Oppi ja Opetus

USKONKAPPALE

Paholainen oli kaverinsa kanssa kävelyllä. Heidän edellään kulki mies, joka kumartui nostamaan maasta jotain.

Kaveri kysyi paholaiselta: "Mitä hän mahtoi löytää??

Paholainen vastasi: "Näytti löytäneen totuuden sirpaleen."

Kaveri: "Eikö se huolestuta sinua??

Paholainen: "Ei ollenkaan. Annan hänen tehdä siitä uskonkappaleen."

Teoksesta "Kuuletko linnun laulun"
Anthony de Mello, S.J. (1931-1987)
Intialainen jesuiittapappi ja psykoterapeutti.


Totuuden sirpale, jokin asia joka kyllä on totta, mutta ei kokokuva, muuttuu kristinuskossa helposti Paholaisen avulla "opinkappaleeksi".

Tai ehkä pikemmin kappaleeksi oppia.

Ihmiset asettuvat näiden jonkun - tavallisesti miehen - löytämien totuuden sirpaleiden taakse ja nostavat ne liehuvana lippuna, totuuden ehdottomana symbolina.

"Kenen joukoissa seisot, kenen lippua kannat!"

Eri lippujen seuraajat sitten ottavat yhteen ja vihan aallot nousevat.

Teologinen viha (odium theologicum) on näet sitä pahimman laatuista vihaa, kun ihmiset Isän Jumalan ja Jeesuksen ja Pyhän Hengen nimissä sanovat ja tekevät mitä kauheimpia asioita toisilleen.



Kuuluisa ateistinen filosofi Bertrand Russell (1872-1970) asetti tieteen vastakohdaksi vihaisille teologisille kiistoille ("ateistinen filosofi" ei ehkä tee oikeutta Russellin syvälliselle ajattelulle uskonnoista).

"The most savage controversies are those about matters as to which there is no good evidence either way. Persecution is used in theology, not in arithmetic, because in arithmetic there is knowledge, but in theology there is only opinion."
Bertrand Russell
"An Outline of Intellectual Rubbish". Unpopular Essays, 1950.

"Raaimmat ristiriidat koskevat asioita, joissa ei ole kunnollisia todisteita kumpaankaan suuntaan. Vainoja käytetään teologiassa, ei laskennossa, koska laskennossa on tietoa, teologiassa on vain mielipiteitä."


Tämä ei ole vain Russellin ajatus vaan yleisesti omaksuttu aikamme länsimaisessa kulttuurissa - että uskonto on sotien ja vainojen ja ahdasmielisyyden temmellyskenttää, erityisesti islam mutta myös kristinusko.

Katkerat kokemukset kertovat tästä - Pohjois-Irlannin raju ja raaka historia katolisten ja protestanttien välillä Belfastissa on tästä yksi tuore esimerkki.

Euroopassa onkin paljon ihmisiä, jotka ovat omaksuneet ajatuksen että laittamalla uskonto hyllylle päästään monista turhista sodista ja ristiriidoista.

Kristittyjen historia kertoo heille enemmän lujasta ja armottomasta, rakkaudettomasta opillisuudesta enemmän kuin Kristuksen rakkaudesta.



Otan yhden esimerkin Saatanan taidoista tehdä totuuden sirpaleesta opinkappale - ja tällaisen juonen demonisista seurauksista Kristukseen uskoville.

Kristillinen oppi ilmaistaan uskonlausumissa, tunnustuksissa, joita sanotaan dogmeiksi.

Me Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsenet tunnustamme jakamattoman kirkon kolme suurta tunnustusta, Apostolisen, Nikaian-Konstantinopolin ja Athanasiuksen tunnustukset.

Näiden lisäksi tunnustamme saksalaisen Augsburgin tunnustuksen mukaista oppia.

Eräs totuuden sirpale, josta taisteltiin tuhat vuotta sitten ja joka yhä muistetaan ja joka yhä on syvänä riitana ihan tappelunaiheenakin voimassa kristittyjen elämässä on opinkappale, joka kuvaa niin ihanaa asiaa kuin Pyhää Henkeä.

tämä on niin tyypillistä - Jumalan parhaat lahjat ja siunaukset ja läsnäolo - ja me kidutamme ja tapamme toisiamme asian tiimoilta.

Nikaian tunnustuksessa 325 sanottiin hyvin vähän Pyhästä Hengestä: minä uskon ... "ja Pyhään Henkeen"

Konstantinopolissa 381 tämä kohta laajennettiin meille tuttuun muotoon:

Uskomme Pyhään Henkeen, Herraan ja eläväksi tekijään, joka lähtee Isästä ja jota yhdessä Isän ja Pojan kanssa kumarretaan ja kunnioitetaan ja joka on puhunut profeettojen kautta.



Ne espanjalaiset!

Toledon 3. kirkolliskokouksessa vuonna 589 Nikaian tunnustukseen lisättiin Pyhää Henkeä koskevaan opinlausumaan sanat "ja Pojasta"

"joka Isästä ja Pojasta lähtee"

latinaksi et Filioque

Tämä on niin pirullisen taitavaa, koska - kuten Vatikaanin teologit ovat nyttemmin 1995 todenneet, kyseessä on oikeastaan semanttinen eli kielellinen käännösongelma.

Kreikan kieli on tavattoman hienosäikeistä ja herkkää - siksi varmaan Pyhä Henki valitsi sen Uuden testamentin kieleksi.

Latina on siihen verrattuna melko kömpelöä (me paenitet...)

"joka ... lähtee" käyttää latinan verbiä proceder

kreikassa on verbi ἐκπορεύεσθαι ekporeuesthai - lähtee, syntyy olemuksellisesti

Vatikaani toteaa, että tuossa kreikan merkityksessä lisäys on todellakin harhaoppinen.

kreikassa on toinen verbi, προϊέναι, proienai, joka vastaa "lähtemistä, lähettämistä" eikä olemuksellista "on alkujaan..."



Näyttääkö hankalalta?

No on se hankalaa.

Tästä nousi semmonen metakka, että 1054 Kristuksen kirkko hajaantui kahteen vihamieliseen, toisensa helvettiin kiroavaan ryhmään - Rooman piispan johtamaan läntiseen ja Konstantinopolin patriarkan johtamaan itäiseen kirkkoon.

Ortodoksit sanovat, etteivät ole koskaan Nikaian-Konstantinopoliksen uskoa muuttaneet.

se on totta.

Länsi hyväksyi et Filioque lisäyksen ja me luterilaiset myös.

vaan kuka muistaa, mitä "joka Isästä ja Pojasta lähtee" tarkalleen latinan ja kreikan vivahteissa merkitsee?

Etevä tuo sielunvihollinen.

Opinkappale, jolla on komea nimi "Filioque"

Pyhän Hengen asiaa - ja katso, mitkä demoniset jäljet.



Katsotaan hiukan tuoreempaa elämää Kristuksen kirkossa Pohjolassa (missä se Jumalan valo vielä hieman tuikkii tässä pimeässä etsikkoaikansa hylänneessä maailmassa)

Opillisesti suuntautunut kristitty katsoo helluntailaisten jeesustelua hieman huolestuneena.

"Kiitos Jeesus!" huudot lähtevät kyllä sydämestä, näkyjä ja hurmosta koetaan, ihmeellisiä pelastumisia tämän maailman syövereistä, todistusta elävästä Jeesukesta. Hengen voimaa!

Vaan hellareilla on tuo oppi niin sivussa - ei tärkeä. On jotain, josta pidetään kyllä kiinni, erityisesti opetus uskovien kasteesta, mutta ilmassa on sellainen hieman hällä-väliä karismaattisuuden lento ja sanotaan että eri helluntaikirkoissa on erilaista opetusta.

Opillisesti suuntautunut kristitty katselee uus-esikoisuuden menoa, jossa myös korostetaan Pyhän Hengen elävää kosketusta, läsnäoloa, Jumalan sanan saarnaa ja sitä, kuinka tuore apostolinen julistus koskettaa ja johtaa elämän parannukseen.

Ja kuitenkin tässä hengellisessä meiningissä on hämmästyttävää opillista huojuntaa hyvinkin tärkeissä kohdissa, opetuksen puutetta, huonoa jos olematonta kristillisen opin ja Raamatun tuntemusta.

Taputellaan kyllä olalle toinen toistaan, että olemme vanha-apostolis-alkuperäisiä-ainoita-oikeaoppisia-huss-luther-leastedius eläviä uskovia.

vaan kun ei olla sen enempää apostolisia kuin lutheruslaisia kuin laestadiolaisia ja enempi niinkuin elävässä luulouskossa.



Opillisesti kristillisyyden käsittävä saattaa kokea, että hänellä on oikea käsitys tästä kristillisyydestä, koska hän nojaa oikeisiin ja luotettaviin auktoriteetteihin.

Siis esikoisuuden parissa lähinnä puhdasoppiseen luterilaisuuteen, 1500-1600 lukujen lähinnä saksalaiseen käsitykseen kristillisen uskon olemuksesta protestanttien luterilaisen siiven mukaan.

kalvinistiset protestantit ovat tietenkin opillisesti väärässä, vain me olemme oikeassa.

katoliset ja ortodoksit... pyh!



kukin olkoon omasta mielestään aivan varma!

ja tähän Saatana on rakentanut niin monta opinkappaletta

repinyt ihanan Lapin herätyksen kahdeksaantoista keskenään riitelevään ja toisensa helvettiin toivottavaan ryhmään.

melkoinen saavutus Suomen syvissä saloissa - ja Ruotsin ja Norjan ja Amerikankin!

nostaisin hänelle hattua, jos sellaista käyttäisin.

todella taitava työssään, tämä sielujemme vihollinen.



opillinen kristitty kokee olevansa varmalla pohjalla, koska hänellä on varmat ja luotettavat ja raamatulliset perusteet opilleen.

ei hän toki ole sitä kaikkea itse miettinyt ja tutkinut ja todennut oikeaksi.

hän luottaa auktoriteetteihin, saksalaisiin isiin, Melanchtoniin jonkin verran ja Lutheriin vankasti ja ehkä myös Yksimielisyyden eli Sovinnon kirjaan pikkasen, olihan Martin Chemnitz mukana sitä kirjoittamassa.

Sovinnon kirja? Miksi? No kun oli uskonpuhdistuksen kirkon luterilaisessa siivessä syntynyt riitaa opinkappaleista!

Ah - mutta tarkkana saa opillisesti suuntautunut kristitty olla, kuten Suomen Luterilainen Tunnustuskirkko pyrkii ja sanoutui irti yhteistyöstä Missouri Synodin kanssa kun siellä veljeiltiin hieman epävarmojen tahojen kanssa.



Bertnard Russellin käsityksen mukaan teologia on vain mielipiteitä, joilla ei ole järjellisesti osoitettavaa totuusarvoa.

Matematiikassa ei vainota toisinajattelevia, vaan riidellään ja väitellään tutkittavista, todennettavista, todistettavista asioista.

Teologiassa vainotaan toisinajattelevia katkeraan kuolemaan ja iankaikkiseen helvettiin asti.

On mielipiteitä, näkemyksiä, ja niiden perusteet ovat ...

niin missä?



Asia on tosi kinkkinen ... totuus

Joten suuret kirkot ratkaisevat asian auktoriteetilla, arvovallalla

samoin esikoiset

on korkein taho, joka päättää miten asiat ovat

Paavi ja kuuriansa ja kirkolliskokoukset ja suuri lauma erittäin eteviä ja ahkeria teologeja määrittää asiat lännen kirkossa.

Ortodoksien auktoriteetti on siinä muuttumattomassa oikeasas opissa, jota ei ole koskaan muutettu, ja jonka kirkko on alusta asti tunnustanut. Käytännön asioista on härveliä, ja paikalliset kirkkoruhtinaat joukkoineen sitten päättävät, kuinka Moskovan patriarkaatissa tehdään ristinmerkki.

Luterilaisten ja kalvinististen kirkkojen auktoriteetti on Jumalan pyhä sana, Raamattu, jossa Hänen tahtonsa ja oikea oppi on ilmoitettu.

vai onko?

Helluntailaiselle korkein auktoriteetti on ehkä Pyhä Henki, joka ilmoittaa helluntain hengessä totuuden. Ei kaikille samaa mutta sinne päin... tärkeintä on rakkaus Jeesukseen, eikö niin!



Juutalaisuudesta voisimme ottaa oppia siinä mielessä, että heillä ei ole oppia vaan opetusta.

Toora - viisi Mooseksenkirjaa - ei nimittäin tarkoita hepreassa varsinaisesti sanaa Laki (hoq) tai käskyt (mitzvot) vaan Valo, Opetus (sanasta or, valo)

Juutalainen kokee, että Toora valaisee hänen tiensä, opettaa ja neuvoo häntä kuinka tulee vaeltaa ja antaa uskoa koskevat käytännön ohjeet.

Uhraa sitä, rakenna tätä, älä tee sitä vaan tee tätä.

Ohjeita, neuvoja, opastusta ja valoa elämän tielle.

Tällä tiellä pyritään kulkemaan ja synagoogissa kunniapaikalla on Toora-käärö - juutalaisuuden sydän kunnes Jerusalemin temppeli uudelleen rakennetaan Israelin Jumalan kohtaamisen paikaksi.

Tooran antamien neuvojen ja ohjeiden mukaan.



Miten me kristityt voisimme tästä ottaa oppia, Jumalan kansan pitkästä vaelluksesta, Jerusalemin suutarin kierroksista?

Oppi, dogma, voidaan käsittää kahdella eri tavalla. Se on ero taivaan ja helvetin välillä.

Voimme sanoa, että meillä on oppi, totuus, ja siitä käsin arvioimme kaikkea.

Silloin olemme lähellä tuota totuuden sirpaleen opinkappaletta.

Sillä mitä on kristillinen oppi, joka uskontunnustuksissa lausumme?

mitä muuta se on kuin joukko paradokseja, ristiriitoja, joiden edessä kreikkalainen ja latinalainen järki tunnusti rajansa.

Emme ymmärrä, mutta näin se on.

Oppi ei ole jotain joka meillä on hallussamme ja jonka käsitämme ja josta käsin kaikkea arvostelemme.

Kristuksen oppi on mysteeri, salaisuus, ja opinlauseet, dogmat, suojelevat tätä salaisuutta vääriltä opeilta.


Raamattu kyllä kertoo, että on Isä, Poika ja Pyhä Henki.

Nikaian-Konstantinopolin oppi sanoo, että nämä kolme ovat yksi.

Häh?


Raamattu kyllä kertoo, että Jeesus syntyi ihmiseksi ja että Jeesus on Jumala.

Khalkedonin oppi sanoo, että Jeesus on täysi ihminen ja täysi Jumala.

Häh?


Raamattu kyllä kertoo, että Jeesus asetti ehtoollisen, ja että hän sanoi viinimaljaa vereksi ja leipää ruumiiksi.

Augsburgin ja Trenton opit sanovat, että Jeesus on todellisesti läsnä ehtoollisessa ja viini on Jeesuksen veri ja leipä on Jeesuksen ruumis.

Häh?



Meidän tulee pysyä Kristuksen opissa, jonka oman kirkkomme tunnustukset opettavat, koska oppi suojelee meitä harhaopeilta.

niitä piisaa ja on piisannut alkukirkon ajoista asti, heresioita, vääriä oppeja, jotka johtavat väärään elämään ja turmelevat Kristuksen uskon.

Mutta emme saa kuvitella, että meillä on hallussamme kaikki tieto jumalallisista asioista ja että olemme sillätavalla oppimestareita.

Näin kuvittelevat ihmiset ovat joutuneet Saatanan juoniin ja ovat todennäköisesti melko inhottavia kanssaihmisilleen - heillä kun on oikea oppi, jonka harvat käsittävät kuten he.



Sen sijaan että kuljemme Perkeleen pettäminä opin omaavina ja luulemme sitä totuuden sirua, jonka löysimme - ja totta se on - kaikeksi Totuudeksi.

Antakaamme Totuuden valon ohjata meitä kaikkeen totuuteen.

Olkaamme tänäkin aamuna oppilaita, opetuslapsia, korvat avoinna kuulemaan, mitä Henki seurakunnille sanoo.

Oppikaamme opista!

Oppikaamme kirkon historiasta, kirkolliskokouksien päätöksistä, Jumalan inspiroimien teologien kirjoituksista, herätysliikkeiden isiltä, omilta uskovilta isiltämme ja äideiltämme, seurakuntamme opettajilta, johtajilta, päättäjiltä.

Oppilas kyselee, etsii totuutta, rukoilee Raamatun äärellä.

Kaikkea hän ei vielä tiedä, eikä joku totuuden sirpale anna hänen kuvitella, että hän on jo valmis ja kaikkitietävä Jumalan lapsi.



näin on kristillinen kirkko aina tehnyt

kompastunut

löytänyt totuuden sirpaleen ja tehnyt siitä opinkappaleen

ja voi niitä demonisia jälkiä ihmiskunnan historiassa

ja kuitenkin

Bertnard Russell on väärässä

teologiassa on syvempi totuus kuin aritmetiikassa!

Hän on nimeltään Jeesus Kristus

Totuus
Joh

oppikaamme Häneltä, joka päivä ja yö

tänäänkin

mielellään Hän meitä opettaisi, jos korvamme saisi auki


Virsi 484
Totuuden Henki, johda sinä meitä
etsiessämme valkeuden teitä.
Työtämme ohjaa, meitä älä heitä,
tietomme siunaa.

Kaikessa näytä käsiala Luojan,
mahtavan, viisaan, kaiken hyvän suojan.
Kristuksen luokse, rakkauden tuojan,
johdata meidät.

Kristus on tiemme, valo sydäntemme,
toivomme ainut, pyhä totuutemme.
Armosi, Jeesus, anna voimaksemme,
uudista meidät.

Anna nyt, Kristus, valos meille hohtaa,
anna sen meitä Isän kotiin johtaa.
Jos mikä murhe meitä täällä kohtaa,
voittamaan auta.

Zachris Topelius 1869.
Suom. Martti Ruuth 1902.
Virsikirjaan 1938.


Jeesus on varsinainen tiukkapipo - monopolisoi jumalasuhteen kokonaan itseensä - vaan opintietä Hänkin näyttää!


Tuomas sanoi hänelle: "Herra, emme me tiedä, minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien?"

Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä.

Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.

Jos te tunnette minut, opitte tuntemaan myös minun Isäni. Te tunnette hänet jo nyt, olettehan nähneet hänet."
Joh 14:5-7


kummallista oppia tämä Opettaja tänään tiistaina 19.4. 2011 meille opettaakin valitsemansa apostolin, lähettiläänsä kautta



Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.

Onhan kirjoitettu:
- Minä hävitän viisaitten viisauden
ja teen tyhjäksi ymmärtäväisten ymmärryksen.
1. Kor. 1: 18-19


1. Kor. 1: 18-19

Kirjoittanut: mama

Tämä on melkoinen juttu.

Ihminen mieluusti takertuu kaikenlaisiin opinkappaleisiin unohtaen Hänet, joka on itse Elämä!
ja Tie!
ja Totuus!

Koska opinkappaleet menevät paljon kivammin kaaliin! Ja niistä voi todellakin kiivailla tuolla varmuudella, jolla on paljon kansaa tapettu!


Kirjoittanut: MikkoL

Sielunvihollinen tuntee Raamatun niin pirun hyvin.

Sieltä löytyy meille riittävästi kapulaa ja riidanaihetta koko elämämme ajaksi.

Katkeroittamaan veljien ja sisarten välejä Kristuksessa, tuhoamaan ystävyyksiä, jakamaan seurakuntia, herätyksiä ja paikallisseurakuntia

Johtamaan kirkkokuntia sotaan toisiaan vastaan, vuodattamaan verta.

Ja kuitenkin se oppi on niin tärkeä!

Kristittyjen opillisia puolueita pitääkin olla, jotta nähtäisiin kenen usko kestää.

Riidat ovat osa uskonelämää - väittelyt siitä, mikä on totta.



Parhaita riidanaiheita eivät Paholaiselle ole ne, joissa etsitään totuutta.

Kyllä nekin ovat makeita.

Mutta turhat riidat!

Mikä neronleimaus se onkaan - tuhota Jeesuksen omien välit ihan turhan takia.

Ajatellaan nyt vaikka sitä esikoisten riitaa 70-luvullako se oli - viime vuosituhannella joka tapauksessa (kuinka aika rientää!)

kaksi puoluetta riiteli Uuden testamentin keskeisestä asiasta.

Milloin opetuslapset saivat Pyhän Hengen? eli syntyivät uudesti?

... Turha riita, koska asia esitetään erilailla Johanneksen evankeliumissa ja Apostolien teoissa.

kumpi siis on oikeassa?

Kummallakin on totuuden sirpale - Johanneksessa on tosiaan näin, suljettujen ovien takana, Apostolien teoissa on tosiaan näin - helluntaina.

Joten tapelkaa poijjat ja tyttelit!

repikää toisenne hajalle - molempi parempi!



Voisiko olla niinkin, etteivät kaikki Saatanan aiheuttamat tai rohkaisemat kirkkotaistelut ole oikeasti opista vaikka opista puhutaankin.

mikäs voisi olla oppia tärkeämpää ihmisille Kristuksen kirkossa?

no monikin asia!

mutta yksi on tietysti mammona, raha, omaisuus - kenelle rukoushuone kuuluu ja kuka sen katon korjaa?

ja vielä tärkeämpi monelle ihmiselle, etenkin vauraille jo mammonansa ansanneille, on valta.

kuka pitää jöötä, kenen sanaa kuullaan?

eikös olis mukava, joa tämän vallan voisi teologisesti, opillisesti perustella!

"joka nousee minua vastaan nousee Pyhää Henkeä vastaan!"

... no eiväthän kristityt seurakuntien johtajat piispat ja prelaatist, paavit ja patriarkat, tietenkään noin röyhkeitä ole vallanhimossaan

Jumalan lapset, eiväthän he nyt itseään Jeesuksen Kristuksen viralliseksi sijaiseksi tai Pyhän Hengen ääneksi väittäisi

eivät tietenkään!!


sitten on niitä ihmisiä, Jumalan ihmisiä

joista kanssakulkijat, uskosta osattomat ja uskovat sanovat

"hän on Jumalan opettama"

ja se vetää hiljaiseksi

kun kaikki tietävät, millainen on Jumalan koulu

Jumalan pyhäkoulu, peruskoulu, yläaste, lukio, ammattikoulu, opisto ja korkeakoulu

vetää hiljaiseksi, kohdata Jumalan opettamia ihmisiä.

de trinitate - filioque

vain yksi ainoa sana - filioque - "ja Pojasta"

mutta mikä sanaharkka!

tuo sana on lyönyt Jeesuksen Kristuksen kirkkoon syvimmän ja vaikeimman haavan veljien ja sisarten välille.

tuo sana on kuin hyinen jäätikön railo, joka erottaa lännen ja idän kristityt toisistaan niin kauas kuin länsi on idästä.

Kristuksen ruumiin vaikein ja yhä edelleen märkivä haava

filioque


mistä siis kristityt niin kamalasti että oikein verille asti tappelevat ja toisiaan kiroavat.

Pyhästä Hengestä


Nikaian-Konstantinapolin uskontunnustus on kaiken kristillisen opin perusta.

Nikaissa päätettiin vuonna 325 yhdessä sanamuodosta "Uskomme Pyhään Henkeen, Herraan ja eläväksi tekijään"

Konstantinapolissa siihen lisättiin vuonna 381 "joka lähtee Isästä"

Et in Spiritum Sanctum, Dominum, et vivificantem: qui ex Patre procedit.

tähän asti kaikki sulassa sovussa.

Isä on Jeesuksen Kristuksen Isä ja Pyhä Henki lähtee Isästä.



Espanja

Visigootit, itä-Saksan gootit, alunperin Gotlannin saarelta Ruotsin luota. He saivat 400-luvulla Rooman keisarilta luvan asettua Ranskaan ja pystyttivät kuningaskunnan Galliaan. Vuonna 500 nämä painuivat Pyreneiden yli Espanjaan ja ottivat siitä suuret alueet haltuunsa.

Baskit ja kantabrialaiset pitivät puolensa omilla kotiseuduillaan. Yhä vieläkin yrittävät...

Visigoottien pääkaupunki oli ensin Barcelona, mutta jo 511 Toledo melkolailla Espanjan keskipisteessä. Siellä asuu nykyään vähän alle 80.000 ihmistä.

sekä itä- että länsi-gootit olivat Areioksen oppilaita, areiolaisia kristittyjäm joita Nikaian kirkolliskokous erityisesti vastusti korostaen Jeesuksen Kristuksen täyttä jumaluutta.

Kuningas Liuvigild (525-586) oli viimeinen areiolainen visigoottien ruhtinas. Hänen jälkeensä visigootit omaksuivat Nikaian-Konstantinapolin opetuksen ja liittyivät suureen lännen kirkkoon.



Mutta mitäs ne espanjalaiset muuta kuin onkelmia!

(kuulostaako rumasti sanotulta inkvisition, juutalaisvainojen, konkivstadorien, ja jesuiittojen maasta. ah, Andalusia!)

Toledossa järjestettiin visigoottien pääkaupungissa suuri kirkolliskokous vuonna 589, Toledon kolmas kirkolliskokous.

Järjestäjänä toimi Sevillan piispa Leander (534-600), joka oli niin ahkerasti työskennellyt saadakseen areiolaiset visigootit suuren kirkon yhteyteen.

Kuningas Liuvgildin nuorempi poika ensimmäisestä vaimosta, Reccared I, hallitsi Espanjaa 586-601. Isän kuoltua piispa palasi välittömästi Toledoon ja saavutti opetuksellaan kuningas Reccaredin sydämen.

Vuonna 587 visigoottien valtakunta kääntyi Nikaian uskoon ja 589 Leander toi sinne koko maailman piispat suureen kokoukseen. Olosuhteet olivat juhlavat, olihan koko Hispania nyt oikeassa kristillisesä uskossa ja hylännyt areiolaisen kristologisen harhan.

Reccared I kääntyy Nikaisssa ilmaistuun uskoon Jeesuksesta
Muñoz Degrain 1888
Palacio del Senado, Madrid.

Kuningas Reccared I piti niin komean saarnan Jumalan Sanan arvosta, että sen on ilmeisesti pyhä Leander hänelle laatinut.

Leander itse piti kirkolliskokouksen lopulla juhlavan saarnan

Homilia de triumpho ecclesiae ob conversionem Gothorum

"Kirkon voittosaarna goottien kääntymisen johdosta"!

Mutta Espanjassa kun ollaan, ollaan tulisieluisia uskon asioissa.

Kirkko pisti heti käyntiin Espanjan juutalaisten vainot ja kuka vaan uskalsi olla areiolainen vanhaan tapaan joutui suuriin vaikeuksiin.



Johannes Biclaro (540-621) on visigootti, joka oli Gironan piispa Kataloniassa. Hän tallensi huolellisesti Toledossa toukokuusa 589 kokoontuneen kirkolliskokouksen tapahtumat ja asiakirjat. Näin tiedämme Johanneksen työn tuloksena yksityiskohtaisesti, mitä tuolloin tapahtui.

Toukokuun 4 kolmas Toledon kirkolliskokous alkoi kolmen päivän paastolla ja rukouksilla. (oliskos meidän kirkolliskokouksella tästä jotain oppimista?)

Neljäntenä päivänä Notaari luki kuningas Reccard I tunnustuksen joka lienee siis ollut piispa Leanderin laatima. Riemulla tuskin on ollut rajoja, kun mahtava visigoottien kuningas kääntyy oikeaan oppiin!

Paikalla olleet ulkomaiset piispat pyysivät sitten että espanjalaiset piispat vielä kerran julkisesti sanoutuisivat irti areiolaisuudesta.

Sitten kuninkaan johdolla päätettiin 23 kaanonista, joita koko kristillisen kirkon tuli kunnioittaa ja noudattaa.


Toledon kirkolliskokouksen 589 päätöksiä (kaanoneita)

1. tunnustetaan aiempien kirkolliskokousten kaanonit

2. lausutaan Konstantinapolin uskontunnustus muodossa
Credo in Spiritum Sanctum qui ex patre filioque procedit

5. areiolaiset piispat, papit ja diakonit eivät saa elää vaimojensa kanssa (selibaatti)

7. luettakoon piispan ruokaillessa Raamatun sanaa

9. areiolaiset kirkot hiippakuntien oikeaoppisten piispojen hallintaan

13. papisto ei saa käydä maallista oikeutta papistoa vastaan

14. juutalaisilla ei saa olla kristittyä vaimoa, rakastajatarta tai orjaa ja näistä liitoista syntyneet lapset on kastettava.

21. maallinen hallinto ei saa rasittaa papistoa eikä papiston orjia

22. hautajaisissa ei saa itkeä

23. pyhimysten juhlapäivinä ei saa tanssia ja laulaa, se on säädytöntä



sorry vaan että mieleeni tulee tästä Nilivaaran kirje.

ei mikään häikäisevä kristillisen uskon juhla, vaikka tuommoinen ilo oli Nikaian opin voitosta. nuo toisinuskovien ahdistelut varjostavat jotenkin tätä iloa.

mutta sellaista kai se on, kristinusko, etenkin Espanjassa.

yksipiippuista.

kannattaa huomata, että Toledon aikaan Espanjassa vallitsi vielä vanha roomalainen orjuus ja myös papeilla oli orjia.



varmaan huomasit latinaan jo tottuneena, missä piru iski.

sivusta, huomaamattomasti, aiheuttaen Kristuksen kirkolle äärimmäisen syvän ja vaikean vamman.

Toledon 3. kirkolliskokous 589 kuningas Rekkakuskin, eikun Reccared I kääntyessä nikaian uskoon.

kohta kaksi.

Credo in Spiritum Sanctum qui ex patre filioque procedit

filioque


siitäpä riemu repesi

Nikaia 325
Uskomme Pyhään Henkeen, Herraan ja eläväksi tekijään


Konstantinapoli 381
Uskomme Pyhään Henkeen, Herraan ja eläväksi tekijään, joka Isästä lähtee

Toledo 589
Uskomme Pyhään Henkeen, Herraan ja eläväksi tekijään, joka lähtee Isästä ja Pojasta


ainahan maailma meitä kristittyjä syyttää.

mutta kyllä se oli ihan maailman politiikan arkipäivää, joka tämän jutun sai oikein helvetin lieskoihin syttymään.

Kaarle Suuri (742-814) oli todella suurmies, kuten kaikki tiedämme.

tämän maailman suurmies.

Eurooppa ja koko maailma olisi ihan toinen näköinen ilman Kallea.

Etevät poliitikot tietävät, mistä kansa tykkää ja osaavat vetää naruista, jotka toimivat.

Kaarle Suuri halusi hankaluuksia mahtavan Konstantinapolin ja Bysantin loisteliaan imperiumin kanssa.

Hänellä kun oli lähes koko Eurooppa ja ei kun siitä vaan, tätä maailmaa hallitsemaan.

Joten otetaan paavi avuksi päivänpolitiikkaan.



Rapsuta mun korvaa niin minä rapsutan sun korvaa.

Rooman aatelisto ei tykännyt että Leo III (paavina 795-816) oli tavallista kansaa, isä ja äiti Matti ja Maija. Sen verran olivat äkeissään, että lähettivät 799 paavi Leon kimppuun miehiä repimään häneltä silmät päästä ja leikkaamaan kielensä pois.

Ihan oikeesti.

Syyttivät myös kaikenlaisesta synnistä viatonta miestä.

Hollantilainen Magnus Forteman pelasti paavin hengen, joka ajettiin Roomasta luostariin. Sieltä Leo pakeni ja saapui Paderbornin kaupunkiin.

Juttelivat siellä Rooman tilanteesta ja Kaarle tietysti näki Suuren tilaisuuden.

Ja niin ennenaikaisesti voitostaan iloitsevat rooman ylimykset saivat vuonna 800 nähdä, kuinka tuo frankkien kunkku marssi kaupunkiin Leo III kultatuolissa.

Paavi Leo III puolestaan asetti Kaarle Suuren keisariksi, tehtävä jonka Konstantinapolin kuningatar Irene Ateenalainen olisi halunnut perinteen mukaan suorittaa.

Paavi Leo III kruunaa Kaarle Suuren keisariksi
Roomassa joulupäivänä 800
Jean Fouquet 1461

No Kaarle oli rapsuttanut ja odotti vastapalvelusta.

Hän halusi nuijia Bysantin maan tasalle.

(tämä on muuten koko filoque tarinan punainen lanka, tuhota kreikkalais-ortodoksinen usko)

"Kuuleppas veikkonen", Kalle sanoi paaville, "harmi ettet oikein ilman silmiä näe etkä ilman kieltä osaa puhua, mutta pistäpäs tohon nimi alle että filioque on nyt osa kirkon pyhää uskontunnustusta."

Kallen ajatus oli, että paavi Leo III on niin monessa kiitollisuudenvelassa, että siihen sulkakynällä vaan rapsuttelee nimensä.

Näin Irene Ateenalainen ja koko Konstantinapolin kirkko ja keisari lyötäisiin harhaoppisiksi!

näppärää.

mutta Saatana yllättyi.

Sokea ja runneltu paavi Leo III oli Jumalan mies ja sanoi vuonna 800 kruunaamalleen tämän maailman hallitsijalle Kaarle Suurelle "kato, kun ei niin ei!"


Sen verran oli paavi äkeissään Kallelle ja tämän juonitteluille, että antoi kaivertaa oikein hopeatauluun alkuperäisen Nikealais-konstantinolaisen.

Ja väärentämättömiin hopeatauluihin antoi kirjoittaa

HAEC LEO POSUI AMORE ET CAUTELA ORTHODOXAE FIDEI

"Minä, Leo, laitoin tähän rakkaudesta ja puhtaan uskon puolustamiseksi"

rauha hänen muistolleen.

vuonna 1673 paavi Klemens X julisti Leon pyhimykseksi.

St Leo III

kansan mies

Jumalan mies


Bysantti
No Saatana on monien juonien taituri

Ei onnistunut lännestä Leo III kautta - tämä paavi rakasti totuutta eikä edes Kaarle Suuren loisto häikäissyt häntä.

Joten onnistui idästä Bysantin imperiumin kautta.

Ihmisten vallanhimon ja typeryyden avulla. Kirkonmiesten sokeuden avulla.

Ja mikä kirous tästä onkaan yli tuhanneksi vuodeksi tullut eikä ole vieläkään ohi.

Keisari Mikael III lyöttämä kultaraha

Saanko esitellä teille, hyvä pyhän Kolminaisuuden aiheen opiskelijat

Bysantin keisari Mikael III Juoppo

Täytyy vähän katsoa, miten lapsia kasvatetaan.

Mikael syntyi 19.1. vuonna 840 ja 20.1. 842 hänet kruunattiin Bysantin suurvaltion keisariksi. Kahden vuoden ikäisenä.

Isä oli kuollut joten äiti Theodora ja setä Sergios sekä ministeri Theoktistos hoitelivat että Mikaelilla oli kuivat pampersit ja tuttipullossa aina laatumaitoa, ja hoitelivat samalla upean Bysantin valtion asioita.

Pikkukaveri kuitenkin väistämättä kasvoi ja ihastui Bardas setään.

Bardas setä oli tosi kiva. Mikaelin luvalla hän murhautti ministeri Theotkistoksen 855 ja äiti ja sisko suljettiin luostariin 857. Oikein kiva setä teini-ikäisellä keisarilla.

Kun alkuun oli päästy niin siitä vaan. Itse arvovaltainen Konstantinapolin patriarkka Ignatius (797-877) joutui huonoihin väleihin Mikael III Juopon kanssa.

Patriarkka Ignatius ei katsonut hyvällä sedän hommia, joten Bardas yksinkertaisesti erotti hänet virasta 857 ja pisti maallikon, Fotiuksen, tilalleen patriarkaksi.

Arkipäivän politiikkaa.


Ja niin Saatana onnistui.

Valtansa tunnossa tämä maantieltä patriarkaksi nostettu Fotius heitteli rumia Rooman paaville ja sanoi, että filioque on harhaoppia.

uhh...

talking about stupidity

ja niin keisari Mikael III Juoppo, vallanhimoinen setänsä Bardas, ja kadulta poimittu patriarkka Fotius kokosivat vuonna 867 kirkolliskokouksen, jossa tuomittiin paavi Nikolauksen harhaoppiseksi.

ortodoksinen kirkko ei tästä mun tekstistä tykkää, koska heistä on kiva syyttää paavia.

mutta Leo III on aito pyhimys verrattuna patriarkka Fotiukseen.

Ortodoksinen kirkko pitää Fotiusta pyhimyksenä. Joten kirjoitukseni ei ole oikein siinä sävellajissa.

mutta yritän kirjoittaa niinkuin asiat ovat.

Konstantinapolin pyhä Fotius Suuri

No mites meidän Herramme suhtautui keisari Mikael III Juopon hommiin.

En minä ole tuomari.

Kerron vain mitä olen kuullut historian lähteistä.

15 vuotias Mikael oli äitinsä tossun alla (pisti myöhemmin emonsa luostariin lukokjen taakse).

Hän oli korviaan myöten rakastunut upeaan Eudokia Ingerinaan (840-882), josta myöhemmin tuli keisari Basil I vaimo ja monen keisarin äiti.

Vaan äitinsä ei tykännyt tytöstä ja vaimoksi valittiin hänen tahdostaan Eudokia Dekapolitissa.

Nuori Mikael ei oikein piitannut vaimostaan eikä heille syntynyt lapsia. Rakkaussuhde Ingerinan kanssa jatkui.



Hetkinen, mites tämä nyt oikein menee.

Eudokia Dekapolitissa on hyljättynä omissa askareissaan, virallisesi keisarinna miehensä kuolemaan asti. Mikael ei halunnut skandaalia kuningashuoneeseen eroamalla Eudokiasta vaikka äitimuori oli jo voimattomana luostarin muurien sisällä.

No, jos kaunis ja lahjakas Ingerina oli Basilin vaimo jo tässä vaiheessa niin?

No näin. Ingerina vietti aikansa keisarin rakastajattarena ja Basil vietti aikansa keisarin sisaren Theklan kanssa, jonka veli antoi hänelle seuralaiseksi.

Basil Makedonialainen tietysti oli otettu, että luostarista asti oli Thekla haettu hänelle puolisonsa korvikkeeksi. Nousi pojalle hattuun ja alkoi kertoa keisarille, että setä Bardas ei ole niin hyvä kuin Mikael luulee.

Kertoo meille aika paljon Mikaelin luonteesta, että antoi 866 Basilin murhauttaa setänsä Bardasin, eikö niin. Ja näin Basilista tehtiin kakkos-keisari.

Ja arvaamme melkein Mikaelin lopunkin... Leo oli Ingerinan ja Mikaelin laiton poika, jonka Mikael halusi keisariksi.

Basil, Ingerinan virallinen puoliso, antoi murhauttaa Mikaelin tämän nukkuessa 867 ja nousi itse keisariksi.

sen pituinen se.

Mikael III murhauttaja Basil I. Constatine ja Eudoxia Ingerina
Kultainen solidus n. 882

filioque

tämmöinen räkäinen tarina on tämä filioque

riita Pyhästä Hengestä

voihan nenä.

no. Pyhä Fotius oli kironnut paavi Nikolauksen "filioque" harhaopin tähden.

Ei se siitä sen kummemmaksi parantunut, piru oli päässyt idän ja lännen väliin katalalla juonella ja itse Nikaian Konstantinapolin uskontunnustuksen kautta.

Ja niin vuonna 1054 Kristuksen ruumiiseen iskettiin kauhea vamma, kirkon läntinen ja itäinen johto kirosivat toisensa helvettiin.

Paavi Leo IX (1002-1054) Roomassa lännessä ja Uudessa Roomassa patriarkka Mikael I Cerularius (1000-1059)idässä Konstantinapolissa.

Konstantinapolin patriarkka Mikael Cerularius

juu.

helvettiin.

Kumpikaan kirkkoruhtinas ei elänyt kauaa tuon jälkeen, paavi Leo IX kuoli saman vuonna, patriarkka Mikael I Cerularius viisi vuotta myöhemmin.

saivat sitten kertoa ihan silmästä silmään Herralle Jeesukselle, mikä tässä Pyhän Hengen lähettämisessä niin kauhiasti mättää.



mitäs se mikko vanhoja juttuja jauhaa, 1054 on ennen kuin Turun tuomiokirkosta oli edes arkkitehdin piirustuksia.

no.

kun se vamma ei parantunut.

täällä Jerusalemissa 910 vuotta myöhemmin

jees


yhdeksän sataa ja kymmenen vuotta myöhemmin

1964

Rooman paavi ja Konstantinapolin patriarkka tapasivat ensimmäisen kerran toisensa tuon vanhan kirkonkirousten jälkeen.

useimmat teistä tämän lukijoista olitte jo syntyneet tuohon aikaan.


filioque


katsokaa, kuinka ihana asia - Isä Jumala lähettää Pyhän Hengen ja Poika puhuu siitä, kuinka Isä ja Hän tulevat asumaan luonamme.

Ja millaisen verisen ja karmean murhaavan riidan tästä opinkappaleesta olemme onnistuneet saamaan aikaan.

iloitsemme siitä, että Jeesus on Isän oikealla puolella. Voittajana.

ehkä unohdamme, että Hän kärsii yhä.

olemmehan me Kristuksen ruumis ja Hän on pää.

tai ainakin pitäisi olla.

kyllä näitä viransijaisia ja lomittajia on löytynyt maan päältä.


ajatelkaa miten ihana asia, "ottakaa Pyhä Henki, kenen synnit te anteeksi annatte niille ne on annettu anteeksi"

ja miten järkyttävän räkkäkesän olemme siitä porotokan päälle kehitelleet, opinkappaleen.

"vain meillä on Pyhä Henki, teillä ei ole häh häh hää, menkää helvettiin eriseuroinenne"

just niinkuin paavi ja patriarkka

essut ja vanhoilliset

Jeesus kärsii yhä

monet kyynelet on saanut vuodattaa ja ylimmäisenä pappina rukoilla Isää että he yhtä olisivat

ja me vähät Hänen kärsimyksestään ja tahdostaan piittaamme.

tekisi tähän litaniaan mieleni sano, ja sanonkin

voi helvetti.



kun paavi ja patriarkka, piispat ja papit, Lapin vanhimmat ja SRK johto tapella nuhistavat niin kyllähän kansa sitä katselee ja ottaa kantaa

meille on jäänyt kieleenkin muisto tuosta hurjasta filioque sodasta joka yhä jatkuu

hokkus pokkus filiokkus





Savolaisittain asiasta on kerrottu näinkin, asian melkein oikein ymmärtäen...


Hokkus pokkus filiokkus

Rooman ja Bysantin johtajat eivät mahtuneet yhteen kirkkoon. Paavin lähettiläät jättivätkin sitten 1054 Hagia Sofian alttarille pannapaperin itäisille uskonveljilleen.

Frankkien ja germaanien keskuuteen levisi roomalaiskatolinen, slaavien pariin kreikkalaiskatolinen oppi.

Edellisille messuttiin latinaksi, jälkimmäisille kreikaksi, sitten kirkkoslaaviksi.

Venäläiset omaksuivat Rooman perinnön vaalijan roolin.

Kaukaiset satakuntalaiset, suomalaiset, hämäläiset ja karjalaiset klaanit alkoivat saada ensimmäisen vuosituhannen jälkipuoliskolla kristillisiä vaikutteita niin lännestä kuin idästäkin.

Saimaan alueen eräihmiset saivat kristillisen ensisuudelman ehkä ortodoksisilta tsasounamiehiltä. Seudulla liikkui myös hämäläisiä.

Heille tarjottiin Vanajan linnassa ehtoollista latinaksi: hoc est corpus eli tämä on ruumis!

Varmuuden vuoksi hämäläiset kävivät pesemässä kasteen pois läheisessä Katumajärvessä, mutta ottivat käyttöön uuden taikasanan: hokkuspokkus ja jatkoksi vielä: filiokkus, latinan filioque eli pojalle kaa!


Raimo Kerman
Rooma ja Bysantti kohtaavat Kallavedellä