maanantai 26. huhtikuuta 2010

Olematon Oskari

Ihmisen Poika saapuu - taiteilijan näkemys

"Näytä meille Isä niin me tyydymme" sanoi Filippus Jeesukselle.

"Joka on nähnyt minut on nähnyt Isän" vastasi Jeesus.

(Joh 14:1-14)


No nyt kysymme, olemmeko me nähneet sitten Isän?

Sielumme silmin kyllä, sillä maalaavathan neljä evankeliumia Jeesuksesta sydämiimme hyvin samankaltaisen kuvan.

ja muistissamme on monia ikoneita ja maalauksia Jeesuksesta, Torinon kääriliinankin kasvot saattavat jonkun mielessä olla.


Ihmisen kasvot - Isän kasvot.

mutta se on mielikuva.



no nyt on tämmöstä kehotusta, opetusta, elä Kristuksessa, Kristus meissä, kirkkauden toivo, pukea Kristus ylleen.

anna Jeesuksen tulla sydämeesi hallitsemaan elämääsi.

ole kuuliainen Jeesuksen äänelle

älä paaduta itseäsi kun kuulet Herran äänen

tottele, Hän hoitaa asian siitä eteenpäin

mistä tiedän onko se Jeesuksen ääni vai omaa kuvitelmaani?

"kaikki mikä Hengestä kerskataan ohi Sanan on perkeleestä"

suhinaa, kohinaa

aalotpituudet heiluvat

kompassin neula heiluu

mikä ihmeen elävä Jeesus

näytä meille Ylösnoussut Herra Jeesus niin me tyydymme, emme muuta vaadi!


ja sitten tulee tyly vastaus

Hän on Olematon Oskari

täysin näkymätön, koskettamaton, todistamaton, tieteellisesti tavoittamaton

100% näkymätön

ei aivan hajuton tosin - tämä Olematon Oskari - sillä me olemme Hänen tuoksunsa, Kristuksen tuoksu toisille elämäksi toisille kuolemaksi

mutta täysin tyhjän päälle joudumme

ei ole mitään muuta kuin Jumalan Sana.

vain Sana.

eikä sekään ole ihan niin yksinkertainen, kuin miksi jotkut sen tekevät.

miten heittäytyä tyhjän päälle?

vähemmästäkin usko horjuu


eikös heittädytä vaan realisteiksi.

määritellään Pyhä Henki esikoislestadiolaisten yhteishengeksi, siksi joka on läsnä siellä seuroissa ja asuvainen saarnaajissa.

eletään tätä elämää ilman mitään persoonallisia henkiä.

olemattomia oskareita, näkymättömiä, tahtovia piruja, jotka palaavat ottamaan asuntonsa valtaansa seitsemän ison jätkän kanssa

Paavalia rusikoivia saatanan enkeleitä, joita ei kukaan näe

mikä lie mielisairas? roomalainen taikauskoinen ihminen?

Jeesus asuu hänen sydämessään, kattia kanssa - sama Eemeli hän on kuin ennenkin, lapsena kastettu

Olematon Oskari



teologit sanovat viisaasti - tai koska puhuvat latinaa se kuulostaa viisaalta

habet namque fides oculos suas

uskolla on omat silmänsä


Haamul kirjoitti tuolla viitaten Heprealaiskirjeen uskon sankareihin

siellä kirjoitetaan tästä syvällisesti

"Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä."

"Uskon avulla me ymmärrämme, että maailmat on luotu Jumalan sanalla: näkyvä on syntynyt näkymättömästä."

Hep 11:1,3 KR 1992


usko näkee Jeesuksen, joka on täysin näkymätön ja 100% ei siellä

uskon kautta ymmärrämme asioita, joita järki ei ymmärrä


totta kai alamme ratikka nelosessa etsiä, missä se Jeesus sitten on

saamme etsiä

Hän on täysin näkymätön, 100% ei nähtävissä

ja kuitenkin uskon kautta näemme, että siinähän Hän on antaen enkeleille tarkkoja ohjeita miten auttaa meitä, että saamme tehtyä sen, mitä Jumala käskee.

niin - samaten ne enkelit, pysyvät enimmäkseen näkymättömissä

sattuneista syistä

joskus heitä näen, joskus sinä, joskus he tulevat kylään aterialle emmekä tiedä että ovat enkeleitä

ihmettelemme vaan että olipa juhlahetki


jaa että et usko?

enkeleitä kylässä luonasi, ole vieraanvarainen

älä minua usko, minä olen erehtyvä ihminen, usko Jumalan Sanaa

"Älkää unohtako osoittaa vieraanvaraisuutta, sillä jotkut ovat yösijan antaessaan tulleet majoittaneeksi enkeleitä."
Hep 13:2 KR 1992



ja näin kertoo suuri Oskari Olematon itse:

"Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni.

Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti.

Tämä puolustaja on Totuuden Henki. Maailma ei voi Henkeä saada, sillä maailma ei näe eikä tunne häntä. Mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy luonanne ja on teissä.

En minä jätä teitä orvoiksi, vaan tulen luoksenne.

Vielä vähän aikaa, eikä maailma enää näe minua, mutta te näette, sillä minä elän ja tekin tulette elämään.

Sinä päivänä te ymmärrätte, että minä olen Isässäni ja että te olette minussa ja minä teissä.

Joka on ottanut vastaan minun käskyni ja noudattaa niitä, se rakastaa minua. Ja minun Isäni rakastaa sitä, joka rakastaa minua, ja häntä minäkin rakastan ja ilmaisen hänelle itseni."
Joh 14:15-21 KR 1992



rakas ihminen

älä tyydy mihinkään kristillisyyden muotoon, perinteeseen, oppiin, jossa jäät ilman henkilökohtaista suhdetta elävään Jeesukseen.

voi kuinka paljon enemmän usko antaakaan sinulle, kun Jeesus itse on läsnä sinussa ja kun sinä olet Hänessä.

millaista voittokulkua onkaan vaelluksesi, kun Jumala itse täyttää käskynsä sinussa Kristuksessa!

ilman mitään omaa ansiotasi tai kelvollisuuttasi, sinä wiheliäinen syntisäkki, epäuskon perusilmentymä, tomppeli ja hidas sydämeltä uskomaan kaikkea, mitä Israelin prophetat ovat kirjoittaneet.

mikä morsian

mikä sulhanen

maailman hölmöläisenä ja mielenvikaisenakin pitämä ihminen ja Olematon Oskari

erottamaton pari

ajassa ja iankaikkisuudessa!



"Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä."

uskon kautta sinä saat koko Jeesuksen omaksesi

uskon kautta sinä näet Oskari Olemattoman

ja kun sinä näet Jeesuksen

sinä olet nähnyt Isän Jumalan.

on siinä näkemistä uskon silmille, etten sanoisi...



Kirkasta, oi Kristus, meille
ristinuhri Golgatan,
josta meille langenneille
loistaa sydän Jumalan.
Uskon silmä kiinnitä
aina kohti ristiä.

Virsi 301:1


tämä täysin näkymätön Oskari Olematon ei suinkaan ole merkityksetön!

on kirjoitettu, että jos sinulla ei ole tätä Oskaria sydämessä, et ole uskossa lainkaan.

"Koetelkaat teitänne, jos te olette uskossa, kokekaat teitänne: eli ettekö te itsiänne tunne, että Jesus Kristus on teissä? ellei niin ole, että te kelvottomat olette."

2 Kor 13:5 Biblia 1776

tässä ei kuitenkaan kirjoiteta, koetelkaa toisia, ovatko he uskossa, onko Kristus heissä.

tämä on henkilökohtainen sydämen todistus, ja siitä kertoo suun tunnustus.

Jeesus elää - syömmessäin!

tästä kertoo riemukas hengellinen laulu


On Jeesus Kristus mulle
ain rakkain päällä maan.
Hän haudan hirmut voitti
ja elää ainiaan.
Kun ihmismielet vaihtuu,
mä ääntään seurailen
ja riemumielin Häntä vain palvelen.

Hän elää, Hän elää,
Oi Kristus elää tänään.
Hän tietä kanssain vaeltaa,
mua ohjaa, opettaa.

Hän elää, Hän elää,
Pelastus ihmeinen.
Sä kysyt, mistä tiedän sen:
Hän elää syömmessäin.


Oi riemulauluun puhkee
ja kiitä sieluni,
ja hallelujaa laula
ain Kuninkaallesi.
Hän etsivien apu
ja toivo ikuinen
on niille, jotka luokseen käy rukoilleen.

Hän elää! Hän elää!
Oi, Kristus elää tänään!
Hän tietä kanssain vaeltaa,
mua ohjaa, opettaa.
Hän elää, hän elää,
pelastus ihmeinen!
Sä kysyt: mistä tiedän sen?
Hän elää syömmessäin.



sä kysyt, mistä tiedän sen?

no - totta puhuen en tiedä eikä kukaan tiedä koko kristikunnassa

me uskomme, että Hän elää

miksi me uskomme

koska Jumalan Sanan olemme kuulleet ja se Sana on synnyttänyt meissä uskon, että Jeesus elää tänään

eikä tämä ole kuollutta uskoa

eikä tämä ole uskoa kuolleeseen mieheen

vaan elävää uskoa elävään Jeesukseen!

siksi se on niin riemullista, että Hän on luvannut sen uskon sekä alkaa että täyttää

pitää yllä

usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut!

miksi?

että saisit elää Jumalan yhteydessä nyt, aina ja iankaikkisesti.

että Jumala eläisi sinussa ja tekisi sinun vaelluksestasi jumalallisen.

ei enempää eikä vähempää

jumalallisen


niin

tämä maailman hyljeksimä, pilkkaama ja niin läpeensä epäilemä ja joskus ihailema Oskari Olematon

ei Hän aivan olematon oskari ole

sinun elämäsi ja kuolemasi näet riippuu Hänestä.

yksin Hänestä.

Virsi 99
Jeesus elää, Herrani!
Kuolemalta murtui valta.
Hän on vapahtajani
kuoleman ja synnin alta.
Jeesus auttaa, pelastaa,
siihen tahdon uskaltaa.

Jeesus elää, Herrani!
Hänessä on kaikki luotu,
minullekin iäksi
elämä ja armo suotu.
Minkä Herra vakuuttaa,
siihen tahdon uskaltaa.

Jeesus elää, Herrani!
Älä pelkää, syntisparka.
Hän on minun turvani,
häneen luottaa sydän arka.
Hänen luokseen tulla saa,
siihen tahdon uskaltaa.

Jeesus elää, Herrani!
Ota vastaan elämäni.
Sydän pese puhtaaksi,
päästä minut synneistäni.
Heikkoa hän vahvistaa,
siihen tahdon uskaltaa.

Jeesus elää! Minä saan
elää hänen omanansa.
Mikään ei voi milloinkaan
riistää hänen turvistansa.
Taivaaseen hän kuljettaa,
siihen tahdon uskaltaa.

Jeesus elää! Hänessä
kuolema on taivaan ovi.
Ei siis missään hädässä
epätoivoon jäädä sovi.
Rauhakseni Jeesus jää,
kuolleista hän herättää.

Christian Gellert 1757.
Suom. Julius Krohn 1880.
Virsikirjaan 1886.



juu - kato semmonen Oskari Olematon, joka vain uskon kautta nähdään

että jos uskot Häneen, sinusta tulee kuolematon

et ikinä kuole

uskotko sen?



Jeesus, silloin nähtävä ja kosketeltava lihaksi tullut Jumalan Sana, meidän näkymätön Oskarimme, kysyy Martalta juuri tätä samaa, kun rakas veljensä on kuolla kupsahtanut ja makaa elottomana haudassa.

Aika hurja kysysmys tilanteen huomioon ottaen:


Kuin Martta kuuli Jesuksen tulevan, juoksi hän häntä vastaa; mutta Maria istui kotona.

Niin Martta sanoi Jesukselle: Herra, jos sinä olisit täällä ollut, niin ei minun veljeni olisi kuollut.

Mutta minä tiedän vielä, että kaikki, mitä sinä anot Jumalalta, ne Jumala sinulle antaa.

Jesus sanoi hänelle: sinun veljes on nouseva ylös.

Martta sanoi hänelle: minä tiedän hänen nousevan ylösnousemisessa viimeisenä päivänä.

Sanoi Jesus hänelle: minä olen ylösnousemus ja elämä: joka uskoo minun päälleni, hän elää, ehkä hän olis kuollut.

Ja jokainen, joka elää ja uskoo minun päälleni, ei hänen pidä kuoleman ijankaikkisesti: uskotkos sen?


Joh 11:20-26 Biblia 1776


toki saatamme tuhahtaa, että helpompi Martan ja Marian oli uskoa kuin meidän, kun he saivat aivan näillä ajallisilla silmillään katsella Jeesusta.

njaah...

ei pidä paikkaansa

ehkä silloin oli jopa vaikeampi uskoa, mitä tämä sandaaleissaan pölyisillä teillä kulkeva oppimaton Galilean mies, puusepän poika, kuten luultiin, puhui lähes mielettömiä

kuka uskoo tänään Johanneksen 11 luvun olevan historiallisesti totta, käsi ylös..

kuka uskoo, että Jeesus elää

sellainen, jonka sydämeen Jeesus itse on tuon uskon antanut lahjaksi Jumalan tahdosta ja armonvalinnasta

ei kukaan sitä pelastavaa elävää uskoa itselleen ota eikä toiselle anna


Miksi kaikki eivät näe Häntä?

no sitten on vielä tämä yksi kysymys, joka toistuu

Miksi?

Miksi Hän on Oskari Olematon

miksi Hänen ruumiinsa on joukko varsin epätäydellisiä, erehtyviä, eksyviä, tempperamenttisia, syntisiä ja kovin keskenään riiteleviä ja jopa toisiaan tappavia ihmisiä

miksi Hän on näkyvästi läsnä kasteen vedessä, leivässä ja viinissä

mutta ei pidä joukkokokouksia Senaatin torilla portailta, kun väki ei mahtuisi Tuomiokirkkoon

kuollut mies puhuu ja leijailee välillä TV kameroiden ja Iltapäivälehtien iloksi Unioninkadun puolellakin.

miksi Hän ei tee Neitsyt Marioita, kuten roomalainen kirkko niin hartaasti näitä näkyjä ja ilmestyksiä toivoo ja uskoo?



Jeesuksen seurassa olleet ihmiset kysyivät sitä Häneltä lihansa päivinä ja Johanneksen evankeliumissa meille annetaan vastaus.

aika erikoinen ja odottamaton vastaus

pistää miettimään


Sanoi hänelle Juudas: (ei se Iskariot) Herra, kuinka se tulee, ettäs tahdot meille itses ilmoittaa, ja et maailmalle?

Jesus vastasi ja sanoi hänelle: joka minua rakastaa, se pitää minun sanani; ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä, ja asumme hänen tykönänsä.

Joka ei minua rakasta, ei se minun sanojani kätke: ja se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän joka minun lähetti.


Joh 13:22-24 Biblia 1776



Rakkaussuhde

Jeesus ei lentele Senaatintorilta Unioninkadulle maailman iloksi.

Hän ei mielistele, houkuttele makeisilla, pikemmin kätkeytyy Olemattomaksi Oskariksi.

ilmoittaa itsensä valituille

jotka rakastavat Häntä


ja Jeesus sanoo vakavasti

nämä Sanat eivät ole minun sanojani vaan Isän.

niiden kanssa ei ole leikkiminen Iltalehden otsikoissa ja tämän maailman uutisissa.

ja paljon muuta tuohon vastaukseen Juudakselle (ei se Iskariot) sisältyy.

no ei tämä Oskari Olematon asia tähänkään pääty.

sillä kerran kaikkien silmät saavat Hänet nähdä.

Silloin jos joku teille sanois: katso, tässä on Kristus taikka siellä! älkäät uskoko.

Sillä väärät Kristukset ja väärät prophetat nousevat, ja tekevät suuria ihmeitä ja merkkejä: niin että myös, jos taitais tapahtua, valitutkin eksytettäisiin.

Katso, minä olen teille sen ennen sanonut.

Jos he siis teille sanovat: katso, hän on korvessa! niin älkäät menkö ulos; katso, hän on kammiossa! älkäät uskoko.

Sillä niinkuin pitkäisen tuli leimahtaa idästä ja näkyy hamaan länteen, niin on myös Ihmisen Pojan tulemus.

Sillä kussa raato on, siihen kotkat kokoontuvat.

Matt 24:23-28 Biblia 1776

1 kommentti: