Kimpoavat esirukoukset

tämä on todella sellainen ajatus, jolle ei ole helppo löytää Raamatusta perusteluja.

on minulla tähän liittyen kyllä yksi raamatunkohta, jonka laitan.

mutta enempi tämä on kysymys kuin väite, että oletteko muut havainneet samaa.



Kädet heikot kun ristein sä liittäin
riennät heikkona voimakkaan luo
Kaikkivaltiaan Auttajan turviin
kuulee pyyntösi vastauksen suo
Kerto::

Sinä taistelet rakkaites tähden
vuosi vuodelta rukouksin
Jos et uupuen kesken vain heitä
on myös vastaus ihmeellisin
Kerto::

Nimeen Jeesuksen pyydä nyt paljon
Nimi yksin se kelvollinen
Kerran taistelun päättyissä luonaan
näet kirkkaana vastauksen

Kerto:
On jo enkelit matkalla airueinaan
tuoden viestinsä lapsille maan
Lupas Herrani suuri ja uskollinen
että pyyntööni vastauksen saan.


niin

lupas Herrani suuri ja uskollinen, että pyyntööni vastauksen saan.

vaan kuinkas kävi?

tämä ihminen vain pysyi kuoressaan, sulki sydämensä ja ei koskaan tullut Jeesuksen luo.

menivätkö isän ja äidin, siskon, veljen, tyttären, pojan esirukoukset hukkaan?

...
eivät menneet vaan ne ikäänkuin kimposivat tästä ihmisestä johonkin toiseen ihmiseen.

sanotaan esimerkiksi, että käydään ankaraa rukoustaistelua pojan puolesta.

hän vaan ei muutu eikä tee parannusta eikä usko evankeliumia.

ei siinä melskeessä huomata, kuinka tytär muuttui!


esirukouksen kimpoaminen yhdestä ihmisestä toiseen ei tosiaan ole raamatullinen ilmaus.

mutta Ilmestyskirja vertaa pyhien rukouksia kuin suitsutuksen savuun, jota maljoihin taivaassa kerätään.

ja sieltä ne siunauksena valuvat takaisin tänne meidän ihmisten keskuuteen.

että vähän samaa ajatusta

mitäs tuumaatte?



Vielä tuli yksi enkeli, joka asettui alttarin ääreen kädessään kultainen suitsutusastia.

Hänelle annettiin paljon suitsuketta, jotta hän valtaistuimen edessä olevalla kultaisella alttarilla liittäisi suitsutusuhrin kaikkien pyhien rukouksiin.

Niin nousi suitsutuksen savu enkelin kädestä Jumalan eteen yhdessä pyhiltä tulevien rukousten kanssa.

Enkeli otti suitsutusastian, täytti sen alttarin tulella ja sinkosi tulen alas maan päälle, ja ukkonen jylisi, salamat leimusivat ja maa järähteli.


Ilm 8:3-5 KR 1992


Kirjoittanut: Haamul

Ymmärsinkö nyt oikein tuossa esitetyn ajatuksen: jos äiti pyytää ja rukoilee vuosikausia Herraa sanomaan sanan vain, että hänen poikansa paranisi, niin Herrapa ei parannakaan sen pyynnön johdosta tuota poikaa. Mutta saman rukouksen perusteella parantaakin tyttären?



Varmaan käsitin väärin?



Ainakin kun itse rukoilen paranemista jollekulle, tahdon uskoa, että Herra kuulee ja juuri tuo joku tulee siunatuksi, että Hengen sateet eivät mene ohi.

Jos esirukouksen johdosta myös muut tuon esirukoiltavan lähellä tulevat siinä sivussa myös siunatuiksi, se on ihana asia - ja näin uskon usein tapahtuvankin.

Ajattelen niin, niin tahdon uskoa, että se, mikä alas maan päälle kimpoaa sinne taivaassa olevaan kultaiseen astiaan kerättyjen esirukousten johdosta, on niin voimallista ja järisyttävää, että se ajallansa kyllä tulee tekemään sen, mitä varten se on lähetetty.

Kirjoittanut: MikkoL

tuota todella tarkoitan käyttäessäni sanaa "kimmota, pompata" kohteesta toiseen.

kukaan ei voi tulla Herran Jeesuksen luo ellei Isä Jumala häntä vedä.

"Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä, joka minut on lähettänyt, vedä häntä. Sen, joka tulee, minä herätän viimeisenä päivänä."
Joh 6:44 KR 1992

jotenkin salaperäisesti kaste, vanhempien ja kummien ja muiden esirukoukset tähän Isän tahtoon vaikuttavat.

mutta entä jos ihminen, jota Isä vetää Jeesuksen luo, ei tahdo vaan jää pimeyteensä?

menivätkö nuo kalliit esirukoukset hukkaan?

ajattelen, ja näin kai suuret kirkot opettavat, katoliset ja ortodoksiset, että pyhien rukoukset ovat Kristuksen valtakunnan aarreaitan kalleuksia, jotka eivät mene hukkaan.

Kirjoittanut: Haamul,
Kukaan ei voi tulla Jumalan tykö, ellei Jumala häntä vedä. Herralta voi anoa, että Hän herättäisi ystävämme kuolleista. Että Hän vetäisi.

Vanhurskaan hellittämätön rukous voi paljon. Voipa silloin alkaa tapahtua: tulee myrskyä ja maan järistystä ja jopa taivaat järisevät. Että järiseväiset muutettaisiin.


Kuitenkin se on Jumala, joka vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että Hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi.


Eikö itseasiassa Hän, Herra Hengellään, ole se, joka saattaa esirukoilijankin rukoilemaan toisen pelastumisen puolesta. Kuka muu se olisikaan.

Ja siksi Herra sanoo Mark.11:
23 Totisesti minä sanon teille: jos joku sanoisi tälle vuorelle: 'Kohoa ja heittäydy mereen', eikä epäilisi sydämessään, vaan uskoisi sen tapahtuvan, minkä hän sanoo, niin se hänelle tapahtuisi.
24 Sentähden minä sanon teille: kaikki, mitä te rukoilette ja anotte, uskokaa saaneenne, niin se on teille tuleva.



Mutta oOlen usein miettinyt, miksi Jeesus Getsemanessa ei rukoillut kaikkien puolesta vaan ainoastaan omiensa puolesta: "Minä rukoilen heidän edestänsä; en minä maailman edestä rukoile, vaan niiden edestä, jotka sinä olet minulle antanut"



Kirjoittanut: MikkoL

suurissa kirkoissa on hyvin voimakas tämä ajassa kilvoittelevan Kristuksen ruumiin, seurakunnan, ja kuoleman rajan taakse menneen Kristuksen ruumiin yhteys.

Sekä latinalaisessa että kreikkalaisessa kirkossa koetaan voimakkaasti, että pyhät kantavat meitä esirukouksissaan ja Raamattu todistaa, että Jeesus on se suuri ylimmäinen pappi, joka rukoilee Isää meidän puolestamme.

ajatus on hyvin kaunis ja syvällinen ja me protestantit myös teemme kirkkomme alttarikaiteesta puolikaaren, ajatellen että edesmenneet pyhät ovat siellä toisella puolen.

sillä kuten Jeesus sanoo vastauksessaan saddukeuksille, jotka eivät uskoneet ylösnousemukseen, Jumala on elävien Jumala - kaikki Hänelle elävät.


Jeesus vastasi heille:
"Te kuljette eksyksissä, ja mistä syystä? Koska ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa. Kun noustaan kuolleista, ei oteta vaimoa eikä mennä vaimoksi. Ylösnousseet ovat kuin enkelit taivaassa.

Ja kun nyt puhumme kuolleiden herättämisestä -- ettekö ole Mooseksen kirjasta lukeneet kertomusta palavasta pensaasta? Siinä Jumala puhuu Moosekselle ja sanoo:
'Minä olen Abrahamin Jumala, Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala.'

Ei hän ole kuolleiden Jumala, vaan elävien. Te olette pahasti eksyksissä."

Markus 12:24-27 KR 1992



Sielunvihollinen on sangen etevä.

Tämän upean ajatuksen - että siellä Jumalan luona on Ylimmäinen pappi, joka rukoilee meidän puolestamme Isää -

ja että kaikki pyhät ovat siellä ja rukoilevat meidän puolestamme

Saatana käänsi meille vahingoksi.

ensinnäkin me rupesimme pyytämään näitä pyhiä, että he rukoilisivat puolestamme Poikaa joka hierarkiassa sitten edustaa meitä Isän luona.

"Neitsyt Maria, Jumalan äiti, rukoile Poikaasi"

tästä "rukoile puolestamme" ei ollut sitten pitkä matka pyhien ihmisten kulttiin, palvontaan, josta meillä on mainio esimerkki Martti Lutherin omasta elämästä.

eri asioilla oli omat jumalansa, sen hoitamiseen erikoistuneet Kristuksen kirkon pyhät.

kun salama iski kuolettavan lähelle Luther huudahti "pyhä Anna, minä menen luostariin"


koska uskonpuhdistuksen keskeinen pyrkimys oli hävittää pyhiksi julistettujen ihmisten, pyhimysten, saints, hagioi, palvonta

josta oli tullut este sille, että ihmiset uskaltaisivat kohdistaa rukouksensa suoraan Jumalan Pojalle ilman lempeän Äitinsä välitystä, tai suoraan itse maailmankaikkeuden Herralle Jumalalle

niin siinä lensi ikkunasta samalla taju Kristuksen seurakunnan esirukouksesta, rajan tällä ja tuolla puolella.

esikoislestadiolainen kristitty ei tietääkseni koe, että äiti on siellä ja rukoilee minun ja perheeni puolesta.

sen sijaan koetaan, että rauhan saivat pyhät Herran, äiti lepää nyt ja odottaa sitä suurta Ylösnousemusta.

äiti on poissa, kuollut, ja ruumiinsa on maatunut. kerran saamme, Jumalan armosta, iloisesti taas kohdata siellä taivaassa.

kuolleiden esirukous ei ole tuttu ajatus.



outo on meille myös Paavalin opetus siitä, että me rukoilisimme kuolleiden puolesta.

kuolinmessu, Requiem - anna hänelle rauhasi! on outo.

mitä Paavali oikein edes tarkoittaa??



Mitä varten sitten jotkut antavat kastaa itsensä kuolleiden puolesta?

Ellei kuolleita lainkaan herätetä, miksi he kastattavat itsensä näiden puolesta?

Entä mitä varten me joka hetki antaudumme vaaraan?

Niin totta kuin te olette minun ylpeyteni Herramme Kristuksen Jeesuksen edessä, minä katson joka päivä kuolemaa silmiin.

Olisiko minun kannattanut taistella Efesoksessa petoja vastaan, jos asiaa ajatellaan vain tavalliseen ihmistapaan? Ellei kuolleita herätetä eloon, niin "syödään ja juodaan, huomenna kuollaan".

Älkää eksykö! "Huono seura hyvät tavat turmelee."

Tulkaa lopultakin järkiinne, älkää tehkö syntiä! On näet eräitä, jotka eivät Jumalasta mitään tiedä -- tämän sanon teidän häpeäksenne.


1 Kor 15:29-35 KR 1992



kuten tiedämme, tämä 1 Korinttilaiskirjeen kohta on USA:n mormoneille tavattoman tärkeä ja on tehnyt heistä varsinaisia sukututkimuksen uranuurtajia.

he kastattavat itsensä kuolleiden omaistensa puolesta, jotka eivät ole Mormonin kirjasta vielä tienneet.

...
Apostoli ei tässä kuvaa tilannetta, jossa poisnukkuneet pyhät olisivat esirukoilijoiden joukkona taivaassa.

se kuva on Johanneksen ilmestyksessä ja koskee eritysiesti marttyyrejä, jotka hengellään ovat todistaneet Kristuksesta.

Apostoli kertoo, että Kristus on esikoinen kuolleiden joukossa - Hänet on jo herätetty ja Hän on saanut hengellisen ruumiin.

me sitten kerran seuraamme esikoisen avaamaa tietä ja saamme myös sinä päivänä ylosnousemusruumiin ja jotkut muuttuvat silmänräpäyksessä (0.3 0.4 s)



Paavali ei suinkaan ole mormoni vaan aivan ehta apostolinen kristitty!

kyseessä on kristillisen kirkon suunnattomasti arvostama ensimmäinen korinttilaiskirje ja siinä vielä ydinkohta, ylösnousemus.

kastattavat kuolleiden puolesta?

jonkinlainen pelastuskone?

ja mitä se Jeesus siellä tuonelassa saarnasi niille, jotka muinoin eivät olleet kuuliaisia, kun Nooa sitä arkkiansa puuhasi?



Kärsihän Kristuskin ainutkertaisen kuoleman syntien tähden, syytön syyllisten puolesta, johdattaakseen teidät Jumalan luo. Hänen ruumiinsa surmattiin, mutta hengessä hänet tehtiin eläväksi. Ja niin hän myös meni ja saarnasi vankeudessa oleville hengille,jotka muinoin eivät totelleet Jumalaa, kun hän Nooan päivinä kärsivällisesti odotti sen ajan, kun arkkia rakennettiin.

1 Piet 3:18-20 KR 1992



Näin pyhä Raamattu meille opettaa ihmeellisiä asioita ja tuonpuoleisetkin tässä vilahtelevat.

mutta ei juurikaan auta meitä nämä opetukset yksityiskohdissa, hahmottavat tiettyjä suuria linjoja ja herättävät meissä monenlaisia mietteitä.

näiden kirjoitusten kanssa Kristuksen kirkko on sitten pähkäillyt koko historiansa ajan ja yhä pähkäilee.

itselleni henkilökohtaisesti apua tähän toi tutustuminen marttyyrinä kuolleseen Perpetuaan.

tämä nuori äiti kirjoitti vankeudessa henkilökohtaisesti kokemistaan asioista ennenkuin hänet heitettiin villin lehmän ruhjottavaksi 200-luvulla jKr.

pyhän Perpetuaan vankilassa unessa näkemä näky pienestä veljestään, joka oli kuollut vakavan sairauden takia eikä ollut saanut kastetta on varsin puhutteleva.

pyhä Augustinus pohti Perpetuaan unta kovin kun hän mietti tuota kuolleiden puolesta kastamista ja voiko kuoleman jälkeen tosiaan joku saada pelastuksen.


en toki pyhän Perpetuaan nimissä neuvo jättämään asiaa kuoleman jälkeen!

kyllä armonaika on nyt ja pelastus on tarjolla nyt, tässä ruumiissa ja tässä elämässä.

Pyhän Perpetuaan kohdalla kyseessä on poikkeustapaus, Kristuksen tähden julmaan kuolemaan astuva nainen, jonka sydämellä on huoli pikkuveljestä, jota ei voitu kastaa.

uskon että Jeesus hoiteli homman kuten Perpetua sen ymmärsi ja saivat sisarukset tavata siellä Hänen luonaan.

tämä auttoi minua ymmärtämään mitä apostoli Paavali kirjoittaa - joutuihan apostolikin Efesossa taistelemaan areenalla petoja vastaan, ja selvisi hengissä.



uskolle on ominaista tällainen salaisuuksien edessä mykistyminen, sanattomaksi meneminen ja järkeilyn lopettaminen.

kirkon suuret uskontunnustukset ovat täynnä paradokseja, mahdottomuuksia, ja pysähtyvät siihen, mitä on annettu.

jos jollain on kovin selvät kuviot siitä, mitä kuolleille sieluille tapahtuu ja miten ja missä ne ovat ja miten tää ylösnousemus ruumis homma menee

niin Raamattu itse ei tämmöistä selvää tiekarttaa anna näistä ihmisen kuoleman jälkeisen tilan salaisuuksista

ei myöskään kirkon pyhien todistus, Kristuksen ruumiin kokemus

joten hiljennytään ja annetaan uskon silmien katsella ihmeellisiä näkymiä, joita järki ei ymmärrä

...
emme tahdo ortodoksien kanssa kumartaa pyhimyksiä emmekä pyydä katolisten kanssa että äiti Maria rukoilisi Poikaa meidän puolestamme (ora pro nobis)

luotamme siihen, että edesmenneet pyhät ovat Kristuksen luona, ja jos he osallistuvat esirukouksin meidän taisteluumme, kiitos Herralle siitä!


Virsi 126
Rauhan saivat pyhät Herran,
jotka kerran
taistelivat päällä maan.
Kun me heitä muistelemme,
kaipailemme
sinne taivaan kunniaan.

Ei he enää itke siellä,
niin kuin tiellä
itkivät he kulkeissaan.
Täällä painoi synnin taakka
maahan saakka,
taivaassa ei milloinkaan.

Täällä kylväin kyyneleitä
murheen teitä
kilvoitellen kulkivat,
siellä nyt he kanneltansa
riemuissansa
Karitsalle soittavat.

Auta, Herra, aina meitä
elon teitä
uskossa vain kulkemaan.
Auta, milloin täältä lähden,
haavais tähden
pyhäin joukkoon joutumaan.


Lauri Kalliala 1931.
Uud. komitea 1937.
Virsikirjaan 1938.

mahtaisko olla Turun piispan Kaarlon isoisä tämä Lauri?


kaiken tuon edellä olevan voisin yksinkertaisemmin sanoa näin

Kristuksessa kuolleet


meille he ovat kuolleet ja kuopatut

Jumalalle he elävät

sillä ei Hän ole kuolleiden Jumala vaan elävien. Sillä kaikki Hänelle elävät.
Jeesus

Pikku Dinokrates ja oppi

meillä on oppi, joka on kiteytetty Kristuksen kirkon uskontunnustuksiin, ja josta tahdomme pitää kiinni ja sen mukaan opettaa.

voimme mielikuvituksin siivin nyt kaikki lentää Karthagoon keisari Getan suurten juhlien alle maaliskuussa 203 (tai 207) ja pääsemme tapaamaan nuorta ylhäiönaista, Perpetuaa ja orjatattarensa Felicitates on luonaan.

iloisena Perpetua kertoo nähneensä kaksi näkyä pienestä veljestään, vaikean taudin runtelemasta Dinokrates nimisestä pojasta, joka seitsemän vuoden ikäisenä kuoli saamatta kastetta.

tiedämme, että Perpetuan isä on pakana ja että äitinsä on harras kristitty.

kuuntelemme nuoren naisen näkyä ihmeissämme - ensin Dinokrates veli on pahassa paikassa ja toisessa näyssä hän on hyvässä paikassa ja sairauden runtelemista vammoistakin on vain arpi jäljellä.

ikäänkuin Perpetuan rukouksen tähden kuoleman jälkeen Dinokrates olisi saanut pelastua, tulla Jumalan lapseksi.

vaikka ei ollut edes kastettu.



no, porukalla näin jälkikäteen tiedämme, mikä kohtaloa nuorta naista odottaa.

onko nyt oikea aika keskusteluun opista.

vaan minkäs teet, sitä varten olemme Karthagon vankilaan saapuneet ja todisteena meillä on pyhän Perpetuan itsensä kertomat näyt.

Opillinen joukostamme saa ensinnä puheenvuoron, ja tahtoo tehdä pikkuista lastaan sylissään kantavalle Perpetualle selväksi, mikä on armonjärjestys, sakramenttien merkitys, uskon merkitys, ja kuinka meidän on tässä elämässä otettava vastaan Jumalan armo.

kuoleman jälkeen ei voi enää siirtyä paikasta toiseen, näin on jämtti!

Perpetua tietysti tuosta hieman hätkähtää, onko hänen näkynsä sittenkään Herran Jeesuksen antama apu kuolemaan menevälle?



Raamatullinen kuuntelee ja katselee, ja saa sitten puheenvuoron.

Rauhallisesti hän avaa Raamattunsa ja sellin pimeydessä pienen valon avulla onnistuu lukemaan;

"Kärsihän Kristuskin ainutkertaisen kuoleman syntien tähden, syytön syyllisten puolesta, johdattaakseen teidät Jumalan luo. Hänen ruumiinsa surmattiin, mutta hengessä hänet tehtiin eläväksi.

Ja niin hän myös meni ja saarnasi vankeudessa oleville hengille, jotka muinoin eivät totelleet Jumalaa, kun hän Nooan päivinä kärsivällisesti odotti sen ajan, kun arkkia rakennettiin."

ja hän sanoo "tämä on Ensimmäisen Pietarinkirjeen luvussa 3 jakeet 18 ja 20" mikä kiinnnostaa kovasti Perpetuaa ja hänen ystäviään, sillä tuohon aikaan jakeita ei vielä ollut.


siis Raamatun kirjoituksia ei oltu jaettu lukuihin ja jakeisiin


Opillinen rykäisee hieman ja sanoo sitten ystävällisesti

Uskonpuhdistaja Martti Luther aloittaa selityksensä tähän kohtaan seuraavasti: "Tämä on merkillinen teksti ja hämärämpi raamatunlause kuin mikään muu Uuden Testamentin kohta, niin etten vieläkään varmuudella tiedä, mitä Pietari tarkoittaa."

tosin Karthagon pyhillä vangeilla ei ole oikein käsitystä siitä, mistä miehestä on kyse ja mikä on uskonpuhdistus, siihen tulevaisuuteen kun on vielä 1300 vuotta aikaa.



Opillinen jatkaa tähän hieman voitonriemuisesti, "todella hämärä ja kertoohan Jeesus itse siitä syvästä juovasta, joka on paikkojen välillä

Mutta Abraham sanoi: 'Muista, poikani, että sinä sait eläessäsi hyvän osan, Lasarus huonon. Nyt hän saa täällä vaivoihinsa lohdun, mutta sinä saat kärsiä tuskaa.

Sitä paitsi meidän välillämme on syvä, ylipääsemätön kuilu, niin ettei täältä kukaan voi tulla teidän luoksenne, vaikka tahtoisikin, eikä sieltä pääse kukaan kuilun yli meidän puolellemme.'
Lk 16:25-26

Näemme siis tästä selvästi, että tämän naisen näky ei ole Jumalasta vaan syvyyden harhoja"



Raamatullinen tästä hieman jo alkaa lämmetä

"kuulehan, sinä Opillinen, joka näin asetut ihmisten iankaikkisen kohtalon tuomariksi omaan järkeesi ja Raamattujen ja opinkappaleiden ymmärtämisen pohjalta!

jos Kristus Jeesus tahtoo pelastaa kuolleen Dinokrates pojan ja tuoda hänet taivaan iloon, mitä se sinuun kuuluu? kiellätkö sinä Häntä niin tekemästä?"

Opillisen naama ei värähdä - on pidettävä tiukasti kiinni siitä, miten asiat ovat, muutenhan kaikki menee ylösalaisin eikä mikään enää pidä paikkaansa.

vaikka tässä nyt olisi ehkä hieman sielunhoidolle paikkaa, kohta nämä riparilaiset surmataan julmasti.


Raamatullinen kääntyy sitten sellin pimeydessä Opillista kohti ja kysyy viattomasti

"kuka apostoleista on sinulle tärkeämpi - sinulle ja Lutherille ja Augustinukselle - kuin Paavali?"

Opillinen ei kauaa mieti "ei kukaan, oppimme Jeesuksen Kristuksen työstä ja syntien anteeksisaamisesta, evankeliumista ja laista, perustuu apostoli Paavalin kirjeisiin"

Raamatullinen jatkaa "kuuluvatko Paavalin kirjeet Korinttiin hänen opillisesti keskeisiin kirjeisiinsä?"

Opillinen vastaa "kyllä, ne ovat ratkaisevan tärkeitä yhdessä Roomalaiskirjeen kanssa"

Raamatullinen kysyy "onko 1 Kor 15 merkittävä"

Opillinen vastaa "totta kai se on merkittävä, se on Raamatun väkevintä todistusta Kristuksen ylösnousemuksesta ja kuolleiden ruumiillisesta ylösnousemuksesta"



kuulkaa siis kaikki, etenkin sinä, Perpetua, mitä Herran Jeesuksen apostoli Paavali kirjoittaa korinttilaisille luvussa 15 jakeissa 29 - 34


Mitä varten sitten jotkut antavat kastaa itsensä kuolleiden puolesta?

Ellei kuolleita lainkaan herätetä, miksi he kastattavat itsensä näiden puolesta?

Entä mitä varten me joka hetki antaudumme vaaraan?

Niin totta kuin te olette minun ylpeyteni Herramme Kristuksen Jeesuksen edessä, minä katson joka päivä kuolemaa silmiin.

Olisiko minun kannattanut taistella Efesoksessa petoja vastaan, jos asiaa ajatellaan vain tavalliseen ihmistapaan?"


pyhän Perpetuan kasvoille tulee iloinen valloittava hymy ja hän kuiskaa hellästi "Dinokrates"

mikä rakkaus sisarella veljestään!


(eikö tullut tämä 1 Kor 15 kirkkoisä Aukustille, oppineelle Opin puolustajalle ja Paavalin ystävälle mieleen, kun Dinon kohtaloa pohti 200 vuotta myöhemmin)



tällä Karthagon kierroksella ja sillä valolla, mitä se tuo 1 Kor 15 "kuolleiden puolesta kastamisella" on ajankohtainen merkityksensä esikoislestadiolaisuudelle.

eikö olekin näin: esikoiset ajattelevat tuonpuoleisesta juuri tuohon samaan pakanalliseen kreikkalaiseen tyyliin kuin tuossa itsekin kuvaan - henki eroaa ruumiista ja menee Jeesuksen luokse.

näin kaikki intialaiset ja kiinalaiset viattomana syntyneet ja kuolleet pikkulapset pääsevät Jeesuksen luo taivaaseen.


mutta apostoli Paavali taas aidosti juutalais-kristilliseen tyyliin puhuu siitä, että kuis käy kun Dinokrates kuoli kastamattomana?

totta - Jeesus voi valtasuuruudessaan siirtää tuonelan asukkaita minne tahtoo - kävihän hän saarnaamassa vedenpaisumuksen uhreille Raamatun mukaan.

mutta ratkaisu oli toinen - kastettiin kuolleiden puolesta.

ja Paavali kytkee tämän ylösnousemusruumiiseen.



hätäkaste eli vesikaste Kristukseen ei siis ole "hengellinen tapahtuma" siinä mielessä, että sielu syntyy uudelleen, pelastuu taivaaseen.

siihen voisi rukous ja Isä meidän ja Herran siunaus riittää, eikö niin.

vaan lapsen vielä elävään ruumiiseen kosketaan vedellä, sakramentin vedellä ja Sanalla

on kyse nimenomaan ruumiin ylösnousemuksesta.

esikoiset menevät tässä niin pahasti harhaan, koska eivät tunne kirjoituksia.

taivas ei ole täynnä henkiä... kiinalaisten lasten sieluja

taivas on täynnä - ja varmaan siellä tilaakin on - ylösnousemus ruumiin saaneita ihmisiä.