Jumalan kunnia luonnossa

Ludwig van Beethoven Op 48. 4
Jumalan kunnia luonnossa

Te taivaat soikaatte kiitosta Herran, Hän Luoja suuri taivaan ja maan.

Nyt Luojaa merien, mannerten joukot ne kiittää aikaan ijäiseen.

Ken tähtitaivaalle tuikkehen antaa?

Ken suonut päivän paistavan?

Ken voiman sanalla maailman kantaa?

Hän Luoja ainoo, armoinen,
Hän Luoja ainoo, armoinen!





Die Ehre Gottes aus der Natur

Die Himmel rühmen des Ewigen Ehre;
Ihr Schall pflanzt seinen Namen fort.
Ihn rühmt der Erdkreis, ihn preisen die Meere;
Vernimm, o Mensch, ihr göttlich Wort!

Wer trägt der Himmel unzählbare Sterne?
Wer führt die Sonn aus ihrem Zelt?
Sie kommt und leuchtet und lacht uns von ferne
Und läuft den Weg gleich als ein Held.

Vernimm's, und siehe die Wunder der Werke,
Die die Natur dir aufgestellt!
Verkündigt Weisheit und Ordnung und Stärke
Dir nicht den Herrn, den Herrn der Welt?

Kannst du der Wesen unzählbare Heere,
Den kleinsten Staub fühllos beschaun?
Durch wen ist alles? O gib ihm die Ehre!
Mir, ruft der Herr, sollst du vertraun.

Mein ist die Kraft, mein ist Himmel und Erde;
An meinen Werken kennst du mich.
Ich bin's, und werde sein, der ich sein werde,
Dein Gott und Vater ewiglich.

Ich bin dein Schöpfer, bin Weisheit und Güte,
Ein Gott der Ordnung und dein Heil;
Ich bin's! Mich liebe von ganzem Gemüte,
Und nimm an meiner Gnade teil.

Christian Fürchtegott Gellert (1715-1769)


Ludwig van Beethoven: Laulusarja C.F.Gellertin teksteihin op.48

1. Rukous (Bitten)
2. Lähimmäisen rakkaus (Die Liebe des Nächsten)
3. Kuolemasta (Vom Tode)
4. Jumalan kunnia luonnossa (Die Ehre Gottes aus der Natur)
5. Jumalan voima ja varjelus (Gottes Macht und Vorsehung)
6. Katumuslaulu (Busslied)




Iltamietteitä

Sinä kaiken elämän
ja kaikkien elävien Isä,
Sinä ikuisuuden loisto,
Sinä ihmeellinen Mestari.
Sinussa on aika,
Sinussa on ajattomuus.
Käteesi olet merkinnyt
jokaisen ihmissielun.
Suojaa meidät rauhaasi
kun menemme nukkumaan.

Aurinko laskee
kultaisine säteineen
kauas
se loittonee luotamme,
ilta hämärtyy pimeäksi.
Himmeä kuu nousee
kajastamaan valoa.
Yön kaste lankeaa
maata virvoittamaan.

Vuorilla ja metsissä
nälkäiset villieläimet
alkavat saalistaa.
Hiljaisilla laitumillaan
karja käy levolle
puiden ja pensaiden kätköön.
Työstään uupuneena
työmies seisoo kumarassa
lepoa kaivaten.

Tuuli nousee myrskyämään,
viima viilentää pirtin
jossa takkatuli lepattaa,
hiillos hiipuu.
Sankka sumu peittää kaiken,
mitään et näe kulkeissasi.
Sade saapuu
virrat täyttyvät
vesi kastaa peltomaat.

On aika nöyrtyä
Jumalan, Majesteetin eteen.
Omistaa Hänelle
kaikki, mitä ihmisellä on.
Elämän voima,
sielun kyvyt,
ne ovat Jumalan antamia.
Ne kuuluvat
vain Hänelle,
Häneen sielumme kiinnittyy.

Päivä päättyy
lepoon ja rauhaan.
Kädet, jotka voimallaan
kannattavat kaikkeuden
suojaavat meidät.
Järkkyköön taivas,
murtukoon mainen majamme,
tuhoutukoon maailma,
me olemme
Herran suojassa.

Kreivi Nikolaus L.von Zinzendorf

suomennos elizza