keskiviikko 28. elokuuta 2013

Sota torstaina?

Ei mitään syytä aliarvioida
Venäläinen risteilijä Syyrian rannikolla
kuva al-Manar

Suomalaisen metsälammen rauhallisesta hiljaiselosta Syyrian rajoille! Tänään on keskiviikko, 28.8.2013 - laajeneeko Syyrian sisällissota kansainväliseksi selkkaukseksi huomenna torstaina?

Kansainvälisten sotavoimien lipuminen Aleppon ja Latakian suunnalle sekä Kyprokselle on toki pantu merkille. USA:n lisäksi toimenpiteistä puhuvat Ranska ja Englanti sekä Arabimaiden liitto - muuta ei tarvitakkaan.

En niinkään nyt ajattele kansainvälisten uutistoimistojen antamia tietoja torstain hyökkäyksestä enkä Tomahawkien vastustamatonta räjähtävää voimaa, jota Syyrian armeijalla ei ole mitään puolustuskeinoja.

Ajattelen pientä uutista eilen Israelin radiossa, jonka mukaan pohjoisessa kaasunaamari-keskuksiin tulee paljon soittoja. Tavalliset israelilaiset Kirjat Shmonen alueella ja aina Haifaa myöten tahtovat päivittää naamarinsa ja niiden filtterit mahdollisen sarin-kaasuhyökkäyksen varalta. Hermokaasuihin ne eivät paljon auta.

Kansa täällä tuntee nahoissaan USA:n hyökkäyksen Syyrian sotavoimia kohtaan lähestyvän, vaikka Damaskon teurastaja tuskin pistää päätään pölkkylle ammuttamalla ohjuksia Israeliin.

Kimurantiksi asian tekee Venäjän itsevaltias Vladimir Putin, jonka sotalaivoja on Latakian satamassa. Amerikka ja Venäjä eivät tietääkseni ole koskaan sotineet keskenään, vaikka napit olivat vastakkain Berliinissä silloin.

Toivottavasti ei nytkään.


4 kommenttia:

  1. Ei ala sota ainakaan vielä. Länsimaat ovat luvanneet, että eivät hyökkää Syyriaan ennen kuin YK:n kemiallisten aseiden tarkastajat ovat poistuneet maasta ja toimittaneet näytteensä laboratorioihin. Nämä poistuvat lauantaina, ja ovat siis torstaina vielä paikalla. Lauantaita ennen ei pitäisi tulla länsimaista ainakaan iskuja. Iskeminen YK:n asetarkastajien ollessa etsimässä vielä aineistoa siitä, mitä kemiallisia aseita Syyriassa on viime aikoina kenties käytetty, saisi aikaan voimakkaan kansainvälisen vastareaktion, jota mikään maa ei halua osakseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. on perjantai, eikä sota eilen alkanut - ehkä huomenna.
      esittämästi perustelut ovat vakuuttavia.

      Poista
  2. Ei tullut sotaa, siis uutta sotaa sisällissodan lisäksi. Ainakaan vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siltä vaikuttaa, jos Syyria antaa massatuhoaseidensa kontrollin kansainväliseksi. Veitsenterällä tilanne edelleen. Sanovat, että Venäjän sovitteluratkaisun idean isä olisi ollut Puolan ulkoministeri.

      Poista