maanantai 22. helmikuuta 2016

Reinikainen, dinosaurukset ja vedenpaisumus

Lääkäri Pekka Reinikaisen yleisöluento dinosauruksista ja vedenpaisumuksesta on nähtävissä kolmiosaoisena sarjana youTube videoina (1. osa).  

Reinikainen on ahkerasti kirjoittava ja esiintyvä lahjakas mies, jonka hyvä puhetaito ja kyky esittää vaikeitakin asioita yksinkertaisesti tavoittavat monet avosydämiset Raamattua rakastavat kristityt. Opetuksen sisältö näyttää hvyin raamatulliselta ja kuulijoista moni varmaan kokee uskonsa vahvistuvan tämän entisen ateistin rakentavan ja mielenkiintoisen sanoman kautta. Ei ihme, että hänet kutsutaan puhumaan moniin eri tilaisuuksiin kirkoissa, eri seurakunnissa ja kouluissa kertomaan havainnollisesti, että Raamattu on sittenkin totta.

Reinikainen on varmaankin nykyään Suomen tunnetuin amerikkalisen kreationismin puhdasverinen edustaja. Jotka eivät jaksa lukea aiheesta luominen.fi sivuilla tai julkaisun englantilaista alkutekstiä, saavat kuulla valmiiksi pureksittua selkeää kuvausta tämän liikkeen parissa toimivien ajattelusta.

Kreationismin perusrakenne on hyvin yksinkertainen ja sillä tavoin uskovia vakuuttava; sen mukaan Raamattu on virheetön ja erehtymätön sekä opettaessaan hengellisistä että maallisista asioista. Luomiskertomus antaa näin jumalallisen kokonaiskuvan kaiken alusta ja miten meidät ja meitä ympäröivä luonto on tehty. Kaikki tieteellinen tieto on saatettava sopusointuun tämän perusmallin mukaan, mukaanlukien dinosaurusten maailma. Mikä ei siihen kaavaan sovi, ei ole totta.

Katso esimerkiksi luominen.fi sivuilta Matti Leisolan kirjoitusta Mikä on Kreationismin mielipide Dinosauruksista? jossa Raamattu-fundamentalistinen perusasetelma on toiminnassa ohjaten kaikkia käsityksiä luonnonhistoriasta.


Totuuden ulkoiset merkit
Uskovat eksyvät, koska Reinikaisen opetuksessa on kristityn kaipaamat totuuden ulkoiset merkit.

  • Opettajan vakuuttava tausta - kriittinen ateisti, joka on tullut uskoon
  • Opetuksen raamatullisuus, jossa pysytään tiukasti ja selkeästi
  • Paljon modernia tieteellistä sanastoa ja asiantuntevaa keskustelua havainnoista ja uusista löydöistä, joihin opettaja on paneutunut
  • Seurakuntaa rakentava hengellinen ote, tämän maailman jumalattomien väitteiden kumoaminen 

Mielenkiintoisen luennon jälkeen uskova on kiitollinen ja iloitsee siitä, että Jumalan Sana on osoitettu taas kerran luotettavaksi näinä sekavina epäuskon aikoina.


Rakkaus totuuteen
Kreationistinen dinousauru vyörytys on saavuttanut sellaiset mittasuhteet, ettei sille ole oikein mitään tehtävissä. Sadat, varmaan tuhannet uskovat eksytetään uskomaan silkkaa pötyä ja kiittämään Jumalaa, tuota suurta väärän rahan lyöjää. Eksytys ulottuu Jeesuksen omien parissa Suomessa jo kaikkialle, eikä mitään todellista hengellistä vastaliikettä näytä syntyvän. Kirkon paimenet ovat hiljaa joko viitsimättä puuttua asiaan tai säilyttäen jonkinlaisen rauhan sallien dino-opetuksen tiloissaan. Julkisuuden vastarinnan kiisket ovat lähinnä ateisteja, joita kristityt eivät usko eivätkä kuuntele, vaikka he puhuisivat totta.

Mutta jokaisen Jumalan lapsen mahdollisuus on ottaa vastaan suuri lahja Taivaan Isältä, jota Hän mielellään jakaa ilmaiseksi - rakkaus totuuteen. Tällainen kristitty erottuu välittömästi joukosta, sillä totuuden ulkonaiset merkit eivät hänelle riitä. Hän rakastaa totuutta salatuimpaan saakka, tutkii Kirjoituksia ja ottaa selvää väitteistä itsenäisesti. Häntä dino-opetus ei eksytä.

Ongelmana on se, että rakkaus totuuteen on - kuten niin monet muutkin Jumalan lahjat - erittäin raskas ja raateleva lahja. Helpompi on kulkea joukon kanssa Jumalaa kiittäen pseudotieteen erheistä kuin ryhtyä ottamaan selvää asioista kovin repaleiseksi ja haastavaksi käyvän Raamatun äärellä.

Rakkaus totuuteen riistää yksinkertaisen uskon Raamattuun ja se riistää nojaamisen opittuun, johtaen aikuistumiseen, hengelliseen kasvuun ja yhä syvenevään luottamukseen Jeesukseen Kristukseen itseensä - ei johonkin kirjaan tai liikkeeseen tai opettajaan.

"Minä olen Totuus" ei ole fraasi eikä kutsu henkiseen ja hengelliseen laiskuuteen.


11 kommenttia:

  1. Hyvä ja tärkeä kirjoitus totuuden puolesta. Tieteenvastainen ristiretki valitettavasti menestyy hyvin Suomen uskovien keskuudessa.

    1990-luvun lopulla lähetin Pekka Reinikaiselle sähköpostia, mutta siitä ei syntynyt keskustelua. Reinikaisen vakaumus tuntuu olevan kiveen hakattu.

    En tiedä, voiko mikään enää avata herätyskristittyjen mieltä tieteellisille totuuksille. Eero Junkkaalan kirja oli hyvä avaus, mutta Eerokin on saanut tuta nahoissaan "raamatullisen uskon" puolustajien aggressiivisuuden.

    Tunnen itseni neuvottomaksi ja surulliseksi.

    VastaaPoista
  2. Aidossa vertaisarvioidussa tieteessä evoluutiota ei ole voitu kyseenalaistaa. Paleontologian, genetiikan, eläintieteen ja molekyylibiologian todistusaineisto on määrältään massiivista ja merkitykseltään kiistatonta.

    Evoluutioteorian vastaista taistelua käydään maallikkojen, poliitikkojen ja muiden vaikuttajien mielissä.

    Yhdysvalloissa tämä on erityisen ongelmallista ja niinpä Scientific American-lehdessä on julkaistu vuonna 2002 artikkeli "15 Answers to Creationist Nonsense"

    Opponents of evolution want to make a place for creationism by tearing down real science, but their arguments don't hold up

    http://www.scientificamerican.com/article/15-answers-to-creationist/

    VastaaPoista
  3. Samat tuntemukset Reinikainen ilmiön kanssa, käsittämätön kritiikin puute, halu uskoa totuudesta piittaamatta. Voimaton ja surullinen olo kun näkee miten arvostetut kristityt häntä kuulevar, koulut ja raamattukurssit kutsuvat opettamaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reinikaisen ja hänen kaltaisten fundamentalistien tulkinnassa Raamattu ikään kuin nostetaan keskeiseksi uskomisen kohteeksi.

      Kosmologi Kari Enqvistikin on havainnut uskovien uskon kohteena olevan pikemminkin Raamattu, kuin kolmiyhteinen Jumala.

      Fundamentalistien taistelu vie huomion pois uskon keskuksesta ja näin karkottaa monia itsenäiseen ja kriittiseen ajatteluun tottuneita ihmisiä pois uskon ytimestä.

      Fundamentalistien taistelu on haitallista siksi, että se ei ole totuudellista eikä kestä kriittistä tarkastelua. Siinä puolustetaan omaa dogmaattista uskonkäsitystä virheellisin argumentein.

      Poista
  4. Pekka Reinikaisen pointti raamattu on Jumalan sanaa, hän saarnaa melkein joka kerta, että evoluutio on satua ja mukamas kivestä olemme tulleet. Olen 100 % samaa mieltä Pekan kanssa. Hän väittää Nobel on kumonnut "Darwinismin". Evoluutio tarkoittaa "kehittyy". Saatana ylensi itsensä Jumalaksi mutta hänet heitettiin alas pohjimmaiseen jotenkin tämä liittyy evoluutioon, itsensä kehittämiseen kuten itämaisissa uskonnoista.

    VastaaPoista
  5. Mielenkiintoinen video. Jeesuksen kasvo Espanjan kartalla google maps:sta. Kuinka ollakkaan Niilo Ylivainio kuoli Espanjassa.

    https://www.youtube.com/watch?v=gW23DRWfkwg&feature=youtu.be

    VastaaPoista
  6. Kirjoitin luominen.fi liikkeestä toisesta näkökulmasta
    http://mikkol-miettii.blogspot.com/2016/02/luominenfi-ja-jehovan-todistajat.html

    VastaaPoista
  7. https://en.wikipedia.org/wiki/Fred_Hoyle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näin, Fred Hoyle on erittäin mielenkiintoinen ja yhä vaikuttava hahmo tieteen peruskysymyksissä, intelligent design, elämän synty. Lääkäri Reinikainen kirjoittaa Jumalan kunniasta luonnossa opettaen meitä kaikkia. Ongelma ei ole siinä, vaan luomakunnan todellisuuden vääntäminen pyhien kirjoitusten maailmankuvaan.

      Poista
  8. Jos ette usko raamattuun Jumalan ilmoittamana sanana, niin teidän jumala taitaa olla joku muu kun raamatun Jumala. Minä uskon aivan kuten Jeesus opetti että GT kirjoitukset puhuvat totta. Ja se Jumalan sana pysyy kun kaikki muu katoaa. Perehtykää siksi syvemmin esim. Luominen.fi sivuun tulette näkemään että he ovat lähellä totuutta.

    VastaaPoista
  9. "Evoluutioteorian vastaista taistelua käydään maallikkojen, poliitikkojen ja muiden vaikuttajien mielissä." Ei pidä paikkaansa! Evoluutiokriittistä keskustelu käyvät myös monet tiedemiehet ja -naiset. Oletteko itse rakastaneet totuutta niin paljon, että olette itse perehtyneet asiaan?

    "Rakkaus totuuteen riistää yksinkertaisen uskon Raamattuun ja se riistää nojaamisen opittuun, ..." Kehotatko siis uskomaan, että Raamattuun ei pidä uskoa? Tulkintoja on monia, mutta jos ei ole uskottavuutta luomisasiassa, se ei voi olla uskottava muutenkaan?

    Vääriä perusteluja varmasti esiintyy molemmilta näkökannoilta esitettynä, mutta se ei sinänsä todista mikä teoria on oikeassa, kummalta puolelta tulee enemmän huonoja perusteluja.

    VastaaPoista