maanantai 12. syyskuuta 2011

Tapaukset Ilkka Kantola ja Markku Koivisto

Suomen kristikansaa on koetellut kaksi hyvin henkilökohtaista tapausta, piispa Ilkka Kantolan eroaminen tehtävistään 2005 ja Markku Koiviston erottaminen kaikista Nokia Mission tehtävistään 2011.

STT ja YLE uutisoivat 15.2. 2005
"Turun arkkihiippakunnan piispa Ilkka Kantola pyytää eroa piispan virastaan. Kantola katsoo menettäneensä viran hoitamisessa tarvittavan uskottavuuden, kertoo Kirkon tiedotuskeskus.
Kantola jätti eropyyntönsä Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulille tiistaina.
Kantola kertoi viime viikolla antamassaan tiedotteessa hakeneensa avioeroa vaimostaan. Ilta-Sanomien mukaan piispalla oli pitkäaikainen suhde naispapin kanssa."

"Kantolan eronpyyntö harvinainen
Ilkka Kantola on ensimmäinen piispa Suomessa, joka pyytää eroa virastaan. Myös papin eroaminen on harvinaista. Kirkon tutkimuskeskuksen mukaan vuosina 2003 - 2004 ainoastaan neljä pappia haki oma-aloitteisesti eroa pappisvirasta. Lisäksi kaksi pappia erotettiin kokonaan tehtävistään. Seitsemän pappia erotettiin määräajaksi sopimattoman käytöksen ja virkavelvollisuuksien laiminlyömisen takia."
YLE

YLE uutisoi 30.8. 2011
"Tampereella toimivan Nokia Mission johtaja Markku Koivisto on erotettu perustamansa liikkeen palveluksesta. Nokia Missio Church ja Nokia Missio ry kertoivat asiasta nettisivuillaan.
Sivujen mukaan Koivisto on vapautettu kaikista hengellisistä ja hallinnollisista tehtävistä, koska hänen elämässään on ollut seksuaalisten rajojen rikkomista.
Markku Koivisto sanoo antavansa asiasta lausunnon palattuaan sairauslomalta.
Nokian kaupungista lähtöisin oleva Nokia Missio on luterilaisen kirkon sisällä syntynyt karismaattinen herätysliike."
YLE


Armon turviin 

Markku Koivisto Helsingissä 2006 

Markku Koiviston julkirippi on huikea dokumentti.

Hän asettuu siinä aivan oikein Roomalaiskirjeen ensimmäisen luvun ankarien sanojen syyniin. Markku kertoo, että todellakin, Jumalan palvelijasta oli tullut Pomo, joka teki ratkaisut itse. Jumala hylkäsi hänet syntien valtaan ja hän kompastui pahemman kerran, syttyen mieheen.

Markun viesti on totuudellinen synnintunnustus joka menee syvälle ongelman ytimeen, lankeamisen syyhyn.

Suomen kansa tuskin on tällaista evankeliumia saanut näin julkisesti kuulla aikoihin, kyynelten, veren ja hien makuista raudanlujaa totuudellisuutta omasta itsestä.

Olin henkilökohtaisesti jo valmis nostamaan Perkeleelle hattua, että hän saavutti tohtori Markku Koivistosta mojovan täystyrmäyksen ja hän jää kirkkohistoriassa monien Paholaisen uhrien joukkoon, jotka aloittivat Hengessä ja läjähtivät rapakkoon.

Vaan ei - nyt on tapahtunut aidosti kristillinen asia, julkinen syntien tunnustaminen seurakunnan edessä ja niiden anteeksi julistaminen.

Kaikki muuttuu nyt sekä Markun itsensä että Nokia Mission kohdalla, sillä Jumala on armollinen eikä kutsumustaan kadu.

Ilkka Kantola
Kuva hänen kotisivultaan

Entä ex-piispa Kantola?

SDP kansanedustaja Ilkka Kantola on löytänyt uuden vaimon, saanut uusia merkittäviä tehtäviä yhteiskunnan parissa ja on valittu nyt YLE:n hallintoneuvoston puheenjohtajaksi. (HS).

Ei mitään erityisen kristillistä tässä varsin lahjakkaan ihmisen uudessa elämässä Turun arkkihiippakunnan piispan viran hoitamisen jälkeen.

Jumala on armollinen niille, jotka syntinsä tunnustaen kääntyvät Hänen puoleensa.

perjantai 9. syyskuuta 2011

Rikkaan miehen tuomio

Rikas mies ja Lasarus - muonaa piisaa!
Tuntematon Alankomaalainen taiteilja n. 1610 (wikimedia)


Mistä syystä rikas mies sai niin kammottavan kohtalon Jeesuksen vertauksessa?

"Sitten köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Abrahamin huomaan. Rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin. Kun hän tuonelan tuskissa kohotti katseensa, hän näki kaukana Abrahamin ja Lasaruksen hänen rintaansa vasten. Silloin hän huusi: 'Isä Abraham, armahda minua! Lähetä Lasarus tänne, että hän kastaisi sormenpäänsä veteen ja vilvoittaisi kieltäni. Näissä liekeissä on kauhea olla.' Mutta Abraham sanoi: 'Muista, poikani, että sinä sait eläessäsi hyvän osan, Lasarus huonon. Nyt hän saa täällä vaivoihinsa lohdun, mutta sinä saat kärsiä tuskaa." Luukas 16:22-25 KR 1992

Köyhä mies kuoli ja sai enkelihoitoa.

Rikas mies kuoli ja sai ihmisten hoitoa: hänet haudattiin.

Miksi rikas mies joutui tuonelan tuskiin, liekkeihin, joissa on kauhea olla?

Jeesuksen vertaus ei suoraan kerro syytä, vaan alkaa yksinkertaisella - ja niin todelta kuulostavalla - tilannekuvauksella heidän elämästään:

"Oli rikas mies. Hänen vaatteensa olivat purppuraa ja hienointa pellavaa, ja päivästä päivään hänen elämänsä oli pelkkää ylellisyyttä ja juhlaa.

Mutta hänen porttinsa pielessä virui köyhä Lasarus, täynnä paiseita. Köyhä olisi nälkäänsä halunnut syödä niitä ruokapaloja, joita rikkaan pöydältä putoili. Koiratkin tulivat siihen ja nuolivat hänen paiseitaan."
Luukas 16:19-21 KR 1992

Saamme kuulla miehestä, joka pukeutui kalleimpiin mahdollisiin vaatteisiin, purppurasimpukan verellä värjättyihin pellaviin. Päivästä päivään hänen elämänsä oli pelkkää ylellisyyttä ja juhlaa.

Siinäpä rikkaan ihmisen osa!

Mitä pahaa siinä on? Ehkä hänen vanhempansa olivat tehneet ankarasti työtä ansaitakseen pojalleen suuren perinnön, ehkä hän oli muuten rikastunut laillisin keinoin ja nautti nyt työnsä hedelmistä?

Jeesuksen vertaus ei sinänsä tuomitse miestä sen tähden, että hän oli rikas ja eli ylellistä elämää.

Vanhurskaan Tuomarin katse kohdistuu sen sijaan miehen komean asunnon portille - missä se Ontuva Erikson makaa. Saamme käsityksen, ettei edes suurten juhlien aikana pöydästä putoilevia ruokapaloja köyhälle annettu. Ja että paiseet peittivät köyhän ihoa siinä rikkaan miehen portin vieressä, paiseet, joita vain saastaiset koirat nuolivat.

---
Jeesuksen vertaus kertoo, että tällainen asiantila ei ole jäänyt Abrahamilta huomaamatta ja osat vaihtuvat kuoleman jälkeen.

Mistä syystä rikas mies sai niin kammottavan kohtalon Jeesuksen vertauksessa?

Ymmärrämme vertauksen sisällöstä, että elämän tuomiossa kyse ei ollut siitä, mitä rikas mies teki.

Sen sijaan se, mitä rikas mies jätti tekemättä porttinsa vieressä lojuvalle köyhälle, toi hänelle kuoleman jälkeen mitä ankarimman tuomion.


Rikas saarnamies!
Näin kristillinen kirkko asettaa julistuksessaan ja opetuksessaan tämän maailman arvot päälaelleen.

Joel Osteen saarnaamassa (linkki)

Kristuksen kirkko ei kuitenkaan opeta niinkuin amerikkalainen saarnaaja  Joel Osteen, joka opettaa, että Jumala on parhaillaan siirtämässä rikkaiden jumalattomien maallisen omaisuuden uskoville, jotka osaavat sitä oikein käyttää köyhienkin hyväksi!

lauantai 3. syyskuuta 2011

Resomointi

Resomoija - Glasgowssa kehitetty laite ruumiin hävittämiseksi (BBC)

Kuoleman kohdattua kristityjen tapana on haudata vainaja maatumaan maahan - pehmeät osat mätänevät ja luut säilyvät tai murenevat hautapaikan olosuhteista riippuen. Juutalais-kristillisen kulttuurin levitessä eri puolille maailmaa kansojen hautaustavat muuttuivat ja yleisesti käytetty juhlava polttohautaus päättyi.

Ruumiin polttaminen, kremaatio, on yleistynyt nykyaikana monestakin eri syystä ja myös jotkut kristityt antavat vainajansa tuhkattaviksi.

Resomointi on tieteen ja tekniikan aikakaudellamme kehitetty uusi tapa ihmisen ruumiin hävittämiseksi - sananmukaisesti likvidointi! Ruumiimme pehmeät osat liukenevat kokonaan alle kolmessa tunnissa, kun 0x ilmakehän paineesessa kammioon pumpataan 180 C kuuma alkaliinipitoinen liuos (vettä ja kalium hydroksidia). Luut murskataan jauhoksi samalla tavalla kuin krematoriossa ja ympäristölle haitalliset hampaan paikat (elohopea) ja muu metalli voidaan kerätä talteen.

Kattilaan laitetaan ihmisen ruumis ja sieltä tulee puhdasta vettä, joka voidaan vaarattomasti laskea takaisin luontoon. Jäljelle hänen ruumiistaan jää vain luujauhoa, joka haudataan lepoon uurhahautausmaalle.

Puhdas, nopea, energiaa säästävä ja luonnolle ystävällinen tapa hävittää kuolleen ihmisen ruumis! Resomointilaitteelle haetaan parhaillaan patenttia USA:ssa ja muualla.

Tuota miettiessä herää hyvin konkreettisesti taas kysymys "kuka olet, ihminen?"

Lopputulos eri hautaustavoista on sama Raamatun alussa oleva jykevä ja naseva Jumalan sana Adamille - "maasta sinä olet tullut, maaksi sinä olet taas tuleva".

RUUMIIN KEMIALLINEN KOOSTUMUS
Nykyään tämä "maa" on tarkemmin analysoitu - 99% ihmisen ruumiista koostuu kuudesta elementistä: happi, hiili, vety, typpi, kalsium ja fosfori. Miesten kehosta noin 60% on vettä, naisten kehosta noin 70%.
Se viimeinen prosentti alkuaineita on toki ylen tärkeä, kuten lääketieteestä tiedämme: kali, rikki, kloori, natrium, magnesium, rauta. Ja hivenesti vielä kobolttia, kuparia, sinkkiä, jodia, seleniumia ja fluoria. (No on siellä vielä pikkariikkisen magnesiumia, molybdeniumia ja nikkeliä). Varmaan vielä muitakin, niin että noin 60 eri ainesta maapallon pintakuoressa olevaa ainesta meissä on tarkasti määritellyissä suhteissa.

Näistä kemikaaleista, tästä maan tomusta, Jumala teki Adamin ja Eevan. Ja näiksi alkuaineiksi ruumiimme kuoleman jälkeen taas hajoaa ja vesi palaa luontoon.

IANKAIKKISUUS OLENTO
Kun ruumiimme on mädäntynyt haudassa, poltettu krematoriossa, hukkunut meren syvyyksiin, likvidoitu resomoinnissa, aivot ja sisäelimet levitelty patologin työpöydälle, onko ihminen silloin lakannut olemasta.

Tämä on se ikuisuuskysymys, johon tieteen aikakaudella usein vastataan - totta kai! Kaikki muu ajattelu ihmisen ikuisuudesta on uskonnollista hömpötystä.

Ateisti kiteyttää tämän joskus "mihin puu kaatuu, siihen se maatuu". Ja entiset ja nykyiset epikurolaiset sanovat "se siitä, syökäämme ja juokaamme sillä huomenna kuolemme".

Jos minä ihmisten tavoin olen taistellut petojen kanssa Efesossa, mitä hyötyä minulle siitä on? Jos kuolleet eivät heräjä, niin: "syökäämme ja juokaamme, sillä huomenna me kuolemme.
1 Kor. 15:32

Antiikin kreikkalainen  - ja moni muu - uskoi, että ihmisen ruumiissa asuu sielu, joka kuoleman jälkeen jatkaa olemista tuolla puolen tuonelan virran (Egyptin Niili), Haadeksessa tai jossain muussa paikassa.

Raamatun ajan juutalainen sen sijaan katsoi, että ihminen on kokonaisuus - ruumis, sielu ja henki - ja sen tähden kremaatio on uskonnolliselle juutalaiselle kauhistus (Auschwitz). Jeesuksen aikana rikollista ei poltettu roviolla, vaan suuhun kaadettiin kuumaa metallia niin että ulkonainen ruumis säilyisi ylösnousemukseen. Palestiinan kalliohaudoissa luut koottiin huolellisesti luuarkkuihin (ossuari).

Raamatulliselta pohjalta kristillinen kirkko uskoo "ruumiin ylösnousemukseen" ja on pitänyt siitä kiinni, vaikka ajatus on niin järjen vastainen.

"ja Pyhään Henkeen, pyhän yhteisen seurakunnan(, pyhäin yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän." (apostolinen uskontunnustus)

Resomointi asettaa tämän uskon kirkkaaseen valokeilaan - sielu, henki, ehkä, okay, maybe, mutta mitä ihmettä on ruumiin ylösnousemus?

Raamattu ilmoittaa meille, että ihmisistä vain yksi on tämän tähän mennessä kokenut - Jumalan ainoa Poika, Herramme Jeesus Kristus, joka ristiinnaulittiin, haudattiin ja joka kolmantena päivänä nousi kuolleista kirjoitusten mukaan. (Nikaian uskontunnustus)

Raamattu ilmoittaa meille, että jokainen ihminen tulee kokemaan tämän saman, minkä Jeesus esikoisena kuolemaan nukkuneista on jo kokenut.

Mutta nyt Kristus on herätetty kuolleista, esikoisena niiden joukosta jotka ovat kuolleet. Kun kerran kuolema sai alkunsa ihmisestä, samoin kuolleiden ylösnousemus on alkanut ihmisestä. Sillä niin kuin kaikki ihmiset Aadamista osallisina kuolevat, niin myös kaikki Kristuksesta osallisina tehdään eläviksi, jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus ja sen jälkeen Kristuksen omat, kun hän tulee. Sitten seuraa kaiken päätös, kun hän luovuttaa kuninkuuden Jumalalle, Isälle, kukistettuaan kaiken vallan, mahdin ja voiman. Kristuksen on näet määrä hallita, kunnes hän on saattanut kaikki vihollisensa jalkojensa alle. Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema. Sillä "Jumala on alistanut hänen jalkojensa alle kaiken". Kun sanotaan, että kaikki on alistettu hänelle, tämän ulkopuolelle jää tietysti Jumala, joka itse on kaiken alistanut Kristuksen valtaan. Sitten kun kaikki on saatettu hänen valtaansa, silloin hän itse, Poika, alistuu sen valtaan, joka on saattanut kaiken hänen valtaansa, ja niin Jumala hallitsee täydellisesti kaikkea.
1 Kor 15:20-28 KR 1992
-----------

Rukous kuolonuneen nukkuneiden puolesta

Henkien ja kaiken lihan Jumala, joka olet murskannut kuoleman, kukistanut saatanan, ja antanut maailmallesi elämän: Anna lepo, oi Herra, kuolonuneen nukkuneiden palvelijoittesi sieluille, patriarkoille, metropoliitoille, arkkipiispoille, piispoille, papeille ja diakoneille, munkeille ja nunnille, ja kaikille, jotka ovat palvelleet Sinua Kirkossasi; kirkkojen ja luostarien perustajille, ja kaikille oikeauskoisille esi-isille, isille, veljille ja sisarille, jotka lepäävät täällä ja kaikkialla maailmassasi; upseereille ja sotilaille sekä laivaston miehille, jotka ovat antaneet elämänsä uskon ja maansa puolesta; kaikille uskoville, jotka ovat kuolleet kansalaissodissa; kaikille niille, jotka ovat palaneet, hukkuneet, jäätyneet kuoliaaksi, villipetojen repimille, kaikille niille, jotka ovat yllättäen kuolleet ilman katumusta tai eivät ole ehtineet sovittaa itseänsä Kirkkosi kanssa; kaikille niille, jotka mielen järkkyessä ovat riistäneet itseltään hengen; kaikille niille, jotka ovat käskeneet meitä rukoilemaan puolestaan ja niille, joilla ei ole ketään, jotka rukoilisivat heidän puolestaan; kaikille niille, jotka ovat haudatut ilman kristillistä hautausta, (nimet), siinä valoisassa, viheriöivässä, rauhallisessa paikassa, josta ovat paenneet kaikki kipu, suru ja huokaukset. Anna heille anteeksi kaikki heidän syntinsä, joita he ovat sanoin, teoin ja ajatuksin, sillä Sinä olet hyvä ja ihmisiä rakastava Jumala. Sillä ei ole ketään, joka ei olisi syntiä tehnyt, vain Sinä yksin olet synnitön, ja Sinun vanhurskautesi on vanhurskaus iankaikkisesti, ja Sinun sanasi on totuus.
Sillä Sinä olet nukkuneiden palvelijoittesi (nimet) ylösnousemus, elämä ja lepo, Kristus, meidän Jumalamme. Ja me kunniaa edes kannamme Sinulle, iankaikkiselle Isällesi ja hyvälle ja eläväksi tekevälle Hengellesi nyt, aina ja iankaikkisesti.
Aamen.
(Akatistos kuolonuneen nukkuneiden puolesta ref