Katsoessamme hieman lähemmin Devon kauden löytämisen aikakautta ja sen ajan tieteen suuria nimiä, havaitsemme, miten parhaatkin heistä saattoivat kerrassaan muuttaa mielipiteensä keskeisissä asioissa.
William Buckland vakuuttui, että jääkausi onkin parempi selitys geologiselle muodostumalle, jota hän oli pitänyt Nooan aikaisen tulvan tuottamaksi.
Adam Sedgwick torjui ensin täysin Charles Lyellin uniformistisen teorian ja käänsi sitten kelkkansa ja asettui sen julkiseksi puolustajaksi.
Jos parhaatkin näin saattoivat näkemyksiään muuttaa, eikö tiede ole olemukseltaan varsin epävarmaa?
Nimenomaan! Epävarmuus on tieteen tärkeimpiä piirteitä, sen olemus suorastaan.
Kopernikus huomasi epävarmuutta Ptolemaioksen tähtikartoissa, jotka yli tuhat vuotta olivat hallinneet aikansa tiedettä ja navigointia. Planeettojen liikkeet eivät aivan tarkalleen täsmänneet siihen, mitä kirjassa sanottiin. Hän alkoi kaivella asiaa tarkemmin ja näin tieteessä tapahtui kopernikaaninen käänne.
Monia samanlaisia esimerkkejä epävarmuudesta voimme löytää ja sen seurauksena tapahtuneesta kriittisen tutkimuksen edistymisestä suurin harppauksin.
Yhteisen uskon varmuus
Uskova on varma asiastaan, tietää miten se on ja on valmis puolustamaan tarvittaessa vaikka hengellään sitä totuutta, jonka valtaama hän on. Epäilyä voidaan pitää epäuskona, epävarmuutta Pyhän Hengen puuttumisena, kyselyä loukkaavana ja pilkkaavanakin. Uskonyhteisö etsii kallioperustaa ja aktiivisesti torjuu sen horjuttajat. Eroavuudet uskon käsityksissä johtavat senvuoksi skismoihin ja uusien kirkkokuntien, lahkojen tai uskontokuntien syntymiseen, joissa varmuus totuudesta on yhteisesti omaksuttu.
On sanottu, että tämä tekee tieteestä ja uskonnosta keskenään sovittamattomat - tiede elää epävarmuudesta, usko varmuudesta.
Raamatun epävarmuus-tekijä
Raamattu itse asiassa on varsin haastava kirja ja usuttaa monin tavoin uskovia tarkistamaan uskonsa perusteita, rakennelmien tukia ja myös rakennusaineita, joita jopa tulessa koetellaan.
Johanneksen evankeliumi kertoo, että epäilevää Tuomasta ei heitetty ulos pimeyteen, vaan uskon alkaja ja täyttäjä antoi omalla ajallaan ja omalla tavallaan hänellekin lujan varmuuden ja todisteet ylösnousemuksesta, joita yksikään ihminen ei itse hanki eikä ota. Usko on lahja, joka annetaan eikä siitä saa siksi koskaan kerskata ja pitää itseään muita uskovampana.
Yksi kahdestatoista opetuslapsesta, Tuomas, josta käytettiin myös nimeä Didymos, ei ollut muiden joukossa, kun Jeesus tuli. Toiset opetuslapset kertoivat hänelle: "Me näimme Herran." Mutta Tuomas sanoi: "En usko. Jos en itse näe naulanjälkiä hänen käsissään ja pistä sormeani niihin ja jos en pistä kättäni hänen kylkeensä, minä en usko."Jeesuksen omat eivät ole täysinoppineita, kaikkitietäviä, jotka eivät opetusta tarvi. Päinvastoin - heidän kutsumanimensä on disciple, oppilas, opetuslapsi.
Viikon kuluttua Jeesuksen opetuslapset olivat taas koolla, ja Tuomas oli toisten joukossa. Ovet olivat lukossa, mutta yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän keskellään ja sanoi: "Rauha teille!" Sitten hän sanoi Tuomaalle: "Ojenna sormesi: tässä ovat käteni. Ojenna kätesi ja pistä se kylkeeni. Älä ole epäuskoinen, vaan usko!" Silloin Tuomas sanoi: "Minun Herrani ja Jumalani!" Jeesus sanoi hänelle: "Sinä uskot, koska sait nähdä minut. Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe."
Joh 20:24-29
Paljon on tieteen edustajalla siinä missä uskovallakin siis oppimista!
Epävarmuus on yksi asia, joka on tiedeyhteisössä aika erikoinen. Epävarmuudesta ja sen arvostamisesta puhutaan kyllä tieteenfilosofiassa. Mutta tieteen julkisuuskuva on aika lailla muuta hakevaa. Asia liittyy osin rahoituskuvioihin: pitää vakuuttaa saaneensa jotain suurta aikaan - sen sijaan, että sanoisi saaneensa aikaan ehkä jotain, joka on ehkä tehty ihan metsään, ja joka on ehkä ollut rahan haaskuuta.
VastaaPoista