lauantai 7. syyskuuta 2013

Arkipyhät ja maaorjat

Jeesus kulki kerran sapattina viljapellon laitaa, ja hänen opetuslapsensa alkoivat kulkiessaan katkoa tähkäpäitä. Silloin fariseukset sanoivat hänelle: "Katso nyt! Miksi opetuslapsesi tekevät sellaista, mitä sapattina ei ole lupa tehdä?"  Mutta Jeesus vastasi heille: "Ettekö ole koskaan lukeneet, mitä Daavid teki, kun hänen ja hänen miestensä tuli nälkä eikä heillä ollut ruokaa? Hän meni, Abjatarin ollessa ylipappina, Jumalan huoneeseen ja otti uhrileivät, söi ja antoi miehilleenkin, vaikka niiden syöminen on sallittua ainoastaan papeille." Ja Jeesus sanoi heille: "Sapatti on ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten. Niinpä Ihmisen Poika on myös sapatin herra."
Markus 2:23-28
Jumala on armossaan asettanut sapatin ihmistä varten. Viikon työrytmi, lepopäivä, ja sitten taas töihin.

Säännöllisen levon lisäksi ihminen tarvitsee säännöllisesti lomaa, johon voi työn painaessa ajatuksensa siirtää.

Täällä Israelissa on huomattavan paljon pyhäpäiviä ja loma-aikoja etupäässä uskonnollisista, Raamatun tapahtumiin liittyvistä aiheista.

Se tekee hyvää kaikille, eikä työteho siitä kärsi.

On sääli, että Suomessa ammattijärjestöt ja työntekijöidenkin asiaa ajavat liitot ruoskivat ihmisiä kaavamaiseen loputtomaan työntekoon, johon arkipyhät ja muut työn keskeytykset jonkin uskonnollisen tai maallisen asian muistaminen, tuo virkistävän tauon ja katkon.

Asialle antaa oman painonsa IL uutinen siitä, että professori Juliet Shor huomasi kuinka entisaikojen maaorjillakin oli enemmän lomaa ja vapaata kuin aikamme demokraattisten, työväenliikkeiden puolustamien valtioiden kansalaisilla.


2 kommenttia:

  1. Maaorjilla oli huomattavasti enemmän kotitöitä kuin nykypäivänä on, kun meillä on jääkaapit, pesukoneet yms. ja kaupan saa ruoasta autolla kantaen. Vuodesta oli pakko olla ulkopuolisen mailla työskentelystä vapaata huomattava osa, jotta ihmiset pystyivät elämään ja hoitamaan asiat myös kotona. Tuohon aikaanhan myös lisäännyttiin nykyistä enemmän.

    Mutta pointti on hyvä ja tärkeä. Ihmisen tehtävä ei ole olla koko ajan töissä. Työtä se on työ niin ulkopuoliselle kuin kotonakin.

    VastaaPoista
  2. Hups.

    "ja kaupan saa ruoasta autolla kantaen" kohdalla piti lukea toki, että "ja ruoan saa kaupasta autolla kuljettaen".

    VastaaPoista