M.D. Tranvik tarkastelee Lutherin teologiaa lapsikasteesta.
Kirkko oli kastanut lapsia jo yli tuhannen vuoden ajan Lutherin aikana. Hänen tuomansa korostus lupauksen sanaan ja uskoon siihen johti väistämättä ongelmiin tämän käytännön kanssa.
Jos kerran kasteen vaikuttavuus riippuu uskosta, on rakennettava jonkinlainen käsitys vastasyntyneen uskosta.
Tämä ei ollut Roomassa ongelma, koska ex opere operato näkemys sakramentista, joka vaikuttaa tehtynä tekona, teki kysymyksestä lapsen uskosta toissijaisen.
Varhaisissa kirjoituksissaan Luther ei puhu paljoakaan asiasta. Mutta se että hän otti jakson lapsikasteesta "Baabelin vankeus" kirjaansa loppuun viittaa siihen, että hän tietää kastekäsityksensä seurauksista tähän.
Tässä vaiheessa Luther omaksuu perinteisen näkemyksen, jonka mukaan vanhempien ja kummien usko ja kirkon rukous auttavat lasta.
Hän sanoo tässä myös, että lasten usko on yksinkertaista eikä niin altis aikuisten ahneuden ja taikauskon tahroille.
Hurmahenkisten anabaptistien (kasteen uusijoiden) kanssa kamppaillessaan Lutherin on pakko selventää ajatuksiaan tarkemmin.
Kirjoitukessaan "Uudestikastamisesta" (1528) Luther antaa kolme perustetta lapsikasteelle:
1. perinteiset Raamatun kohdat, joiden mukaan lapsella voi olla usko
2. Kirkon perinteen arvo
3. Kaste liittona
Luther puhuu nyt varoen pienen lapsen uskosta.
Hän sanoo, etteivät Kirjoitukset tätä varmuudella osoita, eikä Raamatussa ole missään sanottu, että "kastakaa lapset, koska myös he uskovat"
Hänen taktiikkansa on antaa asiasn todistamisen vaatimus uudestikastajille itselleen.
Luther kysyy: Koska Raamattu ei missään kohdassa kiellä, että lapset uskoisivat, kuinka he voivat olla varmoja että lapset eivät voi uskoa?
Kuinka Herodes olisi voinut surmata pyhiä viattomia lapsia (kuinka he olisivat olleet viattomia, jos he eivät uskoneet Kristukseen?) Matteus 2
Kuinka Johannes Kastaja hyppäsi kohdussa tervehtien Mariaa (Luukas 1:14).
Luther viittasi myuös kehoitukseen "sillä senkaltaisten on taivasten valtakunta" (Matteus 19:14). Kuinka Jeesus voisi puhua näin, jos lapset eivät voisi uskoa?
Vaikka Luther näin uskoi antaneensa vahvat raamatulliset perusteen pienen lapsen uskolle, tämä ei sinänsä vielä oikeuttaisi lapsikastetta.
Kuten olemme nähneet, Luther ei halua tehdä kastetta riippuvaiseksi sen saavan uskosta
"Vaikka he voisivat osoittaa, että lapsilla ei olisi uskoa kasteen hetkellä, se ei muuta minun mieltäni lainkaan... sillä usko ei ole olemassa kasteen vuoksi, vaan kaste uskon vuoksi. Kun usko tulee, kaste tulee täydelliseksi"
kun usko ei itsessään ole riittävä, Lutherin on tuotava muita näkökohtia esiin.
Luther on lapsikasteen kannalla, koska se "on peräisin apostoleilta ja on ollut apostolien ajasta alkaen käytössä".
Hän ihmettelee, kuinka uudestikastajat voivat niin kevyesti ohittaa tämän perinteen?
Jos lapsikaste ei ole pätevä, ei olisi ollut mitään kirkkoa yli tuhanteen vuoteen (koska ilman pätevää kastetta ei ole kristillisyyttä).
Luther ei vastusta heidän näkemystään vain siksi, miten se viittaa Jumalan armoon vaan hän myös ihmettelee, miten Pyhä Henki on sateena käynyt kirkon suurten ylle (Huss, Gerson, pyhä Bernard) jos heitä ei oltu oikein kastettu lapsena.
Lapsikasteen merkittävin peruste on Jumalan objektiivinen käsky.
Jumala on tehnyt liiton kaikkien ihmisten kanssa ja kaste on merkki tästä siteestä.
Koska evankeliumi on tarkoitettu koko maailmalle, kirkon tulee kastaa kaikki, myös lapset.
Jumala pitää huolen uskosta.
Kristitty on tehnyt riittävästi, kun on saarnannut ja kastanut.
kyllä Luther itse näytti esimerkkiä myös opettamista, eikö totta!
Kohtaamme taas tässä Lutherin dynaamisen ymmärryksen Raamatun lupauksista, joka on niin keskeinen hänen kaste teologiassaan.
Hänen vastustajiensa kannalta ratkaiseva ongelma oli se, ettei pikkulapsella ole järkeä, älyä, ymmärtää ja sen tähden sylivauva ei voi uskoa.
Luther ei näiden tavoin pitänyt järkeä korkeassa arvossa uskon asioissa.
Järki on lihan työkalu ja syvälle uponnut lain logiikkaan.
Hänelle tärkein on siinä, että Jumala kykenee luomaan uskon ihmisen sydämeen järjestä huolimatta.
Näin pikkulapsen kastetta voidaan sanoa varmimmaksi ja taatuimmaksi kasteeksi.
Yhdenkää jättäminen kasteen ulkopuolelle heidän ikänsä takia ei vain torju Jumalan käskyä vaan osoittaisi, että jumalalliset lupaukset olisivat riippuvaisia ihmisen toiminnasta.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lapsikaste. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lapsikaste. Näytä kaikki tekstit
perjantai 9. huhtikuuta 2010
perjantai 2. lokakuuta 2009
Ihminen - 5
iltapäivän aurinko valaisee lempeästi pikku potilaan vuodetta sairaalan ikkunan läpi.
Petri on viisi vuotta vanha ja nyt on tullut aika lähteä.
vuosi sitten hänessä havaittiin leukemia, verisyöpä, eikä lääkärien parhaat yritykset saada se kuriin ole onnistuneet.
isän ja äidin ja omaisten rukoukset Petrin paranemisen puolesta ovat jääneet vastausta vaille.
sairaanhoitaja kutsui isänkin työstä, kun Petrin odotettu elinaika on enää muutamia tunteja.
siinä hän lepää niin hauraana ja hentona vaaleat hiukset tyynyllä, silmät välillä puoliksi avoimina, välillä kiinni, ja hengitys on jo heikkoa ja pintapuolista.
isä ja äiti istuvat vierellään ja myös vanhin sisko tahtoi tulla mukaan.
henkilökunta on jättänyt omaiset Petrin luo rauhaan, välillä valkopukuinen hoitajatar käy kuitenkin katsomassa tilannetta.
Viisi vuotta elämää ja siitä vuosi kamppailua sairauden kanssa.
huoneen ovi käy ja Kakkonen astuu sisään iltapäivän auringon valaisemaan sairaalan huoneeseen.
hänellä on päässään virallisen näköinen lippalakki, takissa on oikeassa hihassa Tapparan merkki ja vasemmassa hihassa on Porin karhu.
kädessään miehellä on samantapainen taulu kuin autojen katsastuksessa joskus käytetään, siinä on kirjoitusalustalla paperi jossa on kysymyksiä ja paikka rasteille vastauksia varten.
"Päivää" hän sanoo istahtaen tuolille Petrin vuoteen ja vanhempien luo.
"Taitaa olla pikkumiehellä nyt lähtö edessä iankaikkisuuteen" hän toteaa hiljaa.
Äiti nyökkää hiljaa, isä ei sano mitään.
Katsoen tärkeän näköisenä papereihinsa hän sitten ottaa kynän käteensä
"jaaha, että ollaankos sitä kristittyjä?" hän kysyy, tarkoittaen tätä meidän kristillisyyttämme.
toki mies tietää, että ei olla, tavallisia kuolleen uskon kirkon ihmisiä nämä, vaikka vaimon äiti on ahkera seuroissakävijä.
Laittaa rastin ruutuun että "ei"
"onkos sitä tullut Petrin kanssa puhuttua näistä taivasasioista?"
kumpikaan vanhemmista ei vastaa mitään, sisko sanoo jotain epäselvää
"Ei" merkintä paperiin
hengellinen katsastusmies sitten raapii hieman korvantaustaansa ja sanoo
"tiedättehän, että tämä lapsi on alle seitsemän vuotta vanha, ja saatte luottaa siihen, että vaikka te itse olette taivaan valtakunnan ulkopuolella, yhdessä kaikkien viattomien lasten kanssa koko maailmasta, Intiasta, Kiinasta, Australiastakin, hän pääsee kyllä Jumalan luokse taivaaseen.
näin meidän kristillisyydessämme uskotaan ja opetetaan.
tieto ei näytä ihmeemmin vanhempia lohduttavan, mutta onpahan tullut heille ilmoitus miten asiat ovat Petrin kohdalla.
Katsastumies laittelee kynää taskuunsa, rupeaa lähtemään, sillä ei tässä nyt ole sen enempään aihetta.
"Jumala rankaisee meitä jumalattomuudestamme ja lyö joskus kovaa, näinkin kovaa. Mutta tietäkää, että rukoushuoneen ovet ovat auki ja olette kaikki tervetulleita sinne Jumalan lasten seuraan, missä todellinen lohdutuksen sana evankeliumista kuullaan"
näin sanoen hän hyvästelee ja lähtee huoneesta, jättäen Petrin vanhempiensa kanssa odottamaan lähestyvää pikkumiehen kuolemaa.
on heille näin totuus kerrottu, kun vielä äidin äiti niin hartaasti asiaa odotti ja toivoi. Siunattu Jumalan lapsi tässä meidän kristillisyydessämme, vanha emäntä.
kuluu hetken aikaa ja taas ovi käy.
sisään astuu nyt Nelonen.
Hänellä on lippalakki kädessä eikä mitään kravattia eikä katsastusmiehen tarkastustaulua.
takkinsa hihassa on Tapparan kuva ja toisessa hihassa Helsingin kaupungin tuttu vaakuna.
mies istahtaa hiljaa samalle tuolille, vanhempien luo ja lähelle vuoteella hiljaa makaavaa viisivuotiasta poikaa.
ei sano mitään.
katselee vain, ja kyynel näyttää vierähtävän poskelleen.
lopulta hän kysyy hiljaa "onkos pojalla ollut kovia kipuja"
isä sanoo "lääkärit ovat antaneet morfiinia ja ei ole nyt Jumalan kiitos kipuja, on vain kovin väsynyt ja heikko. Ei taida olla montaa tuntia Petrillä enää aikaa."
taas ollaan hiljaa, hyvin varovasti vieras koskettaa pojan kauniita vaaleita hiuksia, ikäänkuin silittäen, ja melkein kuin hymyn poikanen olisi pikkumiehen huulilla käynyt, mutta sitten taas silmät sulkeutuvat.
"mites tämän vuoden aikana, onko Petri puhunut teille taivasasioista?"
äiti vastaa hiljaa "aina hän pyytää että laulaisin iltalaulun. joskus nyt viimeisinä aikoina, kun on ollut puoliksi jo poissa, on avannut silmiään ja ikäänkuin katsellut jotain hyvin kaunista ja turvallista"
isä sanoo "se on ollut niin puhuttelevaa, miten kärsivällisesti hän on ottanut lääkehoidon ja kaiken ja vielä kiittänyt pistoksen antanutta sairaanhoitajaa. kyyneliään ovat pidättäneet hoitajattaret"
ilmapiiri jotenkin kirkastuu ja lämpenee Nelosen hiljaisten kysymysten ja vanhempien kertoman myötä, Petrin sisarkin alkaa synkistä ajatuksistaan herätä ja seurata aikuisten puheita.
totta on, erikoisen kirkkaasti on Petri katsellut välillä, ikäänkuin jonnekin verhojen taakse, joka on meille näkymätöntä.
Nelonen sanoo sitten vakaasti "eikö ole suurenmoista, että Taivaan Isä tahtoo antaa Petrille iankaikkisen elämän luonaan taivaassa!"
isä ei sano mitään - kuinka hän tahtoisikaan, että poika saisi elää täällä, kasvaa ja varttua mieheksi, hankkia ammatin, perustaa perheen.
ei ole mitään sen pahempaa kuin joutua hautaamaan oma lapsensa.
"muistattehan silloin viisi vuotta sitten, kun ilonne oli suurimmillaan pojan syntymästä. kuinka te yhdessä kannoitte tämän pojan Herran eteen ja sylikummin otteessa hänet kastettiin Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
tämä poika, Petri, sai silloin nimensä ja nyt hän kuuluu Jeesukselle"
isä ja äiti nyökkäävät, he kyllä muistavat tuon juhlahetken kotona kun kynttilät paloivat ja kahvin tuoksu täytti huoneen ja pikku Petrillä oli yllään isoäidin tekemä puthaan valkoinen kastepuku, Kristuksen antaman vanhurskauden vertauskuva.
hetken muistot olivat mielessä ja sitten isä sanoi rehellisesti
"kyllä me muistamme, mutta emme ole osanneet olla sellaisia vanhempia, nämä uskonasiat ovat meille niin vaikeita ja heikko on uskomme"
Nelonen on hetken taas vaiti ja sanoo sitten
"mutta kun tässä ei nyt ole kysymys siitä, mihin te kelpaatte vaan mitä Herra on antanut syntymäpäivälahjaksi Petrille aivan ilmaiseksi ja sulasta hyvästä tahdostaan. Iankaikkisen elämän, kuolemattomuuden, Kristuksen vanhurskauden ja voiton lihasta, kuolemasta ja perkeleestä"
"mutta kun emme millään tahtoisi antaa häntä pois"
"siellä hän odottaa, kirmaten jo taivaan niityillä enkelien kanssa kirkkaudessa odottaen, että saatte taas tavata eikä kuolema voi teitä Petristä erottaa"
"eikös se ole sitten ylösnousemuksen jälkeen?"
"Jumalan todellisuus ei ole aikaan sidottu, teille on vielä annettu armonaikaa, mutta kerran kuolema on myös teidät kutsuva odottamaan Herran päivää".
pidettyään pienen rukouksen yhdessä vanhempien ja siskon kanssa rukoillen Jeesuksen hyvää siunausta koko perheelle, Nelonen alkaa valmistella lähtöä.
Petrin sisar juoksee silloin hänen luokseen, kiertää kätensä hänen kaulaansa ja antaa poskelle oikein suloisen suukon.
virsi 215
Oi armon merta ihmeellistä,
sen vesi voimallinen on,
syyn kaiken pesee syntisistä,
pois heistä torjuu tuomion.
Se synnin vallan hukuttaa,
kuin Nooan minut pelastaa.
Lahjasi kalliin, Jeesus, annoit
niin vedessä kuin veressä.
Kasteessa Isän helmaan kannoit,
saan valtakunnan periä.
Lapseksi taivaan pääsin niin,
ristillä minut merkittiin.
Uudestisynnyin Jumalasta
voimalla Herran kuoleman.
Näin nostit minut kuolemasta,
vallasta synnin, maailman.
En huoli turhuuksista maan,
suojassa ristin olla saan.
Elämän kirjaasi kun piirsit,
oi Jeesus, minun nimeni,
elämään kuolemasta siirsit,
varjele, etten hukkuisi.
Suo, ettei mikään minua
voi kädestäsi temmata.
Sinua, Paimen, tahdon kuulla,
Herraksi sinut tunnustaa,
luvata sydämellä, suulla
kanssasi, Jeesus, vaeltaa.
Liittosi pidät lujana,
et koskaan hylkää minua.
Kasteeni kirkkoon minut liittää,
Jumalan suureen perheeseen.
Yhdessä saamme Isää kiittää
ja tehdä matkaa taivaaseen,
toistemme kuormaa kantaen
vain luottaa voimaan Jeesuksen.
Benjamin Schmolck 1720.
Suom. Elias Lönnrot 1874.
Virsikirjaan 1886.
Uud. Anna-Maija Raittila 1984.
tarina kertoo, että Petrin hautajaisissa oli syvä kirkkaus ja Nelonen oli siellä mukana.
kyynel silmäkulmassaan.
ja että myöhemmin Petrin vanhemmat ja lapset tulivat kuuntelemaan sunnuntain seuroihin julistusta Jeesuksesta Kristuksesta, joka antaa meille lahjaksi autuuden pelkästä sulasta armosta, ilman omaa ansiotamme tai tekojamme.
Hän antaa meille lahjaksi jopa sen uskon, jolla otamme tuon vanhurskauttavan kasteemme vastaan.
ilman omaa ansiotamme tai tekojamme.
Petri on viisi vuotta vanha ja nyt on tullut aika lähteä.
vuosi sitten hänessä havaittiin leukemia, verisyöpä, eikä lääkärien parhaat yritykset saada se kuriin ole onnistuneet.
isän ja äidin ja omaisten rukoukset Petrin paranemisen puolesta ovat jääneet vastausta vaille.
sairaanhoitaja kutsui isänkin työstä, kun Petrin odotettu elinaika on enää muutamia tunteja.
siinä hän lepää niin hauraana ja hentona vaaleat hiukset tyynyllä, silmät välillä puoliksi avoimina, välillä kiinni, ja hengitys on jo heikkoa ja pintapuolista.
isä ja äiti istuvat vierellään ja myös vanhin sisko tahtoi tulla mukaan.
henkilökunta on jättänyt omaiset Petrin luo rauhaan, välillä valkopukuinen hoitajatar käy kuitenkin katsomassa tilannetta.
Viisi vuotta elämää ja siitä vuosi kamppailua sairauden kanssa.
huoneen ovi käy ja Kakkonen astuu sisään iltapäivän auringon valaisemaan sairaalan huoneeseen.
hänellä on päässään virallisen näköinen lippalakki, takissa on oikeassa hihassa Tapparan merkki ja vasemmassa hihassa on Porin karhu.
kädessään miehellä on samantapainen taulu kuin autojen katsastuksessa joskus käytetään, siinä on kirjoitusalustalla paperi jossa on kysymyksiä ja paikka rasteille vastauksia varten.
"Päivää" hän sanoo istahtaen tuolille Petrin vuoteen ja vanhempien luo.
"Taitaa olla pikkumiehellä nyt lähtö edessä iankaikkisuuteen" hän toteaa hiljaa.
Äiti nyökkää hiljaa, isä ei sano mitään.
Katsoen tärkeän näköisenä papereihinsa hän sitten ottaa kynän käteensä
"jaaha, että ollaankos sitä kristittyjä?" hän kysyy, tarkoittaen tätä meidän kristillisyyttämme.
toki mies tietää, että ei olla, tavallisia kuolleen uskon kirkon ihmisiä nämä, vaikka vaimon äiti on ahkera seuroissakävijä.
Laittaa rastin ruutuun että "ei"
"onkos sitä tullut Petrin kanssa puhuttua näistä taivasasioista?"
kumpikaan vanhemmista ei vastaa mitään, sisko sanoo jotain epäselvää
"Ei" merkintä paperiin
hengellinen katsastusmies sitten raapii hieman korvantaustaansa ja sanoo
"tiedättehän, että tämä lapsi on alle seitsemän vuotta vanha, ja saatte luottaa siihen, että vaikka te itse olette taivaan valtakunnan ulkopuolella, yhdessä kaikkien viattomien lasten kanssa koko maailmasta, Intiasta, Kiinasta, Australiastakin, hän pääsee kyllä Jumalan luokse taivaaseen.
näin meidän kristillisyydessämme uskotaan ja opetetaan.
tieto ei näytä ihmeemmin vanhempia lohduttavan, mutta onpahan tullut heille ilmoitus miten asiat ovat Petrin kohdalla.
Katsastumies laittelee kynää taskuunsa, rupeaa lähtemään, sillä ei tässä nyt ole sen enempään aihetta.
"Jumala rankaisee meitä jumalattomuudestamme ja lyö joskus kovaa, näinkin kovaa. Mutta tietäkää, että rukoushuoneen ovet ovat auki ja olette kaikki tervetulleita sinne Jumalan lasten seuraan, missä todellinen lohdutuksen sana evankeliumista kuullaan"
näin sanoen hän hyvästelee ja lähtee huoneesta, jättäen Petrin vanhempiensa kanssa odottamaan lähestyvää pikkumiehen kuolemaa.
on heille näin totuus kerrottu, kun vielä äidin äiti niin hartaasti asiaa odotti ja toivoi. Siunattu Jumalan lapsi tässä meidän kristillisyydessämme, vanha emäntä.
kuluu hetken aikaa ja taas ovi käy.
sisään astuu nyt Nelonen.
Hänellä on lippalakki kädessä eikä mitään kravattia eikä katsastusmiehen tarkastustaulua.
takkinsa hihassa on Tapparan kuva ja toisessa hihassa Helsingin kaupungin tuttu vaakuna.
mies istahtaa hiljaa samalle tuolille, vanhempien luo ja lähelle vuoteella hiljaa makaavaa viisivuotiasta poikaa.
ei sano mitään.
katselee vain, ja kyynel näyttää vierähtävän poskelleen.
lopulta hän kysyy hiljaa "onkos pojalla ollut kovia kipuja"
isä sanoo "lääkärit ovat antaneet morfiinia ja ei ole nyt Jumalan kiitos kipuja, on vain kovin väsynyt ja heikko. Ei taida olla montaa tuntia Petrillä enää aikaa."
taas ollaan hiljaa, hyvin varovasti vieras koskettaa pojan kauniita vaaleita hiuksia, ikäänkuin silittäen, ja melkein kuin hymyn poikanen olisi pikkumiehen huulilla käynyt, mutta sitten taas silmät sulkeutuvat.
"mites tämän vuoden aikana, onko Petri puhunut teille taivasasioista?"
äiti vastaa hiljaa "aina hän pyytää että laulaisin iltalaulun. joskus nyt viimeisinä aikoina, kun on ollut puoliksi jo poissa, on avannut silmiään ja ikäänkuin katsellut jotain hyvin kaunista ja turvallista"
isä sanoo "se on ollut niin puhuttelevaa, miten kärsivällisesti hän on ottanut lääkehoidon ja kaiken ja vielä kiittänyt pistoksen antanutta sairaanhoitajaa. kyyneliään ovat pidättäneet hoitajattaret"
ilmapiiri jotenkin kirkastuu ja lämpenee Nelosen hiljaisten kysymysten ja vanhempien kertoman myötä, Petrin sisarkin alkaa synkistä ajatuksistaan herätä ja seurata aikuisten puheita.
totta on, erikoisen kirkkaasti on Petri katsellut välillä, ikäänkuin jonnekin verhojen taakse, joka on meille näkymätöntä.
Nelonen sanoo sitten vakaasti "eikö ole suurenmoista, että Taivaan Isä tahtoo antaa Petrille iankaikkisen elämän luonaan taivaassa!"
isä ei sano mitään - kuinka hän tahtoisikaan, että poika saisi elää täällä, kasvaa ja varttua mieheksi, hankkia ammatin, perustaa perheen.
ei ole mitään sen pahempaa kuin joutua hautaamaan oma lapsensa.
"muistattehan silloin viisi vuotta sitten, kun ilonne oli suurimmillaan pojan syntymästä. kuinka te yhdessä kannoitte tämän pojan Herran eteen ja sylikummin otteessa hänet kastettiin Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
tämä poika, Petri, sai silloin nimensä ja nyt hän kuuluu Jeesukselle"
isä ja äiti nyökkäävät, he kyllä muistavat tuon juhlahetken kotona kun kynttilät paloivat ja kahvin tuoksu täytti huoneen ja pikku Petrillä oli yllään isoäidin tekemä puthaan valkoinen kastepuku, Kristuksen antaman vanhurskauden vertauskuva.
hetken muistot olivat mielessä ja sitten isä sanoi rehellisesti
"kyllä me muistamme, mutta emme ole osanneet olla sellaisia vanhempia, nämä uskonasiat ovat meille niin vaikeita ja heikko on uskomme"
Nelonen on hetken taas vaiti ja sanoo sitten
"mutta kun tässä ei nyt ole kysymys siitä, mihin te kelpaatte vaan mitä Herra on antanut syntymäpäivälahjaksi Petrille aivan ilmaiseksi ja sulasta hyvästä tahdostaan. Iankaikkisen elämän, kuolemattomuuden, Kristuksen vanhurskauden ja voiton lihasta, kuolemasta ja perkeleestä"
"mutta kun emme millään tahtoisi antaa häntä pois"
"siellä hän odottaa, kirmaten jo taivaan niityillä enkelien kanssa kirkkaudessa odottaen, että saatte taas tavata eikä kuolema voi teitä Petristä erottaa"
"eikös se ole sitten ylösnousemuksen jälkeen?"
"Jumalan todellisuus ei ole aikaan sidottu, teille on vielä annettu armonaikaa, mutta kerran kuolema on myös teidät kutsuva odottamaan Herran päivää".
pidettyään pienen rukouksen yhdessä vanhempien ja siskon kanssa rukoillen Jeesuksen hyvää siunausta koko perheelle, Nelonen alkaa valmistella lähtöä.
Petrin sisar juoksee silloin hänen luokseen, kiertää kätensä hänen kaulaansa ja antaa poskelle oikein suloisen suukon.
virsi 215
Oi armon merta ihmeellistä,
sen vesi voimallinen on,
syyn kaiken pesee syntisistä,
pois heistä torjuu tuomion.
Se synnin vallan hukuttaa,
kuin Nooan minut pelastaa.
Lahjasi kalliin, Jeesus, annoit
niin vedessä kuin veressä.
Kasteessa Isän helmaan kannoit,
saan valtakunnan periä.
Lapseksi taivaan pääsin niin,
ristillä minut merkittiin.
Uudestisynnyin Jumalasta
voimalla Herran kuoleman.
Näin nostit minut kuolemasta,
vallasta synnin, maailman.
En huoli turhuuksista maan,
suojassa ristin olla saan.
Elämän kirjaasi kun piirsit,
oi Jeesus, minun nimeni,
elämään kuolemasta siirsit,
varjele, etten hukkuisi.
Suo, ettei mikään minua
voi kädestäsi temmata.
Sinua, Paimen, tahdon kuulla,
Herraksi sinut tunnustaa,
luvata sydämellä, suulla
kanssasi, Jeesus, vaeltaa.
Liittosi pidät lujana,
et koskaan hylkää minua.
Kasteeni kirkkoon minut liittää,
Jumalan suureen perheeseen.
Yhdessä saamme Isää kiittää
ja tehdä matkaa taivaaseen,
toistemme kuormaa kantaen
vain luottaa voimaan Jeesuksen.
Benjamin Schmolck 1720.
Suom. Elias Lönnrot 1874.
Virsikirjaan 1886.
Uud. Anna-Maija Raittila 1984.
tarina kertoo, että Petrin hautajaisissa oli syvä kirkkaus ja Nelonen oli siellä mukana.
kyynel silmäkulmassaan.
ja että myöhemmin Petrin vanhemmat ja lapset tulivat kuuntelemaan sunnuntain seuroihin julistusta Jeesuksesta Kristuksesta, joka antaa meille lahjaksi autuuden pelkästä sulasta armosta, ilman omaa ansiotamme tai tekojamme.
Hän antaa meille lahjaksi jopa sen uskon, jolla otamme tuon vanhurskauttavan kasteemme vastaan.
ilman omaa ansiotamme tai tekojamme.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)