keskiviikko 28. lokakuuta 2015
Gog ja Magog (6) - Neuvostoliitto ja USA profetioissa
Kommunistisen ja kapitalistisen maailman välillä käydyn kylmän - eikä aina niin kylmän - sodan aikana länsimaiden kristittyjä käytettiin häikäilemättä poliittisen propagandan kohtena ja välineenä. Esimerkiksi CIA oli aktiivisesti mukana Raamatun selittämisessä ja tulkinnassa ja KGB puolestaan kävi torjuntataistelua tieteellisen ateismin lippua heiluttaen.
En väitä tässä, että amerikkalaiset kristityt kirjailijat, kuten Hal Lindsay (The Late Planet Earth 1970), olisivat tietoisesti osallistuneet propagandasotaan Raamatun ja Israelin teemoin. Sen sijaan väitän, että hänen, Pat Robertsonin (The New World Order 1992) ja muiden samansuuntaisten tulkintojen taustalla on ollut vallitseva maailmanpoliittinen tilanne. Sitähän kirjoissa tulkitaan ja tulevaisuutta valotetaan Israelin profeettoihin viitaten.
Stars and Stripes mukaan taisteluun!
Heinäkuun 4. 1776 itsenäistynyttä Yhdysvaltoja ei mainita Raamatussa, jonka kirjoittajat eivät tienneet mitään Amerikan mantereista suuren avltameren takana. Mutta tänään uskovat kristityt voivat Israelin kautta osallistua Raamatun lopunaikojen kertomuksiin, ja tekevät niin poliittisesti painavalla ja taloudellisesti merkittävällä tavalla.
Tämä moderni sotilaspoliittinen ennustus on se mikä kiinnostaa: paha Neuvostoliitto (nyt paha Venäjä) kokoaa voimansa USAn tukemaa Israelia vastaan Jisreelin laakson ratkaisutaistelussa ja kärsii siellä yliluonnollisella tavalla totaalisen tappion.
Mitä Harmageddonin sodan jälkeen tulee tapahtumaan ei ole profetioiden tulkitsijoille aivan selvä, koska Hesekielin ja Ilmsestyskirjan tekstit poikkeavat olennaisesti toisistaan monista samankaltaisuuksistaan huolimatta. Ilmestyskirjahan nojaa tässä kohden Hesekielin profetiaan ja laajentaa ja tulkitsee sitä. Lindsaylla, Robertsonilla ja muilla on omia toisistaan poikkevia tulkintojaan.
Sota Lähi-idässä, Syyria?
Saattaa olla, että Lähi-idässä puhkeaa suurvaltojen Venäjän ja USAn välinen sotilaallinen konflikti, vaikkapa kolmas maailmansota. Tosin nämä kaksi eivät ole koskaan sotineet toisiaan vastaan.
Kristittyjen on todella mielenkiintoista yrittää Raamatun tekstien avulla ymmärtää tilanteita, tulkita profetioita ja seurata ajan merkkejä. Tähän Jeesus itse kehottaa, antaen monia ennusmerkkejä tulemisensa lähestymisestä. Mutta Raamatun huolelliseen lukemiseen täytyy sisältyä myös varovaisuus kaikkea ihmisten teksteihin lisäämää poliittista propagandaa, mielikuvituksen tuotetta ja tekstien vääristelyä kohtaan. Sekastotku pyhien kirjoitusten äärellä on huolimattoman lukemisen takia valtava, kuten voimme tänään nähdä.
Gog ja Magog ... niin on kirjoitettu.
Ota siitä sitten selvä!
perjantai 23. lokakuuta 2015
Nilivaaran niljakkaat lähetysmiehet
Kesällä Helsingin seuroissa asetettuun sakramenttityöryhmään ovat kuuluneet Heikki Purtanen puheenjohtajana, Pekka Liuksiala, Seppo Karhu, Unto Rantanen ja sairastumisen jälkeen hänen sijalleen Seppo Parviainen, Reino Haimilahti ja Veli-Matti Koskimaa.
Minua kerta kaikkiaan suututtaa se valheellinen ja niljakas tapa, jolla raportissa kuvataan tilanteen kehittymistä. Sen mukaan useampia kertoja kokoontunut työryhmä on ollut yhteydessä evankelis-luterilaisen kirkon piispoihin, kuten ovat olleetkin ja mistä on julkisuudessakin saatu kuulla eri piispojen näkemyksiä. Ryhmä on työssään käyttänyt apua, erityisesti lakiasioissa. Näin on tosiaan tehtykin, sillä onhan sakramenttien ottamisella esikoisten saarnaajien hoitoon monia laillisiakin seurauksia etenkin kirkkolain kannalta.
Tähän asti kaikki hyvin.
Mutta sitten p*ska lentää tuulettimeen: "Ryhmän jäsenet olivat myös jouluseuroissa Jellivaarassa 2014 ja helluntaiseuroissa Kiirunassa 2015, joiden yhteydessä keskusteltiin asiasta Lapin vanhinten kanssa."
Mikä tässä mättää?
Epäilemättä ryhmä keskusteli Jellivaarassa ja Kiirunassa wanhinten kanssa asiasta. Mutta tekstimuoto on salakavala, ja antaa varomattomalle lukijalle sellaisen kuvan, että aloite sakramenttien ottamisesta omiin käsiin tulee Suomen saarnaajien panssarijoukoista ja siitä on sitten neuvoteltu myös wanhinten kanssa.
Todellisuudessa Odd Minde on hankkeen takana. Asiaa on valmisteltu vuosikausia tekniikalla, jossa lähetyskirjeissä hyökätään valheellisesti ja epäsuorasti Suomen kirkon ehtoollisopetusta vastaan ja varoitetaan uskovia "katolisuudesta"kuten "messu-uhrista" ja muusta kauhistuksesta, jota tulee välttää. Siis hakataan eriseuran oksaa irti Suomen evankelis-luterilaisen kirkon rungosta, jossa se on syntynyt ja kasvanut (Ruotsin ja Suomen). Eräässä lähetyskirjeessä neuvotaan kristittyjä osallistumaan ainoastaan "vuoden 1964 käsikirjan mukaan järjestettyyn ehtoolliseen" - joka tarkoittaa 1963 kaavojen käyttöä. Tietääkseni missään Suomen kirkossa ei järjestetä tällaisia ehtoollisia, vaan ne ovat joko uuden tai joissain erityistapauksissa vanhan käsikirjan mukaisia.
Kun edes näin keskeisessä asiassa suomalaiset saarnaajat eivät uskalla tai tahdo puhua totta, niin siitä tulee ulkopuolisellekin todella murheellinen mieli. Mitä tälle Kristuksen piskuiselle laumalle on tapahtunut?

sunnuntai 18. lokakuuta 2015
Kristittyjen valinnat antoivat islamille voiton Lähi-idässä
Katsellessamme ajassa taaksepäin Lähi-idän historiaa eräs hämmästyttävä tapahtumasarja on valloittavien muslimien ja heidän uskontonsa nopea voitto kristitystä Bysantin imperiumista. Vain muutamassa vuosisadassa hallitseva uskonto, kristinusko, oli jo lähes kadonnut Arabian niemimaalta saapuneiden valloittajien uskonnon, islamin, juurtuessa Levanttiin ja Pohjois-Afrikkaan.
Vastoin yleistä oletusta, muslimit eivät alussa käännyttäneet valloitetuilla alueilla asuneita kristittyjä väkivaltaisesti uuteen uskontoon. Olivathan kristityt kestäneet Rooman imperiumin kauheat vainot ja vain vahvistuneet tuhansista marttyyreistä. Islamin miekka ei ollut se tekijä, joka toi voiton uudelle uskonnolle.
Suopeita hallitsijoita
Todellisuudessa Lähi-idässä muistetaan monia muslimihallitsijoita, jotka suojelivat kristittyjen pyhiä rakennuksia ja uskovia. Näitä muistoja on neljän kalifin ajalta, etenkin Omarista, sekä Omaijjidi kalifaatin ajalta, jolloin islamilaisten armeijat pyyhkivät alleen kaiken vastarinnan Atlantista Hindus virtaan. Vasta Abbasidien ja Fatimidien aikana kristityn väestön ahdistaminen levisi laajalle islamilaisen imperiumin alueilla.
Kristittyjen syvä keskinäinen viha
Jos siis Muhammedin seuraajien miekat eivät vallanneet sisäisesti kristinuskon kotiseutuja, missä uskonto syntyi ja levisi kuuden sadan vuoden ajan, mikä toi islamille voiton?
Alkuaikoina monien kristittyjen oma ratkaisu oli omaksua uusi uskonto. Tähän ratkaisuun vaikutti erityisesti kaksi tekijää.
Ensinnäkin islamin syliin toi monia kristittyjä äärimmäisen syvä viha ja taistelut eri kirkkokuntien ja uskonsuuntien välillä. Idässä nämä huipentuivat taisteluihin siitä, miten Kristuksen jumalallinen ja inhimillinen olemus tulisi oikein ilmaista. Khalkedonilaisilla oli valta ja yliote Bystantin imperiumin hallinnosta ja armeijasta, jota he käyttivät sumeilematta pre-khalkedonilaisia eli monofystistejä vastaan. Esimerkiksi Egyptissä nämä riidat johtivat kritittyjen karkoittamisiin, surmaamisiin ja sellaiseen Konstantinopolin vallankäyttöön, että kansalliset kopti-kristityt ilomielin avasivat Alexandrian portit islamilaisille valloittajille kutsuen heitä vapauttajiksi Bysantin terrorista.
Toinen esimerkki on Pohjois-Afrikan kansallisten kristittyjen, jotka olivat enimmäkseen berberejä, ja latinalaisen kirkon riidat. Kyseessä oli skisma, riita siitä kenellä on oikeus hoitaa kirkon hierarkian korkeita tehtäviä Rooman imperiumin vainojen päätyttyä. Riitaa jatkui satoja vuosia ja se johti donatolaisen kirkon syntyyn, jota latinalaiset kristityt vainosivat. Islam löysi paljon vapaaehtoisia käännynnäisiä tähän kirkkoon kuuluvista ja se lakkasi olemasta muslimien idän miesten valloitusretkien ulottuessa Pohjois-Afrikan yli kohti Espanjaa.
Money, money money.
Toinen syys islamin voittoon oli raha.
Raha näyttää olleen suorastaan ratkaiseva tekijä Omaijjidi kalifaatin loisteliaina päivinä kun kalifaatin rajat ulottuivat Atlantilta Hindus-virtaan asti. Islamilaiset hallitsijat asettivat näet erityisen verotuksen kristityille, josta muslimit olivat vapautettuja. Tämän seurauksena muodostui pitkiä jonoja kansalaisten tahtoessa kääntyä uuteen uskontoon verohelpotusten ja muiden aineellisten etujen tähden, joita Islamin Imperium tarjosi muslimikansalaisilleen.
Näin yhä tänään
Kristittyinä meidän ei siis tulisi syyttää yksinomaan muslimeita Levantin ja Pohjois-Afrikan menettämisestä islamille. Sen sijaan tietyllä murheella ja halulla oppia menneiden aikojen ihmisten virheistä meidän tulisi tarkastella samoja tekijöitä sekularismin tarjotessa vapautusta kirkollisveroista ja maksuista, kristittyjen keskinäisten riitojen vieraannuttaessa monia hyviä ihmisiä ja islamin saapuessa Eurooppaan kallion lujana uskona heidän opetuksiinsa ja heidän tapojensa ja traditioidensa oikeutukseen.
teksti on englanniksi blogissa Rex Regum
torstai 15. lokakuuta 2015
Lähetyshiippakunnan kotisivu
Sallinette, että täältä kaukaa arvostelen uurastustanne olla läsnä verkostuneessa maailmassa. Onhan se hienoa, että 5000 kilometrin päässä voi lukea vaivattomasti myös Lähetyshiippakunnan omaa tiedotusta reaaliajassa LHPK sivuilla!
Päällimmäisenä vaivaa sivujen wanhanaikainen staattisuus. Layout on alkeellinen suorakaiteisiin perustuva ja kuvat harvoin vaihtuvat. Aivan liian suuren tilan arvokasta etusivun palstatilaa vie lähes tyhjä ilmoitustila, jossa on vaihtuva teksti kuin entisaikojen neonvaloissa (sama tilankäytön design virhe on seurakuntalainen.fi sivuilla, jossa mainos ja pääotsikko turhaan vie puolet etusivusta). Pahinta on, että siinä markkinoidaan tuotteita, tällä hetkellä virsikirjaa. Mainokset sivuun ja laitaan!
Yleisvaikutelma on paikallaan pysyvä, vanhahtava ja ajastaan jäljessä oleva, joka ei tosiaankaan ole Lähetyshiippakunnan todellinen olemus sen kamppaillessa asemastaan Suomen seurakuntien saaristossa.
Ymmärrän, että dynaamisten sivujen laatiminen ja ylläpito on kokopäivätyötä, eikä sellaiseen välttämättä ole varaa palkata henkilöä. Vapaaehtoisia web-sivujen laatijia varmaan kuitenkin löytyisi, jotka yhdessä voisivat olla tukemassa kotisivujen ilmeen uudistamista. Kotimaa24 ratkaisi ongelman muuttumalla maksulliseksi ja palkkaamalla sivujen ylläpitoon työvoimaa. Se on kallis ratkaisu kenelle tahansa.
Toinen sivuissa harmittava seikka on asenne "me opetamme, sinä kuuntelet". Toisin sanoen sivuilta puuttuu ymmärtääkseni tyystin palaute ja keskustelun mahdollisuus, joka on niin olennainen osa kaikkea sosiaalista mediaa. Suuri rikkaus menetetään tässä, koska hyvinkin kiinnostavat ja tärkeät asiat ja kysymykset voisivat nousta esiin yhteisessä pähkäilyssä. Ilman muuta repivät asiat nousevat esiin naispappeudesta homoihin ja eutanasiaan, pappisvihkimyksiin ja niin pitääkin. Tuulisella merellä tässä mennään, ei rauhan satamasssa.
Hyvää tietoa ja aineistoa on sivuilla paljon tarjolla, mutta sen web-tarjonta on vielä lapsenkengissä. Toivotan Jumalan siunausta myös tälle Sanan esilläpitämisen teknologialle.
Seurakuntalainen.fi ja Pekka Reinikainen
Seurakuntalainen.fi taustajärjestöt kutsuivat lääkäri Pekka Reinikaisen blogien kirjoittajaksi, ja hän onkin ahkerasti niitä sinne laatinut uskon ja luonnontieteen asioista. Kohteena on erityisesti darwinismi, kehitysoppi, jonka arvosteluun monet teksteistä liittyvät.
Sivut antavat Reinikaisen kirjoituksille luotettavalta vaikuttavan viitekehyksen, ja muiden blogistien tavoin hän on vapaa kirjoittamaan valitsemistaan aiheista mitä tahtoo. Suomalaisen kristikansan moniin eri suuntiin kuuluvat seuraavat seurakuntalainen.fi sivuja, jotka monella tavoin pitävät meitä ajan tasalla tuoreista tapahtumista ja antavat ajattelemisen ja kiitoksen aiheita. (Kotimaa24 muuttuminen maksulliseksi on ehkä jonkinverran lisännyt myös tavallisen kirkkokansan kiinnostusta tätä sivustoa kohtaan.)
Tätä kirjoitettaessa Reinikaisen tuore blogi käsittelee tänä vuonna jaettua kemian Nobel palkintoa otsikolla "Nobel darwinismin nollaamisesta".
Hyvää. blogi antaa asiallista tietoa luonnontieteen edistymisestä ja esittelee maallikolle ymmärrettävällä tavalla monimutkaisia DNA prosesseja ja tässä tapauksessa solun ihmeellistä kykyä korjata kopiointivirheitä, jota Tomas Lindahl Paul Modrich ja Aziz Sancar ovat ansiokkaasti selvitelleet.
Ongelma: monien suomalaisten uskovien suhtautuminen luonnontieteeseen on perusteellisesti poissa raiteiltaan. Sen sijaan, että kristityt iloitsisivat Jumalan ihmeellisistä luomisteoista, joita tiedemiehet teorioillaan, kokeillaan ja tulkinnoillaan tuovat esiin, he ahdistuksenomaisesti pelkäävät totuutta ja hakeutuvat tunkkaisiin uskon bunkkereihin sulkien sen ovet ja ikkunat. Kutsu tulla ulos ihailemaan luomakunnan osoittamaa Luojan suuruutta ja viisautta ei mene perille, vaan bunkkerin paksun betonin sisältä kuuluu kestämättömän asetelman puolustukseen haalittuja uskonlauselmia ja Raamatun tekstejä.
Reinikaisen tehokas kirjoitustyyli ruokkii tätä asetelmaa, heristellen nyrkkiä pelottavalla kehitysopin hirviölle, joka uhkaa uskon perusteita. Asiatiedon keskellä ui kaikenlaisia perustelemattomia uskonlauselmia, joihin kristityt tarttuvat ja joita he ymmärtävät vaikka eivät ehkä pystyisi seuraamaan blogin sisältämää Nobel tason tutkimusta koskevaa keskustelua. Aha, näin siis selvisi vedenpaisumusta edeltävien ihmisten pitkä elinikä, hienoa! No niinhän se on, uusdarwinismi joka yhdistää luonnonvalinnan ja geenitutkimuksen on isästä perkeleestä. Raamattu on totta, kirjain kirjaimelta, halleluja! Luja on tämä uskovien pimeä bunkkeri ja tämä seurakuntalainen.fi blogisti sen päälle lisää betonia valaa.
Ratkaisu: uskovien pelokkaaseen suhtautumiseen tieteelliseen tutkimukseen biologiasta astronomiaan, geologiasta historiaan ja Raamatun tieteellsieen analyysiin on vain yksi lääke. Se on hyvin henkilökohtainen päätös alkaa ottaa selvää juuri niistä asioista, jotka eniten pelottavat ja vaivaavat. Olipa se sitten uskontopsykologia, psykiatria, kehitysoppi, geenitutkimus, kosmologia tai mikä tahansa - totuus tekee meidät vapaiksi, kuten Jeesus itse sanoo viitaten omiin sanoihinsa.

Niille juutalaisille, jotka nyt uskoivat häneen, Jeesus sanoi: "Jos te pysytte uskollisina minun sanalleni, te olette todella opetuslapsiani. Te opitte tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teistä vapaita."
Johannes 8:31
tiistai 13. lokakuuta 2015
Esikoisten kirkon perustava harhaoppi
Esikoisten perusteilla olevan kirkon harhaopilla tarkoitan lyhyesti sanoen seuraavaa
Kaste - kasteella ei ole pelastavaa merkitystä, se ei ole uudestisyntyminen eikä siihen saa nojata hädän hetkellä, kun omat voimat ovat loppu. Kyseessä on "lasten siunaaminen" tai miten saarnaajat tilanteen sitten selittävätkin, varmaan kukin hieman omalla tavallaan, koska yhtenäistä oppia ei ole.
Ehtoollinen - ehtoollisessa ei saada syntejä anteeksi. Jeesuksen veri on saarnaajan Pyhän Hengen vahvistamissa sanoissa, ei viinissä. Tämä särkee luterilaisen kirkon kalleimman aarteen, Jeesuksen todellisen läsnäolon ehtoollisessa, ja noudattaa kalvinistien järkevää opetusta. (Nämä kaksi protestanttista kirkkoa riitelivät todella pahasti asiasta jo Lutherin aikana, ja luterilaisuus on tässä lähempänä katolisia kuin kalvinistit)
Tämä tuleva kirkko - ja nykyinen esikoisten sakramenttiopetus - eivät siis ole Lutherin oppia, vaikka niin uskotellaan.
Suljettujen ovien takana
"Suljettujen ovien takana" - esikoisten Johanneksen evankeliumin kertomukseen perustuvan seurakuntakäsityksen peruspilari. Miten kaikki alkoi, joka nyt on johtamassa sen ainoan apostolisen luterilais-lestadiolaisen kirkon perustamiseen?
Korjatkaa, jos olen väärässä, mutta näin olen asiasta kuullut ja lukenut eri lähteistä:
Herätyksen liekkien loimutessa 1850-luvun taitteessa katekeetta Juhani Raattamaa (syntyi Kaaresuvannossa 1811 ja kuoli 1899 Saivonmuotkassa) oli opettamassa Jällivaarassa kinkereillä. Tuvan ovi oli auki ja poron vetämä ahkio jo sen luona odottamassa rovasti Laestadiuksen läheistä apuria kotimatkalle. Silloin hänen luokseen tuli ankarassa synninhädässä oleva nuori nainen, joka ei mistään lohdutuksesta huolinut.
Raattamaa kysyi häneltä "uskotko että olemme Jumalan miehiä?" johon tyttö vastasi "uskon". Ja sitten jotain sanamuotoa käyttäen Raattamaa julisti hänelle synnit anteeksi. Siltä paikalta tytön olemus huojentui, ja armon ilo täytti hänen sydämensä. Kristus vapautti hänet syyllisyydestä aivan kokonaan. Katekeetta astui ovesta ulos pakkaseen ja lähti kotimatkalle istuen miettiväisenä ahkiossa vällyjen keskellä.
Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Raattamaa näin teki sielunhoidossa, eikä tietääkseni tuo lestadiolaisten "Jeesuksen nimessä ja veressä" ollut vielä käytössä.
Raattamaa oli kovin epävarma tapahtumasta ja omasta toiminnastaan ja kysyi Laestadiuksen neuvoa, joka myös harkitsi tällaisen synninpäästön merkitystä. Asia todettiin hyväksi, ja julkinen ja salainen rippi ja saarnaajan julistama synninpäästö tulivat vuosien mittaan herätyksen olennaiseksi piirteeksi.
Mutta kuten kaiken hyvän kanssa, myös tässä Wihtahousu on ahkerana, ja separatismin ja saarnaajien omahyväisyyden mukana alkoi kuulua viesti "vain meidän julistamamme synninpäästö vapauttaa, vain meillä on Jeesuksen suljettujen ovien takana puhaltama Pyhä Henki, vain meidän seuroissamme ihminen voi löytää pelastuksen."
Voi voi ... tämä on jo puun rungossa ennen suurta hajaannusta 1900-luvun taitteessa ja sekä länsi- että itä-lestadiolaiset ovat sen harhopin omaksuneet. Nyt tästä korjataan katkeraa hedelmää, kun yli 100 vuotta myöhemmin esikoislestadiolaisuudesta muodostuu harhaoppinen kirkkokunta.
19. III. Kuin siis sen sabbatin päivän ehtoo oli, ja ovet olivat suljetut, jossa opetuslapset kokoontuneet olivat Juudalaisten pelvon tähden, tuli Jesus ja seisoi heidän keskellänsä ja sanoi heille: rauha olkoon teille!
20. Ja kuin hän sen sanonut oli, osoitti hän heille kätensä ja kylkensä. Niin opetuslapset ihastuivat, että he näkivät Herran.
21. Ja Jesus taas sanoi heille: rauha olkoon teille! niinkuin Isä minun lähetti, niin minä myös lähetän teidät.
22. Ja kuin hän nämät sanonut oli, puhalsi hän heidän päällensä ja sanoi heille: ottakaat Pyhä Henki:
23. Joille te synnit anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan, ja joille te ne pidätte, niille ne ovat pidetyt.
Johannes 20: 19 - 23
Biblia 1776

sunnuntai 11. lokakuuta 2015
Pietari - tälle kalliolle ja esikoisten "kirkko"
Pietari tunnustaa Jeesuksen Messiaaksi
Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: "Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat?"
He vastasivat: "Toisten mielestä hän on Johannes Kastaja, toisten mielestä Elia, joidenkin mielestä Jeremia tai joku muu profeetoista."
"Entä te?" kysyi Jeesus. "Kuka minä teidän mielestänne olen?"
Simon Pietari vastasi: "Sinä olet Messias, elävän Jumalan poika."
Jeesus sanoi hänelle: "Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita.
Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu."
Sitten hän kielsi opetuslapsiaan kertomasta kenellekään, että hän oli Messias.
Matteus 16:13 - 20 KR 1992
Silloin tuli Iesus Cesarean maan ären/ ioca cutzutan Philippusen/ ia kysyi Opetuslapsillens ia sonoi/ Kenenge sanouat Inhimiset minun Inhimisen Poijan oleuan?
Nin he sanoit. Monicadhat Johannem castaian. Mutta mutomat Heliam. Mutomat taas Jeremiam/ taicka yhden Prophedade' lugusta.
Sanoi hen heille/ Mutta kene'ge te sanotta minun oleuan?
Nin wastasi Simon Petari/ ia sanoi/ Sine olet se Christus eläuen Jumalan Poica.
Ja Iesus wastaden sanoi henelle/ Autuas olet sine Simon Jonan poica/ sille että liha ia weri ei ilmoittanut sinulle/ mutta minun Isen ioca on Taiuaisa.
Mutta mine woroin sanon sinulle/ että sine olet Petari/ ia temen callion päle tahdon mine rakeda minun Seurakundani/ ia heluetin portit ei pide hende ylitzewoittama'.
Ja mine annan sinulle Taiuan waldakunnan Awaimet/ Ja caiki quin sine maan päle sidhot/ pite sidhottun oleman Tiuaisza/ Ja caiki quin sine pästet maan päle/ ne pite mös pästetyt oleman Taiuaisza.
Nin hen haasti Opetuslapsillans kellengen sanomast että hen oli se Iesus Christus.
Matteus 16:13 - 20
Mikael Agricola käänsi ensimmäistä kertaa Uuden testamentin kreikasta suomeksi. Se Wsi Testamentti julkaistiin vuonna 1548.
__________________
Katsokaa, oi esikoiset, kuinka kauas olette "kirkkonne" kanssa erehtyneet Jumalan Pojan suunnitelmista kaikkia kansoja kohtaan.

lauantai 10. lokakuuta 2015
Jumalan kosmiset sanat Israelille
כֹּ֣ה׀ אָמַ֣ר יְהוָ֗ה נֹתֵ֥ן שֶׁ֙מֶשׁ֙ לְא֣וֹר יוֹמָ֔ם חֻקֹּ֛ת יָרֵ֥חַ וְכוֹכָבִ֖ים לְא֣וֹר לָ֑יְלָה רֹגַ֤ע הַיָּם֙ וַיֶּהֱמ֣וּ גַלָּ֔יו יְהוָ֥ה צְבָא֖וֹת שְׁמֽוֹ׃
אִם־יָמֻ֜שׁוּ הַחֻקִּ֥ים הָאֵ֛לֶּה מִלְּפָנַ֖י נְאֻם־יְהוָ֑ה גַּם֩ זֶ֨רַע יִשְׂרָאֵ֜ל יִשְׁבְּת֗וּ מִֽהְי֥וֹת גּ֛וֹי לְפָנַ֖י כָּל־הַיָּמִֽים׃
כֹּ֣ה׀ אָמַ֣ר יְהוָ֗ה אִם־יִמַּ֤דּוּ שָׁמַ֙יִם֙ מִלְמַ֔עְלָה וְיֵחָקְר֥וּ מֽוֹסְדֵי־אֶ֖רֶץ לְמָ֑טָּה גַּם־אֲנִ֞י אֶמְאַ֨ס בְּכָל־זֶ֧רַע יִשְׂרָאֵ֛ל עַֽל־כָּל־אֲשֶׁ֥ר עָשׂ֖וּ נְאֻם־יְהוָֽה׃
Jer 31:35-37 WLC
Näin sanoo Herra,
joka on pannut auringon valaisemaan päivää, kuun ja tähdet lakiensa mukaan valaisemaan yötä,
hän, joka liikuttaa meren, niin että sen aallot pauhaavat - Herra Sebaot on hänen nimensä:
Jos väistyvät nämä lait minun kasvojeni edestä, silloin myös lakkaavat Israelin jälkeläiset olemasta kansa minun kasvojeni edessä ainiaan.
Näin sanoo Herra: Jos voidaan mitata taivaat ylhäällä ja tutkia maan perustukset alhaalla, silloin vasta minä hylkään Israelin jälkeläiset kaikki, kaiken sen tähden, mitä he ovat tehneet, sanoo Herra.

Jer 31:35-37 KR 1933
Valittu kansa ahertaa Jerusalemin uudelleen rakentamisessa ja muinaisten aikojen profeetat vaikuttavat sekä uskoviin että epäuskoisiin, moderniin Israelin valtioon sekä kansainvälisiin sotilasliittoutumiin.
Jumalan kosmiset sanat Jeremian kirjan luvussa 31 ovat rohkaisevia, mutta myös äärimmäisen uhkaavia. Sillä aikamme astronomit ja kosmologit pystyvät mittaamaan taivaat ylhäällä ja geologit tunkeutuvat instrumenteillaan syvälle maan perustuksiin.
Israelin Jumalan lupaukset eivät ole avoin sekki.
__________
KR 1992 muuttaa merkityksen ks. Kirjoituksia Raamatusta

perjantai 9. lokakuuta 2015
Goog ja Magog (5) Magogin sijainti
Magogin maan hallitsija Gogin alamaisiin kuuluvat Hesekielin mukaan Mesek ja Tubal: "Gog, Mesekin ja Tubalin ylin ruhtinas" Hes 38:1
Seuraavat tiedot näistä nimistä ovat aika painokkaasti Mustan meren ja Kaspian meren tuntumassa etenkin nykyisen Georgian valtion alueilla.
Magog
Magog on Noan pojan Jafetin poika Kansojen taulussa Gen 10:2.
Historioitisja Josefus Flaviuksen (37-100 AD) mukaan kreikkalaiset kutsuivat skyyttalaisia Scythia Magogia (Antiquities., kirja. I, 6). Nämä pelottavat sotaisat heimot uhkasivat Rooman rajoja koilisessa. Heidän alkukotinaan pidettiin alueita Mustasta merestä pohjoiseen. Kinneretin eteläpuolella Jordanin laaksossa sijaitsi Skytopolis kaupunki, joka sai heistä hellenistisen nimensä (kanaanilainen nimi on säilynyt hepreassa Beit Shean).
Suomalainen kuvio: Johannes Magnus
Ruotsin viimeinen katolinen arkkipiispa Johannes Magnus (1488–1544) arveli, että Magog on skandinaavien kantaisä. Hänen mukaansa Magog saapui Pohjolaan Suomen kautta 88 vuotta vedenpaisumuksen jälkeen. Hänellä oli viisi poikaa, Suenno, josta tuli ruotsalaisten kantaisä, Gethar, goottien kantaisä, Ubbo, joka hallitsi Ruotsia ja perusti Uppsalan kaupungin, sekä Thor ja German. Arkkipiispan näkemys tuli viralliseksi, niin että Ruotsin kuninkaat laskivat sijansa hänestä alkaen - kuningatar Kristina (1626 - 16666) oli tämän mukaan maan 239. hallitsija.Magogin jälkeen.
Suuri suomalaisuuden ihailija, Mynämäellä syntynyt piispa ja historioitsija Daniel Juslenius (1676-1752) katsoi, että suomalaisten kantaisä on Noan pojanpoika Magog.
Kilpailija kunniasta olivat irlantilaiset, jotka ja varhais-Keskiajalla muistiin kirjoitettujen runoelmien mukaan olivat skyyttalaisen Magogin jälkeläisiä. Hänellä oli Irlannissa kolme poikaa, Baath mac Magog (Boath), Jobhath, ja Fathochta. Saman tradition mukaan Magokin jälkeläinen Heber on Välimeren seudulla elävien kansojen kantaisä.
Mesek
Samoin kuin Magog, Mesek on Noan pojan Jafetin poika Kansojen taulussa Gen 10:2.
Assyrian lähteissä esiintyy tuhatluvun taitteessa eKr. mushki niminen kansa, jota ei mainita vanhemmissa hittiläisissä lähteissä. Heidän arvellaan tulleen seudulle pohjoisesta, Useat tutkijat yhdistävät heidät kreikkalaisten mainitsemiin moskhoi (Μόσχοι), Georgian alueella asuneisiin meskhi heimoon. Alkuperäinen asuinalue on saattanut olla Mustan meren ja Kaspian meren välisellä seudulla nykyisen Georgian alueella.
Myös Josefus Flavius yhdisti Raamatun mainitseman Mesekin moskhoi heimoon.
Tubal
Samoin kuin Magog ja Mesek myös Tubal on Noan pojan Jafetin poika Kansojen taulussa Gen 10:2.
Josefus Flavius yhdisti Tubalin Kaukaasian Iberiaan hieman Mustan meren itärannasta etelään nykyisen Georgian alueella.
Monet georgialaiset pitävät yhä tänään kansaansa raamatullisten Tubalin, Gomerin pojan Togarman ja Mesekin jälkeläisinä. (Gen 10:2-3)
Vaski
Tubal sekä sama nimi muodossa Tabal saattavat viitata Georgian alueella eläneeseen Tiberiani heimoon. Nimet ovat toki erilaiset. Mutta on mielenkiintoista, että tibaraanit on saman alueen Khalibes ja Messinoeki heimojen kanssa yhdistetty varhaiseen metallin käyttöön.
Tubal-Kain mainitaan näet Kainin jälkeläisenä ja metallin käytön keksijänä:
17 Kain yhtyi vaimoonsa, ja tämä tuli raskaaksi ja synnytti Henokin. Kain oli ensimmäinen, joka perusti kaupungin, ja hän antoi sille nimen poikansa Henokin mukaan.
18 Henokille syntyi Irad, Iradille syntyi Mehujael, Mehujaelille syntyi Metusael, ja Metusaelille syntyi Lemek.
19 Lemek otti itselleen kaksi vaimoa; toisen nimi oli Ada ja toisen Silla.
20 Ada synnytti Jabalin, josta tuli teltoissa asuvien paimentolaisten kantaisä.
21 Jabalin veli oli nimeltään Jubal, ja hänestä tuli ensimmäinen harpun- ja huilunsoittaja.
22 Myös Silla synnytti pojan, Tubal-Kainin, sepän, joka aloitti pronssin ja raudan takomisen. Tubal- Kainilla oli sisar, jonka nimi oli Naama.
Gen 4:17-22
Espanjalainen yhteys:
Kaukasuksen Iberia tietenkin on herättänyt huomiota Iberian niemimaalla, jossa ovat nykyään Espanja ja Portugal. Siellä etenkin baskit kutsuvat itseään Tubalin jälkeläisiksi.

Goog ja Magog (4) Ilmestyskirja
Saatanan vankeus
1 Minä näin, kuinka taivaasta tuli alas enkeli, jolla oli kädessään syvyyden avain ja isot kahleet. 2 Hän otti kiinni lohikäärmeen, tuon muinaisaikojen käärmeen, jonka nimet ovat Paholainen ja Saatana, ja pani sen kahleisiin tuhanneksi vuodeksi, 3 syöksi sen syvyyteen ja lukitsi ja sinetöi sen jäljestä syvyyden oven. Enää ei käärme saa johtaa kansoja harhaan, ennen kuin tuhat vuotta on tullut täyteen. Sitten se on päästettävä irti vähäksi aikaa.
Tuhatvuotinen valtakunta
4 Minä näin valtaistuimia, ja niille, jotka asettuivat istuimille, annettiin tuomiovalta. Minä näin niiden sielut, jotka oli mestattu Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eivätkä sen kuvaa eivätkä olleet ottaneet sen merkkiä otsaansa eivätkä käteensä. He heräsivät eloon ja hallitsivat yhdessä Kristuksen kanssa tuhat vuotta. 5 Muut kuolleet eivät heränneet eloon, ennen kuin tuhat vuotta oli täyttynyt.
Tämä on ensimmäinen ylösnousemus. 6 Autuaita ja pyhiä ovat ne, jotka pääsevät osallisiksi ensimmäisestä ylösnousemuksesta! Heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he ovat Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat Kristuksen kanssa tuhat vuotta.
Saatanan johtama sotilaallinen hyökkäys
7 Kun tuhat vuotta tulee täyteen, päästetään Saatana vankilastaan, 8 ja se lähtee liikkeelle, kiertää maan neljä kolkkaa ja johtaa kansat harhaan. Se eksyttää niin Gogin kuin Magogin ja kokoaa kansat sotaan, ja joukkoja on kuin meren rannalla hiekkaa. 9 Ne nousevat maan tasangolle ja saartavat pyhien leirin ja rakastetun kaupungin.
Mutta taivaasta iskee tuli, ja se tuhoaa ne kaikki. 10 Saatana, noiden kansojen eksyttäjä, heitetään samaan rikinkatkuiseen, tuliseen järveen kuin peto ja väärä profeetta, ja siellä niitä kidutetaan yötä päivää, aina ja ikuisesti.
Viimeinen tuomio
Minä näin suuren valkean valtaistuimen ja sen, joka sillä istuu. Hänen kasvojensa edestä pakenivat maa ja taivas, eikä niistä jäänyt jälkeäkään. 12 Näin myös kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä. Kirjat avattiin, avattiin myös elämän kirja, ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli merkitty, kukin tekojensa mukaan.
13 Meri antoi kuolleensa, Kuolema ja Tuonela antoivat kuolleensa, ja kaikki heidät tuomittiin tekojensa mukaan. 14 Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema: tulinen järvi. 15 Jokainen, jonka nimeä ei löytynyt elämän kirjasta, heitettiin tuohon tuliseen järveen.
Ilm 20:1 - 15

Goog ja Magog (3) Gogin sota Hes 39
Hesekiel 39
1 "Ihminen, julista Gogille tuomio. Sano: Näin sanoo Herra Jumala: Gog, Mesekin ja Tubalin ylin ruhtinas, minä käyn sinua vastaan! 2 Minä kuljetan sinua paikasta toiseen, minä talutan sinua, minä ajan sinut liikkeelle pohjoisen periltä ja tuon sinut Israelin vuorille. 3 Siellä minä isken jousen vasemmasta kädestäsi ja sivallan oikeasta kädestäsi nuolet. 4 Israelin vuorilla sinä kaadut, sinä ja kaikki sinun joukkosi ja kansat, jotka ovat mukanasi. Minä annan sinut petolintujen, kaikkien siivekkäiden ja kaikkien metsän eläinten ruoaksi. 5 Sinä kaadut taistelukentällä, niin minä olen päättänyt, sanoo Herra Jumala.
6 "Minä sinkoan tulen Magogin maahan ja sytytän tuleen meren rannoilla asuvien kansojen maat. Silloin nuo kansat, jotka luulivat olevansa turvassa, tietävät, että minä olen Herra. 7 Oman kansani Israelin minä opetan tuntemaan pyhän nimeni, enää minä en salli nimeäni häväistävän. Kaikki kansat tulevat tietämään, että minä olen Herra, Israelin Pyhä. 8 Näin käy, sanoo Herra Jumala, näin tapahtuu. Se päivä tulee, josta minä olen puhunut.
9 "Israelilaiset lähtevät kaupungeistaan, sytyttävät tulen ja heittävät siihen aseet, pyöreät kilvet ja pitkät kilvet, jouset, nuolet, nuijat ja keihäät. Niitä riittää poltettavaksi seitsemän vuotta. 10 He eivät käy kokoamassa risuja eivätkä kaada metsästä puita, vaan tekevät tulen aseista. He ryöstävät ryöstäjänsä, rosvoavat niiltä, jotka ovat heiltä rosvonneet. Näin sanoo Herra Jumala.
11 "Sinä päivänä minä osoitan Gogille Israelista hautapaikan, Abarimin laakson, joka on Kuolleestamerestä itään, ja se hauta sulkee kulkijoilta tien. Sinne haudataan Gog ja koko hänen korskea joukkonsa, ja sitä laaksoa kutsutaan Gogin joukkion laaksoksi. 12 Israelilaiset hautaavat heidät puhdistaakseen maansa saastasta, ja tämä työ kestää seitsemän kuukautta. 13 Maan kaikki asukkaat ovat hautaamassa kaatuneita, ja he saavat siitä kiitoksen sinä päivänä, jona minä tuon julki kunniani. Näin sanoo Herra Jumala.
14 "Noiden seitsemän kuukauden kuluttua on valittava miehiä, jotka työkseen kulkevat ympäri maata ja etsivät hautaamatta jääneitä, jotta nämäkin saataisiin haudatuksi ja maa tulisi puhtaaksi. 15 Kun joku näistä miehistä näkee ihmisen luut, hänen tulee pystyttää niiden viereen merkki, jotta hautaajat tietävät viedä ne Gogin joukkion laaksoon. 16 [i] Onpa eräällä kaupungillakin sama nimi, Hamona*. Näin saadaan maa puhtaaksi.
17 "Ihminen, näin sanoo Herra Jumala: Sano linnuille, kaikille siivekkäille, ja kaikille metsän pedoille: Tulkaa koolle, kokoontukaa kaikilta tahoilta teurasuhrille, jonka minä teitä varten teurastan, suurelle uhriaterialle Israelin vuorille. Syökää lihaa ja juokaa verta! 18 Syökää sotasankarien lihaa, juokaa mahtavien ruhtinaiden verta -- pässejä, karitsoja, pukkeja, härkiä, Basanin syöttiläitä kaikki! 19 Te saatte syödä teurasuhristani, jonka minä teitä varten teurastan, te saatte syödä rasvaa kylläksenne ja juoda verta, kunnes juovutte. 20 Minun pöydässäni te saatte syödä kyllälti hevosia ja ratsuja, sankareita ja sotureita. Näin sanoo Herra Jumala.
21 "Minä osoitan kansoille mahtini ja kunniani. Kaikki kansat saavat nähdä, miten minä panen täytäntöön tuomioni ja kohotan käteni vihollisiani vastaan. 22 Siitä päivästä alkaen israelilaiset tietävät, että minä olen Herra, heidän Jumalansa, 23 ja kaikki kansat saavat tietää, että israelilaiset joutuivat pakkosiirtolaisuuteen syntinsä tähden, siksi, että eivät pysyneet minulle uskollisina. Minä kätkin heiltä kasvoni ja annoin heidät vihollistensa käsiin, ja he kaatuivat kaikki miekkaan. 24 Heidän saastaisuutensa ja heidän rikkomustensa tähden minä tein minkä tein, kätkin kasvoni heiltä.
25 "Sen tähden sanoo Herra Jumala: Nyt minä käännän Jaakobin kohtalon, armahdan koko Israelin heimon ja puolustan kiivaasti pyhän nimeni kunniaa. 26 Niin israelilaiset saavat unohtaa häpeänsä ja kaiken uskottomuuden, jota ovat minua kohtaan osoittaneet, ja he saavat taas rauhassa asua omassa maassaan, eikä kukaan ahdista heitä. 27 Kun minä tuon heidät takaisin kansojen keskeltä ja kokoan heidät vihollismaista, niin tällä, minkä heille teen, minä osoitan pyhyyteni kaikkien kansojen nähden. 28 Ja israelilaiset tietävät, että minä olen Herra, heidän Jumalansa, sillä niin kuin minä vein heidät pakkosiirtolaisuuteen vieraiden kansojen keskelle, niin minä myös kokoan heidät taas omaan maahansa, yhtäkään unohtamatta. 29 Enää en kätke heiltä kasvojani, vaan vuodatan henkeni Israelin heimon ylle. Näin sanoo Herra Jumala."
käännös © Kirkkoraamattu 1992

Goog ja Magog (2): Gogin sota Hes 38
Magogin maa, jonka ruhtinas on Gog. Hes 38:2
Hesekiel 38
1 Minulle tuli tämä Herran sana:
2 "Ihminen, käännä katseesi kohti Magogin maata, kohti Gogia, Mesekin ja Tubalin ylintä ruhtinasta, ja julista hänelle tuomio. 3 Sano hänelle: Näin sanoo Herra Jumala: Gog, Mesekin ja Tubalin ylin ruhtinas, minä käyn sinua vastaan! 4 Minä kuljetan sinua paikasta toiseen, minä panen koukut leukoihisi ja tuon nähtäväksi sinut ja koko sotajoukkosi, hevosesi ja ratsumiehesi, kaikki täysissä varusteissa, koko suuren joukkosi pitkine ja pyöreine kilpineen, miekkamiehiä kaikki. 5 Heidän kanssaan ovat Persian, Nubian ja Putin miehet, kaikilla kilvet ja kypärät, 6 heidän kanssaan ovat Gomer ja Bet-Togarma, kaikki perimmän pohjoisen joukot -- sinun kanssasi on monia kansoja.
7 "Valmistaudu, varustaudu, sinä ja kaikki sinun joukkosi, jotka ovat luoksesi kokoontuneet. Varaudu olemaan minun käytettävissäni, 8 sillä aikojen kuluttua sinä saat kutsun ja tehtävän. Kun aika on täysi, sinä tulet sodan jäljiltä rakennettuun maahan, jonka asukkaat ovat palanneet monien kansojen keskeltä. Sinä tulet Israelin vuorille, jotka ovat pitkään olleet autioina mutta ovat saaneet väkensä takaisin kansojen keskeltä. Kaikki asuvat siellä turvallisin mielin. 9 Silloin tulet sinä, hyökkäät kuin rajuilma, pilven lailla sinä peität koko maan. Sinä hyökkäät kaikkine joukkoinesi, ja sinun kanssasi on monia kansoja.
10 "Näin sanoo Herra Jumala: Sinä päivänä nousee mieleesi ilkeitä ajatuksia, sinä punot juonia 11 ja sanot: 'Minä hyökkään suojattomaan maahan, käyn ahdistamaan sen asukkaita, jotka elävät rauhassa ja turvallisin mielin eivätkä suojaa itseään ympärysmuureilla, eivät portein eivätkä salvoin. 12 Minä ryöstän sieltä kaiken ryöstettävän, rosvoan mitä on rosvottavissa.' Sinä kohotat kätesi raunioita vastaan, jotka on jälleen asutettu, kohti kansaa, joka on koottu takaisin toisten kansojen keskeltä ja joka nyt asuu maan navalla ja on hankkinut karjaa ja vaurastunut. 13 Kaikki Saban ja Dedanin kauppiaat ja Tarsisin mahtavat kauppamiehet sanovat sinulle: 'Aiotko ryöstää kaiken ryöstettävän, kokositko joukkosi rosvoamaan rosvottavan? Aiotko anastaa hopean ja kullan, kaapata karjan ja kaiken tavaran, ryöstää mahtavan saaliin?'
14 "Sen tähden, ihminen, julista Gogille: Näin sanoo Herra Jumala: Tuohon aikaan, kun minun kansani Israel elää turvallisin mielin, saat sinä kutsun. 15 Sinä lähdet kotimaastasi pohjoisen periltä, ja sinun kanssasi lähtee monia kansoja, ratsumiehiä kaikki, suuri joukko, suunnaton armeija. 16 Sinä hyökkäät minun kansaani Israelia vastaan ja peität pilven lailla koko maan. Tämä tapahtuu silloin kun aika on täysi, minä vien sinut silloin maatani vastaan, jotta kansat oppisivat tuntemaan minut. Siinä, mitä sinulle teen, Gog, minä osoitan pyhyyteni kaikkien kansojen nähden.
17 "Näin sanoo Herra Jumala: Juuri sinä olet se, josta minä muinoin puhuin palvelijoideni Israelin profeettojen suulla. He ennustivat, että minä tuon sinut Israelia vastaan. 18 Ja sinä päivänä, jona Gog hyökkää Israelin maahan, syttyy minun vihani hehku -- näin sanoo Herra Jumala. 19 Täynnä vimmaa, vihaa leimuten minä vannon: tuona päivänä järisee koko Israelin maa. 20 Minun edessäni vapisevat meren kalat ja taivaan linnut, metsän eläimet, kaikki maassa ryömivät matelijat ja kaikki ihmiset, jotka ovat maan päällä. Vuoret luhistuvat, pengermät sortuvat, ja kaikki muurit murenevat maan tasalle. 21 Minä nostan kaikilla vuorillani miekat Gogia vastaan, ja kaikki kohottavat miekan ja käyvät toistensa kimppuun -- näin sanoo Herra Jumala. 22 Minä panen täytäntöön Gogin tuomion. Minä lähetän ruton ja vuodatan verta, minä syöksen hänen päälleen ja kaikkien hänen joukkojensa ja kaikkien häntä seuraavien kansojen päälle rankkasateita ja raekuuroja, tulta ja tulikiveä. 23 Minä osoitan suuruuteni ja pyhyyteni, annan kaikkien kansojen tuntea, kuka minä olen. Ne tietävät silloin, että minä olen Herra.

Goog ja Magog (1) Noan ja Ruubenin pojanpojat
Magog Noan pojanpoika
1 Tämä on luettelo Nooan poikien, Seemin, Haamin ja Jafetin, jälkeläisistä. Vedenpaisumuksen jälkeen heille syntyi poikia.

2 Jafetin pojat olivat Gomer, Magog, Madai, Javan, Tubal, Mesek ja Tiras.
3 Gomerin pojat olivat Askenas, Rifat ja Togarma.
4 Javanin pojat olivat Elisa ja Tarsis; myös kittiläiset ja rodanilaiset ovat hänen jälkeläisiään.
5 Näistä erkanivat omiin maihinsa rannikoiden ja saarten kansat, kukin kansa kielensä ja heimonsa mukaan.
Gog Ruubenin pojanpoika
Gog - tutummin Goog - niminen mies luetellaan 1 Aik. 5 alussa Jaakobin pojan Ruubenin jälkeläisenä. Hän kuuluu niiden Israelin heimojen kantaisiin, jotka asuivat paimentolaisina Jordanin itäpuolella.
Asuinalue

1 Seuraavassa ovat Ruubenin, Israelin esikoisen, jälkeläiset. Ruuben oli Israelin esikoinen, mutta koska hän häpäisi isänsä vuoteen, ei häntä enää mainittu esikoiseksi, vaan johtoasema annettiin Israelin pojan Joosefin jälkeläisille. 2 Juudasta kuitenkin tuli veljeksistä mahtavin, ja hänen jälkeläisistään nousi hallitsija, vaikka esikoisoikeus kuului Joosefille.1 Aikakirjan sukuluettelossa Gogin tausta on outo, koska hänen isäänsä Joelia ei mainita Ruubenin poikien joukossa 1 Aik. 5:3, Sen sijaan teksti hyppää 1 Aik. 5:4 suoraan Joeliin, joten alkuteksti voi olla tässä kohtaa jotenkin vaurioitunut. Mahdollinen selitys on, että koska koko jakso on kirjoitettu vanhempaan sukuluetteloon nojaten ("lähdeviittaus" 1 Aik. 5:7) ja lisää erilaisia yksityiskohtiaisia tietoja nimilistaan,.Joelin nimi on tässä kohdassa jäänyt kirjoittajalta vahingossa pois. (Varmaankin monia muitakin selityksiä on outoudelle tarjottu).
3 Ruubenin, Israelin esikoisen, pojat olivat Henok, Pallu, Hesron ja Karmi.
4 Joelin poika oli Semaja, tämän poika Gog, tämän Simei, 5 tämän Miika, tämän Reaja, tämän Baal 6 ja tämän Beera, jonka Assyrian kuningas Tiglatpileser vei pakkosiirtolaisuuteen. Hän oli silloin Ruubenin heimon päämies. 7 Sukuluetteloissa olivat sukuineen mainittuina hänen veljensä Jeiel, joka oli päällikkö, Sakarja 8 sekä Bela, jonka isä oli Asas, Joelin pojan Seman poika.
Ruubenin jälkeläisiä asui Aroerin seuduilla Neboon ja Baal-Meoniin saakka. 9 Idässä heitä asui sen autiomaan laidoille asti, joka alkaa Eufratvirrasta, sillä heillä oli Gileadissa runsaasti karjaa. 10 Saulin päivinä he ryhtyivät sotaan hagarilaisia vastaan, kukistivat hagarilaiset ja asettuivat heidän asuinsijoilleen kaikkialle Gileadin itäosiin.
1 Aik 5:1-10
Asuinalue
Heimojen asuinalueet Joosuan aikaan Kartta wikimedia |
1 Aikakirjan mukaan Gog asui Jordanista itään olevan laajan syyrialais-arabialaisen autiomaan tasangolla. Tekstin mukaan ruubenilaisia asui myös Gileadin vuorimailla Kinneretin eteläpuolelta Kuolleen Meren pohjoisrantaan.
Joosuan kirjan luetteloihin perustuva kartta sijoittaa heidät 500 vuotta aiemmin Moabin alueelle Kuolleen Meren itäpuolelle. Tämä oli assyrialaisten hyökkäyksen aikaan itsenäinen kuningaskunta, joten ruubenilaisten on täytynyt siirtyä muualle ennen suurvallan hyökkätystä 700-luvulla eKr.
perjantai 2. lokakuuta 2015
Timo Lahdesta miettii irakilaisia pakolaisia
Timo kirjoittaa:
"Lahdessa pakolaiskeskustelu käy kuumana varsinkin kun
Arvauksella sanoen noin 75% Suomeen tulevista pakolaisista on alueilta, joita
useimmat EU maat eivät pidä vaarallisina (huom. iso A). Itse olen saanut kuulla
joitain tarinoita lähes suoraan pakolaisilta ja täytyy sanoa, että siellä on
monia todella ikävistä olosuhteista tulevia ihmisiä, jotkut heistä ovat
kirjaimellisesti kävelleet jalkansa hajalle vaeltaessaan viikkoja kohti
pohjoista pilalle kuluneilla kengillä ja pieniä lapsia kantaen. Monet
tarvitsevat välitöntä sairaalahoitoa.
Aihe puhuttaa paljon, enää ei voi käydä syömässä
normaaleissa lounaspaikoissa kuulematta omasta tai naapuripöydästä jupinaa
liittyen Suomeen tuleviin pakolaisiin. Joskus puolestakin, mutta aika usein
vastaan. Yleensä kuulee kertomuksia siitä, miten "niistä maista"
tulevilla ei ole mitään moraalitajua, he tekevät sitä ja tätä, useimmiten
naisillemme tai työpaikoillemme."
"Ja tottahan se vaivaa, että juuri ne nuoret ja työkykyiset
miehet, joiden pitäisi olla "niissä maissa" perheidensä tukena,
tulevatkin tänne hengailemaan ja protestoimaan suomalaista ruokaa vastaan. He
tosiaan hengailevat kaduilla, eivätkä kävele ripeästi johonkin suuntaan
tärkeältä näyttäen, kuten jokainen kunnon suomalainen tekisi. He vaan ovat ja
katselevat taivaan pilviä kuin lapset. Suomessa se oikeus on varattu vain
lapsille. No, siellä on farmareita, toimittajia, lääkäreitä, maajoukkuetason
urheilijoita ja vaikka mitä, mutta jos ihan pahimmassa hädässä olevia
haluttaisi auttaa, niin valtion johdon pitäisi ottaa puhelu Jordaniaan ja
lähettää muutama Finnairin Airbus320 noutamaan niitä köyhimpiä, jotka eniten
tarvitsevat apua ja suojelua. Niitä joilla oikeasti ei ole mitään."
"Tässä tilanteessa olen onnellinen Suomen viranomaisista.
Jossain toisessa tilanteessa (kuten maksaessani ylinopeus sakkoja) olisin
heistä pahoillani, mutta nyt olen onnellinen. He todellakin hoitavat tilanteen.
Kunpa vaan sekin lakanan alepuodista ostanut nuorukainen olisi luottanut Suomen
viranomaisiin. Voisinpa heittää hänelle joskus julkisen kysymyksen: oletko
koskaan saanut Kelalta mitään ilman hyvää syytä?
Todella vahvasti uskon, että hänkin vastaisi Kelan olevan
lahjomaton viranomaistaho, joka hoitaa velvoitteensa, mutta ei anna kenenkään
käyttää itseään hyväksi. Ei edes pakolaisten."
"Kyllä Suomeen sopeutujalla on
kovat ajat edessä, paljon kovemmat ajat kuin kukaan suomalainen oikeasti
ymmärtää."
Timo Pirinen 2. 10.2015
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)