Meilahden kirkkoMolemmat ovat ilmeisesti suomalaisia ja jo aivan pienenä lapsena otettu kasteen kautta jäseniksi luterilaiseen kirkkoon. Ainakin voimme näin olettaa, sillä kertomuksessa ei mainita kastetta.
Tahdomme mielellämme määritellä asiat ja saada ne siten ajatuksillamm hallintaamme.
Toisaalta on tämä ryhmä, jota täällä edustaa Haamul ja hänen tukijansa: totta kai me tiedämme, mitä on uudestisyntyminen! Kun sylivauva kastetaan, niin hänestä tehdään ilman omaa ansiota Kristuksen oma vedessä ja Hengessä ja hänellä on taivaan kansalaisuus.
Toisaalta kun sitten näin kirkon kanssa uskovalta kysytään, mitä sitten tapahtui, he tietävät toki, että Jeesuksen omien sanojen mukaan "joka uskoo ja kastetaan pelastuu" joten ihmisellä on oltava se uskon wastaanotin.
millä oikeudella kastamme sylivauvan? no, koska hän uskoo. sanoohan Lutherkin niin ja potkihan Johannes äitinsä kohdussa ilosta, kun Maria lähestyi!
no kuinkas tämä ateisti? kertomus on ilmeisen tosi.
no, hän on kasteessa uudestisyntynyt ja sitten kasteen armosta lähtenyt tuhlaajapoika, joka sai palata armoon.
mukavasti järkevästi kaikki kohdallaan ja Raamatulla ja tunnustuskirjoilla tuettuna, joten kaaviot ovat selvät.
esikoislestadiolaiset saarnaajat eivät opeta näin ainakaan yleisesti Risto Blomin tutkimuksen mukaan.
he liikkuvat hengellisesti tuolla Armonjärjestyksen alueella, jota David Hollatz, luterilaisen ortodoksian edustaja, niin tarkasti kuvaa.
painopiste on henkilökohtaisessa tapahtumassa, lain ja evankeliumin saarnassa, synnintunnon heräämisessä sielussa (jota pidetään ratkaisevana), uskon käsittämisessä ja anteeksiantamisen todistamisen vastaanottamisessa armosta.
sinäkin saat uskoa synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä!
tämä on se "pääsakramentti" jonka ympärille esikoisten seuratilanteet kiertyvät ja joka on suurten seurojen iltojen huipentuma.
eräänlainen evankelista Billy Grahamin alttarikutsun variaatio, ei sanoin "tulkaa eteen jotka haluatte antaa elämänne Jeesukselle" vaan "tulkaa eteen saamaan Pyhän Hengen valtuuttamalta kristityltä todistus syntien anteeksisaamisesta"
kasteesta ei juuri puhuta, mutta ei lapsikastetta kielletä kasteen uusimisella, kuten monet muut kristityt, esimerkiksi helluntailaiset, tekevät.
Kasteen taustana on Johannes Kastaja, profeetan ennustus "minun jälkeeni tulee hän joka kastaa Pyhällä Hengellä"
ja kuten olemme saaneet oppia, tämän taustana on juutalaisuus ja sen proselyytttikaste ja siihen liittyvä Vanhan testamentin opetus ja historia.
kasteen perusta on lähetyskäsky Mattuksessa ja Markuksen lyhyessä lopussa, Apostolien kuvauksissa sen käytännöstä alkukirkossa sekä erityisesti Paavalin kirjeiden ja Pietarin kirjeen opetuksissa.
sana "uudestisyntyminen" ei ole kuitenkaan kovin yleinen Uudessa testamentissa, ja nämä kaikki keskustelut ihmisen henkilökohtaisesta kokemuksesta juontavat juurensa oikeastaan Johanneksen evankeliumin kuvaukseen Jeesuksen ja Nikodemuksen öisestä keskustelusta.
siinä on ilmavuutta ja Nikodemuksen ihmettelyä - eihän voi ihminen kohtuun takaisin mennä.
syntyä vedestä ja Hengestä
tuuli puhaltaa missä tahtoo
ei mitenkään kaavamaista eikä meinaa mennä järkeen
Luther kertoo, että hän aivan kuin syntyi uudestaan (käyttää tuota ilmausta), kun evankeliumin sana avattiin hänelle.
Augustinus kuvaa, kuinka hän syntyi uudelleen (vaikka ei käytä tuota ilmausta) kun Roomalaiskirje avattiin hänelle
Erkki-Antti kuvaa, kuinka hän syntyi uudelleen (vaikka ei käytä tuota ilmausta) kun Armonjärjestys kirjan lukemisen kautta hän sai ottaa omaksi Vapahtajan.
mitä Laestadiukselle tapahtui uudenvuoden iltana Åselessa on ollut tarkan tutkistelun alla täällä nettiruukussa. siitä ollaan yksimielisiä, että jotain tapahtui.
kertomuksen ateistista voi siis toinen antaa määritelmän "tuhlaajapojan paluu"
vaikka koko elämä on ollut erossa Jumalasta, jumalankieltäjän älyllistä ja tunteellista elämää tämän maailman järkevien ja todistettavien asioiden parissa.
ehkä sisäistä pakoa ja vihaa kaikkea jumalaksi kutsuttavaa kohtaan, syystä tai toisesta (ehkä vahvasti hengellinen esikoislestadiolainen koti).
toinen voi sanoa, että ateisti syntyi uudelleen tuossa hetkessä veljensä kanssa puhellessa ja kun Jumalan Sana hänelle avattiin ja usko lahjoitettiin epäuskoiselle.
sen myötä omantunnon rauha ja sisäinen lepo.
hänet oli nyt sekä kastettu kristillisen kirkon jäseneksi että otettu Hengen kosketuksella elävän uskon saaneena Jeesuksen omaksi.
armosta, ilman omaa ansiota, Jumalan tekona, uskovan veljen kautta ja synninpäästön sanojen voimalla.
kun katselen omaa tietäni mieleeni tulee tällainen ajatus.
isäni ja äitini ja kummini kantoivat minut kasteen armoliittoon kun olin aivan pieni.
silloin uskon että minulle annettiin täysi taivaan kansalaisuus josta ei puutu mitään, vaikka en siitä mitään tiennyt.
kun sitten aloin varttua ja sain opetusta seurakunnassa ja koulussa, sain oppia ymmärtämään kasteen merkityksen, mutta en sitä juuri ymmärtänyt kuitenkaan.
vaan Jeesus kutsui nyt omaansa, ei jotain pakanaa viidakossa. olin Hänen ja Hän tahtoi tuoda minut lähemmäksi.
miten?
no monellakin tavalla, mutta erityisesti muistan elämässäni tilanteita joissa Jumalan Sana erityisellä tavalla on pompannut esiin ja puhutellut sydäntäni.
varmaan kaikki kristityt saavat tällaista kokea, eivät ehkä aina sitä niin huomaa.
olin varmaan vasta neljävuotias kun muistan miten valtavan iso oli taka-Tööölön keltainen tiilikirkko ja sen komeat kynttiläkruunut.
ja yhä muistan nuo Jumalan Sanat jotka kävivät siellä ihmettelevän pikkunaperon korviin
Älä pelkää. "Sillä vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta Minun armoni ei sinusta väisty, eikä Minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi" (Jes. 54:10)
minä vain muistan tuon kuin eilispäivän, vaikka en paljon muuta sieltä Pihlajatieltä muista ennenkuin muutimme muualle.
toisin kuin Hollatz kuvaa, minä en nuorena niin hirmu synnintuntoa kokenut.
Jeesuksen kanssa keskustelu liikkui toisella akselilla.
Toinen sana pomppasi sieluuni aivan yllättäen Päiväkummun rippikoulussa, kun toiset oppilaat riensivät jo viiden maissa ruokailemaan, ja selasin kämpässä vielä Raamattua.
sitä on vaikea kuvata, mutta varmaan tiedät mitä koin, kun Sana aukeni.
aivan kuin Jeesus olisi itse sanonut nuo sanat ääneen Ilmestyskirjasta
"Minä tulen pian; pidä, mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi sinun kruunuasi."
Ilm 3:10
mutta en minä oikeastaan vielä rippikoulussa tullut uskoon, vaikka Herra monella tavalla siellä puhutteli Sanallaan opetuksen kautta.
varmaan olin "kasteessa uudestisyntynyt" ja Jumalan valtakunnassa, Kristuksen omaksi annettu ja omaansa Hän näin ja monin tavoin suostutteli ja opetti ja puhutteli.
etsikkoaika tuli minun kohdallani hieman riparin jälkeen.
edessäni oli aivan selvästi kaksi tietä, kun lukio oli alkamassa.
toisaalta oli kutsu seurakunnan nuorten pariin ja siellä hengellisen elämän kasvuun ja Jeesuksen lähempään tuntoon.
toisaalta maailma veti voimalla ja siellä olevat porukat oikein imivät puoleensa, tansseihin ja diskoihin ja Tampereen öisiin reissuihin.
tienhaara oli vaikka en sitä silloin niin kokenut.
ja niin yhtenä iltana oli minun vuoroni, kun olin saanut Kristityn vaellusta katsella riparin isosena - mites on, tahdotko seurata minua.
katselin kuvaa - jees, seinällä oli Kristuksen kasvokuva roikkumassa, piikkikruunu päässä.
lyhyestä virsi kaunis. siinä olin Hänen edessään ja sanoin "Jeesus, en mitään muuta tahdo elämässä kuin saada seurata sinua"
ja niin siitä tienhaarasta maailma iloineen jäi, tie jota ystäväni ja koulutoverini lähtivät kulkemaan, maailman lavea tie ja osalleni tuli "uskovan nuoren" tie viidesläisen kansanlähetyksen ja KRS ja sitten muiden parissa.
synnyinkö siis tuossa iltahetkessä uudelleen?
njaah...
Minut on kasteessa annettu Kristukselle.
Hän on omaansa kutsunut ja puhutellut ja varjellut ja siunannut ihmeellisesti kotona perheessä, pikku tenavasta asti.
Hän antoi etsikkoaikoja ja puhutteli ja antoi palvelijoidensa opettaa Jumalan Sanaa, kasteen ja ehtoollisen merkitystä.
Hän antoi tuon ikävän, kaipuun tulla lähemmä Jeesusta, ja Hän vastasi siihen ihmeellisellä tavalla temmaten helvetin kekäleen tieltä taivaan tielle.
Hän on sitten yhtä ja toista neuvonut ja opettanut, pitänyt uskon yllä taisteluissa, näyttänyt mitä on synti, jakanut armoaan, johtanut toisten kristittyjen luo opettamaan ja oppimaan.
Hän on vuodattanut Henkensä, antanut monta kertaa kokea erityisiä ja ihmeellisiä asioita, ihmeitä ja ilmestyksiä, kun se on ollut valtakunnan työlle tarpeen.
Hän on uskoni alkaja ja on sen täyttävä ja Hän on kerran minut vievä yli sillattoman virran - tai sitten hylkäävä kadotukseen pahuuteni ja syntisyyteni ja uppiniskaisuuteni ja epäuskoni tähden.
Kaikki riippuu Hänestä.
minä riipun Hänessä, kun en muuta voi.
enkä halua.
en minä osaa kaavoittaa ja tarkkaan kuvata omaa syntymääni, miten ihmeessä isäni siittiöstä ja äitini munasolusta syntyi yhdeksän kuukauden kasvun ja muutoksen ja kehityksen jälkeen ihmislapsi.
käy yli ymmärrykseni ihan tyystin, vaan jotain siitä tajuan, että isä ja äiti siihen tarvitaan. ja kohdallani Helsingin kätilöopisto.
en minä osaa kaavoittaa ja tarkkaan kuvata hengellistä uudestisyntymistäni. Mistä uskoni on alkanut ja miten kasvanut ja kehittynyt.
käy yli ymmärrykseni ihan tyystin, vaan jotain siitä käsitän, että Isä ja äiti siihen tarvitaan, Jumalan Sana ja seurakunta, kohdallani luterilainen kirkko.
että kaikki tämä on kohdallani Jumalan käsittämöntä rakkauta ja sulaa armoa ja lahjaa - Hänen joka ei säästänyt ainoata Poikaansa vaan antoi kuolemaan minunkin syntieni sovittamiseksi ja joka on minut Kristuksen vanhurskauteen pukenut.
uskon wastaanottimella saan väkivalloin ryöstää omakseni nämä Jumalan sanat, vaikka monet tämän kristillisydyen kansalaiset ja moniin muihin lammaslaumojen kuuluvat eivät sitä minulle sallisi!
"Koska hän riippuu minussa kiinni, niin minä hänet pelastan; minä suojelen hänet, koska hän tuntee minun nimeni.
Hän huutaa minua avuksensa, ja minä vastaan hänelle, minä olen hänen tykönänsä, kun hänellä on ahdistus, minä vapahdan hänet ja saatan hänet kunniaan.
Minä ravitsen hänet pitkällä iällä ja suon hänen nähdä antamani pelastuksen."
Psalmi 91:14-16 KR 1933
en minä siihen pysty, ei yksikään ihminen
Herra Jeesus aivan itse sen tekee alusta loppuuun - Hän hoitelee minut lupauksensa mukaan kotiin.
samoin sinut.
Apostolien tekojen kertomaa pääsiäisen jälkeisen viikon torstaina
Hoviherra sanoi Filippokselle: "Voisitko sanoa, kenestä profeetta puhuu, itsestäänkö vai jostakin toisesta?"
Filippos rupesi puhumaan, aloitti tuosta kirjoitusten kohdasta ja julisti miehelle evankeliumia Jeesuksesta.
Matkan jatkuessa he tulivat paikkaan, jossa oli vettä. Silloin hoviherra sanoi: "Tässä on vettä. Estääkö mikään kastamasta minua?"
Filippos sanoi hänelle: "Jos koko sydämestäsi uskot, se on mahdollista."
Hoviherra vastasi: "Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika."
Hän käski pysäyttää vaunut, ja he molemmat, Filippos ja hoviherra, astuivat veteen, ja Filippos kastoi hänet.
Kun he olivat nousseet vedestä, Herran Henki tempasi Filippoksen pois. Hoviherra ei enää nähnyt häntä mutta jatkoi iloisena matkaansa.
Apt 8:34-39 KR 1992
Ihmeellisesti Pyhä Henki Filipposta puhutteli
sanoilla joita ei ole Raamatussa
tilanteessa, jossa hitaat kärryt kuljettivat korkea-arvoista ulkomaalaista pyhiinvaeltajaa kohti Gazaa.
"Henki sanoi Filippokselle: "Mene lähemmäs ja pysyttele vaunujen vieressä"
askel kerrallaan! ei sen enempää
vaan Filippos kuuli, totteli, ja tallusti kärryjne vieressä
ja siitä alkoi Etiopian kristillinen kirkko!
eräs maailman vanhimmista.
Apt 8:29 KR 1992
huomaamme tässä, jos tahdomme, ettei Filippos julista etiopialaiselle eunukille syntejä anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.
Hän antaa kiinnostuneelle heprealaista Jesajan kääröä lukevalle raamattutunnin.
"Filippos rupesi puhumaan, aloitti tuosta kirjoitusten kohdasta ja julisti miehelle evankeliumia Jeesuksesta."
eiköhän siinä kasteesta puhuttu, sillä raamattutunnin jälkeen hoviherra sanoo "mikä estää kastamasta minua?"
Etiopialainen uudestisyntyi, näin voimme olettaa, sillä hän oli nyt iloinen.
mukana tilanteessa siis
Raamatun tutkiminen, ei vain lukeminen, mietiskely
evankeliumin julistaja, saarnaaja
opetus
sydämen halu Jeesuksen puoleen
kristillinen kaste
väkevä Pyhän Hengen ohjaus ja johdatus.
Hauskasti tämä opettaja häippäsee, ei ollut siinä enää - jäljelle jäi vain iloinen tummaihoinen ja Jumalan Sana ja rattaiden kolina roomalaisella tiellä.
saarnaajaa ei siinä enää tarvittu, nyt oli Jeesus itse ukkelin sydämessä, eikö niin!
saarnaajaa tarvittiin nyt muualla, Ashdodissa, josta hänet löydettiin.
miten lie nuo parikymmentä kilometriä liihottanut, sitä ei Apostolien teot kerro vaan jättää meidät salaisuuden äärelle, tuulen viemä!
tuosta omasta vajavaisesta todistuksestani toki puuttuu paljon, erityisesti tämä
olen rukousten lapsi
olen hyvin tietoinen siitä, että esirukoukset - etenkin oman äitini ja joidenkin isovanhempieni sekä kummieni - ovat olleet ratkaisevia siinä, että olen saanut myös armosta tulla Jeesuksen luo.
sanon tämän siksi, että sanotaan etteivät essut juuri rukoile.
kantsii rukoilla lasten, lastenlasten ja niiden edestä, jotka Herra sydämelle laskee
sillä Herra Jeesus kuulee heikoimmatkin huokaukset
emme itse edes aina muista, ennenkuin Hän lempeästi muistuttaa, että etkös sinä juuri tätä pyytänyt silloin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti