tiistai 17. toukokuuta 2011

Israel, Jumalan kansa

Keskustelu on jatkoa blogiin Israelin valtio 63 vuotta Laadin aiheesta myös tutkielman Israel Uudessa testamentissa.

Kirjoittanut: mama

Kiitokset tästä mainiosti selventävästä jaottelusta.

Nuo ykkös- ja kakkosvaihtoehdot ovatkin varmaan kaikille tuttuja, joita molempia toki esikoisuudessakin esiintyy, enempi varmaankin tuota ykkösvaihtoehtoa.

Lähetystyö juutalaisten parissa on joillekin lähellä sydäntä ja tiedän joidenkin osallistuneen noihin ilmasilta -hankkeisiin, joilla venäjän juutalaisia roudattiin Israeliin.

Vaan itse juutalaisuuden merkitys ... hmmm.

Minulle on jotenkin jäänyt ihmetyksen ja hämmennyksenaiheina se, mitä oikein tapahtui silloin ensimmäisten vuosisatojen aikana, kun juutalaiset katosivat kokonaan kristinuskon piiristä.

Ja sittemmin tuo hillitön juutalaisviha, mikä on värittänyt kirkkohistoriaa monesti kovin punaisin sävyin.

Nettiruukun keskusteluissa on ollut erittäin voimakkaasti painotettuina (joidenkin kohdalla ihan kiukuksi asti) juuri tuo Vanhan testamentin vertauskuvallinen merkitys ja se, että niissä vertauskuvissa on se, mitä VT meille tänään merkitsee.

Kirjoittanut: Nosce te

Niin, erityisen outoa on nimenomaan kirkosta pursuava juutalaisviha.

Kirjoittanut: Haamul

"Nettiruukun keskusteluissa on ollut erittäin voimakkaasti painotettuina (joidenkin kohdalla ihan kiukuksi asti) juuri tuo Vanhan testamentin vertauskuvallinen merkitys ja se, että niissä vertauskuvissa on se, mitä VT meille tänään merkitsee." (mama)

Otaksun toki, että viittaat minuun, mutta kiukku lienee kytenyt omassa päässäsi.

On kuitenkin selvä asia, että VT:ssä kuvattu Jumalan kansan vaellus sisältää tavattoman paljon myös vertauskuvallisuutta josta tämän päivän kristitty voi ottaa ja on syytä ottaa opikseen. Onhan juuri niin kuten Paavali 1. Kor. 10.11:ssä toteaa: "Tämä, mikä tapahtui heille, on esikuvallista ja on kirjoitettu varoitukseksi meille, joille maailmanaikojen loppukausi on tullut."

Kirjoittanut: Patu

"Uuden testamentin antama todistus Kristuksesta hänen seurakunnastaan, uudesta Israelista,liittyvät kiinteästi Jes 40-55.ssa esitettyihin toiveisiin:

Jeesus on Uuden testamentin mukaan perustanut uuden Israelin, joka on hänen seurakuntansa. Jeesus on seurakunnan pää ja seurakunta on hänen ruumiinsa. Tämän uuden Israelin tehtävänä on saattaa epäuskoinen lihallinen Israel takaisin Jumalansa yhteyteen ja samalla tämän uuden Israelin tehtävänä on olla valona maailmalle: evankeliumin sanan on vietävä kaikkialle maailmaan. Tämä uusi Israel on se Jes.49:ssa kuvattu uskollinen Israel, joka on lähetetty johdattamaan luopumuksessa elävä lihallinen Israel takaisin Herransa luokse. Samalla tämä uusi Israel on valona koko pakanamaailmassa ja todellisena valona on tämän uskollisen Israelin pää, Herra Jeesus Kristus."

Mihin kategoriaan tämä opetus kuuluu?

Kirjoittanut: MikkoL

Tämä opetus kuuluu "uusi Israel" opetukseen.

"Jeesus on Uuden testamentin mukaan perustanut uuden Israelin, joka on hänen seurakuntansa."

Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa ja ilmausta "uusi Israel" ei esiinny lainkaan Uudessa testamentissa eikä siis Jeesuksen opetuksessa.




Jumala ei ole hylännyt kansaansa

Kysyn siis: ei kai Jumala ole hylännyt omaa kansaansa? Ei toki!

Olenhan minäkin israelilainen, Abrahamin jälkeläinen, Benjaminin heimoa.

Ei Jumala ole hylännyt kansaansa, jonka hän edeltäkäsin on valinnut.

Tiedättehän te, mitä kirjoitukset kertovat Eliasta. Hän esittää Jumalalle Israelia vastaan tämän syytöksen: "Herra, he ovat tappaneet sinun profeettasi ja hajottaneet sinun alttarisi. Minä yksin olen enää jäljellä, ja he tavoittelevat minunkin henkeäni."

Mutta minkä vastauksen hän saa Jumalalta?

"Minä olen jättänyt itselleni seitsemäntuhatta miestä, jotka eivät ole polvistuneet Baalin edessä."

Samoin on nykyisenäkin aikana olemassa jäännös, jonka Jumala on armossaan valinnut.

Mutta jos valinta kerran perustuu armoon, se ei perustu ihmisen tekoihin -- muutenhan armo ei olisi armo.




Israel ei siis ole saavuttanut sitä, mitä se on tavoitellut; vain valitut ovat sen saaneet. Muut ovat paatuneet, niin kuin on kirjoitettu:

-- Jumala on antanut heille turtuneen hengen, silmät, jotka eivät näe, ja korvat, jotka eivät kuule. Näin on yhä vielä.

Ja Daavid sanoo:

-- Tulkoon heidän pitopöytänsä heille ansaksi ja
satimeksi,
kompastukoot he siihen ja saakoot rangaistuksensa.
Hämärtykööt heidän silmänsä niin, etteivät he näe. Paina heidän selkänsä aina kumaraan.


Rm 11:1-10 KR 1992



Sen sijaan, kuten hyvin arvaamme, Uudessa testamentissa käytetään kyllä sanaa "uusi liitto".

Evankelistojen mukaan Jeesus käytti sitä ehtoollisen asettaessaan.

Heprealaiskirjeessä on upea kohta, jossa puhutaan uudesta ylipapista ja viitataan profeetta Jeremiaan.

Täysi jatkuvuus, ei mitään katkoa Israelin kansan kohdalla.

Mutta yhä tänään Israel on Vanhan liiton kansa, joka ei ole ottanut vastaan uutta ylipappiaan ja kuningastaan.



Uuden liiton ylipappi

Tulemme nyt asian ytimeen: Meillä on ylipappi, joka on asettunut taivaissa istuimelleen Majesteetin valtaistuimen oikealle puolelle. Hän toimittaa palvelusta taivaan pyhäkössä, todellisessa pyhäkköteltassa, jota ei ole pystyttänyt ihminen vaan Herra itse.

Jokaisen ylipapin virkaan kuuluu tuoda lahjoja ja uhreja Jumalalle, ja siksi myös meidän ylipapillamme tulee olla tuotavana uhrinsa.

Jos hän olisi maan päällä, hän ei olisi edes pappi, koska täällä ovat jo ne, jotka tuovat lain määräämät uhrilahjat. Heidän palveluksensa on kuitenkin vain taivaallisen palveluksen kuva ja varjo.

Sanottiinhan Moosekselle, kun hänen oli määrä valmistaa teltta: "Pidä huoli siitä, että teet kaiken sen esikuvan mukaan, jonka sait nähdä vuorella."

Mutta meidän ylipappimme on saanut paljon tärkeämmän tehtävän, yhtä paljon tärkeämmän kuin on se liitto, jonka välittäjä hän on. Se liitto on suurempi, koska se perustuu suurempiin lupauksiin.


Hep 8:1-6 KR 1992

Kirjoittanut: Patu

"Tämä opetus kuuluu "uusi Israel" opetukseen."

"Jeesus on Uuden testamentin mukaan perustanut uuden Israelin, joka on hänen seurakuntansa."

Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa ja ilmausta "uusi Israel" ei esiinny lainkaan Uudessa testamentissa eikä siis Jeesuksen opetuksessa."

Room. 9:6:
Mutta ei niin, että Jumalan sana olisi harhaan mennyt. Sillä eivät kaikki ne, jotka ovat Israelista, ole silti Israel,

Uuden testamentin seurakunnan mukana hävisivät myös kansojen väliset raja-aidat. Uusi Israel tai Jumalan Israel koostuu niistä juutalaisista, jotka ovat uudessa liitossa kasteen ja sydämen ympärileikkauksen kautta. He ovat oikeita juutalaisia ja Abrahamin lapsia.

Ovatko rabbit jo pystyneet määrittelemään yksiselitteisesti, miten "juutalainen" määritellään esimerkiksi maahanmuuttotapauksissa?




"Tämä opetus kuuluu "uusi Israel" opetukseen."

Tarkoitatko MikkoL, että kopioimani Israelin asemaa koskeva viestini kuuluisi jaottelussasi karttaan 1, jota arvostelit vääräksi Raamatun tulkinnaksi?

Kirjoittanut: MikkoL

Mitäs sinä Patu, lakia tuntematon ympärileikkaamaton sian syöjä ja veripaltun paistaja kaukaa maailman ääriltä (fin landia) sekaanut Jumalan ja Israelin suhteeseen?

Mitä se sinulle kuuluu - ei kai Israelin Jumala vasta eilen metsän siimeksestä kömpineen kansan pojalta kysy, saako Hän rakkaudessaan olla uskollinen omaisuuskansaansa, ystävänsä Abrahamin jälkeläisiä kohtaan yli aikakausien ja syvimpienkin rikkomusten?

Ei Israelin Jumala valintojaan kadu eikä hylkää kansaansa iankaikkisesti vaikka siitä osaa onkin kohdannut paatumus.

Mene ja tutki, ettei juutalaisten kirjoittamassa pyhässä Raamatussa käytetä lainkaan sanoja "lihallinen Israel" - sillä toisin kuin heitä tuntemattomat luulevat, Jumalan valittu kansa on syvällisti hengellinen.

Tutki sinä jaloon öljypuuhun oksastettu jaafetilainen goij raamattuja jalosti kuin Berean juutalaiset ja näe, ettei siellä todellakaan ole missään kirjoitettuna sanaparia "uusi Israel".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti