torstai 14. tammikuuta 2010

Port-au-Prince ja Siloan torni

Prince-au-Port 12. 1. 2010


Ja olivat muutamat sillä ajalla siinä, jotka ilmoittivat hänelle Galilealaisista, joiden veren Pilatus oli heidän uhriensa kanssa sekoittanut.

Ja Jesus vastasi ja sanoi heille: luuletteko, että nämät Galilealaiset olivat syntiset kaikkein Galilealaisten suhteen, että heidän senkaltaista täytyi kärsiä?

Ei suinkaan, sanon minä teille, vaan ellette paranna teitänne, niin te kaikki niin hukkaan tulette.

Taikka luuletteko, että ne kahdeksantoistakymmentä, joiden päälle Siloan torni lankesi ja tappoi heidät, olivat vialliset kaikkein ihmisten suhteen, jotka Jerusalemissa asuvat?

Ei suinkaan, sanon minä teille, vaan ellette paranna teitänne, niin te kaikki niin hukkaan tulette.
Luukas 13:1-5 Biblia 1776



päivän uutisia Jeesuksen ajan Jerusalemista kahdentuhannen vuoden takaa

etusivulla

"Roomalaiset surmasivat galileasia terroristeja Jerusalemissa"

"Siloassa olleen tornin luhistumisen uhrien lukumäärä kahdeksantoista"

Jeesus reagoi päivän uutisiin ja Luukas on tallentanut Hänen sanansa jälkipolville.



Haitin pääkaupungista, Port-au-Princesta, kerrotaan että tiistaina iltapäivällä 12.1. 2010 ollut maanjäristys on aiheuttanut siellä valtavaa tuhoa.

Miljoonakaupungin uhrien lukumäärää ei tiedetä, mutta nyt pelätään uuden ajan pahimpiin luettavaa katastrofia.

Maanjäristys iski kello viisi iltapäivällä noin 16 km Port-au-Prince kaupungista etelään. Voimaltaan se on Richterin asteikosa 7.0 eli "huomttava" ja voi aiheuttaa tuhoa laajalla alueella. Niitä on maapallolla vuodessa noin 18.

Haiti sijaitsee mannerlaattojen välisessä saumakohdassa, joten maanjäristyksiä kyllä tapahtuu. Tämä on kuitenkin pahin 200 vuoteen ja tuhoisa, koska se on niin lähellä tiheästi asuttua ja varsin hatarasti rakennettua pääkaupunkia.



Tunnettu amerikkalainen TV-evankelista, Pat Robertson, sanoi Christian Broadcast News uutisissa keskiviikkona 13.1. 2010:

"Jotain tapahtui Haitissa kauan sitten, eivätkä ihmiset ehkä tahtoisi puhua siitä. He olivat ranskalaisten jaloissa, Napoleon Kolmas tai kuka hän olikaan. Ja he tulivat joukolla yhteen ja solmivat liiton Saatanan kanssa... Siitä lähtien heitä on kohdannut kirous toisensa jälkeen."
Pat Robertson, CBN 12.1.2020


Tunnettu Jeesus Nasaretilainen sanoi aikansa katastrofista:

"luuletteko, että nämät Galilealaiset olivat syntiset kaikkein Galilealaisten suhteen, että heidän senkaltaista täytyi kärsiä?

Ei suinkaan, sanon minä teille, vaan ellette paranna teitänne, niin te kaikki niin hukkaan tulette."
Luukas 13:2-3 Biblia 1776



Abraham Achrenius reagoi myös maanjäristykseen.

Lissabonin maanjäristys 1.11. 1755 oli tuon vuosisadan suurimpia luonnon katastrofeja, jossa ainakin 50.000 ihmistä sai surmansa.

Uutiset onnettomuudesta järkyttivät myös kaukana Pohjolassa asuvia suomalaisia, joita Iso- ja Pikku-Viha olivat juuri niin ankarasti koetelleet.

Maailmanloppu opn varmaan lähellä!



Achrenius kirjoitti 1756 arkkivirren Lissabonin hävityksestä. Sen johdannossa hän kirjoitti:

Sijtä hirmuisesta ja surkiasta maanjäristyxestä, Lisabonin suuresa pääcaupungisa Portugalin waldacunnasa: josa, maanjäristyxen, walkian, ja weden cautta, nijn äkistä caupungi huckuis, että cuudenes osas hetkee, muurit ja tornit maahan langeisit, ja wijsi kymmendä tuhatta ihmistä, sangen surkiasti cuoletettin [etc].

Wijmeis pyhäin miesten päiwänä eli 1. p. marras cuusa 1755.

Ynnä muitten ajan merckein cansa, cuin samoina aicoina tapahduit monesa waldacunnasa [etc].

Sen syndisen mailman waroituxexi, ja herätyxen ylös kehoituxexi, cocon pandu, ja cahdexasa wirresä präntijn annettu wuonna 1756.

Ruuth, Martti (1921) Abraham Achrenius. Ajan merkki ajoiltaan. I- II. Porvoo
(Lissabon-arkkiveisuista, ks. II osa, 123-127)



"Achreniuksen mielestä Lissabonin maanjäristys oli Jumalan varoitus jumalattomalle kansalle.

Arkkiveisun ensimmäinen painos ilmestyi keväällä 1756.

Se herätti niin paljon huomiota, että Achrenius julkaisi saman vuoden syksyllä toisen painoksen, jossa oli lisänä nämä kaksi veisua, ”caxi wastudest syyscuusa lisättyä wirttä”.

Ensimmäisessä hän kertoo mitä muita varoituksen merkkejä Suomen kansa on kuluvana vuotena saanut esitellen onnettomuuksia Etelä-Suomessa, Hämeessä ja Pohjanmaalla: salaperäisiä kuolemantapauksia, raekuuroja keskellä kesää, tulipaloja.

Toinen veisu on lähinnä rukous, Jeesuksen ja uskovaisen sielun vuoropuhelu.

Achreniuksen veisusikermät vaikuttivat sytyttävästi: nähtiin näkyjä ja ilmestyksiä ja kehotettiin muita parannuksen tielle, jottei kuoltaisi äkisti niin kuin 50 000 lissabonilaista."

lainaus ja tiedot Kuopion kirjaston sivulta





nyt pelätään - tammikuussa 2010 - että tuohon Lissabonin uhrien numeroon tulee Haitin uhrien laskemisessa mahdollisesti nolla lisää.




Tauno Väinölä kertoo:

390 Oi Jeesus, armon ruhtinas

Marraskuun 1. päivänä 1755 tapahtui Lissabonin tuhoisa maanjäristys. Kuolonuhrien määräksi ilmoitettiin siihen aikaan 50 000, nykyään se on arvioitu jopa suuremmaksikin. Nousiaisten kirkkoherra Abraham Achrenius (1706-1789), varhaisemman herännäisyyden johtomies ja virsirunoilija, kokosi tietoja tapahtumasta ja sen vaikutuksista – suunnattoman hyökyaallon, tsunamin, mainingit tuntuivat jopa Ruotsissa ja Suomessakin, "Turun joessa". Näin syntyi 98-säkeistöinen runoraportti, jonka voisi hyvinkin rinnastaa oman aikamme radio- tai televisioreportaaseihin.

Mutta tässä katastrofissa Achrenius näki myös Jumalan rangaistuksen ja ajan merkin, ja siksi hän kirjoitti sen johdosta myös useita hengellisiä virsiä. Näin valmistui 40-sivuinen arkkiveisujulkaisu Sijtä Hirmuisesta ja surkiasta maanjäristyxestä, Lisabonin Suuresa Pääcaupungisa Portugalin waldacunnasa. Siinä oli kaikkiaan kahdeksan runoa ja niissä yhteensä 228 säkeistöä. Myöhempiin painoksiin Achrenius lisäsi vielä kaksi virttä.

Vihkosen viimeisestä virrestä "Jumalan Lasten Kijtos ja uscon wahwistus", joka alkoi sanoilla "O Jesu! Jesu suloinen", tuli Elias Lönnrotin uudistamana vuoden 1886 virsikirjaan virsi "O Jesus, armon ruhtinas, sua kiitän hartahasti". Nykyisessä virsikirjassa se siis alkaa sanoilla Oi Jeesus, armon ruhtinas.

Tämän virren taustana on siis koko maanosaamme järkyttänyt katastrofi. Siihen viittaavat säkeistöt (3. ja 4.) liittyvät myös psalmiin 46, jossa luemme: "Jumala on turvamme ja linnamme, auttajamme hädän hetkellä. Sen tähden emme pelkää, vaikka maa järkkyy, vaikka vuoret vaipuvat merten syvyyksiin."

Tauno Väinölä




Virsi 390
Oi Jeesus, armon ruhtinas,
sinua tahdon kiittää.
Kun viivyt läsnä, laupias,
niin turva, rauha riittää.
Ken tielläsi vain vaeltaa,
hän aina lohdutuksen saa,
kun hänen kanssaan kuljet.

Mä yönkin synkän keskellä
vaellan turvissasi.
Käyt korven tiellä vierellä,
en pelkää omanasi.
Näin, Jeesus, suojaat vaaroissa,
valolla täytät kirkkaalla
myös ahdistuksen rotkot.

Ja vaikka vuorten haudaksi
maan syvyys aukeaisi,
maailma vaikka hukkuisi
tai tyhjiin raukeaisi,
niin vahva, varma turvani
ja kallioni, linnani,
oi Jeesus, olet aina.

Ja vaikka järkkyisikin maa
ja tulva syöksähtäisi
tai raunioita, kuolemaa
vain kaupungeista jäisi,
niin järkkymättä kuitenkin
jää muuri Herran kaupungin.
Se kestää paikallansa.

Ah, Jeesus vahva linna on,
suojamme turvallinen.
Hänessä olen peloton
ja aivan rauhallinen.
Kun minua hän vahvistaa
ja hengen voiman uudistaa,
en muusta mistään huoli.

Siis aina kiitän Herraani
kaikesta sielustani
ja häneen liitän toivoni
kaikissa vaiheissani.
Ylistys rauhanruhtinaan
ja Herran kansan kuninkaan
nyt, aina, ikuisesti!

Abraham Achrenius 1756.
Uud. Elias Lönnrot 1865.
Virsikirjaan 1886.
Uud. komitea 1984.



voimme kukin pitää silmällä, mitä kautta voisimme itse henkilökohtaisesti auttaa rahallisesti surun kohtaamia haitilaisia, Suomen Punaisen Ristin, Kirkon Ulkomaanavun tai jonkin muun luotettavan järjestön kautta.


Näin voit tukea Haitin järistyksen uhreja

Haitin uhrien tukeminen onnistuu parhaiten näiden tuttujen järjestöjen kautta.

Suomen Punainen Risti
- Verkossa osoitteessa http://www.lahjoita.fi

- Soittamalla numeroihin 0600 12220 (19,95 e/puh. + pvm) ja 0600 12210 (9,85 e/puh. + pvm)

- Lahjoittamalla katastrofirahaston tilille 221918-68000

Kirkon ulkomaanapu
- Verkossa osoitteessa http://www.kua.fi

- Soittamalla numeroon 0600 12345 (15,11 e/puh. + pvm)

- Lahjoittamalla Yhteisvastuukeräyksen tilille Nordea 208918-6775

World Vision
- Verkossa osoitteessa http://www.katastrofi.fi
- Lahjoitustilin kautta 174530-28185, viite 5005

Pelastakaa Lapset
- Verkossa osoitteessa http://www.pelastakaalapset.fi


otteita päivän uutisista:

"Avustuslasteja, lääkäreitä ja sotilaita kiidätettiin torstaina maanjäristyksen runtelemaan Haitiin. Apu ei kuitenkaan saavuttanut vielä asukkaita, jotka vaelsivat järkyttyneinä pääkaupunki Port-au-Princen kaduilla etsien vettä, ruokaa ja lääkärin apua."

"Järjestäytyneestä pelastusoperaatiosta ei näkynyt vieläkään merkkejä, vaan ihmisiä kaivettiin raunioista jopa paljain käsin."

"Haitin Punaisen Ristin arvion mukaan järistyksessä sai surmansa noin 40 000-50 000 ihmistä. Loukkaantuneita ja kodittomiksi jääneitä on jopa kolme miljoonaa. Haitin pääministeri Jean-Max Bellerive uskoi lopullisen uhrimäärän nousevan yli 100 000:n."

"Raunioiksi luhistunut Port-au-Prince muuttui suureksi pakolaisleiriksi, kun ihmiset viettivät jo toisen yön taivasalla. Monet lauloivat uskonnollisia lauluja ja rukoilivat apua."

"Reuters kertoo Time-lehden kuvaajan nähneen vihaisten haitilaisten alkavan kasaamaan parissa paikassa ruumiita tiesuluiksi Port-au-Princessä osoittaakseen mieltään hätäavun viipymiselle."

"Järistys tuhosi parlamenttirakennuksen ja presidentinpalatsin lisäksi useita muita hallintorakennuksia. Tiedossa ei ole, kuinka monet parlamentin jäsenet ja virkamiehet saivat surmansa. Clintonin mukaan Haitin hallinto ei ole tässä tilanteessa toimintakykyinen, ja Yhdysvallat auttaa parhaansa mukaan."
STT-AFP-REUTERS


Israel on lähettänyt Haitiin kenttäsairaalaan, joka toimii kansainvälisen Punaisen Ristin alaisuduessa.

Suomen Punainen risti on lähettänyt eilen Tampereelta kenttä-klinikan ja sen kanssa kaksi työntekijää, tänään perjantaina Suomesta lähtee vielä kuusi henkilöä auttamaan järistyksen uhreja.

"Monet lauloivat uskonnollisia lauluja ja rukoilivat apua."

käytännön apua on tulossa. ei ole terveellistä kolmen miljoonan ihmisen yöpyä ja asua ulkosalla mätänevien ruumiiden keskellä, jotka saastuttavat veden.

voi niitä, jotka ovat loukussa raunioiden alla.

menee varmaan vuosia ennenkuin maailman köyhimpiin kuuluva Haiti toipuu 12.1. 2010 tapahtuneesta maanjäristyksestä.



sairaanhoito-opiston edessä seissyt BBC:n reportteri Matthew Price kertoi eilen (15.1.), että kun viisikerroksinen rakennus romahti kasaan tiistaina kello 17, sen sisällä oli ainakin 200 ihmistä. Nyt rakennuksessa on vain yksi kerros.

raunioiden sisältä on tullut tekstiviesti. Joku kertoo, että 25 ihmistä on loukussa, hyvin janoisia ja nälkäisiä, sisällä on hyvin kuuma ja he tarvitsevat apua päästäkseen pois.

brasilialainen avustusryhmä on koettanut hyvin varovasti päästä eloonjääneiden luo, mutta työ on edennyt liian hitaasti.

Matthew toteaa yksikantaan tiedotuksensa lopussa "brasilialaisten kuorma-auto näyttää olevan lähdössä pois---"

elävältä haudattu tonnien painoisten järkäleiden alle - ilman toivoa pelastuksesta.




Jeesus on Port-au-Princen kaupungissa.

mistä sen tiedämme?

Raamattu kertoo niin.

Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle.

Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista.

Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen. 34 Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti.

Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa.

Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa.

Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne.

Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut.

Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa.

Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.'

Matteus 25:31-36 KR 1992



tulla elävältä haudatuksi lienee ihmisen perustavimpia pelkoja.

kuolla janoon - seitsemän päivää

kuolla nälkään - 40 vuorokautta ja risat

25 ihmistä.

rukoilkaamme, että joku tulisi pian Jeesuksen luokse tähän kamalaan vankilaan.

pelkään, että näitä vankeja on yhä tuhansia elossa, hitaasti kuolemassa Haitissa.

puhumattakaan niistä nälkäisistä, janoisista, alastomista ja sairaista, joita on kolmen miljoonan asukkaan Port-au-Price kaupungissa ainakin 300.000.

Jeesus tosiaan on siellä.

Jeesus tosiaan on siellä.

Kirjoittanut: mama

Hirmu vaikea päästää ymmärrykseen asti noita tapahtumia Haitissa...

Totisesti siellä on Jeesus, vaan näemmekö ja tunnemmeko...?

Vai suljemmeko silmämme.

Kirjoittanut: YHA

Tässä osa viestiä, jonka eilen sain:
Kirkon Ulkomaanavulla on Haitissa oma työntekijä, joka onneksi selvisi maanjäristyksestä ja pystyi käynnistämään avustustyön välittömästi. Lähipäivinä maahan saapuu lisää avustustyöntekijöitämme. Nyt Haitiin tarvitaan erityisesti puhdasta vettä, ruokaa, suojaa ja huopia. Ensiavun jälkeen maata odottaa pitkä jälleenrakennus. Työtä on edessä paljon.

Pystyisitkö Sinä auttamaan Haitin uhreja lahjoittamalla tähän keräykseen? Pienikin summa on merkittävä ja voi pelastaa ihmishenkiä.

Voit lahjoittaa soittamalla numeroon 0600 12345 (15,11€ + pvm) tai verkkopankkisi kautta täältä. Voit tehdä lahjoituksen myös suoraan avustustilille Nordea 157230-500504 viitteellä 1083.

Haiti on yksi maailman köyhimmistä maista ja siksi maanjäristyksen vaikutukset ovat erittäin vakavia. Voit lukea lisää ja seurata työn edistymistä uutissivuiltamme täältä.

Avustasi kiittäen,

Marjut Martin
Kirkon Ulkomaanapu

P.s. Haasta ystäväsikin ja yrityksesi mukaan keräykseen haitilaisten hyväksi!

Kirjoittanut: mama

Jeesus Kristus, Vapahtajamme.
Sinä elät kaikkein vähäisimmissä:
lapsissa, sairaissa, köyhissä.
Auta minua näkemään sinun kasvosi kaikissa ihmisissä.
Opeta minua asettumaan toisen asemaan ja
osoittamaan rakkautta käytännössä.
Auta minua pitämään hyvästä kiinni,
rohkaisemaan arkaa,
tukemaan heikkoa,
auttamaan sorrettua.

Aamen.

Kirjoittanut: immata
Aamen.

Kirjoittanut: MikkoL


Brittiläiset pelastustyöntekijät onnistuivat eilen (15.1.) löytämään elossa kaksivuotiaan lapsen, joka oli virunut päiväkodin raunioissa kolmen päivän ajan.

Ruumiita on maan sisäministerin mukaan löytynyt 50 000, mutta kuolleita on joidenkin arvioiden mukaan jopa 200 000. Kuorma-autot ovat kuljettaneet ruumiita kiireisesti kaivettuihin joukkohautoihin.

STT

Kirjoittanut: mama

"On pakko olla olemassa, kun muutakaan ei ole, kertoi Blenicial IS:lle kotinsa raunioiden keskellä."

Kirjoittanut: Hakari

Hienoa, että Mikko varsinkin on ottanut voimakkaasti kantaa Haitin tapahtumiin ja esim antanut yhteystietoja,kuten avustusnumeroita ym.
Minä olen joskus surullinen,että me kristityt näpertelemme kaiken maailman marginaalisten pikkuasioiden kanssa-näilläkin palstoilla-, kun maailmalla tapahtuu tosi suuria asioita.
Mikko mainitsi, että joitakin aikoja sitten olivat haitilaiset tehneet jonkinlaisen sopimuksen Saatanan kanssa...Tähän olisi hyvä saada tarkennusta.
Kuuntelin eilen Radio Dein ohjelmaa,jossa oli paljon keskustelua Haitin tilanteesta.
Siinä mm. mainittiin,-luin myös Wikipediasta,- että 80-90% haitilaisista tunnustaa voodoo-uskontoa, joka on ollut siellä virallisena uskontona v:sta 2003.



Voodoo on afrikkalaisorjien keskuudessa syntynyt länsiafrikkalaisten uskomusten ja katolisen kristillisyyden uskomuksista yhteensulautunut synkretistinen uskonto.
Voodoohon liittyy taikuutta ja persoonatonta voimaa, jota kutsutaan mustaksi magiaksi.
Voodoo-papeilla sanotaan olevan voima vaikuttaa ihmisiin mm. myrkkyjen ja tuhoavan magian kautta, esim muuttaa heitä ns, zombeiksi.Siis täyttä pakanuutta!
Mutta-samaisessa ohjelmassa kerrottiin, että kristillisen lähetystyön tuloksena siellä on n.pari miljoonaa kristittyä. Ja suorastaan huikaiseva tieto oli sellainen, että kristillisen läh.-järjestön (Mission Hope of Haiti?)
katastrofiruokavarastot olivat säilyneet järistyksessä-1,5 milj
ruoka-annosta!
Siis-Jumalan tarkoitukset tässäkin ovat arvaamattomat!
Siis rukousta,rukousta ja rukousta!



Kirjoituksellani lienee yhtymäkohtia aiheeseen "Maailman rakkaus"."Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut..."-ja varmasti rakastaa vieläkin!
Meille on myös sanottu:"Te olette maailmassa,ette maailmasta".
Jospa voisimme vähän enemmän katsella ympärillemme,ettemme vain käpertyisi itseemme.
Siinä on varmasti Jumalalle kelvollista "maailman rakkautta"!

Kirjoittanut: MikkoL

todellakin, esirukouksien tiellä ei ole etäisyys maantieteellisesti ja joskus ne kantavat hedelmää pitkän ajankin yli - usein...

kuten Hakari kehottaa, saamme rukoille läntisen pallonpuoliskon köyhimmän kansan puolesta, kansana syvälle saatananpalvontaan vajonneen, ja odottaa suuria Herralta Jeesukselta!

kuten alussa mainitsin, evankelista Pat Robertson pitää maanjäristystä rankaisuna haitilaisten synkästä uskonnosta.

Jeesus taas sanoo, etteivät tämän järkyttävän katastrofin kohteet ole sen syntisempiä kuin muutkaan ihmiset, ja samoin me kaikki hukumme, ellemme käänny ja tee parannusta.



Port-au-Prince kaupungissa toimii israelilainen kenttäsairaala, jossa potilaita hoidetaan yötä päivää ... ja lähetetään sitten kadulle, kun ei muuta voida.

sieltä kerrottiin pojasta, jonka jalka oli saanut pahan iskun ja varpaat piti poistaa ettei niihin tarttunut kuolio leviäisi ja tappaisi parin päivän sisään.

siitä sitten nilkutteli kadulle kainalokepein, kovassa kivussa ilman varpaita, kaveriinsa nojaten. mutta sai jäädä eloon.


ajattelen, että nyt kun "uutisarvo" on ohi, alkaa se pitkä vaikea toipumisen aika, apua tarvitaan ja esirukousta.

ihan samoin kuin Hakarin silmissä, minustakin näyttää joskus, että kristityillä oma pieni piiri pyörii eikä muulla niin kovin väliä.

suhteellisuudentaju hämärtyy silloin helposti ja kärpäsistä tulee härkäsiä.

eivätkä oikeat härkäset niin vaivaa...

Kirjoittanut: immata

Kiitos Hakarille ja Mikolle kirjoituksistanne. Terveellistä muistutusta ainakin minulle. Herrahan siunaa ajallista hyvää, että voimme auttaa tarvitsevia.

Kirjoittanut: MikkoL

Lahden päiväseurat tänään 24.1. antoivat lumiukolle iloisen yllätyksen.

saarnaaja kertoi Haitin tilanteesta nyt runsas viikko maanjäristyksestä. Vanhimmilta on tullut kaikille rakkaille veljille ja sisarille kehotus tukea eri tavoin pelastustoimia ja uhrien hoitoa.

olin kuvitellut ettei edes 300.000 ihmisen kodin menetys ja yli 100.000 ihmisen äkillinen kuolema liikuta omissa oloissaan eläviä esikoisia.

mutta kuinka väärässä taas olinkaan!

Kirjoittanut: mama

Käsitit mikko ihan väärin, se keräys (150 000€) koski ihan oman rukoushuoneen katon korjausta, ei keräystä niitä varten, joilla ei ole kattoa ollenkaan.


Kirjoittanut: mama, 25.01.2010 11:05

25.1.2010

Matt. 7:2

Millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan.

Tämä on kummallinen saarna. Siitä nähdään, että Jumala pitää melkein tärkeämpänä palvella lähimmäistä kuin häntä.

Häntä itseaän koskevassa asiassa hän antaa anteeksi kaikki synnit eikä tahdo kostaa rikoksiamme.

Jos sitä vastoin käyttäydymme pahoin lähimmäistämme kohtaan, hänkään ei tahdo olla kanssamme sovinnossa eikä antaa mitään anteeksi.

Tämä mittaaminen tapahtuu siis uskon jälkeen eikä ennen sitä.

Ennen kuin näet tulit uskoon, Jumala ei kohdellut sinua oman ansiosi vaan armon mukaisesti. Hän antoi sinun tulla sanansa luo ja julisti sinulle synnit anteeksi.

On kuin Jumala nyt sanoisi: Mittaa siis sinäkin muille ihmisille samoin, mutta jos et, sinulle käy samoin kuin muille teet.

Sinä et suosi heitä.

Minäkään en tahdo olla sinulle suosiollinen.

Sinä tuomitset ja hylkäät heidät.

Minäkin tahdon hylätä ja tuomita sinut.

Sinä otat heiltä, mutta et anna mitään.

Minäkin tahdon ottaa sinulta enkä mitään anna.

Tässä tapahtuu siis uskon jälkeinen mittaaminen.

Herra Jumalamme antaa niin suuren merkityksen lähimmäiseen kohdistuville teoille, että hän peruuttaa meille tekemänsä hyvän, ellemme mekin tahdo tehdä hyvää lähimmäisillemme.

Me näet selvästi osoitamme, ettei meillä uskoa olekaan ja että olemme vääriä kristittyjä.

Martti Luther - Mannaa Jumalan lapsille

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti