Jesus (15)

viidenneksitoista

kuten nyt Kristuksella on esikoisuus, sen kunnia ja arvo, niin hän jakaa sitä kaikille kristityillensä, että hekin kaikki olisivat uskon kautta hänen kanssansa kuninkaita ja pappeja, niinkuin pyhä Pietari, 1 Piet. 2: 9, sanoo: "te olette kuninkaallinen pappeus ja papillinen kuningaskunta".

Ja sen laita on tämä:

kristitty korotetaan uskon kautta kaikkein kappalten yli niin, että hän tulee hengellisesti kaikkein herraksi;

sillä ei mikään taida vahingoittaa häntä autuuden suhteen;

niin kaikkein täytyy alistua hänen allensa ja edistää häntä autuuteen, niinkuin pyhä Paavali, Room. 8: 28, sanoo: "niille, jotka Jumalaa rakastavat, kääntyvät kaikki kappaleet ynnä parhaaksi, niille, jotka aivoituksen jälkeen ovat kutsutut," olkoon elämä, kuolema, synti, hurskaus, hyvä taikka paha, taikka mikä muu hyvänsä.

Niin myös 1 Kor. 3: 22, "olkoon elämä, olkoon kuolema, nykyiset taikka tulevaiset, kaikki ovat teidän."

Me tiedämme, että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa* ja jotka hän on suunnitelmansa mukaisesti kutsunut omikseen.

Ne, jotka hän edeltäkäsin on valinnut, hän on myös edeltä määrännyt oman Poikansa kaltaisiksi, niin että hänen Poikansa olisi esikoinen suuressa veljesjoukossa.

Ne, jotka Jumala on edeltä määrännyt, hän on myös kutsunut; ne, jotka hän on kutsunut, hän on myös tehnyt vanhurskaiksi; niille, jotka hän on tehnyt vanhurskaiksi, hän on myös lahjoittanut kirkkautensa.

Room 8:28-30 KR 1992




Emme ole kuitenkaan ruumiillisesti saaneet kaikkia kappaleita niin valtaamme, että omistaisimme ne tahi käyttäisimme niitä, niinkuin ihmiset maan päällä;

sillä meidän täytyy ruumiillisesti kuolla, eikä kukaan saata paeta kuolemaa;

samaten täytyy meidän olla monen muunkin asian alainen, niinkuin näemme Kristuksessa ja hänen pyhissään;

sillä tämä on hengellinen hallitus, joka hallitsee ruumiillisessa sorrossa, se on, minä taidan käyttää kaikkia kappaleita parannukseksi sielulleni, niin että kuolemankin ja kärsimisten täytyy palvella minua ja edistää autuuttani.

Tämähän on varsin korkea, kunniallinen arvo ja oikea kaikkivaltias herruus, hengellinen kuningaskunta, jossa jokaisen kappaleen, olkoon hyvä tai paha, täytyy palvella minua hyväkseni, jos uskon, enkä kuitenkaan tarvitse niitä; vaan minun uskoni on riittävä minulle.

Katso, kuinka kallis on kristityn vapaus ja valta.

Martti Luther
Kristityn Wapaus
Kohta 15



Tapansa mukaan Anna-Liisa on lähtenyt rukoushuoneelle seuroihin. Ihan vaan itsekseen, nyt kun äitikin on kuollut. Isä lähti jo nuorena. Äidin kanssa oli mukava kulkea, kun monet hänet tunsivatkin ja tervehtivät ja saatiin yhdessä istua sanan kuulossa.

Hän istahtaa sinne hieman peremmälle ja sivummalle, kun ei moniakaan näistä seuroihin tulleista tunne eikä osaa oikein ihmisiin yhteyttä pitää, hiljaisen oloinen ja ujo kun on.

Elämä on mennyt hiljakseen siellä koululla siivoojana ja kyllähän se äidin kuolema vähän helpotti olemista - kalliita ne lääkkeet ja monasti piti yölläkin väsyneenä nousta vanhusta hoitamaan. Saattoi kaatua ja hauraat luut joskus murtuivat, aiheuttaen kipua.

Nyt vähän puhuvat, että ehkä tämä koulu lakkautetaan ja jos niin käyn sitten Anna-Liisan täytyy vielä koettaa etsiä jostain paikka kun ei työeläkkeelle vielä pääse eikä sairaseläkkeelle anneta mennä selkäkivuista huolimatta.

Täällä seuroissa on hyvä olla ja monet kauniit muistot tulevat lapsuudesta ja nuoruudestakin mieleen. Olihan sitä joku ihastuskin, vaan yksin Anna-Liisa lopulta jäi elämäänsä elämään isän ja äidin kotona.



Veisuu, Jumalan sanan lukeminen ja saarnojen kuunteleminen olivat Anna-Liisalle sellaista hyvää ja levollista aikaa.

Vaikka aika useinhan se sana sattui kohdalle, paljasti monenlaista sieltä sydämestä ja nuhteita tuli aivan aiheesta, sen Anna-Liisa hyvin tiesi.

No ei hänellä ollut varaa kyllä koreilla, juhlamekkonsa oli sama mutta aina siisti ja se yksinkertainen huivikin ruskeilla hiuksillaan oli harmaudestaan huolimatta siisti.

Usein hän oli myös saanut todistuksen että synnit on anteeksi ja kuinka iloiseksi ja kiitolliseksi se Anna-Liisan tekikään. Ihan itselle saada tämä todistus, vaikka oli niin mitätön ja harmaa, että saarnaajat häntä tuskin siellä jonossa huomasivat.

Tänä iltana oli joku toinen saarnamies vuorossa, jota Anna-Liisa ei muistanut ennen kuuleensa. Paikallinen saarnaaja oli tuttu ja myös hyvä ystävä, oli usein käynyt äitiäkin tapaamassa, kun ei äiti jaksanut lähteä enää itse liikkeelle.



Veisattiin virttä hieman haparoiden, kun tänä iltana se vahvaääninen "lukkari" ei ollut paikalla eikä tuo saarnaaja näyttänyt kovin veisuuääntä itsestään saavan.

Sydämestään Anna-Liisa veisasi mukana

Kirkasta, oi Kristus, meille
ristinuhri Golgatan,
josta meille langenneille
loistaa sydän Jumalan.
Uskon silmä kiinnitä
aina kohti ristiä.

Niinpä uskon silmä kantaa
yli matkan myrskyisen.
Katsellessa rauhan rantaa
kaipuu täyttää sydämen.
Saavu kohta, määränpää,
silloin tyyntyy myrskysää.


niin kauniilta veisuu kuulosti salissa ja olisihan hän vaikka koko virrenkin siinä veisannut.

Sitten saarnaaja avasi Raamatun ja luki sieltä Roomalaiskirjeen 8 luvusta ja piti lyhyen alkurukouksen.



Ei ollut kovin hyvä miehellä julistajan ääni, mutta selkeää oli puheensa ja keskittyi tähän illan saarnatekstiin.

Vaan nytpä tapahtui jotain erikoista, jota ei ollut Anna-Liisalle koskaan ennen tapahtunut.

Sieltä salin etusuunnalta kulki kaksi miestä häntä kohti ja toinen kantoi jotain esinettä käsissään.

Anna-Liisan mielestä oli hieman outoa, että miehet kävelivät saarnan aikana ja tuntuivat olevan tulossa aivan kuin häntä kohti.

Outoa jotenkin kulkunsa oli ja melkein kuin muut salissa olijat eivät olisi heitä nähneet. Eivät ainakaan lainkaan olleet heitä huomaavinaan.

Kirjoittanut: MarttiF

Saarnaaja ei pidä mitään lyhyttä alkurukousta.
Sen on jo pitänyt vieressä istuva toinen saarnaaja.
Sen päälle lauletaan virsi.
Sen jälkeen sama saarnaaja jatkaa lukemalla rovastin saarnan postillasta.
Sitten lauletaan virsi.
Sitten alkaa saarna. Siihen kuuluvan tekstin lukee se toinen saarnaaja, joka on alussa pitänyt rukouksen ja lukenut rovastin saarnan.

Kirjoittanut: MikkoL

Todellakin, tämän hiljaisen yksinäisen hiirulaisen luo nämä kaksi miestä olivat tulossa ja seisahtuivat hänen vierelleen.

Anna-Liisa tietenkin hieman säpsähti, kun huomasi että Jeesushan se siinä seisoi, toinen miehistä.

Toista ei tuntenut, mutta ystävällinen ja jotenkin samalla ankara oli katseensa. Hän kantoi sylissään kirkasta peiliä, jota reunusti tumma puinen raami.

Jeesus nyökkäsi tuolle miehelle hieman, ja tämä nosti peilin siten, että Anna-Liisa näki siinä itsensä.



Mutta oliko tuo hänen peilikuvansa?

Ihmeessään Anna-Liisa katseli. Olihan se kyllä hänen nykerönenänsä ja omat siniset silmänsä ja tuttu oli huivikin.

Miten hänen silmänsä loistivat noin jalosti ja kauniisti, aivan kuin Kuningatar katsoisi häntä peilistä sädehtivä kruunu otsallan.

Kuinka kirkkaina hänen jo iän viivoittamat kasvonsa loistivat peilikuvassa. Miten jalolta näytti otsansa, leukansa jotenkin ylevältä, aateliselta.

Eihän hän koskaan ollut tuommoista peilikuvaa nähnyt. Aivan ihmeellisesti siellä hänen takanaan rukoushuoneenkin olemus kävi niin majesteettiseksi.

"Minäkö tuo olen?" Anna-Liisa kysyi hämmentyneenä.

Jeesus nyökkäsi vakaasti ja hiljaa ja Anna-Liisa tajusi, että Hän on tosissaan.



Kun Jeesus ojensi hänelle kätensä, Anna-Liisa ojensi Hänelle oman kätensä. Jotenkin sellainen turvallinen ja kiitollinen olo täytti hänen mielensä.

Samalla peilikuva alkoi muuttua ja pian hän tunnisti taas itsensä, nuutuneen oloisen yksinäisen vanhemman naisihmisen.

Peili ja miehet katosivat hänen näkyvistään, ja Anna-Liisa aivankuin heräsi unesta.

Saarnaajan hieman naukuva ääni kuului salin edestä...

"Ne, jotka Jumala on edeltä määrännyt, hän on myös kutsunut;

ne, jotka hän on kutsunut, hän on myös tehnyt vanhurskaiksi;

niille, jotka hän on tehnyt vanhurskaiksi, hän on myös lahjoittanut kirkkautensa."


kotimatkallakin Anna-Liisa vielä muisteli sitä kirkkautta, kauneutta, kuninkaallista uljautta.

"olenko se minä, tällainenko minä olen Jumalan silmissä?"

hän ihmetteli, että olipa se erikoinen saarnamies.

siinä kulkiessa Jeesus asteli Anna-Liisan vieressä vielä hetken, piti häntä kädestä ja sanoi.

"Sinä olet minun rakas sisareni, minä olen sinun vanhin veljesi."

Siinä sitten kotiin tullessa Anna-Liisa ei oikein tiennyt miksi silmään tuli kyynel, toinenkin.

ihan ilosta.

"olipa hyvät seurat tänäiltana" hän myhäili.




viidenneksitoista

kuten nyt Kristuksella on esikoisuus, sen kunnia ja arvo, niin hän jakaa sitä kaikille kristityillensä, että hekin kaikki olisivat uskon kautta hänen kanssansa kuninkaita ja pappeja, niinkuin pyhä Pietari, 1 Piet. 2: 9, sanoo: "te olette kuninkaallinen pappeus ja papillinen kuningaskunta".

Ja sen laita on tämä:

kristitty korotetaan uskon kautta kaikkein kappalten yli niin, että hän tulee hengellisesti kaikkein herraksi;

sillä ei mikään taida vahingoittaa häntä autuuden suhteen;

niin kaikkein täytyy alistua hänen allensa ja edistää häntä autuuteen, niinkuin pyhä Paavali, Room. 8: 28, sanoo: "niille, jotka Jumalaa rakastavat, kääntyvät kaikki kappaleet ynnä parhaaksi, niille, jotka aivoituksen jälkeen ovat kutsutut," olkoon elämä, kuolema, synti, hurskaus, hyvä taikka paha, taikka mikä muu hyvänsä.

Niin myös 1 Kor. 3: 22, "olkoon elämä, olkoon kuolema, nykyiset taikka tulevaiset, kaikki ovat teidän."



Veisataas näiden seurojen jälkeen koko virsi, ei siinä oo kuin kuus säkeistöä:



Kirkasta, oi Kristus, meille
ristinuhri Golgatan,
josta meille langenneille
loistaa sydän Jumalan.
Uskon silmä kiinnitä
aina kohti ristiä.

Synkeys nyt hajoaapi,
yöstä päivä valkenee.
Kun näin Jeesus voiton saapi,
taivas meille aukenee.
Herra Jeesus verellään
rauhan tuotti ristillään.

Eksynyttä lammastansa
hän on aina säälinyt,
tuonut laumaan armossansa,
siinä sitä kärsinyt.
Uskon, että käydä saan
kasvojansa katsomaan.

Ei siis alla kiusausten
epäillä nyt tarvitse,
eikä tiellä huokausten
epätoivo vallitse,
kun on täysi sovitus,
sielun turva, pelastus.

Niinpä uskon silmä kantaa
yli matkan myrskyisen.
Katsellessa rauhan rantaa
kaipuu täyttää sydämen.
Saavu kohta, määränpää,
silloin tyyntyy myrskysää.

Jeesus, sinun alkamasi
usko on ja kilvoitus.
Myös on sinun hallussasi
matkan päässä vapahdus.
Silloin minut uupuneen
noudat kotiin taivaaseen.


Virsi 301
Gustaf Skinnari 1893.
Uud. Wäinö Havas virsikirjaan 1938.



Katso, kuinka kallis on kristityn vapaus ja valta!

ML

älkäämme siis olko kenenkään orjia!

olkaamme siis kaikkein orjia ja kaikille alamiaisia!