Yllätys, yllätys!

Isä ja äiti ovat visusti hiljaa eivätkä puhu eivätkä pukahda.

Synttärit lähestyvät ja lapsi on kovasti utelias, pitkä lista on toivomuksia mielessä, mitä lahjaksi saisi. Mutta epäilys vaivaa mieltä, mahtaako synttäreillä olla mitään muuta lahjaa kuin niitä "pehmeitä paketteja" joita joulupukkikin tuo, tarpeellisia sukkia ja lapasia.

Mikä riemu, kun siellä olikin sitten tuo kolmipyörä, jota ei ollut edes uskaltanut toivoa!

Jeesus on tarkkanäköinen ja tietää mitä ihmisessä on. Sitä ei ollut Hänen aikalaistensa helppo kestää ja moni mieskin puhkeaa seuroissa kyyneliin, kun Jeesus puhuttelee totuudellisesti.

Mutta yhden asian Jeesus myönsi.

Te osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja.


Eli ongo ioku teiste Inhiminen/ iolda/ ios henen poica's leipe anois/ andaco hen henelle kiwen?

Taicka ios hen cala anois/ andaco hen henelle Kärmen?

Jos nyt te/ iotca pahat oletta/ taidhat hyuet lahiat anda teiden lastenna/ Quinga palio enämin teiden Isen/ ioca on Taiuais/ andapi hyuije nijlle iotca anouat henelde?

Matteus 7:9-11 Agricola 1548



Raamatun ilmoitus asettaa ihmisen äärimmäiseen jännitekenttään taivaan ja helvetin väliin.

Toinen napa, jonka Raamattu monin kuvin piirtää silmiemme eteen, on taivas ja sen ääretön ihanuus.

Toinen napa on helvetti ja sen ääretön kauheus ja iankaikkisuus.

Ei mitään puolinaista, ei pikkusen taivasta ja pikkusen helvettiä. Ei tyttönen ole pikkusen raskaana. Joko ääretön autuus tai ääretön kaiken kadottaminen.

Tämä tavattoman voimakas jännitekenttä tulisi olla mukana kristillisessä saarnassa ja julistuksessa.

Eivät papit ja saarnaajat ole kertomassa jotain pikkulämpimiä. Ei tässä ole kyse jostain "ota tai jätä" visasta, jonka jälkeen kaikilla on mukavaa kuin Putte Possun nimipäivillä.

Kyse on joko iankaikkinen autuus tai iankaikkinen kadotus.

Näin Raamattu asettaa ihmisen valtavaan jännitteeseen, koska näin Jumala on asian nähnyt hyväksi hoidella.

Kyse ei ole vain elämästä ja kuolemasta vaan iankaikkisesta kohtalosta.

ne jotka luulevat saavansa "nukkua ikiunta" tai hajota materiaksi ja atomeiksi aineen kiertokulkuun pettyvät pahasti. Tosi pahasti.


Uteliaita kun olemme, hieman tuon pikkulapsen tavoin mietimme, että mitähän se Taivaallinen Isä on siihen syntymäpäivään varannut, kun synnymme uuteen elämään ja tämä vanhan aatun ja eevan aika jää taakse?

jotain vinkkejä saamme, mutta Isä ja Poika ja Pyhä Henki ovat jostain syystä melko hiljaisia ja neuvovat vain odottamaan synttäreitä kärsivällisesti.

Niin koetamme Ilmestyskirjan kanssa mietteiä sen suven suloisuutta, ettäkö semmotteet valkoiset viitat, onko aluspaitaa ja housuja?

Harppuko se käteen lyödään ja palmunoksa toiseen? Minä kun en ole niitä musiikkimiehiä.

Veisataanko siellä virsiä ikuisesti, kun minä en meinaa niitä kolmea säkeistöä seuroissakaan oikein jaksaa loppuun.

Onko ne iankaikkiset seurat, joissa saarnaajien onni on saada julistaa iankaikkisesti, kelloon katsomatta ja parkkipaikan mittarin näyttämättä punaista?



Nettiruukun keskusteluissa oli jokin aika sitten hauska kierros, kun kirjoittajat funtsasivat noita tulevia synttäreitä.

Tämä on luonnollista ja iloista mietittävää, kaiken hyvän ajattelemista. Raskaana päivänä voi lohduttaa kaukana edessä vuorten takana häämöttävä uusi Jerusalem ja jostain sieltä synkän pilven longasta laskeutuvat ilta-auringon säteet.

Lupaus että Jumala itse pyyhkii kyynelet silmistä. Mitä enempää voi lapsi toivoa?

Virsirunoilijoille on melkoinen haaste koettaa näitä synttäreitä ja synttärilahjoja kuvailla


Virsi 617
Taivaassa, ratki taivaassa
on autuus määrätön.
Enkelten pyhäin seurassa
on riemu ääretön,
ja kasvoista niin kasvoihin
myös nähdään Herra korkehin,
Herramme Sebaot.

Taivaassa, ratki taivaassa
iäinen päivä on.
Se valossansa kirkkaassa
myös voittaa auringon.
Se päivä kirkas, loistava
ja iäisesti paistava
on Herra Sebaot.

Taivaassa, ratki taivaassa
pyhien seura on,
ja valittujen joukossa
soi riemu loputon.
Oi, jospa sinne pääsisin
ja kunniasi näkisin,
oi Herra Sebaot.

Taivaassa, ratki taivaassa
ei kuulla itkua,
ei siellä synnin surua,
kuoleman pelkoa.
Vaan uuden, kirkkaan elämän
ja rauhan päättymättömän
suo Herra Sebaot.

Taivaassa, ratki taivaassa
iäinen autuus on,
nyt ihmiskielin kertoa
on siitä mahdoton.
Se siintää tänne päälle maan
kuin kuvastimeen valoaan,
oi Herra Sebaot.

Taivaassa, ratki taivaassa
Jumala hallitsee
ja kunnialla suurella
pyhänsä palkitsee.
He kiitostansa kantavat
ja "Pyhä, pyhä" laulavat,
oi Herra Sebaot.

Ah, siihen iloon iäiseen
vie minut, Herrani.
Piinasi tähden taivaaseen
johdata matkani.
Nyt siihen sanon aamenen
ja luotan sinuun, armoinen,
oi Herra Sebaot.


Laurentius Laurinus 1622.
Uud. Johan Åström 1814, 1816.
Suom. Bengt Jakob Ignatius 1824.
Uud. Carl Gustaf von Essen 1867.
Virsikirjaan 1886.


Virren Ratki taivaassa esittely pitänee aloittaa vastaamalla kysymykseen, mitä sana ”ratki” siinä tarkoittaa.

Adjektiivin yhteydessä käytettynähän se sana on tuttu: ratki riemullinen, ratki väsynyt… Siinä sen merkitys on ’aivan, ylen, peräti, kerrassaan’.

Entäpä sitten ”ratki taivaassa”?

Tästä on kysymys: juuri taivaassa, nimenomaan taivaassa ”on riemu iäinen”, mutta ei missään muualla.

Ilmaisu ”ratki taivaassa” on kielellinen kummajainen kaukaa 1600-luvulta.

Syypääksi osoittautuu Tammelan oppinut kirkkoherra Laurentius Aboicus: hän suomensi virren I himmelen, i himmelen vuoden 1674 virsikirjaan ja aloitti versionsa sanoilla ”Ratk’ taiwaasa, ratk’ taiwaasa”. Niitä ei ole sen koommin haluttu muuttaa.

Alkuperäisen ruotsalaisen virren (5 säk.) sepitti kirkkoherra Laurentius Laurinus vaimonsa kuoltua 1620.

Painettuna se ilmestyi kaksi vuotta myöhemmin julkaistun ruumissaarnan yhteydessä.
Tauno Väinölä


Huomatkaamme, että tämän ihanan taivasvirren on laatinut oppinut kirkkoherra puhdasoppisen luterilaisuuden ajalta.

ei oppi välttämättä ojaan kaada, hengellisestikään.

ei luterilainen puhdasoppisuus välttämättä tapa elävää uskoa!

Pyhä Henki voi käyttää myös rovastia.

huomatkaamme myös, että näin valtavan virren Lauri kirjoitti rakkaan vaimonsa hautajaisiin.

synttärilaulu rakkaalle ruustinnalle, lasten äidille, lastenlasten mummille!

"julkaistiin ruumissaarnan yhteydessä"


voimme hyvin käyttää "synttärien" kielikuvaa, sillä pyhät marttyyrit juhlivat Rooman julmien vainojen aikana kuolemaa syntymänä uuteen maailmaan, astumista sinne missä Jumalaamme, Herraa Jeesusta, katsellaan kasvoista kasvoihin.


Virsi 620

Sen suven suloisuutta
toivossa katselen,
kun kerran kaikki uutta
on maassa autuuden.
Jumala voimallansa
luo uuden taivaan, maan
ja kirkkaudellansa
ne täyttää kokonaan.

Auringon uuden antaa
Jumala loistamaan,
hän, Kristus, itse kantaa
iäistä valoaan.
Kauniilta taivas näyttää,
maa hohtaa loistossaan,
riemulla mielet täyttää
ja suloisuudellaan.

Myös kuolleet haudoistansa
Jumala herättää,
ne elävien kanssa
eteensä käskettää.
Se päivä koittaa kerran,
se hetki riemukas,
kun seurakunta Herran
on koolla autuas.

Ah, kuinka autuasta
on Herraa katsella,
elämän ruhtinasta
iäti ihailla,
kun päästään taivaan saliin
luo apostolien
ja marttyyrien pariin
luo patriarkkojen.

He meidät tunnustavat
rakkaiksi veljikseen
ja kanssaan johdattavat
yhteiseen autuuteen.
Me kaikki riemuissamme
kiitämme Kristusta,
me kaikki kumarramme
taivaista paimenta.

Omansa Kristus osti
ja päästi paulasta,
hän itse heidät nosti
kuoleman kuopasta.
Loppuivat kilvoitukset
ja tuskat tukalat,
päättyivät ahdistukset
ja vaivat vaikeimmat.

Enkelit laulullansa
kiittävät Jumalaa,
kirkkaana Herran kansa
kiitokseen puhkeaa.
Myös kaikki luomakunta
on täynnä riemua,
se näkee niin kuin unta,
kun loppui vaivansa.

Jumala Pojassansa
näin meidät ylentää,
hän kantaa voimallansa,
vaivamme lyhentää.
Kun välimiehenämme
Jumalan Poika on,
on meillä hädässämme
lohdutus verraton.

Hän siellä omillensa
suo riemun runsaimman.
Ken uskois autuutensa
niin suuren olevan!
Oi Herra, taivaan tiellä
käy meitä johtamaan
ja viimein päästä siellä
ikuiseen kunniaan.

Johann Walter 1552.
Ruots. Petrus Johannis Gothus 1604.
Suom. 1690.
Virsikirjaan 1692.
Uud. Elias Lönnrot 1870,
Niilo Rauhala 1984.


Toinen runoilija, Johann Walter, on uskonpuhdistuksen aikaan vuonna 1552 koettanut tutkia, mitä synttärilahjoja Taivaan Isä on varannut omilleen.

Virsi on valtava hengellinen näky, kuinka profeetat ja apostolit ja pyhät marttyyrit tunnistavat meidät veljikseen ja sisarikseen, ja kuinka koko uusi luomakunta on täynnä riemua, iloa ja kiitosta.

Näin Johann Walter rohkaisee meitä "taivaan tien kulkijoita"

Hän siellä omillensa
suo riemun runsaimman.
Ken uskois autuutensa
niin suuren olevan!
Oi Herra, taivaan tiellä
käy meitä johtamaan
ja viimein päästä siellä
ikuiseen kunniaan.

Miksi siis kuljemme sydän vavisten maailman houkutuksista, perkeleen hyökkäyksistä, oman lihamme ja syntiemme kuormasta ja katseemme painuu maahan?

tai omaan napaan?

nostetaan katse kohti taivaan kirkkautta, joka on varmasti tuleva.

ollaan taivaan tien kulkijoita ja annetaan nyt jo kajahtaa kiitoslaulu Karitsalle, joka meidät sinne saattaa!

näin ilmaisemme uskoa ja luottamusta Taivaan Isään, että ehkä jotain pientä pakettia synttäriaamuna löytyy. Oli se sitten pehmeä tai lupaavasti koliseva.


Maskun Hemminki näyttää erään virtensä (1986:144) perusteella tunteneen Martin Lutherin työtoverin Johann Walterin virren Herzlich tut mich erfreuen. Jo alun perin pitkä virsi sai vuoden 1600 tienoilla lisäsäkeistöjä ja julkaistiin ruotsiksi 1602. Vuoden 1701 suomennoksessa säkeistöjä oli peräti 41.

Kahdesta taivaallista musisointia kuvaavasta lisäsäkeistöstä jälkimmäinen sisälsi runsaasti oman aikansa musisoinnin kuvausta:

Da wird man figuriren
Auff neu himmlische Art,
Die Noten coloriren
Sehr künstlich lieblich zart
Die Psalmen schön psalliren
Aus Hertzen Freud allda,
Denn Gott wird renoviren
Die gantze Musica.

Edelliseen lisäsäkeistöön kuuluivat mm. "enkelien kielet", ja sen ajatukset ovat nykyisen suomennoksen seitsemännessä säkeistössä suurin piirtein tallella. Sen sijaan figurointi, kolorointi, psalmodia ja musiikki piti Suomessa tulkita vapaammin:

Siell’ iloll’ veisat’ saadaan
juur’ uudell’ muodolla,
riemuisest’ laulaa taidam’
ratk’ taivaan tavalla;
veisaamaan uusill’ kielill’
Herra meit’ opettaa,
ja riemullisill’ mielill’
laulamaan totuttaa.

Erkki Tuppurainen


Virsi 632
Mutta koko virsikirja puhkeaa todella raikumaan, kun Kaali pääsee runoilemaan taivaan ihanuudesta.

Harvapa on se silmä, joka ei kostu rakkaan omaisen kristillisissä hautajaisissa, kun tämä virsi koko porukalla sydämestä veisataan.

siinä pata-lestadiolainenkin sydän, joka normaalisti nyrpeänä sulkee kaikki muut taivaan ilosta koska heillä ei ole PH antamaa synninpäästöä - ja pikkusen iloista virnettä tulee suupieleen, "toivotaan että Jumalan armosta tuokin eriseuralainen sinne pääsisi, olishan se ihan mukava"

vaan sitten tietenkin pudistaa päätään "ei toki, väärästä porotokasta on, helvettiin meni"



Virsi 632

Nyt ylös, sieluni,
mullasta nouse tästä,
jo riennä eteen taivaan valtaistuimen!
Ja vaikkei silmäni
valoa Herran kestä,
luo Jumalan ja Karitsan käy riemuiten.
Iäiseen iloon
ja juhlaan jaloon
Karitsan suuriin häihin olet kutsuttu.
Armosta Jumalan
saat taivaan kunnian,
aarteesi kauniin, perintösi ikuisen.
Siis taivaan juhlaan kiiruhda jo kiittäen.

Saan kerran herätä
Herrani kaltaisena,
saan kirkastetuin silmin nähdä Jumalan.
En enää ikänä
vaikerra janoisena,
kun häissä valmis morsian on Karitsan.
Saan kruunun siellä
ja puvun vielä,
tuon pyhäin vaatteen, Kristuksen vanhurskauden.
Saan syntisyyteni,
syyn kyyneleihini,
pois heittää, vaihtaa kunniaan ja pyhyyteen
ja kyyneleni kiitosvirteen iäiseen.

Kun täällä puolittain
silmillä hämärillä
saan Herraa kaukaa katsella jo riemuiten,
kun taivaan ihanain
äänien sävelillä
jo täällä voimaa on - oi päivää Kristuksen!
Hetkeni täyttää,
voimansa näyttää
jo täällä taivaan ihmeellinen rakkaus.
Vaan milloin aavistan
sen juhlan korkean,
kun uutta virttä laulan kanssa pyhien,
niin aivan maahan painaa juhla autuuden.


Siell' kaunis kannel soi,
veisaamme virttä uutta,
ei koskaan lopu se, ei koskaan vanhene.
Täällä en lauluun voi
saada sen ihanuutta,
kuitenkin laulan ylistystä Herralle.
Hän verellänsä
ja hengellänsä
myös minut Jumalalle lunastanut on.
Kunnia, kirkkaus,
voima ja ylistys
sinulle, Jeesus, ikuisesti kaikukoon.
Ja taivas, maa ja meri aamen vastatkoon.

Johan Kahl 1745.
Suom. Halullisten sieluin hengelliset laulut 1790.
Uud. Wilhelmi Malmivaara 1901.
Virsikirjaan 1938.
Uud. Niilo Rauhala 1984.


tosiaan, Kaalilta loppuvat sanat kun katsoo tätä hengellistä näkyä ja pistää sitten isoimmat sanat mitä mieleen tulee


Kunnia, kirkkaus,
voima ja ylistys
sinulle, Jeesus, ikuisesti kaikukoon.
Ja taivas, maa ja meri aamen vastatkoon.


Taivas, maa ja meri aamen vastatkoon!


Messias oratorio - Halleluja kuoro

Samalla tavoin kuin Kaalille kävi Händelille.

Hän sulki ovet, oratorio Messias oli jo pitkään ollut työnalla.

Palvelijat eivät saaneet vastausta koputukseen ja joku vähän jo huolestui mitä se Mestari siellä itsekseen höpisee.

Kun ovi sitten aukeni, sieltä tuli melkoisen rähjäinen Händel peruukki vinossa ja vähän nälkäisenäkin..

mutta silmissään oli ihmeellinen katse ja äänensä tärisi "olen saanut nähdä taivaan ihanuuden"

Ja missä vain Händelin Halleluja! lähtee kunnon kuorosta ja orkesterista, ihmiset kokevat jotain niistä tulevista synttäreistä.

sen verran, että itse kuningas nousi seisomaan kuullessaan tuon ensi kertaa.


Synttäriaamu

yritys hyvä kymmenen, täytyy sanoa

on ihminen koettanut synttärilahjoja vähän tutkia ja jotain aavistusta saanut, että ehkä siellä on enempi niinkuin valoa kuin pimeyttä, lämpöä kuin kylmyyttä, Jeesuksen läheisyyttä kuin epäuskon syövereitä.

ehkä siellä joku tuttukin tavataan, jota nyt haikeasti on ikävä että ei meinaa jaksaa.

jotain tommoista.

Mutta Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat jännästi vaiteliaita, eivät oikein suutaan avaa näistä synttäreistä.

ja niin kun sinä avaat silmäsi, näet Vapahtajan kasvot - Hän on tullut herättämään sinut aamulla ja kahvi tuoksuu ja pulla on tuoretta.

ja sitten katsot ympärillesi.

Yllätys, yllätys!!


Vaan niinkuin kirjoitettu on: joita ei silmä ole nähnyt, eikä korva ole kuullut, ja ei ihmisen sydämeen ole astunut, joita Jumala on niille valmistanut, jotka häntä rakastavat.
1 Kor 2:9