torstai 27. helmikuuta 2014

Luominen - jotain liikahti!

Ediacaran trace fossil
kuva wikimedia
Jumalan luoma taivas ja maa on niin täynnä kaikkea, että ihmispoloisen on vaikea edes hahmottaa mistä tullaan, missä ollaan ja mihin mennään. Tietoa tulee tuutista yhä nopeammin ja yhä erikoistuneempaa, pysy siinä sitten rattailla.

Tämän runsauden keskellä auttaa, kun käännämme katseen alkuun, maapallon varhaiseen aikaan, kun kaikki oli vielä alussa, Bereshit!

Älykkään suunnittelun, kreationismin, evoluutioteorian eri haarojen ihmettely kohdistuu usein lopputulokseen, miten tuo silmä on kehittynyt, mistä kalalle evät, kuinka lintu sai lentokyvyn. Sitten ollaan todella suurten ja hankalien valtavasti tietoa vaativien tieteellisten ja filosofisten kysymysten parissa, etten sanoisi myös teologisten.

Elämä liikkumatta
Toki kambrikautta edeltävällä vielä varsin vähän tunnetulla Ediacaran kaudella liikettä oli, toinen toistaan enigmaattisemmat otukset, lienevätkö olleet eläimiä vai kasveja vai mitä, heiluivat merivedessä.

Mutta liike oli kuin sen huonokuuloisen savolaisukon havainto "sanoitko jotain, vai tuuliko huuliasi heilutti?"

Elämä on paikallaan, mikään ei itsestään liiku. Ei nouse vauva konttaamaan, ei lähde hämähäkin poika jalkojaan testaamaan, ei nouse varsa vapisten pitkille jaloilleen, ei mene mato mihinkään eikä vedessä kukaan osaa uida (eliöiden liikkumattomuus, sessility).

Olemme ajassa 635-542 miljoonaa vuotta sitten maapallomme elämän vauvan iässä. Tai olisko sikiövaihe? Kambrinen elämän räjähdys on vielä edessä, eikä juuri mitään ediacaran elämästä selviä sinne asti kauden päättäneestä katastrofista.

Jotain liikkuu!
Täytyisi olla runoilija kuvataksemme sitä häkellyttävää ilmiötä, että paikoillaan oleva elämä, merenpohjia paikoin peittävä vihertävä, punertava, harmaa orgaaninen massa kuin matto, aalloissa keinuvat kasvimaiset oliot. Tai BBC kameramies ja trikkimestari.

Ediacaran ajan fossiilit ovat hyvin harvinaisia eikä mitään liikkuvaa otusta ole löydetty.

Kauden loppupuolella tässä orgaanisessa matossa on säilynyt kivettyneitä jälkiä jostain, joka on liikkunut! (trace fossils)

Kuva on huikea otos siitä, kun jokin ensimmäisen kerran alkoi liikkua ja mönkiä maapallolla (nykyisten tietojen mukaan suom.huom.). Sessility lisäksi elämään tulee mukaan Motility.

Mitä sitten?
Kohtaamme raikkaan nuoren maapallon elämää tutkiessamme orastavan maailman, juuri kaste on laskeutunut ja hento vihreä nousee. Kuva on niin herkkä ja ihmeellinen, että se hakee vertaansa.

Ja sitten joku päättää ruveta mönkimään matolla, mihin lie ollut matka vai ruokahaluko sai vipeltämään. Meillä ei ole mitään tietoa, mikä tämän jäljen on jättänyt (ehkä joskus vielä on, kun löytöjä tehdään lisää).

Taas sama elämän ihme!

Mikä ihme saa jonkun elämänmuodon liikkeelle, mikä evoluution potku saa kaikessa rauhassa löhöttävän mönkimään paksussa matossa?

Suuri hetki Jumalan luomakunnassa, josta Kristus varmasti iloitsi - Ediacaran trace fossile!


...
P.S. laitan mietteisiin joitain tekstejä (H) ID AS Luominen blogista kutsuna tulla sinne mukaan keskustelemaan.

3 kommenttia:

  1. Jotain liikkuu, siis Jumala on olemassa.

    VastaaPoista
  2. Shalom Mikko ja muut. Olen yksinkertainen ja yksioikoinen maallikkouskis. Sana meitä ruokkikoon:)

    http://idasluominen.blogspot.fi/2014/02/luominen-jotain-liikahti.html?showComment=1435695684583#c3850424824973321639

    VastaaPoista