Lucina Hagman (1853-1946)ei, kyseessä ei ole Isä meidän rukouksen väännös.
tämä on suomalaisen naisasialikkeen perushahmon, Lucina Hagmanin, elämästä kertovan näytelmän nimi.
Jännitysromaaneihin erikoistunut kirjailija Heleena Lönnroth kirjoitti sen vuosina 1997-98.
no nyt on tähän asti jokunen lukenut palstan avausta. Nasiasialikke, jännitysromaanit, näytelmä...
mitä tällä kaikella on tekemistä Raamatun kanssa saatika essujen forumilla?
no. voit vaihtaa kaistaa...
tai lue eteenpäin ja osallistu kiivaaseen keskusteluun Raamatun olennaisesta sanomasta!
Lucina Hagman (1853-1946) tuli 29. sijalle YLE:n "Suurin Suomalainen" äänestyksessä vuonna 2004.
Äänestäjät antoivat tällaisia perusteluja
"Nainen ajassa - vielä tänäänkin."
"Suomalaisen perheen hyvinvoinnin puolesta."
"Yhtenäiskoulujärjestelmän äiti."
"Edelläkävijä, jonka ansiosta muilla on ollut vähän helpompaa."
"Lucina aloitti kehityksen kohti nykyaikaista tasa-arvoista yhteiskuntaa, jossa kaikkien ääni on kuuluvilla. Tämä on demokratian perusedellytyksiä."
Erityisen hieno on mielestäni tuo perustelu
"Edelläkävijä, jonka ansiosta muilla on ollut vähän helpompaa."
Lucina Hagman syntyi 5. kesäkuuta 1853 Kälviällä (1.1. 2009 alkaen Kokkolassa).
Nimismies Nils Johan Erik Hagmanin ja Sofia Margareta Hagmanin tytär lähetettiin - tuohon aikaan varsin poikkeuksellisesti - Vaasan ruotsalaiseen tyttökouluun.
Lahjakas tyttö pääsi Jyväskylään, jossa rovasti Uno Cygnaeus (1810-1888) johti vuonna 1863 perustamaansa seminaaria.
Seminaari oli valtion avulla toimiva laitos, jossa naisilla oli mahdollisuus opiskella kansakoulunopettajiksi.
Yhdessä nuoren Minna Canthin (1844-1894) kanssa hän siellä sai hankkia sivistystä ensimmäisten suomalaisten naisten joukossa.
Lucina valmistui kansakoulun opettajattareksi vuonna 1875.
(Vaikka apostoli Paavali ei salli, että nainen opettaa. 1 Tim. 2:12)
Suuriruhtinaskunnassa oli herätty kansanopetuksen kehittämiseen ja Hämeenlinnassa oli perustettu "valmistava koulu".
Etevä Lucina valittiin sen johtajattareksi. Hän oli koko sydämestään naisten ja lasten kasvatuksen asialla ja osallistui ensimmäisen suomenkielisen yhteiskoulun suunnitteluun ja johti sitä.
Lucina Hagman oli Helsingin Uuden yhteiskoulun johtajana aina vuoteen 1933 asti.
Huomaa "yhteiskoulu" - sana on jäänyt pois peruskoulun myötä ja myös tarpeettomana, idea tuntuu niin itsestään selvältä nykyään.
Mutta melkoiset taistot nuo naiset ja heitä tukevat miehet saivat käydä, ennenkuin ensimmäinen sekä pojille että tytöille tarkoitettu koulu saatiin avattua.
Yle:n Suuret suomalaiset sivulta lainattua:
Yhteiskunnan tasapuolisen kehittämisen ehtona Hagman piti naisten ja miesten yhteistyötä.
Yhteiskasvatuksen innokkaana puolestapuhujana hän oli vaikuttamassa Suomalaisen yhteiskoulun syntyyn ja toimi koulun ensimmäisenä johtajana.
Yhteiskoulun vastustajat epäilivät yhteiskasvatuksen tuhoavan naisen ja miehen luonnollisen eron, mutta Hagman näki asian toisin.
"Koivusta ei tule kuusta, vaikka se kasvaa kuusen rinnalla, mutta metsä, jossa ne kasvavat rinnakkain, on kauniimpi."
Näin tuo sivu luonnehtii tätä vahvaa suomalaista vaikuttajaa:
"Lucina Hagman on suomalaisen naisasialiikkeen merkittävimpiä pioneereja.
Naisasia merkitsi Hagmanille ihmisoikeuksien puolustamista, naisten vapautumisen hän rinnasti orjien vapautusliikkeeseen.
Naisten poissulkeminen koulutuksesta, viroista ja vapaasta ammatinharjoittamisesta oli Hagmanille räikeä epäkohta, joka paljasti yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuuden."
Hagman perusti vuonna 1899 Marttajärjestön, tuolloin Sivistystä kodeille –nimisenä.
Hagmanin ja muiden voimakkaiden helsinkiläisnaisten tavoitteena oli rakentaa kansanvalistusjärjestö sortovuosien venäläistämispyrkimyksiä vastaan ja sivistää kansaa naisten avulla.
Tänä päivänäkin toimivat Martat levittäytyivät nopeasti koko maahan.
Hagman oli myös Naisasialiitto Unionin pitkäaikainen puheenjohtaja ja kuului Suomalaisen Naisliiton perustajiin.
Kun yleinen ja yhtäläinen äänioikeus 1906 toteutui, valittiin naisten äänioikeutta kiivaasti ajanut Hagman ensimmäisten kansanedustajien joukossa eduskuntaan.
Minna Canthin ystävätär, radikaali feministi, naisten asioiden ajaja - mites tämä siis Raamatun kanssa oikein menee?
Saara Tuomaala on kirjoittanut mielestäni hyvin koskettavasti Lucina Hagmanin näystä kansamme tulevaisuudesta. Jos ei muuta, nämä lainaukset varmaan hiljentävät meitä miehiäkin hieman miettimään tekojamme ja niiden seurauksia ihmisten elämässä.
"1900-luvun alkupuolella suomalaisyhteisössä poikkeavuuteen liitettyä leimaamista saivat osakseen erityisesti vammaiset, sairaat ja isänmaanpettureina pidetyt punaiset.
Myös moraaliltaan kyseenalaisina pidetyt yksinhuoltajaäidit ja heidän lapsensa saivat osakseen alentavaa kohtelua.
Huora ja äpärä olivat voimakkaasti erottelevia nimityksiä, joiden käyttö kuitenkin vaihteli eri lähiyhteisöissä.
Yksinäisille äideille olivat yhteisiä toimeentulon vaikeudet, köyhyyden ja häpeän kokemukset."
"Naisten vapauttamista perusteltiin sillä, että se hyödytti koko kansakuntaa. Koska naisten katsottiin olevan miehiä eettisesti vahvempia, heidän laajentaessaan toimintaansa kodista yhteiskuntaan kansankunnan yleinen moraali nousisi.
Suomessa naiset paneutuivatkin kansanedustajina opetukseen ja kasvatukseen, terveyden- ja köyhäinhoitoon, jotka olivat keskeinen osa naisten poliittista työkenttää 1900-luvun alussa.
Niihin liittyen aviottomia äitejä ja heidän lapsiaan koskevat kysymykset nostattivat kiivaita keskusteluja ja aloitteita myös Suomen yksikamarisessa eduskunnassa."
"Suomessa esimerkiksi Naisasialiiton pitkäaikaisen johtajan, tyttöjen ja poikien yhteiskoulutuksen kehittäjän Lucina Hagmanin (1853–1946) mukaan naisten ihmisarvon ja ihmisoikeuksien saavuttaminen edellytti joukon uudistuksia:
aviottomien lapsien aseman parantamista,
tyttöjen suojelusiän korottamista,
prostituution poistamista,
naisten koulutuksen parantamista
sekä uusien ammattien avaamista naisille.
Käytännön uudistuksina niihin sisältyivät kieltolaki, kansakoulun muuttaminen yleiseksi pohjakouluksi ja vanhuusvakuutuksen luominen.
Hagman laati uudistusohjelman naisten aseman parantamiseksi ja vapauttamiseksi lainsäädäntöteitse.
Hän ajoi naisohjelmaansa myös äänioikeuskampanjassaan ja kansanedustajana."
(Hagman oli kansanedustajana vuodet 1907–1908 ja 1916–1917, ja professorin arvonimen hän sai vuonna 1928.)
Halveksitut syntiset naiset kaduilla, yksinäiset äidit, joiden poikaystävät ovat ilonsa saaneet ja reissanneet muualle, aviottomat lapset, nuo kirotut isättömät äpärät, jotka ovat sen verran saaneet kokea kristillistä rakkautta Suomen kansan keskuudessa, orvot, lesket, yksinäiset vanhukset, työssäkäyvät äidit
ensimmäisten Suomen kansanedustajien joukossa Lucina Hagman työskenteli väsymättömästi, tehokkaasti ja lainsäädännön tasolla auttaakseen näitä ihmisiä.
ja hän uskoi, että naisten aseman paranemisen myötä koko suomalainen yhteiskunta virkistyy ja uudistuu.
Uskon näin jälkiviisaana, että Isä meidän, joka on taivaassa, seurasi tarkkaan Lucina Hagmanin askelia, johdattaen, antaen ideoita, siunaten.
Vino pino miehiä tarvittiin tietysti tähän mukaan, että hankkeet toteutuisivat.
Vaan vielä vinompi pino taisi olla monin tavoin kapulana rattaissa, mihin tämä maailma on menossa...
eihän apostoli Paavali...
Saara Tuomaala kertoo mainitussa artikkelissaan:
"...naisten keskuudessa näyttää vallinneen ensimmäisistä eduskuntavaaleista 1907 alkaen selvä yhteisymmärrys kummallekin sukupuolelle kuuluvista erityiskysymyksistä.
Työnjako näkyi naisten lakialoitteissa.
Kaikki naiskansanedustajat kannattivat aviottomien lasten oikeudellisen aseman parantamista.
Naisia puhutti korkea lapsikuolleisuus ja he kannattivat kuntien velvollisuutta palkata kätilöitä.
Samoin äitiysvakuutuksen toteuttaminen yhdisti eri puolueiden naisia.
Jo ensimmäisen eduskunnan naiset tekivät aloitteita äitiysavustuksesta ja äitiyslomista."
Lucina muistelee lapsuutensa Kälviää, jossa tuo tapuli on yhä pystyssä:
"Komea oli kylämme. Sen taivas oli korkein, mitä ajatella voin, sinisin ja kirkkain kaikista taivaista. Sen aurinko kirkkainta kultaa, jonka valo levisi häikäisevänä kaikkialla ympärilläni.
Kirkonkylääni mahtui kaikki, mikä saattoi täyttää sydämeni kylläisyydellä ja ilolla.
Likimpänä Suutarinmäen alta näkyi Pikku-Penttilän punaiset rakennukset - - - vähän edempänä näkyi Ison-Penttilän komea taloryhmä joen rannalla ja sitten kirkko, jonka monikerroksinen tapuli kohosi silmissäni miltei peloittavana taivasta kohti."
Nämä pioneerit saivat jotain aikaan.
Suomalainen nainen sai äänioikeuden valtiollissa vaaleissa vuonna 1906 eli ensimmäisenä koko Euroopassa.
Kunnallisvaaleihin he saivat osallistua heti Suomen itsenäistyttyä 1917.
Suomalainen mies nosti naiselle karvahattuaan tajutessaan, miten valtavasta muutoksesta ja kehityksestä oli kyse yhteiskunnassa.
Koko maailmassa edelle ennättivät vain Uusi Seelanti (1893) ja tosi niukasti Australia (1903).
Mutta asia ei suinkaan ollut itsestäänselvä. Hilda Asp kirjoitti Elias Erkolle 1888 valtiopäivien keskustelusta, saavatko naiset opiskella yliopistossa:
"Kummallisena tuntuu istua siellä naisena, istua tiheissä joukoissa uteliaana, levottomana kuulemassa, kuinka maan edusmiehet päättivät meistä, keskustelivat ja päättivät sitten äänestämällä meidän pääsystämme yliopistoon aivan samoin kuin se joku viikko takaperin päätti orivarsojen laitumelle laskemisesta.
Kummallisen raskaalta se tuntui.
Tuli ehdottomasti mieleen, että kenenkä syy on, ettei itse ole yksi noista miehistä, eikä saa istua tuossa muiden joukossa päättämässä noiden ympärillä istuvien mykkien, mitättömien naisten kohtalosta.
tai miltähän tuntuisi kummallakin puolella, jos me, nykyiset mykät, istuisimme edustajien paikoilla ja miehet odottaisivat sanattomina ympärillä, kuuntelisivat, kuinka joku nainen ennustaisi yhteiskunnan turmiota tai koko ihmiskunnan hukkumista johonkin perikadon suvantoon, jos miehille annettaisiin oikeus erityisettä luvatta todistaa tietävänsä niin tai niin paljon jollakin alalla.
Kun noin antelisimme ja sovittelisimme isillemme, miehillemme ja veljillemme oikeuksia, emmekä pitäisi niitä heille syntymän kautta lankeevina samoin kuin itsellemmekin, oppisimme varmaankin pitämään niitä vain ala-arvoisten esineiden vertaisina, joille käytäntö ja meidän hyötymme antaa merkityksen ja tarkoituksen.
Ensimmäiseen eduskuntaan valittiin kaikkiaan 19 naista, joista yhdeksän oli sosiaalidemokraattia ja kymmenen porvarillisten puolueiden edustajia.
Naiskansanedustajia oli tällöin 9,5 % eduskunnan kokonaisvahvuudesta.
Ensimmäiseen yksikamariseen eduskuntaan tulivat valituiksi mm. Ida Aalle-Teljo, Hilda pärssinen, Miina Sillanpää, Alexandra Gripenberg, Hilda Klkikoski, Hedvig Gebhard, Tekla Hultin, Lucina Hagman ja Vera Hjelt.
lainaukset ovat tasa-arvoasiain neuvottelukunnan monisteesta 1-1986 ja kirjoittaja on Hannele Kurki
Tähän asti siis kaikki hyvin ja saamme iloiten ja kiitollisina katsella näiden uljaiden naisten toimintaa Suomen kansan hyväksi.
Martat ottivat nimensä Uudesta testamentista tutusta naisesta.
Vaan ei kaikki ole ollut niin yksinkertaista kuin olisi voinut olettaa.
Jonkinlainen särähdys siellä naisten aseman myötä kuului, ja tänäpäivänä feminismi on hyvin laaja juttu joka ei suinkaan rajoitu sosiaaliseen hyväntekemiseen, naisten työolosuhteiden ja palkkauksen kehittämiseen, raskausajan hoidon, äidinpalkan ja kotiäidin raskaan työn helpottamiseen.
Radikaali feminismi iskee paljon syvemmälle, ja on ulottunut myös kristillisen kirkon, juutalaisuuden ja islamin maailmaan - patriarkaalisen yhteiskunnan peruspilareihin.
Valitessaan näytelmälleen nimen Heleena Lönnroth viittasi 1990-luvulla varsin tunnettuun keskusteluun kirkon sisällä.
Olihan teologisessa tiedekunnassa järjestetty rukoustilanne, jossa luettiin "Äiti meidän" rukous.
Miksi Jumala olisi mies? Miksi Pyhä Kolminaisuus on Isä, Poika ja Pyhä Henki? Missä on naisen rooli taivaan ylhäisyydessä?
Neitsyt Marian hahmo on avuksi katolisissa ja ortodoksisissa maissa, naiset löytävät paikkansa kaikkein arvostetuimpien jumalallisten hahmojen luona yhdenvertaisina. Eivät ehkä niin edes kaipaa naisen pappeutta, onhan heillä nunnat ja naispyhimykset.
Protestanttiset kirkot ovat sen sijaan sangen puritaanisia, miehisiä.
Mutta ei silti loksahdeta Pirjo Markkolan kanssa yksipuolisuuteen. Hän julkaisi 2002 Suomalaisen Kirjallisuuden seuran kautta teoksen "Synti ja siveys: naiset, uskonto ja sosiaalinen työ 1860-1920"
Esiin nostetaan Lucina Hagmanin aikalainen, arkkipiispa Gustav Johansson - jolla oli lestadiolaisesta herätyksestäkin vankat mielipiteensä, kuten tiedämme.
"Monet johtavat kirkonmiehet kannattivat saksalaisen teologi Johan Tobias Beckin (1804-1878) ajatuksia, jotka perustuivat raamatulliseen kristillisyyteen.
Sen mukaan Totuus löytyi Raamatun kirjaimellisesta tulkinnasta.
Yksi beckiläisen teologian merkittävimpiä edustajia oli piispa, sittemmin arkkipiispa Gustaf Johansson (1844-1930), jonka mielestä naisasialiike uhmasi Jumalan säätämää yhteiskunnallista järjestystä.
Raamatullisia tekstejä, jotka painottivat naisten tottelevaisuutta ja
alamaisuutta, siteerattiin usein.
Perustellakseen ja saadakseen tukea omalle sosiaaliselle aktiivisuudelleen naiset - ja ne miehet, jotka tukivat naisten näkyvämpää roolia kamppailussa yhteiskunnallisia ongelmia vastaan - tukeutuivat toisiin lainauksiin pyhästä kirjasta.
Naisten aktiivista yhteiskunnallista roolia sekä edistettiin että vastustettiin viittaamalla Raamatun auktoriteettiin.
Kilpailevat tulkinnat antavat ymmärtää, että saman uskonnon avulla perusteltiin hyvinkin erilaisia käsityksiä sukupuolten suhteista.
Hannele Kurki kertoo edellä lainatussa tekstissä:
"Suomen valtiopäivätoiminta aloitettiin syksyllä 1863 pitkän
hiljaiselon jälkeen, keskustelivat valtiopäivämiehet vilkkaasti
naisen asemasta.
Keskusteltaessa naimattoman naisen täysivaltaisuudesta olivat valtiopäivämiehet yleisesti sitä mieltä, että naisten vapautuessa holhouksenalaisuudestaan heistä tulisi myös kansalaisia.
Pappissäädyn puhemies, arkkipiispa Edvard Bergenheim ilmoitti yhteiskuntakehityksen olevan jo niin pitkällä, että yleisiä kristinuskon periaatteita kaikkien ihmisten samanlaisista oikeuksista saatettaisiin ulottaa koskemaan myös naisten kansalaisoikeuksia.
Vaikka arkkipiispa puhuessaan naisten kansalaisoikeuksista ei luultavasti tarkoittanut konkreettisia, poliittisia oikeuksia, katsottiin naisista tulevan nyt yhteiskunnan täysivaltaisia jäseniä, kansalaisia.
Kansalaisuus-käsite oli saanut uuden, abstraktin merkityksen, johon liittyi läheisesti ajatus ihmisten kuulumisesta samaan valtioon.
Tämä lainaus kertoo, että automian ajan Suomessa pappissääty oli naisten oikeuksien kehittämisen kannalla ja silloinen arkkipiispa perusteli tätä.
Tietääkseni myös 1907 vaalien alla pappissääty oli mukana tukemassa naisten äänioikeutta.
Arkkipiispa Johanssonin ääni oli varsin väkevä, ja hän tahtoi positiivisesti korostaa raamatullista naisen roolia perheen äitinä, miehensä rinnalla ja kaikin tavoin kiltisti Jumalan Sanan mukaan miehelleen alistuvana.
saattaa olla, että arkkipiispa mielikuvissa väikkyivät Paavalin kirjeiden ohella myös jossain taustalla Sakari Topeliuksen 1854 viehkeät ohjeet runoja kirjoittaville naisille:
"Suomen naisten tulee runoilta alistuneesti, hienosti, koruttomasti, lempeästi, viattomasti, herkän tunteellisesti ja luontevan viehkeästi, heidän on runoiltava niin kuin sydämen surut ja ilot ovat opettaneet, kuin turmeltumattoman kansan ja kauniin totisen luonnon yksinkertaiset, turmeltumattomat lapset"
Joseph Haydnin uskomattoman upea "Luominen" oratorio on valtaisasti vyöryvää Jumalan ylistystä, kertoen luomisen aamusta Raamatun sanoin ja enkelien ylistyslauluin.
Koko majesteettinen teos on harmoninen, tasapainoinen, täynnä unohtumattoman kauniita melodioita ja valtavaa kuoron ja sinfoniaorkesterin sointia.
Siellä on vain yksi särö.
Yksi aaria, joka on yhdestä kohtaa niin pahasti epävireinen, että joskus oratorio on esitetty ilman sitä.
Eevan aaria.
Aatami on pistänyt mitä komeimmat joiut ja Aatami ja Eeva yhdessä unohtumattoman dueton, jossa äänet erikseen ovat aika yksinkertaiset mutta yhdessä valtava Jumalan ylistys.
Eeva laulaa oikein kauniisti. Mutta siinä kohdassa, missä hän kertoo kuinka haluaa alistua kunnioitettavan aviomiehensä valtaan, sävel räsähtää tosi rumasti.
saksankielinen sanakaan "totella" ei ole kovin kaunis: "gehorchen"
(pikkulinnut kertovat, että Joosepin vaimo oli tomera täti)
lyhyesti sanottuna, naisasialiike, joka alkoi tasa-arvoisuuden nimissä, lähti maailmalla sangen inhimillisellä tavalla uudeksi valtapoliittiseksi liikkeeksi.
monet naiset eivät vain vaatineet tasa-arvoa vaan halusivat ottaa modernin yhteiskunnan johtoonsa miesten sijasta.
eräs tämän ikivanhan valtataistelun rintamista on uskonto ja erityisesti nämä kolme Raamattuun perustuvaa Lähi-idän uskontoa, juutalaisuus, kristinusko ja islam.
tämän keskellä kirkkomme on nyt vähän kuin jälkijunassa, vaan aika tuulista meno tahtoo edelleen olla!
panin merkille tuolla s24 forumilla kuinka esille otettiin naisen asema esikoislestadiolaisuudessa.
minulle oli melkoinen yllätys, että jyrkimmät puheenvuorot tällaisia ajatuksia vastaan tulivat naisten omalta taholta.
ajatus meni jotenkin niin, että nainen joka koettaa naisten asemaan kiinnittää huomiota eikä tahtoisi huorittelua seuratuvassa kuulla on jotenkin epäilyttävä tapaus eikä ainakaan voi olla onnellisesti naimisissa.
perinne taitaa olla, että esikoisuudessa hiljaisuuteen alistuvaa naista pidetään Jumalan tahdon noudattajana, siveänä ja miehelleen uskollisena, joka on asemassaan onnellinen.
millainen määrä kärsimystä tämän unikuvan taakse mahtaakaan kuitenkin kätkeytyä.
kun asioista ei puhuta ne tulehtuvat.
no niin.
ehdottaisin, että kristityt naiset kätkisivät sydämeensä tämän Raamatun totuuden
"Eeva petettiin, Aadam lankesi tietoisesti"
siitä on hyvä alkaa keskustelu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti