Minulle tämä historia tulee Herran antamana näkynä, visiona, valtavalla ja mukaansatempaavalla voimalla. Siksi on olennaisen tärkeää, että lukijalla on jalat tukevasti maassa ja että hän silmät korvat tarkkana arvostelee kaikkea Jumalan sanan valossa ja terveellä järjellä kravaattiin, lipereihin tai muuten karvoihin katsomatta. Tärkein on totuus, onko asia näin vai onko se jotenkin toisin. Jos jutut ovat outoja, lähteitä kyllä löytyy tietojen tarkistamiseen.
Arvostelu ei ole vain sallittua vaan toivottua. Näin minäkin saan oppia keskusteluista uutta.
Herramme Jeesuksen Kristuksen ja tämän maailman ruhtinaan, lohikäärmeen, taistelu Rooman imperiumin sielusta lähestyy ratkaisevia vaiheita. Lohikäärmeen puraisut ovat erittäin älykkäitä ja verisiä niin että Jeesuksen omat ovat aivan hätää kärsimässä. Vaan Kuninkaamme vastaisku on suorastaan mielettömän hieno, ja maailma yhä tänään ihmettelee, mitä Jumalan Poika teki.
Imperiumin kriisi alkaa laueta
Taustana ratkaisutaistelulle on hajoamispisteessä olevan Rooman uusi nousu, sen armeijan ja rahojen, sisäisen yhtenäisyyden ja tehokkaan hallinnon korjaaminen. Jeesus salli tämän ensinnäkin siten, että murhaava pyhän Kyprianuksen rutto laamtui vuonna 270.
Tapahtumien käännekohta ei taaskaan ole nimettömien yhteiskunnallisten tai taloudellisten voimien tulos, kuten marksilainen näkemys historiasta tahtoo korostaa. Ei. Kyseessä on taas yksi ihminen, jonka kautta valtakunnan kohtalo muuttui.
Aurelianus
Keisari Aurelianus oli hevosmies ja sananmukaisesti ratsasti valtaan. Hän ei ole ylhäistä sukua, vaan yksinkertaista väkeä Serbiasta liittyen 20 vuotiaana Rooman armeijan palveluun.
Koska kyse on ratkaisevan tärkeästä tyypistä, katsomme asioita hieman tarkemmin ymmärtääksemme, missä mennään ja miksi hengellinen sota kävi hänen lyhyen hallintoaikansa jälkeen niin kertakaikkiaan veriseksi.
Aurelianus syntyi tavalliseen maalaisperheeseen 9.9. 214 Serdica nimisessä kaupungissa (nykyisin Bulgarian pääkaupunki Sofia). Hän ei siis ole korkea-arvoista roomalaista sukua, josta ponnistaa yhteiskunnan huipulle. Mutta rohkea ja taitava hevosmies, joka liittyi noin kaksikymppisenä mukaan Rooman armeijaan ja pääsi keisari Gallienuksen ratsuväen eskadrooniin.
Legioonan jalkamiehen aseistus
 |
| Legioonalaisen jalkamiehen varustus kuva blogger.com |
Efesolaiskirje kuvaa tätä jalkamiehen varustusta, joka parisataa vuotta aiemmin oli hyvin samantapainen kuin 200-luvun loppupuolella
Sentähden ottakaat kaikki Jumalan sota-aseet, että te voisitte pahana päivänä seisoa vastaan ja kaikissa asioissa pysyväiset olisitte.
Niin seisokaat vyötetyt kupeista totuudella, ja vanhurskauden rintaraudalla puetetut,
Ja jalat valmiiksi kengitetyt, saarnaamaan rauhan evankeliumia.
Mutta kaikissa ottakaat uskon kilpi, jolla te voitte sammuttaa kaikki ruman tuliset nuolet.
Ja ottakaat päähänne autuuden rautalakki, ja hengen miekka, joka on Jumalan sana,
Ef 6:13 - 17
 |
| Roomalainen ratsumies - näytös kuva wikimedia |
Ratsujoukot
Rooman armeijassa oli pääjoukkojen, jalkaväen legioonien, rinnalla tukena ratsuväki, equites romani. Imperiumin ratusväki oli erittäin hyvin koulutettua porukkaa ja miesten palkkaus noin 20% korkeampi kuin jalkaväessä.
Ratsumiehillä oli perinteisesti raskas haarniska, kookas kilpi, keihäs ja pitkä miekka (sparta) - hevosen selässä istuessa näet jalkamiesten lyhyt miekka ei ulottunut lyömään vihollista tehokkaasti. Ratsuväen erikoismiehet oli varustettu jousin.
Keisari Gallienus kehitti raskaan ratsuväen rinnalle vuonna 260 nopeasti liikkumaan tarkoitetun ja siksi kevyemmin varustetun ratsujoukon, jota tarvittiin etenkin taisteluissa barbaareja kuten gootteja, allemanneja ja frankkeja vastaan.
Aurelianuksen nousu ratsumiehenä
Näihin joukkoihin Aurelianus pääsi hyvänä ratsastajana ja nousi siellä taitojensa ansiosta ratsujoukkojen komentajaksi. Ratsuväen magister equitum oli tehtävissään hyvin lähellä keisaria, eräänlainen marsalkka nykyajan kieltä käyttäen, ja Aurelainus nautti sekä Gallienuksen että Claudiuksen täyttä luottamusta.
Voimme mielessämme kuvitella Aurelianuksen sotilasuraa sen jälkeen, kun Claudius II Goottilainen oli murskannut goottien joukot Naissuksen taistelussa 268. Dalmatian kevyen ratsuväen johtajana hänen tehtävänä oli laukata ympäri Balkania ja ahdistella pakenevia gootteja ja muita barbaareja:
Tieto tulee, että tuolla on gootteja tai heruleja tai gepideitä. Heimot liikkuivat perheineen ja karjoineen Rooman mailla miesten taistellessa ja ryöstäessä, minkä ennättivät. Varovainen lähestyminen hevosten selässä tavoitteena yllätys, hurja huuto metsän keskeltä ja laukka kohti ihmisjoukkoa, keihäät ja miekat heiluvat säälimättä vanhoja tai lapsia, naisia tai miehiä, veri valuu, liekit leiskuvat, orhit korskuvat ja kaviot hakkaavat maata.
Melkoista elämää - ja kuolemaa - Aurelianuksen sotilasura.
Hevosmiehet pelastamaan pulaan joutuneita!
Talvella 269 syntyi hyvin vaarallinen tilanne. Kylmästä värisevät gootit olivat paenneet Balkanin vuorille (Haemus vuorille) ja kärsivät nälästä. Keisari Claudius päätti tehdä heistä lopun ja lähetti jalkaväen legioonan lopettamaan näiden ihmisten elämän. Aurelianus varoitti keisaria ja kehoitti sen sijaan ottamaan ratsuväen sinne mukaan, mutta keisari ei ratsuväen komentajan neuvosta piitannut.
Ja niin kävi, että epätoivoiset gootit iskivätkin legioonaan todella lujasti, mursivat sen linjat ja pääsivät loukusta rintamaan. Koko Rooman armeijan osastoa uhkasi nyt täydellinen tuho, kun dalmatialaiset ratsujoukot laukkasivat viime hetkellä Aurelianuksen johdolla paikalle ja löivät gootit. Kuin kunnon John Waynen länkkärissä, inkkarit voitolla kunnes ratsuväki saapuu.
Nousu keisariksi
Tämä vaihe Aurelianuksen sotilaan uralla päättyi, kun pyhän Kyprianuksen rutto viimeisessä iskussaan surmasi suuret määrät sekä armeijan miehiä että gootteja - kansa liukeni sen myötä kuolemaan ja tilanne laukesi.
Kesällä 270 ruton raivotessa tilanne goottien kanssa rauhottui. Elokuussa tuli sitten tieto, että Claudius II Gothicus oli kuollut ruton uhrina. Senaatin valitsema Quintillius ei kauaa kestänyt, armeija huusi ratsuritari Aurelianuksen keisariksi - ja teki siinä erinomaisen valinnan.
Tämä pystyvä sotilas näet onnistui muutaman vuoden aikana yhdistämään Rooman hajoavan valtakunnan Galliasta Italiaan ja itään, jossa hän tuhosi parthilaisten valtakunnan - koko Rooma Välimeren ympärillä oli palautettu entiseen loistoonsa vain viidessä vuodessa, Aurelianuksen ollessa keisarina 270 - 275.
Valuttakriisin hoitaminen
 |
| Antoniuksen hopeapitoisuuden lasku 240 - 270 kuva wikimedia |
Keisari Aurelianus ei menestynyt ainoastaan sotilasuralla nousten nopeasti Rooman ratsuväen komentajaksi ja keisarien läheiseksi neuvonantajaksi ja ystäväksi.
Suurena ongelmana valtakunnan asioissa oli heikentynyt valuutta - sille oli käynyt ruplasti.
Aurelius alkoi selvittää, missä ongelma on ja yllättäen kävi ilmi, että syynä olivat Rooman omat rahapajat, joissa metallirahat lyötiin. Siellä työntekijät pistivät hopeat omiin taskuihinsa ja kolikkojen hopeapitoisuus oli pahasti alle sen, mikä olisi pitänyt olla.
Keisari ei tätä hyvällä katsonut. Valtakunnan rahapajan päällikkö rationalis Felicissimus puolestaan halusi säilyttää hopean virran omiensa rahapusseihin ja nostatti pääkaupungissa kapinan keisaria vastaan. Hänen osaltaan kapina päättyi lyhyeen pään pudotessa permantoon teloittajan terävän miekan irroittamana.
Kaupunkilaiset jatkoivat mellakointia suurin joukoin myös leipää vaatien. Keisarin määräyksestä sotilaat päästivät ilmat ainakin 7000 kansalaiselta Caelia kukkulan taistelussa, joka on yksi Rooman seitsemästä kukkulasta.
"Ja tässä on mieli, jolla viisaus on. Ne seitsemän päätä ovat seitsemän vuorta, joidenka päällä vaimo istuu." Ilm 17:9.
Rooman seitsemän kukkulaa ovat Capitolinus, Palatinus, Caelius, Aventinus, Quirinalis, Viminalis ja Esquilinus.
Kapinan kukistamisen jälkeen keisari Aurelianus teki merkittävän ratkaisun, joka hetkeksi lujitti valtakunnan taloutta. Rahojen arvon ja maineen mentyä väärän hopeapitoisuuden tähden, hän antoi nostaa antonianus kolikon hopean taattuun 5%. Aurelianuksen jälkeen rahan alamäki jatkui ja antonianukset olivat 300-luvun taitteessa suurimmaksi osaksi mitätöntä kokoa ja pronssia.
Yllä oleva kuva kertoo havainnollisesti antonianusten hopeapitoisuuden nopeasta laskusta -- melkein kuin Saksan markka 1920-luvulla mutta ei ihan.
Sol Invictus
Uskontopolitiikan uutena vetona keisari Aurelianus nosti Voittamattoman Auringon palvonnan valtiollisen elämän huipulle. Tästä merkittävästä asiasta seuraavassa blogitekstissä hieman enemmän.
Aurelianuksen kuolema
Keisari Aurelianus kuuli uutisia Persiasta - mahtava shaahi Shapur I oli kuollut 272 ja hänen nuorin poikansa ja seuraajansa sassanidien hallitsijana Hormizd I vuonna 273. Nyt olisi otollinen tilanne hyökätä tämän valtakunnan kimppuun.
Vuonna 275 Aurelianus lähti armeijansa johdossa kohti Persiaa ja saapui Blosporin salmelle asettuen Caenophurium nimiseen kaupunkiin odottamaan salmen ylittämistä (nykyisen läntisen Istanbulin tuntumassa). Siellä hänen omat henkivartijansa (praetorium) murhasivat hänet ilmeisesti peläten ankaran keisarin kättä.
Keisari Aurelianuksen hallitusaikaa kesti siis vain viisi vuotta 270 - 275. Sen aikana hän onnistui yhdistämään hajoamistilassa olevan valtakunnan sotilasvoimin, uudistamaan hallintoa ja rahataloutta ja näin kääntämään Rooman kohtalon.
Kristuksen kannalta merkittävää oli uuden vastustajan saapuminen näyttämölle - muinainen kreikkalais-roomalainen auringon palvonta, Sol Invictus, nostettiin valtion pääuskonnoksi ilmeisenä tarkoituksena yhdistää valtiota sisäisesti hengelliseltäkin kannalta.
Taistelu Rooman valtakunnan sielusta siirtyi pian Aurelianuksen kuoleman jälkeen uudelle vaihteelle ja ratkaisuotteluksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti