torstai 11. huhtikuuta 2013

Uudestiraiskaus

Totta puhuen en ole kauheampaa tekstiä uudestisyntymisestä muistaakseni lukenut kristillisissä piireissä koskaan.

Laitan tekstin jälkeen pienen kertomuksen. Se on kielletty alle 18-vuotiailta.

Opetus uudestisyntymisestä Hengestä
"Jeesus kuitenkin vaatii syntymistä uudestaan Hengestä, jolloin tuloksena on elävä henki. Nyt pitää muistaa, että vaikka meissä onkin ruumis, sielu ja henki, on tuo henki meissä katkenneessa yhteydessä Jumalaan syntiinlankeemuksen tähden. Tuo katkennut yhteys Jumalaan pitää siis saada korjattua toimivaksi yhteydeksi. Henki on ihmisessä se ulottuvuus, jolla ainoastaan on mahdollisuus Jumalan yhteyteen mutta se hengen katkennut yhteys pitää siis korjata.

Ratkaisu on se että hengen pitää eheytyä, eli syntyä uudestaan. Tuo syntyminen tapahtuu, kun Jeesus itse kastaa meidät Pyhällä Hengellä ja tulella. Pyhä Henki jää silloin asumaan uudistettuun henkeemme ja tuli puhdistaa meidät hengen saastutuksesta. Näin yhteys ihmisen ja Jumalan kanssa on muodostettu uudelleen. On tapahtunut uudestisyntyminen ylhäältä."

Morsiuskammio
Nuori nainen avasi oven sydämensä salaisimpaan kammioon, jonne pääsy kuuluu yksin Kristukselle.

Ovella näet seisoi lempeän näköinen jeesus, eikä häkeltynyt tyttö pannut merkille, ettei tämän käsissä ollut ristin naulojen arpia.

"No nyt se ilonpäivä koitti, kun avasit minulle oven!" jeesus sanoi. Näetkö kuinka uskon lamppusi heikkona lepattaa tuolla nurkassa, nämä ajat ovat nyt ohi!

jeesus käski tyttöä heittäytymään sängylle, riisumaan alushousut ja levittämään jalkansa. Hän ryhtyi sitten innolla työhönsä, ja saikin homman pian valmiiksi.

Tyttö kokoili vaatteitaan entistä hämmentyneempänä.

"Miltä se tuntui?" jeesus kysyi lempeästi.

"Se sattui hirveästi, jotain meni rikki ja vuodan verta ja minun on kauhean paha olla" tyttö vastasi rehellisesti.

"Älä huoli!" jeesus sanoi vakavasti "se on vain Saatanan juonia nyt kun sinut on temmattu kadotuksen tieltä taivaan kansalaiseksi. Sinulla on nyt Pyhä Henki ja sinut on yhdistetty maailmanhengen kanssa. Sinulla on ikuinen elämä ja armolahjoja armolahjojen päälle, niin että voit itse raiskata ystäviäsi ja muukalaisia Jumalan lapsiksi"

"Mites ne synnit sitten?" tyttö kysyi jeesukselta.

'"Olen hoitanut ne jo kauan sitten Golgatan keskimmäisellä ristillä. Heitä kaikki syntisi uhrikaritsan päälle, ja usko itsesi autuaaksi taivaan keskelle, sillä sinulla on nyt Pyhä Henki ja olet yhtynyt Jumalaan. Katso nyt, miten tuo uskon liekki on alkanut kirkastua"

Tyttö tirkisteli lamppua mutta hänestä se näytti vain savuavan entistä enemmän.

jeesus lähti morsiuskammiosta työhönsä tyytyväisenä, merkitsi Raamattunsa kanteen kultaisen merkin että taas on yksi kadotuksen lapsi saanut syntyä uudestaan.

Näin tytöt raiskataan, pojat raiskataan niinkuin pojat raiskataan.

Kristuksen morsian
Kristuksen morsian sen sijaan ei selitä järjellä yksinkertaisesti, miten ihmisen henki yhtyy kaikkialla läsnäolevaan maailmanhenkeen.

Kyse on Kristuksen ja ihmisen kohtaamisesta.

Koko kristikansa ymmärtää, että tässä on jotain pyhää, jotain salattua vaikka näin sanoen


161
1. Salattu aarre.
Sydämen se täyttää,
vilpillisyyden paljastaa ja näyttää
ja suuren ulkokultaisuutemme.
Se Kristus on ja taivaan valtakunta.
Voi maailmakin nähdä siitä unta.
On salattu.

2. Salattu kauneus.
Ei ulkonaista
maailman koreutta turhamaista,
vaan salattua siihen ihmiseen,
jonka on Herra halveksunnan alla
pukenut arvolla ja kunnialla.

3. Salattu varjelus,
kun lapsiansa
Jumala itse hoivaa suojassansa
ja vihollisen juonet kukistaa.
Se usein hyökkää, kiusaa, vahingoittaa,
vaan Herra torjuu sen ja vaarat voittaa.
Se salattu.

4. Salattu aika, jolloin minä, kerran
kasvoista kasvoihin voin nähdä Herran
ja valittujen joukkoon tulla saan.
Ei ole aikaa meillä enää joutoon.
Jo Ylkä saapuu morsiamen noutoon.
Se salattu.


Amerikkalainen käytännöllinen järkeily
Jenkki järki

Bye bye

Kuinka suurta vahinkoa olet tehnyt Jumalan lasten kohdalla

Tiedä, sinä uudestisyntyneiden kristittyjen tuottaja, ettei Kristus koskaan raiskaa ketään.

Hän ei edes sammuta suitsevaa kynttilää eikä katkaise taittuvaa olkea.

me ihmiset sensijaan... meiltä kyllä pesee

11 kommenttia:

  1. Aivan oikein on kirjoitettu hengen uudestisyntymisestä! Olet Mikko itse tässä se, joka ei asiaa ymmärrä! Tuo ei ole mitään jenkkihöpinää, vaan täysin raamatullista asiaa!

    VastaaPoista
  2. Myös Ev.Lut Kansanlähetyksen sananjulistaja Raimo Lappi ilmaisee asian samaan tapaan:

    "Ihminen on rakennettu 3-osaiseksi. Hänessä on ruumis, sielu eli psyyke ja henki. Ruumiimme hyvinvoinnille on leipä – ruoka välttämätön. Sielun, psyyken, joka käsittää järjen tahdon ja tunteet, hyvinvoinnille ovat välttämättömiä mm tahdon ilmaisu, asioiden ymmärtäminen ja ymmärretyksi tuleminen ihmissuhteissa sekä tunteiden kokeminen ja ilmaisu. Henki on olemuksemme se osa, jolla me olemme yhteydessä Jumalaan. Sen elossa pysymiselle on Jumalan Sana välttämätön.

    Ihminen voi olla ruumiillisesti ja sielunelämän puolesta hyvin elävä, mutta hänen henkensä on kuollut. Henki on tukehtunut syntiin.

    Jeesus sanoi itsestään: ”Minä olen tämä elävä leipä, joka on tullut taivaasta, ja se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti. Leipä, jonka minä annan, on minun ruumiini. Minä annan sen, että maailma saisi elää.” (Joh 6:51).

    Jumalan Sana on viime kädessä Jeesus itse ristiinnaulittuna ja verensä vuodattaneena meidän edestämme. Ilman tätä Jumala Sanaa, sen kuulemista ja uskossa vastaanottamista henkemme on ja pysyy kuolleena. Uskonnollisuus, uskon asioiden harrastelu, mitkään uskonnolliset tunteet, eikä meidän oman mielemme eikä sielumme uskonnollisetkaan toiminnot eivät herätä hengellisesti eloon eivätkä pidä meitä elossa.

    Hyvä kuulija! Elätkö sinä? Elätkö vain ruumiillasi ja sielullasi, mutta miten on henkesi laita? Elääkö se? Vai oletko tässä ratkaisevassa suhteessa kuollut?
    Herää elämään! Tunnusta synnin tukahduttava ja kuolettava myrkky. Nauti Elämän leipää, vastalääkettä, sanomaa Jeesuksesta, joka on sovittanut sinutkin Jumalan kanssa, antaa syntisi anteeksi, synnyttää uudesti ja antaa elävän yhteyden Jumalaan, herättää henkesi."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos että toit tänne everstiluutnantin ja Kristuksen palvelijan opetusta uudestisyntymisestä.

      Asia on kaikille niin selvä, järjen kirkkaassa valossa, koska ei pysähdytä Raamatun äärelle tutkimaan, mitä sinne on kirjoitettu.

      Nikodemus keskustelu on ainoa kohta, jossa Jeesus asiasta hyvin merkilllisesti ja väkevästi puhuu. Tätä salaisuutta ei saisi vääntää rautalangaksi tekemättä sielulle väkivaltaa.

      Kaikissa muissa UT kohdassa uudestisyntymisellä tarkoitetaan eri asioita.

      Born-again Christianity on valmiit selkeät hengellisen elämän tosiasiat, miten Jumalan lapsia tehdään.

      Vaan se sydämen morsiuskamari kuuluu vain sielulle ja Kristukselle, vain heille kahdelle

      Poista
    2. 6. Sillä lihan mieli on kuolema, mutta hengen mieli on elämä ja rauha;
      7. sentähden että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan.
      8. Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset.
      9. Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa.
      10. Mutta jos Kristus on teissä, niin RUUMIS tosin on KUOLLUT synnin tähden, mutta HENKI on elämä vanhurskauden tähden.
      11. Jos nyt hänen Henkensä, hänen, joka herätti Jeesuksen kuolleista, asuu teissä, niin hän, joka herätti kuolleista Kristuksen Jeesuksen, on ELÄVÄKSITEKEVÄ MYÖS teidän kuolevaiset RUUMIINNE Henkensä kautta, joka teissä asuu.
      12. Niin me siis, veljet, olemme velassa, mutta emme lihalle, lihan mukaan elääksemme.
      13. Sillä jos te lihan mukaan elätte, pitää teidän kuoleman; mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää.
      14. Sillä kaikki, joita Jumalan HENKI KULJETTAA, ovat Jumalan lapsia.
      15. Sillä te ette ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden hengen, jossa me huudamme: "Abba! Isä!"
      16. Henki itse todistaa meidän HENKEMME kanssa, että me olemme Jumalan lapsia.
      17. Mutta jos olemme lapsia, niin olemme myöskin perillisiä, Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä, jos kerran yhdessä hänen kanssaan kärsimme, että me yhdessä myös kirkastuiSIMME.

      Sinä et Mikko ymmärrä hengellisiä hengellisesti!

      Poista
    3. Kirjoitat sanan suurin kirjaimin, etkä kuitenkaan näe mitä siinä lukee.

      Arvostelemassani tekstissä näet lukee, että syntiinlankeamisen seurauksena ihmisen henki on kuollut.

      Paavali opettaa toisin, kuten tässä näet.

      Muuten tiedoksesi, paavalin kirjeissä on hyvin vähän puetta uudestisyntymisestä ja sana esiintyy vain kahdesti mutta eri merkityksessä kuin Johanneksen evankeliumin Nikodemus keskustelussa.

      Poista
  3. Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.

    Mikä henki sinussa vaikuttaa, Risto? Hedelmistä kehotetaan Raamatussa puu tuntemaan. Sinun julistuksesi ei sisällä em. hedelmiä. Katkeruutesi esikoisia kohtaan vaikuttaa vainoharhaiselta. Ikään kuin et ymmärtäisi, että myös esikoisissa on monella eri sieluntilalla olevia ihmisiä. Oman syntisyyden tunteminen pakottaa ihmisen uskomaan itsensä armosta autuaaksi. Ahtaan portin kokemus on uudestisyntymisen kokemus, jonka jälkeen ihminen tietää uskovansa, kuuluipa hän mihin yhteisöön tahansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoin nimesi väärin. Anteeksi Mikko.

      Poista
    2. Tämä on rankka teksti. Jos et itse ole eikä läheisesi ole joutunut hengellisen raiskauksen kohteeksi, anna olla.

      Tämä teksti koskee myös pedofiliaa, jolla on raskaat vaikutukset uhriin etenkin jos se on kiedottu uskonnon valkoiseen huntuun.

      Jos asia liittyy sinuun, voimme toki pohtia miten sitä käsitellä, mutta ei näin julkisesti.

      Tiedoksesi, että arvostan syvästi esikoisia ja olen kauhuissani niistä syövereistä, joihin he ovat hengellisen ylpeyden eksyttäminä kompastuneet.

      Poista
    3. PS kuka mahtaa olla Risto. Ei tarvitse vastata :-)

      Poista
  4. Luther kirjoittaa aivan samalla tavalla kuin teksti jota pilkkaat:

    Tässä Luther-rompulta käännöskin:

    Ensimmäinen osa, henki, on ihmisen korkein, syvin ja jaloin osa, jonka avulla hän kykenee käsittämään käsittämättömiä, näkymättömiä, ikuisia asioita. Se on lyhyesti sanottuna talo, jossa usko ja Jumalan sana asuvat. Daavid sanoo tästä: »Herra, luo sisimpääni oikea henki.» (Ps. 51:12), se on: suora ja taipumaton usko. Päinvastoin epäuskoisista Ps. 78:8 sanoo: »Heidän sydämensä ei suuntautunut Jumalaa kohti ja heidän henkensä ei pysynyt uskossa Jumalaan».

    Paavali siis rukoilee, että Jumala, joka on rauhan Jumala, pyhittäisi meidät, ei vain yhtä osaa, vaan aivan kokonaan ja läpeensä, niin että henki, sielu ja ruumis ja kaikki olisi pyhää (1. Tess. 5:23). Tämän rukouksen oikeutuksesta olisi paljonkin sanottavaa, tässä kuitenkin vain lyhyesti: jos henki ei ole pyhä, ei mikään muukaan ole pyhää. Hengen pyhyydestä taistellaan mitä kiivaimmin ja se on kaikkein suurimmille vaaroille alttiina, sillä se on riippuvainen vain pelkästä, paljaasta uskosta, koska henki ei ole tekemisissä kouriintuntuvien asioiden kanssa kuten jo edellä mainittiin. Väärät opettajat tulevat ja houkuttelevat henkeä, toinen osoittaa teot, toinen tavan tulla kelvolliseksi. Jollei henki tässä pysy lujana ja ole viisas, se lankeaa ja seuraa. Se päätyy ulkoisiin tekoihin ja tapoihin ja kuvittelee täten tulevansa kelvolliseksi ja otolliseksi Jumalan edessä. Sillä hetkellä usko häviää ja henki on kuollut Jumalan edessä.
    --- Lainaus päättyy ---

    Terveisin haukkumasi tekstin kirjoittaja nimimerkki Saara:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, Saara:), jossa tuot tänne Martti Lutherin alkuperäistä opetusta ja joka suoraan liittyy arvostelemaani opetukseen uudestisyntymisestä.

      Sanot, että "Luther kirjoittaa aivan samalla tavalla kuin teksti jota pilkkaat".

      Poista