sola fide roomalais-katolinen näkemys

Roomalais-katolisuudessa on taipumusta torjua sola fide opetus eli opetus, että usko yksin olisi vanhurskauttamisen perusta.

(näin kertoo englantilainen wikipedian artikkeli ja jatkaa)

Sen sijaan sanotaan, että armo, joka käsittää myös hyvät työt, on myös pelastumisessa välttämätön Mt 25:31-46. Jumalan armosta uskon kautta, (joka on myös Hänen antamansa Mt 16:17), Ef 2:8-10, ja kristityn vastaus siihen Jumalan armossa Gal 5:6, uskona, joka tulee täydelliseksi hyvissä teoissa Jaak 2:22.


The Roman Catholic view tends to exclude sola fide as grounds for justification, holding instead that grace, which implies good works, is also necessary for salvation, Matthew 25:31-46; that is, by God's grace through faith (also a favour given by him, Matthew 16:17), Ephesians 2:8-10, and the Christian's response to it in God's grace Galatians 5:6, as faith perfected by good works, James 2:22.

engl. wikipedia sola fide artikkeli


-- pysähdytääs hetkeksi tähän.

harvinaisen hankala lause näin olennaisesta asiasta...

vilisee Raamatun kohtia ja puhuu armosta, uskosta ja hyvistä teoista sen sijaan että puhuttaisiin vain uskosta.

laitan tähän nuo mainitut kohdat meille luettaviksi



Viimeinen tuomio

"Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista.

Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen.

Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti.

Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa.

Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa.

Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne.

Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut.

Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa.

Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.'

"Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: 'Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?'


Kuningas vastaa heille: 'Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.'



"Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville:

'Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen.

Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa.

Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa.

Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne.

Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua.

Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.'

"Silloin nämäkin kysyvät: 'Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?'

Silloin hän vastaa heille: 'Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.'

"Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."


Mt 25:-31-46 KR 1992


-- usko on Jumalan antama lahja:

Jeesus sanoi hänelle: "Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa.
Mt 16:17

-- pelastus on armosta, usko on lahja ja pelastuksen tarkoitus on tehdä hyviä tekoja:

"Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon.

Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä.

Mekin olemme Jumalan tekoa, luotuja Kristuksen Jeesuksen yhteyteen toteuttamaan niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut."
Ef 2:8-10



-- usko on ihmisen vastaus Jumalan armoon, ja vaikuttaa rakkautta

Kristuksessa Jeesuksessa on yhdentekevää, onko ihminen ympärileikattu vai ei. Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko.
Gal 5:6


-- usko osoittautuu todeksi hyvissä teoissa

Huomaat, että usko vaikutti yhdessä hänen tekojensa kanssa, teoissa usko tuli todeksi.
Jaak. 2:22


Wikipedian artikkeli antaa sitten pitkän lainauksen Robert Sungenisin kirjasta "Not by Faith Alone" (Ei yksin uskosta). Sungenis on erityisesti tunnettu sola fide ja sola scriptura oppien vastustaja.

Käännän jakson kyllä tähän, mutta sitä lukevan on mielenkiintoista tietää hieman enemmän tästä kaverista, jonka hengellinen elämä on ollut melkoisen mielenkiintoinen. Viime aikoina hän on puolustanut maakeskeistä maailmankuvaa ja herättänyt ärtymystä lausunnoillaan juutalaisuudesta.



Amerikkalainen Robert Sungenis syntyi vuonna 1955 katoliseen perheeseen. Täytettyään 19 vuotta hän kääntyi protestantiksi liittyen presbyteeri kirkkoon.

Sungenis oli aktiivinen kirkon jäsen, vanhimmistossa, saarnaajana, pyhäkoulun aikuisohjaajana) ja suoritti teologian tutkintoja George Washington yliopistossa ja presbyteerisessä Westminsterin teologisessa seminaarissa 1982.

Mutta kymmnen vuotta teologian maisteriksi valmistuttuaan hän palasi 37 vuotiaana takaisin lapsuutensa katoliseen kirkkoon vuonna 1992.

Täällä hän on ollut aktiivinen kolmella eri linjalla:

1. R. Sungenis onnistui ilmeisesti vuonna 2008 torjumaan juutalaisuutta koskevan myönteisen lauseen uudesta Katolisesta katekismuksesta. Hänen anti-semitisminsä on saanut katoliset piispat reagoimaan häntä vastaan.

2. R. Sungenis on käynyt kirjoillaan ja keskusteluissa voimakasta kamppailua protestanttien sola fide ja sola scriptura opetusta ja uskonpuhdistuksen vanhurskauttamisoppia vastaan.

3. R. Sungenis on julkaissut vuonna 2006 kirjan "Galileo was wrong", jossa hän tahtoo palauttaa uskon siihen, että maapallo on maailmankaikkeuden keskus.


kaveriin voi tutustua hänen perustamansa Bellarmine Theological Forum sivuilla


sieltä voi PDF muodossa ottaa hänen kirjojaan.

en erityisemmin kuitenkaan suosittele paitsi niille, joita USA:ssa käynnissä oleva katolisten ja protestanttien välinen keskustelu erityisesti kiinnostaa.


Robert Sungenis kirjoittaa näin sola fide opista:

Huolellinen Paavalin kirjeiden tutkiminen osoittaa, että hän käyttää Uudessa testamentissa sanaa "usko" ja sen johdannaisia yli kaksisataa kertaa, mutta ei milloinkaan liitä siihen laatusanaa "ainoastaan" tai "yksin".

Tulisiko meidän uskoa että hän kyllä tahtoi opettaa vanhurskauttamista yksin uskosta, mutta että hän ei silti koskaan ollut vakuuttunut että hänen tulisi lisätä sana "yksin" ja sanoa näin selkeästi, mitä hän tarkoitti?

Mikä olisi estänyt hänet näin tärkeästä ilmauksesta jos "yksin uskosta" olisi ollut hänellä päällimmäisenä mielessä opista vanhurskauttamisesta?



Toinen syy tähän arvostelevaan kysymykseen on, että Paavali käyttää sanaa "ainoastaan" useammin kuin yksikään muu Uuden testamentin kirjoittaja. Usein nämä ovat lähellä tekstiyhteyttä, joka sisältää opetusta uskosta ja vanhurskauttamisesta.

Näin on ilmeistä että kun Paavali opettaa vanhurskauttamisesta hän hyvin tietää sanan "ainoastaan" ja sen merkityksen.

Odottaisimme tästä syystä, että Paavali joka tavallisesti on niin suora ja selkeä kirjeissään, olisi halunnut käyttää tuota sanaa jos hän olisi ajatellut, että se tekee hänen väitteestään vastaansanomattoman.

Koska Paavalin kirjoitukset ovat inspiroidut, meidän on myönnettävä, että Pyhä Henki myös tiesi sanan "yksin" merkityksen ja että Hänellä oli syynsä estää Paavalia käyttämästä sitä yhdessä sanan "usko" kanssa.


Robert Singenis "Not by Faith Alone: The Biblical evidence for the Catholic Doctrine of justification. 2 ed. 2009.



Lainauksen ydin on siis se, että Lutherin kirkon tärkeimmäksi asiaksi nostama aihe

sola fide

yksin uskosta

ei lainkaan esiinny noilla sanoilla apostoli Paavalin kirjeissä

hyvä pointti!



wiki jatkaa katolisesta näkemyksestä:

Jos määritelmä on sola fide, yksin uskosta, jossa laupeudenteot seuraavat myöhemmin, katoliset ovat asiasta periaatteessa samaa mieltä. Silloin protestantit vain määrittelevät saman asian toisin sanoin.

James Akin sanoi: jos protestantit määrittelevät yksin uskosta sanoilla usko, toivo, rakkaus, olisimme samaa mieltä heidän kanssaan.

James "Jimmy" Akin on toinen amerikkalainen katolisen uskon apologeetta, puolustaja, joka tuli uskoon 20 vuotiaana ja aikoi ryhtyä presbyteerisen kirkon saarnaajaksi. Erinäisistä syistä hän kuitenkin päätti kääntyä katolisuuteen.

Sekä Robertin että Jimmyn tarina katolisen kirkon huomaan on kerrottuna Paul Madrickin kirjassa "Surprised by the Truth" (1994).

kirjassa "Totuuden yllttämä" on useiden henkilöiden kuvauksia hengellisistä vaiheistaan ja päätymisestään katolisuuteen.



Pelastuksen armotaloutta opetetaan siten, että siihen kuuuvat sakramentit, niiden hoito ja hallinta ja kirkon vastuullisuus.

sola fide on ilmaus, jota lähinnä vain protestantit käyttävät positiivisessa mielessä.

henkilökohtainen usko Jeesukseen Kristukseen sen sijaan on tuttu ilmaus kaikille.

Katolinen messu, samoin kuin kreikkalainen jumalallinen liturgia, sisältävät Nikaian uskontunnustuksen (joissain maissa Apostolisen uskontunnustuksen), joka on henkilökohtainen kasteen uskon tunnustus ja yhteisöllinen tunnustautuminen "yhteen Herraan Jeesukseen Kristukseen"

Tunnustautuminen henkilökohtaisesti uskossa yhteen Jeesukseen Kristukseen, kuten evankeliset sen ymmärtävät, on katolisen opetuksen mukaan antautumista (devotion) Kristukselle (ja Hänen pyhilleen) yksityisessä rukouselämässä ja aktiivisessa moraalisessa, hengellisessä ja poliittisessa kohtaamisessa.


"missä synti on turmellut sosiaalisen ilmapiirin, on välttämätöntä kutsua sydänten kääntymykseen ja pyytää Jumalan armoa. Laupeus pyytää oikeudenmukaista uudistusta. Sosiaalisiin kysymyksiin ei ole ratkaisua, joka on evankeliumista irrallaan"
Katolinen katekismus 1896


Trentossa annettiin muun muassa seuraava selitys vanhurskauttamisesta:

Kuinka on ymmärrettävä, että syntinen vanhurskautetaan uskosta lahjana. Missä apostoli sanoo, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta vapaasti, tämä on ymmärrettävä sillä tavoin, kuin Katolinen kirkko on aina ymmärtänyt ja ilmaissut:

sen tähden sanotaan, että meidät on vanhurskautettu uskosta, koska usko on ihmisen pelastuksen alku, perusta, ja kaiken vanhurskauttamisen juuri.

ilman uskoa on mahdotonta miellyttää Jumalaa ja tulla Hänen lastensa kanssa yhteyteen.

sen tähden sanotaan, että meidät vanhurskautetaan vapaasti, koska mikään vanhurskauttamista edeltävistä asioista - ei sen enempää usko kuin teot - ansaitse vanhurskautamisen armoa.

Sillä jos se on armosta, se ei ole teoista, muuten, kuten sama Apostoli sanoo, armo ei ole enää armoa.



-- Trenton kirkkolliskokous pidettiin 13.12. 1543 - 4. 12. 1563.

Se on eräs katolisen kirkon tärkeimmistä konsiileista, jossa määriteltiin oikea oppi protestantismin haasteen alla.

On hyvin tärkeä ymmärtää, että Trentossa "katolinen kirkko" eli yleinen kirkko lakkasi olemasta "katolinen" ja siitä tuli roomalais-katolinen tunnustuskirkko.

siinä missä Augsburgin tunnustus määrittelee perusteiltaan protestanttisia kirkkoja, Trenton kokous määrittelee nykyajan Rooman kirkkoa.

edellä oleva minun sangen vajavaisesti kääntämä kohta on tätä uskon määrittelyä, johon sitten jatkossa paavin kirkko on nojautunut ja sitä edelleen kehittänyt.


-- käännös jatkuu

Katolinen näkemys ei ole "yksin teoista"

Katolinen kirkko on vastustanut tuota näkemystä yli tuhat vuotta ennen uskonpuhdistuksen aikaa Karthagon ja Oranjen kirkkolliskokouksissa.

Kirkko hylkää "velka työt" ja "oman vanhurskauden työt" koska näitä ei ole tehty armosssa. Teot ovat hyviä ainoastaan silloin, kun ne on tehty armossa.



Vuonna 1999 Luterilainen maailmanliitto ja Roomalais-katolinen kirkko antoivat yhteisen julkilausuman vanhurskauttamisesta.

Siinä sanotaan, että LML ja Roomalais-katolinen kirkko ovat yhtä mieltä vanhurskauttamisen perusteista ja siinä otettiin pois joitain kirkon kirouksia, joita on aiemmin suunnattu LML jäsenkirkkoja vastaan.

Jotkut luterilaiset teologit olivat sitä mieltä, että yhteinen julistus osoittaa, että Rooman kirkko on omaksunut sola fide vanhurskauttamisen, useimmat muut luterilaiset teologit olivat eri mieltä, ja sanoivat, että katolisen kirkon muu julkinen opetus osoittaa, että näin ei ole.


"suomennos" on osa englantilaisen wikipedian artikkelista sola fide


kommentoisin tähän omana ajatuksenani että

- melko hankalaa sotkua tämä on luettavaksi, menee minulta selvästi yli hilseen

- kuitenkin vaikuttaisi siltä, että Lutherin oivaltama kirkas "yksin uskosta" on aika lailla sameampaa tässä maailman suurimman kristillisen kirkon maailmassa

- se pommi, jonka sytytyslankaa on Augsburgin keskustelu Lutherin ja Cajetanuksen välillä 1518 ja Lutherin kirje paavi Leo X 1520 jossa on mukana tuo pieni kirjanen "Kristityn Wapaus"

sen pommin järisyttävä vaikutus näkyy myös tässä kääntämässäni tekstissä

miljoonat ihmiset, joita Rooman kirkon teologit ja Luterilainen maailmanliitto edustaa, puhuvat yhä nyt tänään siitä, mitä se Erfurtin munkki näki, kun Pyhä Henki antoi välähtää!

puolikas jaetta Raamatusta, yksi vanhalta yksi uudelta puolelta.

huh mikä kirja!

Sola fide

sola fide, yksi uskonpuhdistuksen kolmesta iskulauseesta, on latinaa ja tarkoittaa "yksin uskosta"



keskustellaan sitten opista!

jospa tämä oppikeskustelu johtaisi jonkun eksyneen ylösnousseen Kristuksen luo.


käännän tähän tutkittavaksi englantilaisen wikipedian mainiosta ja perusteellisesta artikkelista johdannon sola fide- teemaan sekä Lutheria koskevan osan. tätä artikkelia ei ymmärtääkseni ole suomalaisessa wikipediassa.


sola fide (latinaa: yksin uskosta) tunnetaan myös oppina vanhurskauttamisesta yksin uskosta. Tämä kristillisen teologian oppi erottaa useimmat protestanttiset kirkkokunnat ja ryhmät katolisuudesta, idän ortodoksiasta ja osasta Amerikan Uudistusliikettä (Restoration Movement).

sola fide oppi, "yksin uskosta", vakuuttaa että syyllisille syntisille annetaan Jumalan anteeksiantamus ja se otetaan vastaan ainaostaan ja vain uskolla ilman mitään ihmisen yrittämistä tai tekoja.

Kaikki ihmiset ovat opin mukaan pois langenneita ja syntisiä ja Jumalan kirouksen alaisia ja kykenemättömiä pelastamaan itsensä Jumalan vihasta ja kirouksesta.

Jumala antaa syntisille oikeudellisen armahduksen, vanhurskautuksen, ainoastaan ja vain ainoan poikansa Jeesuksen Kristuksen elämän, kuoleman ja ylösnousemuksen tähden (solus Christus), ja tämä vanhurskautus otetaan vastaan ainoastaan ja vain uskolla.


Usko on passiivista, se ainoastaan ottaa vastaan Kristuksen ja Hänen tuomansa hyvän, joihin kuuluu Jeesuksen Kristuksen oma aktiivinen ja passiivinen vanhurskaus.

Jumala lukee Kristuksen vanhurskauden uskovan syntisen hyväksi (ei vuodata vanhurskautta), niin että jumalallinen tuomio ja armahdus ei perustu mihinkään syntisessä itsessään olevaan, ei edes uskoon.

Jumalan armahdus perustuu ainoastaan ja vain Jeesukseen Kristukseen ja Hänen vanhurskauteensa, jotka otetaan vastaan ainoastaan uskolla.

Vanhurskauttaminen tapahtuu ainoastaan uskon kautta ja on erotettava muusta pelastukseen liittyvästä armosta, jotka kuuluvat armonjärjestykseen (ordo salutis)



Sekä luterilaiset että reformoidut (kalvinistiset) protestantit ovat historiallisesti pitäneet kiinni sola fide vanhurskauttamisesta erityisesti roomalais-katolisuutta vastaan, mutta myös keskeisiä idän ortodoksian opetuksia vastaan.

Protestantit sulkevat laillisesta tuomiosta ja armahduksesta, vanhurskauttamisesta, pois kaikki ihmisen työt (paitsi Jeesuksen Kristuksen työt, jotka ovat vanhurskauttamisen perusta).

sola fide - yksin uskosta - on siten protestanttisen kristillisyyden perusta ja erottaa sen muista kristillisistä yhteisöistä. Martti Lutherin mukaan vanhurskauttaminen yksin uskosta on oppi, jonka varassa kirkko joko seisoo tai kaatuu.



Kristillisen teologian piirissä annetaan varsin erilaisia vastauksia kysymyksiin siitä, mitä vanhurskauttaminen on ja mikä on sen tarkoitus.

Onko vanhurskauttaminen yksin Jumalan teko (monergism), Jumalan ja ihmisen yhteistä tekoa (synergism) vai ihmisen tekoa?

Onko vanhurskauttaminen pysyvä vai voiko sen menettää?

Mikä on vanhurskauttamisen ja pyhittämisen välinen suhde, pyhittämisen, jossa syntisestä tulee vanhurskas ja jonka Pyhän Hengen vaikuttama elämä on Jumalalle mieluista?



Luther

Luther luennoi vuosina 1510-1520 Psalmeista, Heprealaiskirjeestä, Roomalaiskirjeestä ja Galatalaiskirjeestä.

Tutkiessaan Raamattua hän ymmärsi uudella tavalla Rooman kirkon käyttämiä käsitteitä, kuten parannus ja vanhurskauttaminen.

Hän vakuuttui siitä, että kirkko oli turmeltunut. koska se oli hukannut kristinuskon keskeisiä totuuksia, joista merkittävin Lutherin kannalta oli oppi vanhurskauttamisesta - Jumala julistaa syntisen vanhurskaaksi - ainoastaan uskosta Jumalan armoon.



Luther alkoi opettaa, että pelastus, sovitus, on Jumalan armon lahja, jonka voi saada ainoastaan uskon kautta Jeesukseen.


"Tämä yksi luja kallio, jota kutsumme opiksi vanhurskauttamisesta", Martti Luther sanoi, "on pääkappale koko kristillisessä opissa joka pitää sisällään kaiken jumalisuuden käsittämisen."

tämä on stantis et cadentis ecclesiae (opetus, josta kirkon seisominen tai kaatuminen riippuu) ja jos tämä kaatuu, koko kirkko kaatuu.

Luterilaiset seuraavat Lutheria tässä kutsuen sola fide oppia "teologian aineelliseksi prinsiipiksi" suhteessa Raamattuun, joka on "muodollinen prinsiippi". He uskovat, että evankeliumin ydin on usko yksin armosta, yksin uskosta, yksin Kristuksen vanhurskauden tähden. Tähän keskittyvät ja pohjautuvat kaikki muut kristilliset opit.



Luther tuli käsittämään vanhurskauttamisen yksinomaan Jumalan tekona.

Kun Jumalan vanhurskaus mainitaan evankeliumissa, se tarkoittaa Jumalan tekoa, kun Hän julistaa Jeesukseen Kristukseen uskovan syntisen vanhurskaaksi.

Tämä vanhurskaus, jolla syntinen vanhurskautetaan (julistettu vanhurskaus) ei ole syntisen omaa vanhurskautta vaan toisen, Kristuksen, "vierasta vanhurskautta"

"Tästä syystä yksin usko tekee ihmisestä vanhurskaan ja täyttää lain" Luther sanoi. "Usko tuo Pyhän Hengen Kristuksen ansion perusteella"

Lutherille usko on Jumalan lahja ja "... elävä, rohkea luottamus Jumalan armoon, niin varma Jumalan mielisuosiosta että se on valmis uhmaamaan kuolemaa tuhat kertaa luottaen siihen".

Tämä usko tarttuu Kristuksen vanhurskauteen ja ottaa sen omaksi uskovalle.

Tätä Luther selittää Schmalkaldenin opinkohdissa:


Ensimmäinen eli pääopinkohta


Jeesus Kristus, meidän Jumalamme ja Herramme, on "kuollut meidän syntimme tähden ja noussut kuolleista meidän vanhurskautemme tähden" (Room. 4:25).

Hän yksin on "Jumalan Karitsa, joka kantaa maailman synnin" (Joh. 1:29).

"Jumala on pannut kaikkien meidän syntimme hänen kannettavikseen" (Jes. 53:6).

"Kaikki he ovat syntisiä, mutta tulevat ilman omaa ansiota vanhurskaiksi hänen armostaan, kun Jeesus Kristus on heidät verellään lunastanut" (Room. 3:23-25).

Tämä on otettava uskoen vastaan, mikään teko, laki tai ansio ei tee siitä osalliseksi.

Siksi on selvää ja varmaa, että yksin tämä usko tekee meistä vanhurskaita, niin kuin pyhä Paavali sanoo (Room. 3:28): "Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja."

"Hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen." (Room. 3:26)



Tästä opinkohdasta ei voi yhtään väistyä tai antaa periksi, vaikka taivas, maa ja kaikki muu katoavainen sortuisivat.

Sillä "ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman", sanoo pyhä Pietari (Ap.t. 4:12).

"Ja hänen haavainsa kautta me olemme parannetut" (Jes. 53:5).

Tähän opinkohtaan perustuu koko oppimme ja elämämme, jolla me vastustamme paavia, Perkelettä ja maailmaa.

Tästä meidän siis on oltava täysin varmoja, ilman mitään epäilystä.

Muutoin on kaikki menetetty, ja paavi, Perkele ja kaikki vastustajamme ovat oikeassa ja voittavat meidät.






Luterilaiset ovat perinteisesti julistaneet laillista vanhurskauttamista (forensinen), joka on jumalallinen oikeuden päätös, uskovan syntisen vapauttaminen rangaistuksesta.

Jumala julistaa tässä oikeudenistunnsosa "syytön" syylliselle syntiselle, koska Kristus on ottanut syntisen paikan, eläen täydellisen elämän Jumalan lain mukaan ja kärsien hänen syntiensä rangaistuksen.

Luterilaisille vanhurskautus ei riipu millään tavoin syntisen ajatuksista, sanoista ja teoista vaan hänet vanhurskautetaan ainoastaan uskosta Kristukseen.

Uusi kuuliaisuus Jumalaa kohtaan vanhurskautetussa syntisessä on seurausta vanhurskauttamisesta, mutta ei osa vanhurskauttamista.



Luterilaiset uskovat että yksilö saa pelastuksen lahjan ainoastaan uskosta - sola fide.

Pelastava usko on evankeliumin lupauksen tuntemista (tieto), vastaanottamista ja luottamusta.

Tämä pelastava usko on itsessään myös itsessään Jumalan lahja, jonka Pyhä Henki vaikuttaa Sanan ja kasteen kautta kristittyjen sydämiin.

Usko on väline, joka ottaa vastaan pelastuksen, ei jotain, joka aiheuttaa pelastumisen.

Luterilaiset hylkäävät näin "ratkaisukristillisyyden", joka on niin yleistä aikamme evankelisten keskuudessa.

(--- mikon sivuhuomautus - eikö Jumalan pelastavan armon ottaminen vastaan ole ihmisen ratkaisu? -- )



Luterilaisille vanhurskauttaminen on se voima, jonka kautta kristityt kasvavat pyhyyteen.

Tällainen elämän uudistus tulee uskovaan vasta sen jälkeen, kun hänestä tulee uusi luomus Kristuksessa.

Pyhitys ei tule valmiiksi tässä ajassa, kristityt ovat aina yhtä aikaa pyhiä ja syntisiä (simul iustus et peccator)

Pyhiä, koska he ovat Jumalan silmissä pyhiä Kristuksen tähden, ja tekevät Jumalalle mieluisia tekoja, syntisiä, koska he tekevät syntiä aina kuolemaansa asti.

kohdat käännetty englantilaisen wikipedian artikkelista sola fide, Schmalkaldenin opinkohdan käännös on otettu Tunnustuskirjoista.

Augsburgin keskustelu 1518

Luther seisoo Cajetanin edessä Augsburgissa 1518

On hieman sekavaa tämä keskustelu, kun tuntuu että elävän uskon merkitystä ei aina tahdota niin ymmärtää.

Vaikka puhutaan "yksin uskosta" - sola fide - ja että usko vanhurskauttaa, jossain kuitenkin mättää.

Jospa Augsburgin keskustelun 1518 kautta saisimme hieman näkemystä tähän. Siellähän kardinaali Thomas Cajetan (1469-1534) eli Tommaso de Vio otti nimenomaan tämän aiheen esille. Kardinaali oli sitten 1519 mukana, kun Lutheria koskevaa kirkonkirousta laadittiin.

Kun Johann Tetzel (1465-1519) saapui myymään aneita Pietarinkirkon rakentamiseksi, hänellä oli seuraavanlainen opetus matkassaan:

usko yksin ei riitä, vaan uskon tulee näkyä myös elämässä laupeudessa puutteessa olevia kohtaan ja hyvissä teoissa (fides caritate formata). Esimerkiksi lahjoittamalla rahaa Kristuksen kirkolle.

Aneen ostaminen olisi tällainen hyvä teko, ja sen mukana rahan antaja saisi kirkon armon aarteista, jotka Kristus ja pyhät ovat ansainneet, apua erityisesti kiirastulessa oleville rakkailleen lyhentäen puhdistavan tulen pelottavaa aikaa.

Tästä härskistä armon kaupittelusta, aneiden myynnistä rahasta, Luther kirjoitti kirjeen Mainzin ja Magdeburgin arkkipiispa Albrecthille (1490-1545) ja naulasi myös 95 teesiään aneita vastaan Wittenbergin linnankirkon oveen. Tämä tapahtui 31.10.1517

Luterilaiset kirkot viettävät tuota ajankohtaa nykyään uskonpuhdistuksen juhlapäivänä.



Luther kertoo itse Augsburgin keskustelusta. Teksti löytyy nettiruukun kirjastossa olevasta linkistä Kristityn Wapaus kirjan jälkeen.

Otan Lutherin oman tekstin suomennoksen tänne näkyviin palstoihin jaettuna ja tavallisella v kirjaimella.

Näin Lutherin oma rankan taistelun kuvaus on helpompi lukea kuin tuosta kirjan tekstistä.


Toinen opinkappale, josta Kardinaali nuhteli minua, Toht. Marttiinusta, oli tämä:

Että minä 7:nen väitökseni selityksessä sanonut olin:

"ei yhdenkään ihmisen taitavan Jumalan edessä tulla vanhurskaaksi muutoin, kuin ainoastaan uskon kautta, ja että niinmuodoin on tarpeellista ihmisen vahvasti uskoa olevansa vanhurskaan; eikä ollenkaan epäilemän armosta seisovansa.

Sillä niin pian kuin hän siitä epäilee ja on tietämätön, niin hän ei tule vanhurskaaksi, vaan hylkää armon ja syöksee sen tyköänsä".

Tästä Jumalan-opista pitävät he epäluuloa ja sanovat sen uudeksi, sopimattomaksi, vieläpä peräti villitseväiseksi.

Tähän vastasin seuraavaisella tavalla:


Ensiksi: On puhdas, vilpitön ja muuttumaton totuus, ettei yksikään muu ihminen ole vanhurskas, kuin se, joka uskoo Jumalaan, niinkuin Paavali Room. 1, profeeta Habakukin jälkeen, todeksi näyttää, sanoen: "vanhurskaan pitää elämän uskostansa".

Siis "joka ei usko, hän on jo tuomittu ja kuollut"; ja niinmuodoin on nyt vanhurskaus ja elämä hänen uskossansa.

Sentähden ovat myös kaikki uskovaisen työt ja teot eläviä, ja kaikki uskomattoman työt kuolleita, pahoja ja kadotuksen alaisia tämän Raamatun todistuksen mukaan:

"Mädännyt puu ei taida hyviä hedelmiä kasvaa: mutta jokainen puu, kuin ei kasva hyvää hedelmää, hakataan pois ja tuleen heitetään."



Toiseksi: Mutta usko ei ole mitään muuta, kuin juuri sen uskomista, mitä Jumala lupaa ja sanoo, niinkuin Paavali Room. 4 puhuu:

Aabraham uskoi Jumalan, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi".

Sentähden kuuluvat molemmat, sana ja usko, välttämättömästi yhteen, niinmuodoin, että mahdotonta ompi uskon taitavan olla ilman sanaa, niinkuin Esaian 55 on kirjoitettuna:

"Sana, joka minun suustani lähtee, ei sen pidä tyhjänä palajaman minun tyköni".


Kolmanneksi: Nyt tahdon myös todeksi näyttää, että ihmisen, joka tahtoo käydä Herran korkealle ehtoolliselle, tulee uskoa, eikä ensinkään epäillä saavansa Jumalan armoa, vaan olla aivan vahvassa turvassa; muutoin nautitsee hän korkeaa sakramenttia tuomioksensa.



Ensiksi näytän tämän todeksi apostolin sanoilla, Hebr. 11:

"Ilman uskoa on mahdotoin kelvata Jumalalle: sillä joka Jumalan tykö tulla tahtoo, sen pitää uskoman, että Hän on, ja on niille kostaja9, jotka Häntä etsivät".

Tästä siis selkeästi näkyy, ettei meidän tule epäillä, vaan täydellisesti ja vahvasti uskoa Jumalan niille kostavan, jotka Häntä etsivät.

Niin totta kuin meidän nyt täytyy uskoa tätä Jumalasta, niin täytyy meidän myös ennen kaikkia uskovan Hänen tekevän meitä hyviksi ja vanhurskaiksi, ja lahjoittavan armonsa, niin usein kuin me kiusauksissa sitä pyydämme; jota armoa paitsi ei palkkaakaan anneta.



Sitälähin, välttääksemme ijankaikkista kadotusta ja sitä kovaa epäuskon syntiä, tulee meidän uskoa näitä Herramme Kristuksen sanoja:

"Kaikki mitä sinä päästät maan päällä, sen pitää oleman päästetyn taivaissa".

Koska sinä siis menet ripille (jossa syntein anteeksi antamus sinulle julistetaan) ja et kuitenkaan usko lujasti, että sinä myös taivaassa saat syntisi anteeksi, ja niistä pääset, niin käyt Herran pöytään itsellesi tuomioksi ja kadotukseksi.

Sillä et sinä usko silloin Herran Kristuksen puhuvan totta, sanoessansa "Kaikki mitä sinä päästät maan päällä, sen pitää oleman päästetyn taivaissa".

Ja sinä teet niinmuodoin uskottomuudellasi ja epäilykselläsi Herran Kristuksen valehtelijaksi; joka on hirmuinen synti.



Mutta jos sanot: kuinka pitää minun siis käyttämän itseni, tunteissani olevani mahdottoman ja kelvottoman sakramentin nautintoon?

Niin vastaan siihen, niinkuin edelläkin:

Et sinä millään valmistuksella taikka työllä tule kelvolliseksi taikka mahdolliseksi tämän korkean sakramentin nautintoon, vaan ainoastansa uskolla.

Sillä usko yksinänsä, joka pitää itsensä kiini Herramme Kristuksen sanoissa, tekee ihmisen vanhurskaaksi, eläväksi, mahdolliseksi, hyvin valmistetuksi ja kelvolliseksi;

jota (uskoa) paitsi kaikki muu, mitä teet, syöksee sinun joko röyhkeyteen, taikka epäilykseen.

Sillä vanhurskaan pitää elämän ei valmistuksestansa, vaan uskostansa.


Sentähden ei pidä sinun epäilemän siitä, vaan todella tietämän, että olet mahdoton.

Sillä juuri sentähden menet korkealle ehtoolliselle, että sinä mahdoton tulisi mahdolliseksi ja vanhurskautetuksi Herran edessä, joka etsii syntisiä, eikä vanhurskaita, autuaiksi tehdäksensä.

Mutta jos luotat uskollasi Herramme Kristuksen sanoihin, niin kunnioitat Herran Kristuksen sanoja, ja olet juuri tällä käytöksellä vanhurskas, elävä, mahdollinen jne.

- vielä sitte, on Herra Kristus useammassa paikassa pyhässä evankeliumissa tällaista uskoa ylistänyt, niinkuin:



1. Koska Hän Kananean vaimolle sanoo:

"O vaimo: suuri on sinun uskos: tapahtukoon sinulle, niinkuin sinä tahdot."

Tässä on nyt selkeä ja ilmeisenasia, tämän ei olevan sanotun ja puhutun siitä yhteisestä uskosta, vaan juuri erinäisestä uskosta, joka tarkoitti sitä: että tytären, jota perkele kovin vaivasi, piti tuleman autetuksi, niinkuin äiti rukoili ja kaikella turvallisuudella uskoi Herran Kristuksen tahtovan ja taitavan sen tehdä.

Sentähden saa hän myös, mitä hän rukoili.

Mutta hän ei suinkaan olisi saanut sitä, jos hänellä ei olisi ollut niin vahvaa, lujaa uskoa.

Niinmuodoin on Kristus hänelle senlaisen armon ja hyvän työn osoittanut, ei valmistuksensa, eikä mahdollisuutensa tähden, vaan ainoastaan hänen uskonsa tähden.



2. Tätä uskoa ylistää Kristus, koska Hän kahdelle sokealle Matt. 9 sanoo:

"Uskotteko minun sen voivan teille tehdä?" Niin sanovat he hänelle: Herra, me uskomme. Niin hän rupesi heidän silmiinsä, sanoen: "tapahtukoon teille teidän uskonne jälkeen!"

- Katso, he olivat siitä täydellisesti vakuutetut, että heille piti tapahtuman, niinkuin he olivat rukoilleet; sentähden on se myös tapahtunut heille ilman kaiketa edelläkäyväistä valmistusta.

Mutta jos he olisivat epäilleet, niin ei he olisi rukoilleet oikein, sitä vähemmin saaneet senlaista hyvää työtä.



3. Sadanpäämies sanoo Herralle Kristukselle, Matt. 8:

"Sano ainoasti sana, niin minun palvelijani paranee."

Siinäkään ei hän usko ainoastaan yhteisesti, vaan siihen luottaa hänen uskonsa: jos Herra ainoasti sanoisi sanankin, niin paranisi hänen palvelijansa.

Ja niinkuin hän uskoi, niin hänelle tapahtui.


4. Kuninkaanmies, sanoo evankelista Joh. 4,

"uskoi sanan, jonka Jesus sanoi hänelle", nimittäin sen sanan: "Mene, sinun poikasi elää".

Ja saman uskon kautta sai hän poikansa henkiin.

Niinmuodoin täytyy jokaisen ihmisen, joka Jumalan tykö tulla ja Häneltä jotain rukoilla tahtoo, uskoa, että hän on saapa sitä, kuin hän pyytää ja etsii; taikka muutoin ei hän saa mitään.



5. Herra sanoo Matt. 21, ja Mark. 11:

"Totisesti sanon minä teille: kaikki mitä te anotte rukouksessa, uskoen, sen te saatte."

Katso!

Hän sanoo: "Kaikki", mitään siitä eroittamatta, "mitä te anotte".

Nyt on se tosi-asia, että me jokaisessa sakramentissa rukoilemme jotain (sillä ei kukaan käyne sakramentille, rukoilematta armoa ja syntein anteeksi saamista).

Sentähden pitää meidän tässä kuuleman Kristusta, Hänen sanoessansa:

"Uskokaa ainoastansa, että te sen saatte, niin pitää se teille tapahtuman".

Muutoin kaikki meidän pyhässä kristillisessä seurakunnassamme olisi hukkaantumaisillansa, eikä mitään olisi vakaata ja pysyväistä; joka kuitenkin peräti pahasti kuuluu.



6. Herra sanoo myös:

"Jos teillä olisi usko niinkuin sinapin siemen, niin te taitasitte sanoa tälle vuorelle: siirrä sinus tästä sinne, niin se siirtyis: ja ei teille mitään olisi mahdotonta". Matt. 17: 20.

Niin, jos luet koko evankeliumi-raamatun läpitsensä, pitää sinun löytämän vielä useampia esimerkkiä, joissa kaikissa puhutaan ja esitetään, ei yhteistä uskoa, vaan juuri erityistä ja erinäistä uskoa, joka käsillä olevassa hädässä etsii neuvoa ja apua Herran Kristuksen tyköä.

Sentähden on myös tarpeellista että jokaisella, joka tahtoo synneistänsä päästä (ja armosta vakuutetuksi tulla), pitää oleman luja usko; sillä uuden testamentin sakramentit ovat asetetut uskomme harjoitukseksi ja alinomaiseksi vahvistukseksi.



7. Sen syyn tähden Herra myös usein nuhteli opetuslapsiansa, Pietaria ja muita, siitä että heillä oli vähäinen, heikko usko.

Hän ei puhu uskosta yhteisesti, vaan siitä uskosta, jonka jokaisen käsillä olevassa hädässä vaarassa pitää osottamaan.



8. Jaakabin 1 seisoo kirjoitettuna:

"Jos joltain teistä viisautta puuttuisi, hän anokoon sitä Jumalalta, joka jokaiselle antaa yksinkertaisesti, ja ei soimaa; ja se hänelle annetaan.

Mutta anokoon uskossa epäilemättä; sillä joka epäilee, se on meren aallon kaltainen, joka tuulelta ajetaan ja liikutetaan, älköön se ihminen luulko jotain Herralta saavansa."

Nämä ovat sangen selkeät sanat, jotka myös saattavat minua tähän ajatukseen: nimittäin, ettei kukan taida saada armoa ja viisautta, joka epäilee sitä saavansa.

Enkä myös näe, mitä joku sitä vastaan osaisi sanoa.



9. Pyhä neitsy, Jumalan äiti Maria, ei ikänään olisi synnyttänyt Jumalan Poikaa, jos hän ei olisi uskonut enkelin sanomaa, että niin piti tapahtuman. Sentähden sanoi hän:

"Tapahtukoon minulle sinun sanasi jälkeen!"

Tämän johdosta ylistää myös Elisabet hänen uskoansa, ja sanoo:

"Autuas sinä, joka uskoit! Sillä ne täytetään, kuin sinulle ovat sanotut Herralta."



Tätä autuaan neitseen uskoa ihmettelee Pyhä Bernhardus ja koko kristillinen seurakunta, niinkuin hän itsekin kiitosvirressänsä veisannut ja ennustanut on:

"tästedes pitää kaikkein seurakuntain minua autuaaksi kutsuman."

Niin myös, koska Anna, Samuelin äiti, uskoi papin Elin sanat, meni hän matkaansa, eikä ollut enää niin murheellisen näköinen, kuin ennen.

Mutta sitä vastaan, koska Israelin lapset eivät uskoneet sanaa, jolla Jumala heille oli luvannut Kanaan maan, niin he tapettiin korvessa turmelijalta.


Lyhyesti: mitä ihania, suuria ja ihmeellisiä tapauksia ikinänsä luemme tapahtuneiksi vanhassa ja uudessa testamentissa, niin ovat ne kaikki tapahtuneet uskon kautta, eikä työn kautta, eikä myös yhteisen ja tavallisen uskon kautta; vaan erinäisen ja erityisen uskon kautta, joka on tarkoittanut jotain läsnäolevaista ihmetyötä, taikka jotain muuta, kuin he uskon kautta ovat harjoittaneet, saaneet taikka kärsineet.

Sentähden ei ylistetä eikä kiitetä mitään pyhässä raamatussa niin korkeasti kuin uskoa, erinomattain "Aabrahamin uskoa", Room. 4, joka luotti siihen että Isakin piti syntymän hänelle; niin myös on "tämä usko luettu hänelle vanhurskaudeksi."

- Samalla tavalla tapahtuu myös meille pyhissä sakramenteissa, että jos uskomme, niin saamme; mutta jos emme usko, niin käytämme sakramentit tuomioksemme.



10. Kirkko-isä Augustinus sanoo Johanneksen evankeliumin selityksessänsä:

Jos sana yhtyy elementin (aineen) (veden, taikka leivän ja viinin) kanssa, niin syntyy siitä sakramentti: ei sentähden, että tämä tapahtuu, vaan sentähden, että me sen uskomme.

Niin puhdistaa kaste synnistä: ei sentähden että ihminen kastetaan, vaan se tähden, että, hän uskoo kasteen pesevän ja puhdistavan hänen synneistä.

Jonkatähden myös Herra sanoo syntiselle vaimolle, Luuk. 7:

"Sinun syntisi ovat anteeksi annetut: sinun uskosi on sinun vapaaksi tehnyt: mene rauhaan!"

Tästä tulee se yhteinen sananlasku: uskon sakramentti ei tee vanhurskaaksi, vaan sakramentin usko; jota paitsi on mahdotonta että omallatunnolla olisi rauha, niinkuin Room. 5 on kirjoitettuna:

"Että me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa, meidän Herran Jeesuksen Kristuksen kautta."



11. Pyhä Bernhardus sanoo ensimmäisessä saarnassansa evankeliumista "de Annuntiatione" (Paaston-aikaisen Marian päivän evankeliumista):

Sinun tulee ennen kaikkea uskoa, ett'et muutoin taida saada syntein anteeksi antamusta, kuin Jumalan laupeuden kautta.

Mutta siihen pane tämä lisäksi, että sinä myös uskot: Jumalan antaneen sinulle syntisi anteeksi.

Tämä on se todistus, jonka Pyhä Henki sinun sydämessäsi todistaa, sanoen, "Sinun syntisi ovat sinulle anteeksi annetut."

Tätä samaa tarkoittaa pyhä Paavali sanoessaan Room. 3:

"Niin me siis siksi sen pidämme, että ihminen tulee vanhurskaaksi uskon kautta ilman lain töitä."

- Tähän asti Bernhardus.


Nämä ja usiammat muut niin selvät ja selkeät Raamatun todistukset vaativat, pakoittavat, vetävät ja johdattavat minua siihen vakuutukseen (ja uskoon), josta kyllä puhunut olen.


Martti Luther kertoo näin keskustelustaan paavi Leo X:n lähettilään kardinaali Thomas Cajetanin kanssa Augsburgissa vuonna 1518.



tässä on esillä Lutheria vastaan sama syytös, joka on Kristityn Wapaus kirjan sydämessä.

kenkä puristi tästä:

Yksikään ihminen ei tule Jumalan edessä vanhurskaaksi muutoin, kuin ainoastaan uskon kautta.

Senvuoksi ihmisen tulee uskoa vahvasti olevansa vanhurskaan, eikä ollenkaan epäillä olevansa armossa.

Sillä niin pian kuin hän sitä epäilee, hän ei tule vanhurskaaksi, vaan hylkää armon ja syöksee sen luotaan.


Kirjoittanut: MarttiF

Hienoa selitystä siitä, mitä usko on!!!
Olen minäkin joskus jotain kuullut Lutherista puhuttavan. Hiukan epäilen, onko Luther todella tämän kaiken nyt kirjatun sanonut Cajetanuksen edessä - ja tälle myöhemmin antamassaan muistiossa? Ettei tähän sekoittuisi jotain myöhempää selitystä?
Sanon siksi, että Staupitz neuvoi Lutheria asettumaan makaamaan Cajetanuksen eteen, nousemaan ylös vasta sitten kun tämä käskee, ja olemaan ryhtymättä polemiikkiin.
Luther silti ryhtyi ylös noustuaan epäilemään Kirkon erehtymättömyyttä, mutta sanomaan tämän kaiken mistä teksti kertoo?
Mikä olikaan lähde?

Luther sai sitten henkensä kaupalla paeta yötä myöten Augsburgista Staupitzin kaiken varalle hankkiman hevosen kanssa.
"Tapatte meidät molemmat", sanoi Staupitz.


Kirjoittanut: MikkoL

miksi kenkä tuosta puristaa?

mikä tässä on niin williä ja häiritsewää että Rooman korkeimmat hengelliset viranomaiset ja itse paavikin menettävät malttinsa?


jos et usko, että olet vanhurskas, et ole vanhurskas.

jos et usko, että kaste pelastaa, se ei pelasta sinua vaan olet kadotettu.

jos et usko, että tämä on Herran ruumis ja veri, nautit ehtoollisen tuomioksesi.

usko

yksin uskosta

sola fide

hmm...

voitko selittää paremmin, please?


no Luther siis palaa tähän aiheeseen tuossa kirjassaan 1520, jota pidän täällä nettiruukussa esillä. Kristityn Wapaus



Kirjoittanut: MarttiF

"No, vanhurskautuminen näkyy olleen teemana myös"......

12.-14. lokakuuta: CAJETANUS kuulustelee Lutheria Fuggerin talossa. Korkeasti koulutettuna teologina Cajetanus on valmistautunut perusteellisesti, ja hän keskittyy periaatteellisiin ongelmiin. Ennen muuta niitä ovat oppi kirkon aarteesta ja paavin auktoriteetista anekaupan perusteina, lisäksi kysymys uskosta vanhurskauttamisen ja sakramentaalisen armon edellytyksenä.
Vaikka kardinaali ei aluksi esiinnykään Lutheria kohtaan vihamielisesti, muodostuu tälle mielikuva ”puhtaimmasta ja taipumattomimmasta vallasta”. Luther ei myöskään halua riitaa, hän on kuitenkin päättänyt olla antamatta tavuakaan periksi”.
Cajetanuksen tehtävänä on ehdottomasti välttää väittelyjä, mutta saada Luther kuitenkin perumaan sanansa. Luther omasta puolestaan pitää kiinni siitä, että häntä opastetaan virheissään, eikä halua perua mitään tulematta ensin kuulluksi ja taivutetuksi. Yhteisymmärrys on siten sula mahdottomuus.



Ensimmäisen keskustelun epäonnistuttua myöntyy Cajetanus STAUPITZIN pyynnöstä ottamaan Lutherilta kirjallisen vastauksen. Tässä seuraavana päivänä antamassaan kirjoituksessa asettaa Luther yleisen kirkolliskokouksen edustaman auktoriteetin paavin auktoriteettia ylemmäs, ja hän painottaa uskon välttämättömyyttä sakramentin vastaanottamisessa.

Periaatteessa hän pitää suoraan Raamatusta saatua totuutta muita auktoriteetteja ylempänä, sillä ihmiset voivat aina erehtyä. Cajetanuksen toistuvasti siteeraaman bullan Unigenitus (vuodelta 1343) hän julistaa Pyhien kirjoitusten vastaiseksi, sillä aneella ei ole mitään tekemistä Kristuksen ansion kanssa, vaan se on pelkkää rahastusta.
Cajetanus torjuu Lutherin vastauksen, mutta haluaa lähettää sen edelleen Roomaan. Suutuksissaan hän uhkaa Lutheria ja tämän ystäviä interdiktillä ja pannalla. Kariutuneiden neuvottelujen päätteeksi hän laskee Lutherin menemään lausuen: ”Mene, äläkä enää ilmesty eteeni, ellet halua perua sanaasi.”



18. lokakuuta: Luther hyvästelee kirjeitse CAJETANUKSEN. Hän perustelee vetoomustaan ja painottaa ystäviensä hartaita pyyntöjä, näiden muistuttaessa häntä: ”Mitä sinun pitäisi perua? Voitko sinä sitten hienovaraisella peruutuksellasi luoda meille uskon ohjeen?”


20. lokakuuta: Luther lähtee illalla salaa Augsburgista, kun ei ole kuullut enää mitään CAJETANUKSESTA. Matkaa varten ”hänellä oli kovaa ravaava kaakki, ei housuja, vain polvihousut, ei veistä, ei asetta, ei kannuksia”. Nürnbergin kautta hän ratsastaa takaisin Wittenbergiin, minne hän saapuu 31. lokakuuta.


Kirjoittanut: MikkoL

edellä oleva kuvaus kertoo jostain hyvin syvästä jännitteestä ja uhasta.

mies joutui yön selkään lähtemään pikkuhousuissa, ratsastamaan ilman kannuksia, henkensä kaupalla pakoon.

kun luemme Lutherin oman kuvauksen, joka on siis tuossa nettiruukun kirjastossa Kristityn Wapaus linkissä lopussa liitteenä w kirjaimin, emme heti kyllä havaitse, mikä tässä niin hengenvaarallista on?

tämä yllä oleva teksti on jostain syystä kuitenkin kuin sytytyslanka ruutitynnyriin, jolla keskiajan lännen kirkko räjähti kappaleiksi eikä koskaan palannut entiselleen.

miksi?

mikä tässä on niin tulenarkaa?

kirkon hajoaminen ei merkinnyt vain Lutherin nimeä kantavan evankelisen maakirkon syntyä, vaan myös kalvnistisen kirkon, presbyteerien, anglikaanien, anabaptistien, helluntailaisten ja lukemattomien muiden uskonpuhdistuksen perintöön juureutuvien kirkkokuntien ja ryhmien alkua.


luen ja luen enkä saa langanpäästä kiinni.

missä pommi?

näemme, että Luther puhuu Kristuksen kunnioittamisesta sillä tavoin, että uskomme mitä Hän sanoo.

epäusko on suuri, hirveä synti. ymmärrämme miksi Luther juuri epäuskoa niin painottaa - koska pelastuminen riippuu uskosta.

joka ei usko, ei saa

joka ei usko, on jo tuomittu, koska ei uskonut Kristuksen Sanaa vaan teki Hänestä valehtelijan.



näemme myös, kuinka Luther todella korostaa Jumalan Sanan merkitystä uskon syntymisessä.

ilman Sanaa ei ole uskoa, joka on olemukseltaan tarttumista tähän Sanaan.

myöhemmin Luther opettaa paljon sitä, kuinka Jumalan Sana on lupaus johon uskolla tartutaan ja joka otetaan uskolla vastaan.

näin "hurmahenki" on sellainen henki, jonka usko ei ole Jumalan Sanan synnyttämää.

perkeleestä siis.

Luther puhuu siitä, että paavi on Anti-Kristus, joka vainoaa Jumalan Sanaa, ja "hurmahenki" jonka opetuksesta ja opista puuttuu Jumalan Sanan perusta.



mutta mikä tässä kaikessa on niin vallankumouksellista, että sytytyslanka todella räjäytti koko Rooman kirkon uljaan linnan?

evankeliumin liekit sytyttivät koko Euroopan palamaan, ja kuningas Kaarle V ja paaveilla oli iso homma sitä metsäpaloa sammuttaa ja palauttaa kuri ja järjestys kristikuntaan.

pian hirveä 30-vuotinen sota repi Saksan kappaleiksi.

miksi tämä Augsburgin keskustelu ja sitä kehittävä Kristityn Wapaus kirja ovat sellaista hengellistä dynamiittia?



uskon olemuksen pohtiminen on tässä augustinolaismunkin tekstissä miekan terä, partaveitsen terävää, ja huolestuttaa oppineita.

se kun näyttää jotenkin olevan sopusoinnussa sekä Marttiinuksen valitsemien Raamatun kohtien että pyhän Augustinuksen ja pyhän Bernhardin opetuksen kanssa.

ja voihan nenä.

näyttäisi, että itse Jumalan Äiti, Neitsyt Maria, on tällaisen uskon esikuva.

vaarallisen syvälle uppoaa tämän ukkelin ajattelu ja uskon käsittäminen.


mahdammeko mekään sitä oikein käsittää, mikä terä tässä on

jos sanomme, että Oppi pelastaa.

sehän on täysin Lutherin tässä esittämän uskon opetuksen vastainen ajatus!

jos sanomme, että Kaste pelastaa.

sehän on täysin Lutherin tässä esittämän uskon opetuksen vastainen ajatus!

jos sanomme, että sydämen vaikuttava voima uskossa, asuvainen Herra Jeesus ihmisen elämässä, on hurmahenkistä.

sehän on täysin Lutherin tässä esittämän uskon opetuksen vastainen ajatus!


tässä ei ole kyse oman vanhurskauden asiasta, josta myöhemmin tuli paljonkin juttua

ei lain ja evankeliumin suhteesta, josta myöhemmin tuli paljonkin juttua

tässä ollaan jotenkin atomin ytimessä - mitä on se usko, jota Jumala ihmisestä etsii ja jonka puutetta Jumalan Poika valittaa?



ehkä meitä auttaa Bunyanin Kristityn vaelluksen luku 36, jossa herra Liukaskielinen tekee Uskolliseen niin suuren vaikutuksen sulavalla puheellaan.

hän on jollain tavoin ihminen, jolla on sanat valmiina jokaiseen asiaan, mutta kuitenkin "usko peruukissa"

ajatus siitä, että Herra Jeesus asuu uskon kautta hänen sydämessään, on kovin vieras.

Jeesus on itse asiassa hyvin etäinen hänelle.


Kristitty tunnistaa hengellisesti Liukaskielisen ja antaa neuvon - ota hänen kanssaan puheeksi uskon todellinen voima.

Näin Bunyan asiaa kuvaa:

Uskollinen: Haastellaan vaan, jos mielitte. Ja koska te jätitte minun toimekseni kysymyksen tekemisen, niin kysynpä nyt: Millä tapaa Jumalan autuaaksitekevä armo ilmenee siinä ihmisessä, jonka sydämeen se on sijansa ottanut?



Liukaskielinen: Me käymme siis, huomaan minä, keskustelemaan asiain voimasta. No niin, kysymys on erittäin hyvä, ja mielelläni siihen vastaankin. Ja vastaukseni kuuluu lyhyesti näin. Ensiksi: Kun Jumalan armo on sydämeen sijansa ottanut, niin synnyttää se haikean valitushuudon syntiä vastaan. Toiseksi?

Uskollinen: Malttakaas! Keskustellaanpa yhdestä asiasta aina kerrallaan. Teidän olisi pitänyt pikemmin sanoa sen ilmenevän siinä, että sielu alkaa inhota syntiä.


... herra Joutava Liukaskielinen on valmis jo etenemään Kaunopuheisesti, mutta silloin hänet keskeytetään ja pysähdytään miettimään, miten asiat oikeasti ovat.


... Uskollinen kysyy totuutta, ja Liukaskielisen vauhti hidastuu, ajatus alkaa jarrutella ja hän hämmentyy, suuttuukin, epäillen keskustelukumppanin perimmäisiä tavoitteita.

näin Bunyan sitä näyssään kuvaa:


Liukaskielinen: Mikäpäs on ero valitushuudon ja synnin inhoamisen välillä?

Uskollinen: Suuri ero onkin.

Ihminen saattaa syntiä valittaa, maallisia tarkoituksia tavoitellen, mutta inhota hän ei sitä voi muutoin kuin jumalallisen synnin-kammon voimasta.

Olen monenkin kuullut saarnatuolista vaikeroivan syntiä vastaan, ja itse he kumminkin ovat sietäneet sitä sydämessään, kodissaan ja elämässään.

Josefin talon-emäntä huusi hänkin, ikäänkuin olisi ollut pyhä, mutta sittenkin olisi hän kernaasti tahtonut epä. puhtautta harjoittaa hänen kanssansa 1 Mos. 39:17-18.

Muutamat huutavat syntiä vastaan, niinkuin äiti huutaa lapselle sylissänsä, sanoen sitä kelvottomaksi ja pahankuriseksi tytöksi, mutta ei aikaakaan, niin jo hän hyväilee sitä ja suutelee.

Liukaskielinen: Te koetatte solmia minut, huomaan minä.



Martti Lutheruksen tutkielma viiltää tällaisen Liukaskielisen hengellisyyden hajalle.

Paljastaa hurskauden alla piilevän todellisen epäuskon ja tottelemattomuuden.

Synnistä kyllä puhutaan, sitä vastaan saarnataan, ehkä ihan kyynelet silmissä.

Vaan ei ole tuota Jumalan synnyttämää oikeaa kammoa kuitenkaan, vaan syntiä tehdään kun naapurin silmä välttää ja ollaan Etelänmatkalla.

kotona pahoinpidellään vaimoa tai miestä henkisesti ja piiskataan pääsiäisenä...


tällainen ihminen ei ole uskossa sillä tavoin, kuin Luther tässä Augsburgin keskustelussa ajaa takaa.

eikä tällainen ihminen pelastu, koska ilman uskoa ei voi pelastua.


Jeesus sanoo itse

Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.



kun sinä kelaat tätä lyhyttä tekstiä, varmaan näet muita asioita.

minun ajatukseni kiinnittyvät tuohon kohtaan, jossa Luther viittaa pyhään Augustinukseen. Myöhemmin Martti setä sanoikin, että tämä on hänestä parasta, mitä Augusti on koskaan kirjoittanut.


Näin Luther itse:

"Kirkko-isä Augustinus sanoo Johanneksen evankeliumin selityksessänsä:

Jos sana yhtyy elementin (aineen) (veden, taikka leivän ja viinin) kanssa, niin syntyy siitä sakramentti: ei sentähden, että tämä tapahtuu, vaan sentähden, että me sen uskomme.

Niin puhdistaa kaste synnistä: ei sentähden että ihminen kastetaan, vaan se tähden, että, hän uskoo kasteen pesevän ja puhdistavan hänen synneistä.



-- tässä on ehkä uskonpuhdistuksen räjähtävä ydin.



Lutherus jatkaa saman asian selittämistä näin:


Jonkatähden myös Herra sanoo syntiselle vaimolle, Luuk. 7:

"Sinun syntisi ovat anteeksi annetut: sinun uskosi on sinun vapaaksi tehnyt: mene rauhaan!"

Tästä tulee se yhteinen sananlasku:

uskon sakramentti ei tee vanhurskaaksi, vaan sakramentin usko; jota paitsi on mahdotonta että omallatunnolla olisi rauha, niinkuin Room. 5 on kirjoitettuna:

"Että me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa, meidän Herran Jeesuksen Kristuksen kautta."



Danger! Danger!

Uskon sakramentti ei tee vanhurskaaksi,

vaan sakramentin usko

jota ilman on mahdotonta, että omallatunnolla olisi rauha.


niinkuin Room. 5 on kirjoitettuna:

"Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta"

Room 5:1


tuoko se mullisti maailman?

jup



koetan kertoa, miten tuon itse näen.

olisi tosi kiva kuulla, miten sinä näet, samalla tavoin tai toisin, kuka oletkin joka tätä luet.


se, että ihminen kastetaan Jumalan Sanalla ja vedellä ei pelasta ihmistä.

ihmisen pelastaa se, että hän uskoo, mitä veteen yhdistynyt Jumalan Sana hänelle lupaa - iankaikkisen elämän.

ei uskon sakramentti vaan sakramentin usko!


se, että saarnaaja pistää käden lähelle päätä ja todistaa synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, ei anna syntejä anteeksi.

vaan se, että syntinen uskoo ripin sakramentin Jumalan Sanan lupauksen, että synnit ovat anteeksi saadut.

jos hän ei sitä usko, hänen syntinsä ovat yhä hänen päällään, vaikka saarnaaja miten kaunopuheisesti ja vakuuttavasti hänelle puhuisi.


Augustinukselta Luther oppi myös toisen asian.

Kasteen vesi ei ole voimavettä, leipä ja viini eivät ole transsubstantion muuttamaa voimaleipää ja viiniverta.

sakramentti on sakramentti uskon tähden.


ei toki usko tee sakramenttia.

sen tekee Jumalan käsky

Jumalan käsky ei kohdistu veteen, leipään ja viiniin, vaan niihin, jotka tehdään osallisiksi sakramentista.

tästähän Luther koko loppuikänsä sitten puhui!

meni koko saksalainen jumalanpalveluskaava uusiksi...



Augsburgin keskustelussa on esillä myös teema, joka aikaisen kukonlaulun tavoin kertoo keskiajan olevan päättymässä ja uuden aikakauden alkavan.

Luther oli hengellisessä mielessä renesanssiajan mies ja uuden ajan airut.

suomennoksessa tuo teema ei näy niin selvästi, esimerkiksi tämä kohta:

"Niin, jos luet koko evankeliumi-raamatun läpitsensä, pitää sinun löytämän vielä useampia esimerkkiä, joissa kaikissa puhutaan ja esitetään, ei yhteistä uskoa, vaan juuri erityistä ja erinäistä uskoa, joka käsillä olevassa hädässä etsii neuvoa ja apua Herran Kristuksen tyköä."



voimme noukkia tuosta Pyhän Hengen inspiroimasta Martin kirjoituksesta kolme valtavaa maanjäristyksen alkutärähdystä, joista tuo uskonpuhdistuksen tsunami sitten vyöryi yli läntisen kristikunnan

1 - jos tutkimme Raamattua, löydämme..

kutsu Raamatun ääreen. Sitä hän alkoi pian sitten toteuttaa, kääntämällä ensin Uuden testamentin ja sitten koko Raamatun kansankielelle.

2 -ei yhteistä uskoa, vaan juuri erityistä ja erinäistä uskoa

individualismi, yksilön merkitys. kyse ei ole siitä, että porukalla uskotaan muun seuraväen kanssa, vaan että sinä juuri nyt omassa tilanteessasi erityisesti uskot

todellakin uuden aikakauden airut!



ja sitten tämä minulle henkilökohtaisesti tärkein ja rakkain kohta tuossa 7 Richterin asteikon täräyksessä:


3- joka käsillä olevassa hädässä etsii neuvoa ja apua Herran Kristuksen tyköä

Lutherin tavaton Kristus keskeisyys. Martille Jeesus on elävä todellisuus, elävä Jumala ja hänelle on itsestään selvää, että me hädässämme huudamma avuksi Herraa Jeesusta Kristusta.

meidän ikiomaa henkilökohtaista Herraamme ja Jumalaamme.

joka elää

uskon kautta

sydämissämme


--- tai sitten olemme kuolleen uskon kantajia, joilla on usko peruukissa.


"Millä tapaa Jumalan autuaaksitekevä armo ilmenee siinä ihmisessä, jonka sydämeen se on sijansa ottanut?"
John Bunyan Kristityn Vaellus


tämä on se kysymys, jota on nettiruukussa koetettu pitää esillä näissä kastekeskusteluissa ym.

mitä on elävä usko Jeesukseen

mitä on "Jeesus on Herra"

kun autuaaksitekevä armo ottaa asunnon ihmisen sydämessä

tarkoittaa, että Jeesus tulee sinun elämäsi Kuninkaasi ja Herraksi

tulee asuvaiseksi, ja tuo mukanaan kylkiäisinä Isän ja Pyhän Hengen.

melkoinen vierasjoukko!

eikä kiiruhda pois vaan jää asumaan ihan iankaikkisesti!