maanantai 18. marraskuuta 2013

Merja Ailus - valta ja rikkaus!

Neuvostoliiton aikainen tavallisen kansan dacha, Resheti
kuva wikimedia

Miespuoliset ihmiset voivat ilahtua siitä, että tutkivan journalismin terävän sanan miekan paljastama kuntien eläkevakuutuksen, Kevan, toimitusjohtaja on nainen. Miehet ovat kuitenkin onnistuneet säilyttämään käsissään suurimman osan tämän maailman valta-asemista, joissa on tyypillisesti aina mahdollisuus myös rikastua. Seuraavien esimerkkien joukossa ei ole muita naisia.

Lehtien uutisoima 18.000 euron kuukausipalkka, miljoona-asunto merinäkymällä, erikoisvarusteltu 46.000 euron avo-BMW, neljännesmiljoonan erorahavakuus ja 6100 euron palkankorotuspyyntö kertovat siitä, miten myös perus-rehellisessä ja maailman matalimman korruption Suomessa on mahdollisuus lypsää valtion lehmää toisten valtaa käyttävien ja tavoittelevien tuella.

Vallan ja henkilökohtaisten rikkauksien käsikynkkä on kovin tuttua Israelissa. Tuttua, mutta ei välttämättä yleisesti hyväksyttyä - mutta minkäs teet, kun valta on heillä? Avigdor Lieberman muutti maahan Venäjältä tavallisena kansanmiehenä yli 20 vuotta sitten. Parhaillaan hän tavoittelee vakavissaan Israelin pääministerin paikkaa. Hänen ja perheensä henkilökohtainen varallisuus on näinä vuosina kertynyt myös mukavasti kuten hänen entisen kotimaansa Venäjän Vladimir Putininkin. The Jewish Daily Forward on huolissaan, mitä Liebermaniin kohdistettujen syytösten raukeaminen kertoo Israelin taistelusta korruptiota vastaan.

The Guardian kertoo, kuinka Ex-pääministeri Ehud Olmert joutui 2010 oikeuteen Jerusalemin pormestarin aikansa tapahtumista. Asianajajat ovat selvittäneet tuomareille, miksi kahta eri matkatoimistoa laskutettiin täydestä hinnasta samasta yhdestä USAn matkasta tai miksi arvokkaan Holy Land -alueen rakennuslupien yhteydessä liikkuneet paksut kirjekuoret ovat osa normaalia hallintoa, eivätkä korruptiota.

Katsoimmepa siis itään Venäjälle ja Kiinaan, jota korruptiosyytökset huojuttavat, omaa köyhää Suomeamme, länteen Atlantin taakse pohjois- ja etelä-Amerikkaan, keski-Amerikan valtaa pitäviä unohtamatta, etelään Eurooppaan ja Afrikan mantereelle, näemme kaikkialla saman tutun tangon: valta ja henkilökohtainen rikastuminen tanssaavat ja kansa maksaa.


Uskonnollinen valta ja rikkaudet
Vallan ja henkilökohtaisten rikkauksien käsikynkkä ei suinkaan ole vierasta uskotontojen maailmassa. Onhan Suomessakin taas verotulojen yhteydessä katseltu hengellisen työn eri sarkojen johtavien hahmojen saamia vuotuisia tuloja. Mistään syytteistä ei ole kyse, kunhan vain todetaan, että näin on.

Katolisen kirkon paavi Fransiskus on radikaalisti muuttanut edeltäjiensä linjaa ja nostanut fransiskaanien henkilökohtaisen köyhyyden esimerkin taas esiin. Ensimmäisten joukossa rattaisiin on lehtitietojen mukaan joutunut Limburgin luksus-piispa Franz-Peter Tebartz-van Elst. Kevan toimitusjohtajan miljoona-asunto korjauksineen häviää kilpailussa välittömästi Limburgin piispan 31 miljoonan euron arvoiselle restauroidulle hulppealle pytingille.

Vallan ja henkilökohtaisten rikkauksien käsikynkkä ei suinkaan ole vierasta puhtaimmassa islamissakaan. Äskettäin on uutisoitu, että ayjatolla Ali Hosseini Khameini johtaa 95 miljardin dollarin arvoista Setad organisaatiot. Tämä on enemmän kuin Iranin vuotuiset öljytulot ja enemmän kuin arvioitu Persian shaahin omaisuus ennen islamilaista vallankumousta.

Joku voisi sanoa, että noudattavathan kuitenkin Saudi-Arabiaa hallitsevat Ibn Saudin jälkeläiset islamin ihanteita, eikä siellä ole Mekan ja Medinan pyhien kaupunkien haltijoiden piirissä nähtävissä tällaista vallan ja henkilökohtaisten rikkauksien yhteyttä. Eiväthän islamilaiset pankit saa esimerkiksi periä lainoista korkoja. Tuskin hän tosissaan näin sanoisi, etenkään jos olisi itse hurskas muslimi.

Ideologiatko parempia valvoen kansalaisten etuja? Neuvostoliiton ateistiset toverit metsästivät tsaarilta perityillä mailla ja asuivat dachoissa, kansallisosialisti Hitler varasti Euroopan taideaarteita kullan lisäksi...

Kommentti
Se tavallinen tarina - valta ja rikkaus!

Merja Ailus on joutunut kotimaassa silmätikuksi, koska hän on loukannut pahasti Suomen kansan perustavaa ja syvästi toisiimme yhdistävää tuntoa vastaan, jonka nimi ei ole oikeudentaju, vaan kateus.

Ei tästä hyvä tule - älkää kristityt uskoko tässä kytkennässä poliitikkojen, talouden johtajien, lainsäätäjien, uskonnollisten johtajien lupauksia, etenkään vaalien alla.


Raamatun sana tänään: Maanantai 18.11.2013

Me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus vallitsee.
2 Piet. 3:13

Siellä sitten, kun valta on oikeissa käsissä ja Hän, joka on kullan luonut, helmiportteja rakentelee!

Ei täällä maan alhoissa, jossa hääkansaa vasta kootaan Yljän juhliin.


2 kommenttia:

  1. "
    Lehtien uutisoima 18.000 euron kuukausipalkka, miljoona-asunto merinäkymällä, erikoisvarusteltu 46.000 euron avo-BMW, neljännesmiljoonan erorahavakuus ja 6100 euron palkankorotuspyyntö kertovat siitä, miten myös perus-rehellisessä ja maailman matalimman korruption Suomessa on mahdollisuus lypsää valtion lehmää toisten valtaa käyttävien ja tavoittelevien tuella."

    Ei näin. Kevan rahat eivät ole valtion rahaa, vaan nykyisten ja jo eläkkeellä olevien kuntatyöntekijöiden. Tuossa lypsetään kuntien työntekijöiden lakisääteisesti maksamia maksuja. Samaa harjoitetaan toki myös yksityisissä eläkeyhtiöissä ammattiliittojen tuella, joiden johdot istuvat yksityisten eläkeyhtiöiden hallituksissa palkkioita määrittelemässä ja nämä edustajat nostavat myös itse kuusinumeroisia palkkoja ja palkkioita. Niistä on täällä päin muiden eläkeyhtiöiden kohdalla kritiikkiä jaeltu viime vuodet Suomessa. Julkiseen sektoriin kuuluvan Kevan kuviot olivat uusia, ja paljastukset menivät siksi kansaan kuin häkä.

    Limburgin piispan kohdalla, jota syytät "luksus-piispaksi" kehotan tutustumaan asiaa koskevaan tietoon sekä käskyyn oikeasta lähimmäistä koskevasta todistuksesta. Remontti vei rahaa yli 30 miljoonaa. Mutta toisin kuin ensimmäiset uutiset aiheesta harhaanjohtavasti väittivät, vain pieni osa remontista koski piispan omaa pytinkiä, väitteet 15 000 euron kylpyammeesta olivat uutisankka jne. Remontin kohteenahan oli katolisen kirkon paikallinen keskusyksikkö. Se sisältää niin kongressikeskuksen kuin monenlaista muutakin toimitilaa + lisäksi piispan asunnon, joka sijoittuu samaan keskukseen. Sikäli kun olen katolisen kirkon raportteja aiheesta ymmärtänyt, sisäinen tutkinta tuli tulokseen, että piispa ei ole toiminut väärin. Suojeltujen rakennusten remontit ovat tuhottoman kalliita myös Suomessa, mutta se ei johdu piispoista, vaan paikallisesta lainsäädännöstä ja viranomaisista, jotka lakeja tulkitsevat. Uudisrakentaminenkin olisi halvempaa kuin monien museoviraston suojelemien rakennusten peruskorjaus.

    Hyökkäys Limburgin piispaa vastaan liittyi ilmeisesti tulossa oleviin isomman hiippakunnan (Köln) piispanvaaleihin, jonka ykkösehdokkaana Franz-Peter Tebartz-van Elstiä oli pidetty. Hänet saatiin mediakohulla pelattua pois siitä tehtävästä, ks. esim.
    http://www.sueddeutsche.de/panorama/bistum-limburg-erzbischof-mueller-sieht-tebartz-van-elst-als-opfer-einer-medienkampagne-1.1793245
    Paavikin havaitsi, että mediakohun alla ei Franz-Peter Tebartz-van Elstin kannata piispan tehtäväänsä Limburgissakaan hoitaa, minkä takia hän siirsi tämän pois Limburgista, mutta säilytti tämän piispuuden. Limburgin hiippakunta on tällä hetkellä melkoinen ongelmapesä johdettavaksi, koska joukko papistoa on sekä aiemman että sitä aiempien piispojen kohdalla käytännössä irtisanoutunut piispan alaisuudesta. Luterilaisessa kirkossahan meillä on myös sellaista täällä Suomessa, että on virallisia piispoja ja sitten osa papistosta ei ole näille kuuliaisia. Mutta katolisessa kirkossa papisto antaa kuuliaislupauksen piispalle jo pappisvihkimyksessä.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitän antamastasi selvennyksestä Kevan tilanteessa ja näkökohtien nostamista esiin Limburgin piispuuden kohdalla. Viittasin ainoastaan The Guardian uutiseen ja ymmärrän, että tilanne kentällä on monimutkaisempi ja vääriä tietoja herkästi liikkeellä.

      Poista