sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Esikoisten sisäinen ristiriita ja Mammona?

Esikoisten vapaalla forumilla on nostettu kissa pöydälle myös varsin vakavassa etten sanoisi synkässä mielessä

Eräs jo kauan liikkeessä mukana ollut kysyy, onko nyt tarkoitus lietsoa esikoislestadiolaisen liikkeen sisällä ristiriitaa tarkoituksellisesti. Tavoitteena olisi ehtoollisen sakramentin (ja jatkossa kasteen) kautta karsia toisinajattelevat, jotka hakeutuvat muualle tai jäävät kodittomiksi.

Näin Lapin uskollisten käsiin jäisi yhteisillä talkootöillä ylin sadanvuoden aikana koottu maallinen omaisuus, rukoushuoneet, niihin liittyvät maa-alueet sekä muut rakennukset ja yhteinen omaisuus. Motivaatio ei silloin olisikaan puhdas evankeliumi ja oikein jaettu sakramentti, vaan ne kaksi tuttua Mammonan palvonnan kätyriä - RAHA ja VALTA.

En itse tietenkään osaa ottaa tähän hurjaan politikointiin kantaa, mutta kysymys on asiallinen ja kertoo siitä huolesta ja luottamuspulasta, jota evankeliumille uskolliset esikoiset kokevat.

4 kommenttia:

  1. Eihän tässä kukaan muu lietso ristiriitaa kuin muutama äänekäs sakramenttiyhteyskellokas. Eikö olisi viisasta ottaa rauhallisesti ja ajatella Gamalielin tavoin: "Jos tämä hanke eli tämä teko on ihmisistä, niin se tyhjään raukeaa. mutta jos se on Jumalasta, niin te ette voi heitä kukistaa. Varokaa, ettei teitä ehkä havaittaisi sotiviksi itse Jumalaa vastaan." (Ap.t. 5: 38-39)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "muutama äänekäs sakramenttiyhteyskellokas"

      Veikeä ilmaus, joka tosin ei vastaa saamaani kuvaa kentältä. Siellä on niitä, jotka oikeasti itkevät.

      En itse osaa arvioida esikoisten miljoonaomaisuuden merkitystä näissä kuvioissa, mutta pidän tärkeänä, että tuokin aito ääni kentältä tulee julkisuuteen. Heidän keskusteluforuminsa on rekisteröintipohjainen eikä kaikkea toki ole tarkoitettu koko maailman ihmeteltäväksi, sen ymmärrän.

      Poista
  2. Kello käy...
    Ollaanko joillakin suomen paikkakunnilla kuten yhdistyksen hallitus on tiedottanut jo todellakin ottamassa ainoan synnittömän ihmisen Jeesuksen Kristuksen puhtaista käsistä pois Hänen itse asettamiaan Pyhiä sakramentteja, syntisten vallanhimoisten Esikoislestadiolaisten Lapin vanhimpien, Lähetysmiesten ja saarnaajien likaisiin, ehkä jopa yhtä saastaisiin käsiin kuin omani valitettavasti ovat?
    Eikö yhdistyksen vuosikokouksen mandaatti riitä päättämään äänestyksen jälkeen miten asiassa edetään, yhdistyslaki?

    Muutama napapiirillä asuva, kyseenalaisesti apostoleiksi itsensä korotuttanut narsistinen ja vallanhimoinen miesjoukko pääkallolippu liehuen Pyhällä Hengellä ratsastaen karautti suomeen päättämään suomalaisen Ev.Lut.kirkon Herätysliikkeen Esikoislestadiolaisten seurakuntien kohtalosta?

    Ilman julkisuutta valtakunnan mediassa ja ilman suomen ns. tervepäisten saarnaajien rohkeaa esiin nousemista johtamaan joukkojaan tähän viimeiseen ratkaisevaan torjuntataisteluun tullaan kokemaan -39 Talvisotaa vastaava vihollisen hyökkäys ja tappio.

    Mainilan laukaukset... siitä alkoi kansaamme kohdannut hirvittävä koettelemus jonka aikana Ev.Lut.kirkko, sen Piispat, Papit, Kenttäpapit, yms vastaavat ja Seurakunnat hoitamineen Sankarihautausmaineen olivat kansamme tukena

    Aikanaan Nilivaarasta ammuttujen laukausten kaiku kiirii yhtä pahanenteisen kuuloisena ja tulee mieleen että Kiljuva Jalopeura käy ympäriinsä Kiirunasta Jellivaaraan ja sieltä Suomeen etsien kenet hän saisi niellä"

    Taitaa olla kokonainen Jalopeuralauma ulisemassa...
    Lars Larsson, Gunnar Persäter, Odd Minde, Ulf Bolsöy, Bror Erkstam, Håkan Gustavsson, Göran Larsson, Hans-Olof Wettainen, Sven-Åke Blombacke, Egil Ekhorn, Fredrik Lantto ja Per-Gunnar Wettsjö.





    VastaaPoista