keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Taivaallinen kalajuttu


Ideapankki!

"Hei Iskä" Logos huudahti "minulla on mielessäni hauska ja karmea juttu!"

Isä Jumala oli kiireinen työnsä keskellä, mutta vilkaisi Logosta. Tämän virkeistä silmistä loisti taas sellainen pilke, että jotain uutta oli pälkähtänyt päähänsä.

Ehkä hieman huokaisten Isä Jumala sanoi "No, mitä nyt tällä kertaa?" Sillä ideoita ja ehdotuksia Logoksella oli kyllä riittänyt, kun tätä planeettaa valmisteltiin ihmisten asuttavaksi. Ei mitään tyhmiä ideoita, se täytyi myöntää, mutta joskus aika erikoisia - kuten nyt.

"Iskä, mitä jos tekisit mereen semmoisen ... miksikös sitä nyt kutsuttaisiin, "limaskan" tai "limaajan" ... jolla olisi kyky puolustautua vaikka kauheaa haita vastaan?"

"Niin?" Isä Jumala mutisi työtään vilkuillen. Hän oli erityisen tyytyväinen hain luomiseen, josta oli tullut luomakunnan tehokkaimpiin kuuluva tappaja, virtaviivainen luomus, jonka uusiutuvat hammasrivistöt toimivat jatkuvasti täydessä terässä.

"Mitenkäs tämä sinun ideasi pelastaisi hain hampailta?" Hän kysyi kärsivällisesti, tietäen, että Logos ei yleensä turhia haihatellut.

"No kato" Logos alkoi selittää nuoruuden innolla, ehkä hieman leikkimielisesti, "jos se olisi tämmönen ankeriaan tai nieriän tapainen, mutta olisi vain pääkallo, ei selkärankaa. Ja vetäisit tähän nahkaiseen kylkeen molemmille puolille semmoset sata pientä rauhasta, josta se puristaisi tällaista ainetta ja ohuita kuituja. Tämä aine sitten merivedessä alkaisi nopeasti laajentua kalvoksi."

Nyt Iskän täytyi jo jättää käsillä oleva työ, niin kummallinen oli Logoksen ajatus.

"Kuituja... hmm, niitähän me rakensimme hämähäkit tekemään kuivalla maalla ja hyvin tekevätkin" Isä Jumala. Mutta tässä tarvittaisiin ohuempia proteiineja ja tuo ehdottamasi vedessä laajeneva lisäaine, se on todellinen haaste. "


Suunnittelua
Logos oli riemuissaan, että Iskä oli ottanut vakavissaan ehdotuksen ja sanoi "näiden ei tarvitse olla kovin suuria, sanotaan semmosia 30 cm pituisia, ja isoimmat ehkä metrin kahden välillä. Ne liikkuisivat ankeriaan tavoin, mutta ilman selkärankaa merten pohjissa ja söisivät kuolleita kaloja ja muita otuksia."

Isä Jumala heitti välikysymyksen "sanoppas, Logos, miten ne syövät kuolleen kalan lihaa, jos niille ei anneta leukaa eikä hampaita"

Logos funtsasi hetken ja sanoi sitten veikeästi hymyillen "ihon läpi, siinäpä se, ihon läpi!"

? katsoi Isä Jumala kulmakarvojaan kohottaen?

"No ne voivat käyttää tuota kyljistään tuottamaansa kalvoa peittäen kuolleen kalan ja sitten mennä vaikka sen sisään, ja iho ottaa ravinnon sisään ja pitää muun ulkona".

"No nyt sinä minulle homman keksit" Isä Jumala sanoi päätään pudistellen.

Mikä se tämmöinen juttu on?

Iskä jatkoi pohdintaansa "pelkkä pääkallo, hmmm, ei selkärankaa, ei suomuja... mites tämä selviää elämän taistelussa merissä, jonne olemme semmoiset määrät petoja tehneet? Sehän olisi aivan puolustuskyvytön."

"Ei suinkaan" Logos huudahti "kun hai tai muu peto yrittää sen suojatonta ruumista purra, se erittää hyvin nopeasti tätä kuitu-ainetta veteen niin että saalistajan suu täyttyy limasta. Hai joko lähtee läiskimään tai tukehtuu siihen paikkaan."

"Onpa erikoinen tekniikka mielessäsi" Isä Jumala sanoo, mutta alkaa nähdä, miten tämä voisi selvitä maapallon merissä.


Ihmisen paras aina mielessä
Vielä yksi kysymys, Isä Jumala sanoo, "me teemme tätä planeettaa ihmisille asuttaviksi. Onko tästä luodusta eliöstä heille mitään hyötyä tai haittaa"

Logos pohtii hetken ja sanoo "kalastajat eivät varmaan siitä pidä, kun se syö verkossa olevia kaloja, on iljettävän näköinen ja kun siihen koskee, täyttää kourat limalla."

"Mutta kun Adamin ja Eevan lapset oppivat paremmin Sinun töitäsi tuntemaan, limanahkiaisen limasta he voivat ottaa oppia tehdäkseen parempia kuituja ja vaatteita kuin öljypohjaisista tekokuiduista, nailonista, lycrasta tai spandexista. Helppoa se ei tule olemaan, mutta saa nähdä" Logos sanoo mietteliäänä.


Siis töihin
Ja niin luotiin otus, joka ei ole lintu eikä kala eikä oikein mikään muukaan, oma otuksensa, Logoksen päähänpisto.

Oli hiilikausi, 300 miljoonaa ihmisen vuotta sitten, ja kuten Logos oli arvellut, hyvin limaaja selvisi elämän kamppailuista. Jatkoi hiljaista murkinointiaan meren pohjassa, kun mahtavat dinosaurukset kukistuivat ja mammutit kuolivat sukupuuttoon.

Ihminen tuntee limanahkiaisia nykään ainakin kahdeksan eri lajia, ja ne ovat aivan samanlaisia kuin niiden hiilikaudelta Yhdysvalloista löydetty esi-isä (Pennsylvania period). [koska otus on niin kovin vailla mitään luista, fossiilit ovat erittäin harvinaisia ja on toki mahdollista, että näitä olisi ollut jo ennen hiilikautta. Näyttöä vain ei ole.]

Hyvin vähän niistä tiedetään, miten ne lisääntyvät, miten vanhoiksi ne elävät, miten ne tuon ihmeellisen kalvon tekevät.

Sillä pienen vain 30 cm pituisen limaajan ihosta lähtee satoja kilometrejä kuitua.

Juu. Satoja kilometrejä.


Testausta elämän taistelussa
Isä Jumala ja Logos seurasivat sitten jännityksellä, kuinka tälle päähänpistolle käy merten pelottavimman pedon, hain käydessä sen kimppuun.

Toimiiko systeemi?

Ja sieltä se vaaniva hai hiljaa ja pelottomasti saapui ankeriaan tapaisen kummajaisen lähelle. Tarkat silmät avoimina se mittaili iskuetäisyyttä ja puntaroi tilannetta ja iski sitten, kuten hai iskee, nopeasti ja valtavalla voimalla terävin hampainensa.

Mutta puolustuksen puheenvuoro oli yllättävä.

Salamannopeasti Limaaja alkoi tehdä, minkä niin hyvin osaa, limata. Se pusersi kyljistään kuolemanhädässä kuitua ja tuota ihmeainetta, joka vedessä laajeni sitkeäksi kalvoksi.

Hain kita täyttyi ja se alkoi tuntea olonsa varsin epämielyttäväksi, kääntyi pois ja alkoi yskiä liimamaista limaa suustaan henkensä pelastamiseksi.

Logos hymyili voitonriemuisesti Isälleen ja nosti peukkunsa - idea toimi käytännössä!

Voit tästä videosta katsoa miten.



Tietoa lisää
Hesarissa on ollut limanahkiaisen merkillisestä syömistekniikasta juttu

Ja suomalaisesta wikipediasta saat (hiukan) tietoa näistä limaajista

Uusien kuitujen suunnittelusta kertoo BBC


Teologiaa?
No... toki luonnontiede, syvällä merenpohjassa olevat kamerat, amerikkalaiset fossiilien metsästäjät
Mutta mitä Logoksella on tämän kanssa tekemistä??

ensinnäkin Logos on kreikkaa ja tarkoittaa Sana

Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala.
Jo alussa Sana oli Jumalan luona.
Kaikki syntyi Sanan voimalla.
Mikään, mikä on syntynyt,
ei ole syntynyt ilman häntä.
Joh 1:1-3


Mutta tuommoista lapsen leikkimistä Isän Jumalan viitanliepeissä, työhuoneen lattialla, nuoren keskustelua luomisen ammattilaisen kanssa?

Viisaus (kreikaksi Sofia, Johanneksen logos-teologian taustaa)

"Minut Herra loi ennen kaikkea muuta,
luomisensa esikoisena, ennen taivasta ja maata.

Iankaikkisuudesta minä sain alkuni,
kaiken alussa, ennen kuin maata oli.

Kun synnyin, ei syvyyksiä vielä ollut,
ei lähteitä tuomaan niiden vettä.

Ennen kuin vuoret pantiin sijalleen,
ennen kuin oli kukkuloita, minä synnyin,
ennen kuin hän teki maat ja mannut,
ennen kuin oli hiekan jyvääkään.

Olin läsnä, kun hän pani taivaat paikoilleen
ja asetti maanpiirin syvyyksien ylle,
kun hän korkeuksissa teki taivaan pilvet
ja sai syvyyden lähteet kumpuamaan,
kun hän pani merelle rajat,
loi rannat patoamaan sen vedet,
ja kun hän lujitti maan perustukset.

Jo silloin minä, esikoinen, olin hänen vierellään,
hänen ilonaan päivät pitkät,
kaiken aikaa leikkimässä hänen edessään.

Maan kiekko oli leikkikalunani, ilonani olivat ihmislapset.
Snl 8:22-31


Onko Viisaus meille tärkeä
"No hyvä" sanot "mitä tällä kaikella viisastelulla ja leikkimisellä on minun kanssani tekemistä?"
Aika paljon - elämän ja kuoleman kysymys itse asiassa.

"Nyt, lapset, kuulkaa minua!
Hyvin käy sen, joka minun tietäni kulkee.

Kuulkaa neuvojani, niin viisastutte,
älkää lyökö niitä laimin.

Hyvin käy sen, joka minua kuulee,
päivästä päivään valvoo ovellani,
valppaana odottaa sen kynnyksellä.

Joka minut löytää, löytää elämän,
hänet Herra ottaa suosioonsa.

Pahoin käy sen, joka minua uhmaa, joka minua vihaa, rakastaa kuolemaa."
Snl 8:32-36




Että semmonen.

Limaaja.

Yksin Jumalalle kunnia!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti