maanantai 27. tammikuuta 2014

Evolutionismi ja evoluutiobiologia


Tieteenteologiaa: evolutionismi versus evoluutiobiologia


Tieteenteologialla tarkoitan tieteenfilosofian kaltaista tieteellisen tutkimuksen esiin nostamien kysymysten tarkastelua, jossa filosofian näkökulmien lisäksi huomioidaan myös teologia.

Tieteenfilosofia (myös: tieteenteoria) on filosofian osa-alue, joka tutkii tieteellisen tiedon luonnetta, yleisiä perusteita ja tieteellistä toimintaa. Se tarkastelee tieteen käsitteitä, teorioita, menetelmiä ja ongelmia sekä tieteellistä päättelyä ja selittämistä.

Tieteenfilosofia tutkii paitsi tieteitä yleisesti myös yksittäisiä tieteenaloja. Esimerkiksi matematiikan filosofia selvittää matemaattisten väitteiden luonnetta ja matemaattisten olioiden, kuten lukujen, olemassaoloa, ja yhteiskuntatieteiden filosofia tutkii yhteiskuntatieteisiin liittyviä kysymyksiä.

Tieteenfilosofia voidaan jakaa kahteen osaan: (1) tiedettä yleisesti tutkivaan yleiseen tieteenfilosofiaan, joka jakautuu puolestaan tieteen tietoteoriaan ja tieteen ontologiaan sekä (2) yksittäisten tieteenalojen ja tieteellisten teorioiden perusteiden tutkimukseen.

Filosofian aloista tieteenfilosofia tukeutuu etenkin tietoteoriaan ja logiikkaan. Tieteenfilosofia luetaan usein myös tietoteorian osa-alueeksi. Tieteenfilosofia liittyy läheisesti tieteentutkimukseen ja sitä kautta tieteen etiikkaan ja tiedonsosiologiaan, sekä aatehistoriaan.
Suomalainen wikipedia

Otan esimerkiksi käsiteparin evolutionismi ja evoluutiobiologia.

Evolutionismi

Evolutionismilla tarkoitan sellaista elämän kehityksen tutkimusta, jossa kattavana ja parhaiten havaintoja selittävänä perustana on luonnonvalinta. Kun luonnontutkija pystyy osoittamaan todisteiden perusteella tai muuten loogisesti mallintamaan eliön kehitykseen vaikuttaneen sopeutumisen (adaptation), hän katsoo kartoittaneensa tämän elämänmuodon evoluutiota. (Käsitteenä darwinismi on ehkä liian laaja tähän analyysiini.)

Klassinen evolutionisti torjuu väitteen, että luonnonvalinta olisi hänelle uskonkappaleeseen verrattava dogma. Sen sijaan hän sanoo, että kehitysopin tutkimus on avoin kaikelle tiedolle ja tulkinnalle, mutta tähän päivään mennessä ei ole löydetty parempaa ja toimivampaa selitystä lajien kehitykselle kuin Charles Darwinin 1859 teoksessaan Origin of the Species nerokkaasti kuvaama luonnonvalinta. ”Survival of the fittest” ei tarkoita välttämättä fyysisesti vahvimman, nopeimman, isoimmat hampaat tai syvimmät juuret omaavan selviytymistä, vaan nimenomaan parhaiten sopeutuvan selviytymistä jatkamaan lajin elämää ja kehitystä.

Toki se, ettei parempaa teoriaa ole kehitetty ei sinänsä merkitse, että vallitseva näkemys on kattava tai edes perusteiltaan totuudenmukainen.

Hegelin prosessit, evolutionismi ja kommunismi

En tunne riittävästi 1800-luvun alun tieteen maailmaa voidakseni osoittaa, että G.W.F. Hegel (1770-1831) on syynä länsimaisen sivilisaation 1800-luvulla entistä suuremmalla voimalla mullistaneeseen tieteen vallankumoukseen. Näin arvelen, mutta saattaa olla, että Hegel ilmaisee filosofiassaan tuohon aikaan muutenkin ilmassa olleen muutoksen. Hänen ajattelunsa on joka tapauksessa erittäin suureksi avuksi monen eri tieteenhaaran kehityksen tarkastelussa.

Hegel nimittäin siirsi katseen prosesseihin.

Väittely teesi-antiteesi-synteesi ketjusta on sinänsä tärkeää, mutta ei vaikuta tähän perustavaan teesiini. Hegel korosti historian tärkeyttä, koska prosessit tapahtuvat ajassa. Ymmärtääkseni hän sai perustavan virikkeen tähän seuratessaan läheltä Ranskan vallankumouksen tapahtumia. Mutta hegeliläinen ”historia” on paljon laajempi käsite kuin vain kansojen valtiollinen ja poliittinen historia, ja käsittää siis ajassa tapahtuvaa loogista toinen toistaan seuraavaa kausaalista ketjua.

Sir Charles Lyell (1797-1875) tarkastelee geologisen tieteen perusteoksessaan Principles of Geology (1830-33) luontoa sen historian näkökulmasta ja havaitsee maisemissa ajan kuluessa tapahtuvia prosesseja. Tämä johti hänet ratkaisevan tärkeään uniformistiseen periaatteeseen, jonka mukaan geologiset ilmiöt ovat kautta aikojen tapahtuneet suurin piirtein nykyistä vauhtia. Hän oli länsimaiden tieteen parissa ensimmäisiä, joka ajatteli maailman olevan vanhempi kuin 300 miljoonaa vuotta.

Charles Darwin (1809-1882) oli Lyellin oppilas ja HMS Beaglen matkalle hän lähti luonnontutkijana nimenomaan keräämään geologista todistusaineistoa maapallon historiasta. Matkalla tehdyt suurenmoiset löydöt, esimerkiksi hänen Patagoniasta Lontooseen tuomansa Megatherium, sai hänet kiinnostumaan historiassa muodostuneiden kerrostumien sisältämien fossiilien tarinaa ja elämän kehitystä yleensä.

Lyellin hegeliläisen oivalluksen vaikutus geologiaan vaikutti suoraan sitten tieteellisen arkeologian syntyyn, jossa nähtiin hiljalleen historiassa tapahtuvan asutuskerrostumien muodostumisen ja stratigrafisen analyysin arvo.

Evolutionismilla on siis vankat juuret Hegelin filosofiassa, mutta todisteet ovat epäsuorat.

Hegelin historiassa tapahtuvien prosessien ajatuksen vaikutus on sen sijaan ilmeinen maailmankuulun yhteiskunnan rakenteiden tutkija Karl Marxin (1818-1883) analyyseissä. Käytän mieluummin vertailussa termiä kommunismi, kuin marksilaisuus, joka on hyvin laaja termi. Evolutionismin lajin valinnan teoriaan pohjautuvan kehitysopin tavoin kommunismi nojaa yhteen merkittävään selittävään tekijään, kapitaaliin, jonka katsotaan olevan avain ihmisyhteisön historian ja kehityksen ymmärtämiseen (ja myös ohjaamiseen).

Ei ole lainkaan yllättävää, että kehitysopin tutkijoiden parissa on henkilöitä, jotka ovat omaksuneet kommunistisen näkemyksen yhteiskunnan perusrakenteista.

Evoluutiobiologia

Näiden pikaisten määrittelyjen jälkeen evoluutiobiologia osoittautuu evolutionismista vapaaksi luonnontieteen tutkimukseksi. Toki siihen sisältyy luonnonvalinta, sopeutuminen muuttuviin olosuhteisiin, kehitykseen vaikuttavien tekijöiden tutkimus näistä näkökulmista. Mutta moderni evoluutiobiologia joutuu kohtaamaan radikaalisti uutta ja vanhempia näkemyksiä mullistavia ja muokkaavia tosiasioita. Sen sijaan, että kaikki nuijitaan luonnonvalinnan malliin, ollaan avoimia ja uteliaita ja etsitään totuutta.

Evoluutiobiologia ei joudu minkäänlaiseen shokkiin siitä, että Australian GoGo lagerstätte on kumonnut klassisen Darwinin kalaan liittyneen perustavan teorian. Pitkään on ajateltu, että devonikauden lopulla tapahtunut ilmakehän hapen ja hiilidioksidin muutos sekä vedenpinnan lasku toivat elämän merestä maalle ja Kanadan Miguashan prinssi sai näin loisteliaan osan elämän kehityksessä. Hihat ylös vain ja lisää tutkimaan GoGo Pietarin kalansaalista, koska lihasevistä kehittyivät jalat täysin veden ympäristössä.

Tutkimuksen vapaus vain kasvaa ja selitysmallien määrä laajenee, kun nähdään DNA rakenteen mukana vaikuttava koodi ja jopa kolmiulotteisen sijainnin vaikutus proteiinien valmistamiseen. Evoluutiobiologi ei hätkähdä kvanttibiologian noususta, jota harva tosissaan enää yritä pakottaa luonnonvalinnan muottiin. Astrobiologian löydöt ja haasteet vievät elämän ja sen kehityksen tutkimusta eteenpäin, eikä yhä paremmin tunnettujen massiivisten tuhojen merkityskään ole enää itsestäänselvä.

Evolutionismi on ollut merkittävä ja suorastaan vallankumouksellinen tieteellisen luonnontutkimuksen virtaus, joka kommunismin tavoin alkaa näyttää vanhenemisen oireita ja uudet tuulet puhaltavat tutkimuksessa. Näin täytyykin olla, old soldiers don’t die, they just fade away.

Entä se teologia?

On aika siirtyä tutkimuksessa G.W.F. Hegelin prosesseista hänen antamaansa selitykseen maailmanhenki – Der Weltgeist.
  
Tunnetusti Karl Marx torjui Hegelin idealismin ja projisoi ”maailmanhengen” materialistiseen ateismiin, jossa aine jotenkin itse ajaa kehitystä eteenpäin. Tämä perustava kommunistinen ajatus on laajalti omaksuttu evolutionismin piirissä, ja näkyy biologian taustalta tulevien ateismin julistajienkin tuotannossa.

En tarkoita Hegelin ajattelun vänkäämistä tieteenfilosofian tai teologian kautta luonnontieteeseen. 

Tarkoitan sitä, että tutkimuksen painopiste saisi siirtyä prosessien ja niihin vaikuttavien ympäristötekijöiden ja historiallisten tapahtumien parista itse eliöön, organismiin. Mikä saa elämän kehittymään?

Materialisti sanoo ”elämä sen kun kehittyy, tämä on fakta, syyn spekulointi sattuman lisäksi on aivan turhaa”. Idealisti puhuu suuresta suunnitelmasta, kellosepistä, älykkäästä suunnitelmasta, joka on näkyvissä biodiversiteetin nousussa ja etenkin biokompleksisuudessa, kaiken elämän monimutkaisuudessa.

Teologi tarttuu Raamattuun ja sanoo, että luonto kertoo Tekijästään vastaansanomattomalla tavalla, mutta ihmiset eivät Jumalaa kuitenkaan kunnioita eivätkä ylistä. Israelin Jumala väittää sietämättömällä tavalla tehneensä kaiken, myös sinut ja minut. Miksi sietämättömällä? Koska Hän esittää sen mukana joukon vaatimuksia siitä, mitä ihmisenä oleminen merkitsee.

Evolutionismin torjuminen on teologisesti välttämätöntä. Evoluutiobiologiaan tutustuminen on jokaiselle teologille haastava ja tärkeä opiskelun aihe!

____
Lisäys 17.3. 2014
Olen sittemmin oppinut, että tässä kuvaamani "evolutionismi" on ollut biologian tutkimushistorian koulukunta, josta käytetään nimeä "panselectionism".   

12 kommenttia:

  1. Jos olen oikein ymmärtänyt, kaikki suomalaiset evoluutiobiologian edustajat ovat vakaumuksellisia evolutionisteja.

    VastaaPoista
  2. "Jos olen oikein ymmärtänyt, kaikki suomalaiset evoluutiobiologian edustajat ovat vakaumuksellisia evolutionisteja."

    Tuosta en tiedä, mutta evolutionismin vastustamista et sieltä suunnasta todennäköisesti kuule. Ne, jotka eivät evolutionismia evoluutiobiologeista kannata, ovat asiasta julkisuudessa vaan hiljaa. Kyllä heitäkin varmasti Suomessakin silti on.

    VastaaPoista
  3. Jeesus toivoo, että srk valvoisi. Toivon mahdollisimman monen näkevän tämän opetusvideon. Jumala meitä varjelkoon.

    http://www.youtube.com/watch?v=LGWDHKimYj8

    Jyrki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy tunnustaa, Jyrki, että olet etevä tiedottaja!

      Poista
    2. Kiitos Mikko. Kaikki kunnia Luojalle. Kaipaan jo kotiin.

      http://www.youtube.com/watch?v=03vhhbdwH6E

      Jyrki

      Poista
    3. Miksi ei voitaisi ottaa maailmankaikkeuden peruslähtökohdaksi sellaista, jonka kaikki suunnat voivat hyväksyä mahdollisena lähtökohtana. Kosmologia ei osaa selittää mikä voima aiheutti alkuräjähdyksen. Se sanoo, että oli yksi piste, joka räjähti. Mistä se piste tuli ja mikä voima sen räjäytti??? Niinkö, että olemattomuudessa oli olematon piste, jonka olematon voima räjäytti? Kysyy Nimetön olemattomassa olevaisuudessa.

      Poista
    4. Kannatan pohdintaasi. Periaatteessa mitään ei pitäisi olla olemassa. Samasta asiasta lisää.

      - Tyhjä tarkoittaa tyhjää tilaa. Ihminen ei voi tietää onko tila aina ollut ja onko se rajallinen. Rajallisuutta on turhauttavaa pohtia. Jos tila olisi rajallinen, voisi tulla houkutus kysyä mitä on rajan takana. Joten on vaan pakko hyväksyä tilan olevan mysteerin. Mysteerisyyttä lisää se, että ellei tilaa olisi, ei olisi mitään. Ja se, ettei ole mitään, tarkoittaa olemattomuutta. Koska olemattomuudesta ei voi syntyä edes tilaa, täytyy tilan olla ollut aina. Mutta voiko tyhjä tila luoda mitään. Ei tietenkään voi. Siispä kaiken olevaisen olemassaolo on silkkaa mahdottomuutta.

      Joku ulkomaalainenkin on ajatellut.

      http://www.everystudent.com/journeys/nothing.html

      Summaus. Tiede ei kumoa Luojaa, koska Luoja on tiedon lähde. Luoja loi. Ihminen tutkii luotua. Ihminen ei luo uutta. Luonnonlait olivat olemassa ennen ihmistä.

      Jyrki

      Poista
    5. Tiede ei voi muuta kuin tuoda esiin Jumalan kunniaa luonnossa.

      Tiedemiehet voivat sitä yrittää hämärtää viisaudessaan, vaan totuus tulee kyllä julki.

      Moni uskoo eksytyksiä ja joutuu harhaan

      Poista
    6. Hyvä Sanoma: Me olemme, koska Jeesus on.

      Ilm:
      1:1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
      1:2 Hän oli alussa Jumalan tykönä.
      1:3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
      1:4 Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus.

      God: "I am"

      http://www.youtube.com/watch?v=GauUHGDiTXk

      Jyrki

      Poista
    7. Meni ristiin. Menköön toisen kerran.

      Joh:
      1:1 Jeesuksen Kristuksen ilmestys, jonka Jumala antoi hänelle, näyttääkseen palvelijoillensa, mitä pian tapahtuman pitää; ja sen hän lähettämänsä enkelin kautta antoi tiedoksi palvelijalleen Johannekselle,
      1:2 joka tässä todistaa Jumalan sanan ja Jeesuksen Kristuksen todistuksen, kaiken sen, minkä hän on nähnyt.
      1:3 Autuas se, joka lukee, ja autuaat ne, jotka kuulevat tämän profetian sanat ja ottavat vaarin siitä, mitä siihen kirjoitettu on; sillä aika on lähellä!

      Jyrki

      Poista
    8. Miten olet tullut ajatukseen, että Jeesus kehoittaisi meitä valvomaan? Eikö pikemminkin Jeesus toivonut, että olisimme maailman valona eli hyvin viisaasti tajuissamme. Kun paljon valvoo niin tajunta hämärtyy eikä aivot toimi. Siinä on evoluutiobiologinen lähtökohtamme. Muuten uskon, että kosminen biologinen ymmärrys oli olemassa jo ennen tämän maailmankaikkeuden syntyä.

      Poista
    9. kirjoitat nimimerkille evotuhat.

      kommentoin sivusta, että kyse lienee kielellisestä sekaannuksesta. "valvoa" näet tarkoittaa konkreettisesti hereillä olemista, johon kommentoit.

      "hengellinen valvominen" josta evotuhat kirjoittaa Raamattuun viitaten, laajentaa käsitettä hengelliseen suuntaan,

      englanninkielessä tilanne taas selkeämpi, se kieli kun on niin vivahteikas ja rikas. melkein kuin kreikkalainen alkuteksti.
      Matteus 24:42 "Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee."
      “Therefore keep watch, because you do not know on what day your Lord will come"
      NIV käännös ei käytä englannin verbiä "be awake"

      Poista