, Petereksen tytär, ja hänen tyttärensä Kapinis.
Olemme aina uskollisesti uhranneet jumalille, ja myös nyt olemme teidän läsnäollessanne ja annettujen määräysten mukaan vuodattaneet juomauihrin ja uhranneet ja maistaneet uhrilahjoja. ja pyydän tietä todistamaan tämän meille alle. Suotakoon teidän menestyä edelleen.
Allekirjoitus: Me, Aurelius Serenus ja Aurelius Hermas, näimme teidän uhraavan
Toinen allekirjoitus: Minä, Hermas, todistan.
Keisari Gaius Messias Quintus Traianus Decius Pius Felix Augustus ensimmäisenä vuonna, Pauni 27.

Deciuksen traaginen kohtalo

Deciuksen pojan Herennius Etruscus sestertius
kuva wikimedia

Historia kertoo, että kun Decius aiheutti käskyllään Kristuksen kirkolle tällaisen verisen ja kauhean vainojen ajan vuosina 250 - 251, siitä ei koitunut miehelle siunausta.

Häntä kohtasi ankara rangaistus, jonka toteuttivat Gotlannista Ruotsin rannikolta alunperin kotoisin olleet Balkanille asti ennättäneet gootit.

Kesäkuussa 251 kuningas Cniva johti gootteja epätoivoisessa taistelussa Rooman legioonaa vastaan, jota johti keisari Decius itse apunaan kenraali Trebonianus Gallus. Keisarin yhtälailla uljas poika Herennius Etruscus oli taistelussa mukana.

Kesäinen kamppailu käytiin Atribus nimisessä paikassa luoteis-Bulgariassa vaikeassa suomaastossa (lähellä nykyistä Razgard)..

Keisarin poika oli ilmeisen uhkarohkea, ja goottien nuoli kaatoi hänet isän silmien edessä. Decius otti tyynen asenteen ja totesi, että "yhden sotilaan kaatuminen ei merkitse paljoa." Mitä lie isän sydän oikeasti tuntenut, kalliin veren valuessa suohon.

Pian oli isän vuoro kaatua myös goottien tulisiin nuoliin.

Siihen päättyi miehen ura keisarina. 249 julistettiin kunkuksi, heinäkuussa 251 naama Bulgarian suossa kuolleen poikansa vieressä.

Deciuksen muisto on lähinnä juuri tuo käsky uhrata kuoleman uhalla tammikuussa 250. Keisarin kuoltua vainoa jatkui vielä jonkin aikaa, mutta se laantui sitten ja kristityt saivat taas elää rauhassa.


...
lähteinä olen käyttänyt tässä englantilaisen wikipedian artikkeleita keisari Deciuksesta ja hänen aikaisesta vainostaan