Laestadiuksen passiot

Lars Levi Laestadius (1800-1861)
E. Lasalle La Recherche ryhmä

Rovastin nimi tulee 1600-luvulta Lästadin kylästä, jonka latinalainen muoto tuo on.

Dårhushjonet - Hulluinhuonelainen - on saanut monia kiinnostuneita lukijoita ja tutkijoita, ja on eräässä mielessä Lars Levin pääteos. Hän käy siinä lujasti aikansa luterilaisessa kirkossa vallinnutta järkeisoppia, rationalismia vastaan.

Keskeinen käsite tuossa teoksessa on "passio", joista kerään tähän ydinasiaa lyhyesti Kurt Hellstrandin hienosta kirjoituksesta.

Kohdattuaan Lapin Marian ja saatuaan elävän uskon Jeesukseen Kristukseen, Laestadius tahtoi kirjoittaa perusteellisen tutkielman, jossa hän tiedemiehen järjestelmällisyydellä kävisi läpi, mitä on tapahtunut.

Kirjoittaminen alkoi jo samana vuonna Åselen tapaamisen jälkeen 1844 ja jatkui koko hänen elämänsä ajan.

Laestadius kirjoitti kirjan viisi kertaa uudelleen, mutta sitä ei koskaan julkaistu hänen elinaikanaan. Hänen kuolemansa jälkeen 1861 Pajalassa osia työstä katosi jäljettömiin pitkiksi ajoiksi.

Kirkkoherra Erik Bäcksbacka julkaisi jännittävin vaihein metsästämänsä osat 2-5 vuonna 1949.

Puuttuva ensimmäinen osa löytyi vuonna 1961 Uppsalan kirjastosta ja Bengt Åberg julkaisi sen täydentäen Bäcksbackan työn.


"Nimi, jonka Laestadius antoi teokselleen, on hämmästyttänyt sekä hänen aikalaisiaan että jälkimaailmaa. Nimellä lienee kaksi merkitystä. Yhtäältä filosofit ovat hulluinhuonelaisia Raamatun valossa, uskonpuhdistajien ja empiiristä tutkimusta tekevien silmissä. Toisaalta "heränneet" ovat hulluinhuonelaisia maailman ja kirkollisten viranomaisten silmissä." (KH)


"Muuan Laestadiuksen aikalainen, kirkkoherra Dahlgren, jolle tarjoutui tilaisuus kommentoida Hulluinhuonelaista, halusi muuttaa otsikkoa luettavammaksi, mutta antoi periksi ja kirjoitti Laestadiukselle:

"Herra olkoon kiitetty siitä, että kirjoittajalla on kirkas näkemys armonjärjestykseen ja into olla Kristuksen hullu. Hän itse antakoon siunauksensa, että Hulluinhuonelainen saisi monet viisaat sillä tapaa hulluiksi!"
(KH)


Laestadiukselle sydän on ihmisen hallitseva peruselementti. Kaiken on noudatettava sydämen ominaisuuksia (§ 267). Passioiden eli intohimojen moraalisen luonteen vuoksi ne kulkevat sydämen kautta. Sydämestä tulee niin ollen passioiden keskuselin ja sen ominaisuudet määräävät ihmisen moraalisen luonteen. Täältä käsin vaikutetaan sitten objektiivisiin sielunkykyihin kuten järkeen, ymmärrykseen, tahtoon ja omaantuntoon (§ 1281).

Alunalkujaan Pyhä Henki hallitsi sydämessä, mutta lankeemuksen jälkeen on perkele hallinnut ihmissydämen verenkiertoa. Adamin kohdalla itsesuojeluvaisto ilmeni ennen lankeemusta eräänlaisena "vanhurskausviettinä". Lankeemuksen jälkeen se näyttää toimivan omavanhurskauden vietin ohjastamana (§ 1185 huom.). Se on kavahtunut egoismiin ja käyttää muita apuviettejä palveluksessaan.

Keskeistä Laestadiuksen käsityksessä on uudestisyntyminen, missä vanhan ihmisen alhaiset intohimot ajetaan ulos ihmisen sydämestä ja korvataan taivaallisilla passioilla. ( sana passio tarkoittaa "intohimo")


Ilmestyskirjan seitsemää enkeliä vastaa seitsemän perkelettä, ne jotka Vapahtaja "ajoi ulos Maria Magdaleenasta"

"Käärmeen sikiöt alkavat liikahdella sydämen kuopassa.

Seitsemän perkelettä, joita fariseus kantaa sydämessään, alkavat potkiskella, kun eivät saata enää nukkua rauhassa...

Vanha kristitty (fariseus) suuttuu julmetusti totuudenkiivaudessaan, jotta sappikin repeää.

Omavanhurskauden musta veri syöksyy maksasta sapensekaisena ja kunnia tihkuu pernasta.

Ahneuskin alkaa liikehtiä... (Evangelipostillan, s.263-268).


Nämä perkeleet siis asustavat ihmisen elimissä.



1. Itsekkyys - passioitten hallitsija

Egoismi on syntien synti. Se on seitsemän kertaa pahempi kuin kaikki muut perkeleet, sillä se pukeutuu valkeuden enkeliksi. Se touhuaa tauotta sielunkykyjen kimpussa, mikä johtaa mm. omaan tahtoon, itserakkauteen ja omavanhurskauteen (§ 915). Laestadius on vakuuttunut siitä, että passiot ovat paikannettavissa maksaan.

Omavanhurskaus on suurin synti Vapahtajaa vastaan.

Tästä synnistä, jota Laestadius nimittää "armonvarkaiden autuuden perustaksi", hän varottaa tuomiten saarnoissaan useammin kuin mistään muusta asiasta.

Miksi?

Sen vuoksi, että siitä sydän paatuu tai saattaa sen armoa ajatellen epäileväiseksi ja vastaanottamattomaksi.

Se saa ihmisen uskomaan, ettei Kristus välitä niin suurista syntisistä.

Se pakottaa ihmisen välistä omaehtoisella parannuksella ja väliin tuskassa ja kyynelissä yrittää ansaita armoa (Evangelipostillan s.160).

hmm....

"Se pakottaa ihmisen välistä omaehtoisella parannuksella ja väliin tuskassa ja kyynelissä yrittää ansaita armoa"

mitenkähän tämän kanssa on lestadiolaisuudessa sitten käynyt?


2. Ambitio vaiko kunnianperkele

Kunnianhimo muodostaa toisen osan ihmisen luonnollisesta tahdosta (§ 401). Se on suurimpia esteitä armon vastaanottamisen tiellä siksi, että se estää totisen synnintunnustuksen (§ 931).

Laestadius puuttuu korvarippiin, joka suo perkeleelle suuren ryömimäaukon.

"Heränneelle se kyllä sopii, että hän on kunniaton Jumalan ja omantuntonsa edessä..., mutta kunniattomaksi joutumista maailman ja kaikkien pirujen edessä vanha aatami pitää hirvittävän kalliina..." (§ 932).

On selvää, että Laestadius arvostaa oppilaansa Carl Johan Grapen ilmaisua, että "täällä ylhäällä seurattavan armonjärjestyksen mukaan syntisen on seisottava alastonna, ei vain Jumalan ja Hänen enkeleittensä edessä, vaan vieläpä maailman ja kaikitten perkeleitten edessä." (Kirje P. Wieselgrenille).

hmmm...

mitenkähän tämän "korvaripin" kanssa on sitten lestadiolaisuudessa käynyt?

Kunnianhimon passioelin on perna (§ 204).

Ambitio on suurin sotilaiden ja vähäisin viljelijöiden parissa, sillä näillä ei ole kunniaa menetettävänään (§ 928).

Tällä passiolla voi olla tietty moraalinen vivahde (§ 927), mutta se on kaikissa olemuksissansa todellisen kristillisyyden vihollinen (§ 931).


3. Ahneus

Ahneutta Laestadius nimittää "ensimmäisen luokan kolmanneksi pääperkeleeksi".

Se on passio, joka esiintyy koko eläinkunnassa, mutta on suurin ihmisillä ja kasvaa iän myötä.

Saarnoissaan hän hyökkää lujasti ahneutta vastaan.

Ahneus saa aikaan mässäilyä, varastamista ja petosta, mutta myös saituutta, ettei ihminen raaski edes syödä.

Laestadiuksella näyttää olleen vähän vaikea määrittää ahneuden elimellistä perustaa. Hän puhuu vatsasta (§ 947), "maha ja suolisto" (§ 203) mm.

Yhdessä kirjeessään P. Wieselgrenille Laestadius kertoo episodin, joka tapahtui Pajalan pitäjän yhdellä pientilalla.

Muuan herännyt väitti, että "parannuksen on alettava peräsuolesta".

Tämä ilmaisu hänen mielestään viittasi ahneuteen. Kun talon isäntä kuuli tämän, hän tarttui kirveeseen ja särki miehen varsipiipun.

Tuomioistuin käsitteli intermezoa ja tuomari teetätti pöytäkirjaan merkinnän, "että parannuksen on alettava peräsuolesta".



4. Viha

Viha on yksi kolmesta ensimmäisestä passioitten avustavista hengistä ja sitä kutsutaan "toisen luokan perkeleeksi... ajoittain vaivaavaksi intohimoksi" (§ 950).

Se nimittäin vaikuttaa yhdessä muiden passioiden kanssa ja nämä voivat nuhdella ihmistä ja Jumalan Henki saa tilaisuuden vaikuttaa totisen katumuksen.

Vihan passio on kiinnostava. Se suojaa egoa (minää). Kun ihminen tuntee itsensä uhatuksi, nousee viha puolustamaan egoa.

Sielunhoidossa se tarkoittaisi, että ego on ensin tapettava, jotta pelko ja viha saadaan häviämään.

Mitä suurempi ego, sitä enempi pelkoa ja vihaa.



5. Kateus ja mustasukkaisuus

Kateus on egoistinen intohimo ja siksi se majailee maksassa.

Se on palvelushenki ja toisten onnen vihollinen. Se on vaivaajahenki ja voi käsittää vain vahingonilon (§ 962,969).

Mustasukkaisuus puolestaan on kateuden yksi muoto, jota esiintyy vain rakastavaisten välillä.

Tällaista kateutta pitää yllä "huoruudenperkele" ja se on väkevämpi kuin tavallinen kateus, koskapa se voi ajaa ihmisen murhiin.


6. Huoruudenperkele

Vähän kaikkialla kristillisestä aateperinteestä löytyvä seksuaalisuuteen kohdistuva epävakaus nousee esille myös Laestadiuksella.

Hän puhuu yhtäältä hyvin positiivisesti aidosta aviollisesta rakkaudesta.

Mutta samalla hänen on ilmeisen vaikea selvittää, miten on mahdollista, että seksuaalisuus on synnillistä vaikka aviollinen rakkaus on synnitöntä.

Hänen negatiivinen näkemyksensä saattaa johtua siitä, että hän on yhdistänyt perisynnin biologiseen periytymiseen, osin "huoruuden" turmiollisuudesta, johon hän puuttuu usein saarnoissaan.


7. Valheen henki

Valhe on kaikkien passioiden palvelushenki.

Oma hyöty käyttää valhetta omiin tarkoitusperiinsä.

Kateus hyödyntää valhetta mustamaalatakseen muita.

Kunnianhimo saa ihmisen valehtelemaan, että hänet huomattaisiin.

Valheen isä on perkele, joka on pukenut päälleen valkeuden enkelin vaatteet ja yrittää vietellä ihmisen.

Ihmisen pelastus on katsella Jumalan Karitsaa, Suurta Sotasankaria, joka on kukistanut perkeleen kaikkine kiusauksineen.

Näin siis Kurt Hellstrand, tekstin on ruotsista suomentanut J. Aspegrén.




Kasvitieteilijän tavoin Lars tässä luokittelee "intohimot", ne seitsemän pääperkeletää:

Ahneutta Laestadius nimittää "ensimmäisen luokan kolmanneksi pääperkeleeksi".

Nämä seitsemän passiota, jotka asuvat eri elimissä ihmisen sisuksissa, ovat siis

Itsekkyys
Kunnianperkele
Ahneus
Viha
Kateus ja mustasukkaisuus
Huoruudenperkele
Valheen henki


Taivaallinen passio on sitten näin:

Taivaallinen intohimo Taivaallisen Vanhimman sydämessä ilmenee vihana ja rakkautena. Vihanilmauksena se reagoi syntiin, rakkaudenilmauksena se etsii ja pelastaa alas langennutta lastaan.

Ihminen voi herätä monella tavalla, mutta useimmat heräävät Sanan vaikutuksesta ($ 1320).

Laestadius ajattelee, että itse kutsumus on kuin "sikiämistä Pyhästä Hengestä".

"Vapahtajan morsian tulee raskaaksi katoamattomasta siemenestä (Jumalan sanasta), kun hän lepää Pyhän Hengen vieressä" hän sanoo yhdessä saarnassaan.

ihminen ei saa omistaa armoa etuajassa.

Ihmisen on päästävä selville omista synneistään ja syyllisyydestään ja seistävä alastonna Jumalan ja maailman edessä.

Uudessa syntymässä murtautuu esille "korkeat ja elävät tunteet, eli moraaliset passiot", ja ne pääsevät vallalle (§ 1505).

Henki, taivaallinen passio, on tullut ihmistä hallitsevaksi tekijäksi.

Pyhän Hengen luoma usko ihmissydämessä on tunnettavan autuas varmuus lapsioikeudesta.

Tämän elävän tunteen (uskon subjektiivisen perustan) on oltava aina yhtäpitävä Sanan kanssa (uskon objektiivinen perusta).


Taivaallinen autuus, joka kuuluu uudestisyntymään, pitää sisällään sen, että taivaallinen passio on raivannut pois alhaisten intohimojen mahdin jäänteet.

Tässä autuaassa olotilassa ihminen voi jopa tuntea tulleensa tempaistuksi irti maailmasta (§ 1557), mutta passioiden kamppailu maisen vaelluksen ajan.
(KH)




Jatkan tähän vielä, että muistamme roomalais-katolisen kirkon seitsemän kuolemansyntiä.

Taustana on Sananlaskut 6:16–19

Kuusi on, joita Herra vihaa, ja seitsemää kauhistuu hänen sielunsa:

Ylpiät silmät,

petollinen kieli,

kädet, jotka vuodattavat viatonta verta;

Sydän, joka vahingollisia ajattelee,

jalat, jotka ovat nopsat pahuuteen juoksemaan;

Väärä todistaja, joka valheita tuottaa,

ja se, joka saattaa riidan veljesten välille.


Danten "Jumalainen näytelmä" La Divina commedia mukaan roomalais-katolinen kirkko luettelee seitsemän kuolemansyntiä, pahimmasta lievempiin


1. Ylpeys (turhamaisuus)
2. Kateus
3. Viha
4. Laiskuus
5. Ahneus
6. Ylensyönti
7. Himo


Rooman kirkko pitää näitä "pääsynteinä, jotka kristillinen perinne on tuonut esille"


Laitan nämä rinnakkain Larsin passioiden kanssa.

1 Itsekkyys -
2 Kunnianperkele - Ylpeys
3 Ahneus - Ahneus
4 Viha - Viha
5 Kateus ja mustasukkaisuus - Kateus
6 Huoruudenperkele - Himo
7 Valheen henki -

Eroa on vain kaksi, Laiskuus, Ylensyönti, joiden tilalle Lars laittaa Itsekkyys ja Valheen henki.


Ei ollut rovastille aina ihan helppoa.

Tuimistunut isäntä pisti oikein kirveellä kirkollisen vieraan piipun pieniksi kappaleiksi...