Uunimurha ja verikosto

Hilkka Saarisen hautauuni vuonna 2008
kuva copyright Petri Kesti

Suomen lomamatkaani vaikutti yllättävän voimakkaasti kotimaan televisiossa heti ensimmäisenä aamuna näkemäni TV dokumentti Hilkka Hillevi Saarisen murhasta.

Kokemäen Krootilan kylässä niin ikään joulun alla 1960 katosi 33-vuotias Hilkka Hillevi Saarinen.

Perheen lapset alkoivat epäillä isäänsä. Epäilykset tulivat myös poliisin tietoon, ja 1972 poliisin johdolla purettiin Saarisen kodin leivinuuni.
Sieltä löytyi muumioituneen rouva Saarisen ruumis.

Teosta epäiltiin aviomiestä Pentti Frans Olavi Saarista, mutta häntä ei voitu todeta syylliseksi murhaan. Saarinen sai kuritushuonetta pahoinpitelystä, mutta lopulta korkein oikeus vapautti hänet, koska surmatapaa ei saatu selville ja kuolemantuottamus oli rikoksena jo vanhentunut. Iltasanomat Pasi Jaakkonen

Luulin ensin, että menossa on aamuhartaus, niin olivat äänet vakavia ja kuvat maalaismaisemissa. Erinomaisesti tehty dokumentaari, unohtumaton. Hilkka oli ilmeisesti uuniin muurattaessa vielä elossa, näin ainakin annettiin ymmärtää.


Seppo ja kosto
Ohjelmassa poikaa kutsuttiin Sepoksi. Äitinsä katoamisen jälkeen hän koetti eritavoin saada viranomaisten huomion. 12 vuotta murhan jälkeen Seppo lopulta onnistui kirjoitettuaan asiasta nimimerkillä lehteen. Isänsä Pentti siihen totesi, että "eiköhän kumpikin vain pidetä huoli omista asioistamme". Tutkimukset alkoivat 1972.

Osaan kuvitella, että Sepon mielessä on liikkunut monenlaista, ehkä myös omalle isälle kostaminen. En tiedä.

Joka tapauksessa oli Sepon ansiota ja varmasti hänelle itselleen ja muille Hilkan ja Pentin lapsille ratkaisevaa, että äidin katoaminen selvitettiin. Oikeuden yllättävän vapauttavan päätöksen jälkeen Krootilan kyläläiset alkoivat kutsua Pentti Saarista "vapaaksi murhaajaksi".

Pentti oli elänyt vaimonsa perintötalossa ruumiin kanssa 1960 - 1972 ja mies palasi vankilasta samaan taloon, jossa kuoli vuonna1986.

Verikosto
Ehkä kesäaamun dokumentaari teki niin suuren vaikutuksen minuun siksi, että olen itse ollut mukana samantapaisessa tilanteessa auttamassa poikaa, joka aikanaan näki silmiensä edessä setänsä tappavan hänen äitinsä puukolla. Poika pakeni ikkunasta ja säilyi hengissä.

Monissa Lähi-idän kulttuureissa on voimassa edelleen verikosto. Oma yhteisö piti jokseenkin itsestään selvänä, että viimeistään sitten, kun setä vapautuu vankilasta, pojan tehtävänä on surmata hänet ja näin kostaa äitinsä tappo.

Verikoston varjo oli siis nyt teini-ikäisen pojan yllä, ja hän oli henkisesti ilmeisen valmis siihen. Kun kylpyhuoneen lattialla oli vettä, poika usein näki sen muuttuvan vereksi. 

Jumalan armosta tilanne kääntyi niin, että poika tapasi setänsä ja löi kättä tämän kanssa, näytti ikkunaa, josta oli hypännyt pakoon ja kohtasi koko tragedian. En tiedä, pystyikö hän antamaan anteeksi, mutta poika ymmärsi, ettei hänen äitinsä olisi halunnut tämän joutuvan vankilaan vaan saavan elää täyttä ja rikasta elämää. Verikosto jäi ja pojan elämä muuttui.

Sepon kohdalla tarina ei kerro, mitä on tapahtunut. 

Mutta molemmat tapaukset korostavat kahta asiaa - ensinnä, tuoda rikos päivänvaloon, selvittää totuus ja toiseksi, osata antaa anteeksi, antaa asioiden mennä juuttumatta vihan ja koston kierteeseen.

Lähi-idässä verikoston kierre voi ulottua monen sukupolven yli. Olen kuullut, että Suomessa romanien parissa jos tapahtuu veriteko, saattaa kokonainen porukka siirtyä toiselle seudulle kostajan pelossa.

Lain miekka

Uunimurha meni lain pykälien alle, rikostutkimuksen, tutkinnan, oikeudenkäynnin, tuomion ja rangaistuksen tietä. Pelkästään tuon TV dokumentin perusteella sain vaikutelman, että Hilkka Saarisen murhan käsittely oikeusasteissa loukkasi lopulta syvästi suomalaista oikeustajua.

Kertomani pojan äidin tappo meni myös lain pykälien alle, ja setä sai vankeusrangaistuksensa. Tässä ei tapahtunut virhettä. Perinteistä verikostoa ei lopulta tapahtunut, ja näin rikoksen toinen uhri, äidin rakas poika, sai vapauden elämään.