Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan piispa Risto Soramies vihkii helatorstaina 14.5.2015 neljä uutta pastoria.
...
Pappisvihkimystä on edeltänyt Lähetyshiippakunnan yhteydessä toimivan Suomen luterilaisen pastoraali-instituutin järjestämä kaksivuotinen pappiskoulutus. Koulutuksen myötä vihittävät ovat perehtyneet luterilaisen teologian ja seurakuntatyön käytännön kysymyksiin, ja ovat suorittaneet seurakuntaharjoittelun hiippakunnan seurakunnissa.
Pappiskandidaateilla on opintoja myös teologisissa tiedekunnissa, mutta kaikki eivät suorita teologian maisterin tutkintoa.
Hiippakuntajärjestyksen mukaan ”papiksi voidaan vihkiä mies, joka on kastettu ja konfirmoitu, toteuttaa uskoaan ja tunnustustaan jumalanpalvelusta viettävässä seurakunnassa, jonka seurakunta kutsuu paimenekseen ja joka on suorittanut konsistorin hyväksymän teologisen koulutuksen tai muutoin osoittaa riittävää oppineisuutta.” (Hiippakuntajärjestys 16 luku 5 §)
Lue koko uutisteksti LHPK Kotisivulta
Hiippakunnan perusteet dokumentissa sitä kuvataan näin
4 § Hiippakunnassa hengellis‐teologista paimenvastuuta kantaa hiippakunnan piispa.
Piispa kaitsee hiippakunnan seurakuntia ja papistoa. Papit yhdessä muodostavat pappiskollegion.
Apunaan piispalla on hiippakunnan konsistori. Konsistori voi nimetä oppilautakunnan käsittelemään teologisia yksittäiskysymyksiä.
Teologisella asiantuntemuksella hiippakuntaa palvelee pastoraali‐instituutti.
LHPK
Opintojen kuvausta
Lähetyshiippakunnan osana toimiva Suomen luterilainen pastoraali-instituutti (SUPI) aloitti noin vuosi sitten pappisvirkaan valmentavan teologikurssin. Kutsumenettelyllä täytetty kaksivuotinen opintokokonaisuus on suunnattu muissa työtehtävissä elämänkokemusta kartuttaneille opiskelijoille. Osalla kurssilla opiskelevista on takanaan yliopistotason teologisia opintoja, osa puolestaan tekee akateemisia opintosuorituksia pastoraali-instituutin koulutuksen ohessa. SUPI ei pyrikään korvaamaan yliopistojen tarjoamaa koulutusta, vaan nimensä mukaisesti keskittyy pastoraaliseen eli paimenuuteen valmentavaan koulutukseen.
Opiskelu pastoraali-instituutissa koostuu kuukausittaisista tapaamisista nettikonferenssien välityksellä, itsenäisestä opiskelusta ja oppimistehtävien toteuttamisesta sekä puolivuosittain järjestetyistä viikonloppukursseista. Alkavan kevätkauden aikana opiskelijat aloittavat seurakuntaharjoittelunsa. Paikallisten pastorien ohjaamina kurssilaiset suorittavat Porin, Kajaanin, Kuopion ja Lahden seurakunnissa opintoihin kuuluvia käytännön tehtäviä, pää- määränään konkreettisessa papintyössä tarvittavien taitojen kehittäminen ja seurakuntakokemuksen hankkiminen.
Pyhäkön Lamppu 1/2014
Muita luterilaisia koulutuskeskuksia
Lähetyshiippakunta ottaa näin myös vihkimiensä pappien koulutuksen käsiinsä aivan uutena alkuna luterilaisen Suomen Siionissa. Ratkaisu on radikaali eikä siksi kilpaile sen enempää Järvenpäässä toimivan Kirkon koulutuskeskuksen kuin Helsingin yliopiston läheisyydessä toimivan Suomen teologisen instituutin kanssa. Nämä toimivat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon teologikoulutuksen ja täydennyskoulutuksen aloilla, joten LHPK seminaari on uusi leili uudelle viinille.
Uuras Saarnivaaran aloitteesta perustettu Kansanlähetyksen koulutustoiminta Ryttylässä on myös verrattavissa pastoraali-instituuttiin. Ryttylän kansanlähetysopiston tavoitteena on kouluttaa lähetystyöntekijöitä ja opetus on opistotasoista.
Ortodoksinen seminaari
Pastoraali-instituutin hengenheimolainen on Joensuussa toimiva pieni Ortodoksisen kirkon pappisseminaari. Suhde Joensuun yliopiston teologiseen tiedekuntaan on ilmeisen ongelmaton ja seminaari antaa viranhoitoon ohjaavaa koulutusta - eräänlainen käytännön teologian laitos siis.
Ortodoksinen seminaari Joensuussa jatkaa Sortavalassa 1918 perustetun Suomen kreikkalaiskatolisen pappisseminaarin perinteitä. Ennen Joensuuta pappisseminaari toimi Kuopiossa.
Ortodoksisella seminaarilla on oma pyhälle Johannes Teologille ja Karjalan valistajille pyhitetty kirkko, oppilasasuntola noin 30 opiskelijalle, oma asuntolan ruokala ja seminaarin yhteydessä vielä pieni kirjasto ja soittoluokkia. Karjalan valistajat lisättiin kirkon pyhiksi Herran temppeliintuomisen juhlana 2.2.2013.
Ortodoksinen seminaari järjestää Joensuun yliopistossa opiskeleville ortodoksisen teologian opiskelijoille soveltavia harjoituksia, antaa hengellistä ohjausta ja seurakuntaelämään ohjaavaa koulutusta.
Seminaarin opettajana ja pappina toimii määräaikaisena isä Mikko Sidoroff ja opettajana kanttori Anneli Pietarisen ollessa virkavapaalla TT Maria Takala-Roszczenko. (tilanne 21.5.2014)
ortodoksi.net
Kommentti
Järvenpään koulutuskekus ei tarjoa ymmärtääkseni mitään vaihtoehtoa teologisen tiedekunnan opetukselle esimerkiksi eksegetiikan tai systematiikan aloilla, joissa seurataan Helsingin yliopiston johtoa.
Suomen teologinen instituutti perustettiin herätysliikkeiden antamalla tuella tarjoamaan ei vain täydentävää vaan vaihtoehtoista opetusta erityisesti eksegetiikan, mutta myös muiden teologian alojen aloilla sekä tukemaan teologiaa opiskelevien uskonelämää. STI syntyi erityisesti Uuden testementin eksegetiikan professori Heikki Räisäsen näkemysten aiheuttamasta huolesta ja tänään STI:n tutkija Timo Eskola edustaa tuota alkuperäistä tilannetta melkko yksinäisenä sutena Räisäsen tutkimustyön tuntijana ja kriitikkona.
Pastoraali-instituutti pyrkii siis olemaan sitä, mitä STI ei ole - todellinen vaihtoehto papinuraa toivovalle opiskelijalle. Mutta tämä radikaalisti oman papiston kouluttamiseksi, joka toimii Suomen evankelisluterilaisen kirkon ulkopuolella.
Instituutista, sen opettajista ja koulutuksen rakenteesta varmaan annetaan julkisuuteen enemmän tietoa ajanmittaan - LHPK kun ei ole mikään salaseura. Opinnot Helsingin tai Joensuun yliopistossa tai Åbo Akademi yliopistossa tuskin ovat esteenä ja kansainväliset opinnot huomioitaneen konsistorin puntaroidessa kandidaatin soveltuvuutta tehtäväänsä.
Tulevaisuus
Pastoraali-insituutin viralliseen määritelmään sisältyy tietty lataus "Teologisella asiantuntemuksella hiippakuntaa palvelee pastoraali‐instituutti."
Nähtäväksi jää, miten instituutin antama koulutus kehittyy tulevina vuosina. Miten hiippakunnassa ymmärretään instituutin tehtävä "palvella"? Teologian olemukseen näet kuuluvat erimielisyydet ja riidat, eikä Pyhä Henki, Totuuden Henki, viihdy siellä, missä totuutta ei rakasteta.
Avoimuus katastrofaalisille uskon kriiseille mahdollistaa totuuden etsimisen. Hiippakuntaa palvelevien näkemysten korostaminen instituutin koulutuksessa ja konsistorin tenttauksessa voi pahassa tapauksessa johtaa Societas Jesu tyyppiseen erittäin tehokkaaseen koulutukseen, jossa musta on valkoinen jos paavi niin sanoo (Ignatius Loyola).
Tämä on toki kaikkien ns. seurakuntatiedekuntien ongelma, jonka sydämessä on pyhä Raamattu ja sen tulkinta ja soveltaminen kristilliseen elämään tänään.
Tavoitteet vaikuttavat tosiaan samankaltaisilta kuin STI:llä. Eli ajatuksena on se, että teologian opinnot tehdään johonkin yliopistoon joko Suomeen tai ulkomaille - ja pastoraali-instituutti toimii koko opintojen ajan hengellisenä tukena, ja hengellisenä kasvattajana.
VastaaPoistaLähetyshiippakunta itsessään taitaa olla Suomen korkeasti koulutetuin hengellinen yhteisö. Siellä tohtoreita suorastaan vilisee. Joku voisi sanoa toimintaa ehkä korkeakirkolliseksi myös akateemisten opintojen arvostuksen osalta, kun taas varsinkin viidennessä herätysliikkeessä on ollut keskeisenä ajatuksena, että Raamattua ja kristillistä elämää voi opettaa myös kansa - ja itse asiassa nimenomaan kansa on ainoa taho, joka kansan evankeliointiin soveltuu - ilman vaatimusta ensimmäisenkään teologian kurssin käymisestä, saati tohtorinhatuista (joita viidennessä herätysliikkeessäkin esiintyy, mutta jossa tähtäin on akateemisen toiminnan osalta kuitenkin aika erilainen)..
Ja lisättäköön vielä se, että ev. lut. puolella on kyllä kirkon taholta lyöty mielestäni aika lailla laimin tuota pastoraalikoulutusasiaa jo vuosien ja vuosikymmenten ajan, kun vertaa siihen, millaista tukea vaikkapa juuri ortodoksinen kirkko on pastoriuden tielle tarjonnut ja yhä tarjoaa.
VastaaPoistaAnnat osuvia leimoja, joihin LHPK väki varmaan itsekin suostuu, korkeakirkollinen ja korkeasti akateeminen. Ja todellakin, kuten sanot, Suomen suuret kansanherätykset ovat olleet maallikkoliikkeitä, Pyhä Henki on opettanut ja avannut silmiä ja tehnyt Sanan eläväksi. Liturgin viitan väri tai luterilaisen teologian hienommat koukerot eivät ole niissä mitenkään korostettuja.
VastaaPoistaVarmaan kyseessä on myös käytännön kysymys, pätevien heprean ja kreikan opettajien sekä kouluttajien palkkaaminen ja yliopistotasoisen koulutuksen antaminen omin voimin on tyyris juttu.
Oikeastaan tykkään tuosta konseptista, jonka mukaan on maallinen (teltantekijän) ammatti ja sitten lopunaikaa palvelee seurakunnassa. Silloin ei tarvitse sopeutua paikalliseen kulttuuriin niin syvästi että menettää hengellisen itsenäisyytensä elatuksen menettämisen pelossa. Eikö joissakin reformoiduissa kirkoissa tehdä juuri näin?
VastaaPoistaJoo, Suomessakaan pienillä kirkkokunnilla ei ole muuhun edes varaa. Jos seurakuntaan kuuluu vaikkapa 50 henkeä, joista 30 on aikuista ja joista 20 on työelämässä, niin kolehtivaroista/kymmenyksistä ei riitä yhdenkään heikosti palkatunkaan pastorin elätykseen, kun seurakunnalla on muitakin menoeriä (tilat, evankeliointityö, seurakunnan tiedotus/hengellisen kirjallisuus/opetusmateriaali, toimintoihin liittyvät muut menot, lähetystyö jne.). Päätoimisten baptistipastorien palkat olivat Suomessa viimeksi kun lukuja kuulin jotain 500 euron luokkaa kuukaudessa. Alle 70 hengen keskikoon lahjoitusvaroin toimivissa seurakunnissa ei edes heikosti palkattuihin päätoimisiin pastoreihin ole varaa. Muun työn ja pastoriuden yhdistelmä on käytännössä väistämätön asiantila pienissä seurakunnissa. Lähetyshiippakuntakaan ei taida rypeä rahassa, vaan seurakunnat ovat varsin pieniä pääasiassa joidenkin kymmenien ihmisten vapaaehtoisesti rahoittamia yhteisöjä, ja lahjoitusvarat harvassa Lähetyshiippakunnan seurakunnassa edes riittäisivät päätoimisten teologien palkkaamiseen.
PoistaItse olen jonkin verran käynyt myös pitämässä hengellisiä opetuksia teltantekijäperiaatteella ajatuksella, että opettamisesta en peri senttiäkään rahaa. Saan itse ihan riittävästi palkkaa töistäni muualta, joten en yksinkertaisesti näe mitään tarvetta periä rahaa seurakunnalta siitä, jos käyn opettamassa.
Kyllä, nämä ovat realiteetteja. Valtionkirkon talouden perustuksia tahdotaan myös romauttaa, joten seurakuntalaisten henk koht osallistuminen toiminnan tukeen voi tulla vielä eteen.
Poista