Tri Mark D. Tranvik toimii opettajana luterilaisessa Augsburg Collegessa Minneapoliksessa, Yhdysvalloissa.
Hän on väitellyt tohtoriksi Martti Lutherin kastenäkemyksestä keskiajan kirkollisen tilanteen näkökulmasta.
Tästä näkökulmasta aukeaa mielenkiintoisia ja tuoreita asioita, ja saamme näin yhdessä tutustua Lutheriin entistä syvällisemmin.
Käännän tähän otteita hänen tutkielmastaan, joka on julkaistu Luther tutkimuksen aikakauskirjassa Lutheran Quarterly Volume XIII (1999) sivuilla 75-90.
Martti Luther kehuu kasteen lahjaa Isossa Katekismuksessa tuskin pystyen pidättelemään iloaan.
Hän pysäytti kasteen asteittaisen liukumisen hämäryyteen keskiajalla ja palautti sen uudelleen sellaiseen elinvoimaan, jota kasteelle tuskin oli annettu sitten kirkon varhaisten aikojen.
Kyseessä ei ollut enää pelkkä syntyneen lapsen sakramentti. Luther näki kasteen merkityksen ulottuvan paljon kauemmas kuin vain joku hetkellinen uskonnollinen meno kastealtaan äärellä. Kaste läpäisee kaiken kristityn elämässä ja sen tähden on merkittävä elementti Lutherin teologiassa.
Viittauksia kasteeseen ei löydy vain helposti arvattavista paikoista, kuten katekismuksesta tai opillisista tutkielmista, vaan myös yllättävissä paikoissa, kuten Genesis luennoissa.
On usein pantu merkille, kuinka Luther itse turvautui kasteeseen kokemiensa monien ankarien hengellisten hyökkäysten keskellä (Anfectungen).
Kaksi asiaa muokkaavat Lutherin teologiaa kasteesta.
Toisaalta hänellä on tarve sovittaa kasteopetus uskonpuhdistuksen keskeiseen aiheeseen, vanhurskauttamisooppiin. Käsitettyään evankeliumin Luther näki kaikki asiat vain yhden linssin läpi - vanhurskauttaminen yksin uskosta. Kirkon rakenne ja oppi rakennettiin uudelleen ainoastaan sitä silmällä pitäen että eskatologisen sanoma Kristuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta julistetaan selkeästi.
Luther tahtoi uudistaa käsityksen kasteen sakramentin merkityksestä siten, että se merkitsee hänen sanojensa mukaan "täydellistä ja kokonaista pelastusta"
Toinen tekijä Lutherin kasteopetuksen ymmärtämisessä on hänen oma elinympäristönsä.
Yksikään kirjoittaja ei ole vapaa oman aikansa instituutioista ja ajattelun virtauksista. Siksi on pidettävä silmällä myös Lutherin oman ajan historiaa. Vaikka hänen opetuksensa ei muutu sisällöllisesti siinä on vivahteita ja painotuksia jotka riippuvat tilanteista.
Luther ja Keskiaika
Varhaiseen kirkkoon verrattuna Lutherin ajalla kasteen merkitys oli haalistunut. Kirkkoisät olivat nähneet kasteen valona, joka valaisi kristityn vaeltajan koko elämää, Lutherin ajan kirkossa kaste oli vain yksi hetkeen liittyvä - toki sinänsä kyllä tärkeä - sakramentti muiden joukossa, jota tärkeämpinä pidettiin rippiä ja ehtoollista.
Tähän oli kaksi syytä;
Ensinnäkin, käsitys ex opere operato oli tekemässä kasteesta pelkkää kuivaa rituaalia.
Periaatteessa tämä latinalainen ilmaisu merkitsi sitä, että kaste antaa armon yksinkertaisesti tehtynä tekona ilman, että sielu siihen mitenkään itse osallistuu.
Kunhan kastettava ei ollut armon estävässä tilassa, esimerkiksi kuoleman synnin tekijä, sakramentti toi armon.
Ymmärrämme tältä taustalta, että Lutherin mukaan skolastikot olivat "pienentäneet kasteen niin mitättömäksi, että se oli aivan hyödytön".
Toiseksi, keskiajan kirkon opetuksessa oli taipumusta nähdä kaste vain elämän alun sakramenttina, jossa pestiin pois perisynti.
Kasteen merkitys kristityn vaellukselle korvattiin paljolti ripin sakramentilla. Kun ihminen oli kasvanut vastuulliseen ikään ja saanut järkeä iän myötä, hän alkoi kilvoitella tekosyntien ja moraalisten heikkouksien kanssa sitä varten rakennetun parannuksen ja ripin järjestelmän mukaan.
Lutherin käsityksen mukaan Keskiajan kirkon käsitys kasteen sakramentista ja ex opere operato ajatus olivat vieneet lähes kokonaan kasteen armon voiman, koska se käytännössä poisti kokonaan uskon merkityksen.
Kasteen merkitys kyllä tunnustettiin, mutta se nähtiin mekaanisella tavalla ja lain täyttämisenä (nomism).
Luther havaitsi, että uskon puuttuessa sen jättämän tyhjiön täyttää laki
"Jos sakramentti antaa minulle armon, koska otan sen vastaan, silloin tietenkin saan sen lain teoista enkä uskosta.
En silloin saa sakramentin lupausta vaan ainoastaan ulkonaisen merkin, jonka Jumala on määrännyt"
Kirjoittanut: MarttiF
Kun Luther huomaa kuolevansa, hän toteaa ystävilleen, että ilmeisesti hän kuolee "täällä Eislebenissä, jossa olen syntynyt ja tullut kastetuksi"¨.
Luther todella ulottaa kasteen vaikutuksen uskolla omistettuna loppuun saakka.
Muutenkin hänen kuolemansa on aika koruton ja väkevä osoitus Sanan kristillisyydestä. Hän toistaa itselleen lausetta:
"In manum tuas commendo spiritum meum, redimisti me, Domine Deus veritatis" Sinun käsiisi minä annan henkeni, sinä olet minut lunastanut, sinä uskollinen Herra Jumala.
Kirjoittanut: MikkoL
Keskiajan kirkon sakramentalismia vastaan Luther korostaa siis uskon merkitystä.
"Ei kaste tee ketään vanhurskaaksi eikä hyödytä mitään, vaan usko siihen lupauksen sanaan, joka kasteeseen liittyy. Tämä usko vanhurskauttaa ja täyttää sen, mitä kaste merkitsee"
Merkki on itsessään tyhjä. Vedessä ei ole mitään taikavoimaa. Ellei usko ole läsnä (jota ei käsitetä vain älyllisenä tietämisenä, vaan luottavaisena uskon suhteena elävään Jumalaan), sakramentti on vain turhuuksien turhuus ja Hengen kiusaamista.
Usko on avainasemassa kasteessa, mutta Luther ei hetkeäkään kuvittele, että usko tekisi sakramentin.
Kastetilanteessa läsnäolevat eivät kokoa uskonsa muruja ja tarjoa niitä uhrina Jumalalle, joka puolestaan tekee kasteesta toimivan.
Tällainen näkemys (uskosta) vääristää perusteellisesti näkemyksen siitä, miten Luther ymmärtää Jumalan lupaukset toimivat, ja yhtä lakihenkinen kuin skolastikkojen näkemys.
Päinvastoin. Lutherin käsitys sakramentista rakentuu hänen dynaamisen ymmärrykseensä Jumalan Sanasta lupauksena.
Keskiajan perinteisen käsityksen mukaan Sana keskitti, siirsi, armon voiman sakramentin aineeseen.
Lutherille Jumalan Sana ei kohdistu aineeseen vaan sakramentin vastaanottajaan.
Tämä Sana ei ole jokin kuollut kirjain, vaan voimakas, aktiivinen ja luova, joka synnyttää uskon sydämessä.
Jumala, joka on Sanallaan luonut maailman, kykenee myös luomaan uskon niissä, jotka saavat sakramentin.
Luther yhdistää luovan ja sakramentillisen Sanan vuoden 1537 saarnassaan:
"Kuinka luominen tapahtuu? Sanoilla "Tulkoon se olemaan". Näillä sanoilla kaikki on luotu ja synnytetty. Jopa ihmiskunta on luotu näillä sanoilla.
Mutta jos sinä tai minä sanoisimme nuo sanat, ei mitään tapahtuisi. Mutta kun Jumala sanoo sanan "tulkoon" niin maailma on täynnä ihmisiä, lapsia, eläimiä...
Voit siis päätellä, että jos Jumala kykenee luomaan taivaat ja maan sanalla ja täyttämään ne elämällä, kaiken mitä silmillämme näe, eikö sitten ole mahdollista ottaa vettä ja sanoa "minä kastan ...." ja näin sekä ruumis että sielu tulla pestyksi kaikesta synnistä"
Jos kasteen Sana ymmärretään vain ihmisen sanaksi, se ei saa mitään aikaiseksi.
Mutta koska Jumala itse puhuu ihmisen kautta, sama Jumala joka on puhuen luonut taivaan ja maan, Sana saavuttaa tavoitteensa, nimittäin pesee pois synnin ruumiista ja sielusta.
Sana edeltää aina uskoa.
Lupaus herättää ja vahvistaa uskon.
Sakramentti on "riippuvainen" uskosta ainoastaan siinä mielessä, ettei lupaus vaikuta ilman uskoa.
Lupauksen ja uskon kohtaaminen tekee sakramentista todella vaikuttavan.
Tapa, jolla Luther korostaa uskoa, erottaa hänen kastekäsityksensä keskiajalla vallinneesta käsityksestä.
Usko ei ole mikään itsenäinen, autonominen, asia ihmisessä, vaan se on luottamus, jonka on synnyttänyt Jumalan lupausten kuuleminen.
Ei siis ole lainkaan sattumaa, että ratkaisevassa hyökkäyksessään keskiajan sakrementalismia vastaan "Kirkon Babylonian vankeudesta", Luther korostaa lupausta kasteen ymmärtämisessä:
"Kasteessa on ensimmäiseksi ymmärrettävä jumalallinen lupaus... tämä lupaus on asetettava etusijalle, ennen kaikkea töiden loistoa, valoja, sääntökuntia tai mitä ihminen on siihen tuonut, sillä pelastuksemme riippuu Jumalan lupauksesta."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti