Pelastettu palvelemaan

Taivaan Isä parka!

Tänään on luterilaisen kirkon jumalanpalveluksissa rukoiltu Häntä liturgin johdolla näin:


Rukoilemme

Herra, meidän Jumalamme.

Sinä herätit Poikasi kuolleista
ja annoit monen todistajan julistaa
hänen ylösnousemistaan.

Auta meitä ottamaan uskossa vastaan
heidän todistuksensa.

Avaa silmämme näkemään,
kuinka Vapahtaja vieläkin tulee luoksemme
sanassa ja sakramenteissa
ja julistaa rauhansa.

Karkota epäilyksemme
ja vahvista uskomme,
niin että tunnustamme hänet Herraksemme
ja Jumalaksemme.

Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen,
meidän Herramme tähden.

Aamen



ensin tunnustamme, mitä Sinä olet tehnyt hyväksemme.

ei ihan vähän.

Sinä herätit ainoan Poikasi - jonka täytyi kuolla, että voisimme tulla Sinun lapsiksesi. Vähempi ei riittänyt Sinulle.

Sinä annoit monen todistajan julistaa hänen ylösnousemistaan. Tämä julistus on pelastava evankeliumin Sana, joka on meillekin tarjottu Sinun armostasi.


Mutta sitten alkaa sataa meidän komentojamme Sinulle!


Auta meitä!

Avaa silmämme!

Karkota epäilyksemme!

Vahvista uskomme!

Kuule meitä!

Aamen



tästä olen nettiruukussa monasti moittinut esikoislestadiolaisia kristittyjä.

uskosta on joillekin tullut aivan äärimmäisen itsekkyyden ilmenemismuoto.

kaikki tämä on sitä varten, että minä saisin pelastua,
minä saisin omantunnon rauhan,
minä saisin oikean uskon,
minä saisin muiden kristittyjen hyväksynnän,
minä saisin ...

minä...

minä...

eikä tää sinulle kuulu, senkin epäuskoinen koreileva maailmallinen ihminen, joka et kuulu tähän kristillisyyteen!

et edes meidän taivaaseemme pääse sitä pilaamaan, et varmasti!


seuratilanteista tulee tällaista hengellistä fysioterapiaa sinua varten, että sinulla olisi asiat hyvin ja kaikki mukavasti myös näissä taivasasioissa.

toisinaan ei vain hengellistä kipeiden lihasteni hierontaa vaan ihan hengellistä huvittelua ja jonkinlaisen sielullisen kliimaksin tavoittelua.


mutta tämän sunnuntain kirkkorukouksessa on sama näkökulma.

olemme saamapuolella, miehiä ja naisia, ja esitämme listan hyviä asioita Taivaan Isälle hoidettavaksi

meitä varten!



mutta näinhän Jeesuskin opetti rukoilemaan "Isä meidän", anna meille, anna meille?

no kun ei.



kysymys on pohjimmiltaan siinä, miksi meidät on pelastettu.

miksi sinun syntisi on annettu anteeksi Jeesuksen verisen sovitusuhrin tähden?

miksi Sana ja sakramentit luovat sinussa pelastavan uskon?

mitä varten koko hommeli on olemassa, luterilaiset kirkot Suomessa, esikoisten rukoushuoneet

meidän palveluyhteiskuntamme veroineen ja lakeineen on todella tehnyt meistä saamamiehiä ja -naisia

odotamme palveluita koululta, yhteiskunnalta, kirkolta

osaamme hoitaa asiamme niin, että mukavasti menee ... ainakin noin suurinpiirtein

meillä on ajallinen vakuutuslaitos, on KELA ja on sairasakuutus ja autovakuutus.

meillä on taivaallinen vakuutus, taivaan kansalaisuus ja onpa vielä Esikoislestadiolaiset ry jäsenkirjakin.


Toisenlaisen asenteen antaa meille tämän sunnuntain virsien joukossa rukoushuoneessa oleva virsi

Virsi 449
Monin kielin keskeltämme
nousee kiitos Kristuksen.
Yhteen Herraan uskallamme,
määränpää on yhteinen.
Luokoon keskellemme hän
ykseyden näkyvän.

Herra, kaikki mitä teemme,
kirkastakoon sinua,
että Isän rakkautta
saisi maistaa maailma.
Anna loistaa meissäkin
Isän kuvan kirkkaammin.

Uudeksi luo kaikki, Herra,
kylvä toivo pelkääviin.
Saimme näyn ja kutsumuksen
Ylösnousseen askeliin.
Todistamme palvellen
seuraajina Kristuksen.

Fred Kaan 1972.
Suom. Anna-Maija Raittila 1984.
Virsikirjaan 1986.


no onhan tässäkin Jumalalle vino pino käskyjä

eikä ihan pieniä


mutta tämä on lähempänä Jeesuksen opettamaa "Isä meidän" rukousta eikä tuota edellä olevaa "Isä parka" rukousta...

koska katse ei ole meissä itsessämme, heikon uskomme vahvistamisessa, taivaspaikkamme varmistamisessa.

toki kaikki tuo on MEILLE tärkeää.

varmaan Herralekin, joka meitä on niin rakastanut ja rakastaa.

mutta Hänellä on oma agendansa.

tässä virressä katse on siinä, mitä HÄN tahtoo meistä.

nyt kun uskossa kokonaan kuulumme Hänelle, olemme Hänen omaisuuskanaansa, Suuren Esikoisen laumaa.

mitä Herra tahtoo MEISTÄ


Käännän tuon virren runon arkikielelle, niin paremmin huomaamme tämän näkökulman vaihtumisen.


Keskeltämme nousee monilla eri kielillä kiitos Sinulle

Me uskallamme Sinuun ja kuljemme elämässämme kohti samaa määränpäätä

Luo Sinä keskellemme suorastaan näkyvä keskinäinen ykseys

Herra Jeesus, kirkastakoon kaikki mitä me teemme Sinua

Anna tämän maailman maistaa meidän kauttamme Isän rakkautta

Anna Isän kuvan loistaa meissäkin yhä kirkkaammin.

Herra, luo kaikki uudeksi

Kylvä pelkääviin toivo

Sinä annoit meille näyn elämään ja kutsumuksen seurata Sinun askelissai.

Me todistamme Sinusta siten, että olemme Sinun palvelijoitasi, käskyläisiäsi


Isä meidän, joka olet taivaissa!


Pyhitetty olkoon sinun nimesi.


Tulkoon sinun valtakuntasi.


Tapahtukoon sinun tahtosi,
myös maan päällä
niin kuin taivaassa.


Anna meille tänä päivänä
jokapäiväinen leipämme.

Ja anna meille velkamme anteeksi,
niin kuin mekin annamme anteeksi
niille, jotka ovat meille velassa.


Äläkä anna meidän joutua kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta.

Sillä sinun on valtakunta, voima ja kunnia iankaikkisesti

Aamen


eikö olekin ihmeellinen tämä Jeesuksen opettama yksinkertainen rukous.

kaikesta ihanuudestaan huolimatta

jollain tapaa se ei lihaa säästä!

ei edusta itsekästä hengellisyyttä


joka on ihimisen itsekkyyden kamalin muoto

jonka hedelmät eivät vain haise pahalta vaan lemuavat kuin kuollut raato

"anna anna anna anna anna MINULLE"

ja sitten elän omaa elämääni kuten minua miellyttää

ei minua sido eikä vyötä kukaan

eikä minua koske Herran lähetyskäsky

minäkö Herran palvelija?

ei... minä käsken Häntä ja Hän tottelee minua!



kukas tämmösen "tekojen kristillisyyden" virren on väsännyt??

Markku Kilpiö kertoo virsikirjamme taustatiedoissa näin:

Fred Kaan syntyi Hollannin Haarlemissa vuonna 1929 perheeseen, joka natsimiehityksen aikana piilotteli kaksi vuotta juutalaista naista ja antoi turvapaikan paenneelle poliittiselle vangille.

Fred muutti 23-vuotiaana Englantiin, opiskeli siellä mm. sosiologiaa ja sielunhoitoa ja vihittiin papiksi 1955.

Toimittuaan ensin pappina kongregationalistiseurakunnissa Englannissa hän siirtyi Geneveen ekumeeniseen keskukseen mm. Reformoidun kirkon maailmanliiton palvelukseen, josta hän palasi vuonna 1978 Englantiin.

Vuosina 1993-97 Kaan toimi Kirkkojen ihmisoikeusfoorumin sihteerinä.


Palvellessaan pappina Englannissa hän koki vaikeaksi löytää virsiä käytössä olleesta virsikirjasta.

Niinpä hän alkoi runoilla itse virsiä seurakunnalleen.

Syntyi kokoelma Pilgrim Praise (1968, musiikkilaitos 1971).

Äidinkielenään hollantia puhuva Kaan runoili englanniksi.


Fred Kaanin näkemys kirkon yhteiskunnallisesta ja sosiaalisesta vastuusta ja tehtävästä löysi 1960-luvulla vastakaikua.

Hänen teksteissään yhdistyvät kirkon usko ja maailman monikasvoinen hätä, mutta samalla hän avaa toivon näkökulmia.

Fred Kaanin virren alkuperäinen otsikko oli Jotta ykseys olisi näkyvä (ks. 1. säk.).

Virsi keskittyykin kristittyjen yhteyden perusteisiin ja ilmenemismuotoihin.

Jumala luo, lahjoittaa yhteyden, se ei ole ihmisponnistuksin saavutettavissa.

Yhteys on välttämätön, jotta kristityt voisivat suorittaa maailmassa tehtäväänsä, toteuttaa näkyään ja kutsumustaan Ylösnousseen askelissa.

Virressä ovat selvästi kuultavissa kirkkojen yhteysliikkeessä paljon käytetty, tuttu sanakolmikko: todistus, palvelu ja ykseys.

Markku Kilpiö
Taustatietoja virteen 449