 |
| Afrikkalainen koti Kuva Seth Barnes blog |
"Ei taivahassa kuolon vaaraa,
ei kyyneleitä, yötäkään”.
Näin lauloi kerran musta Saara,
pien’ neekerlapsi hyvillään.
Taivaassa Herra tuskat poistaa
ja huokaukset kokonaan.
Siell’ Herran kasvot mulle loistaa,
siell’ luonaan aina olla saan.
Hän kertovan on kuullut kerran
näin opettajan valkoisen.
Hän armosta sai kuulla Herran
ja ystävästä lapsien.
Hän sai myös kaupungista kuulla,
joll’ ompi autuus muurinaan.
Hän siellä kerran riemusuulla
myös tahtois kiittää Jeesustaan.
Nyt riutuu raukka tuskissansa
hän siinä olkivuoteellaan,
mutt’ rauha lepää kasvoillansa
ja riemu loistaa katseestaan.
Ja ystävää ei vierellänsä,
vaikk’ kova ompi vuoteensa.
Hän tuskat kantaa yksinänsä
niin onnellisna, iloisna.
Ei miettimästä voi hän laata
nyt noita ihmesanoja.
Hän muistaa tuota ”uutta maata”
ja ”uuden taivaan” riemua.
”Oi, kuolemaa ei taivahassa”,
hän laulaa aina hiljempään.
”Ei tuskaa niin kuin maailmassa,
ei itkua, ei yötäkään.”
Hän huokaa yhä heikommasti:
”Oi kaupunki, sä kultainen!
– Ei kuolemaa”, ja rauhaisasti
hän vaipuu kuolon unehen.
Nyt Jeesuksensa kunniaksi
hän soittaa siellä kanneltaan.
Karitsan veri valkeaksi
sai mustan Saaran kokonaan.
Siionin kannel
Evankelisen herätysliikkeen laulukirja
Lähetystyön, lähetysmyyjäisten sukkien kudonnan, lähimmäisenrakkauden suloinen virsi ja säveleltäänkin niin monelle tuttu!
Vaan nuo viimeiset sanat onnettomat voidaan lukea todella rasistisella tavalla - taivaassa mustaihoinen afrikkalainen ihminen on myös lopultakin valkoihoinen!
Viimeisen säkeen sanojen ehdottomasti tarvitsema korjaus on helppo tehdä, luonteva ja on tehtykin jo aikaa sitten:
Nyt Jeesuksensa kunniaksi
hän soittaa siellä kanneltaan.
Karitsan veri puhtahaksi
sai mustan Saaran kokonaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti