Luther seisoo Cajetanin edessä Augsburgissa 1518Vaikka puhutaan "yksin uskosta" - sola fide - ja että usko vanhurskauttaa, jossain kuitenkin mättää.
Jospa Augsburgin keskustelun 1518 kautta saisimme hieman näkemystä tähän. Siellähän kardinaali Thomas Cajetan (1469-1534) eli Tommaso de Vio otti nimenomaan tämän aiheen esille. Kardinaali oli sitten 1519 mukana, kun Lutheria koskevaa kirkonkirousta laadittiin.
Kun Johann Tetzel (1465-1519) saapui myymään aneita Pietarinkirkon rakentamiseksi, hänellä oli seuraavanlainen opetus matkassaan:
usko yksin ei riitä, vaan uskon tulee näkyä myös elämässä laupeudessa puutteessa olevia kohtaan ja hyvissä teoissa (fides caritate formata). Esimerkiksi lahjoittamalla rahaa Kristuksen kirkolle.
Aneen ostaminen olisi tällainen hyvä teko, ja sen mukana rahan antaja saisi kirkon armon aarteista, jotka Kristus ja pyhät ovat ansainneet, apua erityisesti kiirastulessa oleville rakkailleen lyhentäen puhdistavan tulen pelottavaa aikaa.
Tästä härskistä armon kaupittelusta, aneiden myynnistä rahasta, Luther kirjoitti kirjeen Mainzin ja Magdeburgin arkkipiispa Albrecthille (1490-1545) ja naulasi myös 95 teesiään aneita vastaan Wittenbergin linnankirkon oveen. Tämä tapahtui 31.10.1517
Luterilaiset kirkot viettävät tuota ajankohtaa nykyään uskonpuhdistuksen juhlapäivänä.
Luther kertoo itse Augsburgin keskustelusta. Teksti löytyy nettiruukun kirjastossa olevasta linkistä Kristityn Wapaus kirjan jälkeen.
Otan Lutherin oman tekstin suomennoksen tänne näkyviin palstoihin jaettuna ja tavallisella v kirjaimella.
Näin Lutherin oma rankan taistelun kuvaus on helpompi lukea kuin tuosta kirjan tekstistä.
Toinen opinkappale, josta Kardinaali nuhteli minua, Toht. Marttiinusta, oli tämä:
Että minä 7:nen väitökseni selityksessä sanonut olin:
"ei yhdenkään ihmisen taitavan Jumalan edessä tulla vanhurskaaksi muutoin, kuin ainoastaan uskon kautta, ja että niinmuodoin on tarpeellista ihmisen vahvasti uskoa olevansa vanhurskaan; eikä ollenkaan epäilemän armosta seisovansa.
Sillä niin pian kuin hän siitä epäilee ja on tietämätön, niin hän ei tule vanhurskaaksi, vaan hylkää armon ja syöksee sen tyköänsä".
Tästä Jumalan-opista pitävät he epäluuloa ja sanovat sen uudeksi, sopimattomaksi, vieläpä peräti villitseväiseksi.
Tähän vastasin seuraavaisella tavalla:
Ensiksi: On puhdas, vilpitön ja muuttumaton totuus, ettei yksikään muu ihminen ole vanhurskas, kuin se, joka uskoo Jumalaan, niinkuin Paavali Room. 1, profeeta Habakukin jälkeen, todeksi näyttää, sanoen: "vanhurskaan pitää elämän uskostansa".
Siis "joka ei usko, hän on jo tuomittu ja kuollut"; ja niinmuodoin on nyt vanhurskaus ja elämä hänen uskossansa.
Sentähden ovat myös kaikki uskovaisen työt ja teot eläviä, ja kaikki uskomattoman työt kuolleita, pahoja ja kadotuksen alaisia tämän Raamatun todistuksen mukaan:
"Mädännyt puu ei taida hyviä hedelmiä kasvaa: mutta jokainen puu, kuin ei kasva hyvää hedelmää, hakataan pois ja tuleen heitetään."
Toiseksi: Mutta usko ei ole mitään muuta, kuin juuri sen uskomista, mitä Jumala lupaa ja sanoo, niinkuin Paavali Room. 4 puhuu:
Aabraham uskoi Jumalan, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi".
Sentähden kuuluvat molemmat, sana ja usko, välttämättömästi yhteen, niinmuodoin, että mahdotonta ompi uskon taitavan olla ilman sanaa, niinkuin Esaian 55 on kirjoitettuna:
"Sana, joka minun suustani lähtee, ei sen pidä tyhjänä palajaman minun tyköni".
Kolmanneksi: Nyt tahdon myös todeksi näyttää, että ihmisen, joka tahtoo käydä Herran korkealle ehtoolliselle, tulee uskoa, eikä ensinkään epäillä saavansa Jumalan armoa, vaan olla aivan vahvassa turvassa; muutoin nautitsee hän korkeaa sakramenttia tuomioksensa.
Ensiksi näytän tämän todeksi apostolin sanoilla, Hebr. 11:
"Ilman uskoa on mahdotoin kelvata Jumalalle: sillä joka Jumalan tykö tulla tahtoo, sen pitää uskoman, että Hän on, ja on niille kostaja9, jotka Häntä etsivät".
Tästä siis selkeästi näkyy, ettei meidän tule epäillä, vaan täydellisesti ja vahvasti uskoa Jumalan niille kostavan, jotka Häntä etsivät.
Niin totta kuin meidän nyt täytyy uskoa tätä Jumalasta, niin täytyy meidän myös ennen kaikkia uskovan Hänen tekevän meitä hyviksi ja vanhurskaiksi, ja lahjoittavan armonsa, niin usein kuin me kiusauksissa sitä pyydämme; jota armoa paitsi ei palkkaakaan anneta.
Sitälähin, välttääksemme ijankaikkista kadotusta ja sitä kovaa epäuskon syntiä, tulee meidän uskoa näitä Herramme Kristuksen sanoja:
"Kaikki mitä sinä päästät maan päällä, sen pitää oleman päästetyn taivaissa".
Koska sinä siis menet ripille (jossa syntein anteeksi antamus sinulle julistetaan) ja et kuitenkaan usko lujasti, että sinä myös taivaassa saat syntisi anteeksi, ja niistä pääset, niin käyt Herran pöytään itsellesi tuomioksi ja kadotukseksi.
Sillä et sinä usko silloin Herran Kristuksen puhuvan totta, sanoessansa "Kaikki mitä sinä päästät maan päällä, sen pitää oleman päästetyn taivaissa".
Ja sinä teet niinmuodoin uskottomuudellasi ja epäilykselläsi Herran Kristuksen valehtelijaksi; joka on hirmuinen synti.
Mutta jos sanot: kuinka pitää minun siis käyttämän itseni, tunteissani olevani mahdottoman ja kelvottoman sakramentin nautintoon?
Niin vastaan siihen, niinkuin edelläkin:
Et sinä millään valmistuksella taikka työllä tule kelvolliseksi taikka mahdolliseksi tämän korkean sakramentin nautintoon, vaan ainoastansa uskolla.
Sillä usko yksinänsä, joka pitää itsensä kiini Herramme Kristuksen sanoissa, tekee ihmisen vanhurskaaksi, eläväksi, mahdolliseksi, hyvin valmistetuksi ja kelvolliseksi;
jota (uskoa) paitsi kaikki muu, mitä teet, syöksee sinun joko röyhkeyteen, taikka epäilykseen.
Sillä vanhurskaan pitää elämän ei valmistuksestansa, vaan uskostansa.
Sentähden ei pidä sinun epäilemän siitä, vaan todella tietämän, että olet mahdoton.
Sillä juuri sentähden menet korkealle ehtoolliselle, että sinä mahdoton tulisi mahdolliseksi ja vanhurskautetuksi Herran edessä, joka etsii syntisiä, eikä vanhurskaita, autuaiksi tehdäksensä.
Mutta jos luotat uskollasi Herramme Kristuksen sanoihin, niin kunnioitat Herran Kristuksen sanoja, ja olet juuri tällä käytöksellä vanhurskas, elävä, mahdollinen jne.
- vielä sitte, on Herra Kristus useammassa paikassa pyhässä evankeliumissa tällaista uskoa ylistänyt, niinkuin:
1. Koska Hän Kananean vaimolle sanoo:
"O vaimo: suuri on sinun uskos: tapahtukoon sinulle, niinkuin sinä tahdot."
Tässä on nyt selkeä ja ilmeisenasia, tämän ei olevan sanotun ja puhutun siitä yhteisestä uskosta, vaan juuri erinäisestä uskosta, joka tarkoitti sitä: että tytären, jota perkele kovin vaivasi, piti tuleman autetuksi, niinkuin äiti rukoili ja kaikella turvallisuudella uskoi Herran Kristuksen tahtovan ja taitavan sen tehdä.
Sentähden saa hän myös, mitä hän rukoili.
Mutta hän ei suinkaan olisi saanut sitä, jos hänellä ei olisi ollut niin vahvaa, lujaa uskoa.
Niinmuodoin on Kristus hänelle senlaisen armon ja hyvän työn osoittanut, ei valmistuksensa, eikä mahdollisuutensa tähden, vaan ainoastaan hänen uskonsa tähden.
2. Tätä uskoa ylistää Kristus, koska Hän kahdelle sokealle Matt. 9 sanoo:
"Uskotteko minun sen voivan teille tehdä?" Niin sanovat he hänelle: Herra, me uskomme. Niin hän rupesi heidän silmiinsä, sanoen: "tapahtukoon teille teidän uskonne jälkeen!"
- Katso, he olivat siitä täydellisesti vakuutetut, että heille piti tapahtuman, niinkuin he olivat rukoilleet; sentähden on se myös tapahtunut heille ilman kaiketa edelläkäyväistä valmistusta.
Mutta jos he olisivat epäilleet, niin ei he olisi rukoilleet oikein, sitä vähemmin saaneet senlaista hyvää työtä.
3. Sadanpäämies sanoo Herralle Kristukselle, Matt. 8:
"Sano ainoasti sana, niin minun palvelijani paranee."
Siinäkään ei hän usko ainoastaan yhteisesti, vaan siihen luottaa hänen uskonsa: jos Herra ainoasti sanoisi sanankin, niin paranisi hänen palvelijansa.
Ja niinkuin hän uskoi, niin hänelle tapahtui.
4. Kuninkaanmies, sanoo evankelista Joh. 4,
"uskoi sanan, jonka Jesus sanoi hänelle", nimittäin sen sanan: "Mene, sinun poikasi elää".
Ja saman uskon kautta sai hän poikansa henkiin.
Niinmuodoin täytyy jokaisen ihmisen, joka Jumalan tykö tulla ja Häneltä jotain rukoilla tahtoo, uskoa, että hän on saapa sitä, kuin hän pyytää ja etsii; taikka muutoin ei hän saa mitään.
5. Herra sanoo Matt. 21, ja Mark. 11:
"Totisesti sanon minä teille: kaikki mitä te anotte rukouksessa, uskoen, sen te saatte."
Katso!
Hän sanoo: "Kaikki", mitään siitä eroittamatta, "mitä te anotte".
Nyt on se tosi-asia, että me jokaisessa sakramentissa rukoilemme jotain (sillä ei kukaan käyne sakramentille, rukoilematta armoa ja syntein anteeksi saamista).
Sentähden pitää meidän tässä kuuleman Kristusta, Hänen sanoessansa:
"Uskokaa ainoastansa, että te sen saatte, niin pitää se teille tapahtuman".
Muutoin kaikki meidän pyhässä kristillisessä seurakunnassamme olisi hukkaantumaisillansa, eikä mitään olisi vakaata ja pysyväistä; joka kuitenkin peräti pahasti kuuluu.
6. Herra sanoo myös:
"Jos teillä olisi usko niinkuin sinapin siemen, niin te taitasitte sanoa tälle vuorelle: siirrä sinus tästä sinne, niin se siirtyis: ja ei teille mitään olisi mahdotonta". Matt. 17: 20.
Niin, jos luet koko evankeliumi-raamatun läpitsensä, pitää sinun löytämän vielä useampia esimerkkiä, joissa kaikissa puhutaan ja esitetään, ei yhteistä uskoa, vaan juuri erityistä ja erinäistä uskoa, joka käsillä olevassa hädässä etsii neuvoa ja apua Herran Kristuksen tyköä.
Sentähden on myös tarpeellista että jokaisella, joka tahtoo synneistänsä päästä (ja armosta vakuutetuksi tulla), pitää oleman luja usko; sillä uuden testamentin sakramentit ovat asetetut uskomme harjoitukseksi ja alinomaiseksi vahvistukseksi.
7. Sen syyn tähden Herra myös usein nuhteli opetuslapsiansa, Pietaria ja muita, siitä että heillä oli vähäinen, heikko usko.
Hän ei puhu uskosta yhteisesti, vaan siitä uskosta, jonka jokaisen käsillä olevassa hädässä vaarassa pitää osottamaan.
8. Jaakabin 1 seisoo kirjoitettuna:
"Jos joltain teistä viisautta puuttuisi, hän anokoon sitä Jumalalta, joka jokaiselle antaa yksinkertaisesti, ja ei soimaa; ja se hänelle annetaan.
Mutta anokoon uskossa epäilemättä; sillä joka epäilee, se on meren aallon kaltainen, joka tuulelta ajetaan ja liikutetaan, älköön se ihminen luulko jotain Herralta saavansa."
Nämä ovat sangen selkeät sanat, jotka myös saattavat minua tähän ajatukseen: nimittäin, ettei kukan taida saada armoa ja viisautta, joka epäilee sitä saavansa.
Enkä myös näe, mitä joku sitä vastaan osaisi sanoa.
9. Pyhä neitsy, Jumalan äiti Maria, ei ikänään olisi synnyttänyt Jumalan Poikaa, jos hän ei olisi uskonut enkelin sanomaa, että niin piti tapahtuman. Sentähden sanoi hän:
"Tapahtukoon minulle sinun sanasi jälkeen!"
Tämän johdosta ylistää myös Elisabet hänen uskoansa, ja sanoo:
"Autuas sinä, joka uskoit! Sillä ne täytetään, kuin sinulle ovat sanotut Herralta."
Tätä autuaan neitseen uskoa ihmettelee Pyhä Bernhardus ja koko kristillinen seurakunta, niinkuin hän itsekin kiitosvirressänsä veisannut ja ennustanut on:
"tästedes pitää kaikkein seurakuntain minua autuaaksi kutsuman."
Niin myös, koska Anna, Samuelin äiti, uskoi papin Elin sanat, meni hän matkaansa, eikä ollut enää niin murheellisen näköinen, kuin ennen.
Mutta sitä vastaan, koska Israelin lapset eivät uskoneet sanaa, jolla Jumala heille oli luvannut Kanaan maan, niin he tapettiin korvessa turmelijalta.
Lyhyesti: mitä ihania, suuria ja ihmeellisiä tapauksia ikinänsä luemme tapahtuneiksi vanhassa ja uudessa testamentissa, niin ovat ne kaikki tapahtuneet uskon kautta, eikä työn kautta, eikä myös yhteisen ja tavallisen uskon kautta; vaan erinäisen ja erityisen uskon kautta, joka on tarkoittanut jotain läsnäolevaista ihmetyötä, taikka jotain muuta, kuin he uskon kautta ovat harjoittaneet, saaneet taikka kärsineet.
Sentähden ei ylistetä eikä kiitetä mitään pyhässä raamatussa niin korkeasti kuin uskoa, erinomattain "Aabrahamin uskoa", Room. 4, joka luotti siihen että Isakin piti syntymän hänelle; niin myös on "tämä usko luettu hänelle vanhurskaudeksi."
- Samalla tavalla tapahtuu myös meille pyhissä sakramenteissa, että jos uskomme, niin saamme; mutta jos emme usko, niin käytämme sakramentit tuomioksemme.
10. Kirkko-isä Augustinus sanoo Johanneksen evankeliumin selityksessänsä:
Jos sana yhtyy elementin (aineen) (veden, taikka leivän ja viinin) kanssa, niin syntyy siitä sakramentti: ei sentähden, että tämä tapahtuu, vaan sentähden, että me sen uskomme.
Niin puhdistaa kaste synnistä: ei sentähden että ihminen kastetaan, vaan se tähden, että, hän uskoo kasteen pesevän ja puhdistavan hänen synneistä.
Jonkatähden myös Herra sanoo syntiselle vaimolle, Luuk. 7:
"Sinun syntisi ovat anteeksi annetut: sinun uskosi on sinun vapaaksi tehnyt: mene rauhaan!"
Tästä tulee se yhteinen sananlasku: uskon sakramentti ei tee vanhurskaaksi, vaan sakramentin usko; jota paitsi on mahdotonta että omallatunnolla olisi rauha, niinkuin Room. 5 on kirjoitettuna:
"Että me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa, meidän Herran Jeesuksen Kristuksen kautta."
11. Pyhä Bernhardus sanoo ensimmäisessä saarnassansa evankeliumista "de Annuntiatione" (Paaston-aikaisen Marian päivän evankeliumista):
Sinun tulee ennen kaikkea uskoa, ett'et muutoin taida saada syntein anteeksi antamusta, kuin Jumalan laupeuden kautta.
Mutta siihen pane tämä lisäksi, että sinä myös uskot: Jumalan antaneen sinulle syntisi anteeksi.
Tämä on se todistus, jonka Pyhä Henki sinun sydämessäsi todistaa, sanoen, "Sinun syntisi ovat sinulle anteeksi annetut."
Tätä samaa tarkoittaa pyhä Paavali sanoessaan Room. 3:
"Niin me siis siksi sen pidämme, että ihminen tulee vanhurskaaksi uskon kautta ilman lain töitä."
- Tähän asti Bernhardus.
Nämä ja usiammat muut niin selvät ja selkeät Raamatun todistukset vaativat, pakoittavat, vetävät ja johdattavat minua siihen vakuutukseen (ja uskoon), josta kyllä puhunut olen.
Martti Luther kertoo näin keskustelustaan paavi Leo X:n lähettilään kardinaali Thomas Cajetanin kanssa Augsburgissa vuonna 1518.
tässä on esillä Lutheria vastaan sama syytös, joka on Kristityn Wapaus kirjan sydämessä.
kenkä puristi tästä:
Yksikään ihminen ei tule Jumalan edessä vanhurskaaksi muutoin, kuin ainoastaan uskon kautta.
Senvuoksi ihmisen tulee uskoa vahvasti olevansa vanhurskaan, eikä ollenkaan epäillä olevansa armossa.
Sillä niin pian kuin hän sitä epäilee, hän ei tule vanhurskaaksi, vaan hylkää armon ja syöksee sen luotaan.
Kirjoittanut: MarttiF
Hienoa selitystä siitä, mitä usko on!!!
Olen minäkin joskus jotain kuullut Lutherista puhuttavan. Hiukan epäilen, onko Luther todella tämän kaiken nyt kirjatun sanonut Cajetanuksen edessä - ja tälle myöhemmin antamassaan muistiossa? Ettei tähän sekoittuisi jotain myöhempää selitystä?
Sanon siksi, että Staupitz neuvoi Lutheria asettumaan makaamaan Cajetanuksen eteen, nousemaan ylös vasta sitten kun tämä käskee, ja olemaan ryhtymättä polemiikkiin.
Luther silti ryhtyi ylös noustuaan epäilemään Kirkon erehtymättömyyttä, mutta sanomaan tämän kaiken mistä teksti kertoo?
Mikä olikaan lähde?
Luther sai sitten henkensä kaupalla paeta yötä myöten Augsburgista Staupitzin kaiken varalle hankkiman hevosen kanssa.
"Tapatte meidät molemmat", sanoi Staupitz.
Kirjoittanut: MikkoL
miksi kenkä tuosta puristaa?
mikä tässä on niin williä ja häiritsewää että Rooman korkeimmat hengelliset viranomaiset ja itse paavikin menettävät malttinsa?
jos et usko, että olet vanhurskas, et ole vanhurskas.
jos et usko, että kaste pelastaa, se ei pelasta sinua vaan olet kadotettu.
jos et usko, että tämä on Herran ruumis ja veri, nautit ehtoollisen tuomioksesi.
usko
yksin uskosta
sola fide
hmm...
voitko selittää paremmin, please?
no Luther siis palaa tähän aiheeseen tuossa kirjassaan 1520, jota pidän täällä nettiruukussa esillä. Kristityn Wapaus
Kirjoittanut: MarttiF
"No, vanhurskautuminen näkyy olleen teemana myös"......
12.-14. lokakuuta: CAJETANUS kuulustelee Lutheria Fuggerin talossa. Korkeasti koulutettuna teologina Cajetanus on valmistautunut perusteellisesti, ja hän keskittyy periaatteellisiin ongelmiin. Ennen muuta niitä ovat oppi kirkon aarteesta ja paavin auktoriteetista anekaupan perusteina, lisäksi kysymys uskosta vanhurskauttamisen ja sakramentaalisen armon edellytyksenä.
Vaikka kardinaali ei aluksi esiinnykään Lutheria kohtaan vihamielisesti, muodostuu tälle mielikuva ”puhtaimmasta ja taipumattomimmasta vallasta”. Luther ei myöskään halua riitaa, hän on kuitenkin päättänyt olla antamatta tavuakaan periksi”.
Cajetanuksen tehtävänä on ehdottomasti välttää väittelyjä, mutta saada Luther kuitenkin perumaan sanansa. Luther omasta puolestaan pitää kiinni siitä, että häntä opastetaan virheissään, eikä halua perua mitään tulematta ensin kuulluksi ja taivutetuksi. Yhteisymmärrys on siten sula mahdottomuus.
Ensimmäisen keskustelun epäonnistuttua myöntyy Cajetanus STAUPITZIN pyynnöstä ottamaan Lutherilta kirjallisen vastauksen. Tässä seuraavana päivänä antamassaan kirjoituksessa asettaa Luther yleisen kirkolliskokouksen edustaman auktoriteetin paavin auktoriteettia ylemmäs, ja hän painottaa uskon välttämättömyyttä sakramentin vastaanottamisessa.
Periaatteessa hän pitää suoraan Raamatusta saatua totuutta muita auktoriteetteja ylempänä, sillä ihmiset voivat aina erehtyä. Cajetanuksen toistuvasti siteeraaman bullan Unigenitus (vuodelta 1343) hän julistaa Pyhien kirjoitusten vastaiseksi, sillä aneella ei ole mitään tekemistä Kristuksen ansion kanssa, vaan se on pelkkää rahastusta.
Cajetanus torjuu Lutherin vastauksen, mutta haluaa lähettää sen edelleen Roomaan. Suutuksissaan hän uhkaa Lutheria ja tämän ystäviä interdiktillä ja pannalla. Kariutuneiden neuvottelujen päätteeksi hän laskee Lutherin menemään lausuen: ”Mene, äläkä enää ilmesty eteeni, ellet halua perua sanaasi.”
18. lokakuuta: Luther hyvästelee kirjeitse CAJETANUKSEN. Hän perustelee vetoomustaan ja painottaa ystäviensä hartaita pyyntöjä, näiden muistuttaessa häntä: ”Mitä sinun pitäisi perua? Voitko sinä sitten hienovaraisella peruutuksellasi luoda meille uskon ohjeen?”
20. lokakuuta: Luther lähtee illalla salaa Augsburgista, kun ei ole kuullut enää mitään CAJETANUKSESTA. Matkaa varten ”hänellä oli kovaa ravaava kaakki, ei housuja, vain polvihousut, ei veistä, ei asetta, ei kannuksia”. Nürnbergin kautta hän ratsastaa takaisin Wittenbergiin, minne hän saapuu 31. lokakuuta.
Kirjoittanut: MikkoL
edellä oleva kuvaus kertoo jostain hyvin syvästä jännitteestä ja uhasta.
mies joutui yön selkään lähtemään pikkuhousuissa, ratsastamaan ilman kannuksia, henkensä kaupalla pakoon.
kun luemme Lutherin oman kuvauksen, joka on siis tuossa nettiruukun kirjastossa Kristityn Wapaus linkissä lopussa liitteenä w kirjaimin, emme heti kyllä havaitse, mikä tässä niin hengenvaarallista on?
tämä yllä oleva teksti on jostain syystä kuitenkin kuin sytytyslanka ruutitynnyriin, jolla keskiajan lännen kirkko räjähti kappaleiksi eikä koskaan palannut entiselleen.
miksi?
mikä tässä on niin tulenarkaa?
kirkon hajoaminen ei merkinnyt vain Lutherin nimeä kantavan evankelisen maakirkon syntyä, vaan myös kalvnistisen kirkon, presbyteerien, anglikaanien, anabaptistien, helluntailaisten ja lukemattomien muiden uskonpuhdistuksen perintöön juureutuvien kirkkokuntien ja ryhmien alkua.
luen ja luen enkä saa langanpäästä kiinni.
missä pommi?
näemme, että Luther puhuu Kristuksen kunnioittamisesta sillä tavoin, että uskomme mitä Hän sanoo.
epäusko on suuri, hirveä synti. ymmärrämme miksi Luther juuri epäuskoa niin painottaa - koska pelastuminen riippuu uskosta.
joka ei usko, ei saa
joka ei usko, on jo tuomittu, koska ei uskonut Kristuksen Sanaa vaan teki Hänestä valehtelijan.
näemme myös, kuinka Luther todella korostaa Jumalan Sanan merkitystä uskon syntymisessä.
ilman Sanaa ei ole uskoa, joka on olemukseltaan tarttumista tähän Sanaan.
myöhemmin Luther opettaa paljon sitä, kuinka Jumalan Sana on lupaus johon uskolla tartutaan ja joka otetaan uskolla vastaan.
näin "hurmahenki" on sellainen henki, jonka usko ei ole Jumalan Sanan synnyttämää.
perkeleestä siis.
Luther puhuu siitä, että paavi on Anti-Kristus, joka vainoaa Jumalan Sanaa, ja "hurmahenki" jonka opetuksesta ja opista puuttuu Jumalan Sanan perusta.
mutta mikä tässä kaikessa on niin vallankumouksellista, että sytytyslanka todella räjäytti koko Rooman kirkon uljaan linnan?
evankeliumin liekit sytyttivät koko Euroopan palamaan, ja kuningas Kaarle V ja paaveilla oli iso homma sitä metsäpaloa sammuttaa ja palauttaa kuri ja järjestys kristikuntaan.
pian hirveä 30-vuotinen sota repi Saksan kappaleiksi.
miksi tämä Augsburgin keskustelu ja sitä kehittävä Kristityn Wapaus kirja ovat sellaista hengellistä dynamiittia?
uskon olemuksen pohtiminen on tässä augustinolaismunkin tekstissä miekan terä, partaveitsen terävää, ja huolestuttaa oppineita.
se kun näyttää jotenkin olevan sopusoinnussa sekä Marttiinuksen valitsemien Raamatun kohtien että pyhän Augustinuksen ja pyhän Bernhardin opetuksen kanssa.
ja voihan nenä.
näyttäisi, että itse Jumalan Äiti, Neitsyt Maria, on tällaisen uskon esikuva.
vaarallisen syvälle uppoaa tämän ukkelin ajattelu ja uskon käsittäminen.
mahdammeko mekään sitä oikein käsittää, mikä terä tässä on
jos sanomme, että Oppi pelastaa.
sehän on täysin Lutherin tässä esittämän uskon opetuksen vastainen ajatus!
jos sanomme, että Kaste pelastaa.
sehän on täysin Lutherin tässä esittämän uskon opetuksen vastainen ajatus!
jos sanomme, että sydämen vaikuttava voima uskossa, asuvainen Herra Jeesus ihmisen elämässä, on hurmahenkistä.
sehän on täysin Lutherin tässä esittämän uskon opetuksen vastainen ajatus!
tässä ei ole kyse oman vanhurskauden asiasta, josta myöhemmin tuli paljonkin juttua
ei lain ja evankeliumin suhteesta, josta myöhemmin tuli paljonkin juttua
tässä ollaan jotenkin atomin ytimessä - mitä on se usko, jota Jumala ihmisestä etsii ja jonka puutetta Jumalan Poika valittaa?
ehkä meitä auttaa Bunyanin Kristityn vaelluksen luku 36, jossa herra Liukaskielinen tekee Uskolliseen niin suuren vaikutuksen sulavalla puheellaan.
hän on jollain tavoin ihminen, jolla on sanat valmiina jokaiseen asiaan, mutta kuitenkin "usko peruukissa"
ajatus siitä, että Herra Jeesus asuu uskon kautta hänen sydämessään, on kovin vieras.
Jeesus on itse asiassa hyvin etäinen hänelle.
Kristitty tunnistaa hengellisesti Liukaskielisen ja antaa neuvon - ota hänen kanssaan puheeksi uskon todellinen voima.
Näin Bunyan asiaa kuvaa:
Uskollinen: Haastellaan vaan, jos mielitte. Ja koska te jätitte minun toimekseni kysymyksen tekemisen, niin kysynpä nyt: Millä tapaa Jumalan autuaaksitekevä armo ilmenee siinä ihmisessä, jonka sydämeen se on sijansa ottanut?
Liukaskielinen: Me käymme siis, huomaan minä, keskustelemaan asiain voimasta. No niin, kysymys on erittäin hyvä, ja mielelläni siihen vastaankin. Ja vastaukseni kuuluu lyhyesti näin. Ensiksi: Kun Jumalan armo on sydämeen sijansa ottanut, niin synnyttää se haikean valitushuudon syntiä vastaan. Toiseksi?
Uskollinen: Malttakaas! Keskustellaanpa yhdestä asiasta aina kerrallaan. Teidän olisi pitänyt pikemmin sanoa sen ilmenevän siinä, että sielu alkaa inhota syntiä.
... herra Joutava Liukaskielinen on valmis jo etenemään Kaunopuheisesti, mutta silloin hänet keskeytetään ja pysähdytään miettimään, miten asiat oikeasti ovat.
... Uskollinen kysyy totuutta, ja Liukaskielisen vauhti hidastuu, ajatus alkaa jarrutella ja hän hämmentyy, suuttuukin, epäillen keskustelukumppanin perimmäisiä tavoitteita.
näin Bunyan sitä näyssään kuvaa:
Liukaskielinen: Mikäpäs on ero valitushuudon ja synnin inhoamisen välillä?
Uskollinen: Suuri ero onkin.
Ihminen saattaa syntiä valittaa, maallisia tarkoituksia tavoitellen, mutta inhota hän ei sitä voi muutoin kuin jumalallisen synnin-kammon voimasta.
Olen monenkin kuullut saarnatuolista vaikeroivan syntiä vastaan, ja itse he kumminkin ovat sietäneet sitä sydämessään, kodissaan ja elämässään.
Josefin talon-emäntä huusi hänkin, ikäänkuin olisi ollut pyhä, mutta sittenkin olisi hän kernaasti tahtonut epä. puhtautta harjoittaa hänen kanssansa 1 Mos. 39:17-18.
Muutamat huutavat syntiä vastaan, niinkuin äiti huutaa lapselle sylissänsä, sanoen sitä kelvottomaksi ja pahankuriseksi tytöksi, mutta ei aikaakaan, niin jo hän hyväilee sitä ja suutelee.
Liukaskielinen: Te koetatte solmia minut, huomaan minä.
Martti Lutheruksen tutkielma viiltää tällaisen Liukaskielisen hengellisyyden hajalle.
Paljastaa hurskauden alla piilevän todellisen epäuskon ja tottelemattomuuden.
Synnistä kyllä puhutaan, sitä vastaan saarnataan, ehkä ihan kyynelet silmissä.
Vaan ei ole tuota Jumalan synnyttämää oikeaa kammoa kuitenkaan, vaan syntiä tehdään kun naapurin silmä välttää ja ollaan Etelänmatkalla.
kotona pahoinpidellään vaimoa tai miestä henkisesti ja piiskataan pääsiäisenä...
tällainen ihminen ei ole uskossa sillä tavoin, kuin Luther tässä Augsburgin keskustelussa ajaa takaa.
eikä tällainen ihminen pelastu, koska ilman uskoa ei voi pelastua.
Jeesus sanoo itse
Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
kun sinä kelaat tätä lyhyttä tekstiä, varmaan näet muita asioita.
minun ajatukseni kiinnittyvät tuohon kohtaan, jossa Luther viittaa pyhään Augustinukseen. Myöhemmin Martti setä sanoikin, että tämä on hänestä parasta, mitä Augusti on koskaan kirjoittanut.
Näin Luther itse:
"Kirkko-isä Augustinus sanoo Johanneksen evankeliumin selityksessänsä:
Jos sana yhtyy elementin (aineen) (veden, taikka leivän ja viinin) kanssa, niin syntyy siitä sakramentti: ei sentähden, että tämä tapahtuu, vaan sentähden, että me sen uskomme.
Niin puhdistaa kaste synnistä: ei sentähden että ihminen kastetaan, vaan se tähden, että, hän uskoo kasteen pesevän ja puhdistavan hänen synneistä.
-- tässä on ehkä uskonpuhdistuksen räjähtävä ydin.
Lutherus jatkaa saman asian selittämistä näin:
Jonkatähden myös Herra sanoo syntiselle vaimolle, Luuk. 7:
"Sinun syntisi ovat anteeksi annetut: sinun uskosi on sinun vapaaksi tehnyt: mene rauhaan!"
Tästä tulee se yhteinen sananlasku:
uskon sakramentti ei tee vanhurskaaksi, vaan sakramentin usko; jota paitsi on mahdotonta että omallatunnolla olisi rauha, niinkuin Room. 5 on kirjoitettuna:
"Että me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa, meidän Herran Jeesuksen Kristuksen kautta."
Danger! Danger!
Uskon sakramentti ei tee vanhurskaaksi,
vaan sakramentin usko
jota ilman on mahdotonta, että omallatunnolla olisi rauha.
niinkuin Room. 5 on kirjoitettuna:
"Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta"
Room 5:1
tuoko se mullisti maailman?
jup
koetan kertoa, miten tuon itse näen.
olisi tosi kiva kuulla, miten sinä näet, samalla tavoin tai toisin, kuka oletkin joka tätä luet.
se, että ihminen kastetaan Jumalan Sanalla ja vedellä ei pelasta ihmistä.
ihmisen pelastaa se, että hän uskoo, mitä veteen yhdistynyt Jumalan Sana hänelle lupaa - iankaikkisen elämän.
ei uskon sakramentti vaan sakramentin usko!
se, että saarnaaja pistää käden lähelle päätä ja todistaa synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, ei anna syntejä anteeksi.
vaan se, että syntinen uskoo ripin sakramentin Jumalan Sanan lupauksen, että synnit ovat anteeksi saadut.
jos hän ei sitä usko, hänen syntinsä ovat yhä hänen päällään, vaikka saarnaaja miten kaunopuheisesti ja vakuuttavasti hänelle puhuisi.
Augustinukselta Luther oppi myös toisen asian.
Kasteen vesi ei ole voimavettä, leipä ja viini eivät ole transsubstantion muuttamaa voimaleipää ja viiniverta.
sakramentti on sakramentti uskon tähden.
ei toki usko tee sakramenttia.
sen tekee Jumalan käsky
Jumalan käsky ei kohdistu veteen, leipään ja viiniin, vaan niihin, jotka tehdään osallisiksi sakramentista.
tästähän Luther koko loppuikänsä sitten puhui!
meni koko saksalainen jumalanpalveluskaava uusiksi...
Augsburgin keskustelussa on esillä myös teema, joka aikaisen kukonlaulun tavoin kertoo keskiajan olevan päättymässä ja uuden aikakauden alkavan.
Luther oli hengellisessä mielessä renesanssiajan mies ja uuden ajan airut.
suomennoksessa tuo teema ei näy niin selvästi, esimerkiksi tämä kohta:
"Niin, jos luet koko evankeliumi-raamatun läpitsensä, pitää sinun löytämän vielä useampia esimerkkiä, joissa kaikissa puhutaan ja esitetään, ei yhteistä uskoa, vaan juuri erityistä ja erinäistä uskoa, joka käsillä olevassa hädässä etsii neuvoa ja apua Herran Kristuksen tyköä."
voimme noukkia tuosta Pyhän Hengen inspiroimasta Martin kirjoituksesta kolme valtavaa maanjäristyksen alkutärähdystä, joista tuo uskonpuhdistuksen tsunami sitten vyöryi yli läntisen kristikunnan
1 - jos tutkimme Raamattua, löydämme..
kutsu Raamatun ääreen. Sitä hän alkoi pian sitten toteuttaa, kääntämällä ensin Uuden testamentin ja sitten koko Raamatun kansankielelle.
2 -ei yhteistä uskoa, vaan juuri erityistä ja erinäistä uskoa
individualismi, yksilön merkitys. kyse ei ole siitä, että porukalla uskotaan muun seuraväen kanssa, vaan että sinä juuri nyt omassa tilanteessasi erityisesti uskot
todellakin uuden aikakauden airut!
ja sitten tämä minulle henkilökohtaisesti tärkein ja rakkain kohta tuossa 7 Richterin asteikon täräyksessä:
3- joka käsillä olevassa hädässä etsii neuvoa ja apua Herran Kristuksen tyköä
Lutherin tavaton Kristus keskeisyys. Martille Jeesus on elävä todellisuus, elävä Jumala ja hänelle on itsestään selvää, että me hädässämme huudamma avuksi Herraa Jeesusta Kristusta.
meidän ikiomaa henkilökohtaista Herraamme ja Jumalaamme.
joka elää
uskon kautta
sydämissämme
--- tai sitten olemme kuolleen uskon kantajia, joilla on usko peruukissa.
"Millä tapaa Jumalan autuaaksitekevä armo ilmenee siinä ihmisessä, jonka sydämeen se on sijansa ottanut?"
John Bunyan Kristityn Vaellus
tämä on se kysymys, jota on nettiruukussa koetettu pitää esillä näissä kastekeskusteluissa ym.
mitä on elävä usko Jeesukseen
mitä on "Jeesus on Herra"
kun autuaaksitekevä armo ottaa asunnon ihmisen sydämessä
tarkoittaa, että Jeesus tulee sinun elämäsi Kuninkaasi ja Herraksi
tulee asuvaiseksi, ja tuo mukanaan kylkiäisinä Isän ja Pyhän Hengen.
melkoinen vierasjoukko!
eikä kiiruhda pois vaan jää asumaan ihan iankaikkisesti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti