tiistai 25. helmikuuta 2014

Joka teistä on synnitön

"Joka teistä on synnitön"
Vasily Polenov (1844-1927)
suurempi kuva wikipaintings

[Kaikki lähtivät kotiinsa, mutta Jeesus meni Öljymäelle. Varhain aamulla hän tuli taas temppeliin. Hänen luokseen kerääntyi ihmisiä suurin joukoin, ja hän istuutui ja opetti heitä.

Kesken kaiken toivat lainopettajat ja fariseukset paikalle naisen, joka oli joutunut kiinni aviorikoksesta. He asettivat hänet Jeesuksen eteen ja sanoivat: "Opettaja, tämä nainen on avionrikkoja, hänet tavattiin itse teossa. Mooses on laissa antanut meille määräyksen, että tällaiset on kivitettävä. Mitä sinä sanot?" 

He puhuivat näin pannakseen Jeesuksen koetukselle ja saadakseen sitten aiheen syyttää häntä.

Mutta Jeesus kumartui ja kirjoitti sormellaan maahan. 

Kun he tiukkasivat häneltä vastausta, hän suoristautui ja sanoi: "Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven." 

Hän kumartui taas ja kirjoitti maahan. 

Jeesuksen sanat kuultuaan he lähtivät pois yksi toisensa jälkeen, vanhimmat ensimmäisinä.

Kansan keskelle jäi vain Jeesus ja nainen. Jeesus kohotti päänsä ja kysyi: "Nainen, missä ne kaikki ovat? Eikö kukaan tuominnut sinua?" "Ei, herra", nainen vastasi. Jeesus sanoi: "En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä."]
Joh 7:53-8:11

KR 1992 - hakasulkeet tarkoittaa, että tekstiä ei ole kaikissa Johanneksen käsikirjoituksissa
KR 1992 - 8:9 Useissa käsikirjoituksissa on lisäksi sanat: "koska he omassatunnossaan tiesivät olevansa syyllisiä".

LAKI
Jos mies tekee aviorikoksen toisen miehen vaimon kanssa, molemmat avionrikkojat, sekä mies että nainen, on surmattava.
3 Ms 20:10

Kuolemantuomion langettamiseen tarvitaan vähintään kahden todistajan lausunto; yhden todistajan sanojen perusteella ei syytettyä saa tuomita kuolemaan. Todistajien on heitettävä ensimmäiset kivet, ja sen jälkeen kaikkien muidenkin on osallistuttava syyllisen kivittämiseen. Hävittäkää paha keskuudestanne.
5 Ms 17:6-7

(lähde Kimmo Sundqvist | 23.02.2014 22:47 seurakuntalainen.fi)



Maalaus, Titanic ja huutokauppa
Venäläiseltä taiteilija Vasily Polenovalta (1844-1927) oli tilattu Raamatun aiheisia maalauksia näyttelyyn USA:ssa, joukossa kuvan "Joka teistä on synnitön" sekä "Hän on syypää kuolemaan".  Työt kuuluvat kaikkiaan 60 suurikokoisen maalauksen sarjaan Raamatun aiheista, jota Polenov oli valmistellut 20 vuoden ajan.

Teokset oli tarkoitus kuljettaa Yhdysvalloissa järjestettäviin näyttelyihin Titanic-risteilijän ensimmäisellä matkalla huhtikuussa 1912, mutta satamaan tuonti viivästyi ja teokset jäivät kyydistä.

Vuonna 2011 V. Polenovin "Joka teistä on synnitön" huutokaupatiin Lontoossa (Bonhams) 4.07 miljoonalla ja "Hän on syypää kuolemaan" 2.8 miljoonalla punnalla.



(kommenttini maalauksesta - mestarillinen "vallankumouksellisen realistinen" teos täynnä yksityiskohtia, ihmiskuvausta, Jeesuksen häkellyttävän hieno saattaminen keskukseksi ilman kiiltokuvamaisia kliseitä, syytetyn nuoren naisen pelko, Pyhän maan kirkas valovoimainen päivänvalo ja jyrkät varjot, liekö Polenov käynyt paikanpäällä.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti