Saatanallinen pahuus

Elizabeth Báthory (1560-1614)

Me kristityt saatamme joskus hieman aliarvioida sitä henkivaltaa, joka Raamatun sanojen mukaan heitettiin taivaasta maanpäälle ja joka kiertää kuin leijona etsien, kenet saisi niellä.

1 Pietarinkirje 5:8

Olkaat raittiit, valvokaat; sillä teidän vihollisenne perkele käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, ja etsii, kenen hän nielis.


Tämä palsta on tarkoitettu selitykseksi 1 Pietarinkirjeen kuuluisalle kohdalle ja aika rankkaa luettavaa.

Emme me Jeesuksen lunastamat ole täällä leikkimässä hiekkalaatikossa jonkun pikkuvihollisen kanssa.

Miksi näin on, en tiedä.

Jumala sen tietää mitä tahtoo ja sallii tapahtuvaksi.



Sitä meidän pitää mielestäni kuitenkin korostaa, ettei Golgatan voitto ole mikää täpärä, vaan täysin tuli vihollinen lyödyksi.


Unkarilainen kreivitär Elizabeth Báthory syntyi heinäkuun 7. 1560 kuuluisaan aatelissukuun, joka oli keskellä ankaria taisteluja laajenevaa islamilaista Turkin suurvaltaa vastaan. Koko Eurooppa oli vaarassa.

(itseäni auttaa tuon ajan historian vuosissa muistaa, että Martti Luther kuoli vuonna 1546).

Tämä tyttölapsi syntyi sananmukaisesti kultalusikka suussaan, rikkaaseen perheeseen, jota ympäröi kaikki tämän maailman paras anti. Hänet kastettiin kristityksi ja aikuisena hänet naitettiin miehelle, joka miekka kädessä taisteli kristinuskon puolesta turkkilaisten valtavaa armeijaa vastaan.

Nämä ovat heimokansamme Unkarin kohtalonhetkiä, ja sotaonni vaihteli. Mutta "Allah ei antanut Wieniä" - muslimit eivät juo viiniä - ja lopulta Itävalta-Unkari onnistui Jumalan avulla estämään Euroopan jäämisen islamin miekkalähetyksen jalkoihin.



Elisabet naitettiin vuonna 1572 korkea-arvoiselle kreivi Ferenc Nádasdylle. He muuttivat asumaan nykyisen Slovakian alueella olevaan Čachticen linnaan.

Miehensä pitkien poissaolojen aikana Elisabetin tehtävänä oli muun ohella pitää huolta myös paikallisesta talonpoikaisväestöstä, antaa palvelijoidensa toimittaa heille ruokaa ja vaatteita ja lääkkeitä sodan riehuessa ja monien miesten ollessa poissa seudulta rintamalla.

Noituuden ja valheiden kautta itse Saatana nieli tämän naisen leijonan lailla ja tunkeutui hänen sydämeensä.

Sen jälkeen kun hänen sydämensä oli mustunut, Elisabet alkoi tehdä pahaa salassa.

Čachticen linnan rauniot Slovakiassa

Elisabetin uskotut palvelijat liikkuivat kylissä, ja houkuttelivat sieltä nuoria tyttöjä "palvelustöihin" Čachticen linnaan, joka on yhä pystysä pikku-Karpaateilla.

Kun nämä nuoret naiset sitten saapuivat linnaan, heitä odottivat siellä sanomattomat kauhut, kidutukset ja väkivaltainen kuolema Elisabetin seuratessa ja välillä itse osallistuen surmaamisiin.

Arviot uhrien lukumäärästä vaihtelevat, mutta on sanottu että mahdollisesti 650 nuorta naista sai surmansa linnassa kreivittären julmasti murhauttamina.


Noituutensa ja sadististen leikkiensä hurjistamana Elisabet tuli varomattomaksi ja lopulta pelokkaat talonpojat ja keskiluokankin perheet alkoivat puhua.

Viranomaiset saivat vihiä tapahtumista jalosukuisen ja isänmaallisen perheen linnassa, kun luterilainen pastori István Magyari nosti asian esille Wienissä 1602-1604.

Elisabetin korkean arvon tähden vasta vuonna 1610 Kuningas Matias II lähetti Juraj Thurzón tutkimaan huhuja.

Ne osoittautuivat tosiksi. Oikeudenkäynti käytiin tammikuussa 1611 ja neljä palvelijaa, Dorota Szentes (Dorka), Ilona Jó, Katarína Benická ja János Újváry ("Ibis" tai Ficko), kukin kertoi omasta osuudestaan.

Elisabet ei itse ollut oikeudessa ja häntä pidettiin taustalla suvun maineen suojelemiseksi.

Kolme palvelijaa tuomittiin kuolemaan, ennen roviolle heittämistä heidän kyntensä revittiin irti. Katariina sai vankeutta, koska ei ollut osallistunut murhiin.

Elisabet muurattiin yksinään linnansa kellarihuoneisiin, ja vain pienestä raosta jäettiin ruoan antamista varten. 24. elokuuta 1614 linnan väki havaitsi kreivittären makaamassa kuolleena kellarin lattialla. Hän ei moneen päivään ollut koskenut ruokaan eikä juomaan.



Vasta 1700-luvulla syntyi legenda, että kreivitär Báthory olisi kylpenyt neitsyiden veressä saadakseen nuoruuden ajan kauneutensa takaisin.

Legenda ei pitäne paikkaansa.

Verinen hän kuitenkin oli.

Tyttöjä heitetään lumeen kuolemaan kylmyyteen

Laitan tähän lyhyesti palvelijoiden tuomareille kertomat tapahtumat.


Tuomari kysyi jokaiselta palvelijalta samat kysymykset:

Kauanko olet olleut Alžbeta Báthoryn palveluksessa ja kuinka päädyit sinne?

Montako tyttöä ja naista hän surmasi tuona aikana?

Kuka surmasi tytöt ja naiset ja mistä he ovat kotoisin?

Kuka palkkasi ja houkutteli nämä tytöt linnaan?

Millaisia kidutuksia hän käytti ja miten nämä naisparat surmattiin?

Kuka auttoi kiduttamisessa ja surmaamisessa?

Kuka hautasi ruumiit ja minne?

Missä paikassa nämä naisparat kidutettiin ja surmattiin?

Kuka muu näki kreivittären tekoja tai tiesi niistä?

Milloin hän alkoi tehdä näitä kauheita tekojaan?



Vastaajana ilmeisesi aika pienikokoinen mies, joka oli pitkään kreivittären uskottu palvelija

Ján Ujváry – Ficko

"Sinä aikana kun palvelin Alžbeta Báthorya surmattiin kaikkiaan 37 tyttöä ja nuorta naista. Heitä kidutettiin Sarvár nimisessä paikassa näin: heidän kätensä sidottiin nuoralla ja Anna Drabulová sitoi heidän kätensä heidän selkänsä taakse. Heidän kätensä olivat mustat kuin hiili ja heitä lyötiin kehon kaikkiin osiin kunnes iho alkoi irrota. Heidän jalkapohjiaan ja kämmeniään lyötiin kunnes oli laskettu kahteen sataan. Dora ja Ilona löivät heitä, mutta he oppivat sen Anna Drabuloválta.



Kreivitär itse pisteli heitä neulalla. Jos hän ei pitänyt tytöstä, tämä lähetettiin heti kidutuskammioon, jossa hänet surmattiin kuumilla raudoilla joilla tukkaa käherretään ja toisinaan hän leikkasi heidän korvansa ja nenänsä ja huulensa. Hän työnsi heidän suuhunsa raudat ja väänsi sitä auki kunnes leuat alkoivat irrota. Jos tytöt eivät saaneet ompelutyötä tehtyä kymmeneen mennessä illalla, heidät lähetettiin heti kidutettaviksi.

Sitken tytär surmattiin, niin sanottiin, koska hän oli varastanut päärynän. Hän leikkasi ihon auki heidän sormiensa välistä ja tyttöjä ajettiin ulos hankeen, jossa heitä kasteltiin kylmällä vedellä. Hän itsekin kasteli heitä. Tytöt jäätyivät ja kuolivat hankeen. Toiset tytöt eivät saaneet syötävää eivätkä juotavaa viikkoon.



Palvelijatar Ilona Jó kertoi tuomarille:

Hän tietää ainakin 50 tyttöä, jotka surmattiin. Hän löi itsekin tyttöjä, kun kreivitär käski. Hän piti heitä kylmässä vedessä ja kasteli heitä siellä koko yön ajan. Kreivitär kuumensi avaimen ja painoi sen tytön kämmeneen.

Sarvárissa hän antoi riisua yhden tytön ja hänet peitettiin hunajalla. Näin hän oli ulkona päivän ja yön ampiaisten pistellessä häntä. Dora leikkasi tytön kehosta turvonneet kohdat irti. Joskus kreivitär kiskoi hampaillaan lihaa irti heidän vartalostaan. Kata, Dora ja kreivitär hakkasivat tyttöjä. Kun Dora löi heitä, kreivitär oli katsomassa.


Dorota Szentés kertoi:

Hän tietää noin 30 tyttöä ja nuorta naista, jotka surmattiin. Hän kertoi samaa kuin muutkin, kreivitär pisteli piikillä tyttöjen huulia. Kerran kun hän oli sairas hän kiskoi tytön lähelleen ja kiskoi hampaillaan lihaa hänen poskestaan ja käsivarrestaan. Viisi tyttöä surmattiin Čachticessa viikon aikana. Kreivitär tappoi tyttöjä kaikkialla, missä hän oli.


Kata Branecká kertoi:

Hän oli siivoaja ja pesijä eikä ole varma mutta surmattuja tyttöjä oli kai 50. Dora piti heitä linnassa ankarassa vankeudessa. Hän ei antanut heille ruokaa eikä juomaa eivätkä he saaneet mennä mihinkään. Hän valeli heitä kylmällä vedellä ja piti alastomina koko yön.

Kata näki heidän pyörtyvän heikkoudesta. Kreivitär ei antanut heille syötävää ja löi heitä niin että he kaikki kuolivat yhdessä huoneessa. Sitten tämä lähti Sarváriin ja käski Kataa pesemään lattian ja hautaamaan tytöt. Hän ei kyennyt siihen, ja ruumiita jäi sängyn alle niin että koko linnassa oli mätänemisen haju.






Kata oli ainoa noista tuomarin eteen tuoduista, joka sai pitää henkensä. Todistajia oli yli kaksisataa.

Ilmeisesti linnasta on löydetty myös Elisabetin itse kirjoittamaa tekstiä, jossa hän kuvaa näitä tekemiään julmuuksia. Dokumentti on vaikeasti luettava vanhan kielensä ja oudon sisältönsä takia.



Dietrich Bonhöffer oli Hitlerin kolmannen valtakunnan ajan tunnustavia kristittyjä, joka ei liittynyt "Saksalaiseen kirkkoon" eikä kumartanut epäjumalaksi itsensä tehnyttä Führeriä.

Päinvastoin, Bonhöffer osallistui suunnitelmaan murhata Hitler ja jäi kiinni.

Hän kirjoitti kirjeitä Flossenenbürgin keskistysleirillä, jossa hänet hirtettiin 9.4. 1945 eli hieman ennen kuin Toinen maailmansota päättyi.

Nämä ovat vankkaa luettavaa.

Bonhöffer puhuu "pahan banaalisuudesta".

Kun hän katseli natsien meininkiä, hän havaitsi kuinka äärimmäisen pinnallista ja typerää ja hyödytöntä tuo pahuus on, banaalia ja sivistymätöntä.



Saman voimme huomata Elisabet Barthoryn kohdalla.

Kuinka typerää, banaalia, sivistymätöntä ja järjetöntä tämä saatanallinen pahuus on.

Ottaa kauniita ihmislapsia, nuoria neitsyitä ja isän ja äidin lapsia, ja särkeä heidän ruumiinsa ja sielunsa lyömällä ja hakkaamalla ja kaikenlaisin kidutuksin.

Mitä sitten?

Ehkä hän sai siitä jonkinlaista seksuaalista mielihyvää, ehkä hän oli muuten vain täysin mielettömän raivon vallassa.

Perkele on valehtelija ja murhaaja.

Näin Jeesus hänet määrittelee.

Valehtelija ja murhaaja.



C.S. Lewis kirjoittaa tarkalla silmällä vuonna 1942 ilmestyneessä "Paholaisen kirjeopistossa". Opettajan tehtävissä ollut isompi piru tietää, miten pikku piru ajaa uhriaan kohti helvettiä:

Himo kasvaa, mutta nautinto vähenee.

Synnistä saatu lyhytaikainen ilo, himomurhan tuottama nautinto, käy yhä pienemmäksi ja lain koura tarttuu toisen ihmisen surmanneeseen itsekkääseen ja nautinnonhaluiseen ihmishirviöön armottomalla otteellaan.

Nuori kaunotar, Elizabeth, jolla oli kaikki mitä tuon ajan ihminen vain saattoi elämältä pyytää - linnoja ja palatseja ja palvelijoita ja ruokaa ja kultaa ja hopeaa ja mitä tämän maailman ruhtinas nyt vain voi tarjota.

Mikään ei riittänyt, vaan murhanhimo syttyi hänen sydämessään - omaa sukupuolta olevia viattomia neitsyitä ja nuoria naisia kohtaan.

Viimeiset vuodet elävältä haudattuna täyteen yksinäisyyteen loitsujensa ja pahojen henkiensä seuraan. Nääntyminen, uupuminen kolkon pimeän vankilan lattialle, historian pahimpiin kuuluvan sarjamurhaajan maine yllään.


Elisabet on kiehtova hahmo.

Hän askarruttaa, kutittaa mielikuvitusta ja vetoaa johonkin todella syvään meissä ihmisissä - jota pedotkin kauhistuvat.

Ihminen on vaarallinen Jumalan luomistyö, etenkin toisille ihmisille.

Parhaillaan on käynnissä taas uuden elokuvan valmistelu Elisabetista, jossa koetetaan ymmärtää hänen murhanhimoaan ja sen seurauksia ja vaikutuksia häneen itseensä.

Hänestä on kirjoitettu monta kirjaa, ja nyt Nettiruukkuunkin pieni kirjoitus esimerkkinä pahuuden vallasta.


Tällaista - ja pahempaakin - Saatana siis saa aikaan.

Mitäs se 1 Pietarinkirje tästä vihollisesta siis sanoo?

Olkaat raittiit, valvokaat; sillä teidän vihollisenne perkele käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, ja etsii, kenen hän nielis.

Sitä te seisokaat vastaan, vahvat uskossa, tietäen, että ne vaivat tapahtuvat teidän veljillennekin maailmassa.

Mutta Jumala, jolta kaikki armo tulee, joka meitä on kutsunut ijankaikkiseen kunniaansa Kristuksessa Jesuksessa, teitä, jotka vähän aikaa kärsitte, valmistaa, vahvistaa, tukee, perustaa,

Sille olkoon kunnia ja väkevyys ijankaikkisesta ijankaikkiseen! amen.

1 Piet 5:8-11 Biblia 1776

Nämä eivät ole hurskaita sanoja vailla merkitystä.

Pietari ristiinnaulittiin pää alaspäin, Paavalilta lyötiin pää pois, Stefanus kivitettiin...

tämän maailman ruhtinas osaa nämä jutut, ja saa ihmiset tekemään mielettömyyksiä.

Sentähden Jeesus on tullut, että Hän tekisi tyhjiksi perkeleen teot.