Vaikeus uskoa

Vaikka Jeesus oli tehnyt monia tunnustekoja ihmisten nähden, nämä eivät uskoneet häneen. Näin kävi toteen profeetta Jesajan sana:

-- Herra, kuka uskoi meidän sanomamme? Kenelle ilmaistiin Herran käsivarren voima?

He eivät voineet uskoa, sanoohan Jesaja toisessa kohden:

-- Hän on sokaissut heidän silmänsä ja paaduttanut heidän sydämensä, jotta he eivät silmillään näkisi eivätkä sydämellään ymmärtäisi, jotta he eivät kääntyisi enkä minä parantaisi heitä.

Näin Jesaja sanoi, koska oli nähnyt Kristuksen kirkkauden; juuri Kristusta hän sanoillaan tarkoitti.

Kaikesta huolimatta monet hallitusmiehistäkin uskoivat Jeesukseen.

Fariseusten pelossa he eivät kuitenkaan tunnustaneet sitä, jottei heitä erotettaisi synagogasta.

Ihmisten antama kunnia oli heille rakkaampi kuin Jumalan antama.

Jeesus huusi kovalla äänellä: "Joka uskoo minuun, ei usko minuun, vaan lähettäjääni.

Joka näkee minut, näkee lähettäjäni.

Minä olen valo ja olen tullut maailmaan siksi, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen.

Jos joku ei noudata minun sanojani, vaikka on ne kuullut, en minä häntä tuomitse.

En ole tullut tuomitsemaan maailmaa, vaan pelastamaan sen.

Jos joku torjuu minut eikä ota sanojani vastaan, hänellä on kyllä tuomarinsa: se sana, jonka olen puhunut, tuomitsee hänet viimeisenä päivänä.

En minä ole puhunut omissa nimissäni.

Isä, joka on minut lähettänyt, on määrännyt, mitä minun tulee puhua ja julistaa, ja minä tiedän, että hänen käskynsä antaa ikuisen elämän.

Kun puhun, puhun siis niin kuin Isä on minun käskenyt puhua."


Joh 12:37-50 KR 1992



Pyhä Isä, avaa armollisesti korvamme kuulemaan sinun lähettämiesi julistamaa sanomaasi ja ilmoita meille Herran käsivarren voima.

pyydämme tätä Poikasi Jeesuksen Kristuksen nimessä

Aamen



Käsillä oleva Uuden testamentin kohta on syvällinen ja vaikea käsittää, järjelle ylivoimainen haaste.

Evankelista kertoo, että Jumalan Sana oli heidän keskellään, lihaa ja verta, ja he saivat omin korvin kuulla iankaikkisen rakkauden sanomaa Häneltä itseltään.

Ei "vain" Elämän sanoja, vaan monia mahtavia tunnustekoja, jotka puhuttelevat ihmistä ja joiden tarkoitus on herättää uskoa näkymättömään salattuun Israelin Jumalaan.

Ihmiset näkivät, mutta eivät uskoneet.

Mikä ihmeen sekasotku tämä on?

Jumalan Poika puhuu ihmisille, jotka on luotu Hänen kauttaan (kaikki on tehty Hänen kauttaan), eivätkä he silti usko.

Ja evankelista selittää -

he eivät voineet uskoa.

heillä ei ollut vain vaikeuksia uskoa, vaan he eivät yksinkertaisesti voineet uskoa.

Miksi?

koska Jumala itse esti sen.

siinäpä meille yhtälö ratkaistavaksi.




Johanneksen evankeliumin merkillinen dilemma, ristiriita, nojaa profeettojen kuninkaan järisyttävään kutsumusnäkyyn Jesajan kirjan kuudennessa luvussa.

Siellä on tuo sama omituisuus.

Jesaja kutsutaan julistamaan Israelin Jumalan hänelle antamaa sanomaa

Ja Jumala itse paaduttaa kuulijat, niin että he eivät usko.


Kuningas Ussian kuolinvuonna minä näin Herran: hän istui korkealla ja ylhäisellä istuimella, ja hänen vaatteensa liepeet täyttivät temppelin.

Hänen yläpuolellaan seisoivat serafit, joilla oli kuusi siipeä kullakin: kahdella he peittivät kasvonsa, kahdella verhosivat ruumiinsa ja kahdella lensivät.

He huusivat toinen toiselleen:

-- Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Sebaot! Hänen kirkkautensa täyttää kaiken maan.

Ovenpielet vapisivat äänten voimasta, ja huone tuli täyteen savua.

Ja minä sanoin:

-- Voi minua, minä hukun! Minulla on saastaiset huulet, ja saastaiset huulet on kansalla, jonka keskellä elän, ja nyt minun silmäni ovat nähneet Kuninkaan, Herran Sebaotin.

Silloin yksi serafeista lensi luokseni kädessään hehkuva hiili, jonka hän oli ottanut pihdeillä uhrialttarilta.

Hän kosketti sillä minun huuliani ja sanoi:

-- Katso, tämä on koskenut huuliasi, sinun syyllisyytesi on poissa ja syntisi sovitettu.


Minä kuulin Herran äänen sanovan:

-- Kenet minä lähetän? Kuka lähtee sananviejäksi?

Niin minä vastasin:

-- Tässä olen, lähetä minut!

Hän sanoi:

-- Mene ja sano tälle kansalle:
Kuulemalla kuulkaa älkääkä käsittäkö.
Katsomalla katsokaa älkääkä ymmärtäkö.

Paaduta tämän kansan sydän, sulje sen korvat, sokaise sen silmät, ettei se silmillään näkisi, ei korvillaan kuulisi eikä sydämellään ymmärtäisi -- ettei se kääntyisi ja tulisi terveeksi.


Jesaja 6:1-10 KR 1992


Häkellyttävä tehtävä

mene, julista, ja paaduta, että he eivät pelastuisi ja että he eivät tulisi terveiksi.


Pyhän häikäisevän kirkkauden läsnäollessa serafien ja kerubien seurassa, saa syvästi syntinsä kokeva ja armon saanut nuori Jesaja soperrettua kysymyksen

Ja saa myös vastauksen, johon Jesajan kutsumisnäky päättyy.



Minä kysyin:

-- Kuinka pitkäksi aikaa, Herra?

Hän vastasi:

-- Siksi kunnes kaupungit ovat autioina,
asukkaita vailla
ja talot tyhjillään,
kunnes tyhjillä pelloilla vallitsee autius.

Herra vie ihmiset kauas,
ja tyhjänä leviää hylätty maa.

Jos väestä on jäljellä vaikka vain kymmenesosa, vielä sekin raastetaan maasta, kaadetaan niin kuin puu, kuin tammi.

Mutta puustakin jää kanto, ja siitä kannosta kasvaa pyhien suku.


Ajatuksemme ovat muinaisen kuningas Hiskian Jerusalemissa, Samarian epäjumalissa, Omrin dynastian baalien palvonnassa.

Assyrialaisten partaveitsestä, joka tuhosi Israelin kuningaskunnan ja kymmenen kahdestatoista heimosta katoaa historiasta tuossa hirmuisessa hävityksessä, josta Laakiin reliefit Niinivessä antavat niin lihaksitulleen todellisen kuvan.

Tästä perikadosta kertovat Raamatussa Kuningasten kirjat ja Aikakirjat ja myös Jesajan profeettakirjan historiallinen jakso.



Evankelista Johannes näkee tässä Jesajan näyssä jotain vielä suurempaa, jotain vielä vakavampaa:

"Näin Jesaja sanoi, koska oli nähnyt Kristuksen kirkkauden; juuri Kristusta hän sanoillaan tarkoitti."

Joh 12:41 KR 1992


Yhä syvemmäksi käy Jumalan aivoitusten arvoitus.

Jeesus Kristus, rakas Jumalan Poika, tulee itse tulee kansansa keskelle - ja ihmisten sydämet paadutetaan.

He eivät voineet uskoa.


Usko on tunnustettava, on otettava kantaa, on asetuttava jompaan kumpaan leiriin.

Johanneksen evankeliumi jatkaa vahvaan ja yllättävään tyyliinsä:

kyllä jotkut kuitenkin uskoivat.

mutta he eivät lopulta voineet uskoa, koska pelkäsivät valta-asemassa olevia ihmisiä.

hengellinen auktoriteetti hallitsi Juudean maata ja oli todennut, että tämä Jeesus juttu on syvyydestä.

nämä arvovaltaiset henkilöt eivät uskaltaneet uskoa

jotenkin uskoivat kyllä, mutta usko ei voi jäädä piiloon

se on sanoiksi puettava, lausuttava, usko on tunnustettava

ja sitä he eivät ihmisten pelosta tehneet vaan vaikenivat



Johanneksen evankeliumi kertoo, että näille arvovaltaisille uskonnollisille henkilöille tässä liikkeessä pelkoon oli syynä tulla erotetuksi synagoogasta.

lähtöpassi tästä porukasta tulee, jos Jeesusta liikaa kehut.


mutta tämä ei ollut ainoa syy - olisihan joku lähtöpassit voinut ottaa (ja ottikin, esimerkiksi farisealainen Saulus)

toinen syy on rakkaus

he rakastivat ihmisten antamaa kunniaa

onhan se mukavaa, että saa kahvit ensin pöydästä ja pullan

ihailevat katseet, hiljaisuus kun puhut!

Herran enkeli, Malakian mukaan, julistamassa Jumalan sanomaa ihmisille, jotka kokoontuvat sinua kuulemaan.

mukavan kutkuttava tunne.



Kaikesta huolimatta monet hallitusmiehistäkin uskoivat Jeesukseen.

Fariseusten pelossa he eivät kuitenkaan tunnustaneet sitä, jottei heitä erotettaisi synagogasta.

Ihmisten antama kunnia oli heille rakkaampi kuin Jumalan antama.


Joh 12:42-43 KR 1992



Tämän vakavan, syvälle Kirjoituksiin porautuvan pohdinnan jälkeen Johanneksen evankeliumi antaa sitten meille mahdollisuuden kuulla hänen kirjoituksensa kautta Jeesuksen sanomaa

Majesteetti puhuu uskomisen vaikeudesta

Raamatun syvimpiä juonteita, Sanan kuuleminen, Herran käsivarren voiman ilmoittaminen, paatuminen ja mahdottomuus uskoa.

aikamoinen aamiainen siinä.



ensin fanfaari, kuin auringon nousu kukkuloiden takaa idästä, valkeus koittaa!



Jeesus huusi kovalla äänellä:

"Joka uskoo minuun, ei usko minuun, vaan lähettäjääni.

Joka näkee minut, näkee lähettäjäni.

Minä olen valo ja olen tullut maailmaan siksi, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen."

Joh 12:44-46 KR 1992



olisipa se näin yksinkertaista!

Kristuksen häikäisevän kirkas valo loistaa, ja ihmiset saavat nähdä Hänessä itse maailmankaikkeuden Luojan, Israelin Jumalan, Jeesuksen Isän.

Hänet, joka lähetti Poikansa valaisemaan tämän ihmisten pimeän maailman!

Jeesus julistaa riemuvuotta, Hän on tullut, ettei yksikään, joka Häneen uskoo jäisi pimeyteen.


mutta siinä on se dilemma, omituisuus, Jesajan kutsumusnäyn arvoitus, Egyptin faaraon kohtaloksi koitunut outous.

"ettei yksikään, joka minuun uskoo"


ja Jumala itse paaduttaa, estää uskomasta


Jeesuksen valtaisa ilosanoma jatkuu, jonka tulisi saada ja joka saa uskovan sydämen hyppimään riemusta ja kieli puhkeaa väistämättä Jumalan ylistykseen

lestadiolaisseuroissa "kiitos Jeesus kiitos Jeesus!" eikä mitään kylmää hyppelyä, vaan uskon riemua!

helluntailaisten rukouskokouksessa "Halleluja, kiitos Jeesus, kiitos Jezzz..." ja kieli vaihtuu toiseksi. Eikä mitään itse tehtyä, vaan vuolasta Hengen antamaa kiitosta Jeesukselle.

ja monta muuta muotoa kiitosta, joista joku puhkeaa kuin Händelin Messias oratorion Halleluja suorastaan läpi katon

niin että maan kuninkaatkin vaistomaisesti nousevat kunnioituksesta seisomaan.



Jos joku ei noudata minun sanojani, vaikka on ne kuullut, en minä häntä tuomitse.

En ole tullut tuomitsemaan maailmaa, vaan pelastamaan sen.

Joh 12:47 KR 1992



älä anna noiden sanojen livahtaa kohdallasi ohi korvien

paina ne Marian tavoin sydämeesi

maistele niitä, tutki niitä, vietä aikaasi näiden muutaman sanan äärellä

ja käännä katseesi Häneen, joka ne sanoi ja joka on luonasi

ja vaikka ihan hiljaa kuiskaa

"kiitos Jessus" ja taivaassa käy suhina, kun enkelikuoro kanssasi kuiskaa suomeksi "kiitos Jeesus"

(Kyllä se kuulee suomen kielen,/joka ymmärtää kaikkien mielen)



Niitä, jotka torjuvat sanan luotaan Jeesus ei tuomitse. Joh 12:47

omituinen lause.

siinä riittää pohtimista.

Eikös Hän nimenomaan tuomitse ne, jotka eivät uskossa ota vastaan Jumalan Sanaa?

ei.




Jos joku torjuu minut eikä ota sanojani vastaan, hänellä on kyllä tuomarinsa: se sana, jonka olen puhunut, tuomitsee hänet viimeisenä päivänä.

Joh 12:48 KR 1992



suo anteeksi, Herra, epäuskomme ja kovat korvamme, joilla työläästi kuulemme.

mutta voisitko hieman selittää meille, mitä tarkoitat noilla arvoituksellisilla Johanneksen evankeliumin sanoilla?



En minä ole puhunut omissa nimissäni.

Isä, joka on minut lähettänyt, on määrännyt, mitä minun tulee puhua ja julistaa,

ja minä tiedän, että hänen käskynsä antaa ikuisen elämän.

Kun puhun, puhun siis niin kuin Isä on minun käskenyt puhua."


Joh 12:49-50 KR 1992



kiitos tästä selityksestä, Herra!

olemme entistä enemmän ymmällämme.

Valitsemasi apostoli Paavali opettaa meille, että laki on kuolema.

Laki surmasi Sinut.

ja nyt kerrot, että Sinä tiedät, että Sinun Isäsi käsky antaa iankaikkisen elämän?



Virsi 61
Ken tahtoo käydä Herran askelissa,
ken tahtoo käydä Herran askelissa,
käy tietä vehnänsiemenen:
kuin siemen hänkin kuolee,
kuin siemen hänkin kuolee.

Hän kulkee tietä kaiken luomakunnan,
hän kulkee tietä kaiken luomakunnan.
Se täytyy loppuun kulkea.
Ja elämän se antaa,
ja elämän se antaa.

Ja vuoroin polttaa helle, vuoroin routa,
ja vuoroin polttaa helle, vuoroin routa,
ja myrskytuulet pyyhkivät.
Ja pieni siemen kuolee,
ja pieni siemen kuolee.

Niin toisen täytyy kuolla toisen tähden,
niin toisen täytyy kuolla toisen tähden,
ja siemen muuttuu leiväksi.
Ja toinen ruokkii toista,
ja toinen ruokkii toista.

Sen tien on Herra käynyt loppuun saakka,
sen tien on Herra käynyt loppuun saakka,
ja nyt hän meille kaikille
on elämä ja autuus,
on elämä ja autuus.

Huub Oosterhuis 1965.
Suom. Anna-Maija Raittila 1979
Virsikirjaan 1986