lauantai 3. syyskuuta 2011

Resomointi

Resomoija - Glasgowssa kehitetty laite ruumiin hävittämiseksi (BBC)

Kuoleman kohdattua kristityjen tapana on haudata vainaja maatumaan maahan - pehmeät osat mätänevät ja luut säilyvät tai murenevat hautapaikan olosuhteista riippuen. Juutalais-kristillisen kulttuurin levitessä eri puolille maailmaa kansojen hautaustavat muuttuivat ja yleisesti käytetty juhlava polttohautaus päättyi.

Ruumiin polttaminen, kremaatio, on yleistynyt nykyaikana monestakin eri syystä ja myös jotkut kristityt antavat vainajansa tuhkattaviksi.

Resomointi on tieteen ja tekniikan aikakaudellamme kehitetty uusi tapa ihmisen ruumiin hävittämiseksi - sananmukaisesti likvidointi! Ruumiimme pehmeät osat liukenevat kokonaan alle kolmessa tunnissa, kun 0x ilmakehän paineesessa kammioon pumpataan 180 C kuuma alkaliinipitoinen liuos (vettä ja kalium hydroksidia). Luut murskataan jauhoksi samalla tavalla kuin krematoriossa ja ympäristölle haitalliset hampaan paikat (elohopea) ja muu metalli voidaan kerätä talteen.

Kattilaan laitetaan ihmisen ruumis ja sieltä tulee puhdasta vettä, joka voidaan vaarattomasti laskea takaisin luontoon. Jäljelle hänen ruumiistaan jää vain luujauhoa, joka haudataan lepoon uurhahautausmaalle.

Puhdas, nopea, energiaa säästävä ja luonnolle ystävällinen tapa hävittää kuolleen ihmisen ruumis! Resomointilaitteelle haetaan parhaillaan patenttia USA:ssa ja muualla.

Tuota miettiessä herää hyvin konkreettisesti taas kysymys "kuka olet, ihminen?"

Lopputulos eri hautaustavoista on sama Raamatun alussa oleva jykevä ja naseva Jumalan sana Adamille - "maasta sinä olet tullut, maaksi sinä olet taas tuleva".

RUUMIIN KEMIALLINEN KOOSTUMUS
Nykyään tämä "maa" on tarkemmin analysoitu - 99% ihmisen ruumiista koostuu kuudesta elementistä: happi, hiili, vety, typpi, kalsium ja fosfori. Miesten kehosta noin 60% on vettä, naisten kehosta noin 70%.
Se viimeinen prosentti alkuaineita on toki ylen tärkeä, kuten lääketieteestä tiedämme: kali, rikki, kloori, natrium, magnesium, rauta. Ja hivenesti vielä kobolttia, kuparia, sinkkiä, jodia, seleniumia ja fluoria. (No on siellä vielä pikkariikkisen magnesiumia, molybdeniumia ja nikkeliä). Varmaan vielä muitakin, niin että noin 60 eri ainesta maapallon pintakuoressa olevaa ainesta meissä on tarkasti määritellyissä suhteissa.

Näistä kemikaaleista, tästä maan tomusta, Jumala teki Adamin ja Eevan. Ja näiksi alkuaineiksi ruumiimme kuoleman jälkeen taas hajoaa ja vesi palaa luontoon.

IANKAIKKISUUS OLENTO
Kun ruumiimme on mädäntynyt haudassa, poltettu krematoriossa, hukkunut meren syvyyksiin, likvidoitu resomoinnissa, aivot ja sisäelimet levitelty patologin työpöydälle, onko ihminen silloin lakannut olemasta.

Tämä on se ikuisuuskysymys, johon tieteen aikakaudella usein vastataan - totta kai! Kaikki muu ajattelu ihmisen ikuisuudesta on uskonnollista hömpötystä.

Ateisti kiteyttää tämän joskus "mihin puu kaatuu, siihen se maatuu". Ja entiset ja nykyiset epikurolaiset sanovat "se siitä, syökäämme ja juokaamme sillä huomenna kuolemme".

Jos minä ihmisten tavoin olen taistellut petojen kanssa Efesossa, mitä hyötyä minulle siitä on? Jos kuolleet eivät heräjä, niin: "syökäämme ja juokaamme, sillä huomenna me kuolemme.
1 Kor. 15:32

Antiikin kreikkalainen  - ja moni muu - uskoi, että ihmisen ruumiissa asuu sielu, joka kuoleman jälkeen jatkaa olemista tuolla puolen tuonelan virran (Egyptin Niili), Haadeksessa tai jossain muussa paikassa.

Raamatun ajan juutalainen sen sijaan katsoi, että ihminen on kokonaisuus - ruumis, sielu ja henki - ja sen tähden kremaatio on uskonnolliselle juutalaiselle kauhistus (Auschwitz). Jeesuksen aikana rikollista ei poltettu roviolla, vaan suuhun kaadettiin kuumaa metallia niin että ulkonainen ruumis säilyisi ylösnousemukseen. Palestiinan kalliohaudoissa luut koottiin huolellisesti luuarkkuihin (ossuari).

Raamatulliselta pohjalta kristillinen kirkko uskoo "ruumiin ylösnousemukseen" ja on pitänyt siitä kiinni, vaikka ajatus on niin järjen vastainen.

"ja Pyhään Henkeen, pyhän yhteisen seurakunnan(, pyhäin yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän." (apostolinen uskontunnustus)

Resomointi asettaa tämän uskon kirkkaaseen valokeilaan - sielu, henki, ehkä, okay, maybe, mutta mitä ihmettä on ruumiin ylösnousemus?

Raamattu ilmoittaa meille, että ihmisistä vain yksi on tämän tähän mennessä kokenut - Jumalan ainoa Poika, Herramme Jeesus Kristus, joka ristiinnaulittiin, haudattiin ja joka kolmantena päivänä nousi kuolleista kirjoitusten mukaan. (Nikaian uskontunnustus)

Raamattu ilmoittaa meille, että jokainen ihminen tulee kokemaan tämän saman, minkä Jeesus esikoisena kuolemaan nukkuneista on jo kokenut.

Mutta nyt Kristus on herätetty kuolleista, esikoisena niiden joukosta jotka ovat kuolleet. Kun kerran kuolema sai alkunsa ihmisestä, samoin kuolleiden ylösnousemus on alkanut ihmisestä. Sillä niin kuin kaikki ihmiset Aadamista osallisina kuolevat, niin myös kaikki Kristuksesta osallisina tehdään eläviksi, jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus ja sen jälkeen Kristuksen omat, kun hän tulee. Sitten seuraa kaiken päätös, kun hän luovuttaa kuninkuuden Jumalalle, Isälle, kukistettuaan kaiken vallan, mahdin ja voiman. Kristuksen on näet määrä hallita, kunnes hän on saattanut kaikki vihollisensa jalkojensa alle. Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema. Sillä "Jumala on alistanut hänen jalkojensa alle kaiken". Kun sanotaan, että kaikki on alistettu hänelle, tämän ulkopuolelle jää tietysti Jumala, joka itse on kaiken alistanut Kristuksen valtaan. Sitten kun kaikki on saatettu hänen valtaansa, silloin hän itse, Poika, alistuu sen valtaan, joka on saattanut kaiken hänen valtaansa, ja niin Jumala hallitsee täydellisesti kaikkea.
1 Kor 15:20-28 KR 1992
-----------

Rukous kuolonuneen nukkuneiden puolesta

Henkien ja kaiken lihan Jumala, joka olet murskannut kuoleman, kukistanut saatanan, ja antanut maailmallesi elämän: Anna lepo, oi Herra, kuolonuneen nukkuneiden palvelijoittesi sieluille, patriarkoille, metropoliitoille, arkkipiispoille, piispoille, papeille ja diakoneille, munkeille ja nunnille, ja kaikille, jotka ovat palvelleet Sinua Kirkossasi; kirkkojen ja luostarien perustajille, ja kaikille oikeauskoisille esi-isille, isille, veljille ja sisarille, jotka lepäävät täällä ja kaikkialla maailmassasi; upseereille ja sotilaille sekä laivaston miehille, jotka ovat antaneet elämänsä uskon ja maansa puolesta; kaikille uskoville, jotka ovat kuolleet kansalaissodissa; kaikille niille, jotka ovat palaneet, hukkuneet, jäätyneet kuoliaaksi, villipetojen repimille, kaikille niille, jotka ovat yllättäen kuolleet ilman katumusta tai eivät ole ehtineet sovittaa itseänsä Kirkkosi kanssa; kaikille niille, jotka mielen järkkyessä ovat riistäneet itseltään hengen; kaikille niille, jotka ovat käskeneet meitä rukoilemaan puolestaan ja niille, joilla ei ole ketään, jotka rukoilisivat heidän puolestaan; kaikille niille, jotka ovat haudatut ilman kristillistä hautausta, (nimet), siinä valoisassa, viheriöivässä, rauhallisessa paikassa, josta ovat paenneet kaikki kipu, suru ja huokaukset. Anna heille anteeksi kaikki heidän syntinsä, joita he ovat sanoin, teoin ja ajatuksin, sillä Sinä olet hyvä ja ihmisiä rakastava Jumala. Sillä ei ole ketään, joka ei olisi syntiä tehnyt, vain Sinä yksin olet synnitön, ja Sinun vanhurskautesi on vanhurskaus iankaikkisesti, ja Sinun sanasi on totuus.
Sillä Sinä olet nukkuneiden palvelijoittesi (nimet) ylösnousemus, elämä ja lepo, Kristus, meidän Jumalamme. Ja me kunniaa edes kannamme Sinulle, iankaikkiselle Isällesi ja hyvälle ja eläväksi tekevälle Hengellesi nyt, aina ja iankaikkisesti.
Aamen.
(Akatistos kuolonuneen nukkuneiden puolesta ref

4 kommenttia:

  1. Suhteessa maailmankaikkeuteen merkityksemme vähenee vielä suuresti.Mutta onko muuten luomakunnassa pysyväistä elämää olemassakaan.Eikö kaikki ole uusiutuvaa elämää.Siis elämä siirtyy ihmeellisesti tilasta ja paikasta toiseen.

    VastaaPoista
  2. Resomointi korostaa kristillisen uskon järjettömän rohkeaa kuoleman kohtaamista.

    Kysymyksesi on siksi juuri aivan kohdallaan. Esimerkiksi paratiisikertomuksessa korostetaan Adamin kuolevaisuutta, "maasta olet tullut ja maaksi olet tuleva (adamah). Miehelle ei anneta kuoleman varalta muuta kuin karu totuus. Mutta vaimonsa nimeksi annetaan Havva, Elämä.

    Näin kuolevaisen Adamin ja Eevan elämä jatkuu lapsissa, sukupolvien saatossa, jota VT sitten tarkasti seuraa.

    Vain elämä synnyttää elämää!

    VastaaPoista
  3. Sinänsä epäoleellinen kommentti: nuo alkuaineiden nimet - potassium, sulfa, sodium. Kannattaisikohan katsoa englanti-suomi sanakirjasta mitä ne ovat suomeksi.

    VastaaPoista
  4. kiitos huomautuksesta, korjasin ja koetin kääntää alkuaineiden nimet englannin väännöksistäni suomeksi!

    VastaaPoista