Ludwig Wittgenstein
Aikamme vaikutusvaltaisimpiin luettu filosofi, itävaltalainen Ludwig Wittgenstein (1889 – 1951), ei julkaissut elinaikanaan paljoa: yhden sivumäärältään pienen kirjasen, Tractatus Logi-Philosophicus vuonna 1921 (75 sivua), yhden kirja-arvostelun, artikkelin ja lasten sanakirjan. Tästä niukkasanaisuudestaan huolimatta hänelle annettiin arvostettu Cambridgen yliopiston filosofian professorin virka, jota hän hoiti 1937-1949.
Kaksi vuotta Wittgensteinin kuoleman jälkeen hänen pöytälaatikoistaan löydetyt käsikirjoitukset julkaistiin nimellä Philosophical Investigations (1953). Teos kuuluu aikamme merkittävimpiin filosofisiin julkaisuihin.
Wittgensteinin kriittinen looginen ajattelu kohdistui erityisesti ihmisen kieleen. Lasten sanakirja on tästä hauska ja havainnollinen esimerkki, sillä tuossa vaiheessahan opimme puhumaan ja lukemaan jollain kielellä ja ilmaisemaan näin itseämme. Mikään muu Jumalan luoma laji ei tähän ihmisen tavoin pysty.
Positivismi ja sekulaari humanismi
1900-luvun alussa akateemisissa piireissä tuntui voimakkaasti ranskalaisen August Comten (1798-1857) rationaalinen ajattelu. Ranskan vallankumouksen pyörteistä nousevassa Ranskassa hän tahtoi löytää selkeän tieteellisen linjan uuden yhteiskunnan rakentamiseksi. Hänen tuotantonsa kautta sai alkunsa moderni sosiologia.
Vallanukoumuksessa kaatuneen Vanhan hallinnon (Ancien Régime) maailmassa uskonto ja kirkko olivat olennainen osa valtajärjestelmää, kunnon kansalainen on myös uskollinen katolinen kristitty. Tämän sijaan uudessa maailmassa Comte tahtoi tuoda toisenlaisen ihmistä kunnioittavan humaanisen uskonnon, Religion de l'Humanité. Tämä ei ollut hänelle vain jokin sivuteema, vaan aivan keskeinen osa hänen yhteiskunnallista ajatteluaan.
August Comte on myös tieteenfilosofian isä. Hän koetti selkeyttää tieteellistä kielenkäyttöä ja sen edustamaa ajatusmaailmaa karsimalla kaiken "tuonpuoleisen". Positiivista, jolla hän tarkoitti "meille annettua", on tämä empiirisesti tutkittava ja käsin kosketeltava todellisuus.
"Positivismi on varsinaisesti 1800-luvulla syntynyt filosofinen suuntaus, jonka mukaan todellista tietoa on vain tieteellinen tieto, jollaista voidaan synnyttää ainoastaan päätymällä positiiviseen lopputulokseen tieteellisten teorioiden pätevyydestä tiukkaa tieteellistä menetelmää hyödyntämällä. Tämän vuoksi positivismi pyrki rajoittumaan välittömiin havaintoihin, tehden mahdollisimman vähän käsitteellisiä oletuksia." (wikipedia)
Ludwig Wittgenstein omaksui itse positivistisen maailmankatsomuksen. Yhdessä toisen aikamme tärkeimpiin kuuluvan filosofin, Bertnard Russellin (1872-1970), ja muiden Wienin piirin kollegojensa kanssa, hän määritteli mielekkään kielen. Muodollisen logiikan avulla voidaan analysoida "meille annettua" positiivista, kokemusperäistä ja kokeellisesti eli empiirisesti todennettavaa todellisuutta.
Positivismille ominaista on vaatimus, että asiat on voitava todentaa. Aikamme tieteisuskolle tämä on tuttu ja yleisesti hyväksytty peritaate - väite voidaan johtaa tosiasioista loogisesti tai se voidaan tieteellisesti todentaa. Tästä syystä positivistien mielestä filosofien pohtimat suuret kysymykset metafysiikasta, "fysiikan tuollapuolella olevasta" tai ontologiasta, olemisesta, ovat vailla mieltä ja todellista merkitystä.
Tractatus logicus 6.7 sanoo tämän ytimekkäästi, mutta hankalasti suomennettavalla tavalla
Wovon man nicht sprechen kann, darüber muss man schweigen.
Puhumattomista ei saa puhua
Looginen positivismi on vaikuttanut maailmanlaajasti ihmiskunnan sivistykseen ja kulttuurihistoriaan. Monet ovat aivan vaistomaisesti omaksuneet Wittgensteinin ja Comten positivismin antamatta sille nimeä ja torjuvat tieteen puhtaasta temppelistä kaiken metafyysisen pelkkänä tautologiana.
Wittgenstein ei itse kuitenkaan ollut jumalankieltäjä, ateisti, vaan ihmettelevä kielen filosofi. Hän käyttää kieltä todella tehokkaasti:
For a truly religious man nothing is tragic.
Aidosti uskonnolliselle ihmiselle mikään ei ole traagista.
Wittgensteinin vaikutus on laajempi kuin syvälle uponnut positivistinen metafyysisen torjunta. Häntä voidaan pitää tieteellisen tarkan kielenfilosofian merkittävänä kehittäjänä. Todella hienolla tavalla hän on osoittanut ihmisen kielen syvällisyyden ja merkityksen lingvistiikan ja myös kielen kääntämisen, tulkitsemisen maailmoissa.
Language is a part of our organism and no less complicated than it.
Kieli on osa organismiamme eikä yhtään sitä yksinkertaisempi.
Humoristisesti Wittgenstein toteaa kunnioitetusta tieteestämme:
Man has to awaken to wonder - and so perhaps do peoples.
Science is a way of sending him to sleep again.
Ihmisen on herättävä ihmettelemään - ja niin ihmiset ehkä tekevät.
Tiede on tapa saada hänet taas nukkumaan.
Ludwig Wittgensteinin heräämisen haaste kuuluu tieteen parissa turvallisesti nukkuville, mutta myös kirkolle. Hän antaa satikutia huolettomalle ja sisällöltään usein mielettömästi ja epäkriittisesti hokemallemme Kaanaan kielellemme, joka saa saarnan kuulijat nyökyttämään refleksinomaiseseti päitään ja nukkumaan entistä syvemmin turvallisia uniaan!
Miten voisimme soveltaa Tractatus Philosophicus sisältämää kielen kritiikkiä ja analyysiä omaan kristilliseen kielenkäyttöömme?
Mielestäni siten, että hylkäämme positivistisen todellisuuden metafyysisen rajauksen kielen totuudellisuuden kriteerinä. Se, ettei jotain voi empiirisesti näyttää todeksi ei vielä riitä osoittamaan, että se ei olisi totta.
Meille on annettu Jumalan Sana. Se olkoon kristillisen kielemme sisällön totuudellisuuden kritiikin avain,
Mielekäs kristillinen kielenkäyttö sitoutuu Jumalan Sanaan, joka on annettu.
Näin esimerkiksi feministisen teologian joskus tarjoama "Äiti Jumala" ilmaus on hylättävä kielellisesti epäraamatullisena. Meille on Sanassa "annettu" vain Isä meidän, joka olet taivaissa, ja tämä on Sanan todellisuus, jonka ulkopuolella ei ole mitään Jumalaa.
Voi suurta sokeutta,
jos kuullaan enemmän
maailman viisautta
kuin sanaa elämän!
Janoinen voiko juoda
kuivista kaivoista?
Vain Herran Henki luoda
voi lähteen sanasta.
Virsi 186:3
Johan Ludvig Runeberg 1857
"Mistä ei voi puhua, siitä on julistettava!" (Torsti Lehtinen ) Historiallis-kriittinen Raamatun lukutapa ei tee oikeutta Jumalan sanalle. Lukutaito ja se, että on ollut yleensä sanaa luettavana on historiallisesti harvinaista herkkua. Kerronta on raamatullinen tyylilaji ja siinä kielipelissä on erilaiset säännöt kuin historian oppikirjoissa.
VastaaPoistaItse olen lukenut Raamattua enemmän semioottisten merkkien kuvauksina, joiden perustalta tulisi löytää Jeesus Kristus. "Tää on teille merkiksi, seimessä lapsi makaapi." Laki, profeetat ja kirjoitukset kertovat Kristuksesta.
kristittyinä hylkäämme Wittgensteinin et co edustaman positivismin virheellisenä maailmankatsomuksena, josta puuttuu metafyysinen. Voimme oppia heiltä totuudellisuutta ja tarkkuutta siinä, kuinka luemme ja tulkitsemme Raamattua.
VastaaPoistamielestäni Raamatun tieteellinen tutkimus ei sulje pois esimerkiksi kuvaamaasi semioottista lähestymsitapaa - eivät ne ole välttämättä vaihtoehtoja.
siellä missä historiallinen ja kriittinen lähestymistapa on ainoa totuudellinen tapa sitä tulkita, ajetaan Raamattua taas nykyihmisen keksimään pakkopaitaan.